Part 14

On mahdotonta, että sellaiset olosuhteet voisivat jatkua aina; syyn ja seurausten lain täytyy lopulta tuottaa koston. Vielä vähemmän voimme odottaa, että Jumalan oikeus sallisi sellaisten olosuhteitten jatkua aina. Kristuksen uhrikuoleman kautta on Jumala lunastanut ihmiskunnan ja tehnyt sen menestyksen asiakseen, ja nyt on sen vapauttamisen aika pahan vallasta ja itsekkäisyydestä lähellä. -- Room. 8: 19--23.

Eräs lännen sanomalehti kuvaili aikoinaan nykyistä tilaa kaikkine epäjohdonmukaisuuksineen silloisen vaikean liikemaailmassa esiintyneen painostuksen seurausten yhteydessä. Ja esitettyään sen tosiasian, että työttömyys ja sitä seuraava hätä on tullut, huolimatta siitä, että maalla on mitä parhain hallitus, mitä oivallisimmat pankkijärjestelmät, laatuaan ainoa teollisuus ja suuret luonnonrikkaudet, lisää lehti:

"Niinmuodoin ei nykyinen painostus johdu luonnollisten apuneuvojen puutteesta. Noilta kahdelta miljonalta työttömältä ei puutu hyvää tahtoa tai kelvollisuutta tehdäkseen työtä ja saadakseen aikaan jotakin hyödyllistä. Ei, vika on siinä, että tuote- ja vaihtotavarat ovat kootut muutamiin harvoihin käsiin. Kuinka epäterve sellainen tila on, alamme nyt ymmärtää ja ymmärrämme vielä paremmin, aina sitä mukaa kuin tämä kokoaminen jatkuu. Ihmiset kärsivät nälkää ja vilua, koska he eivät voi vaihtaa työnsä tuotteita. Sellaiset tulokset silmäimme edessä kysynemme, eikö yhdeksännentoista vuosisadan kiitetty sivistys ole melkein epäonnistunut? Jos eivät ihmiset voi keksiä parempaa teollisuuden järjestelmää, niin täytynee meidän myöntää, että ihmiskunta on koko avaruuden suurin epäonnistunut yritys. Kaikkien aikojen vääryyden ja julmuuden korkein kohta on nykyinen yritys säilyttää teollisuustyöntekijäin joukko, jolla raharuhtinaamme lyövät voittonsa ryhtymättä mihinkään toimenpiteisiin heidän ylläpitämisekseen niinä aikoina, jolloin ei heitä enää tarvita."

Jumalan kaitselmus johtaa juuri siihen, että ihmisten täytyy oppia tuntemaan oma kykenemättömyytensä ja totinen mestari, aivan niinkuin jokainen hevonen on "kesytettävä" tullakseen arvokkaaksi.

Hätä on yleinen ja ihmisapu turha.

Nämä väärät suhteet vallitsevat ei ainoastaan Europassa ja Amerikassa vaan koko maailmassa. Eräs naislähetyssaarnaaja Intiassa kertoo, että useimmat asukkaat siellä saavat harvoin syödä itsensä kylläisiksi. Ne, jotka kasvattavat viljaa, eivät voi ensimäiseksi ravita itseään; verot on maksettava ensin. Kymmenen miljonaa työskenteli ennen käsikutomoissa, mutta nyt ovat rannikkokaupunkien tehtaat hävittäneet heidän käsityönsä, ja heidän on yksinomaan ollut ryhtyminen maanviljelykseen, joka tuskin hankkii heille sen, mikä on välttämätöntä.

Etelä-Afrikassakin on varsin vaikeita aikoja, vaikka miljonia dollareita on siellä pantu kultakaivos-yrityksiin. Durbanissa ovat kaupungin valtuusmiehet asettaneet hätäapukomitean, ja sivistyneet miehet ja taitavat käsityöläiset ovat kiitollisia saadessaan tältä komitealta kolme shillinkiä päivässä sannan kaivamisesta hehkuvassa auringonpaisteessa. Sitäpaitsi kuljeskelevat monet ympäri etsien turhaan työtä, ja Durbanin kaupunki ei ole ainoa, jossa sellaiset olosuhteet vallitsevat.

