Part 26

Laakso, joka siten syntyy, on täydellisen valon laakso ja vapaa varjoista, sillä aurinko loistaa sen läpi idästä länteen. Tämä puhuu vertauskuvallisesti vanhurskauden auringosta ja sen täydestä Jumalan totuuden ja siunauksen valosta, joka hajottaa synnin, tietämättömyyden, taikauskon ja kuoleman varjot sekä parantaa ja asettaa ennalleen halukkaat ja tottelevaiset ihmisistä, jotka pakenevat tähän siunauksen laaksoon, armeliaisuuden laaksoon. [Hebrealainen sana, joka merkitsee _armeliaisuutta_, on _elaios_ ja johtuu se sanasta _elaia_, joka merkitsee _öljypuuta_.] Tämä armeliaisuuden laakso hengellisen ja maallisen valon ja rauhan valtakunnan (Jehovan jalkojen maan päällä) _välillä_ ja huolenpidossa koituu varmaankin "siunauksen laaksoksi" kaikille, jotka murheellisin ja särjetyin sydämin menevät siihen.

Meidän täytyy edelleen muistaa, että kun ainoastaan Israelille sanotaan: "Te pakenette minun vuorieni laaksoon", niin merkitsee kumminkin nimi Israel "Herran siunaamaa kansaa", "Jumalan kansaa", "Herran kansaa". (2 Aik. 7: 14.) Ja kun, niinkuin olemme nähneet, valtakunnan ensimäinen eli hengellinen siunaus tulee hengellisen Israelin osaksi ja toinen eli maallinen siunaus tulee ensin luonnollisen Israelin osaksi, ei se kumminkaan pysähdy siihen, sillä kuka hyvänänsä tahtoo voi tulla israelilaiseksi: harjottamalla Aabrahamin uskoa ja tottelevaisuutta voi koko ihmissuku tulla oikeiksi israelilaisiksi, "Jumalan kansaksi". Niinmuodoin selittää profetta Jesaja, että kun Israel valtakuntaa perustettaessa kutsutaan takasin Jumalan suosioon, käsittää se "_kaikki, jotka minun (Jehovan) nimelläni nimitetään_, ja jotka minä kunniakseni olen luonut, tehnyt ja valmistanut". (Nimi Israel sovitetaan silloin kaikkiin, jotka ovat Jumalan kansaa.) -- Jes. 43: 7; Room. 9: 26, 33; 10: 13.

"Silloin Herra, minun Jumalani, on (siten) tuleva ja kaikki pyhät sinun kanssasi (siten yhdistettyinä)." (Sak. 14: 5.) Kun Jumalan aika on täydelleen tullut, kun pakanain ajat ovat loppuneet, kun suuren sovintopäivän (Evankelikauden) uhraaminen on loppunut, kun ylimäinen pappi on täyttänyt sovituksen, ei ainoastaan oman "ruumiinsa", seurakunnan, edestä vaan myöskin oman "perheensä" ja "kaiken kansan" edestä, sekä astuu siunaamaan kaikkea kansaa, silloin otetaan Jehovan kirous, kuoleman tuomio, pois maasta, hänen astinlautansa tabernakkeli tunnustetaan taas ja sen kaunistaminen vanhurskaudessa ja totuudessa ja pyhässä rakkauden hengessä alkaa silloin ja jatkuu, kunnes Tuhatvuotiskauden lopussa kaikki, jotka haluten vanhurskautta, ovat saavuttaneet täydellisyyden ja kaikki haluttomat ovat hävitetyt. -- Apt. 3: 23; Ilm. 20: 9.

Jatkaen kuvaustaan ilmottaa profetta tästä päivästä, jolloin maa tulee asteettain ihanaksitehdyksi Jehovan astinlautana:

"Ja tapahtuu sinä päivänä, ettei valkeutta ole; loisteet pimentyvät. Ja se on oleva erikoinen päivä, joka Herralle tuttu on; ei se ole päivä eikä yö; vaan tapahtuu, että ehtoolla on valkeus." -- Sak. 14: 6, 7. Muutamat ovat asettaneet tässä kuvatun päivän yhteen "koston päivän" kanssa, joka on "pimeyden ja sumun päivä, pilven ja synkeyden päivä" (Joel. 2: 2; Sef. 1: 15), ja raamatunkääntäjät ovat nähtävästi koettaneet saada ne sopusointuun toistensa kanssa käännöksiensä kautta. Niin ei kumminkaan ole. Päivä, johon Sakaria tässä viittaa ainoastaan osittain valoisana, on Tuhatvuotiskauden päivä, sillä vaikka vanhurskauden aurinko nousee ylös ja valaisee hajottaakseen maan synnin, taikauskon ja kuoleman sairaudenmyrkyn, on se kumminkin ainoastaan osittain valoisa, koska se yhtämittaa on tekemisissä langenneen suvun sukupolvien kanssa toisen toisensa perästä, aina sitä mukaa kuin ne tulevat esille haudoista, ja joista ensin herätetyt ovat erilaisissa ennalleenasettamisen asteissa täydellisyyttä kohden. Mutta kuinka virkistävä onkaan vakuutus siitä, että sinä päivänä, jolloin Jehova taas asettaa jalkansa astinlaudalleen ei enää ole "synkeyttä", ja että maailma tämän tuhatvuotispäivän lopussa, sensijaan että olisi tullut pimeämmäksi, on saavuttanut korkean Jehovan tiedon keskipäivän valon, ja että sen aurinko ei koskaan laske.

Viittaus elämänveden virtoihin, jotka juoksevat Jerusalemista tänä tuhatvuotisena päivänä, jolloin Jehova taas asettaa jalkansa astinlaudalleen (Sak. 14: 8, 9), muistuttaa meitä samanlaisesta todistuksesta Hes. 47: 1--12 ja Ilm. 22: 1, 2, jossa ennalleenasettamissiunaukset esitetään samassa "elämänveden" vertauskuvassa, "elämän veden", joka lähtee tuhatvuotisen valtakunnan istuimelta, ja josta jokainen, joka tahtoo, saa juoda vapaasti, sekä ijankaikkisen elämän hedelmiä antavien puiden vertauskuvassa, puiden, joiden lehdet parantavat maan katuvan kansan kaikesta epätäydellisyydestä.

Oi niin! "Herra on kaiken maan kuningas." Hänen valtakuntansa on silloin tullut, niinkuin hänen uskollisensa ovat kauvan rukoilleet, ja tämän päivän lopussa tapahtuu Jumalan tahto maan päällä niinkuin se tapahtuu taivaassa. Jumalan astinlauta on silloin tosiaankin ihana, niinkuin on kirjotettu:

"_Niin totta kuin minä elän, niin koko maailma täytetään Herran (Jehovan) kunnialla_." -- 4 Moos. 14: 21; Jes. 11: 9; Hab. 2: 14.

End of Project Gutenberg's Raamatun tutkisteluja IV, by Charles T. Russell