Part 8

Vertauksessa kerrotaan kaikilla neitseillä olleen puhdistetut lamput, jotka antoivat heille valoa. Nämä lamput esittivät Raamattua ("sinun sanasi on minun jalkaini lamppu") engl. k.; ja sellaista lamppujen puhdistusta -- Raamatun tutkimista -- kaikkien kristittyjen luokkien keskuudessa, ei luultavasti koskaan ennen ole tapahtunut. Öljy kuvaa totuuden henkeä. Se oli kyllä ilmeinen lampuissa, joita kaikilla oli; mutta kaikilla ei ollut totuuden henkeä itsessään -- "astioissa".

Pettymystä 1844 ilmaistaan lyhyesti vertauksessa kertomalla että "Ylkä viipyi" -- s.o. odottavista näyttää siltä kuin hän viipyisi. Hämmennystä ja pimeyttä, jota kaikki saivat tuntea, ja monia vääriä ja ilmasta temmattuja mielipiteitä, joihin muutamat niistä, joita pettymys kohtasi, uskoivat, osotetaan vertauksessa sanoilla: "Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat." Niin, ja pimeydessänsä ja nukahtaessansa näkivät useat heistä unta kummallisista ja järjettömistä asioista.

Mutta vertaus esittää toistakin, samankaltaista liikettä, mutta kumminkin erilaista, samojen neitseitten keskuudessa. Ylipäänsä tarkotetaan samaa luokkaa, mutta ei välttämättömästi samoja henkilöitä. Samoinkuin ensimäinen liike oli seurauksena valosta ennustuksiin, Messiaksen toisen tulemisen aikaan nähden seurakunnan Ylkänä, samoin oli toisenkin liikkeen laita. Mutta niissä on useita erilaisuuksia. Ensimäisessä liikkeessä paloivat kaikkien neitseitten lamput samalla tavalla, ja joukko, joka odotti Ylkää, oli sekalainen; jota vastoin toisessa liikkeessä, vaikkakin kaikki tulevat herätettäväksi, johdetaan ulos ainoastaan ne, joilla on totuuden henki sydämissään, ja jotka myöskin tuntevat Raamatun -- puhdistetun lampun. Ensimäiselle liikkeelle oli ennustettu (varma) pettyminen; oli välttämätöntä odottaa noiden 1335 päivän loppuun; mutta toinen liike ei ollutkaan pettymys ja odottaminen ei senjälkeen enää ollut tarpeellinen; sillä täyttyminen tuli juuri 1335 profetallisen päivän lopulla -- lokakuussa 1874. Herran läsnäolo, sellaisena kuin yllä käsitellyt ennustukset siitä opettavat, alkoi juuri tulla tunnetuksi 1335 vuoden, "odotuksen" ajanjakson, loputtua. Oli hyvin varhain uuden ajan aamuna, mutta oli samalla "keskiyön hetki" mikäli se koski neitseitten raskasta unta, kun kuului huuto (joka vieläkin kaikuu): "Katso Ylkä"! -- ei, Katso Ylkä _tulee_ [vanhimmissa kreikkalaisissa siinain ja vatikanin käsikirjoituksissa ei ole sana _tulee_, vaan luetaan niissä: "Katso Ylkä!"], vaan: Katso., hän _on tullut_, ja me elämme nyt "Ihmisen Pojan [_parousiassa_] läsnäolossa." Tämän nykyisen liikkeen tunnusmerkkinä on siitä vuodesta alkain ollut: Herran _läsnäolon_ ja nyt tapahtuvan valtakunta-työn julistaminen. Tekijä, ja apulaiset, julistivat Herran läsnäoloa todistaen sen ennustuksista sekä kartoilla että tauluilla, sellaisilla kuin tässä kirjassa käytetään, syksyyn 1878 asti, jolloin ryhdyttiin toimenpiteisiin nykyisen aikakausikirjamme, "_Zions Watch Tower_ and _Herald of Christs Presence" (Sionin Vartiotornin ja Kristuksen läsnäolon sanansaattajan)_ julkaisemiseksi. Herran siunauksesta ovat miljoonat kappaleet tätä aikakauskirjaa kantaneet ulos maailmaan sanomaa, että aika on täytetty ja että Kristuksen valtakuntaa nyt jo _pystytetään_, ihmisten valtakuntain ja järjestelmäin hajaantuessa täydellistä häviötään kohti.

