Part 15

Emme jätä huomioonottamatta, että tuotannon ja kysynnän laki koskee myöskin vehnää, mutta niinkuin olemme osottaneet, ei ole koskaan ollut vehnän liikatuotantoa, niin, vehnävarasto ei ole edes suurentunut samassa suhteessa kuin väestö on lisääntynyt. Siitä huolimatta ovat vehnän hinnat viimeisinä kahtenakymmenenä vuotena jostain syystä alituisesti laskeneet, kun taas toisten tuotteiden hinnat ovat pysyneet jotakuinkin paikoillaan. Sen osottaa seuraava taulukko New Yorkin keskihinnoista:

1878 1894

Ruis bushelilta........... 65 centtiä 68 centtiä Kaura..................... 33 " 37 " Ohra...................... 52 " 51 " Kentyckyn tupakka naulalta 7 " 9,5 " Häränliha naulalta......... 5,25 " 5,50 " Sianliha naulalta.......... 4,25 " 5,50 " Heinät tonni............... 725 850

Vertaa näiden kanssa kolmea vehnän, puuvillan ja hopean noterausta, joiden hinnat ovat laskeneet hopean hinnan alenemisen tähden:

1878 1894

Puuvilla naulalta.......... 11 centtiä 7 centtiä Vehnä bushelilta........... 120 " 61 " Hopea unssilta............. 115 " 63,50 "

Mutta joku kysynee, eikö hopean arvon laskeminen ole myöskin johtunut liikatuotannosta kullan arvon nousemisen sijasta?

Vastaamme, ei. Näiden molempien metallien tuotanto on kyllä ollut suuri, mutta se ei ole kumminkaan kasvanut samassa suhteessa kuin liike-elämä ja asutus ovat kasvaneet. Koko maailman kulta ja hopea, jos se lyötäisiin rahaksi, ei voisi täyttää liiketarpeita eikä tekisi valtio-, pankki- ja kauppaobligatsioneja tarpeettomiksi.

Rahain lainaajalle on mieleen se, että rahan saanti lakimääräysten kautta rajotetaan mahdollisimman pienimpään, jotta liiketoiminta vaan voi jatkua, niin että rahalla olisi suuri kysyntä ja hän voisi lainata sen hyvää korkoa vastaan ja vaatia kahdenkertaisen varmuuden. Kaikki maailman rahaksi-lyöty ja rahaksi-lyömätön kulta arvioidaan vähemmäksi kuin 6 miljardiksi dollariksi (noin 30 miljardiksi mark.), kun yksistään Yhdysvaltain julkiset ja yksityiset velat arvioidaan enemmän kuin kolme kertaa suuremmiksi. Venäjä oli ennen vuotta 1873 koettanut vaihtaa paperirahansa hopeaan, mutta ei voinut hankkia kylliksi hopeaa, viedäkseen suunnitelman kokonaisuudessaan läpi. Tämä osottaa, että hopean arvon laskeminen on saatu aikaan lainsäädännön kautta ja ettei se johdu liikatuotannosta.

Mutta kuinka voivat kaikkien "kristikunnan" kansojen edustajat yhtyä tällaiseen hankkeeseen pakanoita ja omia maamiehiänsä vastaan? Vastaus on: Koska rahavalta saatti heidät harhaan, rahavalta -- jota tahdomme kutsua "Shylockiksi" [Juutalainen "Venedigin kauppamiehessä"] -- niihin seurauksiin nähden, jotka johtuisivat sellaisesta lainsäädännästä. Ruhtinas Bismarckin ja monien Yhdysvaltain kongressijäsenten edustajain lausunnot vahvistavat tämän. _Petoksen kautta_ lyötiin siten lainsäädännän ohut kiila maailman rahojen kahden puolen väliin, jolloin hopean arvo halvennettiin ja kullan arvo kahdenkertaistutettiin. Ja nyt, kun valtiomiehet näkevät tämän, seisovat he hämmästyneinä ja katsovat töllistellen kuilua. He näkevät myöskin, että jos hopea asetettaisiin muinaiselle paikalleen, vahingoittaisi se saamamiehiä, hankkimatta kumminkaan velallisille korvausta siitä tappiosta, jonka he jo ovat kärsineet. Sitä paitsi antaisi "Shylock", kahdenkertaistutettuaan omaisuutensa ja tulojensa arvon, mieluummin yhteiskunnan joutua vaikeisiin ratkaisukohtiin ja vallankumouksiin kuin että hän vapaaehtoisesti jättäisi rahojensa sydänveren, jonka hän pusertaa miljonista ihmisistä. Ja "Shylockilla" on valta viedä tahtonsa läpi. Hän hallitsee kaikkia lainanottajia, niinollen myöskin hallituksia, jotka kaikki ovat lainanottajia; hänellä on myöskin sanomalehdistö vallassaan, ja sen kautta kehottaa hän kansaa luottamaan "Shylockin" rehellisyyteen ja hyväntahtoisuuteen ja kieltää hankkimasta itselleen hänen vihaansa, koska hän on niin mahtava. Ja kaikki, jotka suoraan tai epäsuoraan hyötyvät hänen petoksestaan -- ja näihin kuuluvat kaikki _vaikutusvaltaiset_ piirit -- huomaavat parhaaksi tukea häntä tai myöskin vaieta hiljaa.

