Part 16

Pariisilainen lehti Figaro mainitsee seuraavan ennustuksen, jonka suuri englantilainen historioitsija Macaulay vuonna 1884 kirjotti eräälle ystävälleen Amerikassa: "On selvä kuin päivä, että teidän hallituksenne ei koskaan voi hallita hätääkärsivää ja vihastunutta enemmistöä, kun teidän hallituksenne on joukkojen käsissä ja rikkaat, jotka muodostavat vähemmistön, ovat kokonaan jätetyt heidän armeliaisuutensa varaan. Tulee päivä, jolloin joukot New Yorkin valtiossa valitsevat lainsäätäjänne. Mitä lainsäätäjiä näistä tulee, sitä ei voi hetkeäkään epäillä. He tekevät mahdottomaksi teidän menestymisenne. Silloin tarttuu joku keisari tai Napoleon hallitusohjaksiin. Kahdennellakymmenennellä vuosisadalla ryöstetään ja hävitetään teidän tasavaltanne, niinkuin raakalaiset viidennellä vuosisadalla hävittivät Rooman valtakunnan, ainoastaan sillä erotuksella, että Rooman valtakunnan hävittäjät, hunnit ja vandaalit, tulivat toisilta alueilta, kun taas teidän raakalaisinanne ovat teidän omat maamiehenne, teidän omien valtiolaitostenne hedelmä."

Sitten kun Macaulay kirjotti tämän, ovat hänen omat maamiehensä vaatineet äänioikeutta ja saaneet sen, samoin kuin Belgian, Saksan, Ranskan, Itävalta-Unkarin ja Italian kansa j.n.e. Se onnettomuus, jota Macaulay ennusti Yhdysvalloille, uhkaa nyt koko "kristikuntaa". Macaulaylla ei ollut muuta neuvoa kuin se, jonka muutkin olivat antaneet, nimittäin että rikkaat ja vaikutusvaltaiset ottavat itselleen vallan ja istuvat sitten varmuusventtiilillä niinkauvan kuin mahdollista -- kunnes räjähdys tapahtuu.

* * * * *

Etevä piispa Worthington New Yorkissa, Amerikassa, lausui vuonna 1896 mielipiteenään, että farmaripoikien koulusivistys tekee heidät vieraiksi sille kutsulle, jonka Jumala on antanut heille, ja ajaa heidät kaupunkeihin. Tähän vastasi W.I. Bryan [ohjelmapuheessa vaalitaistelun aikana 1896], että hänestä näytti hienolta julmuudelta panna syy nykyisistä yhteiskunnallisista vaikeuksista farmaripoikien tiedonhalulle. Se, mikä ajaa heitä kaupunkeihin, sanoi hän, on maanviljelykselle epäsuotuisa lainsäädäntä -- kultarahakanta.

Englantilaisen lehden "The Rockin" mukaan esitämme seuraavaa: "Koko maailmassa pitää kiehuva levottomuus, ristiriitaiset edut ja vastakkaiset virtaukset koko sivistyneen ihmiskunnan alituisessa kiihtymyksen tilassa. Jännitys nousee melkein joka viikko. Lyhyiden väliaikojen perästä tärisyttää yksi tai toinen huomiotaherättävä tapaus valtiollista ja kauppamaailmaa maanjäristyksen voimalla, ja ihmiset ymmärtävät, mitkä tuliperäiset voimat ovat kätkössä yhteiskunnan pinnan alla. Politikoitsijat koettavat johtaa näitä voimia, mutta he myöntävät avoimesti, etteivät he voi hallita niitä täydellisesti tai ennustaa niiden vaikutuksia. Siinä on loppumaton rivi ehdotettuja tai koeteltuja parannuskeinoja, oppeja ja ennustuksia, mutta kahdessa kohdassa ovat suurimmat ajattelijat yksimielisiä: Toiselta puolen näkevät he uhkaavan onnettomuuden, joka tärisyttää väkivaltaisesti koko maailmaa ja panee raunioiksi nykyisen valtiollisen ja yhteiskunnallisen elämän rakennuksen, hävittävien voimien täytyessä tyhjentää itsensä, ennenkuin uudestiluovat voimat voivat taas pystyttää yhteiskuntarakennuksen paremmalle perustukselle. Toiselta puolen ovat he yksimielisiä siitä, että kansojen rauhankaipuu ei koskaan ole ollut suurempi kuin nyt, ja etteivät he koskaan ole pitäneet yksimielisyyden ja veljellisen sovun etuja niin suuressa arvossa kuin juuri nyt."

