Part 7

"Länsi-Rooman valtakunnan häviön jälkeen tuli paavien valtiollinen vaikutus Italiassa vielä tärkeämmäksi, syystä että paavien oli otettava suojeluksensa alaiseksi tuo onneton maa, mutta erityisesti Rooma ja sen ympäristöt, jotka niin usein vaihtoivat isäntiä ja alituisesti saivat kärsiä törkeiden ja raakojen voittajien hyökkäyksistä. Pyhän Pietarin jälkeläisten toimeliaasti harrastaessa Italian asukasten parasta, laiminlöivät Itä-Rooman keisarit heidät tykkänään, vaikka _vaativatkin_ yhä edelleen maata hallittavakseen. Senkään jälkeen kun Justinianus I oli vallottanut takasin osan Italiaa [539 j.K.] ja muuttanut sen kreikkalaiseksi maakunnaksi, ei asukasten tila parantunut; sillä bysanttilaiset keisarit eivät tainneet muuta kuin veroilla uuvuttaa alamaisiaan Ravennan eksarkaatissa, voimatta kumminkaan millään tavalla antaa sille tarpeellista suojaa."

"Näiden asianhaarain vallitessa tapahtui niin, että he... keisarit... kadottivat kaiken _todellisen vallan_ ja olivat ainoastaan _nimeksi_ hallituksen herroja kun paavit sen sijaan, hetken vaatimuksen pakottamina _tulivat varsinaisesti omistaneeksi tämän ylivallan roomalaisella alueella_... _Tämä_ itsestään kehittynyt ylevien ponnistusten tulos tunnustettiin seuraavina aikoina _laillisesti saavutetuksi_ [sen tekivät Pipin ja Kaarle Suuri]... Pipin _antoi_ vallotetun alueen, kuten senaikuiset kirjailijat lausuvat siitä, takaisin apostoliselle istuimelle. Tämän Pipinin lahjotuksen tahi _takaisin annon_ vahvisti ja laajensi hänen poikansa Kaarle Suuri, joka vuonna 774 hävitti longobardien vallan Italiassa. _Tällä oikeutetulla tavalla_ tuli _paavien maallinen valta ja ylivalta_ Jumalan kaitselmuksen kautta _vähitellen_ vahvistetuksi."

Yllämainitut otteet ovat teol. toht. H. Brucck'in "The History of the Oatholic Churchista" (katolisen kirkon historiasta) I osa, siv. 250, 251. Koska tämä on katolilaisten kesken tunnustettu mallikelpoiseksi teokseksi, jota käytetään heidän oppilaitoksissaan ja seminaareissaan ja on paavin esipappien hyväksymä, on sen todistus arvokas mikäli se koskee paavikunnan maallisen vallan _asteettaista_ kohoamista, ja _aikaa_, jolloin olosuhteet olivat suotuisat sen alkamiselle. Tämä todistaa itägoottilaisen valtakunnan kukistumisen vuonna 539 j.K. olleen, niinkuin profetallinen määrä (1260 vuotta) selvästi ilmaisee, tuon täsmällisen ajan, jolloin hävityksen ja Jumalan silmissä kauhistuksen järjestelmä _asetettiin_.

Tämän käsityksen kanssa yhtäpitävästi ja koettaen selvästi todistaa paavin vallan alkaneen _ennen_ Kaarle Suuren aikaa, sanoo toinen katolilainen teos, _The Chair of St. Peter_ (Pyhän Pietarin Istuin) luvussa "maallisen vallan kasvaminen" (siv. 173) -- "Roomaa hallitsi ainoastaan nimellisesti keisarin asettama patrici, mutta _todellisuudessa_, asianhaarojen pakosta, tulivat paavit kaupungin ylimmiksi herroiksi." Tämän vallan ja hallituksen todistukseksi esittää kirjailija historiallisia todistuksia paavien vallasta ja nimihallitsijain voimattomuudesta. Hän viittaa paavi Gregorius Suureen (590 j.K.) -- ainoastaan viisikymmentä vuotta senjälkeen kun paavikunta pystytettiin -- _esimerkkinä siitä vallasta_, joka paaveilla jo _silloin_ oli, sanoen: --