Vertaus sanoo meille, ikäänkuin varotuksena edeltäkäsin, että vaikkakin kaikki, jotka kuuluvat neitsytluokkaan, puhdistavat lamppunsa, niin eivät kaikki silti voi _nähdä_. Ainoastaan ne, joilla on öljyä astioissaan (itsessään -- täysin vihkiytyneet) voivat saada valoa lampuistaan ja käsittää asianhaarat. Kaikki muut (kaikki puhtaat neitseet) tulevat joskus saamaan öljyn ja valon, ja sen kautta tulevat he suuresti siunatuiksi; mutta ainoastaan ne, jotka ovat öljyllä, totuuden hengellä, täytetyt, tulevat saamaan valon aikanaan samoin kuin tuon suuren siunauksenkin. Ainoastaan nämä menevät Yljän kanssa häihin. Öljyä, tai vihkiytymisen henkeä, ja sitä seuraavaa valoa, ei toinen neitsyt voi antaa toiselle. Jokaisen, itsekohtaisesti on oltava hengen täyttämä; kunkin on hankittava oma varastonsa tätä öljyä (totuuden ja sen vihkiytymisen ja pyhyyden henkeä); ja sen hinta on melkoinen, se kun sisältää itsensäkieltämisen ja joutumisen väärään valoon ja helteisiin koetuksiin. Markkinat, joilta tyhmät neitsyeet tulevat ostamaan öljynsä, on kokemus suuren hädän aikana. Mutta silloin tulee olemaan liian myöhäistä mennä häihin Morsiamen, Karitsan vaimon jäseninä. Raamattu osottaa kumminkin, etteivät nämä astiat "vähempään kunniaan" tule hävitettäviksi kun he katuvat tyhmyyttään; vaan, siten tehtyinä sopiviksi Mestarille, saavat _palvella_ häntä hänen temppelissään.

Palataksemme enkelin sanoihin Danielille -- kuuluu 13 värssy: "Mutta sinä, mene siksi kun loppu tulee; ja sinä olet lepäävä ja sitte nouseva sinun osaasi [palkintoosi] päiväin lopulla" [1335 päivän kuluttua] -- silloin alkavassa elonkorjuussa.

Lauseessa: "Mene siksi kun loppu tulee", pitää huomata että _loppu_ merkitsee kokonaan toista kuin "lopun aika". _Elonaika_ on maailman _loppu_; ja elonaika on, niinkuin jo on osotettu, se 40 vuoden ajanjakso, joka ulottuu syksystä vuonna 1874 j.K., 1335 päivän lopusta, syksyyn 1914 j.K. Ja Daniel tulee saamaan osansa, palkintonsa Mikaelin (Kristuksen) valtakunnassa, kaikkein pyhäin profettain sekä evankelikauden pyhäin kanssa, tässä _lopussa_ tai elonajassa -- jolloin pyhät ovat ensimäiset järjestyksessä sekä kunniassa siinä valtakunnassa. (Hebr. 11: 40.) Katso _Raamatun tutkisteluja_ I osa, siv. 348.

HETKINEN.

Vain hetkinen, vain hetkinen! On aika läsnä vaan. Tuo armas aika, Jeesuksein Kun silloin nähdä saan. Kas vaikein koetus helppo on Myös mainen vaelluskin, Kun tuota vertaan riemuhun, Min nään nyt selvemmin.

