Part 19

Huomattakoon, että juutalaisen suosion eli kutsun lakkauttamista seurasi toinen yleinen kutsu, joka syrjäytti heidät ja heidän entisen suosionsa, mutta kumminkin siitä huolimatta käsitti kenenkä tahansa heistä, joka sittemmin, _uskovaiseksi_ tultuaan, tuli arvolliseksi saamaan tämän maailmaa käsittävän kutsun Valtakunnan kunnian. Heidän entisen suosionsa lakkauttaminen oli yhtä todellinen, kuin jos heitä ei olisi kutsuttu mihinkään sen jälkeen kun suosio lakkasi; yhtä todellinen kuin jos heidät jälkeenpäin olisi kutsuttu alhaisempaan suosioon; mutta se ei ollut niin huomattavissa, kun yleinen evankelikutsu, joka ei sulkenut heitä pois, oli sama kutsu laajennettuna ja syvennettynä -- tehtynä soveliaaksi _kaikille, jotka uskoivat_ Kristukseen, kaikista kansoista.

Suosion eli "kutsun" lakkaamista tänä aikakautena 1881 seuraa, tai pikemmin sanoen samalla kertaa leviää, yleinen kutsu koko maailmalle Tuhatvuotisvaltakunnan siunauksiin ja suosio-etuihin, uskon ja halullisen tottelevaisuuden ehdoilla (ei kumminkaan uhrautumisesta kuolemaan). Tämä on kumminkin alhaisempi kutsu, pienempi suosio kuin se oli, joka on lakannut -- kutsu nauttimaan Valtakunnan siunauksia, mutta ei ole kutsu tulemaan voidellun luokan, Valtakuntaluokan jäseniksi. Ja tämä _muutos_ -- korkeamman suosion lakkauttaminen ja alemman suosion alkaminen -- ei tule kovin paljon huomatuksi nykyään syystä, että suuri palkinto kanssaperillisyys Kristuksen kanssa osallisena jumalallisesta luonnosta, ylipäänsä on hävinnyt näkyvistä seurakunnassa. Korkein käsitys palkinnosta, mikä kristityillä ylipäänsä vuosisatoina on ollut, on, että he ovat kuvailleet ylösnousemisessa saavansa täydelliset ruumiit; ja että he vapautettuina sairaudesta, kivuista ja surusta saavat nauttia Jumalan suosiota ja omistaa ijankaikkisen elämän. Ja tämä käsitys, vaikk'ei se likimainkaan vastaa todellisia etuja, joita "korkea kutsu" evankelikautena sisältää, on todellakin jotakuinkin oikea käsitys siunatuista eduista, jotka Tuhatvuotisaikana myönnetään maailmalle ylipäänsä -- niin monelle kuin silloin tahtovat osottaa tottelevaisuutta ja tulla sopusointuun Jumalan kanssa.

Tosiasia on sentähden että ainoat, jotka selvästi näkevät erityisesti korkeat ja suuret perusviivat evankelikauden kutsussa -- ainoat siis, jotka saattaisivat ilmottaa tästä tai selittää _tätä kutsua_ -- ovat juuri ne, jotka myös ovat Jumalan sanasta nähneet, että tämän kutsun aika saavutti rajansa lokakuussa 1881. Toiset, kun he esittävät apostolin sanoja, mikäli ne koskevat "Jumalan korkeaa kutsua Kristuksessa", selittävät oikeastaan alempaa kutsua, joka kuuluu Tuhatvuotiskaudelle. Niinmuodoin on todellinen, yleinen evankelikutsu päättynyt. Kukaan ei saata pidentää sitä. Toiset sitä varten, etteivät ymmärrä sitä, eivätkä voisi antaa sitä, toiset sitä varten, että tietävät sen päättyneen.