"Me tapaamme hänet lähettämässä Leontiuksen maaherraksi Etruriaan, velvottaen asukkaita tottelemaan häntä, aivan kuin he tottelisivat häntä itseään. Jälleen nimittää hän Konstantinin tärkeään Neapelin maaherran virkaan. Senjälkeen kirjottaa hän piispoille kunkin heidän kaupunkinsa _puollustuksesta_ ja muonituksesta; lähettää _määräyksiä, sotilaskäskynhaltijoille_... Sanalla sanoen, hän on Italian _todellinen hallitsija_ ja suojelija; hän on siis täysin oikeassa sanoessaan: Minun paimenpaikkani täyttäjä on alituisesti kiinni ulkonaisissa huolissa niin, että usein on epävarmaa hoitaako hän paimenen tai maallisen ruhtinaan toimia."

Näin suuri oli maallisen vallan kasvaminen lyhyen viidenkymmenen vuoden aikana laskien sen vähäpätöisestä alkamisesta vuonna 539 j.K. Sentähden saatamme olla vakuutetut siitä, että paavin vallan 1260 vuotta tahi kolme ja puoli aikaa ovat hyvin ja päivän selvästi huomautetut alku ja loppukohtiinsa nähden.

Daniel, joka oli saanut kuulla rajan, mikä oli asetettu kauhistuksen vallalle seurakunnan hävittämiseksi ja totuuden, Herran kansan vallan musertamiseksi, näki, ettei tämän seurauksena vielä tulisi olemaan Mikaelin (Kristuksen) valtakunta ja pyhien korottaminen valtaan, vaan että se ainoastaan vapauttaisi heidät sortajistaan. Tämä ei siis ollut vielä se ymmärrys, mitä hän halusi: "Minä kuulin, mutta en (vielä) ymmärtänyt, vaan sanoin: Minun Herrani, mikä on [tämän jälkeen] viimeinen loppu?" Ja hän sanoi: "Mene Daniel [ei sinulla ole hyötyä sen ymmärtämisestä], sillä ne sanat ovat suljetut ja sinetillä lukitut lopun ajaksi." "Ja siitä ajasta, kun jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus _asetetaan_ [539 j.K.], on tuhat kaksisataa ja yhdeksänkymmentä päivää [vuotta]." "[Silloin] monta puhdistetaan [erotetaan], kirkastetaan ja koetellaan ja jumalattomat tekevät jumalattomuutta, eikä yksikään jumalaton ymmärrä, mutta taitavat ymmärtävät [silloin]." Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat ja kolmesataa ja viisi neljättä [1335] päivää. Mutta sinä, mene [menojasi] siksi kun loppu tulee; ja sinä olet lepäävä ja sitte nouseva sinun osaasi [palkintoosi] päiväin lopulla.

Huolellinen tutkija huomannee, että näillä 1290 ja 1335 profetallisella päivällä, kirjaimellisella vuodella, on sama lähtökohta kuin paavikunnan hävittämisvallan 1260 vuodella, nim. aika jolloin hävityksen kauhistus "_asetettiin_" -- 539 j.K. Missä hyvänsä mainitaan kaksi eriaikoina tapahtuvaa seikkaa, kuten tässä -- jokapäiväisen uhrin (tai oikeimmin _ainaisen_ uhrin) poistaminen ja kauhistuksen pystyttäminen -- on laskeminen aina alettava siitä ajasta, jolloin _molemmat_ todella tapahtuivat. Seuraavassa luvussa tulemme osottamaan, että ainaisen uhrin poistaminen tapahtui muutamia vuosia ennen kauhistuksen asettamista v. 539 ja oli se juuri se arkea seikka jonka perusteella paavikuntaa nimitettiin "kauhistukseksi". Sentähden on laskettava, ja laskemmekin kauhistuksen asettamisen jälkimäisestä näistä kahdesta tapauksesta.