Yhdysvaltain kongressissa ei kukaan aavistanut, kun se käsitteli lakiehdotusta vuonna 1873, että sen tarkotuksena oli halventaa hopean arvoa, ja presidentti Grand, joka allekirjotuksensa kautta antoi laille sen voiman, selitti neljä vuotta myöhemmin, ettei hän ollut ymmärtänyt asiaa. Eversti Ingersoll lausui oikeudella tästä laista, että se oli petos jokaista rehellistä velallista vastaan Yhdysvalloissa, että se syntyi ahneuden tarkotuksessa, ja että jokaisen kunniallisen ihmisen tuli sitä vastustaa. Vuonna 1880 lausui mr Blaime senaatissa, että siirtyminen kultakannalle saattaisi tuhansia tappiolle ja miljonia ahdinkoon. Sittemmin merkitsi senaattori Vance-vainaja hopean arvon alentamisen suurimmaksi rikkomukseksi, minkä maailma koskaan on nähnyt, ja jonka rahamiehet ja heidän liittolaisensa ovat tehneet tahallansa, lisätäkseen oman rikkautensa arvoa ja vähentääkseen muiden omaisuuden arvoa.

Koko kristityssä maassa valittavat maamiehet sitä tappiota, jonka kultarahakannan voimaansaattaminen on tuottanut heille. Kansainvälinen maanviljelyskongressi, joka vuonna 1896 pidettiin Budapestissa, selitti myötätuntoisuussähkösanomassa silloiselle presidenttikokelas Bryanille:

"Toivomme teille menestystä taistelussa saamamiesluokkaa vastaan, joka viimeisenä kahtenakymmenenä kolmena vuotena on luonut Europassa ja Amerikassa _rahalainsääädännän, joka saattaa maanviljelyksen turmioon_. Uskomme, että jollei hopeaa aseteta raha-arvoon, jatkaa kultakurssi koko Aasiassa ja Etelä-Amerikassa (Amerikan ja Europan) maamiesten ryöstämistä, vieden heiltä heidän vaivansa koko palkan, mutta uskomme, että teidän vaalinne voi kääntää pois Europasta uhkaavat maanviljelys- ja yhteiskuntavaikeudet."

Ruhtinas Bismarck selitti samana vuonna: "Olen liian vanha käydäkseni koulua käypään rahaan nähden, mutta huomaan, että vaikka vuonna 1873 menettelin sen mukaan kuin silloin pidin parhaana (rahalainsäädäntään nähden), oli kumminkin menettelyni kun katselen seurauksia, liian kiirehditty."

"Talonpojat ovat juuri se luokka, jota ei meillä ole vara työntää luotamme. Jos heille on näytetty toteen -- ja niin väittävät he asianlaidan olevan -- _että painostus, joka on kohdannut maanviljelystä, riippuu näistä rahavaihetuksista_, niin täytyy hallituksemme punnita asemansa."

