Part 20

Siihen luokkaan, joka "imettää" näinä päivinä, kuuluu myöskin monta jaloa, hyvää ja hyväätarkoitavaa Jumalan lasta. Siihen kuuluu monta saarnaajaa ja sunnuntaikoulu-opettajaa, joiden uskonnollinen työ on "maidon" tarjoamisessa, ei kumminkaan aina "sanan väärentämättömän maidon", Jumalan sanan, antamisessa; sillä ylimalkaan sekottavat ja vääristävät he sen perimätiedoilla, filosofialla ja maailmallisen viisauden unirohdoilla, jotka pitävät heidän "lapsensa" siivoina, unisina ja "hyvinä" sekä estävät niiden _kasvamisen tiedossa_ ja armossa. Tällaista kasvamista pitävätkin he vallan vaarallisena. Muutamat harvat näistä opettajista työskentelevät kumminkin todellakin sanan puhtaan maidon jakamisessa, jotta heidän pienet lapsensa sen kautta kasvaisivat ja oppisivat syömään ja sulattamaan vahvaa ruokaa sekä tulemaan miehiksi Kristuksessa: mutta he selittävät, että toistuneet kokemukset osottavat heille, että suurin osa heidän "lapsistaan" ei voi sietää sanan puhdasta maitoa; sentähden pitävät he velvollisuutenaan maidon sekottamisen, jotteivät heidän lapsensa tulisi kipeiksi ja kuolisi. Oi, he eivät ymmärrä, että useimmat heidän lapsistaan, koska ne eivät ole totuuden hengen siittämiä, eivät voi koskaan omistaa itselleen _hengellistä_ "maitoa", koska "luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan hengen on... eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on arvosteltava hengellisesti". (1 Kor. 2: 14, 12.) He eivät huomaa myöskään, että tämä (erottamisen kyvyn) puute näännyttää, myrkyttää ja estää tosihengellisiä "lapsia", jotka ovat heidän huostassaan, ja "joiden olisi jo aika (itse) olla opettajia". -- Hebr. 5: 12.

Ne tästä luokasta, jotka ovat totisia Jumalan lapsia, kuulevat kutsun: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani", ja heitä kohtaavat myöskin suuret vaikeudet tuona päivänä. Aina sitä mukaa kuin he näkevät ja ymmärtävät nykyisen totuuden, eivät he ainoastaan pelkää ojentaa sitä niille, jotka ovat heidän hoidossaan, vaan he pelkäävät myöskin itse menetellä sen mukaan, ajatellen, että se tuottaa heille eron virastaan. He pelkäävät pakenemista tuona päivänä, huomatessaan, että ainoastaan harvat heidän lapsistaan voisivat tai tahtoisivat paeta mukana; ja ainoastaan hengelliset kykenevät kestämään tämän koetuksen. Muutamat käyvät ratkaisukohdan läpi "voittajina", kun taas toisten, jotka pelkäävät, täytyy käydä suuren hädänajan läpi.

Pakene ennen talven tuloa!

"Mutta rukoilkaa, ettei pakonne tapahtuisi talvella eikä sabbatina; sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka vertaista ei ole maailman alusta tähän asti ollut, eikä tule. Ja ellei sitä aikaa lyhennettäisi, ei yksikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden se aika lyhennetään." -- Matt. 24: 20--22.

Seurakunnan kokoaminen tapahtuu "elonajassa", armonkesän lopussa. Herra selitti (Matt. 13: 30, 37--43), että hän tänä elonaikana kokoaisi vehnän aittaan ja polttaisi ohdakkeet sitä seuraavassa hädän ajassa. Muutamissa paikoissa maalla on vielä tapana jättää rikkojen polttaminen siksi, kunnes talvi tulee. Ymmärrämme sentähden Herran tarkottavan, että meidän on etsittävä apua ja voimaa voidaksemme paeta Babylonista, ennenkuin sen hädän talviaika kohtaa sitä.