Ja huomaa edelleen että molemmat nämä mitat annetaan vastaukseksi Danielin kysymykseen mitä Jumalan pyhille tulisi tapahtumaan sen jälkeen kun heidän valtansa [totuus] oli tullut vapautetuksi paavillisesta vääristelemisestä (vuoden 1799 jälkeen), ja ennen Messiaksen -- Mikaelin -- valtakunnan asettamista. Vastaus sisältää pääasiassa sen, ettei Danielin tarvinnut toivoa ymmärtävänsä enempää, mutta että _kolmenkymmenen vuoden_ kuluttua lopun ajan alkamisesta (1260 + 30 = 1290) tulisi alkamaan erottamis-, perkaamis- ja puhdistustyö pyhän kansan keskuudessa, jonka ohessa tämän koetellun, puhdistetun, erotetun luokan viisaat tulisivat ymmärtämään ennustuksen; kumminkin tulisi tieto annettavaksi sellaisella tavalla, etteivät jumalattomat ja puhdistamattomat tulisi ottamaan vastaan tai uskomaan sitä. Vastaus osotti edelleen, ettei näyn _oikea ymmärtäminen_ lähimainkaan tulisi olemaan täydellinen tai kokonainen; se tulisi päinvastoin olemaan puutteellinen muutamiin tärkeimpiin kohtiin nähden vielä 45 vuotta senjälkeen (1290 + 45 = 1335), tahi 75 vuotta lopun ajan alkamisesta 1799 (1260 + 75 = 1335). Tämän näkee selvästi hebrealaisesta tekstistä, joka esittää asian niinkuin tiedustelijat, jotka jo olivat nähneet jotakin ja odottavat kärsivällisesti, äkkiä (kun "1335 päivää" olivat kuluneet) saisivat täyden, selvän käsityksen, selvemmän kuin koskaan olivat odottaneetkaan saavansa -- "Mikä autuus sillä onkaan (engl. k.)!"

Jos lasketaan vuodesta 539 j.K., päättyivät 1290 1290 esikuvauksellista päivää 1829 ja 1335 päivää loppupuolella 1874. Arvostelkoon lukija kuinka tarkasti nämä vuosiluvut määräävät näylle ja kaikille lopun ajan yhteydessä oleville ennustuksille sekä ikäänkuin tulen kautta tapahtuvalle erottamiselle, puhdistamiselle ja jalostamiselle ajan, jolloin ne voidaan ymmärtää, jotta Jumalan lapset tulisivat lapsenkaltaiseen, nöyrään, luottavaiseen sielun- ja sydämen tilaan, joka on välttämätöntä, jotta he olisivat valmiit ottamaan vastaan ja panemaan arvoa Jumalan työlle, Jumalan tavalle ja ajalle.

Muudan hengellinen liike kohosi korkeimmilleen 1844. Sen etevimmät johtajat olivat silloin ja sen jälkeen yleisesti tunnetut "Adventistien" ja "Milleriläisten" nimellä; koska he odottivat, että Herran toinen tuleminen, tahi adventti tapahtuisi sinä aikana ja koska eräs herra William Miller oli liikkeen johtaja ja sen ensimäinen alkuunpanija. Liike, joka alkoi noin 1829, oli ennen 1844 (jolloin he odottivat Herran palaamista) vetänyt puoleensa kristittyjen huomion kaikista luokista, erityisesti itäisissä ja keskivaltioissa, joissa siitä syntyi melua. Melkein samaan aikaan oli professori Bengel, Tybingenissä, Saksassa, alkanut kiinnittää huomion ennustuksiin ja Messiaksen tulevaan valtakuntaan, samalla kuin kuuluisa lähetyssaarnaaja Wolff teki samoin Aasiassa. Liikkeen keskipisteenä oli kumminkin Amerikka, jossa yhteiskunnalliset, poliitilliset ja uskonnolliset edellytykset enemmän kuin missään muualla ovat suosineet itsenäistä Raamatun tutkistelua samoin kuin muitakin asioita, aivan kuten liike ensimäisessä tulemisessa oli rajotettu Judeaan, vaikkakin kaikki hurskaat israelilaiset, kaikkialla, enemmän tai vähemmän saivat kuulla siitä. -- Apt. 2: 5.

