Part 5

Niinollen ei protestantismi enää ole protesti emäkirkkoa vastaan, niinkuin se oli alussa. Ja eräs kirjottaja teki äskettäin tästä sanomalehdissä seuraavan huomautuksen: "_Ismi_ on vielä jälellä, mutta mitä on tullut _protestista_?" Protestantit näyttävät unohtaneen, mikä oli alkuperäisen protestin perustus, sillä he jättävät todellakin sen kokonaan huomioonottamatta, ja järjestelmänä katsoen ovat he nopeasti menemässä "pyhän (!) emäkirkon" avoimeen syliin ja tämä tarjoo ja vakuuttaa heille vapaasti sydämellisen vastaanoton.

Kiertokirjeessä vuodelta 1894, joka on osotettu "maan ruhtinaille ja kansoille", sanoo paavi Leo XIII protestanteille: "Me ojennamme teille rakkaudella kätemme ja kutsumme teitä siihen yhteyteen, joka ei ole koskaan rikkoutunut katolilaisessa kirkossa, ja joka ei koskaan voi rikkoutua. Kauvan on yhteinen äitimme kutsunut teitä rinnoilleen; kauvan ovat kaikki maailman katolilaiset odottaneet teitä veljenrakkauden kaipuulla... Sydämemme kutsuu teitä vielä enemmän kuin äänemme, rakkaat veljet, joilla viimeisen kolmen vuosisadan aikana on ollut toinen käsitys kristillisestä uskosta kuin meillä."

Kiertokirjeessä vuodelta 1895 Rooman kirkolle Amerikassa sanoo paavi Leo taas: "Ajatuksemme kääntyvät nyt niihin, joilla on erilainen käsitys kristinuskosta kuin meillä... Kuinka innostuneita me olemmekaan heidän pelastuksensa suhteen! Millä sielun lämmöllä toivommekaan, että he lopuksi palaisivat kirkon helmaan, joka on kaikkien yhteinen äiti!.... Meidän ei suinkaan pidä jättää heitä mielikuvituksiensa valtaan, vaan sävyisyydellä ja rakkaudella vetää heidät puoleemme, senkautta että käytämme jokaista kehotusvälinettä, saadaksemme heidät tarkkaan tutkimaan jokaisen katolisen opin osaa ja vapautumaan ennakolta omaksumistaan mielipiteistä."

"Apostolisessa kirjeessä Englannin kansalle" (1895) lausuu hän seuraavan rukouksen: "Oi siunattu neitsyt Maria, Jumalan äiti ja kaikkein lempein kuningattaremme ja äitimme, katso laupeudessasi Englannin puoleen... Oi, murheellinen äiti, rukoile luopuneiden veljiemme puolesta, että he yhdistyisivät meidän kanssamme ainoaan totiseen tarhaan ylipaimenen, sinun Poikasi sijaisen, kanssa" -- s.o. hänen itsensä, paavin, kanssa.

Tämän suunnitelman toteuttamiseksi on alettu pitää "lähetyskokouksia protestanteille" "Paavalin isien" silmälläpidon alaisina. Näitä kokouksia on pidetty ja jatketaan yhä vielä suurissa kaupungeissa. Niiden tarkotuksena on sovittaminen ja selittäminen. Pyydetään kirjallisia kysymyksiä protestanteilta ja vastataan niihin julkisesti, ja protestanteille jaetaan traktaatteja ilmaiseksi. Protestantit antavat itse asiassa katolilaisille kannatusta ja ei heillä oikeastaan ole mitään vastausta heille. Ja jos joku voi ja tahtoo vastata ja nojautua tosiseikkoihin, niin pitävät sekä protestantit että katolilaiset häntä rauhanhäiritsijänä.

Jokainen ymmärtäväinen ihminen voi huomata, kuinka helposti protestantismi vangitaan tämän viekkaan juonen kautta, ja kuinka on selvää, että yleisen mielipiteen virta suuntautuu Rooman kirkon puolelle, joka nyt on muuttanut äänensä ja on myöskin muuttunut valtaansa nähden, mutta joka kumminkin on muuttumaton sydämeensä ja mielenlaatuunsa nähden. Vielä puolustaa ja kannattaa se inkvisitsionia ja muita pimeänä keskiaikana käyttämiään tapoja, sen kautta että se väittää omaavansa _oikeuden_ maan hallitsijana rangaista kerettiläisiä niinkuin sitä haluttaa.