Muistakaamme, että tässä elonkorjuussa vapahdetaan kaksi erilaista vehnäluokkaa -- vaikkei se olekaan sopusoinnussa sen kanssa, mitä tapahtuu luonnossa --: 1) "voittajat", uskolliset, jotka heti tottelevat ja pakenevat ennen talven tuloa, ja jotka "katsotaan arvollisiksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva" (Luukk. 21: 36), 2) ne totiset Jumalan lapset, jotka eivät tottele kyllin pian, vaan ovat raskautettuja, joilla on intoa, mutta joka ei ole sopusoinnussa tiedon kanssa, ja jotka ovat enemmän tai vähemmän maailman hengen saastuttamia. Nämä autetaan pois Babylonista, kun se on kaatumaisillaan, ja he pakenevat talven aikana, sanoen profetan sanoilla: "Elonaika on mennyt, kesä loppui (talvi on tullut), ja me emme ole pelastetut". (Jer. 8: 20.) Suuressa armossaan osottaa Herra, että kaikki todella uskolliset näiden joukosta lopulta "tulevat siitä suuresta ahdistuksesta" ja seisovat valtaistuimen edessä (eivät ole valtaistuimella "pienen lauman kanssa", joka perii valtakunnan Kristuksen kanssaperillisenä), pestyään vaatteensa Karitsan veressä. (Ilm. 7: 14, 15.) Rukoilkaamme ja työskennelkäämme sopusoinnussa tämän kanssa, jotta pakomme olisi suoritettu ennenkuin talvi tulee.

Meidän tulisi rukoilla ja pyrkiä, ettei pakomme myöskään tapahtuisi sabbatina. Minä sabbatina? Ei kai seitsemäntenä viikon päivänä, eikä ensimäisenäkään; sillä "uusi kuu tai sabbati" ei varmaankaan olisi mikään este kristityn kirjaimelliselle pakenemiselle. (Kol. 2: 16.) Tässä tarkotetaan vastakuvallista sabbatia, tuhatvuotiskautta -- seitsemättä vuosituhannen sabbatia. Jos aloimme pakomme ennenkuin se alkoi aikalaskullisessa suhteessa, niin sitä parempi, sillä kuta pitemmälle me joudumme siinä, sitä vaikeampi on vapautua ja jättää Babylon -- aikana, jolloin se enemmän kuin koskaan ennen tarvitsee ja pyytää apuamme pysyäkseen pystyssä. Mutta Jumala on selittänyt, että Babylonin täytyy langeta, ja ettei mikään voima voi pitää sitä pystyssä. Ja ei kukaan, joka on käsittänyt, kuinka puutteellista sen työ on, ja kuinka hyvää ja rakkaudestarikasta Herran työ on, senjälkeen kun Babylon on poistettu ja totinen seurakunta kirkastettu, voisi tahtoa silmänräpäykseksikään estää Herran työtä.

Tämän "talvi"-ajan suuri hätä on ilman vertaa. Herra vakuuttaa, ettei mitään siihen verrattavaa ole koskaan kohdannut eikä koskaan kohtaakaan maailmaa. Tämä on täydessä sopusoinnussa niiden sanojen kanssa, jotka Herra sanoo Daniel profetan kautta tästä hädästä, joka tulisi tämän Evankelikauden lopussa. Sanotaan: "Siihen aikaan nousee (ryhtyy hallitsemaan) Mikael (Kristus)... Ja se on oleva ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan". (Dan. 12: 1.) Samasta ajasta puhutaan Ilmestyskirjassa (11: 17, 18) aikana, jolloin "pakanakansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja tullut on aika tuomita kuolleet". Niin suureksi tulee tämä hätä, että ilman väliintulevaa valtaa tulisi lopulta koko suku hävitetyksi. Mutta Jumala on valmistanut voiman, joka on määrätty ryhtymään täällä asioihin, ja se on hänen valtakuntansa -- Kristus ja hänen Seurakuntansa, valitut. Nämä tarttuvat oikeana aikana asioihin ja saattavat järjestyksen maan sekaannukseen.

Vääriä Kristuksia ja vääriä opettajia.

"Jos _silloin_ joku sanoo teille: katso, täällä Kristus on, tahi: tuolla, niin älkää uskoko. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profettoja (opettajia) nousee, ja he tekevät suuria tunnusmerkkejä ja ihmeitä, niin että, jos mahdollista, valitutkin eksytettäisiin. Katso, minä olen edeltäpäin sanonut sen teille." -- Matt. 24: 23--25.

