Part 5

Pappisvallan ja taikauskon osittainen murtuminen on, samalla kuin siitä on seurannut julkisempi uskottomuus ja taikauskoisen ihmiskunnioituksen hälveneminen, johtanut Jumalan vihkiytynyttä kansaa järjellisempään ajattelemiseen -- heitä, joista monet ennen tuskin uskalsivat ajatella tai tutkia Raamattua omin päin. Siten, edistämällä Raamatun lukemista, oli tämä vallankumous suotuisa totuuden ja oikean kristillisyyden kehittymiselle. Se vei todellakin sitä hyvää työtä eteenpäin, joka oli _alotettu_ uskonpuhdistuksessa Lutherin aikana, mutta joka keskeytyi joukkojen tietämättömyyden ja orjamaisuuden tähden, sekä "pappiskunnan" vallan-, arvon-, mahtavuuden- ja mukavuuden-rakkauden tähden. Olemme siten osottaneet, että vuonna 1799 alkoi ajanjakso, jota nimitetään "lopun ajaksi", että tämän ajan kuluessa paavikunta tulee hävitettäväksi pala palalta; ja että Napoleon otti pois ei ainoastaan Kaarlo Suuren lahjoittamat maat (tuhatta vuotta sen jälkeen kuin ne olivat annetut), vaan otti myös sittemmin pois paavikunnan maallisen tuomio-oikeuden Rooman kaupungissa, mikä oli _nimellisesti_ tunnustettu vuodesta 553 j.K. Justinianuksen julistaman käskykirjeen kautta, mutta todellisuudessa jo itägoottilaisen monarkian kukistamisesta asti, vuonna 539 j.K. -- täsmälleen 1260 vuotta ennen 1799. Tämä oli sen vallan määrätty raja, joka piti kestämän ajan ja ajat ja puolen aikaa, kuten se kerta kerran jälkeen määrätään ennustuksessa. Ja vaikkakin paavikunta sen jälkeen jälleen on vaatinut maallista eli siviili-valtaa, ei sillä kumminkaan tänä päivänä ole jälkeäkään sellaisesta; se on tullut kokonaan "_hävitetyksi_". Synnin ihminen, maallista valtaa vailla, istuu valtaistuimella ja kerskuu vielä; mutta, maallisessa suhteessa voimattomana, on sen täydellinen hävittäminen odotettavissa raivoavien kansanjoukkojen kautta (jotka tietämättään ovat Jumalan aseita), niinkuin Ilmestyskirjassa selvästi osotetaan.

Tämä lopun aika eli Jehovan _valmistuksen_ päivä, joka alkoi vuonna 1799 ja päättyy vuonna 1914, tulee kumminkin, vaikkakin sen tuntomerkkinä on suuri tiedon lisäys, joka on aivan kuulumaton entisaikoihin nähden, päättymään suurimpaan hädän aikaan kuin maailma koskaan on tuntenut; mutta siitä huolimatta valmistaa se ja johtaa alkamaan kauvan luvatun ja siunatun ajan, jolloin Jumalan _tosi_ valtakunta _tosi_ Kristuksen johdolla on täydellisesti pystyttävä hallituksen, joka laatuunsa nähden on Antikristuksen valtakunnan suora vastakohta. Koska tämä ajanjakso valmistaa ja johtaa Valtakuntaan, johtaa se myös suureen yhteentörmäykseen vanhan ja uuden järjestyksen välillä, minkä kautta uusi tulee alkamaan. Ja vaikka vanhan järjestyksen täytyy hukkua, ja uuden astua sen sijalle, tulee vaihdos aiheuttamaan kiivasta vastarintaa niiden puolelta, joilla on etua nykyisestä järjestyksestä. Vallankumous, maailmanlaajuinen, tulee olemaan lopputulos, ja tulee se johtamaan vanhan järjestyksen lopulliseen ja täydelliseen tyhjäksitekemiseen ja uuden järjestyksen alkamiseen ja pystyttämiseen.

Kaikki löydöt, keksinnöt ja edut, jotka tekevät meidän aikamme kaikkia muita aikoja etevämmäksi, ovat kaikki, niin monta kun niitä on, alkeita, jotka vaikuttavat yhteisesti tänä alkavana Tuhatvuotiskauden valmistuksen päivänä, jolloin oikea ja järjellinen parannus ja todellinen ja nopea edistyminen joka suuntaan tulee olemaan järjestyksenä, kaikille ja kaikkialla.

