Part 11

Esitämme muutamia lyhyitä lainauksia, jotka täydelleen vahvistavat lausuntomme totuuden. Rev. Theodore Munger New Haven'ista sanoi: "Kristus on vähän enemmän kuin se juutalainen, joka mestattiin Golgatalla. _Kristus on ihmiskunta sellaisena kuin se kehitetään Jumalan voimasta ja armosta_, ja jokainen kirja, jota henkeyttää tämä _tosiasia_ (ei että Jeesus oli Jumalan voideltu Poika, vaan että ihmiskunta kokonaisuudessaan muodostaa Kristuksen, voidellun) kuuluu _kristilliseen_ kirjallisuuteen." Hän panee siis Kristuksen pois valtaistuimelta ja antaa ihmiskuntaraukan ottaa hänen paikkansa. Rev. t:ri Rexford Bostonista (universalisti) sanoi: "Toivoisin, että kaikki tunnustaisimme, että rehellinen rukous, joka tapahtuu missähyvänsä koko maailmassa, on tosi rukous... Kirjottamaton, mutta tänä hetkenä vallitseva uskontunnustus, otaksun, on se, että kenellä hyvänsä rukoilijalla koko maailmassa, joka taipuu parhaimman edessä, tuntien ja ollen uskollinen puhtaimmalle valolle, joka hänelle loistaa, on pääsy taivaan korkeimpiin siunauksiin".

Hän lausui tosiaankin nykyään vallitsevan uskonnollisen tunteen perussäveleen, mutta puhuiko apostoli Paavali sillä tavalla Ateenassa tuntemattoman "jumalan" palvelijoille, tai puolustiko Elija tällä tavalla Baalin pappeja? Paavali selitti, että ainoastaan uskon kautta Kristuksen uhriin meidän synteimme edestä on pääsy Jumalan tykö, ja Pietari sanoi: "Ei ole taivaan alla muuta nimeä, ihmisille annettua, jossa meidän on pelastuminen." -- Apt. 4: 12; 17: 23--31; 1 Kun. 18: 21, 22.

Rev. Lyman Abbot, pastori Plymouth'in kongregationali kirkossa, Brooklynissä, N.Y. selitti jumalallisesta ilmestyksestä: "Emme usko, että Jumala on puhunut ainoastaan Palestinassa ja niille harvoille, jotka olivat tuossa pienessä maakunnassa. Emme usko, että hän on puhunut kristikunnassa ja ollut mykkä muualla. Ei, me uskomme, että hän on Jumala, joka on puhunut kaikkina aikoina ja kaikkina aikakausina".

Mutta kuinka puhui hän sitten Baalin profetoille? Hän ei ole ilmottanut itseään paitsi valitulle kansalleen, luonnolliselle Israelille Juutalaiskautena ja hengelliselle Israelille Evankelikautena. "Teidät vaan minä tunsin kaikista maan sukukunnista." -- Aamos. 3: 2; 1 Kor. 2: 6--10.

Oppia sijaissovituksesta mainittiin harvoin, ja monet hylkäsivät sen aivan avonaisesti vanhana muinaisuuden jätteenä ja arvottomana tälle valistuneelle ajalle. Ainoastaan muutama ääni kohotettiin sen puolustukseksi, ja nämä eivät olleet ainoastaan hyvin harvalukuisia kongressissa, vaan heidän käsityksiänsä halveksittiin myöskin hyvin selvästi.