Mutta vaikka yleinen "kutsu" on päättynyt, ei "ovi" vielä ole suljettu. "Kutsun" päättyminen ja "oven" sulkeminen ovat kaksi eri asiaa. "Ovi" on avoin, jotta jotkut voisivat yhtyä kilpajuoksuun suuresta palkinnosta, kanssaperillisyydestä Valtakunnassa, senkin jälkeen kun _yleinen_ kutsu on lakannut. Jumala on edeltä määrännyt määrätyn luvun, muodostamaan seurakunnan, "Kristuksen ruumiin", eikä siinä voi olla yhtään jäsentä liikaa, eikä yhtään voi puuttuakaan. (Katso 3 Moos. 21: 17--23, jossa tätä esikuvallisesti opetetaan.) Siitä seuraa, ettei hän saata "kutsua" eli pyytää tähän kunniaan useampia kuin sen luvun, jonka hän on määrännyt. Ja lokakuussa v. 1881 oli niinkuin hänen sanansa näyttää, täysi luku saatu. Mutta koska eräät niistä, jotka tottelivat yleistä kutsua ja tekivät liiton hänen kanssaan, eivät tule pysymään liitossaan, eivät tule juoksemaan niin, että voittavat palkinnon, on "ovi" avoinna, senjälkeen kun yleinen kutsu on lakannut, jättääkseen pääsön kilpajuoksuun, tilaisuuden uhrautumaan totuuden palveluksessa, muutamille, jotka _ottavat_ sellaisten _paikat_, jotka tarkastuksessa tulevat heittämään pois Kristuksen vanhurskauden vaipan; ja myöskin sellaisten, jotka, tehtyään liiton uhrautumisesta palveluksessa, alkavatkin rakastaa nykyistä maailmaa, tulevat raskautetuiksi sen huolista tai huveista ja jättävät täyttämättä liittonsa vaatimukset. Sitäpaitsi on huomattava, ettei kutsun lakkaaminen vuonna 1881 ollenkaan koskenut niiden tuhansien etuja, jotka jo olivat hyväksyneet kutsun ja tulleet Jumalan vihkiytyneiksi palvelijoiksi: se ei sulkenut pois ketään sisällä olevista. Yhtä vähän se merkitsee ettei enää muita saattaisi tulla mukaan; se oli ainoastaan Jumalan _yleisen_ kutsun lakkaaminen. Se asianhaara, että te mahdollisesti aivan äskettäin olette saaneet selvän tiedon ylenmääräisen suurista ja kalliista lupauksista, mitkä Jumala on valmistanut niille, jotka rakastavat häntä, ei todista sitä, ettei teitä kutsuttu ja hyväksytty kilpailemaan suuresta palkinnosta, jo aikoja ennenkuin ymmärsitte kuinka suuri ja ihana tuo palkinto tulee olemaan. Itse asiassa ei kukaan, joka ottaa vastaan kutsun, alussa kykene käsittämään enemmän tien epätasaisuutta ja kapeutta kuin palkinnon suuruuttakaan, joka on saavutettava sen lopullisesti päättyessä. Selvyys käsityksessämme lupauksista on meissä Jumalan voima, joka vaikuttaa meissä vahvistaen meitä ja tehden meidät kykeneviksi voittamaan nykyiset esteet ja koettelemukset. Ylenmäärin suuret ja kalliit lupaukset paljastetaan meille vähitellen mikäli olemme uskolliset ja edistymme, että me niiden kautta -- niistä saadun voiman ja rohkeuden kautta -- kykenisimme juoksemaan niin, että voitamme luvatun palkinnon. -- 2 Piet. 1: 4.

Sen luokan, joka tulee saamaan palkinnon, muodostavat ne, jotka eivät ainoastaan ole kutsutut ja valitut (hyväksytyt), vaan jotka myöskin ovat uskolliset. Ja vaikka _yleinen kutsu_ on lakannut, on selvää, ettei kutsuttujen uskollisuuden koetus vielä ole päättynyt. Uskollisia leimataan parhaillaan ja erotellaan niistä, jotka ovat uskottomia uhrautumisliitolleen; viisaat neitseet erotetaan parhaillaan tyhmistä, joiden tyhmyys on siinä, että he luulevat voivansa voittaa ja saavuttaa maailman erilaisia palkintoja, kunniaa, rikkautta, y.m. ja samalla kertaa uskollisesti juosta kilpailussa suuresta kunnian, kirkkauden ja kuolemattomuuden palkinnosta -- jonka pääehdot tekevät sellaisen kaksimielisen menettelytavan mahdottomaksi. "Kaksimielinen on epävakainen kaikilla teillään" (engl. k.). "Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa." -- Jaak. 1:8; Matt. 6: 24. Kun kaikki uskolliset "viisaat neitseet" ovat osottautuneet olevansa viisaita ja ovat menneet Herransa iloon, tulee _"ovi", tilaisuus_ kuulua siihen luokkaan suljettavaksi, eikä kukaan enää saata mennä sen kautta. Kun kaikki viisaat ovat menneet sisälle, tulee edeltä määrätty luku olemaan täysi; ja silloin nousee isäntä ja sulkee oven. (Luuk. 13: 24, 25; Matt. 25: 10.) Herramme itse sanoo meille, että _silloin_ alkavat monet nähdä asiat toisin -- nähdä mitä etuja ja tilaisuuksia uhrautumiseen heillä kerran oli, mutta jotka he laiminlöivät. Mutta kun he koettavat päästä sisälle, tulee Mestari sanomaan heille: En tunnusta teitä Morsiamekseni, -- se on täydellinen, ja minulla on ainoastaan yksi morsian. Mutta, Jumalalle olkoon kiitos, toiset raamatunpaikat osottavat, että tyhmät neitseet, vaikka ovatkin hyljätyt korkeasta kutsusta, johon heidän käytöksensä koetuksen aika osotti heidän olevan arvottomat, siitä huolimatta tulevat olemaan suosion esineinä ja tulevat saamaan vaatimattomamman paikan Herran taloudessa.