Sellainen on tila koko sivistyneessä maailmassa. Kaikki ajattelevat ihmiset näkevät uhkaavan onnettomuuden selvemmin tai epäselvemmin, mutta harvoilla on mitään parannuskeinoa ehdotettavana. Ja se, että nämä harvat uskovat voivansa ratkaista tehtävän, ei riipu kumminkaan ainoastaan siitä, etteivät he ole selvästi käsittäneet asemaa. Eri ehdotuksia tarkastetaan seuraavassa luvussa.

* * * * *

Clemenceaun kirjasta "Mélée Sociale" (yhteiskunnallinen taistelu) teemme lopuksi seuraavan otteen: "Minua kummastuttaa", kirjottaa tuo etevä ranskalainen, "että ihmiskunta on tarvinnut vuosisatain suurimpain henkiensä ajatukset ja tutkimukset huomatakseen, että toinen ihminen on alituisesti elänyt taistelussa toisen kanssa, ja että tämä taistelu on jatkunut aina ihmiskunnan alusta saakka. Mielikuvitusvoima ei voi tehdä itselleen oikeaa käsitystä siitä kauheasta, verisestä, yleisestä tappamisesta, joka on jatkunut maan päällä aina siitä saakka kuin se tuli esille ensimäisestä hämmennyksestään.

"Kahleorjan pakollinen työ ja pakollisen työntekijän vapaa työ ovat molemmat samalla perustalla, nimittäin että vahvempi voittaa ja käyttää heikomman hyödykseen. Ainoastaan näennäisesti on taistelu tänään toinen; sillä se on yhtä hävittävä rauhallisemmassa ulkomuodossaan. Toisten elämän ja ruumiiden käyttäminen on ollut villien ihmissyöjien, lääniherrojen, orjanomistajain ja aikamme työnantajain tarkotuksena.

"Nälkä on ihmiskunnan vihollinen. Niinkauvan kuin ei ihminen voita sitä, näyttävät kaikki keksinnöt ainoastaan ivalta hänen surullista kohtaloaan vastaan. Se on samaa kuin antaa ihmiselle loistoesineitä, kun häneltä puuttuu välttämättöminkin. Nälkä on julmin kaikista luonnon laeista. Se pakottaa ihmisen vaivaamaan ja hävittämään itseään, voidakseen mihin hintaan hyvänänsä ylläpitää tuota korkeinta hyvää eli pahaa, jota kutsutaan elämäksi. Olemmeko nyt saavuttaneet sellaisen sivistyksen määrän, että voisimme kuvitella mielessämme ja perustaa yhteiskuntajärjestyksen, jossa olisi mahdotonta kuolla puutteeseen ja nälkään? Valtion taloudenhoitajat vastaavat epäilemättä: Ei!"

Clemenceau näkee ja kuvailee selvästi nykyisen yhteiskuntajärjestyksen puutteet, mutta hänellä ei ole mitään ehdotusta parannuskeinoksi. Sentähden vaikuttaa hänen kirjansa ainoastaan tulisoihtuna ja aiheuttaa ainoastaan enemmän levottomuutta. _Raamattu_ tarjoaa kumminkin, Jumalalle olkoon kiitos, ei ainoastaan lieventävää balsamia vaan myöskin ainoan ja erehtymättömän parannuskeinon maailman sairautta, syntiä, itsekkäisyyttä ja hätää vastaan. Suuri lääkäri, joka tuntee keinon, on suuri välittäjä ja elämänantaja, ja meidän pyrkimyksenämme on "Raamatun tutkistelujen" kirjasarjan kautta kiinnittää huomio siihen.