* * * * *

Sellaisessa onnettomassa tilassa on nyt tuo suuri järjestelmä, joka asetetaan tuomiolle kokoontuneen maailman edessä, tuo järjestelmä, joka ylpeästi kutsuu itseään kristikunnaksi (Kristuksen valtakunnaksi), mutta jonka Kristus hylkää ja jota hän sopivasti nimittää "Babyloniksi". Kuinka ilmeisen kohtuutonta onkaan sovittaa nimikristikunta tämän maailman valtakuntiin! Ovatko profetat esittäneet jonkun sellaisen kuvan Jumalan ihanasta valtakunnasta? Käykö suuri Rauhanruhtinas ympäri ja pyytääkö hän kansoja tunnustamaan herrautensa ja valtansa? Pyytääkö hän almua mitä köyhimmältä talonpojalta tai tavotteleeko hän rikasten suosiota? Pakottaako hän alamaisiaan tarjoamaan viimeiset voimansa hänen horjuvan valtaistuimensa tukemiseksi? Oi ei! Arvokkaisuudella ja voimalla ottaa hän, kun määrätty aika tulee, suuren voimansa ja alkaa ihanan hallituksensa ja kuka voi sulkea häneltä tien?

Siten on tapahtumassa kaikkien sekä kirkollisten että porvarillisten mahtien yleinen yhdistyminen, sillä ne riippuvat molemmin puolisesti toisistaan. Ja näiden kanssa ovat kaikkien rikkaiden, suurien ja. mahtavien edut erottamattomasti yhdistetyt. Kirkolliset mahdit, joihin Raamattu viittaa taivaan voimina (nimeksi hengelliset voimat), lähenevät nyt myöskin toisiaan. "Taivas kääreetyy kuin kirja." -- Jes. 34: 4; Nah. 1: 10.

* * * * *

Emme tarkota, että kaikki kristityt kuuluvat Babyloniin. Päinvastoin! Niinkuin Herra tunnustaa kaikki Babylonissa, jotka ovat hänelle uskollisia, ja nyt sanoo heille: "Lähtekää siitä ulos, _te minun kansani_", niin teemme mekin ja olemme iloisia uskoessamme, että löytyy tuhansia, jotka eivät ole taivuttaneet polviaan aikamme Baalille: mammonalle, ylpeydelle ja kunnianhimolle. Muutamat ovat jo selvästi lähteneet ulos siitä, ja muita koetellaan nyt tähän kohtaan nähden, ennenkuin vitsaukset vuodatetaan Babylonin yli. Ne, jotka rakastavat minäänsä, kansan suosiota, maailmallista edistymistä ja ihmisten kiitosta enemmän kuin Herraa, ne jotka kunnioittavat inhimillisiä oppeja ja järjestelmiä enemmän kuin Herran sanaa, eivät lähde ulos, ennenkuin Babylon lankee ja he tulevat "suuresta ahdistuksesta". (Ilm. 7: 9, 14.) Mutta sellaisia ei lasketa arvollisiksi valtakunnan osallisuudesta. Vertaa Ilm. 2: 26; 3: 21; Matt, 10: 37; Mark. 8: 34, 35; Luukk. 14: 26, 27.

SEITSEMÄS LUKU.

Kansain kokoaminen ja ainesten valmistaminen Jumalan vihan suurelle tulelle.

Kuinka ja miksi kansat kootaan. -- Yhteiskunnalliset ainekset valmistetaan tulelle. -- Aarteiden kasaantuminen. -- Köyhyyden kasvaminen. -- Yhteiskunnallinen hankaus saa aikaan syttymisen. -- Tuomitaanko rikkaita toisinaan liian kovasti. -- Itsekkäisyys vapauden yhteydessä. -- Kuinka rikkaat ja köyhät katselevat riippumattomia. -- Nykyiset olosuhteet eivät voi jatkua. -- Työmiesten järjellisiä ja järjettömiä käsityksiä. -- Tuotannon ja kysynnän laki. -- Ulkomaalaisen teollisuuden kilpailu eli "keltainen vaara". -- Kansain laajennussuunnitelmat ovat yhteydessä teollisuuden etujen kanssa. -- Näiden päivien jättiläiset. -- Orjuus ja nykyinen orjuuttaminen. -- Joukot kahden myllynkiven välissä. -- Hätä on maailmanlaajuinen ja inhimillinen apu on turha.