On sentähden selvää, että vaikka monet uskolliset sielut, tietämättöminä asian todellisesta laidasta, ovat kunnioituksella ja pyhyydellä palvelleet Jumalaa näissä Baabelin järjestelmissä, niin ei tämä kumminkaan muuta sitä asianhaaraa, että ne kaikki ovat "portto"-järjestelmiä. Hämmennys vallitsee niissä kaikissa; ja nimi Babylon sopii täydellisesti koko perheeseen -- äitiin, tyttäriin ja niiden kanssarikollisiin, n.k. kristittyihin kansoihin. -- Ilm. 18: 7; 17: 2--6, 18.

Muistakaamme, että suuret kirkkovaltiolliset järjestelmät, joita ihmiset kutsuvat "kristikunnaksi", mutta joita Jumala kutsuu Babyloniksi, muodostavat ei ainoastaan nykyisen yhteiskuntajärjestyksen perustuksen vaan myös rakennuksen ja korkeimman huipun. Tätä tarkottaa yleisesti hyväksytty nimitys "kristikunta", jota viime aikoina on käytetty ei ainoastaan niistä kansakunnista, jotka kannattavat kristittyjä kirkkokuntia lakien ja verojen kautta, vaan myöskin sellaisista kansoista, jotka sietävät kristinuskoa kumminkaan sitä millään tavalla suosimatta tai tukematta -- niinkuin esim. on Yhdysvaltojen laita.

Oppi "kuninkaitten jumalallisista oikeuksista", jota melkein kaikki kirkot ja lahkot opettavat ja tukevat, on vanhojen porvarijärjestelmien perustuksena ja on kauvan antanut Euroopan valtakunnille vaikutusvaltaa, arvokkaisuutta ja lujuutta. Ja oppi papiston jumalallisesta valitsemisesta ja vallasta on estänyt Jumalan lapsia edistymästä jumalallisissa asioissa ja on sitonut heidät taikauskon ja tietämättömyyden kahleilla kunnioittamaan ja ihailemaan erehtyväisiä kanssaihmisiä sekä heidän oppejaan, perimätietojaan ja Jumalan sanan selityksiään. Koko näiden olojen järjestelmä häviää suuren päivän taistelussa -- olojen järjestelmä, joka vuosisatojen aikana on pitänyt kansat tottelevaisuudessa hallitsevien maailmallisten ja kirkollisten mahtien alamaisuudessa. Kaikki tämä on tapahtunut Jumalan sallimisen perusteella -- eikä hänen määräyksensä ja suostumuksensa perusteella, kuten he väittävät. Mutta vaikka se itsessään onkin ollut paha, on se kumminkin aikanansa palvellut hyvää tarkotusta, nim. estänyt anarkiaa, joka olisi ollut äärettömän paljon pahempi, koska ihmiset eivät olisi kyenneet laatimaan itsellensä parempaa, ja koska Kristuksen tuhatvuotisen valtakunnan aika ei ollut vielä tullut. Sentähden salli Jumala eri petosten voittaa luottoa, jotta ihmiset sen kautta pidettäisiin ohjissa "lopun aikaan" -- "pakanain aikain" loppuun saakka.

Babylonin tuomio.

Raamatun ennustuksista voimme selvästi lukea Babylonin, kristikunnan, tuomion, ja ajan merkit osottavat sen yhtä selvästi. Se, että sen hävitys tulee äkkiä, väkivaltaisesti ja täydellisesti, esitetään voimakkaasti näin: "Ja väkevä enkeli otti kiven, niinkuin suuren myllynkiven, ja heitti sen mereen, sanoen: Näin heitetään vauhdilla pois Babylon, se suuri kaupunki eikä sitä enää koskaan löydy." (Ilm. 18: 8, 21; Jer. 51: 63, 64, 42, 24--26.) Sen, että se kumminkin hävitettäisiin asteettain, osottaa Daniel (7: 26): "Mutta oikeus asettuu istumaan, ja hänen valtansa otetaan pois, ja se lopetetaan ja peräti hävitetään." Paavin _herraus_ ja paljon kansojen surkuteltavasta kunnioituksesta "hengellistä säätyä" (pappeja) kohtaan ylimalkaan murtui, niinkuin jo on osotettu [III osa, siv. 35 ja 36], "lopun ajan" alussa vuonna 1799, ja vaikka hävitys sen jälkeen on jatkunut hitaasti ja se välistä on huomattavasti osottanut ennalleenasettamisen merkkejä, jotka merkit eivät koskaan ole olleet loistavampia kuin nyt, on kumminkin vakuutus paavikunnan lopullisesta tyhjäksi tekemisestä varma, ja sen kuolinkamppailu on raju. Ensin täytyy sen kumminkin saavuttaa enemmän muinaisesta arvostaan, josta tulee osalliseksi myöskin suuri tytärjärjestelmien yhtymys. Yhdessä ne korotetaan, jotta ne myöskin yhdessä väkivaltaisesti kukistettaisiin.