Nykyinen voimakas hopean ja kaikkien niiden tavarain painostus, joita myydään hopean perustuksella, tuli hyvin asteettain -- kahdesta syystä. Ensiksikin vaadittiin aikaa ja taitavia temppuja hopean poistamiseksi, koska sitä vielä kysyi enempi kuin puoli maailmaa. Toiseksi koittivat hopeakaivosten omistajat ja heidän osakaskumppaninsa sekä kaukonäköiset valtiomiehet kääntää pois tulevan pahan. Amerikassa onnistui heidän ponnistelunsa siinä määrin, että kongressi hyväksyi vuonna 1878 ja 1890 hopeaystävällisen lain, mutta tätä lakia ei voitu sovelluttaa. Hopean täytyi olla joko lain määräämä arvomittari kullan tavoin tai myöskin kauppatavarana, niinkuin timantit, vehnä j.n.e., ja niinollen niiden hinnanvaihtelujen alaisina, jotka johtuvat tuotannosta ja kysynnästä. Kun sentähden tämä laki peruutettiin, laski hopean arvo yhdellä kertaa puoleen kullan arvosta, ja siitä johtui uusia vaikeuksia, jotka olivat erittäin tuntuvia 1895.

Yhdistämme edellisen seuraaviin kohtiin:

1) Maailman leikkuumiehet "kristikunnan" maanviljelijät, ovat ahdingossa huolimatta siitä avusta, jonka koneet ovat tuottaneet heille, ja _huutavat kovasti_ vapahdusta, jota odottavat lainsäädännältä.

2) Lainlaatijat näkevät vaikeuden ja mistä se on tullut, ja he selittävät, että se on syntynyt petoksen kautta rahamiesten puolelta.

3) Lainlaatijat näkevät kumminkin myöskin, etteivät he voi asettaa hopeaa raha-arvoonsa (1/16 kullasta) saamatta senkautta aikaan yleistä pakokauhua, niin, vallankumousta, ja sentähden pitävät he parhaana olla koettamatta parantaa sairautta parannuskeinolla, joka on vielä pahempi kuin itse sairaus.

4) Kaikilta puolilta myönnetään, ettei tämä petos ainoastaan vahingoita maanviljelijöitä ja tee heitä tyytymättömiksi, vaan että se myöskin herättää vihaa ja katkeruutta yhteiskunnan vanhoillisimmassa aineksessa.

5) Kaikki ajattelevat ihmiset ovat yksimielisiä siitä, että teollisuuden työntekijät ovat kypsiä vallankumousta varten, joka vastustamattomalla voimalla lakaisisi pois nykyiset yhteiskuntalaitokset, jos tähänsaakka vanhoilliset maanviljelijät yhtyisivät heihin.

6) Muutamat harvat vuodet lienevät riittäviä tuollaisen kapinan aikaansaamiseksi.

Jokaisen, joka vertaa näitä suhteita Jaakobin ennustuksen kanssa (5: 1--9), täytyy hämmästyä ennustuksen tarkkaa täyttymistä ja pitää tätä tarkkuutta todistuksena Jumalan nykyisten olosuhteiden ennakoltanäkemisestä, jotka suhteet muodostavat sen suuren hädän ajan valmistuksen, joka on raivaava tietä Immanuelille ja hänen ihanalle rauhanhallitukselleen maan päällä.

YHDEKSÄS LUKU.

Taistelu välttämätön. Maailman viisasten todistuksia.

Yleinen tieto uusi tekijä kaikissa laskelmissa. -- Senaattori Ingallsin, t:ri Lyman Abbottin, erään kuuluisan lakimiehen ja eversti E. Ingersollin lausuntoja. -- Wendell Phillipsin käsitys. -- Historioitsija Macaulayn ennustus. -- Piispa Worthingtonin lausunto ja W.J. Bryanin vastaus. -- Erään sanomalehden lausunto. -- Eräs ranskalainen näkökanta.

"Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maan piiriä (yhteiskuntaa), sillä taivasten (kirkollisten ja porvarillisten hallitusten) voimat järkkyvät." -- Luukk. 21: 26.

Maailman viisaat miehet kaikkialla huomaavat, että suuri yhteiskunnallinen taistelu lähestyy, ja että se on välttämätön. He ovat etsineet, mutta eivät ole löytäneet todellista parannuskeinoa tätä pahaa vastaan; sentähden ovat he jättäneet toivon ja tulleet siihen lopputulokseen, että kehitysopin täytyy olla totta, nimittäin että "koko luonto on alistettu lain alle, jonka kautta voimakkaampi -- ollen soveliaampi elämään -- voittaa heikomman, joka hävitetään elämäänsopimattomana". He tukevat tällöin ajatustaan filosofien väitteellä siitä, että "mikä nyt on, on ollut ennenkin", että sivistyksemme on ainoastaan vanhan Kreikan ja Rooman sivistyksen toistumista, ja että se häviää samalla tavalla, mitä joukkoihin tulee, ja että rikkaus ja valta taas kokoontuvat harvoihin käsiin, kun taas joukot, niinkuin asianlaita oli Idän muinaisessa sivistyksessä, tuskin voivat elää.