Tässä kuvaillut pettäjät eivät varmaankaan ole niitä hurjapäitä, jotka ajasta aikaan ovat väittäneet itsensä Kristukseksi, ja jotka ovat eksyttäneet ainoastaan harvat niistä, joilla on ollut vähänkään tervettä järkeä ja arvostelukykyä. Olemme jo osoittaneet Antikristuksen, suuren pettäjän, paavikunnan, joka vuosisatoja istui hengellisessä temppelissä ja väitti olevansa Kristuksen ainoa edustaja -- hänen maaherransa --, josta Herra oli oikein ennustanut, että maailma ihmettelisi sitä, _lukuunottamatta_ niitä, joiden nimet ovat kirjotetut Karitsan elämän kirjaan. (Ilm. 13: 8.) Samalla tavalla Englannin kirkkokaan ei ole ainoastaan seurakunta eli "ruumis", vaan sillä on myöskin maallinen pää kuninkaassa. Samaten on kreikkalaiskatolilaisen kirkon päänä Venäjän tsaari, ja joskaan tämä suhde ei ole niin ilmeinen, niin on hänellä kumminkin todellisuudessa enemmän valtaa. Jos nyt paavikunta on Antikristus eli väärä kristus, eivätkö silloin myöskin toiset väärät ruumiit väärine päineen ole Antikristuksia, kuinka monia tai harvoja Jumalan totisia pyhiä sitte lieneekään niissä?

Vaikkeivät eri protestanttiset seurakunnat tunnusta muuta päätä kuin Kristuksen, tekevät he kumminkin käytännössä synodinsa, konferenssinsa ja kirkkoneuvostonsa _pääkseen_, joilta he vastaanottavat lakinsa, sääntönsä ja uskontunnustuksensa, sensijaan että ottaisivat ne ainoan totisen seurakunnan ainoalta totiselta päältä.

Pitkän aikaa ja suuremmassa tai vähemmässä määrin ovat nämä inhimilliset järjestelmät niin jäljitelleet totista Messiasta (päätä ja ruumista), että ne osittain ovat eksyttäneet monta. Mutta nyt vuosisadan aikana ovat nämä petokset alkaneet epäonnistua. Harva, jos edes kukaan, presbyteriani uskoo nyt, että heidän kirkkonsa on ainoa totinen seurakunta; ja metodistit, baptistit, lutherilaiset ja muut eivät enää myöskään usko sitä omista järjestelmistään; vieläpä kreikkalais- ja roomalaiskatolilaisetkin vapautuvat nyt siitä eksytyksestä, että heidän kirkkonsa on ainoa totinen kirkko, jonka ulkopuolella valittuja ei ole. Ennustuksessa, jota tarkastamme, varottaa Herra vääristä Kristuksista "silloin" -- s.o. _nyt_. Sopusoinnussa tämän kanssa huomaamme Ilm. 13: 14--18 ennustuksen erittäin vaikutusvaltaisesta yhteenliittymisestä, jonka kautta protestanttiset kirkkokunnat yhdistyvät ja, vaikka erossa paavikunnasta, kumminkin työskentelevät yhdessä sen kanssa sellaisella tavalla, että molemmat saavat lisättyä valtaa ja saavat monet uskomaan, että tämä uusi yhteenliittyminen olisi Jumalan ase Messiaan ennustetun työn suorittamisessa, ja että se niinmuodoin on hänen edustajansa.

"Vanhurskauden aurinko on koittava."

"Sentähden, jos teille sanotaan: Katso hän on erämaassa, niin älkää menkö sinne ulos, tahi: Katso hän on kamareissa, niin älkää uskoko. Sillä niinkuin salama (alkutekstissä, _kirkas valo_ [aurinko]) lähtee idästä ja näkyy länteen saakka, niin on Ihmisen Pojan tulemus (kreikk. _parusia = läsnäolo)_ oleva." -- Matt. 24: 26--27.

Siitä, että Saatanan suuret petokset -- "voimallinen eksytys" -- ovat lähellä meitä, on todistuksena ei ainoastaan tämä Herran sana vaan myös apostoli Paavalin sanat, (2 Tess. 2: 10--12.) Jos olisi tarkkaan ennustettu, mikä muoto näillä eksytyksillä olisi, olisi se jossain määrin estänyt niiden pettävää voimaa. Jumala sallii nämä petokset aikomuksella _erottaa_ "voittajat" kaikista muista ja vakuuttaa meille ainoastaan, että valitut varjellaan lankeamasta. Ja kumminkin on mahdollista, että muutamat näistä koettelemuksista, seulomisista ja eksytyksistä voivat kohdata kaikkein enimmin niitä, joilla on mitä suurin määrä nykyisen totuuden valoa. Kuinka äärettömän tärkeätä onkaan, että me "pysytämme itsemme Jumalan rakkaudessa", niin ettei meillä ainoastaan ole tietoa totuudesta, mikä, jos meillä on _ainoastaan_ se, voi tehdä meidät ylpeiksi, vaan että meillä on myöskin Kristuksen mieli, jonka pitäisi johtua totuuden tiedosta -- rakkaudesta Jumalaan ja toisiimme sekä myötätunnosta kaikkiin ihmisiin; sillä "rakkaus rakentaa" luonnetta Herramme luonteen kaltaiseksi.

