Part 17

Yljän läsnäolon julistaminen, häntä vastaan lähteminen ja hänen kanssaan häihin meneminen _jatkuu vielä_ ja tulee jatkumaan, kunnes viisaat neitseet ovat "otsiinsa leimatut", kunnes heillä on riittävästi tietoa elonkorjuutotuuksista voidakseen erottautua Baabelista ja ollakseen kunnossa menemään Yljän kanssa valmistettuihin juhlapitoihin. Sitten, kun nykyinen totuus on koetellut kaikkia neitseitä, tulee tilaisuuden ovi suljettavaksi, eikä useampien sallita tulla juhlaan; sillä, Mestari sanoi: "Minä avaan eikä kukaan ole sulkeva, ja suljen eikä kukaan avaa." (Ilm. 3: 7.) Ja kun tyhmät neitseet tulevat kolkuttamaan ja koettavat päästä sisälle senjälkeen kun ovi on suljettu, sanoen: "Herra, Herra, avaa meille", vastaa hän heille sanoen: "Totisesti sanon teille: en tunne teitä." Ne, jotka häpeävät häntä ja hänen sanaansa nyt ja senvuoksi ovat välinpitämättömiä niihin nähden, sellaisia tulee hänkin häpeämään, kun hän on ilmestymäisillään kirkkaudessa ja voimassa kaikkine pyhine uskollisine lähettiläineen -- viisaiden neitseiden kanssa, jotka ovat korotetut ja kirkastetut hänen kanssaan.

Suljetulla ovella, ei niinkuin huomattanee, ole minkäänlaista tekemistä maailmallisten kanssa. Sehän on ovi hääjuhlaan; eikä se milloinkaan ole ollut avoin muille kuin vihkiytyneille -- neitsytluokalle. Mitään muuta luokkaa ei ole koskaan kutsuttukaan tulemaan siitä; ja se suljetaan kun elonkorjuutotuudet ovat seuloneet ja erottaneet kaikki innokkaat, vakavat, jotka ovat lupauksilleen uskolliset, kylmistä, haaleista ja raskautetuista, jotka laiminlyövät liittolupauksiensa täyttämisen. Jumalalle olkoon kiitos, armahtavaisuuden ovea tässä ei suljeta, eikä myöskään suosion ovea; vaan se on _suurimman suosion_ ovi: kanssaperillisyys Kristuksen kanssa hänen Morsiamenaan. Mutta kun se suljetaan tyhmiltä neitseiltä eikä koskaan tule avattavaksi heidän kolkutukselleen, vaan jätetään heidät seisomaan ulkopuolelle, alttiina "pahan päivän" suurelle ahdistukselle, jossa tulee olemaan itku, voivotus ja hammasten kiristys, suljetaan heidät kumminkin yhä edelleen Jumalan rakkauden ja armahtavaisuuden huomaan, ja vieläpä hänen suosionsa ja erityisen huolenpitonsakin alaisiksi; sillä suuret ahdistukset, joiden kautta heidän on kuljettava, ovat tarkotetut puhdistamaan ja jalostamaan näitä katumukseen joutuneita neitseitä ja siten valmistamaan heistä kunniallisia astioita Mestarin käytettäväksi, vaikkeikaan korkeimpaan kunniaan, johon he alkujaan olivat kutsutut, mutta johon olivat osottautuneet olevansa arvottomat. Jossain määrin osallisina Baabelin hengestä, vaikuttaen sen hyväksi vaikka kuinkakin vähän, laskee Herra heidät osallisiksi Baabelin synteihin ja sentähden arvottomiksi pakenemaan sitä kohtaavia vaivoja. Nämä vaivat ovat välttämättömiä, eivät ainoastaan Baabelin hävittämiseksi, vaan myöskin kypsymättömän nisun puhdistamiseksi ja erottamiseksi, jota siellä vielä on: -- tyhmät neitseet, jotka ovat melkoisesti Baabelin viinin juovuttamat ja voittamat.