Siitä, että Babylonin rangaistus tulee suureksi, olemme vakuutettuja. Profetallisesti on kirjotettu, että "se suuri Babylon tuli muistoon Jumalan edessä, että hän antaisi sille vihansa kiivastuksen viinimaljan". "Ja (hän) on kostanut hänelle palvelijainsa veren." "Sillä hänen syntinsä ulottuvat aina taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa. Kostakaa hänelle sen mukaan kuin hän on tehnyt ja antakaa hänelle kaksinkertaisesti hänen tekojensa mukaan; siihen maljaan, johon hän on kaatanut, kaatakaa te hänelle kaksinkertaisesti. Niinpaljon kuin hän on itselleen kunniaa ja hekumaa hankkinut, niinpaljon antakaa hänelle vaivaa ja surua, koska hän sanoo sydämessään: Minä istun kuningattarena enkä ole leski, ja surua en ole näkevä." (Ilm. 16: 19; 19: 2; 18: 5--7.) Vaikka tämä luonnollisesti ensi sijassa koskee paavikirkkoa, koskee se myöskin kaikkia muita, jotka jossain määrin ovat yhteydessä sen kanssa ja myötätuntoisia sille. Kaikki sellaiset saavat osansa sen vitsauksista, (Ilm. 18: 4.) Vaikka maan kuninkaat ovat vihanneet porttoa ja tehneet hänet paljaaksi ja alastomaksi (Ilm. 17: 16), sanoo hän kumminkin vielä: "Minä istun kuningattarena enkä ole leski", ja hän kerskuu äänekkäästi oikeudestaan hallita kansoja ja väittää, että hän pian saa takaisin muinaisen valtansa.

Esimerkkinä hänen kerskumisestaan ja uhkauksestaan voi olla seuraava lausunto eräässä katolilaisessa lehdessä:

"Paavikunta on voittava aineellisen (eli maailmallisen) herrautensa, koska se on hyödyllistä ja sopivaa kirkolle. Se antaa kirkon toimeenpanevalle päälle täydellisemmän vapauden ja suuremman vaikutuksen. Paavi ei saata kauvan olla minkään kuninkaan alamaisena. Ei ole sopusoinnussa Jumalan viran kanssa, että on niin. Se estää häntä ja vähentää hänen vaikutustaan hyvään päin. Europpa on tunnustanut tämän vaikutuksen ja tulee pakotetuksi taipumaan sen alle suurempina ahdingon aikoina kuin tämä. Yhteiskunnan järkkymiset ja anarkian punainen käsi kruunaavat vielä kerran Leon tai hänen jälkeläisensä todellisella vallalla, jota kolmas kehä vertauskuvaa, ja jonka kerran koko maailma tunnusti."

Niin, aina sitä mukaan kuin hädän päivä lähenee, koettaa papisto yhä enemmän ja enemmän käyttää valtaansa ja vaikutustaan turvatakseen oman hyvänsä valtiollisessa suhteessa, hankkimalla itselleen valvonnan yhteiskunnan levottomien ainesten yli; mutta siinä hädässä, joka lähestyy tulevaisuudessa, hylkää laiton yhteiskunta-aines halveksien kaiken vanhoillisen vaikutuksen ja repii rikki kaikki ohjakset; anarkian punainen käsi suorittaa hirvittävän työnsä ja yhteiskunnallinen, valtiollinen ja uskonnollinen Babylon, n.k. "kristikunta", kukistuu.