"Sentähden odottakaa minua, sanoo Herra, kun minäkin aikanani nousen saaliille, sillä minun oikeuteni on koota kansat yhteen; kunnes minä saatan valtakunnat kokoon vuodattaakseni heidän päällensä minun kiivauteni, koko minun vihani tulen, sillä minun kiivauteni (vihani) tulessa koko maa kulutetaan. Sillä silloin minä teen kansain huulet puhtaiksi, että he kaikki avuksensa huutaisivat Herran nimeä ja palvelisivat häntä yksimielisesti." -- Sef. 3: 8, 9.

Kansain kokoaminen näinä viimeisinä päivinä on tämän ennustuksen huomattava täyttyminen. Nykyiset keksinnöt ovat saattaneet maailman ääret niin läheiseen kosketukseen toistensa kanssa, ettei ennen ole sellaista tunnettu. Se on jo tehnyt välttämättömäksi kansainväliset lait, joita jokaisen kansan täytyy noudattaa. Maailman näyttelyt ovat myöskin olleet seurauksena siitä. Toisen kansan porttien täytyy nyt olla avonaisempana toiselle. Sivistyneet kansat eivät enää ole muukalaisia koko maan päällä, ja kielien eroavaisuus ei voi enää olla maailman kaupan esteenä. Mukavasti varustetut laivat ja rautatiet kuljettavat liikemiehiä, lähettiläitä ja matkailijoita mitä kaukaisimpiin seutuihin, ja nämä palaavat uusine ajatuksineen ja uusien yrityksien ehdotuksineen. Pakanakansatkin heräävät vuosisatain unesta ja katsovat muukalaisia ihmetyksellä sekä lähettävät edustajiaan vieraisiin maihin voidakseen käyttää hyväkseen heidän ihmeellisiä keksintöjään. Salomonin aikana pidettiin ihmeellisenä, että Saban kuningatar tuli 500 (engl.) penikulmaa kuullakseen Salomonin viisautta, mutta nyt matkustavat tuhannet, joita ei edes julkisuudessa tunneta, yli koko maan; ja nyt voi mukavasti matkustaa ympäri maan vähemmässä kuin 80 päivässä.

Kansat ovat todellakin kokoontuneet yhteen yhteisiin etuihin ja toimintaan nähden, mutta, oi, ei veljellisessä rakkaudessa, sillä kaiken kannustajana on itsekkäisyys. Yritteliäisyyttä, rautateiden, höyrylaivojen, sananlennättimen, puhelinten j.n.e. rakentamista, sekä kauppaa, kaikkia kiihottaa ja hallitsee itsekkäisyys. Niin, on pelättävää, että evankeliumin julistamisessakin ja ihmisystävällisissä yrityksissä kannustajana ovat muut vaikuttimet kuin puhdas rakkaus Jumalaan. Itsekkäisyys on koonnut ja valmistanut kansat sitä kostoa, anarkiaa varten, jota sanotaan Jumalan "kiivauden tuleksi" eli vihaksi, joka kuluttaa nykyisen yhteiskunnallisen järjestyksen, nykyisen maailman. (2 Piet. 3: 7.) Mutta Jumala on _kaitselmuksessaan valvonut_ ihmisten olosuhteita saattaakseen täytäntöön omat aikomuksensa. Siispä, joskin ihmiset töillään ja menettelytavoillaan ovat välikappaleita ja toimeenpanijoita, on Jumala kuitenkin tuo suuri käskijä, joka nyt kokoaa kansat ja valtakunnat maan toisesta äärestä niin toiseen ääreen asti valmistaakseen maan hallituksen siirtämistä hänelle -- Immanuelille -- "jolla on siihen oikeus". "Kansojen kokoaminen" ei tee tuomiota ainoastaan ankaraksi, vaan on myöskin jokaiselle mahdoton päästä sitä pakoon; ja siten tulee hädänaika lyhyeksi ja samalla ratkaisevaksi, kuten on kirjotettu. -- Room. 9: 28; Jes. 28: 22.

Yhteiskunnalliset ainekset valmistetaan tulelle.