Onnellinen morsiussaattue, joka saattoi juutalaista morsianta miehensä kotiin soitolla ja lamput sytytettyinä ja kaikenlaisilla ilonilmauksilla, valaisee kauniilla tavalla häihin menoa Herran kanssa. Niinkuin morsian meni Herransa iloon ja sille aterialle jonka hän oli valmistanut, niin menevät nyt viisaat neitseet sisälle. Ilo alkaa silloin kun he ensin kuulevat, että Ylkä on läsnä. Mielellään jättävät he kaikki ollakseen hänen seurassaan ja valmistetussa juhlassa. Uskon kautta he nyt jo nauttivat tulevasta juhlasta, kun läsnäoleva ylkä ilmottaa heille ylenmäärin suuria ja kallisarvoisia asioita, jotka ovat valmistetut hänen valitulle Morsiamelleen, ja ilmottaa heille suuren työnsä maailman siunaamiseksi ja ennalleenasettamiseksi, johon työhön hänen Morsiamellaan tulee olemaan oikeus ottaa osaa. Totisesti, kun me astumme vastaanottohuoneeseen ja näemme tulevan uuden Valtakunnan suosion juhlan merkkejä, alamme jo mennä sisälle Herramme iloon. Saamme jo tuntea tulevan hyvän esimakua. Hengessä saamme jo nauttia hänen armonsa runsaimpia lahjoja. Uskon kautta istumme jo Mestarin pöydässä, ja hän on itse lupauksensa mukaisesti (Luuk. 12: 37) läsnä ja palvelee meitä.

Tämä kallisarvoisten totuuksien nauttiminen uskon kautta, jotka ovat tulleet ilmi tänä elonkorjuuaikana, alkoi vuonna 1875, 1335 päivien loputtua (Dan. 12: 12) elonkorjuun alussa, ja on juuri se autuus, josta profetta ennusti sanoessaan: "Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat ja kolme sataa ja viisi neljättä päivää!"

HÄÄPUKU ON KOETUS.

Toinen Herramme vertauksista (Matt. 22: 1--14) näyttää yhä edelleen pyhäkköluokan koettelemista -- koettelemista ja erottelemista niidenkin keskuudessa, jotka ovat kuulleet ja tunteneet elonkorjuusanoman. "Viisaat neitseet" toisessa vertauksessa, jotka menevät Yljän kanssa hääsaliin ja "vieraat" tässä vertauksessa ovat samaa vihkiytyneitten luokkaa, jotka siihen saakka ovat osottautuneet uskollisiksi ja tottelevaisiksi. Itse asiassa esitetään tätä luokkaa monien erilaisten kuvien kautta, joista kullakin on oma erityinen voimansa asian valaisemiseksi. Heitä esitetään viisaina neitseinä, palvelijoina, jotka odottavat Herransa takaisin tuloa häistä, häävieraina ja morsiamena. He ovat Kristuksen ruumis, Kristuksen aijottu morsian, Kristuksen sotilaita, oksia viinipuussa, Kristuksessa, öljypuunoksia Kristuksessa, eläviä kiviä temppelissä, jossa Kristus on huippukulmakivi, oppilaita, joiden opettajana Kristus on, lampaita, joiden Paimen hän on, j.n.e. Tarkastaessamme näitä kuvia on meidän muistettava, että ne ovat erilaisia ja eri valaistuksia, kokonaan riippumattomia toisistaan, ja meidän tulee koettaa saada jokaisesta se opetus, jota se oli aijottu antamaan. Jos me koetamme sekottaa yhteen valaistuksia, ja ihmettelemme kuinka temppelin kivi saattaa olla viinipuunoksa, kuinka lampaat saattavat olla sotilaita, tai kuinka häävieraat saattavat olla palvelijoita tai morsian, emme ollenkaan saata käsittää niitä. _Todellisuudessa_ emme ole kutsutut vieraiksi Karitsan häihin, eikä myöskään palvelijoiksi, jotka odottavat hänen palaamistaan häistä, vaan meidät on kutsuttu olemaan morsiamena, vaikkakin meidän muutamissa suhteissa on oltava palvelijain _kaltaisia_, ja vieraiden _kaltaisia_ -- uskollisten palvelijain kaltaisia valvovaisuudessa ja palvelevaisuudessa ja vieraitten kaltaisia toisessa suhteessa.

Tämä vertaus on omiaan osottamaan sitä puolta asiasta, jota ei olisi voitu tehdä havaannolliseksi kuvaamalla morsianta, joka esittää valittua Seurakuntaa kokonaisuudessaan Kristuksen kanssaperillisenä. Se osottaa sekä luonteen että siihen vaadittavan valmistuksen, ja myöskin jokaisen yksityisen tarkastuksen, joka tarkastus tulee hylkäämään muutamia, hyväksymään toisia. Ne, joita näin tarkastetaan, esitetään jo vieraspidoissa olevina. He ovat nisua, joka on korjattu eli koottu lusteen joukosta, viisaat neitseet erotettuina tyhmistä. He ovat kuulleet ja ottaneet vastaan elonkorjuutotuudet, ja iloitsevat uskossa ajatellessaan sitä kirkkautta ja siunausta, joka tulee seuraamaan heidän yhdistymistään Herran kanssa. Tähän saakka he ovat kaikki juosseet hyvästi; mutta, "joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea", kunnes on juoksunsa päättänyt.