Spiritistit julistavat jo: "Katso, hän on kamareissa". [Katso "Spiritismi Raamatun valossa".] He väittävät, että he voivat puhutella Herraa kasvoista kasvoihin muutamissa istunnoissaan, ja että kaikki, jotka suosivat heidän käsityskantaansa, voivat saavuttaa saman edun j.n.e. Mitäpä jos varotus siitä, että valitutkin eksytettäisiin, jos se olisi mahdollista, merkitsisi, että valitut joutuvat ankarimpiin koetelemuksiin tänä pahana päivänä? "Kuka voi kestää?" (Tim. 6: 17.) Profetan kautta annettu vastaus on: "Se, jonka kädet ovat viattomat (jonka elämä on kunniallinen), jonka sydän puhdas on (jolla on hyvä omatunto Jumalan ja ihmisten edessä)... (hän) saa astua Herran vuorelle (valtakuntaan) ja... seisoa hänen pyhällä sijallansa." -- Ps. 24: 3--4.

Mutta kuinka voivat Jumalan lapset varmuudella tietää, että nämä ilmestykset eivät ole oikeita? Hän on opettanut meille, että hänen päivänsä tulisi niinkuin varas yöllä, että hän olisi, ilman että maailma näkisi häntä, läsnä, johtaakseen elonkorjuutyötään, kootakseen valittunsa j.n.e. Kuinka voimme tietää, ettei hän tahdo ilmestyä valvoville lapsilleen niinkuin n.k. kristityt spiritistit väittävät hänen tekevän "kamareissa" -- heidän istunnoissaan?

Tiedämme, ettei hän tahdo niin ilmestyä meille, koska 1) hän on opettanut meille, että me "muutumme", "tulemme hänen kaltaisikseen", ja _siten_ "näemme hänet sellaisena kuin hän on", ja koska 2) hän varotti meitä niistä eksytyksistä, jotka väittävät, että me voimme saada nähdä hänet ei-muutetussa eli lihallisessa tilassamme, sanoessaan: "Jos teille sanotaan: Katso, hän on erämaassa, niin älkää menkö sinne ulos, tahi: Katso hän on kamareissa, niin _älkää uskoko_", koskei hän ilmesty millään sellaisella tavalla. Ei, päinvastoin "niinkuin kirkas valo (aurinko) lähtee idästä (eikä sitä voida rajottaa yksityiseen paikkaan tai kamariin) ja näkyy (_kaikkialle_, kaukaiseen) länteen saakka, niin on Ihmisen Pojan _läsnäolo_ oleva".

Herramme ei ilmesty toisessa läsnäolossaan kamarissa tai Seurakunnalle erämaassa, eikä edes yksityiselle kansalle niinkuin ensimäisessä tulemisessaan, vaan hänen läsnäolonsa on yleinen ilmestyminen koko maalimalle. "Vanhurskauden aurinko on koittava ja autuus (lääke) hänen siipiensä alla." "Vanhurskauden auringon" läpitunkemat totuuden säteet aiheuttavat jo paljon hämmennystä ihmisten kesken, senkautta että se paistaa pimeihin paikkoihin ja paljastaa eksytykset ja kaikenlaatuisen turmeluksen. Valo paljastaa kaikki. Ja maailman suuri valo Kristus (ja lopulta myöskin hänen yhdistetty seurakuntansa), siunaa ihmiskunnan, saattamalla valon kaikkiin, mikä on salattua pimeydessä; sillä ei mitään ole salattua, joka ei tule ilmi. "_Päivä_ on saattava sen ilmi", ja ei voisi olla päivä, jollei aurinko paistaisi idästä länteen saakka. "Tämä on se totinen valo, joka (aikanaan) valistaa jokaisen ihmisen, joka tulee maailmaan (engl. k.)."