KYMMENES LUKU.

Ehdotettuja parannuskeinoja.

Kieltolaki ja naisten äänioikeus. -- Hopearahakanta ja suojelustulli. -- Kommunismi. -- "Heillä oli kaikki yhteistä." -- Anarkia. -- Sosialismi eli kollektivismi. -- Nationalismi. -- Yleinen käsityösivistys. -- Yksinkertainen vero eli vapaa maa. -- Muutamia toiveita ja huolia. -- Ainoa toivo -- "Autuaallinen toivo". -- Jumalan lasten oikea asema. -- Maailmassa, mutta ei maailmasta.

"Eikö mitään voidetta ole Gileadissa, eikö siellä ole yhtään parantajaa?" "Me paransimme Baabelia, mutta ei hän terveeksi tullut. Jättäkää hän ja menkäämme jokainen omalle maallensa; sillä hänen syynsä koskee taivaaseen ja ulottuu pilviin asti." -- Jer. 8: 22; 51: 7--9.

Erilaisia parannuskeinoja ehdotetaan huokaavalle luomakunnalle sen nykyisessä surullisessa asemassa, ja kaikkien, jotka säälivät kärsivää yhteiskuntaruumista, täytyy myöskin olla myötätuntoisia eri lääkärien pyrkimyksille saada sitä käyttämään heidän määräystään. Parannuskeinojen löytämis- ja käyttämisyritykset ovat kiitettäviä ja ansaitsevat kaikkien lämminsydämisten ihmisten tunnustuksen. Terve arvostelukyky, joka on Jumalan sanan valaisema, sanoo meille kumminkin, ettei mikään ehdotetuista parannuskeinoista voi poistaa sairautta. Ei mikään vähempi, kuin suuren Lääkärin läsnäolo horjumattomine keinoineen sekä niiden jatkuvine käyttämisineen, voi parantaa langennutta ihmiskuntaa sen turmiosta ja itsekkäisyydestä. Kumminkin tahdomme lyhyesti tutkia näitä toisten lääkärien määräyksiä, jotta näkisimme, kuinka lähellä Jumalan viisautta muutamat niistä ovat tulleet, niiden kaikkien kumminkin todellisuudessa ollessa paljon jälessä -- ei vastustaaksemme niitä, vaan jotta kaikki sitä selvemmin näkisivät sen ainoan suunnan, mistä apua voi odottaa.

Kieltolaki ja naisten äänioikeus.

Nämä kaksi ehdotusta asetetaan tavallisesti yhteen, koska tavallisesti ollaan sitä mieltä, että kieltolaki ei voi koskaan saada enemmistön tukea, jos eivät naiset saa äänioikeutta -- jos se on edes silloinkaan mahdollista. Ne, jotka ehdottavat tätä parannuskeinoa, viittaavat tilastollisiin tiedonantoihin, osottaakseen, että paljon kristikunnan kurjuudesta ja köyhyydestä riippuu väkijuomain viljelemisestä, ja he selittävät, että jos se poistettaisiin, niin rauha ja hyvinvointi olisi sääntönä eikä poikkeuksena.

Varmaankin on juoppous sivistyksen pahimpia hedelmiä, ja se leviää nopeasti myöskin puoleksisivistyneissä ja villeissä kansoissa. Riemuitsisimme sydämestämme sen poistamisesta nyt ja ainaisesti, sillä sen poistaminen ehkäisisi paljon kurjuutta ja estäisi satojen miljonien markkojen tuhlaamisen vuosittain. Mutta itsekkäisyyttä ja tuotannon ja kysynnän lakia vastaan, jotka pusertavat joukoista veren, on alkoholikielto voimaton.