Eivätkö ymmärtäväiset ihmiset tee mitään sellaisen kurjuuden edessä estääkseen vähempilahjaisia kanssaihmisiänsä musertumasta noiden kahden myllynkiven välissä? Eivätkö jalot sydämet pidä huolta avusta? Ei, useammat lahjakkaammista ovat liian kiinnitetyt toimeensa oman ansionsa ajattelemisessa, voidakseen kokonaisuudessaan ymmärtää koko aseman. He kuulevat kyllä onnettomain valituksen ja antavat heille usein vapaaehtoista apua, mutta kun onnettomain luku nopeasti kasvaa, alkavat monet ymmärtää, etteivät he voi auttaa yleistä pahaa. He tottuvat hätään, jättääntyvät rauhassa nauttimaan omista eduistaan ja koettavat unohtaa toisten onnettomuuden.

Muutamat harvat hyvässä asemassa olevat henkilöt näkevät kumminkin jonkun verran selvemmin, ja näiden joukossa on epäilemättä tehtailijoita, kaivosten omistajia j.n.e. He voivat nähdä vaikeudet ja tahtoisivat mielellään poistaa ne, mutta mitä voivat he tehdä? He voivat auttaa huojentamalla pahinta hätää ympäristössään, mutta nykyistä yhteiskuntajärjestelmää eivät he voi muuttaa tai poistaa kilpailua maailmasta. He huomaavat myöskin, että kilpailu on välttämätön saattamaan luonnostaan välinpitämättömät työhön, ja ettei se siis ilman muuta, ilman että joku korvaisi sen, voisi hävitä, ilman että maailma saisi kärsiä siitä vahinkoa.

Niinmuodoin on selvää, ettei kukaan ihminen ja mikään ihmisten ryhmä voi muuttaa nykyistä yhteiskuntajärjestystä. Mutta Herran viisaus ja voima muuttaa sen, niinkuin Raamattu osottaa, ja korvaa sen täydellisellä yhteiskuntajärjestelmällä, jonka peruslaki ei ole itsekkäisyys, vaan rakkaus ja oikeus. Mutta jotta tälle järjestelmälle tulisi tilaa, täytyy nykyinen tulla täydellisesti tyhjäksitehdyksi. Uutta viiniä ei kaadeta vanhoihin leileihin, eikä uutta paikkaa panna vanhoihin vaatteisiin. Niinmuodoin voimme silloin, myötätunnon täyttäminä sekä rikkaita että köyhiä kohtaan tulevassa hädässä, rukoilla: "Tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä niinkuin taivaassa", vaikkapa se saatetaankin voimaan Jumalan vihan "tulella", jota varten "ainekset", niinkuin olemme nähneet, jo ovat valmiit.

* * * * *

Enkös Herraa Jumalaani.

Enkös Herraa Jumalaani riemuvirsin kiittäisi? Enkös suurta auttajaani ylistäisi hartaasti? Katso sulaa rakkautta onpi sydän Jumalan, Lapsiansa kohtahan, pohjatonta laupeutta Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

Niinkuin kotka siivlllänsä poikiansa peittelee, Niin hän mua kädellänsä armiaasti suojelee. Kohta jo kun hengen antoi, pienestä hän holhosi, Näin myös kaiken ikäni huostassansa hoiti, kantoi. Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

Eipä ollut Poikansakaan hälle kallis liiaksi, Kuolohon hän ainoon, rakkaan, antoi elämäkseni. Ah, kuin suur' on Herran hyvyys; vaikka heikko henkeni Tutkia kuink' koittaisi, tajuumaton on sen syvyys. Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

Henkens' myös hän lahjoittaapi, sanassansa johtajan, Joka mua taluttaapi, käyttää tiellä taivahan; Sydämeen hän sytyttääpi uskon tulen kirkkahan. Joka voittaa maailman, kuolemast' myös pelastaapi. Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

Herra, vitsas, kuritukses, vaikka joskus ankarat, Ne vaan onkin osoitukses, ettäs mua rakastat, Ett'et tahdo mua jättää, vaan mun maailman saastasta Pahuuden myös pauloista ristin kautta tykös vetää. Kaikki loppuu aikanaan, armosi ei milloinkaan.