He unohtavat siten sen asianhaaran, että tieto on nyt enemmän levinnyt kuin koskaan ennen, erittäinkin kristikunnassa. Mutta juuri tämä, jonka monet unohtavat, kiinnitetään niiden huomioon, jotka ovat olleet kyllin viisaita etsiäkseen tosiviisautta Jumalan sanasta, joka selittää: "Lopun aikana matkustavat monet edestakaisin ja tieto karttuu... ja silloin tulee ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan." (Dan. 12: 1--4, engl. k.) He näkevät, että aikamme suuri matkustaminen ja tiedon yleinen leviäminen muodostavat tämän ennustuksen sattuvan täyttymisen, ja kun suuri hätä esitetään näiden asiain yhteydessä, eivät he voi siinä nähdä niiden historiallisten mullistusten toistumista, jotka ovat päättyneet joukkojen kukistamisella muutamien harvojen alle, vaan hämmästyttävän historian ylös- ja alaskääntämisen, jonka uudet olosuhteet saavat aikaan. Ja samassa yhteydessä esitetty lupaus siitä, että "siihen aikaan nousee Mikael (Kristus)", ottaa suuren valtansa ja alkaa ihanan hallituksensa, on sopusoinnussa toivon kanssa siitä, että tuleva hätä tekee lopun tämän "maailman ruhtinaan", Saatanan, alaisesta itsekkäisyyden hallituksesta ja saattaa voimaan Immanuelin siunatun valtakunnan. Mutta kuulkaamme nyt, mitä muutamilla tämän maailman viisaista on sanottavaa.

Senattori Ingalls sanoi eräässä tilaisuudessa Yhdysvaltain senatissa: "Emme voi enää kauvemmin peittää sitä totuutta, että olemme uhkaavan vallankumouksen partaalla. Ihmiset erottautuvat yhä enemmän ja enemmän kahteen toistensa kanssa vihamieliseen leiriin. Toisella puolella on pääoma, voimakkaasti varustettuna ja ylpeänä alituisista edistymisistä, pitäen vanhoillisesti kiinni vanhoista etuoikeuksistaan ja vaatien uusia; toisella puolen ovat maaseutujen ja kaupunkien työntekijät, nälkäisinä ja katkeroituneina, lujasti päättäneinä kukistaa sen järjestyksen, joka tekee rikkaat yhä rikkaammiksi ja köyhät yhä köyhemmiksi, joka antaa Vanderbiltille ja Gouldille rikkauksia, joita ei edes halukaan ole voinut uneksia, ja tuomitsee köyhät kurjuuteen, josta ei ole muuta vapahdusta kuin hauta; sillä heidän oikeudenvaatimuksiansa kohdellaan välinpitämättömästi ja halveksien, ja kun työntekijät käyvät ympäri ja etsivät työtä, kohdellaan heitä tunkeilevina kerjäläisinä."

Ingallsilla ei ole siis mitään toivoa. Hän ei tunne mitään keinoa itsekkäisyyden kauhealle sairaudelle.