(Tahdomme myöhemmin tutkia Matt. 24: 28 kuuluvana yhteen värssyn 41 kanssa saadaksemme Matteuksen kuvauksen sopusointuun Markuksen ja Luukkaan kanssa.)

Auringon ja kuun pimeneminen merkkejä.

"Mutta kohta noiden päivien ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee, ja kuu ei anna valoaan, ja tähdet putoavat taivaalta ja taivasten voimat järkkyvät." -- Matt. 24: 29; Mark. 13: 24, 25.

Tulee tarkkaan erottaa se, jota kutsutaan "_noiden päivien_ ahdistukseksi", ja se ahdistus, joka tulee päivien lopussa, kun tämä aikakausi ja elonkorjuu loppuvat. Tämä ei kumminkaan käy niin selvästi ilmi Matteuksen ja Markuksen kertomuksesta, kuin jos vertaamme niitä Luukkaan kertomukseen, joka näyttää lyhykäisyydessä käsittävän Evankelikauden tapahtumat ja jättäen mainitsematta "noiden päivien ahdistuksen" viittaa ainoastaan toiseen hätään, jolla tämä aikakausi loppuu. Hän sanoo:

"Ja he (juutalaiset) kaatuvat miekan terään, ja heidät viedään vangiksi kaikkiin kansoihin, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät. Ja on oleva tunnusmerkkejä auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja maan päällä kansoilla ahdistus, ja he ovat epätoivossa meren pauhun ja aaltojen vuoksi. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maan piiriä." -- Luukk. 21: 24--26.

On tosiasia, että koko Evankelikausi on ollut hädän aikaa; ja tätä tarkotetaan Matt. 24: 9--12 ja 29 värssyssä. Varhaista Seurakuntaa vainosi porvarillinen Rooma, ja kun paavillinen Rooma sittemmin sai vallan, vainottiin kaikkia, jotka kieltäytyivät hyväksymästä sen kauhistuksia, joko siten, että hän (Iisebel) itse vainosi niitä suorasti tai epäsuorasti porvarillisten mahtien (Aahab) kautta, joiden kanssa hän oli likeisessä yhteydessä. Ja Korkeimman pyhät annettiin sen valtaan, ja se vainosi ja hävitti niitä ajan, ajat ja puolen aikaa -- 1260 vuotta -- vuoteen 1799. Ja tämä pitkäaikainen vainoaminen, jolloin monet puhdistettiin, jalostettiin ja koeteltiin, ja jolloin porttojen äiti oli "juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä" (Ilm. 17: 16), loppui, niinkuin olemme nähneet (Raamatuntutkisteluja II osa 9 luku ja III osa 4 luku), käytännössä v. 1776 ja kirjaimellisesti v. 1799, jolloin paavi nöyryytettiin maailman edessä ja menetti maallisen valtansa.

Kun nyt selvästi ymmärrämme, että ne merkit, joita Herra tarkottaa, seuraisivat "_noiden päivien_" ahdistuksen jälkeen, tahdomme nyt esittää pari kysymystä noista selvästi kuvatuista _merkeistä_: auringon ja kuun pimenemisestä ja tähtien putoamisesta. Ovatko nämä merkit ymmärrettävät kirjaimellisiksi tai vertauskuvallisiksi, ja ovatko ne tähän mennessä täyttyneet?

Me vastaamme, että niillä on jo ollut kirjaimellinen täyttymisensä, ja että ne nyt saavat vertauskuvallisen täyttymisen, jolla on paljon suurempi merkitys.

Toukokuun 19 p. 1780 (siis vielä "noina päivinä", paavin vallan 1260 vuotena, mutta senjälkeen, kun tämä valta oli alkanut vähentyä ja koetuksen kuumuus oli ohi) sattui harvinainen auringon pimennys, jota eivät sen ajan eikä jälkeisenkään ajan tiedemiehet ole voineet selittää. Se, ettei se ollut mikään tavallinen tapaus, käy selville monesta uskottavasta todistuksesta, joista ainoastaan esitämme muutamia.

Tunnettu astronomi Herschell sanoo: "Pohjois-Amerikan pimeä päivä oli niitä ihmeellisiä luonnonilmiöitä, joista aina luetaan mielenkiinnolla, mutta joita ei tiede kykene selittämään."