Eikä, sen mä uskon varmaan, risti luotu ijäksi; Kyllä käsi Herran armaan pois sen jälleen nostaapi. Talven tuimat tuiskut poistaa jälleen suvi suloinen; Näin myös vaivan jälkehen ilosta saa silmä loistaa. Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

Herra, isän nimi sulla on ja isän rakkaus, Tykösi siis suo mun tulla, kuule lapses rukous! Armollasi auta mua, että aina päivin öin. Ajatuksin, puhein, töin, etsisin vaan yksin sua, Ja kun päättyy aika tää, saan sua ijät ylistää!

(Virs.)

KAHDEKSAS LUKU.

Leikkuumiesten huuto.

Yhteiskunnan vanhoilliset ainekset. -- Talonpojat, maanviljelijät. -- Uudet olosuhteet kristikunnassa. -- Maan jakamisen kiihotus. -- Sen syyt. -- Kulta- ja hopearahakanta tekijänä. -- Raamatun ennustus käy täytäntöön. -- Näiden asiain yhteys suuren päivän taistelun kanssa.

"Ei heidän hopeansa eikä kultansakaan voi heitä pelastaa Herran vihan päivänä." -- Sef. 1: 18.

Se, joka huolellisesti on tutkinut maailman historiaa, voi vielä epäillä, vaikkakin hän on seurannut eritystämme ja vahvistanut siinä esitettyjen tosiasiain oikeaperäisyyden sekä siitä vedetyt johtopäätökset, lopullista päättymistä. Hän sanonee itselleen: "Tekijä unohtaa, että koko sivistyneessä ja puoleksi sivistyneessä maailmassa on lukuisa ja varsin etevä yhteiskuntaluokka, joka aina on muodostanut yhteiskunnan selkänojan -- maanviljelijät". Mutta niin ei ole; emme ole unohtaneet sitä, emmekä jätä huomioonottamatta tämän säädyn merkitystä. Menneisyyden historia osottaa, että Europassa usein olisi ollut vallankumouksia, jos ei tätä vanhoillista yhteiskunta-ainesta olisi ollut. Ranskan väkivaltaiset mullistukset olivat pääasiassa suurempien kaupunkien työtätekevien luokkien työtä, ja vanhoilliset talonpojat saattoivat taas rauhan voimaan. Syyt tähän eivät ole vaikeita löytää. Ensiksikin on talonpojan elämä vähemmän kiihottava ja he joutuvat vähemmän tekemisiin muiden yhteiskuntaluokkien kanssa. Toiseksi on hänen mielensä vähemmän suuntautunut rikkauden etuihin, ja rikkauden ja loiston kaipuu eivät vielä oikein ole heränneet hänessä.

Edelleen on hän enemmän tai vähemmän sidottu maahan ja riippuu yksistään siitä sekä toivoo, että luonto palkitsee hänen vaivansa. Sen lisäksi on hänen kasvatuksensa ja niin ollen hänen mielensä valvovaisuus ja elokkaisuus tähän saakka olleet hyvin vähäiset. Tämän kaiken seurauksena on sivistyneen maailman talonpoikaisluokkaa aina pidetty tyytyväisyyden mallina.

Mutta viimeiset kolmekymmentä vuotta ovat tuoneet mukanaan ihmeellisen muutoksen talonpoikain oloihin -- monessa suhteessa heidän edukseen. Englannin, Kanadan ja Yhdysvaltain maaväestö on aina ollut korkeammalla sivistysasteella kuin muun maailman; vaikkei heillä olekaan koulusivistystä, ovat he olleet älykkäitä ja valvovia. Yhdysvalloissa saattoi sisäinen sota heidät kosketukseen eri yhteiskuntaluokkien ja maahan-muuttaneiden kanssa, ja tästä johtui joku määrä tietoa asioista ja olosuhteista. Tämä kehitti heidän ajatusvoimaansa enemmän kuin menneiden vuosisatojen yksitoikkoisuus ja opetti heitä pitämään arvossa kaupunkiasukasten elämää ja ajatustapaa. Nyt eivät enää vanhat, tavalliset koulut olleet kyllin hyvää, vaan maan nuoriso tunkeili korkeampiin kouluihin ja seminaareihin, ja heidän nopeasta kehittymisestään johtui myöskin kirjallisuuden, erittäinkin sanomalehtien, kukoistus, ja tämä on ollut suurena apuna Yhdysvaltain asukkaiden valistamisessa. Sen seurauksena sovitettiin pian monta kaupunkiasukasten liikeperiaatetta j.n.e. maanviljelyksen alalle, sitäpaitsi tulivat maanviljelyskoneet, jotka vapauttivat talonpojat paljosta työstä ja suuressa määrin kartuttivat hänen maansa voittoa. Kaikesta tästä aiheutui hyvinvointia, mutta se herätti myöskin maanviljelijässä rikkauden-, loiston- ja mukavuudenhalun ja samalla kertaa jonkinlaisen tyytymättömyyden olosuhteisiin, vaikka nämä ovatkin paremmat kuin ne, joissa muiden maiden talonpojat elävät.