Erittäinkin rikkaat ja sen jälkeen keskiluokka tuhlaavat miljonia väkijuomiin. Kieltolaki ei sentähden aikaansaisi varsinaista helpotusta köyhille, vaan päinvastoin. Tuhannet maanviljelijät, jotka nyt vievät tuotteensa polttimoihin ja panimoihin, eivät enää saisi korvausta niistä; vaan he olisivat pakotettuja viljelemään toisia tuotteita ja siten painuisivat hinnat ylimalkaan vielä alemmas. Tuhansittain paloviinan polttajia, juomanpanijoita, lasityöntekijoitä, oluen ajajia, ravintolain isäntiä ja vartijoita, jotka nyt elävät väkijuomakaupasta, tulisi pakotetuiksi etsimään muuta tointa, ja tämä lisäisi edelleen työvoiman tarjontaa ja painaisi palkat alas. Miljonat ja taas miljonat markat, jotka ovat kiinni väkijuomaliikkeissä, etsisivät tiensä toisille aloille ja lisäisivät kilpailua.

Kaikki tämä ei kumminkaan estäisi meitä toivomasta kieltolakia, mutta yksityisiä kaupunkeja lukuunottamatta ei olisi mahdollista saada enemmistöä suostumaan siihen. Sillä enemmistö on väkijuomien orjia tai sellaisia, jotka suorasti tai epäsuorasti ovat rahallisessa suhteessa kiintyneitä tähän liikkeeseen. Yleistä kieltoa ei saateta voimaan, ennenkuin Jumalan valtakunta on perustettu. Mutta joskin se olisi mahdollista, ei se kumminkaan poistaisi yhteiskunnallista rahallista sairautta.

Hopearahakanta ja suojelustulli.

Myönnämme, että se, kun kristikunta poisti hopearahakannan, oli itsekkään valtiotaidon mestarinäyte lainanantajain puolelta, ollen tarkotettu vähentämään täysiarvoisten rahojen varastoa ja siten lisäämään niiden arvoa ja pitämään voimassa korkeaa korkokantaa, kun taas lisääntynyt saanti painaa kaikkien tavarain ja työpalkkojen hinnat alas. Lain kannalta katsoen ovat kyllä monet pankkiirit ja rahanlainaajat rehellisiä ihmisiä, mutta tämä rehellisyyden mittapuu on liian lyhyt. Sillä niissä paikoissa, minne kokoontuu rahoja, osottaa korkokanta kaikkialla laskevaa suuntaa. Kuinka paljon matalammat korot olisivatkaan silloin, jos hopealla olisi täysi arvo rahana ja niinollen olisi enemmän rahoja saatavana!

Tuotannon ja kysynnän lain alaisina on jokaiselle lainanottajalle eduksi se, että on runsaasti hopea-, kulta- ja paperirahoja, kun taas jokaisella lainanantajalle on eduksi poistaa paperirahat ja halventaa hopean arvoa, sillä kuta vähemmän siellä on täysiarvoisia rahoja, sitä enemmän niitä kysytään. Sentähden pysyvät nämä arvossaan, kun taas työ- ja kauppatavarat laskevat hinnassa.

Ennustukset näyttävät osottavan, ettei hopearahakantaa saateta enää voimaan sivistyneessä maailmassa. [Katso 8 luku.] Mutta jos niin kävisikin, olisi hyöty siitä lyhytaikainen. Se vaikeuttasi Jaappanin, Kiinan, Intian ja Meksikon kilpailua kristikunnan kanssa ja saisi aikaan maamiehille jonkinlaisen helpotuksen, mutta tuskin pitemmäksi aikaa kuin viideksi tai korkeintaan viideksitoista vuodeksi. Jumala ei näytä kumminkaan tahtovan viivyttää tuota "pahaa päivää"; sentähden jouduttaa ihmisten itsekkäisyys onnettomuutta, niinkuin on kirjotettu: "Heidän viisastensa viisaus katoaa", ja: "Ei heidän hopeansa ja kultansakaan voi heitä pelastaa Herran vihan päivänä". -- Sef. 1: 18; Hes. 7: 19; Jes. 14: 4--7; 29: 14.