Taistelkoon sentähden jokainen, ennenkuin ovi suljetaan, ennenkuin uskollisten täysi luku on saavutettu, lujittaakseen kutsumisensa ja valitsemisensa; ja sallikaamme Herran tuota tarkotusta varten, kallisarvoisten lupausten ja selittäväin vertausten kautta vaikuttaa meissä _tahdon_ ja _toiminnan_ hänen mielisuosiokseen.

Mutta muutamat saattanevat kumminkin sanoa: "Minä pelkään, etten kuulukaan niiden joukkoon, jotka kutsuttiin ennenkuin yleinen kutsu lakkasi 1881, koska silloin en ainoastaan ollut vallan tietämätön Jumalan lupauksien syvyyksistä, vaan vielä enemmänkin: olin kokonaan vieras Jumalalle ja vihamielinenkin hänelle, enkä ollut minkäänlaisessa liitossakaan hänen kanssaan palvellakseni häntä, kaukana siitä, ja kaukana oli sellainen halukin minusta. Aivan äskettäin tulin vasta tuntemaan Jumalan; äskettäin otin Kristuksen ikeen päälleni oppiakseni hänestä; ja aivan äskettäin sain tietää edusta saada kärsiä Kristuksen kanssa nyt, uhrautumisten kautta hänen palveluksessaan, ja että sellaisista kanssauhraajista pian tehdään kanssaperillisiä hänen kanssaan Tuhatvuotisvaltakunnan ihanassa työssä. Ja nyt, kun olen saanut nähdä nämä kalliit asiat, kun olen ihaillut näitä kallisarvoisia asioita, ja kun olen valmistautunut juoksemaan tätä juoksua voittaakseni tuon ihmeellisen palkinnon, täytyykö minun nyt tulla siihen johtopäätökseen, ettei se olekaan avoinna minulle, sentähden, että kylliksi monta jo on kutsuttu täyttämään luku? Ei juolahtaisi mieleenikään tahtoa muuttaa jumalallista järjestelyä tai rukoilla, että edes yksi lisättäisi yli Jumalan viisauden määräämän rajan, mutta syvästi tunnen onnettomuuteni."

Sellaisille vastaamme: Jatkakaa juoksemista. Teidän asianne ei ole niin synkkä kuin se teistä näyttää olevan. "Ovi" ei vielä ole "suljettu". Muistakaa, että jos _kaikki_, jotka olivat ottaneet vastaan kutsun, kun se lakkasi, osottautuisivat uskollisiksi liitolleen, ei tulisi olemaan yhtään liikaa, vaan aivan riittävä määrä. Muistakaa, että kokemuksenne, samoin kuin Raamattukin osottaa, että monista kutsutuista vaan harvat tulevat valituiksi, koska ainoastaan harvat osottautuvat uskollisiksi liitolleen koetuksessa. Siinä määrin kuin muutamat kutsutuista, toinen toisensa jälkeen, osottautuvat uskottomiksi, muutetaan heidän tilaisuutensa, _heidän paikkansa_ työssä ja _heidän palkintonsa kruunut_ toisille. Joku näistä paikoista työssä ja joku näistä palkinnon kruunuista saattaisi mahdollisesti tulla siirretyksi teille, ja teidän nimenne tulla kirjotetuksi elämän kirjaan koejäsenenä Kristuksen Morsiameksi, jonkun sijalle, jonka nimi on tullut sieltä poispyyhityksi arvottomana. -- Katso Ilm. 3: 5; Hebr. 12: 23.