Samalla tavalla vaikutti ranskalais-saksalainen sota noiden kahden valtion kansoihin, vaikkakin paljon vähemmässä määrässä ja epäsuoremmalla tavalla. Sodan jälkeen jatkuva jännitys on pakottanut nämä kaksi valtaa ja heidän kanssaan Itävallan, Italian ja Venäjän laajoihin sotavarustuksiin. Seurauksena tästä on saatettu voimaan yleinen asevelvollisuus, ja jokainen nuori mies saa sen kautta sotilaskasvatuksen ja tulee kosketukseen eri ainesten kanssa. Sitäpaitsi on kasarmeissa määrätyt tunnit olleet omistetut kirjaopinnoille, ja kaikki tämä on lisännyt yleistä sivistystä. Vaikka seisovain armeijain perustaminen alussa näytti olevan rikos kansaa vastaan, vahingoksi sen menestymiselle, sentähden että jokainen nuori mies sen kautta temmattiin pois yhteiskunnallisesta toiminnasta yhdestä kolmen vuoden ajaksi, niin on se kumminkin osottautunut valistuksen lähteeksi, jonka vaikutuksen kautta kansat ovat heränneet suurempaan toimintaan ja kunnianhaluun kuin koskaan ennen. Ja kuta enemmän valistus on noussut ja kansa on tullut kosketukseen kaupunkielämän ja rikkauden mukavuuksien ja etujen kanssa, sitä enemmän on myöskin tyytymättömyys levinnyt -- tunne siitä, että toisilla oli paremmin, ja että täytyy koittaa parantaa asemaansa, jota tehtäessä ei aina olla oltu niin omantunnontarkkoja keinojen valinnassa.

Niinikään on uskonnollinen tietämättömyys ja taikausko suureksi osaksi kadonnut, vaikka roomalaiskreikkalaisen kirkon vaikutus vielä on hyviin suuri. Kokonaisuuteen nähden on kumminkin tapahtunut huomattava muutos uskonnollisella alalla kaikkien luokkien keskuudessa. Protestanteilla on tosin vielä voimassa jumalisuuden ulkonainen muoto, mutta joukot ovat kadottaneet kaiken arvonantonsa. N.k. korkea kritikki ja kehitysoppi ovat myöskin hälventäneet Jumalan sanan kunnioitusta.

Nämä vaikutukset ovat jo vuosikausia olleet voimassa kristikunnan vanhoillisten kantajoukkojen keskuudessa ja ovat saaneet aikaan muutoksen sen ajatuksissa ja pyrkimyksissä, ja nyt on vielä voimakas vaikutus toiminnassa, vaikutus, joka vähentää tämän luokan hyvinvointia. Vuodesta 1885 ovat nimittäin maanviljelystuotteiden hinnat alituisesti laskeneet, ja talonpojat ovat koettaneet, käyttämällä maanviljelyskoneita ja lisäämällä tuotantoa, saada korvauksen kärsimästään tappiosta. Mutta tämä on onnistunut ainoastaan osittain, ja toivo hintojen nousemisesta ei myöskään ole pitänyt paikkaansa.

Europan maanmiehet ovat tässä kärsineet enemmän kuin Amerikan, koska heillä tavallisesti on ollut ainoastaan pieniä maataloja, koska he usein ovat olleet velkaantuneita ja heillä siten on ollut vaikeata hankkia koneita, jonka tähden he ovat saaneet kärsiä vahinkoa hintain alenemisesta.