Suojelustulli voi, kun sitä käytetään ymmärryksellä, ehkäistä yksinoikeutta ja kehittää maan kaikkia luonnollisia apuneuvoja, tehdä työpalkkain laskemisen hitaammaksi, mutta ei voi estää sitä. Kilpailu tasottaa ennemmin tai myöhemmin hinnat koko maailmassa.

Niinollen ei hopearahakanta eikä suojelustulli ole mikään _parannuskeino_; se lieventää ainoastaan hetkeksi.

Kommunismi.

Kommunismi on ehdotus sellaiseksi yhteiskuntajärjestelmäksi, jossa kaikki omaisuus kuuluu yhteiskunnalle, ja jossa sitä hoidetaan yhteiskunnan parhaaksi jolloin saatava voitto käytetään yleiseksi parhaaksi ja jokainen saa, mitä hän tarvitsee. Rev. J. Cook määrittelee sen näin: "Kommunismi merkitsee perintöoikeuden, perheen, kansallisuuden, uskonnon ja omaisuuden poistamista."

Muutamia piirteitä kommunismista voitaisiin suositella (katso edempänä "Sosialismi"-otsakkeen alle), mutta kokonaisuudessaan on se mahdoton toteuttaa. Sen edellytyksenä ovat täydelliset ihmiset, jotka eivät ole itsekkäitä. Se tekisi kaikki laiskureiksi, niin että ihmiskunta pian joutuisi raakalaisuuteen ja menisi perikatoaan kohti.

Siihen väitteeseen, että Raamattu opettaa kommunismia (Apt. 2: 44--47), olemme vastanneet perinpohjin toisessa paikassa, missä osotimme, että ihmisen epätäydellisyydestä ja luonnollisesta taipumuksesta itsekkäisyyteen johtuu, että meillä on aivan kylliksi tekemistä pitäessämme lihan halut ohjaksissa (Gal. 5: 16, 17) ja edistäessämme rakkauden henkeä, ilman että tätä tehtävää vaikeutetaan kommunististen kokeilujen kautta. (Katso Kol. 2: 20; 3: 3; Room. 6: 2--8.) Sitäpaitsi voitaisiin kommunismi kokonaisuudessaan toteuttaa yhteiskunnassa, jossa olisi pelkästään Jumalan lapsia, ja sellaista pyhien yhdyskuntaa ei voitaisi perustaa, koska Herra yksin "tuntee omansa". Mutta joskin sellainen yhdyskunta olisi mahdollinen, tavottelisivat huonot henkilöt sen omaisuutta, ja jos ne voitaisiin sulkea pois, sanoisivat he kaikkea pahaa pyhiä vastaan. Lyhyesti sanoen, sellaisella yrityksellä ei olisi todellista menestystä.

Muutamat uskovaisista ovat monen tämän maailman lapsen kanssa vajonneet niin syvälle itsekkäisyyden tylsyyteen, ettei mikään muu kuin välttämättömyys voi saada heitä ahkeriksi. Toiset ovat niin itsekkään ylpeitä, että he tarvitsevat iskuja ja vastoinkäymisiä, jotka musertavat heidän sydämensä ja saavat heidät sääliväisiksi tai vieläpä menettelemään oikeudenmukaisesti toisia kohtaan. Kommunismin kautta estetään molemmat nämä luokat saamasta välttämättömiä opetuksia. Individualismi vapauksineen toiselta puolen ja henkilökohtainen vastuu toiselta puolen osottautuvat siten parhaiksi kasvatusvälineiksi järjellisille olennoille, vaikkakin se usein katkeroittaa monen, toisinaan kaikkienkin, elämän.