Kaikki tietävät jotakin veli Millerin myttyynmenneistä odotuksista. Herra ei tullut vuonna 1844, ja maailmaa ei poltettu tulella, niinkuin hän oli odottanut ja opettanut muitakin odottamaan; ja tämä oli suuri pettymys tälle "pyhälle kansalle", joka sellaisella luottamuksella oli odottanut, että Kristus ("Mikael") silloin esiintyisi ja kohottaisi heidät yhdessä kanssaan voimaan ja kirkkauteen. Mutta pettymyksestä huolimatta oli liikkeellä se vaikutus, jota sillä oli tarkotettu -- herättää innostusta Herran tulemiseen nähden, ja saada asia huonoon huutoon turhaan menneiden odotusten johdosta. Me sanomme tarkotettu vaikutus, koska Herra epäilemättä johti sen niin. Se ei ainoastaan suorittanut työtä, joka vastasi ensimäistä adventtiliikettä Herramme syntyessä, kun tietäjät Itämailta tulivat ja "kansa oli odotteessa" (Matt. 2: 1, 2; Luuk. 3: 15), vaan se vastasi tätä myöskin aikaan nähden, sillä tämä tapahtui juuri kolmekymmentä vuotta ennen Herramme voitelemista kolmenkymmenen vuoden vanhana, kun hän alkoi toimintansa Messiaksena. "Milleriläinen liike", niinkuin sitä halventaen kutsutaan, toi myöskin mukanaan henkilökohtaista siunausta "pyhälle kansalle", joka otti osaa siihen. Se johti huolelliseen Raamatun tutkisteluun ja Jumalan sanan luottamiseen mieluummin kuin ihmisten perimätietoihin; ja se lämmitti, ravitsi ja yhdisti Jumalan lasten sydämiä lahkolaisuudesta vapaaseen yhteyteen; sillä harrastajia oli kaikista uskonkunnista, vaikkakin etupäässä baptisteista. Vasta senjälkeen kun tämä liike oli päättynyt, ovat _muutamat_ näistä järjestyneet ja yhtyneet uusiksi lahkoiksi ja siten sokeutuneet muutamille siunauksille, joiden aika nyt on tullut tässä "elonkorjuussa".