Vain hetkinen! Mä nöyrtyen Tuot' tutkin sittenkin: "Mä saanko kohta loppuun sen, Tien kaidan kuitenkin." Sill' riemu runsas tarjotaan, Kun päättynyt on tie. Siks' aikaa tuota ootan vaan, Mi mun sun luokseis vie.

Nyt määrää kohti hetkittäin Käyn taivaan autuuteen. Mä valmistunut asteettain Oon riemuun ainaiseen. On aika parhain, tiedänhän, Kun Herra määrää sen. Kas aamunkoitto Siionin Jo kultaa säteillen.

Oi Herra Jeesus kohta vaan Nyt näytä voimas tuo Ja taivaan Taaton lapsien Jo luokseis päästä suo.

NELJÄS LUKU.

PYHÄKÖN PUHDISTUS. 2300 päivää. -- Dan. 8: 10--26.

Todellinen pyhäkkö. -- Saastuttaminen. -- Alus tai perustus. -- Kuinka se "muserrettiin". -- Todistuksia roomalaiskatoolisista teoksista. -- Puhdistus ei tule olemaan täydellinen ennenkuin 2300 vuotta näyn jälkeen. -- Kuinka ja mistä se alkoi, ja milloin se on määrätty täyttymään. -- "Kultaiset astiat", totuudet täytyy asettaa paikoilleen.

Edellisessä luvussa olemme nähneet, että röyhkeä, omituinen "pieni sarvi" Dan. 7: 8, 11, 20--26 on sama kuin "synnin ihminen" 2 Tess. 2: 3 ja Herramme Matt. 24: 15 ennustama "hävityksen kauhistus"; ja myöskin, että samaa paavillista valtaa tarkotetaan Dan. 8: 9, 10, 23--25. Olemme tutkineet riittävästi nykyiseen tarkotukseemme ja rajotettuun tilaamme nähden, sen syntyä, sen luonnetta, sen hävittämisvallan kukistamista ja sen lopullista hävittämistä, joka vielä kuuluu tulevaisuuteen.

Nyt tahdomme tarkastaa toista ennustusta, joka selvästi osottaa sitä erityistä väärää oppia eli peruseksytystä, joka johti tämän järjestyksen täydelliseen hylkäämiseen Herramme puolelta ja teki sen hänen silmissään hävityksen _kauhistukseksi_. Se ennustus, joka nyt tulee tarkastettavaksi, osottaa edelleen ajan, jolloin totinen seurakunta, vihkiytynyt luokka -- pyhät -- tulevat puhdistettaviksi paavikunnan alkuunpanemista ilkeistä saastutuksista.

Edellisen luvun osottaessa meille odotuksen päiviä ja pyhän tai pyhäkköluokan puhdistamista, osottaa tämä ennustus vuosiluvun, jolloin pyhien uskovaisten valiojoukko tulisi kokonaan vapautumaan paavillisista saastaisuuksista, eksytyksistä, y.m., ja ajan, jolloin ryöstetyt "kultaiset astiat" tahi kallisarvoiset totuudet tulisivat annettaviksi takaisin tälle pyhälle tai pyhäkköluokalle.

Seuraavassa esitämme Dan. 8: 10--26: "Ja se suureni aina taivaan sotajoukkoon asti [saaden vallan koko seurakunnan yli], ja heitti osan siitä joukosta ja taivaan tähdistä maahan ja tallasi ne. Ja se kasvoi suureksi sotajoukon päämieheen asti. [Se omisti itselleen kunniaa ja arvoa, ja sovitti itseensä ennustuksia ja arvonimiä, jotka kuuluvat Kristukselle Jeesukselle, todelliselle Päämiehelle, eli Ruhtinaalle eli seurakunnan Päälle.] Ja se otti häneltä [Kristukselta] pois _jokapäiväisen uhrin_, ja _hänen pyhyytensä paikka_ heitettiin pois. Ja jokapäiväisen uhrin ohella annetaan sotajoukko alttiiksi rikoksen tähden (ruots. k.). Ja se sarvi heittää totuuden maahan, ja toimittaa ja menestyy."