Kun katselemme ympärillemme, näemme "aineksia" valmistettavan tuon päivän tulelle. Itsekkäisyys, tieto, rikkaus, kunnianhimo, toivo, tyytymättömyys, pelko ja epätoivo ovat niitä kipinöitä, jotka saattavat maailman kärsimykset tuleen, ja yhteiskunnalliset ainekset sulavat kuumuudesta. Ihmeellisiä muutoksia on tapahtunut erittäinkin viimeisen 40 vuoden kuluessa. Tyytyväisyys on kadonnut; rikkaat ja köyhät, miehet ja naiset, oppineet ja oppimattomat, kaikki ovat tyytymättömiä. Kaikki pitävät kiinni "oikeuksistaan" ja valittavat "vääryyksistä", mutta silloin katsovat he ainoastaan omaa puoltansa asiasta, koska ovat itsekkäisyyden sokaisemia. Siitä tulee seuraukseksi niinkuin profetta on ennustanut, että jokaisen miehen käsi nousee lähimmäistään vastaan. Tämä taas johtaa lopulliseen onnettomuuteen. Jumalan sana, muinaisuuden opetukset ja kultainen sääntö syrjäytetään yleisesti. Mutta pian tulee tämän menettelytavan tyhmyys ja vääryys selväksi _haileille_ luokille, sillä kaikki saavat kärsiä kauheasti tuossa hädässä, mutta erittäinkin rikkaat. Luukk. 12: 15--20 voidaan sovittaa meidän aikamme rikkaisiin. Niin, ennustettu pimeä yö (Jes. 21: 12; 28: 12, 13, 21, 22; Joh. 9: 4) lähenee nopeasti, ja kohtaa kuin paula koko maata. Silloin heitetään hopea kaduille ja kultaa pidetään lokana. Heidän hopeansa ja kultansa ei voi pelastaa heitä Herran vihan päivänä, sillä se on ollut heille loukkauskivenä heidän synteihinsä. -- Hes. 7: 19.

Aarteitten kasaantuminen.

On selvää, että meidän päivinämme on kasaantunut suurempia rikkauksia kuin koskaan ennen, ja että rikkaat elävät ylellisemmin kuin koskaan ennen. (Jaak. 5: 3, 5.) Siitä antaa sanomalehdistö monta todistusta. Vanha Gladstone näki sen jo aikoinaan ja sanoi eräässä tilaisuudessa: "Miespolven aikana on kasaantunut suurempia rikkauksia kuin koko 19 vuosisatana aina Julius Caesarin ajoilta saakka yhteensä."

"Boston Globessa" on ollut seuraava uutinen: "50 vuoden kuluessa on miljonäärien luku Yhdysvalloissa kasvanut kuudesta 4,600, niiden joukossa on 21 'rautatiekuningasta', joilla yhteensä (vuonna 1890) oli käytettävänään yli 3,000,000,000 dollaria. Näistä miljonääreistä tulee kaksoiskaupunki New York Brooklynin osalle 1,319, ja viidellä suuremmalla heistä on päivittäin tuloja: W.W. Astorilla 23,277 dollaria, J.D. Bockefelleriliä 20,853, J. Gouldin kuolinpesällä 11,068, C. Vanderbiltillä 11,090 ja V.K. Vanderbiltillä 10,397 dollaria, kaikki alhaisen laskun mukaan."