* * * * *

VOITTOA KOHTI.

Kautta taiston Käydä tahdon Joukkoon voittajani. Siksi juoksen Maalin luokse, Katsoin kruunuain. Ken nyt voisi istahtaa, Sanassaan kun kuulla saa: Loppuun asti Kenpä kesti, Kohta kruunataan.

Kun sain kutsun, Eespäin astun Eteen istuimen. Siksi ennän. -- Ell'en riennä Jään mä jälkehen. Jos vaan juoksee huonosti, Kruunun silloin menetti. Siksi eespäin! Kaikki jääköön! Taakse katso en.

Jeesus ohjaa, Katseen johtaa Määränpäähän vaan. Myös mun kantaa, Voimaa antaa, Uupumaan kun saan. Maailman riemut tyhjää on. Herran rakkaus verraton. Armo Herran Joka kerran Esteet raivaa pois.

Herra kanna, Voimaa anna. Sit' nyt tarvitsen. Jos se puuttuu, Sielu uupuu. Siks' myös rukoilen: "Anna sanas' loistaa vain, Henkes' täyttää syömmein ain'." Silloin kerran Luona Herran Kiitän ainiaan.

KOLMAS LUKU.

VALTAKUNNAN ODOTUKSEN PÄIVÄT. Danielin XII luku.

Yhteenveto valtakunnan työstä. -- Odotusajan tunnusmerkkinä tulee olemaan suuri tiedon lisäys ja kulkuneuvojen nopeus. -- Sir Isak Newton'nin ennustus rautateistä. -- 1260 päivää. -- Virta lohikäärmeen suusta. -- 1290 päivää osottavat näyn osittaisen ymmärtämisen levenemisen. -- Pettymys, koettelemus ja seuraukset. -- 1335 päivää. -- Siunaus silloin uskollisille "odottajille". -- Herran viittaus odotuksen päiviin vertauksessa kymmenestä neitseestä.

Kun "lopun aika" on tullut osotetuksi yhdennessätoista luvussa, osottaa kahdestoista luku valtakuntaa ja puhuu odotuksesta, j.n.e., joka kävisi pystyttämisen edellä, "lipun aikana". Kolme ensimäistä värssyä lausuvat muutamin sanoin Jumalan suunnitelman suuremmoisen lopputuloksen.

"Siihen aikaan nousee Mikael, se suuri ruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten puolesta. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan, aina tähän asti. Ja sillä ajalla pelastetaan sinun kansasi, jokainen, joka löydetään kirjaan kirjoitetuksi. Ja useat, jotka maan tomussa makaavat, heräävät, toiset ijankaikkiseen elämään, toiset ijankaikkiseen pilkkaan ja häpeään. [Sanat: 'toiset ijankaikkiseen pilkkaan ja häpiään' on otettu vanhemmasta Raamatun käännöksestä. Koska ne uudemmassa on käännetty väärin: häpeäksi ja ijankaikkiseksi vaivaksi S. h.] Ja ymmärtäväiset loistavat niinkuin taivaan avaruuden loiste, [aurinko -- Matt. 13: 43] ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet ijankaikkisesta ijankaikkiseen."