"Ja minä kuulin yhden pyhän puhuvan, ja se pyhä sanoi sille puhuvalle: 'kuinka kauaksi käy näky jokapäiväisestä uhrista ja hävityksestä, että pyhäkkö ja sotajoukko annetaan tallattavaksi?' Ja hän sanoi minulle: 'kahdeksi tuhanneksi ja kolmeksi sadaksi illaksi ja aamuksi [päiväksi]; sitten pyhäkkö jälleen puhdistetaan'" (engl. k.).

"Ja tapahtui, kun minä, Daniel, näin sen näyn ja pyysin sitä ymmärtääkseni; niin katso, edessäni seisoi miehen muotoinen. Ja minä kuulin ihmisen äänen Ulain (virran) keskellä, ja se huusi ja sanoi: 'Gabriel, selitä tälle se näky!' Ja hän tuli aivan liki minua; ja hänen tullessansa peljästyin minä ja lankesin kasvoilleni. Ja hän sanoi minulle: 'tarkkaa ihmisen poika! sillä näky koskee lopun aikaa!' Ja kun hän puhutteli minua, vaivuin minä kasvoilleni maahan; mutta hän rupesi minuun ja asetti minut seisomaan. Ja hän sanoi: 'katso, minä ilmotan sinulle, mikä on tapahtuva vihan lopulla; sillä se koskee lopun aikaa!'

"Se kaksisarvinen oinas, jonka näet, on Median ja Persian kuninkaat. Ja se karvainen kauris on Kreikan kuningas; ja se suuri sarvi, joka oli sen silmäin välissä, se on ensimäinen kuningas. Ja että se särkyi ja neljä nousi sen sijaan (merkitsee): neljä valtakuntaa on nouseva kansasta, mutta ei niin voimallista kuin hän. Ja heidän valtakuntansa lopulla, kun pahantekijät täyttävät määränsä [vertaa 1 Moos. 15: 16], nousee rohkea ja juonikas kuningas [paavikunta]. Ja hän on voimallinen, vaan ei omasta voimastansa. [Paavikunta vahvisti itseänsä käyttämällä eurooppalaisten eri valtakuntien voimaa.] Ja ihmeellisesti hän hävittää ja menestyy ja toimittaa; ja hän hävittää [tai viettelee uskottomuuteen] voimalliset ja pyhäin kansan [pyhät]. Ja kavaluutensa kautta menestyy hänen petoksensa; ja hän paisuu sydämessänsä, ja äkkiarvaamatta hän monta hävittää; ja hän nousee [Antikristuksena] ruhtinasten ruhtinasta vastaan; mutta ilman kädettä hän muserretaan. Ja näky illasta ja aamusta [että niitä olisi 2,300 puhdistamiseen], josta puhuttiin, on tosi; mutta sinä salaa tämä näky, sillä se koskee kaukaisia päiviä!"

Emme aijo yksityiskohtaisesti selittää oinasta, kaurista, sarvia, y.m., joita mainitaan näissä ja edellisissä värssyissä, sillä uskomme, että se on jo tehty selväksi. Me olemme jo nähneet, että Roomaa, jota käsitellään erityisenä petona, omine sarvineen 7 luvussa, ja kuvan säärinä ja jalkoina 2 luvussa, tässä (8 luvussa) käsitellään kreikkalaisen "kauriin" toisena sarvena, joka, tultuansa suureksi etelään ja itään päin, maallisena eli keisarillisena Roomana, oli muutoksen alainen, jolloin siitä tuli paavillinen Kooma, josta se kasvoi "suureksi sotajoukon päämieheen asti"; s.o. siitä tuli kirkollinen voima tai valta sotajoukkojen eli kansan yli. Ja samaa menettelytapaa, käsitellä Rooman valtakuntaa haarana eli kasvaimena kreikkalaisen valtakunnan osista, seurataan 11:kin luvussa historiallisessa ennustuksessa. Jokapäiväisen uhrin, joka tässä mainitaan, otaksutaan yleisesti tarkottavan juutalaisten jokapäiväistä eli alituista polttouhria Jerusalemissa. Ja tämän jokapäiväisen uhrin poistaminen on, niinkuin jo aikaisemmin on kerrottu, luettu Antiokus Epifanuksen syyksi. Ennustus sivuuttaa kumminkin esikuvauksellisen temppelin tai Pyhäkön ja esikuvalliset polttouhrit ja tarkottaa vastakuvallista Pyhäkköä eli Jumalan temppeliä, kristillistä seurakuntaa (2 Kor. 6: 16) ja vastakuvallista polttouhria, Kristuksen ansiokasta uhria, joka on tehty kerta kaikkien edestä ijankaikkisiksi ajoiksi -- ollen siis alituinen, aina vaikuttava uhri koko maailman syntien edestä.