"Niagara Falls Review" mainitsee Amerikan laitoksille suureksi vaaraksi sen, että sellaiset äärettömät rikkaudet kokoontuvat harvoihin käsiin, ja sanoo, että yhdeksällä rikkaimmalla miljonäärillä (viidellä ennenmainitulla sekä Flaglerilla, Blairilla, Sagella, Huntingtonilla) on yhteensä käytettävänä yli 720,000,000 dollaria, ja että Vanderbilt suvulla sekä yhdeksällä osakaskumppanilla on Standard Oil Companyssä (paloöljy-yhtiössä) käytettävänä yhteensä 579,000,000 dollaria. Tähän lisää sanomalehti: "On aivan mahdotonta, että nämä ihmiset voivat käyttää muuta kuin pienen murto-osan vuotuisista tuloistaan. Ja vaadittiin ainoastaan 20 vuotta näiden rikkauksien kokoamiseksi yhdeksän tai kymmenen miehen käteen. Tässä on siis vaara. Kahdessakymmenessäviidessä vuodessa olisi näiden perheiden omaisuus 2,754,000,000 dollaria. Tämä rahaylimystö on vaarallisempi kuin Englannin sukuylimystö, jota Amerikkalaiset pitävät niin vahingollisena Englannille. Pahinta on, ettei mikään inhimillinen voima voi asettaa rajaa kasvavalle rikkaudelle."

Nämä esimerkit aarteiden kasaantumisesta ovat Yhdysvalloista, mutta sama suhde vallitsee kaikkialla maailmassa. Vieläpä Kiinassa ja Jaapanissakin on viime aikoina noussut miljonäärejä.

Köyhyyden kasvaminen.

Mutta onko totta, että on köyhiä ja tarvitsevia ihmisiä, kun niin monet kokoavat niin suuria rikkauksia? Eikö ole heidän oma virheensä, kun terveet miehet eivät saa toimeentuloaan? Niin ajattelevat monet rikkaat, jotka olivat itse köyhiä kaksikymmentäviisi vuotta sitte. Mutta he unohtavat, että silloin oli runsaasti tilaisuuksia työn saantiin, kun taas nyt monet eivät voi parhaalla tahdollaankaan maailmassa saada mitään työtä. Sentähden on rikkailla usein vaikea ymmärtää köyhien hätää, joiden luku nopeasti kasvaa. Tosiasia on kumminkin, että nekin parempiosaisista, joilla on sydäntä köyhien hätään nähden, huomaavat varsin hyvin, että on mahdotonta muuttaa yhteiskunnallisia olosuhteita niin, että saataisiin pysyväinen apu. Niin tekevät he parhaansa auttaakseen niitä, jotka ovat lähimpänä, ja koettavat unohtaa muut. Eräässä "Forumin" luennossa sanotaan:

"Koskaan ei ole ihmissydän niin innokkaasti toivonut tosiveljeyttä. Koskaan ei sivistyneellä maailmalla ole ollut tätä ihannetta silmäinsä edessä niinkuin nyt. Ja kumminkin kuullaan viattomien huutoa rajotetun oikeuden tähden, miljonien huuto, jotka ovat musertumaisillaan nykyisen yhteiskuntarattaan alle, nousee kaikissa sivistyneissä maissa niinkuin ei koskaan ennen. Huuto Venäjällä sekottautuu Irlannin huutoon. Kaikki suurten kaupunkien hyljätyt sekä Europassa että Amerikassa yhdistyvät voimakkaaseen läpitunkevaan _oikeuden_ huutoon. Ainoastaan Lontoossa elää enemmän kuin 300,000 ihmistä kuilun partaalla, ihmistä, joissa jokainen suonenisku ilmaisee pelkoa siitä, että he menettävät sen pienen luolan, jota kutsuvat kodikseen. Vielä alempana on yli 200,000, jotka eivät koskaan saa syödä kylläkseen, ja vielä askelta alempana on 300,000 jotka hitaasti kuolevat nälkäkuoleman, ja joiden koko elämä on kuolinkamppailua. Mutta vielä alempana on kodittomien armeija. Nämä, joita on hoin 33,000, eivät voi hankkia itselleen mitään asuntoa, ei edes kurjinta hökkeliäkään. He nukkuvat ilman suojaa vuodet ympäriinsä ja voi heitä tavata sadottain joka yö Temsin rantojen kylmiltä kiviltä. Muutamilla voi olla sanomalehti pantavana kosteiden kivien päälle, mutta suurimmalla osalla ei ole edes sellaistakaan loistoesinettä".