Jos tuhatvuotinen valtakunta olisi perustettu maan päälle, niin jumalalliset hallitsijat, jotka ovat luvatut sitä varten, käyttäisivät erehtymätöntä viisauttaan ja täydellistä voimaansa, ei suinkaan hallitakseen enemmistön myöntymyksellä, vaan vanhurskaalla tuomiolla, niinkuin rautavaltikalla, ja silloin voisi kommunismi menestyä. Silloin olisi se todenmukaisesti paras yhteiskuntamuoto, ja jos niin on, valitsee kuningasten Kuningas varmaan tämän tavan. Mutta siihen asti täytyy meidän odottaa; meiltä puuttuu viisautta ja voimaa perustaaksemme sellaisen jumalaisvaltaisen hallituksen, ja sentähden me _rukoilemme_ ainoastaan: "Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä niinkuin taivaassa". Mutta kun kerran Kristuksen valtakunta on vienyt kaikki halukkaat takaisin Jumalan luo ja tehnyt tyhjäksi kaikki vastahakoiset, kun rakkaus tulee laiksi maan päällä niinkuin taivaassa, silloin, voimme ajatella, saavat ihmiset kylliksi nauttia maan lahjoja, niinkuin enkelit taivaan rikkauksia.

Yksityiset yritykset, joita Yhdysvalloissa on tehty kommunististen yhdyskuntien kanssa, eivät ole johtaneet pysyväiseen tulokseen; ne ovat ennemmin tai myöhemmin epäonnistuneet. Maailman johtavat miehet koettavat edistää omia etujaan, kun taas Jumalan valistamat kristityt koettavat täyttää Herran käskyä: "Mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa."

Raamattu ei opeta kommunismia muille kuin perheille. Jumala tosin salli kommunistisen järjestelyn ensimäisessä seurakunnassa, mutta se lienee ollut tämän tavan epäviisauden valaisemiseksi, ja jottei kukaan ajattelisi, että apostolit viisauden ja toimintavoiman puutteessa eivät perustaneet useampia sellaisia kommunistisia seurakuntia. Raamatussa ei ole yhtään Jeesuksen eikä apostolien lausuntoa, joka tukisi kommunistista ajatusta.

Muutamat ovat arvelleet, että kertomus Ananiasta ja Saffirasta merkitsisi sitä, että uskovaisten ensimäisessä seurakunnassa oli pakko uhrata kaikki omaisuutensa. Mutta Pietari selittää selvästi, että heidän syntinsä oli valheessa. Heidän rangaistuksensa ei johtunut siitä, etteivät he antaneet kaikkea omaisuuttaan, vaan heidän väärästä esityksestään siitä, että annettu summa oli heidän _kaikkensa_. He koettivat saada itselleen osan muiden omaisuudesta, jotka olivat antaneet kaiken, antamatta itse kaikkeansa yhteiseen kassaan. Kristillinen kommunismi Jerusalemissa oli todellisuudessa erehdys. "Syntyi nurinaa siitä, että heidän leskiänsä syrjäytettiin jokapäiväisessä avustuksessa." Vaikka seurakunta apostolien valvonnan alaisena oli vapaa rikkaruohosta, ja vaikka kaikilla sen jäsenillä oli Kristuksen mieli, niin oli heillä kumminkin tämä aarre hauraissa saviastioissa, jotka eivät voineet viihtyä hyvin näissä olosuhteissa.