Jos katsaus maailman historian 2300 vuoden aikaan viidennessätoista luvussa oli lyhykäisesti ja asiallisesti, mutta kumminkin selvästi käsitelty, niin on kuvaus Messiaksen tuhatvuotisesta valtakunnasta käsitelty kolmessa värssyssä vielä selvemmin. Ja kumminkin on siinä kaikki mainittu. Mikael (joka merkitsee "niinkuin Jumala" eli Jumalan edustaja) on nimi, jota tässä käytetään suuresta Lunastajastamme, joka todellakin on suuri ruhtinas, jonka Jumala on määrännyt esiintymään ja pelastamaan Danielin kansan, Jumalan kansan -- kaikki, jotka rakastavat Jumalaa totuudessa ja vilpittömästi -- oikeat israeliitat. (Room. 9: 6, 25, 26; Gal. 6: 16.) Hän tulee pelastamaan heidät synnistä, tietämättömyydestä, tuskasta ja kuolemasta sekä kaikista Saatanan sokeain palvelijain vainoista ja ahdistuksista, jotka entisaikoina olivat heille melkein ylivoimaisia. Kaikki, jotka ovat kirjotetut Karitsan elämänkirjaan, tulevat ijankaikkisiksi ajoiksi pelastettaviksi kaikista vihollisistaan; ne, jotka ovat kirjotetut arvollisina juutalaisen ja patriarkkain aikana, niinhyvin kuin nekin, jotka ovat kirjotetut evankelikautena, ja ne, jotka tulevat kirjotettaviksi tuhatvuotiskautena. Vaikkakin kaikki Jumalan kansa (kaikki, jotka saatuansa tiedon hänestä rakastavat ja tottelevat häntä) tulevat pelastettaviksi, erottaa kumminkin selvästi ne kunnian asteet, mitkä annetaan muutamille -- voittajille: samoin myös huomaa, että muutamat entisajan suurista -- Aleksander, Nero, Napoleon, Rooman keisarit, paavit, j.n.e., jotka ovat väärinkäyttäneet leiviskänsä sortaen maailmaa samalla häikäisten sitä, tulevat näkymään oikeassa luonteessaan ja tulevat tuhatvuotiskautena pilkan ja häpeän esineiksi. Ei myöskään tämä pieni katsaus Kristuksen hallituksesta jätä mainitsematta sitä suurta hädän aikaa, minkä kautta se saatetaan voimaan -- hädän aikaa, johon ei mitään entistä vallankumousta saata verrata -- hätää, jonka rinnalla Ranskan vallankumous tulee olemaan pieni, hädän aikaa, jommoista ei ole ollut siitä saakka kuin ihmiset rupesivat olemaan, eikä koskaan tule olemaan; sillä tämä suuri Ruhtinas, Mikael, ei ainoastaan tule voittamaan koko maailmaa, vaan hänen valtansa tulee olemaan ijankaikkinen valta. Oikeus on hänen valtaistuimensa perustuksena, ja kun ihmiskunta kerran on saanut maistaa hänen hallituksensa etuja, ei suuri enemmistö koskaan tule suostumaan mihinkään muuhun hallitukseen, sillä hänen valtakuntansa tulee olemaan "kaikkien pakanain toivo" (engl. k.). Tässä päättyy tämän ennustuksen lanka juostuaan koko pituutensa, ja luvun jälellä olevilla värssyillä on tarkotuksena antaa (ei Danielille ja kanssapalvelijoille hänen ajallansa, vaan Jumalan lapsille, "lopun aikana" eläville Danielin kanssapalvelijoille) muutamia ajanjaksoja, joita vastaavat 1260, 1290 ja 1335 esikuvallista päivää, joiden kautta me, kun aika on tullut, tulemme vakuutetuiksi ajasta, jossa elämme, että se todella on evankeliajan elonkorjuu eli "loppu."

Daniel, joka oli kuullut pitkän kertomuksen taisteluista tämän maailman valtakuntien kesken ja nyt lopulta Jumalan valtakunnan voitosta Mikaelin, suuren Ruhtinaan kautta, oli halukas tietämään _milloin_ se tulisi pelastamaan Herran kansan. Mutta hänelle sanotaan (4:ssä värssyssä): "Mutta sinä, Daniel, sulje nämä sanat ja lukitse sinetillä tämä kirja lopun ajaksi; monet matkustavat (silloin) edestakaisin ja tieto karttuu (engl. k.)."

Ei siinä kyllin, että yleinen tiedon karttuminen, jonka olemme huomanneet, todistaa mitä Daniel XI luvussa opettaa, nim., että lopun aika alkoi vuonna 1799, vaan ennustettu liikkuminen edes ja takaisin -- hyvin nopea matkustaminen -- todistaa sen myös. Tämä kaikki kuuluu lopun aikaan. Ensimäinen höyrylaiva kulki vuonna 1807, ensimäinen höyryvaunu 1831; ensimäinen sähkölennätin toimi 1844; mutta tänään kuljettavat jättiläismäiset junat ja höyrylaivat suuria joukkoja sinne ja tänne, "edes ja takaisin".

Sir Isak Newton, kuuluisa tähtitieteilijä kuudennellatoista vuosisadalla, piti tätä Danielin ennustusta hyvin mieltäkiinnittävänä ja selitti uskovansa, että kun se toteutuisi, tulisi tieto karttumaan siinä määrin, että ihmiset mahdollisesti tulisivat matkustamaan viidenkymmenen (engl.) peninkulman nopeudella tunnissa.