Valtiomiehet, filosofit, tiedemiehet ovat liian pikaisesti tehneet sen johtopäätöksen, että nämä hintain laskemiset ovat johtuneet _liikatuotannosta_. Mutta muut ovat tutkineet asiaa paremmin ja huomanneet, että niin ei ole; sillä _maailman vilja-aitoissa ei ole runsaita varastoja tulevan vuoden tarpeita varten_. Päinvastoin jää nyt ainoastaan mitättömiä varastoja jälelle toisesta vuodesta toiseen. Maailma ei todellisuudessa tuota vehnää enemmän kuin se tarvitsee. Erään tilaston mukaan, jonka Mr. H. Lindblom, Chicagon kauppayhdistyksen jäsen, vuonna 1895 esitti eräässä kirjotuksessa Yhdysvaltain maanviljelys-osastolle, oli etevimpien vehnäätuottavien maiden sadot vuonna 1883 ja vuonna 1893 seuraavat:

1883 1993 Englanti........... 76 milj. bush. 53 milj bush. Ranska............. 286 277 Venäjä............. 273 252 Yhdysvallat........ 421 396 Saksa.............. 94 116 Italia............. 128 119 Intia.............. 287 266 Yhteensä 1,565 1,479

Edellisestä käy selville, että nämä maat tuottivat vuonna 1893 86 miljonaa bushelia vähemmän kuin 10 vuotta aikaisemmin, kun taas tuotanto Argentiinassa lisääntyi ainoastaan 60 miljonalla.

Mikä nyt lieneekään syynä tähän vehnän hinnan laskuun -- se on käsittänyt viimeisinä vuosina myöskin kaikki muut viljalajit -- niin on kumminkin tosiasia, että se kovasti rasittaa sekä Europan että Amerikan maanviljelijäin elämää. Monien amerikkalaisten maanviljelijäin, joilla on kiinnitysvelka tai vähittäisostovelkaa koneista, on hyvin vaikea selviytyä hyvinäkin vuosina. He syyttävät lainanantajia ja myöskin, vaikka usein syyttä, korkeita viljankuljetuksesta johtuvia rahteja, ja Europan maamiehet vetoavat hallituksiinsa suojelustullien aikaansaamiseksi viljan maahan tuomista vastaan muista maista, saadakseen kyllin maksua menojensa peittämiseksi ja kohtuullisen korvauksen työstään.

Nämä asianhaarat suuntaavat meidän huomiomme apostoli Jaakobin ennustukseen Evankelikauden viimeisistä päivistä. Puhuttuaan rikkauksien kasaantumisesta ja siitä hädästä, joka johtuu siitä, osottaa hän meille, että tämän hädän välittömänä syynä on levottomuus tähän saakka vanhoillisen yhteiskunnan osan, nimittäin maamiesten, keskuudessa. Hän näyttää esittäneen asian, aivan niinkuin jokainen tarkkaava huomiontekijä voi sen nyt nähdä, ja _selittäen_ lisää hän, että tämä on tulos _petoksesta_. Hän sanoo: "Katso, työmiesten palkka, jonka (te rikkaat) olette heiltä, vainioittenne niittäjiltä, pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valittelut ovat tunkeneet Herran Sebaotin korviin". -- Jaak. 5: 5--9.

Missä on petos? Todellisuudessa ei voida väittää, että työnantajat meidän aikanamme voivat ylimalkaan pettää työntekijöiltä heidän palkkansa, sillä laki suojelee nyt paremmin kuin koskaan ennen palkkaanauttivaa työntekijää tappiolta. Jos ei hän saa palkkaansa, voi hän ottaa haltuunsa ja myydä isäntänsä omaisuuden, ja useimmissa tapauksissa on hänellä etuoikeus saamamiesten kesken. Ennustuksen täytyy sentähden tarkottaa maamiehiä ylimalkaan, jotka hankkivat ihmiskunnalle ravintoa. Meidän täytyy sentähden odottaa löytävämme _yleinen_ lainsäädäntä, joka koskee samalla tavalla "leikkuumiehiä" kaikkialla maailmassa ja meidän tulee odottaa, että sellainen yleinen laki perustuu temppuihin ja petokseen, joita rikkaat ovat käyttäneet vakuuttaakseen lainsäädäntätietä itselleen etuja. Jos huomaamme sellaisen, voimme olla vakuutettuja siitä, että se vastaa ennustusta. Uskomme ja koetamme osottaa, että tämä ennustus täyttyi _hopean arvon laskemisen kautta_. Mutta älköön kukaan uskoko, että väitämme tai odotamme, että hopea asetetaan entiseen arvoonsa maailman arvokkaimpana maksuvälineenä -- vielä vähemmän, että me esittäisimme sen yleismaailmalliseksi keinoksi tulevaa hätää vastaan. Päinvastoin, Jaakobin ennustus vakuuttaa meille, ettei _hopeaa aseteta entiseen valta-asemaansa maksuvälineenä_. Tahdomme ainoastaan osottaa ennustuksen täyttymisen ja auttaa niitä, jotka toivovat sitä, käyttämään hyödykseen sitä valoa, jonka se heittää maailman nykyisen ja tulevaisen hädän yli.