Apostolit jättivätkin pian omaisuuksien hoitamisen toisille omistaakseen aikansa kokonaan evankeliumin saarnaamiselle. Ja Paavali selittää, että hän oli ilmottanut heille kaiken Jumalan neuvon, mutta hän ei missään puhu kommunismista. Niinollen ei se kuulu Jumalan neuvoon tänä aikakautena. Paavali antoi päinvastoin määräyksiä, joita ei voida yhdistää kommunismin kanssa, nim. että jokainen huolehtisi omaisistaan, että kristityt viikon ensimäisenä päivänä panisivat jotakin säästöön Herran työtä varten, että palvelijat olisivat tottelevaisia isännilleen, ja niin erittäinkin silloin, jos nämä olisivat veljiä Kristuksessa, ja kuinka isäntien tulisi kohdella palvelijoitaan ja muistaa, että heillä itsellään oli Herra taivaassa, jolle heidän tuli tehdä tili. (1 Tim. 5: 8; 6: 1; 1 Kor. 16: 2; Ef. 6: 5--9.) Eikä Jeesus itsekään perustanut kommunistista yhdyskuntaa eikä käskenytkään mitään sellaista. Päinvastoin opetti hän vertauksissaan, ettei kaikilla ole yhtä paljon, mutta että kaikkien tuli pitää itseään taloudenhoitajina ja _henkilökohtaisesti_ hoitaa omaansa ja henkilökohtaisesti tehdä tili. (Matt. 25: 14--28; Luukk. 19: 20--24. Katso myöskin Jaak. 4: 13, 15.) Ja kuollessaan uskoi hän äitinsä opetuslapsensa Johanneksen huostaan, "ja siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet kotiinsa". (Joh. 19: 27.) Tällä oli siis koti niinkuin Martalla, Marialla ja Lasaruksellakin. Jos Herra olisi perustanut kommunistisen yhdyskunnan, olisi hän varmaankin jättänyt äitinsä sen eikä Johanneksen huostaan.

Kommunistisen uskovaisten yhdyskunnan perustaminen olisi edelleenkin ristiriidassa Evankelikauden tarkotuksen kanssa. Tämän aikakauden tarkotuksena on julistaa Kristusta _todistukseksi_ maailmalle ja ottaa kansa hänen nimelleen. Sentähden kehotetaan jokaista uskovaista olemaan loistavana valona ihmisille -- maailmalle ylimalkaan eikä ainoastaan kanssauskovaisilleen. Sentähden sallikin Herra, että kaikki kommunistisen seurakunnan jäsenet suuren vainon kautta hajotettiin yli koko Judean ja Samarian, missä he niin kaikkialla julistivat evankeliumia. (Apt. 8: 1,-4; 11: 19.) Ja vielä tänä päivänä on Jumalan kansan tehtävänä loistaa valona maailmassa eikä sulkeutua luostareihin tai muodostaa kommunistisia yhteiskuntia. Luvattua paratiisia ei voida pystyttää tällä tavalla. Toivomus sellaisten "yhtymisliittojen" muodostamisesta ei ole mitään muuta kuin osa vallitsevasta ajan hengestä, josta Raamattu varottaa meitä. (Jes. 8: 12, engl. k.) "Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että teidät katsottaisiin arvollisiksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva, ja (jotta voisitte) seisoa Ihmisen Pojan edessä." -- Luukk. 21: 36.

Anarkia parannuskeinona.

Anarkistit vaativat laitonta vapautta. He näyttävät tulleen siihen vakaumukseen, että kaikki inhimillisen yhteisvaikutuksen tavat ovat epäonnistuneet, ja he tahtovat sentähden hävittää kaiken yhteiskunnallisen järjestyksen ja yhteisvaikutuksen. He eivät ajattele mitään sijaanrakentamista, vaan jättävät kaiken tulevaisuudelle. Eräässä vappujuhlassa Lontoossa jakoivat he kuusitoista sivuisen lentolehtisen, jossa muunmuassa oli luettavana:

"Usko siitä, että täytyy löytyä joku mahti, jonka edessä meidän täytyy kumartua, on kaiken kurjuutemme juuri. Sentähden ylös elämän ja kuoleman taisteluun kaikkea valtion ja uskonnon mahtia vastaan. Isänmaallisuus ja uskonto ovat konnien pyhäkkönä ja turvapaikkana; uskonto on ihmiskunnan suurin kirous.