Samalla kuin me, niinkuin lukija lienee huomannut, eroamme herra Milleristä hänen tulkitsemisiinsa ja johtopäätöksiinsä nähden melkein joka kohdassa -- senkautta että näemme sekä tarkotuksen, tavan että ajan vallan erilaisessa valossa -- on tämä liike mielestämme kumminkin ollut Jumalan järjestyksen mukainen, ja on se suorittanut hyvin tärkeän tehtävän erottamalla, perkaamalla, puhdistamalla ja siten valmistamalla odottavan, Herralle valmistetun kansan. Eikä siinä kyllä, että se suoritti puhdistus- ja koetustyön omalla ajallansa, vaan saattamalla huonoon huutoon ennustusten tutkimisen ja Herran toisen tulemisen, on se ollut omiaan koettelemaan vihkiytyneitä siitä alkain, riippumatta minkäänlaisesta yhteydestä Herra Millerin mielipiteitten ja odotuksien kanssa. Asian pelkkä mainitseminen, ennustukset ja Herran tuleminen ja tuhatvuotisvaltakunta, herättävät nyt maailman viisaiden ylenkatseen, etenkin nimikristillisissä seurakunnissa. Tämä oli epäilemättä Herran kaitselmuksesta ja tarkotuksessa, joka hyvin muistuttaa sitä, kun lapsi Jeesus vähäksi aikaa lähetettiin Nasaretiin, "että häntä nimitettäisiin nasaretilaiseksi", vaikka hän todellisuudessa olikin syntynyt kunnianarvoisessa Betlehem'in kaupungissa. Tämä oli nähtävästi paikallaan, jotta totuus vähitellen erottaisi "oikeat israelilaiset" akanoista Jumalan valitun kansan keskuudessa. Akanat ajettiin pois sen tiedon kautta, että Herramme oli nasaretilainen; sillä he tuumivat: "Saattaako Nasaretista tulla mitään hyvää?" Samalla tavalla kysyvät nytkin muutamat ylenkatseellisesti: "Saattaako adventismista tulla mitään hyvää?" ja jättävät huomioonottamatta Herran apostolien ja profettain todistukset. Mutta Jumalan silmissä nöyrät, pyhät, viisaat, vaikka maailman mielestä hullut, eivät asetu sellaiselle kannalle. Mutta "Milleriläinen liike" oli vieläkin enemmän: Danielin näkyjen oikea ymmärtäminen sai alkunsa siitä, ja oikealla ajalla, joka oli yhtäpitävä ennustuksen kanssa. Herra Millerin sovitus näistä kolmesta ja puolesta ajasta (1260 vuodesta) oli pohjaltaan sama kuin se, jonka juuri esitimme, mutta hän erehtyi siinä, ettei laskenut 1290 ja 1335 jaksoja samasta kohdasta. Jos hän olisi tehnyt niin, olisi hänellä ollut oikein. Sitä vastoin asetti hän lähtökohdan kolmekymmentä vuotta aikaisemmin -- noin 509, 539 sijaan, jonka vuoksi 1335 päivää tulivat päättymään 1844, 1874 sijaan. [Emme mitenkään ole voineet saada herra Millerin teoksia, jotta olisimme voineet verrata hänen tutkimuksiansa. Olemme ainoastaan saaneet tietää vuosiluvut, joihin hän sovitti profetallisen ajan.] Siitä huolimatta oli tämä alku ennustuksen oikealle ymmärtämiselle, sillä lopultakin oli 1260 vuoden jakso, jonka hän näki oikealla tavalla avain; ja tämän totuuden saarnaaminen (vaikkakin sen yhteydessä oli eksytyksiä, vääriä sovituksia ja johtopäätöksiä) vaikutti erottavasti ja puhdisti "monta", ja juuri sinä aikana kuin Herra oli ennakolta sanonut.

Koska hän ei ymmärtänyt Herran tulemisen tapaa eikä tarkotusta, vaan odotteli äkillistä ilmestymistä ja kaiken loppua yhtenä päivänä, niin otaksui hän, että kaikkien aika-ennustusten täytyi päättyä siinä; ja hänen tarkotuksensa ja ponnistuksensa olivat pakottamalla pakottaa kaikki ajanmääräykset tähän yhteiseen loppukohtaan; siitä johtui hänen epäonnistumisensa -- ja sen enemmän ei Jumala valaissut ketään silloin, koska aika enemmälle valolle ei silloin vielä ollut tullut.