Voltaire, tunnettu ranskalainen vapaa-ajattelija, sai tietoonsa tämän lausunnon ja huomautti pilkallisesti: --

"Katsokaahan vain nerokasta Newtonia, suurta luonnontutkijaa, joka keksi painolain: tultuaan vanhaksi ja uudelleen lapseksi, alkoi hän tutkia kirjaa, jota sanotaan Raamatuksi, ja, kunnioittaakseen sen järjettömiä taruja, tahtoo hän uskotella meille, että ihmiskunnan tieto tulee karttumaan vielä niin suuresti, että me piakkoin voimme matkustaa viisikymmentä peninkulmaa tunnissa! Vanha narri raukka."

Molemmat nämä miehet kuolivat aikoja ennen kuin lopun aika oli tuonut mukanaan ihmeellisen tiedon lisäyksen, joka runsaasti toteuttaa kristillisen luonnontutkijan jumalallisen ilmestyksen perustuksella lausutun ennustuksen.

Ei Danielille, vaan lopun aikana eläville Jumalan lapsille, oli keskustelu y.m. aijottu, josta kerrotaan 5--7 värssyissä: "Ja minä, Daniel, näin, ja katso, siellä seisoi kaksi muuta, yksi tällä virran rannalla ja toinen tuolla virran rannalla. Ja hän (yksi engl. k.) sanoi liinavaatteeseen puetulle miehelle, joka oli virran vetten yläpuolella: 'milloin näitten ihmeellisten asiain loppu tulee?' Ja minä kuulin liinaiseen puettua miestä, joka oli virran vetten yläpuolella, ja hän nosti oikean kätensä, ja vasemman kätensä taivaasen päin ja vannoi sen kautta, joka ijankaikkisesti elää, että se on oleva ajan ja kaksi aikaa ja puolen aikaa."

Danielin kysymys koski erityisesti "hävityksen kauhistusta" 11 luvun 31--33 värssyissä, jonka Daniel täydellä syyllä asetti yhteyteen sen kauhean luonteen kanssa, jonka hän oli nähnyt entisissä näyissään, jotka ovat kirjotetut 7: 8--11, 21, 24--26 ja 8: 10--12, 24--26.

Se aika, ajat ja puoli aikaa, eli kolme ja puoli aikaa eli vuotta (360 x 3 1/2 = 1260 päivän esikuvallinen aika -- 1260 kirjaimellista vuotta), joka tässä mainitaan, osotetaan toisissa paikoissa olevan paavikunnan vallan aika. Vertaa Dan. 7: 25; 12: 7 ja Ilm. 12: 14, Ilm. 12: 6 ja 13: 5 kanssa. "Virta" jossa eli jonka aikana nämä 1260 paavin vallan vuotta päättyivät -- niinkuin enkeli, joka seisoo virran yläpuolella, näyttää, ilmottaessaan aikojen loppurajan -- oli vertauskuva asiaintilasta Ranskan vallankumouksen aikana, jota jo on kosketeltu. Tämä on sama "virta" joka mainitaan Ilm. 12: 15, 16, jossa se esitetään täydellisemmin käärmeen eli lohikäärmeen suusta tulevana, ja jossa sen todellinen tarkotus, Saatanan näkökannalta katsottuna, osotetaan olevan "vaimon" (Jumalan seurakunnan) valtaaminen, kun sen (seurakunnan) kolme ja puoli aikaa (1260 vuotta), kätkössä olemisen aika korvessa, olivat päättymäisillänsä, ja kun se astui esille "nojaten ystäväänsä" [hänen käsivarteensa] -- Jumalan sanaan. -- Salomon Korkea Veisu 8: 5.

Vertauksellisessa kielessä merkitsee vesi ylipäänsä _totuutta_; ja vertauskuvassa säilyy tarkotus, vaikkakin totuuden sanotaan lähtevän lohikäärmeen eli käärmeen suusta. Ajatus, joka tämän vertauskuvan kautta ilmoitetaan, on se, että _totuuden_ piti virrata esille pahojen välikappalten kautta ja pahaa tarkottaen. Ja tämän me huomaammekin: Ranskan vallankumouksen voima oli nim. juuri siinä, että sitä kiihottivat monet järkähtämättömät _totuudet_ mikäli ne koskivat pappis- ja kuningasvaltaa ja kaikkien yksityisten oikeuksia ja vapautta, "IHMISEN OIKEUDET" oli todella tämän kapinaliikkeen tunnussana yhteiskunnallista ja kirkollista sortoa vastaan. Inhimillisiä oikeuksia koskeva totuus huomattiin ja lausuttiin siinä, mikä kummastuttaa meitä, kun ajattelemme silloin vallitsevaa tietämättömyyttä, taikauskoa ja orjamaisuutta, joissa joukot kauvan olivat olleet. Monet niistä _totuuksista_, jotka silloin "virran" lailla vyöryivät Ranskan yli ja saivat veren siellä tulvailemaan, ovat nyt aivan yleisesti tunnustettuja kaikkien sivistyskansojen keskuudessa, mutta ne olivat liian voimakkaita ja liian rutosti esitettyjä silloiseen aikaan nähden.