* * * * *

Tunnettu Brooklyn saarnaaja t:ri Lyman Abbott on, "Literary Digestin" mukaan, esittänyt seuraavat syytökset nykyistä järjestelmää vastaan: "1) Se ei takaa pysyväistä eli alituista työtä kaikille työnhaluisille työntekijöille, 2) se ei anna kaikille, joilla on työtä, riittävää palkkaa, niin että he voivat elää ihmisarvoista elämää, 3) se ei anna työntekijälle, ei aikaa eikä tilaisuutta hankkia sivistystä ja parantaa asemaansa, 4) se tekee monessa suhteessa hyvän ja puhtaan perhe-elämän mahdottomaksi." T:ri Abbot on sitä mielipidettä, että järkiperäisen valtiotalouden täytyy olla sopusoinnussa Jeesuksen määräysten kanssa, ja että on turmiollista kuluttaa loppuun miehet, vaimot ja lapset halpojen tavarain hankkimiseksi. Esitämme edelleen: "Olen vakuutettu siitä, että yhteiskuntajärjestelmä, joka erottaa ihmiset kahteen luokkaan, päänomanomistajiin ja työntekijöihin, voi kestää ainoastaan ajan. Nykyinen levottomuus yhteiskunnassa on tulos sokeasta pyrkimyksestä _kansanvaltaisuusrikkautta_ kohti, jossa työläiset eivät ainoastaan käytä työvälineitä, vaan myöskin omistavat ne. Oppi siitä, että työvoima on kauppatavaraa, on väärä. Työntekijällä ei ole mitään myytävää, kun hän tulee tehtaaseensa; mutta hän voi tuottaa jotakin työllään, ja ansio siten saadusta tavarasta jaettakoon työntekijäin, työnjohtajan ja työn välineiden omistajain välillä. Ja nyt on valtion taloudenhoitajien asia ratkaista, mikä on oikeudenmukainen arvonjako eri puolueiden kesken. Kaikilla on oikeus osaansa, mutta nykyisissä olosuhteissa näyttää työnantajain osa usein tulevan liian suureksi. Kumminkin on vaikeaa ratkaista, missä suhteessa näiden oikeuksien tulee olla toisiinsa."

T:ri Abbottilla näyttää olevan lämmin sydän joukkoja kohtaan ja hän näyttää selvästi käsittäneen heidän asemansa. Mutta hän tyytyy tekemään oikean taudinmääritelmän aikamme valtiollis-yhteiskunnallis-rahallisesta sairaudesta voimatta osottaa mitään parannuskeinoa. Hän osottaa tosin, että paha voitaisiin poistaa, jos työntekijät olisivat tuotantovälineiden omistajia; mutta hän ei sano, kuinka he pääsevät siihen asemaan. Mutta vaikkakin sellainen tuotantovälineiden siirto tapahtuisi, eivätkö silloin uudet omistajat tulisi heti pääomanomistajiksi, ja onko meillä silloin mitään kohtuullista syytä otaksua, että uudet omistajat olisivat vähemmän itsekkäitä ja jalomielisempiä kuin nykyiset? Onko meillä syytä otaksua, että luonnollinen sydän on muuttunut enemmän toisessa kuin toisessa? Kaikki kokemus vastaa ei. "Työvoima ei ole kauppatavaraa", sanoo Abbott. Mutta tämä väitös ei paranna sitä surullista tosiasiaa, että tämä on kumminkin asiaintila nykyisessä yhteiskunnassa. Nähdään sairaus ja nopean parantamisen välttämättömyys, mutta ei ole parannuskeinoa, joka voi parantaa "huokaavan luomakunnan". Sen huokaamisen ja ahdistuksen täytyy, niinkuin apostoli osottaa, jatkua ja lisääntyä, kunnes Jumalan lapset (Jumalan valtakunta) ilmestyvät. -- Room. 8: 22, 19.

* * * * *

Eräässä puheessa oppiarvon saaneille lakimiehille sanoi eräs kuuluisa oikeusoppinut Yhdysvalloissa: "Vuosisatain unelmat ovat lopultakin toteutuneet. Ihmiset ovat voittaneet vapauden ja tulleet omiksi herroikseen. Mutta vaikka he ovat tehdyt samanarvoisiksi, niin ei kumminkaan ole tasa-arvoisuutta. Äänioikeus on yleinen, ja kumminkin on valtiollinen valta muutamien harvojen käsissä. Muutamilla on mittaamaton rikkaus, ja toiset pyytävät turhaan jokapäiväistä leipää. Tässä piilee kauhea vaara kaikille vapaille laitoksille. Tieto ja sivistys ovat köyhän kädessä vaarallisia aseita, kun hänen perheensä kärsii nälkää, sillä hänelle ei ole mikään pyhempää kuin vaimo ja lapset. Sentähden uhkaa yhteiskunnallinen vallankumous kaikkia sivistyneitä maita, erittäinkin Yhdysvaltoja. Ihmiset eivät enää ole tyytyväisiä yhtäläisiin oikeuksiin, vaan he vaativat _täydellistä yhdenvertaisuutta_ kaikille. Köyhä ei ole vapaa, niinkauvan kuin rikkaalla on valta ottaa häneltä ansio pois. Ja meillä on kansalaisten enemmistö tässä sidotussa asemassa, ja osa heistä elää mitä kauheimmassa köyhyydessä. Nämä olosuhteet synnyttävät yhä enemmän ja enemmän epäilystä niitä periaatteita kohtaan, joilla yhteiskuntamme lepää, ja kasvattavat taipumusta muuttaa niitä. Tämän epäilyksen ja vallankumouksellisen taipumuksen vastustaminen on teidän tärkeimpänä työnänne. Mutta valtiolliset uudistukset eivät tuota tässä apua, sillä valtiollinen vapaus ei ole aineellisen edistymisen juuri, vaan hedelmä. Runoilijat ja haaveilijat ovat usein ylistäneet köyhyyttä, ja ahneus on usein esitetty kaiken pahan juureksi; mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että rahojen omistaminen, jotka ovat kunniallisesti hankitut ja käytetään viisaasti, on suurin valta maailmassa, kun taas köyhyys ja hätä tekevät ihmiset toivottomiksi ja huonontavat heitä."