Paavikunta ei todellisuudessa poistanut tai kumonnut Kristuksen alituista uhria, mutta tämä järjestelmä syrjäytti sen esittämänsä väärän opin kautta, mikä vähitellen, mutta lopulta kumminkin täydellisesti, syrjäytti Kristuksen _alituisen_ ja aina vaikuttavan uhrin. Tämä väärä oppi on tunnettu nimellä Messu eli Messu-uhri.

Protestantit käsittävät ylipäänsä vallan väärin tämän niin kutsutun sakramentin. He otaksuvat sen ainoastaan eräänlaiseksi Herran ehtoollisen viettämis_muodoksi_, jonka roomalaiskatoliset ovat omaksuneet. Toiset käsittävät sen jonkillaiseksi erityiseksi rukoukseksi. Mutta nämä otaksumiset ovat kokonaan väärät. Roomalaiskatolinen oppi Messusta on seuraava: Kristuksen kuolema, niin he väittävät, poisti aadamilaisen eli alkuperäisen synnin, mutta sitä ei saata sovittaa päivittäisiin erehdyksiimme, heikkouksiimme, synteihimme ja laiminlyömisiimme; se ei ole _alituinen uhri_, ainainen ansio kaikkien syntiemme edestä, ainaisesti riittävä ja vaikuttava, vaatteen tavalla peittävä jokaisen syntisen ja jokaisen synnin, niin että katuvainen saattaa palata yhteyteen Jumalan kanssa. Sellaisia syntiä varten asetettiin Messu-uhri; paavilaiset pitävät sitä Golgatan uhrin kehityksenä. Joka kerta kun Messu kannetaan esille uhrina, uhrataan, väittävät he, Kristus _uudelleen_ erityisten henkilöiden ja syntien edestä, joihin messua toimittava pappi sisimmässänsä sen sovittaa.

Sen Kristuksen, joka siten on uhrattava uudelleen, "luo" virkaatekevä pappi ensin vehnäleivästä ja viinistä. Ne ovat aivan tavallista leipää ja viiniä, kunnes ne pannaan alttarille, jolloin määrätyt asetussanat, niin väitetään, muuttavat leivän ja viinin Kristuksen _todelliseksi_ lihaksi ja vereksi. Nyt ne eivät enää ole leipää ja viiniä, vaikka ne edelleen näyttävät samoilta. Tätä muutosta kutsutaan _transsubstantiationiksi_ -- aineen muutokseksi. Nuo viisi latinalaista taikasanaa, jotka, niinkuin väitetään, aikaansaavat muutoksen leivässä ja viinissä _todelliseksi_ lihaksi ja vereksi, ovat: "Hoc est autem corpus meum." [Suomeksi: Tämä on minun ruumiini. S. h.] Väitetään kenen papin tahansa voivan tällä tavalla luoda _uudestaan_ Kristus lihassa, uhrattavaksi _uudelleen_. Ja kun Kristus siten on tullut luoduksi, soitetaan kelloa, ja pappi ja kansa laskeutuvat polvilleen palvomaan ja rukoilemaan leipää ja viiniä, jota he nyt pitävät itse Kristuksena. Kun tämä on tehty, murretaan leipä (Kristuksen todellinen liha, joka, kuten sanotaan, on aistimilta peitossa). Kristus teurastetaan eli _uhrataan_ siten _uudelleen_ ja uudelleen lukemattomia kertoja erityisten syntein edestä, joita tällä keinoin koetetaan pyyhkiä pois.