Websterin sanakirjan painoksessa vuodelta 1869 sanotaan: "_Pimeä päivä_ toukokuun 19 p. 1780 on saanut nimensä siitä ihmeellisestä pimeydestä, joka sinä päivänä vallitsi koko Uudessa Englannissa. Muutamissa paikoissa ei kansa voinut useampaan tuntiin lukea tavallista painosta paljaan taivaan alla. Linnut lauloivat iltalaulunsa, katosivat ja vaikenivat, kanat menivät levolle, karja etsi karjapihoja ja huoneessa täytyi sytyttää tuli. Pimennys alkoi n. klo 10 aamulla ja kesti seuraavaan puoliyöhön, mutta kesti eri paikoilla eri lailla."

Täysikuun pimennys seuraavana yönä näyttää olleen melkein yhtä huomattava kuin tämä auringon pimennys. Mainitsemme tuomari Teneyn Exeteristä todistuksen: "Seuraavan yön pimeys oli todennäköisesti niin suuri, ettei sellaista koskaan ole huomattu sitten kuin Kaikkivaltias ensin tuotti valon. En voinut tässä tilaisuudessa olla ajattelematta, että jos jokainen loistava esine taivaan kaikkeudessa olisi suljettu läpitunkemattomaan pimeyteen tai olisi hävinnyt olemassaolosta, ei pimeys olisi voinut olla täydellisempi. Valkonen paperiarkki, joka pidettiin muutaman tuuman päässä silmästä, oli yhtä näkymätön kuin mustin harso."

On laskettu, että pimeys tuona päivänä, joka voidaan ainoastaan selittää merkiksi Herralta, ulottui enemmän kuin 320,000 engl. neliöpenikulman alalle -- pinta-alalle, joka on noin 25 kertaa suurempi kuin Palestiina, johon merkit Herran ensimäisessä tulemisessa olivat rajotetut. Sen asianhaaran, että nämä merkit pääasiassa olivat rajotetut Uuteen Englantiin ja keskivaltioihin, ei pidä kummastuttaa ketään, kun muistamme, että ensimäinen liike "neitsyeiden" [III osa, 3 luku] kesken (Matt. 25: 1--5) pääasiallisesti tapahtui siellä. Ja että Jumala käyttäisi "vapauden maata" lähettääkseen sanoman näistä merkeistä maailmalle ei ole kummallisempaa kuin sekään, että hän on antanut monien aikamme siunauksista ja keksinnöistä, jotka nyt ovat tunnustettuja koko maailmassa, lähteä sieltä. Tämä on hyvin sattuvasti esitetty vertauskuvallisesti suuren ranskalaisen taiteilijan Bartholdin lahjassa New Yorkin satamalle -- patsaassa, joka esittää "vapautta valaisemassa maailmaa".

Tähtien putoaminen.

Puoli vuosisataa meni, ennenkuin seuraava merkki tuli: Tähtien putoaminen taivaasta, niinkuin viikunapuu pudottaa raa'at hedelmänsä, kun kova tuuli tärisyttää sitä. Jeesuksen sanat täyttyivät (vaikkei tämä ole niiden täysi ja ainoa täyttyminen, niinkuin myöhemmin näemme) ihmeellisessä meteorisateessa marraskuun 13 p. aamulla 1833. Niille, jotka ovat taipuvaisia jättämään koko asian huomioonottamatta väittämällä, etteivät _kiintotähdet_ pudonneet, huomautamme, ettei Herra sanonut mitään kiintotähtien putoamisesta, ja ettei kiintotähdet voisi pudota, sillä niiden putoaminen todistaisi, etteivät ne olleet kiintotähtiä. Raamattu ei tee eroa tähtien ja meteorien välillä niinkuin ylimalkaan meidän aikanamme tehdään.

Tähtien putoamiset ja vieläpä meteorisateetkin ovat hyvin tavallisia joka vuosi, toisina vuosina runsaampia kuin toisina. On laskettu, että 400 tuhatta pientä meteoria vuosittain putoaa alas maan päälle. Mutta niillä ei ole mitään merkitystä verrattuna valtavaan sateeseen marraskuun 13 v. 1833, jolloin miljonia ja taas miljonia putosi.

Professori Kirkwood sanoo teoksessaan "Meteorologia": "Edellisen vuosisadan loppuun saakka eivät ne (meteorisateet) olleet koskaan kiinnittäneet tiedemiesten huomiota."