Todella, ennustus osottaa selvästi, ettei käärme, Saatana, tarkottanut sitä, mitä Jumalan kaitselmuksen kautta on ollut seurauksena, vaan tarkotti hän aivan päinvastaista. Tässä hän ampui yli maalin, niinkuin hän on tehnyt muissakin tilaisuuksissa. Saatana ei milloinkaan lähetä totuuden vettä siunaamaan ja virkistämään sekä vapauttamaan orjuudesta; päinvastoin ovat hänen ahkeroimisensa kaiken aikaa tarkottaneet ihmiskunnan sokeuttamista ja sitomista kiinteästi tietämättömyyteen ja taikauskoon; ja tämä äkillinen veden (totuuden) tulva oli tarkotettu vaikuttamaan oksennuslääkkeen tavoin, jotta tulisi ylenannetuksi se _vapaudenravinto_, jota kansa jo uskonpuhdistuksen tuloksen kautta oli saanut Raamatusta, ja jotta siten pakotettaisiin hallitusmiehet ja opettajat vastustamaan totuutta anarkiian pelosta.

Saatanan tarkotus Ranskan vallankumouksen nostattamisella oli rauhattomuuden herättäminen koko Europassa, erittäinkin vaikutusvaltaisen luokan keskuudessa, joka ei suosinut vapautta; ja valaista Ranskassa oppia siitä, että jos Rooman taikauskot kumottaisiin, ja vapaus saavuttaisi esteettömän jalansijan, niin silloin lakkaisi laki ja järjestys pian. Tämä oli mestarijuoni, keksijänsä arvoinen, ja aijottu niinkuin ennustus osottaa, valtaamaan vaimon (reformeeratun seurakunnan), ja ajamaan kaikki vanhoilliset ja rauhanystävät -- hallitsevat ja hallitut -- takaisin yhteyteen ja sopusointuun paavikunnan kanssa. Suunnitelman epäonnistuminen ei riippunut alottajansa puuttuvasta kekseliäisyydestä, vaan Jumalan kaikkivaltiaasta voimasta, jonka kautta hän antaa kaiken vaikuttaa parhaaksi.

Tässä tapauksessa saattaa selvästi huomata Jumalan suunnitelman "vaimon" (seurakunnan) suojelemiseksi Saatanan juonia vastaan antamalla tarkotetun pahan vaikuttaa hyvää, jotta toteutuisi täydellisesti ennustus, joka tehtiin seitsemäntoista sataa vuotta aikaisemmin, nim.: "Mutta maa auttoi vaimoa: maa avasi suunsa ja särpäsi virran, jonka lohikäärme oli purskauttanut suustaan." Niinkuin jo on selitetty, merkitsee maa vertauskuvallisessa kielessä yhteiskuntaa -- järjestystä rakastavia ihmisiä; ja historiallinen tosiasiahan on, että sen totuuden virran, joka levisi Ranskan yli -- syyttäen paavikuntaa, ja sen papistoa, yksinvaltaa ja sen loistoylimystöä suurimmalta osalta syypääksi kansan tietämättömyyteen, köyhyyteen ja taikauskoon -- sen nielivät eli särpivät ylipäänsä Euroopan kansat (roomalainen "maa"). Siihen määrin kävi näin, että vaikka paavikunta ja kuninkaallinen ylimystö perin pohjin hämmästyivät, tulivat he myös perin pohjin erotetuiksi toisistaan, paavillisen vaikutusvallan kukistumisen, sekä Napoleonin sotajoukkojen kautta. Ja kun "kohtalon-mies" vihdoin muserrettiin, ja Euroopan hallitsijat muodostivat niin kutsutun "pyhän allianssin" kansan vapauksien tukahuttamiseksi ja omien valta-istuimiensa turvaamiseksi tulevaisuudessa, oli jo liian myöhäistä kahlehtia kansaa: sillä kun se oli juonut vesivirran, niin ei se enää tahtonut alistua. Liian myöhäistä oli myöskin ajatella paavikunnan uudelleen pystyttämistä, koska se oli tullut niin kauheasti nöyryytetyksi, ja koska sen pannajulistukset vapautta ja ranskalaisia kohtaan olivat niin kääntäneet vaikutuksensa sitä itseään kohtaan. Niinpä _ei_ paavia _edes kutsuttu_ yhtymään "pyhään allianssiin", jonka itseoikeutettu pää hän ennen olisi ollut. Siten tuli "vaimo" Jumalan uudistettu [reformeerattu] ja edistyvä seurakunta autetuksi ja suojelluksi valtaamiselta; ja vapaus ja totuus edistyivät huomattavasti ihmisten keskuudessa; ja siitä ajasta alkaen ovat vapaudenhenki ja Jumalan sana johtaneet yhä suurempaan valoon ja totuuteen kaikkia niitä, jotka ovat olleet halukkaita seuraamaan sitä.