Ei tämäkään selvä esitys sisällä mitään apuneuvoa pahaa vastaan. Sillä epäilyksen ja samalla jokaisen muutoksen vastustaminen nykyisessä yhteiskuntajärjestelmässä ei tuota apua.

Professori näyttää arvelevan: "Se, mikä on ollut, tulee olemaankin", sillä hän ei huomaa, että olemme aikakauden lopussa, että ainoastaan Herran voidellun valta voi saattaa järjestyksen kaikkeen tähän sekaannukseen, että Jumalan tahto on juuri nyt asettaa ihmiskunta ratkaisun ja olosuhteiden eteen, joita ei mikään inhimillinen viisaus tai taitavaisuus voi ratkaista tai muuttaa, jotta ihmiset äärimmäisessä hädässään ottaisivat vastaan Herran avun, jättäisivät omat tiensä ja antaisivat Jumalan opettaa itseään. Hän, jolle Valtakunta kuuluu, on nimittäin ottamassa suurta valtaansa tuottaakseen sekaannuksesta järjestyksen, kirkastaakseen seurakuntansa morsiamenaan sekä tehdäkseen sen kautta lopun velallisen, huokaavan luomakunnan onnettomuudesta ja siunatakseen maan kaikki kansat. Ainoastaan ne, joilla on tämä totinen valo, voivat nähdä tämän ihanan nykyisen ajan hämärien arvotusten ratkaisun, jonka edessä tämän maailman viisaat ovat neuvottomia.

* * * * *

Eversti Ingersoll oli, vaikkakin hän oli uskonnonvastustaja, hyvin tunnettu viisaana miehenä niihin asioihin nähden, jotka koskivat tätä maailmaa. Sanotaan, että hän oli lakimiehenä pidetty niin korkeassa arvossa, että hän on saanut aina 250 dollariin saakka puolen tunnin neuvottelusta. Aikoinaan julkaisi hän aikakauslehdessä "Kahdeskymmenes vuosisata" pitkän kirjotuksen, josta esitämme seuraavan otteen. Oikeassa valossaan puhuu se siitä osasta, jota koneet näyttelevät työntekijäin taistelussa jokapäiväisen leivän edestä, ja osottaa, että ne ottavat työntekijäjoukoilta heidän toimensa ja leipänsä. Hän osottaa myöskin, kuinka maailma, jolla ei ole mitään sanomista pääomanomistajan kokouksia vastaan, heti puhuu salaliitosta, vallankumouksesta ja petoksesta, kun työntekijät kokouksessaan pohtivat sitä asemaa, johon koneet ovat saattaneet heidät. Ja ajatellen niitä kärsimyksiä, joita köyhien sivistyneissä maissa täytyy kestää, ajatellen heidän onnettomuuttaan, tuskaansa, kyyneliään ja sortuneita toiveitaan, heidän nälkäänsä, alennustaan ja häpeätään, sanoo hän, että ihmissyönti on siedettävää sen tilan edellä, jonka uhriksi sivistyneiden maiden köyhät joutuvat. Sitten hän jatkaa:

"Hyväsydämisen ihmisen on mahdotonta olla tyytyväinen maailmaan sellaisena kuin se nyt on. Ei kukaan voi edes iloita siitä, mitä hän ansaitsee itselleen, kun hän tietää, että miljonat hänen kanssaihmisistään kärsivät hätää. Kun ajattelemme nälkäisiä, tuntuu meistä melkein kuin olisi sydämetöntä syödä. Kun kohtaa ryysyisiä, palelevia raukkoja, tuntee melkein häpeävänsä sitä, että on hyvin ja lämpimästi puettu; ihmisen sydän tuntuu olevan yhtä kylmä kuin heidän ruumiinsa."