Herra Henry Dana Ward, siihen aikaan kauppias New Yorkissa, myöhemmin kirjailija ja saarnaaja, kirjotti: "Ei kukaan tiedemies tai oppinut, arvelen, ole koskaan kertonut sellaisesta tapahtumasta kuin eilen aamuinen oli. Profetta ennusti siitä tarkkaan 18 vuosisataa sitten, jos voimme ymmärtää, että putoavilla tähdillä tarkotetaan putoavia tähtiä... Todellakin taivaan tähdet putosivat maan päälle niinkuin Ilmestyskirjassa sanotaan. Profetan sanoja on aina pidetty kuvakielenä; mutta eilen täyttyivät ne kirjaimellisesti." -- Journal of Commerce, marraskuun 14 p. 1833.

Prof. von Humboldt käyttää 15 sivua eräästä kirjastaan kuvatakseen tätä ilmiötä ja sanoo, että se näkyi yhdentoista miljonan englannin neliöpenikulman alalla.

M. Beupland, ranskalainen oppinut, joka Humboldtin seurassa oli ilmiön todistajana, sanoo siitä -- "ei koko ilmapiirissä ollut kolmen kuun halkaisijan suuruista alaa, joka ei ollut joka silmänräpäys tulikerien ja putoavien tähtien täyttämä".

Ilmiö toistui pienemmässä muodossa v. 1866, mutta vuoden 1833 tapaus näyttää olleen ennustuksen täyttyminen _merkkiin_ nähden; edellisen merkin yhteydessä auttoi se nähtävästi paljon neitseiden herättämisessä lähtemään ylkää vastaan, josta puhutaan seuraavassa luvussa, Matt. 25: 1--5.

Vertauskuvallinen täyttyminen.

Kun nämä kirjaimelliset merkit palvelivat määrättyä tarkotustaan kiinnittäen yleisen huomion lopun aikaan, uskomme kumminkin, että ennustuksen vertauskuvallinen täyttyminen ei ole vähemmän merkitsevä ja on paljon suuremmasta merkityksestä niille, joiden henkiset kyvyt ovat harjotetut, niin että he voivat käsittää vertauskuvallisen selityksen.

_Aurinko_ on vertauskuva evankeliumin valosta, totuudesta -- ja niinmuodoin Kristuksesta Jeesuksesta. _Kuu_ on vertauskuva Mooseksen lain valosta, sillä niinkuin kuu heijastaa auringon valoa, niin on lakiliittokin edeltäkäsin ollut evankeliumin heijastus eli varjo. _Tähdet_ esittävät seurakunnan henkeytettyjä opettajia -- apostoleja. _Taivaat_ merkitsevät, niinkuin jo on osotettu, kristikunnan kirkollisia voimia. Näiden vertauskuvien yhteenasettamisen huomaamme taas Ilm. 12: 1, missä "vaimo", merkiten ensimäistä Seurakuntaa, on esitetty puettuna auringolla, s.o. se säteilee täydessä, kirkkaassa, peittämättömän evankeliumin valossa. _Kuu_ sen jalkain alla merkitsee, että laki, joka tukee sitä, ei kumminkaan ole sen valon lähde. Kaksitoista tähteä, joilla sen pää on kruunattu, merkitsevät Jumalan valitsemia ja henkeytettyjä opettajia -- kahtatoista apostolia.

Pitäen mielessämme tämän selityksen noista vertauskuvista tutkikaamme uudestaan tätä Herran suuren ennustuksen piirrettä ja niitä merkkejä, jotka ennustavat tämän aikakauden loppua.

Minne hyvänänsä katsomme ympärillemme, huomaamme sen asianhaaran, että Jumalan pyhitetyn kansan saadessa tarvittavaa henkistä ravintoa ja valaistusta nykyisenä aikana, on nimiseurakunnan laita kokonaan toinen. Sen aurinko on pimennyt, sen kuu on muuttunut vereksi ja sen tähdet ovat pudonneet taivaalta. Evankeliumin valon keskipisteenä on aina alusta saakka ollut Kristuksen _risti, lunnaat_. Ja vaikka paavikunta julkeasti on pystyttänyt sen kilpailijaksi messu-uhrin, ovat Jumalan pyhät aina pitäneet kiinni tästä siunatusta kaikkein Jumalan lupausten ja hänen kansansa kaikkien toivomusten keskipisteestä. Tässä he ovat pysyneet kiinni, joskin täydellinen, syvällinen ja raamatunmukainen tieto sovituksesta on ollut kätketty heille.