Pannakseen käytäntöön tämän mahdottoman opin, ja koettaakseen saada sen johdonmukaiseksi, ovat roomalaiskatoliset kirkolliskokoukset antaneet ulos lukuisia ja pitkiä päätöksiä ja selityksiä ja viisaat (?) jumaluusoppineet ovat kirjoittaneet tuhansia kirjoja. Näissä opetetaan, että jos pisara "verta" (viiniä) läikkyy yli, on se tarkasti säilytettävä ja poltettava ja tuhka on haudattava pyhään maahan; ja samoin on leivänkin (Kristuksen ruumiin) laita; ei murunenkaan siitä saa mennä hukkaan. Pidetään tarkkaa huolta, ettei kärpänenkään saa tulla "vereen" (viiniin), ja ettei rotta tahi koira saa murustakaan murretusta "lihasta" (leivästä). Ja T:ri Dens, heidän johtavia teoloogejaan, huomauttaa selittäen, että "rotta tai koira, joka syö sakramenttiaineista, ei syö niitä sakramentteina; kumminkin todistetaan, ettei _Kristuksen ruumis sellaisessa tapauksessa lakkaa olemasta_ aineissa." [Dens, Tract de Euchar., N:o 20, siv. 314] Roomalais-katolinen (amerikkalainen) katkismus esittää tämän opin seuraavasti: --

'_Kysymys_. Mikä on pyhä eukaristi (ehtoollinen)?

_Vastaus_. Se on sakramentti, joka sisältää Jeesuksen Kristuksen RUUMIIN JA VEREN, SIELUN ja JUMALUUDEN, leivän ja viinin muodossa ja niiden _näköisinä_.

K. Eikö se ole leipää ja viiniä, jota ensin asetetaan alttarille messun viettämistä varten?

V. Kyllä, se on aina leipää ja viiniä, siksi kunnes pappi lausuu asettamissanat messun aikana.

K. Mitä tapahtuu näiden sanojen vaikutuksesta?

V. Leipä muuttuu Jeesuksen Kristuksen RUUMIIKSI, ja viini hänen VEREKSEEN.

K. Kuinka tätä muutosta nimitetään?

V. Sitä nimitetään transsubstantiationiksi, mikä merkitsee, toisen _aineen_ muuttumisesta toiseksi.

K. Mikä Messu on?

V. Messu on uuden lain lakkaamaton ["päivittäinen" eli "alituinen"] uhri, jossa Herramme Kristus _uhrautuu_ papin kautta verettömällä tavalla, leivän ja viinin muodossa taivaalliselle Isällensä _niinkuin_ hän kerran uhrautui ristillä verisellä tavalla.

K. Mikä on erotus messun uhrin ja ristin uhrin välillä?

V. Messun uhri on oleellisesti sama [samanlainen] kuin ristinkin uhri, ainoa erotus on uhraamisen _tavassa_.

K. Mitä vaikutuksia messulla on lepytys [täydentämis]-uhrina?

V. Sen kautta saamme Jumalan laupeudesta, ensiksi, armoa sydämen murtumiseen ja katumusta syntein anteeksi saamiseen; toiseksi anteeksiannon ajallisista rangaistuksista, joita synneistämme olemme ansainneet.