Tässä siis oli se "virta", joka osotti sekä paavinvallan lopun että Herran "valmistuksen päivän eli lopun ajan" alkamisen. Tämän virran päällä seisoi Herran lähettiläs profetallisessa näyssä ilmoittaakseen ajan, aikojen ja puolen ajan lopun. Ja tämä ilmotus annettiin vastaukseksi kysymykseen: "Milloin näitten ihmeellisten asiain loppu tulee?" Tarkotetut "ihmeelliset asiat" eli "ihmeet" eivät olleet niitä, jotka mainitaan 12: 1--3, jotka tarkottavat Jumalan valtakuntaa. Nämä eivät olleet ihmeellisiä, vaan odotettuja. "Ihmeelliset asiat" olivat väliintulevat vaikeudet, vainot ja koettelemukset Jumalan kansalle, _erityisesti_, seurauksena tuon omituisen vallan eli "sarven", paavikunnan, ylivallasta, josta Daniel erityisesti oli kysynyt aikasemmin (Dan. 7: 19--22). Kysymys kuului: Kuinka kauvan on Jumala salliva näitä ihmeellisiä totuuden vääntelemisiä, tätä hänen lastensa ja kansojen ihmeellistä pettämistä? Vastaus, joka annetaan, mittaa paavinvallan ja ilmottaa varmalla tavalla ajan sen päättymiselle, sekä lisää: "ja kun pyhän kansan voiman hajottaminen (engl. k.) on [tällä tavoin] loppunut, täytetään nämä kaikki [ihmeelliset asiat]."

5:ssä värssyssä näytetään Danielille virran kummallakin rannalla henkilö, jotka yhdessä kysyvät, milloin nämä ihmeelliset asiat päättyisivät. Tämä näyttää merkitsevän, että senkin jälestä, kun paavinvalta oli päättynyt, tulisivat ihmiset olemaan epätietoisia siitä, oliko sen valta vainota ja musertaa päättynyt tahi ei. Eikä ihme, kun muistamme, että tämä "sarvi" senkin jälkeen kun sen valta on murrettu, "sen _hallitus_ on otettu pois", ja silloinkin kun se oli häviämäisillään niin äskettäin kuin vuonna 1870, lausui suuria sanoja erehtymättömyydestänsä. Daniel, joka edustaa pyhiä, sanoo (Dan. 7: 11): "Minä katselin silloin [sen jälkeen kun sen valta oli hävinnyt, ja se oli tullut kykenemättömäksi tuhoamaan kauvemmin totuutta, pyhän kansan voimaa] niiden suurten sanain äänen _tähden_, jotka se sarvi puhui, minä katselin, [se ei saanut valtaa pyhän kansan ja totuuden yli, vaan oli niillä toinen vaikutus] siksi kun peto tapettiin ja sen ruumis hävitettiin ja heitettiin palavaan tuleen" -- yleiseen anarkiaan. Tällä tavalla osotetaan vanhan Rooman valtakunnan jälellä olevien hallitusten hävitys, minkä aiheuttaa paavikunnan yhä jatkuva röyhkeiden sanain kautta eksyttävä vaikutus senkin jälkeen kun sen valta on hävinnyt.