"Sentähden", sanoo henkeytetty kirjottaja, -- s.o. koska hän tahtoo taistella väkivallalla elämän ja vallan puolesta -- "hänen vitsauksensa tulevat _yhtenä päivänä_ (yhtäkkiä): Kuolema ja suru ja nälkä, ja hän joutuu tulessa (vertauskuvallisessa tulessa -- hävittävissä onnettomuuksissa) poltettavaksi, sillä väkevä on Herra Jumala, joka on hänet tuominnut." -- Ilm. 18: 8.

"Näin sanoo Herra: Katso, minä herätän Baabelia vastaan ja minun vastustajieni keskellä asuvia vastaan (s.o. kaikkia niitä vastaan, jotka ovat sopusoinnussa Baabelin kanssa) hävittäjän hengen. Ja lähetän Baabelia vastaan muukalaisia, jotka sitä hajottelevat ja tyhjentävät sen maan; sillä yltympäri ne seisovat sitä vastaan onnettomuuden päivänä... Hävittäkää... koko hänen sotajoukkonsa." -- Jer. 51: 1--3.

"Minä maksan Baabelille (erittäin paavikunnalle) ja kaikille Kaldean (eli Babylonin -- kaikkien n.k. kristityn maailman kansojen) asukkaille kaiken heidän pahuutensa, jonka he tekivät Siionille teidän nähtenne, sanoo Herra." (Jer. 51: 24.) Kun muistamme kaiken sen pahuuden, jota Babylon on osottanut pitkällisen Korkeimman pyhien (totisen Siionin) sortamisen ja hävittämisen kautta, ja kuinka on kirjotettu, että Jumala toimittaa oikeuden valituilleen pian; että hän kostaa vihollisilleen heidän tekojensa jälkeen, että hän kostaa Babylonille (Luukk. 18 7, 8; Jes. 59: 18; Jer. 51: 6), niin alamme ymmärtää, että kauhistuttava onnettomuus odottaa sitä. Myöskin protestanttinen maailma saa sekaantumisliittonsa perustuksella paavikirkon kanssa osansa häpeästä ja tämän kauheiden tekojen palkasta, se kun on polttanut, teurastanut, ajanut maanpakoon vanginnut ja kaikilla mahdollisilla ajateltavissaolevilla tavoilla rääkännyt pyhiä; kaikesta tästä, jonka se valtansa päivinä valtion kädellä, jonka valtaa se vaati, ja jonka se sai, suoritti perkeleellisellä julmuudella, odottaa sitä oikeudenmukainen kosto täydessä mitassaan; sillä se saa "kaksinkertaisesti kaikkien syntiensä tähden". Ja niiden kansojen ("kristikunnan"), jotka ovat ottaneet osaa sen rikkomuksiin, täytyy myöskin juoda katkera malja viimeiseen tippaansa.

"Ja minä kostan Beelille Baabelissa (Baabelin jumalalle -- paaville) ja otan hänen kurkustansa ulos sen, jonka hän on niellyt (hän peruuttaa äärimmäisessä hädässään 'suuret röykkeät sanansa' ja herjaavat arvonimensä, joita hän on pitkät aikaa käyttänyt itsestään, niinkuin esim. että hän on erehtymätön, 'Kristuksen sijainen', 'Jumala maan päällä' j.n.e.); ja kansat eivät enää tule virtailemalla hänen tykönsä. Baabelin muurikin (maailmalliset vallat, jotka ennen puolustivat sitä ja vielä jossain määrin tekevät niin) on kaatunut." "Näin sanoo Herra Sebaot: Baabelin muurit, ne leveät, maahan hajotetaan, ja hänen porttinsa ne korkiat, sytytetään tuleen (hävitetään). Ja niin tekivät kansat työtä hukkaan ja kansakunnat väsyttivät itsensä (pitämällä pystyssä ja pelastamalla Baabelin muureja) tulen hyväksi." (Jer 51: 44, 58.) Tämä osottaa kansojen sokeuden, ja kuinka Babylon on saanut lujasti heistä kiinni -- niin että he vastoin omaa parastaan työskentelivät sen voimassapitämiseksi. Mutta huolimatta sen epätoivoisesta olemassaolon taistelusta ja taistelusta arvonsa ja vaikutuksensa säilyttämiseksi, hukkuu Babylon kumminkin suuren myllynkiven tavoin, joka heitetään mereen, eikä se nouse enää koskaan sieltä; "sillä väkevä on Herra Jumala, joka on hänet tuominnut". Vasta silloin ymmärtävät kansat ihmeellisen vapahduksensa ja että Jumalan käsi kukisti Babylonin. -- Ilm. 19: 1, 2.