Niillä, jotka saattavat käsittää nämä kalliit lupaukset ja jotka haluavat työskennellä viinimäessä, on vahva sisäinen todistus, että he ovat siinneet hengestä [katso I osa, siv. 276, 277]; sillä inhimillisen mielen, senkin jälkeen kun se on vanhurskautettu, on mahdotonta käsittää _syvyyksiä_, joita Jumala on aikonut ainoastaan niille, jotka ovat vihkiytyneet ja ovat hyväksytyt. (1 Kor. 2: 6--12.) Ja Herra on liian rakkaudesta rikas ja liian oikeamielinen salliakseen kenenkään sydämessä toiveita, jotka eivät koskaan voisi toteutua. Olla hengestä siinnyt, totuuden sanan kautta, edellyttää lopullisen syntymisen hengelliseen tilaan, ellei siinnyt sellaisenaan osottaudu arvottomaksi -- uskottomaksi. "Älkää sentähden heittäkö pois luottamustanne, jolla on suuri palkka." Hebr. 10: 36 (ruots. k.).

YHDESTOISTA TUNTI. Matt. 20: 1--16.

Tämä vertaus näyttää olevan annettu erityisesti antamaan meille opetuksen tätä aikaa varten. Työntekijät ovat noita vakavia, vihkiytyneitä Jumalan lapsia, jotka koko tänä evankelikautena -- "päivänä" vertauksessa -- uskollisesti käyttävät aikansa ja voimansa, eivät omaa minäänsä palvelemaan, eikä mammonan palveluksessa, vaan Jumalan palveluksessa. Työntekijöillä esitetään siis ainoastaan _uskollisia_, jotka kaikki saavat saman palkan, Valtakunnan kunnian, jota vertauksessa kuvataan "denaarilla".

Kutsun ylimalkaisuutta ja työntekijäin tarvetta esitetään neljän kutsun kautta -- aikaseen aamulla, kello yhdeksän, kello kaksitoista, ja kello kolme jälkeen puolenpäivän. _Mikä_ palkka tulisi olemaan mainitaan täsmällisesti ja selvästi ainoastaan alussa: isäntä _sopi silloin_ heidän kanssaan antaakseen yhden denaarin heidän palveluksestaan. Siten käsitti varhainen seurakunta lupauksen valtakunnasta, mutta se häipyi sittemmin pääasiassa näkyvistä, eikä siitä puhuttu sitte selvästi. Elävät jäsenet Kristuksen seurakunnassa, jotka _tekevät työtä_ hänen viinimäessään, minä aikana tahansa evankelikaudella, _esittävät_ kaikki työntekijöitä. Ja vertaus osottaa, erityisenä piirteenään, luokkaa, joka menee tähän Herran palvelukseen, kun päivän työ on jo melkein tehty "yhdennellätoista [viimeisellä] tunnilla." Heitä esitetään sellaisina, jotka haluavat tulla Mestarin palvelukseen, mutta onhan _liian myöhäistä_, koska yleinen kutsu on päättynyt. He sanovat: "kun ei kukaan ole meitä palkannut" -- me tulimme liian myöhään päästäksemme palvelukseen kutsun aikana.

Mestari vastaa osottamalla ovea, joka ei vielä ole "suljettu", tilaisuutta, joka ei vielä ole suljettu toimiaksemme ja kärsiäksemme hänen palveluksessaan, tilaisuutta, jonka sulkeminen tulee ilmiotettavaksi yön tulon kautta, jolloin _ei kukaan voi tehdä työtä_. Mutta hän ei virka mitään palkasta, vaikka hän toisia palkatessaan yleisen kutsun aikana sanoi: "Mikä kohtuus on sen annan teille", osan alussa _sovitusta_ maksusta. [Vanhimmissa kreikkalaisissa käsikirjotuksissa, sinailaisessa ja vatikaanisessa _ei ole_ Matt. 20: 7 näitä sanoja: _mikä kohtuus on sen annan teille_.]