Hopean laskemisen arvo on hyödyksi muutamille "kristikunnan" luokille ja vahingoksi toisille. Se on _vahingoksi_ niille, jotka viljelevät vehnää, riisiä ja puuvillaa, koska heidän myydessään tuotteita, täytyy kilpailla niiden maiden kanssa, jotka myyvät hopeakannan jälkeen, ja niinmuodoin myyvät he käytännöllisesti kaiken arvossa alentuneen _hopean_ mukaan, kun taas heidän täytyy maksaa maa, työvälineet, vaatteet, työ ja korot _kultakannan_ mukaan. Jokaisesta summasta, jonka he ottavat vastaan hopeassa ja maksavat kullassa, kadottavat he puolet. Vuonna 1873, ennen kuin kristikunnan kansat alensivat hopean arvon, oli hopeadollari 2 centtiä enemmän kuin kultadollari, mutta tämän lainsäädännän eli rahalaitoksen järjestämisen kautta vaaditaan nyt kaksi hopeadollaria vastamaan yhtä kultadollaria (_todellisessa_ arvossa; siinä maassa, missä hopeadollari tai hopearaha on leimattu, vastaa se setelien tavoin nimellistä arvoa). Sanottakoon, että hopean arvo on vähentynyt puolella, tai että kullan arvo on kahdenkertaistunut -- _asia_ on sama. Bushel vehnää maksoi niinmuodoin:

1872 hopeassa 1.51 dollaria, kullassa 1,54 dollaria 1878 " 1.34 " " 1,19 " 1894 " 1,24 " " 0,61 "

Vehnän hinnat ovat siis laskeneet hyvin vähän niissä maissa, joissa vielä on hopeakanta; kova hinnan laskeminen on tapahtunut niissä maissa, joissa on kultakanta -- kristikunnassa. Englanti, maailman suurin vehnän maahantuoja, ostaa nyt Intiassa samalla kultamäärällä kaksi kertaa niin paljon vehnää, kuin ennen hopean arvon alentumista. Riisin ja puuvillan viljelijät Yhdysvalloissa kärsivät samasta syystä, sillä riisiä ja puuvillaa viljellään maissa, joissa hopeakanta vallitsee, ja voidaan ostaa niissä maissa, jotka ovat ottaneet käytäntöön kultakannan, puolella entisestä hinnasta.

Ja niitä, jotka viljelevät muita maantuotteita, kohtaa epäsuorasti sama vaikeus; sillä kun vehnän, puuvillan ja riisin viljelijät ovat huomanneet, etteivät he edes kasvaneen tuotannon kautta voi hankkia itselleen samaa ansioa kuin ennen, ryhtyvät he viljelemään muita tuotteita, jotka eivät vielä ole niin laskeneet hinnassa, ja aiheuttavat niinmuodoin liikatuotannon kautta hinnan laskun näilläkin aloilla. Seurauksena tästä täytyy lopullisesti kaikkien luokkien jossain määrin kärsiä kaiken tämän painoa.

Mutta mitkä luokat hyötyvät hopeakannan poistamisesta? Useammatkin; ensinnäkin pankkiirit ja rahan lainaajat, koska koko heidän omaisuutensa ja korkotulonsa ovat kasvaneet arvossa kahdenkertaisesti, senkautta että nyt voi saada kaksikertaa niin paljon kuin ennen samalla rahasummalla. Sitäpaitsi hyötyvät siitä kaikki vakinaispalkkaiset virkamiehet, konttoristit ja työntekijät. Saakootpa 10 dollaria viikossa, päivässä tai tunnissa, voivat he ostaa kaksi kertaa niin paljon puuvillaa, villaa, vehnää j.n.e. kuin ennen ja niinollen melkein kahdenkertaisesti näistä tuotteista valmistettua tavaraa.