Herra Miller oli vakava ja kunnioitettu baptistikirkon jäsen; ja, kun hän oli huolellinen Raamatun tutkija, alkoivat ennustukset avautua hänelle. Kun hän itse oli tullut täysin vakuutetuksi sovituksiensa oikeudesta, alkoi hän levittää mielipiteitään seurakunnanopettajain keskuudessa, pääasiallisesti alkaen baptisteista; mutta sittemmin kaikkien luokkien ja kaikkien uskonkuntien keskuudessa. Kun liike kasvoi, saarnasi hän ja matkusti yhdessä monen apulaisen kanssa laajalti. Hänen toimintansa alku baptistisaarnaajain keskuudessa oli, mikäli hänen muistiinpanoistaan on voitu saada selville, vuonna 1829, ja pastori Fuller, baptistiseurakunnassa Poultneyssä Vermontissa, oli ensimäinen kääntynyt, joka saarnasi hänen mielipiteitään julkisesti. Kirjeessä, joka oli kirjotettu kolme vuotta myöhemmin, sanoo herra Miller: --

"Herra sirottelee siemenen. Nyt saatan, paitsi itseäni, laskea kahdeksan saarnaajaa, jotka saarnaavat tätä oppia enemmän tai vähemmän. Tunnen enemmän kuin sata yksityistä veljeä, jotka sanovat omistaneensa minun mielipiteeni. Olkoon tämän kanssa kuinka tahansa, Totuus on voimallinen ja on voittava."

Siten näkee, että "Milleriläisen liikkeen" erottamistyö alkoi ennakolta määrättynä aikana -- 1290 päivän loppuessa, vuonna 1829.

Mutta kuinka kävi tuon vakavan odottamisen 1335 päivän saavutettua rajansa? Kutka ovat niin odottaneet?

Muutamat Jumalan lapsista, "pyhä kansa", tekijä muiden muassa, vaikkei olekaan missään yhteydessä "Milleriläisen liikkeen" tai sittemmin muodostuneiden uskonkuntien kanssa, jotka nimittävät itseään "toiseksi adventtikirkoksi", ("the Second Advent Church"), ovat odottaneet ja "_vakavasti varronneet_" Mikaelin valtakuntaa; ja me todistamme ilolla siitä autuudesta, joka oli Isämme suunnitelman ihmeellisen kirkkaan paljastumisen yhteydessä syksyllä 1874 ja sen jälkeen -- 1335 päivän loputtua.

Meiltä puuttuu sanoja tämän autuuden lausumiseksi! Ainoastaan ne, joita tämän valtakunnan uuden viinin henki on virkistänyt, saattaisivat käsittää sen, jos me voisimme kertoa siitä. Se on sentähden jotakin, jota saattaa tuntea pikemmin kuin sitä saattaa kertoa. Juuri näiden 1335 profetallisen, vertauskuvallisen päivän päättyessä saatiin selville tuo Herran kallisarvoinen _läsnäolo_ ja nähtiin sekin asia, että me nyt elämme tämän evankelikauden elonkorjuussa ja Mikaelin (Kristuksen) valtakunnan pystyttämisen ajassa.

Oi, tämän siunatun ajan autuutta! Oi mikä sopusointu, mikä ihanuus, mikä suuruus jumalallisessa suunnitelmassa, kun se alkoi paljastua noiden 1335 päivän saavutettua rajansa. Osottaaksemme, niin paljon kuin suinkin voimme, tätä autuutta ja jumalallisen suunnitelman kokonaisempaa paljastamista, jonka ymmärtämisen _aika nyt on tullut_ nykyään elävälle "pyhälle kansalle", julkaisemme tämän _Raamatun tutkistelujen_ sarjan. Ainoastaan "pyhä kansa" tulee ymmärtämään sen! Se on annettu suosiona. "Eikä yksikään jumalaton ymmärrä"; eikä nekään "pyhästä kansasta", joilla on yhteyttä maailmallisten kanssa, jotka _tyhmästi_ yhtyvät jumalattomien kokouksiin, ja istuvat pilkkaajain istuimilla, saata ymmärtää, eivätkä saa kokea tätä autuutta, joka nyt annetaan ainoastaan "pyhille" todellisesti "viisaille", jotka rakastavat Herran lakia ja tutkistelevat hänen lakiansa päivät ja yöt. -- Ps. 1: 1, 2.