Niin on Herramme evankelikauden aikana alituisesti puhetorviensa kautta kutsunut kaikkia uskovaisia tulemaan hänen palvelukseensa. Täysi palkinto, jumalallinen luonto ja kirkkaus Valtakunnassa, lausuttiin selvästi ja ymmärrettiin selvästi alussa; mutta vaikka sitä on lausuttu uudelleen koko aikana, ei sitä senjälkeen kumminkaan ole _selvästi_ ymmärretty, suuren totuudesta luopumuksen johdosta. Mutta nyt olemme tulleet evankelikauden palveluspäivän loppuun -- "yhdenteentoista tuntiin." Kutsumisen _aika_ työhön täksi päiväksi _on mennyt_. Kumminkin on nyt muutamia, jotka seisoskelevat, sanoen: Meitä ei ole kutsuttu työhön; "kukaan ei ole meitä palkannut"; meillä ei ole mitään toiveita työstä, eikä myöskään palkasta, jos me saisimmekin työtä; kutsu on päättynyt, päivän työ on melkein suoritettu; työmiehiä on kyllin ilman meitä. Mutta näille tahtoo Mestari, että me, hänen puhetoverinaan, sanoisimme: "Menkää tekin viinitarhaani"; -- en lupaa mitään, yleinen kutsu on päättynyt, aika on lyhyt, työaika on melkein päättynyt, tulee yö, "jolloin ei kukaan voi tehdä työtä"; mutta menkää sisälle, osottakaa rakkauttanne ja uutteruuttanne ja jättäkää palkinto riippuvaksi minun anteliaisuudestani.

Ja tässä on kaikki mitä voimme sanoa; ainoa toivo minkä voimme antaa on, ettei kukaan koskaan ole tehnyt Mestarillemme työtä, saamatta paljon suurempaa palkkaa kuin hän voi pyytää tai odottaa. Ja sitte tiedämme sitäpaitsi, että muutamat työpaikoista tulevat vapaiksi sen kautta, että muutamat eivät pysy uskollisina, ja että palkinnon kruunut jotka ovat säilytetyt sellaisille, annetaan toisille jotka uskollisuutensa ja uhrautuvaisuutensa kautta osottautuvat työn ja palkinnon arvoisiksi.

Siis, jos joku aivan nykyisin on tullut tuntemaan ja rakastamaan Herraa ja haluaa palvella häntä ja hänen totuuttaan, älköön sellainen olko alakuloinen siitä, että yleinen kutsu päättyi 1881. Jos te näette "_oven_", tilaisuuden, uhrautumiseen ja palvelemiseen olevan avoinna edessänne, niin astukaa sisään. Mutta astukaa pian; sillä yö, pimeä aika ja totuutta vastaan kiivas vastustuksen aika, tulee pian olemaan yllämme ja estämään teitä astumasta palvelukseen. "Aamu tulee, ja tulee yökin." "Tulee yö, jolloin ei kukaan _voi_ tehdä työtä." Kun tämä on tullut todellisuudeksi, silloin tietäkää, että "ovi on suljettu", että kaikki viisaat neitseet ovat menneet sisälle, että kaikki ovat hyväksytyt, ja että kaikki vapaat paikat ovat tulleet tyydyttävällä tavalla täytetyiksi. Kun kaikki Jumalan erityiset "Jumalan palvelijat" sinä aikana ovat "leimatut otsiinsa", (he ovat saaneet tiedollisen käsityksen Jumalan suunnitelmasta) tulee neljä tuulta päästettäväksi irti (Ilm. 7: 1--3), ja aikaansaavat suuren hädän "pyörremyrskyn", jonka keskellä Elija-luokan jäännös tulee "muuttumaan" ja korotettavaksi kunniaan valtakunnassa.

Mikä opetus tässä onkaan sellaisille, jotka ovat tehneet liiton Herran kanssa, palvellakseen häntä ennen kaikkea, ja jotka laiminlyövät hänen työnsä taistellakseen ajalla, ajatuksilla ja varoilla katoovien riemujen ja palkintojen puolesta, joita maailma tarjoaa. Näitä Herra kehottaa sanoen: "Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun." "Joka _voittaa_ [joka voittaa itsessään maailman hengen], se näin puetaan valkeisiin vaatteihin, _enkä minä pyyhi pois hänen nimeään_ elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimeään Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä." "Pidä, mitä sinulla on, jottei kukaan ottaisi kruunuasi." -- Ilm. 2: 10; 3: 5, 11.

SEITSEMÄS LUKU.

SEURAKUNNAN VAPAUTUS JA KOROTUS.