Joku huomauttanee, että tämä on liiottelua, mutta jos puoletkin olisi totta, niin olisi se kumminkin valitettavaa.

Tyytymättömyys, viha ja hankaus jouduttavat nopeasti yhteiskunnan paloa.

Kuinka hyvänänsä selitettäneekin työntekijöille, että yhteiskunta on nyt paremmin järjestetty kuin koskaan ennen, saa usein tuon oikean vastauksen, etteivät he halua köyhyyden apua tai vapaapaikkoja sairaalassa, vaan he haluavat rehellistä työtä ansaitakseen otsansa hiessä soveliaan ylöspidon itselleen ja perheelleen. Työntekijä huomaa varsin hyvin, että työn saaminen yhä enemmän riippuu suosiosta ja vaikutuksesta, ja että pienemmät yritykset syrjäyttää suurteollisuus, miljonanomistajain karttuessa ja koneiden vähentäessä ihmisen työn arvoa. Kaikkien täytyy myöntää, että olosuhteet ovat vahingollisia, mutta parannuskeinoista eivät kaikki ole yksimielisiä. Monet koettavat auttaa väärään suuntaan, kun taas toiset eivät tahdo kuulla puhuttavankaan auttamisesta, ennenkuin ovat saaneet tilaisuuden käyttää hyväkseen nykyisiä olosuhteita. Valaistukseksi tästä lainaamme seuraavaa eräästä puheesta, joka pidettiin työntekijäin kolmannessatoista maailmankongressissa Chicagossa:

"Työväenliike on syntynyt puutteesta, leivän, lämmön, vaatteiden ja huvien puutteesta. Ihmiskunnan pyrkimyksessä onnea kohden etsii jokainen yksityinen omaa ihannettaan ja syrjäyttää usein stoalaisella tyyneydellä kaikki muut. Teollisuuden järjestelmä lepää perkeleen ankaralla säännöllä: jokainen on lähinnä itseään. Onko ihme, että ne, jotka kärsivät enimmän tästä itsekkäästä säännöstä, järjestäytyvät kukistaakseen perkeleen hallitusjärjestelmän?"

Voimmeko ihmetellä tuollaista puhetta, kun sanomalehdet kertovat tanssipukuisista naisista, joilla on koristuksenaan jalokiviä 1,000,000 dollarin arvosta, että pöytäastiastosta maksetaan 10,000 dollaria, kahdesta taiteellisesta vaasista 50,000 dollaria, rotuhevosesta 350,000 dollaria, että eräs leski Bostonissa on maksanut 50,000 dollaria miesvainajansa ruumisarkusta, ja että eräs toinen rouvasihminen on antanut 5.000 dollaria koiran hautaamiseksi, sekä että New Yorkin miljonäärit maksavat 800,000 dollaria yhdestä ainoasta huvialuksesta. Voimmeko ihmetellä, että sellaiset asiat herättävät kateutta, vihaa, ilkeyttä ja riitaa uudestisyntymättömien joukkojen sydämessä. Ja nämä tunteet kypsyvät ja suorittavat lopulta suurena hädän aikana kaikkia lihan ja perkeleen töitä.

Aikana, jolloin 100,000 paljastettua kaivostyömiestä Pensylvaniasta kuljeskeli maanteillä karjan tavoin ja etsi elatusta, pidettiin New Yorkissa suuremmoiset tanssiaiset, joissa 144 raharuhtinasta osotti mitä suurinta komeutta ja loistoa. Se oli eräs n.k. kristityn kansan suuria tapahtumia. "Mikä vastakohta", huudahtaa "Messias Härold". Ja tähän ei ole mitään parannuskeinoa. "Niin on oleva, kunnes hän tulee."