Hyväksymisen ehtoa ja häihin valmistumista kuvataan tässä vertauksessa _hääpuvulla_. Juutalaisissa häissä oli tapana, että isännältä oli saatavina juhlamenopukuja -- valkeita liinasia pukuja -- kaikille häävieraille; ja jos joku vieras riisui pois isännän antaman hääpuvun ja esiintyi omissa vaatteissaan sellaisessa tilaisuudessa, olisi sitä pidetty häpeämättömänä sopimattomuutena, joka merkitsi ylpeyttä ja isännän halveksimista.

Vertauskuvana tekee hääpuku selvällä tavalla havainnolliseksi Kristuksen vanhurskauden, jonka isäntämme, Jehova (Room. 8: 30--34) on hankkinut meille ja lasketaan se jokaisen hyväksi, joka uskoo ja turvaa häneen, ja jota ilman ei kukaan ole otollinen Karitsan häissä ja jota paitsi ei yksikään vieras pääse sisään. Kutsu ja hääpuku ovat molemmat tarpeellisia ja vertaus osottaa, että ainoastaan ne, jotka ovat siihen puetut, pääsevät sisään erityisen valmistautumisen vastaanottohuoneesen -- nykyisen totuuden valoon, jossa morsian lopullisesti valmistautuu. (Ilm. 19: 7.) Kun puku ja kutsu on saatu ja otettu vastaan, viettävät nämä vieraat tuon lyhyen ajan hääjuhlan edellä (elonkorjuuajan) järjestämällä pukujansa ja oman ja toistensa valmistamista viimestellessä. Ja heidän ollessaan täten toiminnassa, nauttivat he jo toistensa kanssa uskossa edessään olevasta näköalasta. Ylkä, suurenmoinen tulevaisuudentyö, ihana perintö ja nykyinen valmistustyö ovat heidän ajatustensa ja puhelujensa alituisena esineinä.

Tässä etuhuoneessa (suosion ajassa ja suosion tilassa), joka on loistavasti valaistu jumalallisen totuuden kirkkaalla ilmenemisellä, jonka aika nyt on tullut, suodaan sekä tilaisuudet, että pyhän hengen vaikutus lopulliseen koristamiseen ja täydelliseen valmistumiseen hääjuhlaa varten. Mutta siitä huolimatta osottaa vertaus, että näinkin suotuisten olosuhteiden vallitessa muutamat, joita "yksi" tässä edustaa, tulevat loukkaamaan Kuningasta hylkäämällä ja riisumalla pois hääpuvun.

Tämä vertaus opettaa siis eittämättömästi, että viisaiden neitseiden, jotka ovat näin pitkälle olleet halukkaat ja arvolliset ja sen vuoksi saaneet niin paljon elonkorjuuvaloa, lopullinen ja yleinen koetus tulee koettelemaan miten selvillä he ovat siitä, mitä Raamatussa usein vakuutetaan, etteivät ole hyväksytyt juhlaan ainoastaan oman ansionsa perustuksella, vaan ensi sijassa koska heidän alastomuutensa ja monet epätäydellisyytensä ovat peitetyt hänen ansionsa kautta, joka antoi elämänsä heidän lunastuksensa hinnaksi ja jonka vanhurskaus on heidän hyväkseen laskettu pukimena, joka yksin tekee heidät mahdollisiksi tullakseen esitetyiksi ja otollisiksi Kuninkaalle. Kaikkein on kannettava pukua. Itsekukin saattaa koristaa omansa hyvillä töillä.

Kuinka ihmeellistä ja paljon merkitsevää, että _tämä_ tulisi olemaan suuri, yleinen loppukoetus. Meidän taivaallinen Isämme on päättänyt, ilmeisesti, etteivät muut tule kuulumaan morsiusseurueesen kuin ne, jotka selvästi näkevät oman mitättömyytensä, ja että suuri Ylkä on heidän _Lunastajansa_ niinkuin hän on heidän Herransa ja Opettajansakin.