Sellainen on tuomio Babylonista, kristikunnasta, jonka Jesaja ja muut profetat näkivät edeltäpäin ja ennustivat. Ja koska Herralla sen aitojen sisällä on monta rakasta lastaan, on hän profettansa kautta (Jes. 13: 2, 3) antanut pyhilleen seuraavan käskyn: "Nostakaa lippu (evankeliumin totuuden ihana lippu, joka on vapahdettu vanhoista eksytyksistä, jotka kauvan ovat peittäneet sen) paljaalle kalliolle (niiden keskuuteen, jotka muodostavat Jumalan totisen valtakunnan sen kehittymättömässä tilassa), huutakaa heille korkealla äänellä (julistakaa vakavuudella laajalti ympäri tätä totuutta Herran lauman hämmentyneille lampaille, jotka vielä ovat jälellä Babylonissa); viittokaa kädellä (antakaa niiden myöskin nähdä totuuden voima, osottaen sitä niinhyvin elämällä kuin julistamisellakin), että he (halukkaat ja tottelevaiset, totiset lampaat) ruhtinasten porteista tulisivat sisälle (jotta he käsittäisivät ne siunaukset, jotka kuuluvat niille, jotka ovat tosi vihkiytyneitä ja taivaan valtakunnan perillisiä)."

Näin kuuluu varottava ääni niille, joilla on "korvat kuulla". Me elämme suuren sekä vehnää että lustetta sisältävän nimikristillisen kirkon viimeisessä ajanjaksossa -- laodikealaisessa kaudessa. (Ilm. 3: 14--22.) Herra nuhtelee kirkkoa sen haaleudesta, ylpeydestä, henkisestä köyhyydestä, sokeudesta ja alastomuudesta sekä neuvoo sitä nopeasti jättämään pahat työnsä, ennenkun on myöhäistä. Mutta hän tiesi, että ainoastaan harvat kuuntelisivat varotusta ja kutsua; sentähden ei olekaan lupausta annettu kaikille niille, joille kutsu on annettu, vaan ainoastaan niille harvoille, joilla vielä on korvat kuulla totuutta, ja jotka voittavat Babylonin yleisen ajatustavan ja hengen: "_Joka voittaa_, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen. Jolla on korva (mieli kuunnella ja ottaa varteen Herran sana), se kuulkoon mitä henki sanoo seurakunnille." Mutta niiden yli, joilla ei ole korvaa eli mieltä kuullakseen, vuodattaa Herra suuttumuksensa.

On ilmeistä sillekin, joka ainoastaan sattumalta tarkastaa asiaa, että koko nimikristittyä kirkkoa, harvoja yksilöitä lukuunottamatta, hallitsee ylpeyden, oman vanhurskauden ja itsetyytyväisyyden taipumus. Se sanoo vielä sydämessään: "Minä istun kuningattarena enkä ole leski, ja surua en ole näkevä". Vielä kerskaa se itsestään ja elää herkullisesti. Se sanoo: "Olen rikas, olen rikastunut enkä mitään tarvitse", ja niin ei se tiedä itsekään, että on "viheliäisin ja kurjin ja köyhä ja sokea ja alaston". Ja se ei seuraa Herran neuvoa eikä osta (itsensäuhraamisen kustannuksella) kultaa, tulessa puhdistettua (totisia, taivaallisia aarteita, jumalallista luontoa) ja valkeita vaatteita (Kristuksen laskettua vanhurskauden pukua, jonka niin monet nyt hylkäävät esiintyäkseen omassa vanhurskaudessaan Jumalan edessä) ja silmävoidetta voidellaksensa silmänsä (täydellistä vihkiytymistä ja antautumista Jumalan tahdolle, sellaisena kuin se on esitetty Raamatussa), jotta näkisi ja parantuisi. -- Ilm. 3: 18.