Koska ei ainoastaan paavikunnan vallan aikojen loppu ole täten selvästi vahvistettu tapahtuvaksi Ranskan vallankumouksen aikana, vaan myöskin tapahtumain kautta 11:nnessä luvussa 40--44 värss., jotka ilmaisevat itse vuodenkin 1799, saatamme helposti laskea taaksepäin 1260 vuotta nähdäksemme, alkoiko paavinvalta silloin. Jos me huomaamme niin olleen, on meillä niin selvä ja luja todistus kuin usko saattaa vaatia. Todistelkaamme nyt siis:

Laskemalla taaksepäin 1260 vuotta vuodesta 1799, tulemme vuoteen 539 j.K., jolloin näytämme paavikunnan alkaneen. Mutta paavijärjestelmä on ollut sellainen sekotus valtiotaidosta ja pappistaidosta ja sillä oli niin pieni ja asteettain tapahtuva alku samoin kuin asteettain tapahtuva loppukin, että monet erilaiset ajatukset sen alkamisesta ja loppumisesta ovat sekä järjellisiä että mahdollisia, kunnes saamme Jumalan määrätyn vuosiluvun sen nousemiselle ja lankeemiselle ja näemme kuinka perin oikeat ne ovat. Paavikunta vaati ylivaltaa kirkollisissa ja valtiollisissa asioissa ja sekaantui politiikkaan, ennenkuin vastustajat tunnustivat sen; samoin kuin se on koettanut harjottaa yhteiskunnallista valtaa ja selittänyt päänsä olevan erehtymättömän sen jälkeen kun ennustus osottaa sen vallan murtuneen ja sen hävittämisen alkaneen. Mutta Italian kansa Romagnan maakunnassa ei ole tunnustanut paavikuntaa sen jälkeen kun Ranskan vallankumous mursi tietämättömyyden ja taikauskoisen kunnioituksen lumouksen. Vaikka paavi ajottain, vallankumouksien väliaikoina, on istunut nimellisenä hallitsijana paavivaltioissa, on se vain ollut vieraana anastajana, Itävallan ja Ranskan edustajana, joiden sotajoukot vuorotellen ovat suojelleet häntä hänen harjottaessaan virkatointansa. Nyt, kun tiedämme, että tuo 1260 vuoden jakso alkoi vuonna 539, saatamme huomata sen, mitä ennen emme olisi voineet nähdä. Paavilaiset itse ovat hyvin taipuvaisia laskemaan valtansa alkamisen joko siitä kun Konstantin kääntyi ja Rooman valtakunta omisti nimellisesti kristillisyyden vuonna 328, taikka siitä kun Kaarle Suuri lahjotti paavivaltiot kirkolle vuonna 800. Se asianhaara on kumminkin varma, että Konstantin ei millään tavalla tunnustanut yhteiskunnallista valtaa seurakunnalle kuuluvana oikeutena tai omaisuutena; päinvastoin, vaikka hän suosi kristinuskoa, niin teki pikemmin seurakunta keisarin ainakin _päänsä_ vertaiseksi niin, että keisari kutsui kokoon kirkolliskokouksia ja sekautui kirkollisiin asioihin, vaikkei seurakunnan sallittu sekaantua yhteiskunnallisiin asioihin. Vuosiluku 539 j.K., jonka profetallinen 1260 vuoden mittapuu ilmaisee, on melkein puolivälissä kirkon ja valtion yhtymistä, joka tapahtui vuonna 328, ja Kaarle Suuren kirkolle antamaa täyttä ja täydellistä tunnustusta sen olemisesta kaiken hallituksen päänä -- yhteiskunnallisen ja kirkollisen hallituksen harjottajana -- vuonna 800 j.K.

Konstantinin ajoista alkain oli Rooman piispoilla ollut erittäin huomattava asema maailman edessä, eikä kestänyt kauan ennenkuin he alkoivat vaatia valtaa kaikkien muiden yli -- kirkossa niinkuin maailmassakin -- vaatien että joku _yksityinen_ henkilö tunnustettaisiin valtiaaksi eli seurakunnan pääksi, ja että Rooman piispa olisi tämä yksi. He sanoivat sekä Pietarin että Paavalin asuneen Roomassa, ja Rooman tulleen siten ikäänkuin määrätyksi apostolisen hallituksen paikaksi, kuten myöskin, että kaupunki jo itsessäänkin, kun se kauvan oli ollut caesarien ja yhteiskunnallisen hallituksen istuin, oli kansan käsityksen mukaan hallituspaikka.