"Emme ole samaa mieltä niiden kanssa, jotka uskovat, että valtio voidaan muodostaa hyödylliseksi laitokseksi. Emme usko myöskään sosialistisia unelmia tuotannon ja kulutuksen keskittämisestä; se olisi ainoastaan valtio uudessa muodossa, lisättyine vaikutusvaltoineen -- oikea itsevaltaisuuden ja orjuuden hirviö. Anarkistit tahtovat yhtäläistä vapautta kaikille. Laki ja säännöt ovat kahleita, ja pakollinen työ ei ole koskaan mieluista. Anarkistivaltiossa tekee jokainen sitä, mikä häntä parhaiten miellyttää ja jokainen tyydyttää tarpeensa yhteisestä varastosta."

Vähemmänkin ajattelevan pitäisi huomata, että sellainen ehdotus on ainoastaan paljasta tyhmyyttä. Se ei ole mitään muuta kuin toivottomain ja epätoivoisten hammastenkiristystä, ja kumminkin on tämä se äärimmäisyys, jota kohden se tila, jonka itsekkäisyys on luonnut, ajaa joukkoja.

Sosialismi eli kollektivismi.

Sosialismin ja kollektivismin tarkotuksena on saattaa kaikki teollisuus valtion alle ja saada aikaan maan ja työntuotteiden tasasempi jako säännön mukaan: jokaiselle tekojensa mukaan. Olisi erittäin hyvä, jos voitaisiin vähitellen tulla siihen, ja jos oltaisin tekemisissä ymmärtäväisten, itsekkäisyydestä vapaiden ihmisten kanssa.

Muuten onkin paljon tehty tähän suuntaan. Valtio on monissa maissa rautateiden j.n.e. omistaja, mutta tulot kulutetaan sotilasmenoihin. Muut elinkeinolliset toimenpiteet valtion puolelta eivät sentähden olisi miksikään todelliseksi siunaukseksi. Siitä huolimatta kasvanee sosialismi yhä enemmän. Yksinvaltius, pääoma ja nimiseurakunta, jotka pitävät sitä vihollisena, valmistautuvat itsepuolustukseen, ja taistelu aiheuttaa lopulta sen suuren hädän eli anarkian, josta Raamattu puhuu.

Mutta joskin sosialismi pääsisi voitolle, seuraisi siitä ainoastaan tilapäinen helpotus, niinkauvan kuin itsekkäisyys hallitsee. Älykkäämmät ja ne, jotka nyt vastustavat sitä, koettaisivat pian päästä johtoon käyttääkseen yhteiskuntaa omaksi hyödykseen. Muuten eivät pienien sosialistiyhteiskuntien käytännölliset yritykset ole johtaneet todelliseen tulokseen. Se siirtokunta, jonka australialaiset työntekijäsiirtolaiset perustivat Paraguayssa, Etelä-Amerikassa, oli vähällä mennä pirstaleiksi. Se asetettiin silloin hallituksen suojelukseen, jolloin sen sosialistiset säännökset lakkautettiin. Monthieussa, Ranskassa, aiheutti onni sen, että sosialistiset opit poistettiin. Työntekijät olivat saaneet haltuunsa kaivoksen, jonka omistajat eivät luulleet maksavan itseään. Melkeinpä yli-inhimillisten ponnistusten ja säästäväisyyden kautta onnistui heidän saada varoja koneihin. He löysivät uusia suonia ja kutsuivat useampia työntekijöitä avukseen. Näiden piti saada hyvä palkka, parempi kuin muissa kaivoksissa, mutta omistajiksi eivät he saaneet tulla, ja kun uudet työntekijät aiheuttivat levottomuutta, antoivat "kapitalistiset" työntekijät tuoda polisin ja ajaa heidät pois neuvottelustaan.

Nationalismi.