K. Keihin sovitetaan messun hedelmät [edut]?

V. Yleiset hedelmät sovitetaan koko kirkkoon, sekä eläviin että kuolleisiin; _erityiset_ hedelmät sovitetaan, ensiksi, pääasiallisesti pappiin, joka pitää messun, senjälkeen niihin, joiden puolesta hän uhraa; ja, kolmanneksi, niihin, jotka hartaudella ovat olleet mukana [s.o. niihin, jotka ovat kuunnelleet messua kirkonkävijöinä].'

Sama lähde sanoo: "Uhraaja on _pappi_; maallinen aine, joka uhrataan, kutsutaan _uhriksi_; paikkaa, missä uhrataan, sanotaan _alttariksi_. Nämä neljä -- _pappi, uhri, alttari_ ja _uhraaminen_ -- ovat erottamattomia; kukin näistä kaipaa toistaan."

Selittäen kirkonmenoja, sanoo se jälleen papista: "Sen jälkeen lausuu hän salaperäiset asettamissanat, rukoilee polvistuen, ja nostaa pyhän ruumiin ja pyhän veren päänsä yli. Kelloa soitettaessa rukoilee kansa polvillansa, lyö rintoihinsa merkiksi syntiensä katumisesta. Pappi rukoilee Jumalaa _armollisesti_ OTTAMAAN VASTAAN UHKIN."

Me päätämme tämän aineen todistelun seuraavalla lyhyellä otteella Tridentin kokouksen kanoneista (kirkkosäännöistä) [Consil Trid. Sess. 22 De Sacrificio Missoe]:

Kanoni 3. "Jos joku sanoo, että messu on ainoastaan ylistys ja kiitosjumalanpalvelus tahi ainoastaan muiston viettäminen ristillä tapahtuneesta uhrista, eikä [_itsessään_] lunastusuhri [s.o. uhri, joka itse aikaansaa _täydennyksen_ syntein edestä]; tahi että se hyödyttää ainoastaan sitä, joka ottaa sen vastaan, ja ettei sitä saa _uhrata_ elävien ja kuolleitten, syntien, rangaistusten ja muitten välttämättömien asiain edestä täydennyksenä, hän [joka kieltää tämän _uhrin_ voiman] olkoon kirottu."

Siten näemme selvästi, että paavikunta on pannut väärän tai petollisen uhrin tuon ainoan, ijankaikkisen, täydellisen, kerta kaikkiaan annetun Golgatan uhrin sijaan, jota ei koskaan uudisteta. Tällä tavoin otti paavikunta pois Kristuksen työn ansion, minkä mukaan se, oikeutta myöten, on katsottava alituiseksi uhriksi, panemalla sijaan omien pappiensa tekemän petoksen. On turhaa tässä mennä yksityiskohtiin mikäli ne koskevat syytä, miksi paavikunta kieltää ja syrjäyttää totisen Ainaisen Uhrin ja panee "kauhistuksen", Messun, sen sijalle; sillä useimmat lukijoistamme tietävät, että tämä oppi, minkä mukaan pappi Messussa tekee syntien edestä uhrin, jota ilman ei niitä pyyhitä pois, eikä voida välttää niiden rankaisemista, on pohjana roomalaisen kirkon monille keksinnöille kiristääkseen rahaa kansalta tuhlaavaisuuteensa ja ylellisyyteensä. "Rippi", "anne" ja kaikki erilaiset luulotellut edut, suosion osotukset, oikeudet ja vapaudet, olkootpa sitten elävien tai kuolleitten edestä, kaikki perustuvat tuohon rienaavaan oppiin Messusta, joka on luopumuksen perusoppi. Sen vallan ja voiman nojalla, jonka Messu-uhri antaa _papeille_, kansa juuri hyväksyy heidän muutkin rienaavat väitteensä, joiden mukaan heillä muka on, ja he harjottavat erilaisia etuoikeuksia, jotka kuuluvat ainoastaan Kristukselle.