Maailman henki on niin täydellisesti ottanut haltuunsa hallitsevat ja vallassaolevat kristikunnan papistosta, että järjestelmien uudistus on mahdoton, ja yksityiset henkilöt voivat välttää sen kohtalon vetäytymällä ajoissa pois siitä. Tuomion hetki on tullut, ja nytkin piirtää Jumalan kaitselmuksen käsi sen muureille salaperäiset sanat: "Mene, mene, tekel, ufarsin" -- _Jumala on lukenut valtakuntasi (päivät) ja on sen lopettanut. Sinä olet vaakalla punnittu ja liian keviäksi havaittu_. Ja nyt puhuu profetta (Jes. 47) ja sanoo sille ivatessaan hänen puhtauden vaatimustaan:

"Astu alas, istu tomuun, sinä neitsyt, tytär Baabel, istu maahan ilman istuinta, kaldealaisten tytär, sillä ei sinua enää kutsuta hennoksi ja hempeäksi... Sinun häpeäsi paljastuu ja riettautesi tulee näkyviin, minä kostan, enkä pyydä apua ihmiseltä.

"... Istu äänettömänä ja mene pimeään loukkoon, sinä kaldealaisten tytär; sillä ei sinua enää kutsuta 'valtakuntien kuningattareksi'... Sinä sanoit: 'Ijankaikkisesti olen minä kuningatar', niin ettet enää tätä sydämelles laskenut, etkä sen loppua ajatellut.

"Ja nyt kuule tätä, sinä hempeä, joka istut surutonna ja sanot sydämessäs: 'Minä se olen, eikä kukaan muu, minä en ole leskenä istuva, enkä lapsettomuutta tunteva!' Nämä molemmat kohtaavat sinua äkkiä yhtenä päivänä: Lapsettomuus ja leskeys (vertaa Ilm. 18: 8); ne kohtaavat sinua täysin määrin, vaikka sinun velhoomises on suuri ja sinun lumoojias on sangen paljon. Sinä uskalsit pahuuteesi ja sanoit: 'ei ole sitä, joka minun näkee'. Sinun (maailmallinen) viisautesi ja tietosi veivät sinut väärälle, ja sinä sanoit sydämessäs: 'Minä se olen eikä kukaan muu'. Mutta onnettomuus kohtaa sinua, niin ettet tiedä sitä loihtimalla poistaa; ja perikato lankeaa sinun päällesi, niin ettet voi sitä sovittaa, ja hävitys tulee sinun päällesi niin äkkiä, ettet tiedäkään." -- Vertaa 9 värss. ja Ilm. 18: 7.

Näin kuuluvat juhlalliset ja vakavat selitykset, jotka ovat suunnatut Babylonia vastaan. Hyvä niille jotka ottavat vaarin varottavasta äänestä ja Herran neuvosta kansalleen, joka vielä on sen aitauksien sisäpuolella, sillä: "Näin sanoo Herra:... Paetkaa Baabelista ja pelastakaa jokainen sielunsa, ettette hukkuisi hänen syntinsä tähden. Sillä tämä on Herran koston aika, hän on sille maksava, mitä se on ansainnut,... Äkisti kaatui Baabel ja musertui... Me paransimme Baabelia, mutta ei hän terveeksi tullut. Jättäkää hän... sillä hänen syynsä koskee taivaaseen ja ulottuu pilviin asti... Menkää pois hänen keskeltänsä, te minun oma kansani, ja pelastakaa jokainen sielunsa Herran vihan kiivaudesta." -- Jer. 51: 1, 6, 8, 9, 45. Vertaa Ilm. 17: 3--6; 18: 1--5.

Niille, jotka tahtovat kuulla tätä käskyä ja lähteä ulos Babylonista, on ainoastaan yksi pakopaikka, ja se ei ole löydettävissä uudessa lahkossa eli orjuudessa vaan "korkeimman kätkössä"; se on täydellisen vihkiytymisen paikka eli tila, jota vertauskuvasi tabernakkelin ja temppelin kaikkein pyhin. (Ps. 91.) "Joka korkeimman kätkössä istuu, Kaikkivaltiaan varjossa pysyy -- hän sanoo (tuon pahankin päivän kaikkien onnettomuuksien keskellä) Herralle: Minun turvani ja linnani, Jumalani, johonka minä turvaan."