Tämä Mikaelin valtakuntaa koskeva sanoma, joka vähitellen on avautunut aina 1829 alkain, esitetään vertauskuvallisesti Ilmestyskirjassa (10: 2, 8--10) "pienenä kirjana", joka "pyhän kansan" "viisaiden", joita Johannes edustaa, käskettiin syödä. Ja Johanneksen kokemus, sellaisena kuin se lausutaan 10:ssä värssyssä on kaikkien niidenkin kokemus, jotka ottavat vastaan nämä totuudet. Ne tuovat muassaan ihmeellistä suloutta: oi, mikä autuus! Mutta seuraukset ovat aina enemmän tai vähemmän vainon, katkeruuden ja totuuden suloisuuden sekotusta. Ja vaikutus niihin, jotka uskollisesti kestävät loppuun asti on perkaava, puhdistava ja jalostava; ja siten valmistetaan Kristuksen morsian häitään ja korotustaan varten, mitkä ovat määrätyt tapahtumaan Valmistus-päivän lopulla.

Mitä tulee laskuvirheeseen, joka, niinkuin olemme osottaneet, siitä huolimatta oli siunaus ja alku näyn oikealle tulkitsemiselle, saa profetta Habakkuk kirjottaa kehotuksen sanan, sanoessaan (2: 2): "Kirjota näkysi ja piirrä se tauluihin [karttoihin], että helposti sitä lukea voi... Jos se viipyy, niin _odota sitä_ ['Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa 1335 päivää']; sillä se tulee totisesti, eikä viivyttele." Sen näennäinen viipyminen tahi lykkäys ei ollutkaan todellista, vaan oli se osaksi Herra Millerin puolelta erehdys, jonka Herra edeltäkäsin tiesi, ja jonka hän salli "pyhän kansansa" koettelemiseksi.

Todistukseksi vihkiytymisestä, Raamatuntutkistelemisesta ja uskosta, joka syntyi tämän liikkeen johdosta, esitämme eräästä Herra Millerin pettymyksensä jälkeen 1844 kirjoittamasta kirjeestä niille, jotka olivat olleet osallisina hänen kanssaan tässä, seuraavaa: --

"Me kiitämme aina Jumalaa teidän puolestanne, saatuamme kuulla, että teidän ja meidän äskettäin tapahtunut pettymyksemme on herättänyt teissä, ja toivomme mukaan myöskin meissä, syvän nöyryytyksen ja sydämiemme huolellisen tutkimuksen. Ja vaikka olemmekin nöyryytetyt ja meihin on jossain määrin kipeästi koskenut pahan ja nurjamielisen sukukunnan pilkkaamiset, emme kumminkaan ole peloissamme tahi alla päin. Te saatatte kaikki, kun teiltä kysytään uskonne perustusta, avata Raamattunne ja sävyisyydellä ja pelvolla osottaa kysyjälle minkä vuoksi te toivotte suuren Jumalan meidän vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ilmestymistä. Teidän ei ainoassakaan tapauksessa tarvitse kehottaa kysyjää kääntymään seurakunnan opettajan puoleen, kun on kysymys teidän uskonne perustuksesta. Teidän uskontunnustuksenne on Raamattu;... teidän viisaustieteenne on se viisaus, joka tulee Jumalasta; teidän yhdyssiteenne on pyhien rakkaus ja yhteys; teidän opettajanne on pyhä henki; ja teidän neuvonantajanne on Herra Jeesus Kristus... Me kehotamme teitä kaikkien pyhien rakkauden ja yhteyden nimessä pysymään tässä toivossa. Se on turvattu jokaisen Jumalan sanan lupauksen kautta. Se on vakuutettu teille näiden kahden muuttumattoman asian kautta -- Jumalan päätöksen ja valan kautta, jossa hänen on mahdoton valehdella. Se on vakuutettu ja vahvistettu Jeesuksen Kristuksen kuoleman, veren, ylösnousemisen ja elämän kautta... Älkää koskaan peljätkö, veljet; Jumala on antanut teidän tietää, mitä teidän on sanottava. Tehkää niinkuin hän on käskenyt teitä tekemään ja hän on pitävä huolta seurauksista. Jumala sanoo: 'Sentähden sano heille, _ne päivät lähestyvät, ja kaikki, mitä ennustus sanoo_'. [Katso Hes. 12: 22, 23.]... Se on minulle melkein todistuksena, että Jumalan käsi on mukana tässä asiassa. Ajan saarnaamisen kautta ovat monet tuhannet johdetut tutkimaan Raamattua... Jumalan viisaus on runsain määrin viittonut tiemme, jonka hän on suunnitellut aikaansaadakseen hyvän, minkä hän tulee suorittamaan omalla ajallaan ja omalla tavallaan."