"Eikö tule muutosta? Onko tuotannon ja kysynnän laki, keksintö, tiede, yksinoikeus, vapaa kilpailu, pääoma ja lainsäädäntä aina työntekijäin vihollisia? Ovatko työntekijät aina tietämättömiä ja kyllin tyhmiä tuhlatakseen työnansionsa arvottomiin asioihin? Ylläpitävätkö he miljonia sotilaita, jotka ovat valmiina tappamaan toisten työntekijäin poikia? Rakentavatko he aina palatseja ja asuvat itse hökkeleissä? Sallivatko he aina loiseläjien ja verenimijöiden elää heidän verestään? Pysyvätkö he niiden kerjäläisten orjina, joita he ylläpitävät? Eivätkö rehelliset ihmiset lakkaa ottamasta pois hattua päästään petoksen edessä, joka menestyy?"

Kaikkiin näihin kysymyksiin ei tuolla viisaalla miehellä ole mitään vastausta. Viittaamalla antaa hän kyllä asiassa työntekijöille tämän neuvon: "Älkää antako (keksintöjen, kilpailujen j.n.e.) painaa itseänne alas ja vahingoittaa teitä!" Mutta kuinka he voivat välttää tämän, siitä hänellä ei ole mitään sanottavaa, -- jos ei hän arvellut, että vaikeudet voitaisiin voittaa, jos työntekijät tulisivat älykkäiksi ja kyllin voimakkaiksi hankkiakseen koneita. Mutta otaksu, että heillä olisi koneita ja tehtaita. Tulisiko kilpailu silloin vähemmän rasittavaksi, ja voitaisiinko silloin estää liikatuotantoa ja sitä seuraavaa työttömyyttä? Ei, päinvastoin. Kokemus on osottanut, että jos yritystä aijotaan pitää voimassa sen periaatteen mukaan, että kaikki saavat yhtäläisen palkan, tekee se joko pian kuperkeikan, koska vähemmän kelvollisille maksetaan palkka, joka on liian suuri yrityksen kilpailuvoimalle, tai vetäytyvät myöskin taitavammat takasin ja hankkivat itselleen paikan, jossa saa paremman palkan. Itsekkäisyys on niin juurtunut langenneeseen luontoon ja muodostaa nykyisessä yhteiskuntarakennuksessa niin olennaisen osan, että se, joka ei ota sitä laskuihin, huomaa pian, että hän on suuresti erehtynyt. Ja herra Ingersoll tiesi varsin hyvin, että inhimillinen voima ei kykene saamaan aikaan samankaltaisuutta älyyn ja taitavaisuuteen nähden.

Lainauksen ensimäinen osa löytää vastakaikua jokaisessa jalossa sielussa, ja toivomme löytyvän monta sellaista. Mutta ne näistä jalomielisistä, jotka ovat hyvinvoipia tai Ingersollin tavoin rikkaita, tulevat siihen oikeaan johtopäätökseen, -- johon hänkin epäilemättä tuli -- että he ovat niin voimattomia kurjuuden edessä, että joskin he panisivat kaikki rikkautensa ja koko vaikutuksensa vaakalaudalle, niin vaikutukset eivät olisi suuremmat kuin jos he koettaisivat pysäyttää Niagaraputouksen heittämällä itsensä siihen.

* * * * *

Jalo ja kelvollinen Wendell Phillips on kerran lausunut seuraavat sanat: "Ei mikään siveellinen tai henkinen uudistus ole koskaan lähtenyt yläluokasta. Niin täytyy myöskin työntekijäin itse aikaansaada työntekijäluokan vapaus."

Hyvin totta. Mutta kuinka voivat työntekijät vapauttaa itsensä tuotannon ja kysynnän lain seurauksista ja ruumiillisen ja henkisen erilaisuuden vaikeuksista, siitä ei Phillipsillä ole mitään sanottavaa. Vallankumous voisi aikaansaada paikallisia ja ohimeneviä muutoksia, mutta mitä se voisi toimittaa maailmanlaajuisia epäsuhteita ja kilpailua vastaan? Voisimme yhtä mielellämme koettaa pidättää nousuvettä tai koota sitä tynnyreihin.

* * * * *