Seurakunnan vapautus lähellä. -- Se tulee olemaan enteenä koko ihmiskunnan vapahtamiselle. -- Sen vuosiluvun likimääräinen määritteleminen. -- Kuinka pyhät tulevat pelastumaan siitä kaikesta, joka kohtaa maailmaa. -- Koska ja kuinka Jumala auttaa sitä. -- Sen lopullisen vapahtamisen tapa ja siihen liittyvät asianhaarat. -- Jeesuksessa nukkuneet vapahdetaan ensin. -- Seurakunnan elävien jäsenten muutos. -- Tulevatko he kuolemaan? -- "Autuaita ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat, tästälähin."

Nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne lähestyy. Luuk. 21: 28.

Ennustuksen lampun valossa olemme seuranneet tapahtumia "elonkorjuussa" aina niiden päättymiseen asti suurena hädän aikana; ja koska me muistamme, että juuri tänä, tapauksista rikkaana aikana sattuu seurakunnan vapahdus ja ylentäminen, jonka vuoksi pyhissä nykyaikana herättää suurinta mielenkiintoa aika ja asianhaarat, jotka koskevat heidän vapauttamistansa.

Herramme opetti meille, että niin pian kuin alkaisimme nähdä elonkorjuun tapahtumia, me silloin saisimme odottaa ihanan toivomme pikaista toteutumista. Ja sentähden, kun me nyt otamme huomioon kaikki todistukset, joita nämä merkit antavat, nostamme silmämme ja iloitsemme sen kirkkauden toivossa, joka on seuraava; sillä aamu tulee, vaikka lyhyen, pimeän yön täytyy tulla väliin. Ja tämä ilo ei ole luonteeltaan itsekäs; sillä Kristuksen seurakunnan vapautus ja ylentäminen tulee olemaan enteenä koko suvun pian tapahtuvasta vapautuksesta suuren orja-isännän, synnin, hirmuvallasta ja sorrosta, taudin varjoista ja kivuista ja kuoleman vankilasta: "Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa... odottaa... _Meidän ruumiimme_ -- 'Kristuksen ruumiin' (Room. 8: 22, 23) -- _lunastusta"_; koska, Jehovan järjestelyn mukaisesti, uutta asiain järjestystä ei saateta pystyttää ennenkuin suuri hallitsija, Kristushenkilö täydellisenä, Pää ja ruumis, kokonaan on tullut valtaan. Että pyhien vapautus on tapahtuva joskus ennen vuoden 1914 loppua, on ilmeistä, koska lihallisen Israelin vapautus, kuten saamme nähdä, on määrätty tapahtuvaksi niinä aikoina, ja vallan nojalla käsketään silloin vihastuneet kansat hiljenemään ja heidät pakotetaan tunnustamaan Jehovan Voidellun valta. Siitä, kuinka paljon ennen vuoden 1914 loppua Kristuksen ruumiin jäsenet tulevat kirkastettavaksi, ei meillä ole aivan täsmälleen suoranaista tietoa; mutta aivan varmaan se _ei_ tule tapahtumaan _ennenkuin_ heidän tehtävänsä lihassa on päättynyt; emmekä myöskään saata pitää mahdollisena, että he tulisivat _viipymään_ täällä kauan _senjälkeen_ kuin tämä työ on tullut suoritetuksi. Nämä kaksi ajatusta edessämme, saatamme likimain laskea ajan, jolloin vapautus on käsissä.

Samalla kuin on selviä viittauksia siitä, että muutamat ruumiin elävistä jäsenistä saavat nähdä rajuilman nousevan ja saavat kantaa osan vaikeuksista, joita se tuo tullessaan, on myöskin viittauksia, ettei yksikään näistä tule elämään kokonaan sen läpi, tai edes kauvankaan siinä. Mestarin sanat: "Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte _voimaa paeta_ tätä kaikkea, joka on tuleva" (Luuk. 21: 36), näyttävät viittaavan siihen. Ja kumminkin tiedämme jo elävämme näiden vaikeuksien alkuajassa (nimikristillisen seurakunnan vaikeuksien aikoja sen koettelemusten yhteydessä), ja että me pakenemme monien, kaikilla tahoilla langetessa eksytyksiin ja epäuskoon. Me pakenemme, mutta ei sillä tavalla, että meidät otettaisiin pois vaikeuksien näyttämöltä, vaan sen kautta, että meitä tuetaan, vahvistetaan ja ylläpidetään keskellä kaikkea, Jumalan sanan kautta, joka on kilpemme ja suojamme. (Ps. 91: 4.) Myöntäessämme, että jotkut ruumiin jäsenet samalla tavalla saattaisivat jäädä tänne aivan hädän ajan loppuun asti ja olla mukana kaikissa ja kumminkin _sellaisella tavalla paeta_ kaikkea tulevaa hätää, niin on siitä huolimatta selvää, kuten uskomme, että ruumiin kaikki jäsenet ovat täysin vapautetut -- ylennetyt ihanaan tilaan -- ennenkuin hädän vaikeimmat ilmaukset sattuvat -- senjälkeen kun ruumis on täydellinen ja ovi suljettu.