Eräs Herramme vertauksista annettiin erittäin valaisemaan tätä odotuksen aikaa, erehdyksestä 1844 "1335 päivän" toteutumisen loppuun. Me tarkotamme: --

VERTAUSTA KYMMENESTÄ NEITSEESTÄ. -- Matt. 25: 1--12. --

Tämä vertaus alkaa sanalla "silloin", siten ilmaisten, ettei sitä saatettu sovelluttaa kohta, Herran ajalla, vaan joskus vastaisuudessa. "_Silloin_ on taivaanvaltakunta [kehittymättömässä (embryo) tilassaan -- jota muutamat tai koko pyhä kansa, jotka ovat koetuksessa valtakunnan jäsenyyttä varten, edustavat] kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ulos ylkää vastaan. Mutta viisi heistä oli tyhmää, ja viisi älykästä."

Luvut eivät ole tärkeät, eikä niiden välinen suhdekaan. Vertaus opettaa, että tulee olemaan liike valtakunnan perillisten keskuudessa Yljän vastaanottamista odottaessa, -- liike, jossa tulee esiintymään kaksi luokkaa, joita tässä nimitetään "älykkäiksi" ja "tyhmiksi". Sana "neitsyt" merkitsee puhdasta; nämä, jotka esiintyvät vertauksessa sekä älykkäät että tyhmät, esittävät siis "pyhää kansaa". Itse asiassa, eivät ketkään, jotka rakastavat Ylkää, ja haluavat mennä häntä vastaan, saata rakastaa syntiä, vaikkakin monet heistä ovat "tyhmiä".

Liike, jota Herramme tarkottaa tässä vertauksessa, vastaa täydellisesti sitä, joka alkoi "Milleriläisen liikkeen", ja joka yhä vieläkin jatkuu. Tämä, vaikka olikin baptistin alkama, oli lahkolaisuudesta vapaa liike, johon hurskaammat ja uskollisimmat kaikista uskonkunnista ottivat osaa. Kertomus näistä ajoista, heidän palavasta innostaan, j.n.e., täyttää sydämemme ihailulla niitä miehiä ja naisia kohtaan, jotka olivat kyllin rehellisiä toimimaan vakaumuksensa mukaisesti, vaikkemme voikaan vakaumukseen nähden olla yhtä mieltä heidän kanssaan. Rahaa ammennettiin kuin vettä traktaattien ja sanomalehtien painattamiseksi eri kielille ja sanoman lähettämiseksi ympäri maailmaa. Kerrotaan herätyksen hengen levinneen kaikkien uskonkuntien kirkoissa, ja että muutamissa seurakunnissa, joissa kaikki olivat tämän opin vaikutuksen alaisina, ne, joilla oli rahaa liikenemään, kasasivat ne pöydälle saarnatuolin eteen, jossa ne olivat vapaasti kaikkien tarvitsevien käytettävinä; ja uskovaisten rehellisyys ja harrastus oli sellainen sinä aikana, että kerrotaan, ettei rahoja, joita sillä tavoin oli pyhitetty Herralle, tarvinnut vartioida, kosk'eivät muut koskeneet niihin, kuin tarvitsevat.