Babylonista ulostuleminen ei voi merkitä, että kirjaimellisessa merkityksessä on matkustettava pois kristikunnan kansoista; sillä Herran kiivauden tuli (suuri hätä) kuluttaa ei ainoastaan kristikunnan vaan koko maan, vaikka hänen vihansa palaa enimmän kristikunnan valaistuja kansoja kohtaan, jotka tiesivät Herran tahdon, tai joilla ainakin oli runsaat tilaisuudet oppia tuntemaan se. Ajatus tässä käskyssä on se, että on erottauduttava kaikista kristikunnan sitovista ikeistä, niin ettei enää kauvemmin ole osallinen sen maailmallisista ja uskonnollisista järjestelmistä, ja näin sekä periaatteen ja viisaiden ja jumalallisten syiden tähden.

Niinpian kuin elonkorjuutotuuden kasvava valo on saanut valaista ymmärryksemme ja paljastaa meille eksytyksen inhottavuuden, täytyy meidän, menetelläksemme oikein, olla uskollisia valoa kohtaan ja hyljätä eksytys ottamalla siltä pois koko vaikutuksemme, niin ettemme enää kauvemmin tue ja kannata sitä. Tämä merkitsee, että meidän täytyy vetäytyä pois eri uskonnollisista järjestelmistä, joiden opit esittävät väärin Jumalan sanaa ja tekevät sen tyhjäksi. Se tekee meidät myöskin muukalaisiksi kaikkia nyt löytyviä maailman valtoja kohtaan; ei kumminkaan niitä vastustaviksi, vaan rauhallisiksi ja lainkuuliaisiksi muukalaisiksi, jotka antavat keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on -- muukalaisiksi, joiden kansallisuus on taivaassa eikä maan päällä, ja jotka vaikutuksensa kautta aina suosivat oikeutta ja vanhurskautta, laupeutta ja rauhaa. Muutamissa tapauksissa pitäisi periaatteellisten syiden, toisissa tapauksissa viisauteen perustuvien syiden erottaa meidät eri yhteiskuntajärjestelmistä ja seuroista. Periaatteeseen nähden pitäisi sen tehdä vapaaksi kenen hyvänsä, joka on kietoutunut johonkin eri salaisten seurain valoihin ja sitoumuksiin; sillä te, jotka muinoin olitte pimeys, olette nyt Herran valo ja teidän tulee sentähden vaeltaa valon lapsina. "Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan pikemminkin nuhdelkaa niistä." -- Ef. 5: 6--17.

Mutta aina sitä mukaa kuin lähestymme suurta ratkaisukohtaa tänä "pahana päivänä", käy epäilemättä selväksi niille, jotka tarkastavat asemaa lujan profetallisen sanan kannalta, että myöskin niissä tapauksissa, jolloin ei voi toimia periaatteiden mukaan, voi olla viisasta vetäytyä pois eri yhteiskunta- ja rahajärjestelmien yhteydestä, joiden välttämättömästi täytyy sortua siinä hävityksessä, joka johtuu maailmanlaajuisista vallankumouksista ja anarkiasta. Sinä aikana (ja muista, että se todennäköisesti tulee hyvin pian) romahtavat kaikki rahalaitokset, niinkuin pankit, säästökassat, kaikenlaiset vakuutuslaitokset j.n.e. ja kaikki niihin talletetut "aarteet" osottautuvat arvottomiksi. Nämä "kallioitten luolat" ja "vuorien kolot" ( Jes. 2: 18--21) eivät voi antaa toivottua suojaa vihaa vastaan tuona pahana päivänä, jolloin tyytymättömyyden suuret aallot kuohuvat ja pauhaavat vuoria (valtakuntia eli hallituksia -- Ilm. 6: 15--17; Ps. 46: 3, 4) vastaan; ja tulee aika, jolloin "he (ihmiset) heittävät hopeansa kaduille ja (heidän) kultansa on loaksi joutuva. Ja heidän hopeansa ja kultansa ei voi pelastaa heitä Herran kiivauden päivänä; ei he (huolimatta kaikesta rikkaudestaan) sillä saa sieluansa ravituksi eikä vatsaansa täytetyksi, sillä se oli viettelyksenä heidän synteihinsä". (Hes. 7: 19. Vertaa myöskin värssyjä 12--18, 21, 25--27.) Tällä tavalla tekee Herra ihmisen hengen hienoa kultaa kalliimmaksi, niin, Ofirin kultaa kalliimmaksi. -- Jes. 13: 12.