Kun maamiehet Yhdysvalloissa ottivat puheeksi hopeakysymyksen, nähdessään ensin syyt vaikeuksiin, näytti yhteen aikaan siltä, että hopean kannattajat voittaisivat parlamenttivaaleissa vuonna 1896. Mutta kun jokainen katsoi omia etujaan, alkoivat varakkaat, virkamiehet, konttoristit ja työntekijät huomata, että kultakanta olisi heidän hyödykseen. Farmarit epäilivät omaa arvostelukykyään ja antoivat pankkimiesten johtaa itseään vastoin omia etujaan, ja hopea kärsi niinmuodoin tappion siinä valtakunnassa, jolle se oli kaikkein tärkeimmästä arvosta -- ainoassa valtakunnassa, joka erinomaisen vientinsä ja tuontinsa kautta olisi voinut painaa vaakalaudan hopean takaisinasettamisen eduksi sen muinaiseen raha-armoon.

Nyt on asia kumminkin toivoton. Hopea ei koskaan saa sitä asemaa, jonka se kadotti vuonna 1873; sillä kun itsekkäisyys on voimassaoleva mittapuu ja kun maamiehet, vaikka ovatkin lukuisin luokka, eivät kumminkaan muodosta enemmistöä, ei heidän vaikutuksensa vastaa niiden vaikutusta, jotka itsekkäiden etujensa tähden tahtovat säilyttää kultakannan. Maamiesraukat! Leikkuumiesraukat! Jos tuleekin joku kevennys, niinkuin esim. sinä vuonna, kun rutto ja nälänhätä vallitsi Intiassa, seuraa tätä pientä loma-aikaa nopeasti vielä voimakkaampi painostus ja yhä kovempi kristikunnan leikkuumiesten huuto. Siten katoaa kärsivällisyys tähän saakka niin kärsivälliseltä ja vanhoilliselta luokalta, mikä on vielä valmistus suurta koston päivän hätää varten.

Mutta kuinka voi tämä hopean arvon alentuminen tapahtua? Kutka olivat kiintyneitä siihen, että sellainen käännekohta tulisi maailmaan? Vastaamme: rahamiehet. Heidän toimenansa on työskennellä rahoilla, niinkuin talonpoika maallansa -- hankkiakseen itselleen ja suojelusliitoilleen mahdollisimman suuren voiton. Englantilaiset rahamiehet hallitsevat maailmaa; he ovat ajaneet asiaa pisimmälle ja ovat tutkistelleet sitä perinpohjin.

"Kaikki on sallittua sodassa", sanotaan sananlaskussa, ja Englannin raha- ja valtiomiehet, jotka näyttävät olevan viisikymmentä vuotta edellä muusta maailmasta tässä suhteessa, näyttävät ajattelevan, että kauppasota on ajanmukaisempaa ja paljon tuottavampaa voittavalle puolueelle kuin muinaisaikojen orjakauppa ja ryöstöretket. Noin sata vuotta sitten näkivät nämä teräväjärkiset rahamiehet, että kun heidän kansansa ei etupäässä harjottanut maanviljelystä, niin olisi heille eduksi, jos voisivat _painaa alas_ maanviljelystuotteiden hinnat, joita heidän täytyi ostaa toisilta kansoilta, ja että he, muun maailman ollessa hopearahakannalla, voisivat ansaita tekemällä kauppoja kultarahakannan perustuksella. Niinollen tuli Englannissa jo vuonna 1816 kultarahakanta voimaan. Laskettu vaikutus jäi kumminkin tulematta niinkauvan kuin maailma piti hopearahakannan. Esimerkkinä tästä voidaan mainita, että vuonna 1872 hopeadollari oli 2 centtiä arvokkaampi kuin kultadollari. He etsivät silloin Yhdysvaltain ja Europan myötävaikutusta saadakseen näiden avulla kullan arvon nousemaan ja hopean samassa määrässä laskemaan. Nyt saisivat pakanat maksaa koko lystin. Maksuksi raakatavaroista saisivat he hopeata, kun taas heidät pakotettaisiin maksamaan tavaroista, joita he tahtoivat tuoda maahansa kristityistä maista kultakannan mukaan, s.o. noin kahdenkertaisesti. Suuremman ulkomaakauppansa perusteella toivoi Englanti voivansa vakuuttautua suurimmasta osasta sitä voittoa, joka saataisiin tämän petoksen kautta.