"Kunnes hän tulee?" -- Ei, oikeammin, kun hän on tullut, kun hän kokoaa valittunsa ja siten pystyttää valtakuntansa, jonka kautta nykyinen yhteiskuntajärjestys "särjetään" suuressa hädän ja anarkian ajassa (Tim. 2: 26, 27: 19: 15.) Niinkuin oli _Lotin päivänä_, niin on myöskin oleva _Ihmisen Pojan päivinä._ Niinkuin oli Noakin päivinä, niin on myöskin oleva Ihmisen Pojan (parusiassa) _läsnäolossa_. -- Matt 24: 37; Luukk. 17: 26, 28.

Tuomitaanko rikkaita liian kovasti?

Niin, monessa tapauksessa on sanomalehtiä ja valtiomiehiä, jotka kokonaisuudessaan tuomitsevat hyvin oikein. Mutta Jumalan lasten tulee olla sävyisiä arvostellessaan yksityisiä rikkaita. Herran tuomio niistä luokkana on ankara, mutta yksityisiä kohtaan osottaa hän armoa: sillä kun hän on hävittänyt heidän hopea- ja kulta-jumalansa, siunaa hän sellaiset niistä, jotka jättävät itsekkäisyytensä ja ylpeytensä. Voidaksemme langettaa sävyisän tuomion on meillä apuna se, että muistamme, että käsitys rikkaasta on hyvin venyvä, ja että monet, joita hyvin köyhät pitäisivät rikkaina, ovat parhaita ja mitä hyvätahtoisimpia ihmisiä, joista monet uhraavat suuria summia ihmisystävällisiin yrityksiin. Ja ne, jotka tekevät näin hyvästä sydämestään eikä saadakseen ihmisiltä kiitosta, saavat palkintonsa ja heillä on täysi oikeus kanssaihmistensä arvonantoon.

On helppo arvostella miljonanomistajia, mutta pyydämme lukijoitamme, etteivät ajattele liian kovasti heistä. He, niinkuin köyhätkin, ovat monessa suhteessa nykyisen yhteiskuntajärjestelmän vankeja. Tavat ovat kahlinneet heidän päänsä ja sydämensä. Väärillä käsityksillä kristinuskosta, joita sekä köyhät että rikkaat ovat tunnustaneet vuosisatojen aikana, on vielä suuri vaikutus heidän mieliinsä. He luulevat menettelevänsä oikein, kun tekevät niinkuin muutkin ihmiset, ja sentähden käyttävät he aikansa ja taitavaisuutensa liiketoimiin. Siinä täytyy heidän voittonsa koitua suuremmaksi, kuin mitä käsien työ voi hankkia, koska koneet luovat rikkautta meidän aikanamme.

Omistaessaan rikkauksia tuntevat he itsensä velvotetuksi lahjottamaan siitä jotakin. He päättävät, että on parempi jakaa se työn palkkoina kuin lahjoina. Tanssiaisia, juhlapäivällisiä, huvimetsästyksiä j.n.e. pitävät he huveina itselleen ja ystävilleen ja _apuna onnettomammille naapureilleen_. Eikö tämä käsitys ole _osittain oikea_? 12,000 dollarin päivällinen tai 800,000 dollarin laiva koituu monen teurastajan, leipurin, kukkakauppiaan, räätälin, jalokivikauppiaan, puusepän, konesepän j.n.e. hyödyksi, paitsi sitä, että laiva vaatii koko miehistön, joka senkautta saa työn ansiota.