Vuosikausia olemme nähneet rajuilman pilvien kokoontumista: valtavat sotajoukot ovat tarkastetut ja valmistautuneet otteluun, ja jokainen uusi vuosi todistaa yhä nopeampaa edistymistä ennustettua käännettä (kriisiä) kohti; ja kuitenkin, vaikka tiedämmekin, että vertoja vailla oleva turmio pian on kaatava kaiken laillisuuden ja järjestyksen anarkian ja hämmennyksen kuiluun, emme pelkää; sillä "Jumala on meillä turvana ja väkenä, apuna hädissä, sangen koeteltuna. Sentähden emme pelkää, vaikka maa [nykyinen yhteiskuntajärjestys] mullistuisi [irtautuu liitoksista ja särkyy], ja vuoret [valtakunnat] meren pohjaan kaatuisivat [laittoman ja hillittömän kansan keskuuteen]; pauhatkoot, kuohukoot sen vedet [taistelevien puolueitten riidoista]; täriskööt (pelosta ja epävarmuudesta) vuoret [valtakunnat] sen pauhusta [enenevästä ja kasvavasta vallasta]." -- Ps. 46: 2--4.

"Onpa virta [Raamattu, totuuden ja armon lähde], joka jokinensa ilahduttaa Jumalan kaupungin [Jumalan valtakunnan, seurakunnan -- sen nykyisessäkin kehittymättömässä tilassa, ennen sen ylentämistä valtaan ja kirkkauteen], Korkeimman pyhät asunnot [pyhäkön -- seurakunnan, jossa Jumala näkee hyväksi oleskella]. Jumala on sen keskellä, ei se horju; Jumala auttaa sitä aamun koitossa." -- Ps. 46: 5, 6.

Nykyisessä ajassa saamme kokea tätä luvattua apua nykyisten tarpeittemme koko laajuuteen nähden sen kautta, että taivaallinen Isämme antaa meille luottamuksensa, tutustuttaa meitä suunnitelmiinsa, vakuuttaa meille suosiotaan ja ylläpitävää armoaan ja vielä tekee meidät työtovereikseenkin. Tätä apua saamme kokea koko juoksumme loppuun asti; ja silloin meitä autetaan vielä enemmän "muuttamalla" korkeampaan olotilaan, johon olemme kutsutut ja jota kohti me kaikella ahkeruudella ponnistelemme.

Vaikka voimmekin olla aivan varmat, ettei Kristuksen ruumiin viimeisten elävien jäsenten "muuttuminen" tule tapahtumaan ennenkuin tehtävä, joka niille on uskottu lihassa, on täytetty, niin tiedämme kumminkin, niinkuin edellisessä luvussa on näytetty, että työmme pian lakkautetaan, -- alussa vähitellen ja sitten kokonaan ja lopullisesti, kun "yö tulee, jolloin ei kukaan voi tehdä työtä." (Joh. 9: 4.) Ja tämän "yön" synkeyden hälventää ainoastaan tuhatvuotispäivän auringonnousu. Kun tehtävämme on suoritettu ja tämä yö kääriytyy ympärillemme, voimme odottaa, emme ainoastaan rajuilman pilvien synkkenevän, vaan myöskin kuulevamme ja tuntevamme kasvavat "tuulet", jotka puhkeavat inhimillisten intohimojen rajuun hirmumyrskyyn -- hädän pyörremyrskyyn. Silloin, kun olemme päättäneet meille annetun työn, on meidän asiamme "seisoa", kärsivällisesti, kunnes "muuttumisemme" tapahtuu. -- Ef. 6: 13.