Todistukseksi tämän opin luonteen pohjaperustuksesta huomattakoon, että vaikka uskonpuhdistus Saksassa ja Sveitsissä alkoi taistelun anteita vastaan, kysymys kumminkin pian alkoi koskea _transsubstantiationia_ -- Messu-uhria. Uskonpuhdistuksen kulmakivi oli, että Kristus yksin, Golgatalla tapahtuneen uhrinsa tähden, aikaansai syntien anteeksi antamisen, eikä sitä niin ollen saatu anteitten, ripin ja messujen kautta. Sanalla sanoen, Messua koskeva kysymys oli melkein kaikkien Rooman vainojen perustuksena. Piispa Tilotson huomauttaa: Tämä [transsubstantiationi -- Messu] on roomalaisessa kirkossa ollut suurena _polttavana_ pääkappaleena; ja niin mahdoton ja järjetön kuin se onkin, on sen kieltämisen vuoksi tapettu useampia kristityitä kuin kentiesi heidän uskontonsa kaikkien muitten pääkappalten kieltämisen vuoksi yhteensä.

Luonnollisesti väittävät katolilaiset, että Kristus ja apostolit asettivat messun; mutta aikaisintaan sen mukaan kuin me olemme olleet tilaisuudessa huomaamaan, mainittiin siitä kirkolliskokouksessa Konstantinopolissa, vuonna 381 j.K. Kumminkaan ei vuosilukua tämän saastaisen eksytyksen alkamiselle ole erityisesti kosketeltu ennustuksessa, paitsi että paavikunta tämän peruseksytyksen johdosta tuli "hävityksen kauhistukseksi", ennenkuin se sellaisena "asetettiin" valtaan, joka, niinkuin olemme nähneet, tapahtui 539 j.K.

Ennustus selittää: "Otti häneltä [Kristukselta] pois jokapäiväisen uhrin", ja lisää sen jälkeen: "ja hänen pyhyytensä _paikka_ heitettiin pois." Se paikka tai _perustotuus_, jolle oikealla tavalla vihkiytynyt luokka tai pyhäkkö-luokka on rakennettu, on, että Herramme Jeesus, oman uhrinsa kautta, on lunastanut kaikki, ja tulee täydellisesti pelastamaan kaikki ne jotka hänen kauttaan tulevat Jumalan luokse, ilman toista välittäjää, ilman pappia, piispaa, paavia tai muuta uhria; sillä mikä muu uhri tahansa, on Jumalan silmissä kauhistus, koska Kristuksen suuri lunastus-uhri sen kautta pidetään riittämättömänä. -- Hebr. 1: 25; 10: 14.

Oppi lunastuksesta on Pyhäkön eli pyhän temppelin -- vihkiytyneen seurakunnan perustus. Ja kun tämä "jokapäiväinen" uhri syrjäytettiin, lakkautettiin eli kukistettiin Messun kautta, silloin seurasi se paha, mitä profetta oli ennustanut. Sotajoukko (nimikristityt) jätettiin eksytykselle, he kun olivat alttiit sen väärälle järjestelmälle, joka korotti itsensä (päänsä, paavin, henkilössä) sotajoukon ruhtinaaksi eli hallitsijaksi. "Ja se heittää _totuuden_ maahan" ja samalla osan siitä joukosta ja taivaan tähdistä, eli opettajista, jotka pitivät kiinni totuudesta eivätkä tahtoneet yhtyä sen kanssa rikkomuksen tiellä. Ja, niinkuin edellisessä luvussa olemme nähneet, oli sillä ihmeellinen menestys toimissaan.

Kun kerran kristillisen uskon pääperustus siten syrjäytettiin, onko sitten ihmettä, että suuri luopumus meni sellaisiin pahuuden syvyyksiin, kuin se meni? Toinen eksytys johti toiseen, kunnes totuudesta ja jumalisuudesta oli jälellä ainoastaan ulkonainen muoto; ja hävittävä kauhistus istuutui Jumalan temppeliin, saastuttaen sekä Pyhäkön että sotajoukon, ja kohotti päänsä Kristuksen käskynhaltijaksi eli sijaiseksi.