Olosuhteitten näin ollen on niin muodoin paljon parempi vähävaraisille, jos rikkaat elävät ylellisesti kuin jos he eläisivät rajotetusti. Heidän halunsa timantteihin esim. valmistaa työtä tuhansille, jotka muuten lisäisivät työttömiin lukua. Ja jos rikkaat pitävät liiallisuuttaan armeliaisuutena, niin seuraavat he ainoastaan samaa väärää ajatusta kuin muutamat keskiluokasta, järjestäessään myyjäisiä ja juhlia hyväntekeväisyystarkotuksia varten. Emme puolusta heidän menettelytapaansa, vaan koetamme ainoastaan esittää, että heidän ylellisyytensä ei välttämättömästi ole rakkaudettomuuden todistuksena. Monet mahdollisesti ajattelevat myöskin, että jos hän jakaisi päivittäiset tulonsa, niin hän tarvitsisi joukon ihmisiä toteuttamaan sitä, ja että varat eivät ehkä silloin tulisi tarvitsevimpien osaksi, koska itsekkäisyys on niin yleinen, että ainoastaan harvoille voitaisiin uskoa suuremman summan jakaminen. Miehet ovat nimittäin liian paljon sidottuja toimiinsa ja naiset liian hienoja käydäkseen suurkaupunkien suurissa kortteleissa ja toimittaakseen itse jakamisen. Kun he olivat köyhiä, toivoivat he mahdollisesti saavansa tuollaisia tilaisuuksia tehdäkseen hyvää, mutta itsekkäisyys, ylpeys ja yhteiskunnalliset ennakkoluulot ovat vastustaneet heidän jalompia tunteitaan, niin että hedelmät ovat jääneet tulematta.

Tällä emme mitenkään ole hyväksyneet rikkaiden itsekästä tuhlaamista, jonka Herra tuomitsee vääränä. (Jaak. 5: 5.) Mutta tarkastamalla näitä eri kysymyksen puolia voi arvostelu olla terveempi ja voi olla myötätuntoa niitä kohtaan, jotka "tämän maailman jumala on sokaissut" sen rikkaudella, niin että heidän arvostelunsa on hämmentynyt oikeuteen nähden, ja joita Herra rankaisee niin ankarasti. Tämän "maailman jumala" sokaisee myöskin köyhiä, niin että väärä tie näyttää heistä oikealta. Niinmuodoin johtaa hän molemmat puolueet taisteluun. Mutta vaikka voi olla puolustuksia rikkauden kokoamiseen nähden harvojen käsiin, vaikka rikkaat voittavat rikkautensa niiden lakien alla, jotka johtavat kaikkia, vaikka monet rikkaat ovat hyväntahtoisia, ja vaikka monet köyhät olisivat hirmuvaltaisempia kuin rikkaat, jos he olisivat rikasten sijassa, selittää Herra siitä huolimatta, että rikkaudenomistajat asetetaan syytteeseen juuri tähän kohtaan nähden, koska he, huomattuaan väärät olosuhteet, eivät koittaneet omalla kustannuksellaan keksiä suunnitelmaa heidän auttamisekseen.

Valaistukseksi siitä yhä yleisemmästä ajatuksesta, että yhteiskunnan _velvollisuus_ on joko antaa luonnon rikkauksien (maan, ilman ja veden) olla vapaasti kaikkien saatavissa tai myöskin, jos ne jätetään muutamien harvojen käsiin, pitää huolta muiden päivittäisestä työstä, esitämme seuraavaa eräästä sanomalehdestä:

"Eräs pieni, huonosti puettu tyttö, joka kävi pienten lasten koulua New Yorkissa, kysyi eräänä aamuna opettajattareltaan innokkaasti: 'Rakastatteko te Jumalaa?' 'Kyllä', sanoi hän. 'Mutta minä en rakasta', sanoi lapsi kiivaasti, 'minä vihaan häntä!' Tämä oli opettajasta kummallista ja hän pyysi selitystä. 'No niin', sanoi tyttö, 'hän antaa tuulen puhaltaa, vaikkei minulla ole lämpimiä vaatteita, hän antaa pyryttää, vaikka minulla on reikiä kengissäni, hän antaa tulla kylmän, vaikkei meillä ole polttoainetta, ja hän antaa meidän tulla nälkäisiksi, vaikkei äidillä ole leipää aamiaiseksemme.' On vaikeaa, lisää sanomalehti, jos muistamme Jumalan aineellisia rikkauksia maan lapsille, kärsivällisyydellä nähdä rikkaiden pilkkaajien hyvinvointia, jotka tuon pienen taitamattoman tytön tavoin syyttävät Jumalaa köyhyyden kurjuudesta."