Näyttää myöskin oudolta, että muutamat, jotka ovat juosseet niinkin hyvin kilparadalla, lankeaisivat, kun he olivat niin lähellä toiveittensa toteutumista; kumminkin, koska heitä varotetaan sellaisesta mahdollisuudesta, on tarpeellista, että kaikki vihkiytyneet _valvovat_ ja _rukoilevat_ etteivät lankeaisi kiusaukseen; sillä näinä viimeisinä päivinä tulee vaaralliset ajat, joita apostoli ennusti. (1 Tim. 4: 1; 2 Tim. 3: 1; 4: 3--5.) Ja kumminkaan eivät ajat ole niin vaaralliset, ettei Jumalan armo kykenisi ylläpitämään niitä, jotka luottamuksella turvaavat Kaikkivaltiaan käsivarteen. Totisesti, eivät ne, jotka _nöyrästi_ pysyvät uhrautumisen kaidalla tiellä, koskaan ole olleet niin hyvin turvatut tahi niin kokonaan varustetut Jumalan koko sota-asulla. Mutta, niin ihmeelliseltä kuin tuntuukin, näyttää kumminkin siltä kuin juuri Jumalan armolahjojen runsaus, itse selvyys Jumalan armollisten suunnitelmien ilmitulemisessa (mikäli ne koskevat kaikkien maan sukukuntien siunaamista seurakunnan kautta), sen sijaan että ne johtaisivat nöyryyteen ja panemaan suurempaa arvoa ihmeelliselle lunastushinnalle, jonka kautta aikaansaadaan vapautus kadotuksesta, ja jonka kautta kutsumme jumalallisen luonnon osallisuuteen ja tulemaan Kristuksen kanssaperilliseksi tehdään mahdolliseksi, aikaansaisi päinvastaisen vaikutuksen muutamiin. Sellaisten silmistä näyttää häviävän heidän oma mitättömyytensä ja Herran tahraton täydellisyys; ja sensijaan, että olisivat selvillä siitä, että parhaimmassakin tapauksessa ovat "ansiottomia palvelijoita", näyttävät he huomaavan jotakin merkillistä pienissä uhrautumisissaan totuuden puolesta -- jotakin, joka on tasa-arvoista sen kanssa, minkä Jeesus teki -- ja tuumivat, että he, yhtä paljon kuin hänkin, ovat välttämättömiä Raamatun ilmottaman, suuren aikakausisuunnitelman suorittamisessa. "Päätä" ja hänen suurta lunastustyötään ei silloin pidetä kyllin suuressa arvossa. (Kol. 2: 19.) Nämä ovat tuomitut syypäiksi "liiton veren tallaamiseen, jossa heidät pyhitettiin" (ja hyväksyttiin), ja siihen, että pitävät sitä yleisenä eli tavallisena, (Hebr. 10: 29.) Nämä pilkkaavat itse Jumalan armon henkeä hyljätessään "tien" -- ainoan tien ja ainoan nimen, joka on annettu taivaan alla ja ihmisten kesken, jonka kautta saatamme pelastua aadamilaisesta kirouksesta ja tulla kokonaan sovitetuiksi Jumalan kanssa.

Näitä esitetään vertauksessa sen kautta, joka "sidotaan", estetään pääsemästä perille juhlaan tai edes täydellisempään käsitykseen sen siunauksista ja iloista; ja nämä tulevat lopullisesti kokonaan heitettäväksi ulos valosta "ulkonaiseen pimeyteen", jossa maailma on, tullakseen osallisiksi hädästä ja vaikeuksista suurena vaivan päivänä. Juuri näille tulevat nykyään avautuvat totuudet, jotka ovat tarkotetut parhaaksemme ja kehitykseksemme olemaan syynä kompastukseen, koska eivät ole kylliksi harjaantuneet niiden kautta. Ja niinkuin israelilaiset, joita Jumala niin kauvan erityisesti suosi, tulivat ylpeiksi ja alkoivat pitää itseään _todellakin arvollisina_ saamaan nämä edut ja välttämättöminä jumalallisen suunnitelman suorittamiseen, niin että Jumala syöksi heidät pois kaikesta suosiosta, niin tulee nytkin olemaan niiden kanssa, jotka, vaikkakin tähän asti ovat juosseet hyvin, eivät pysy nöyrinä, vaan alkavat pitää itseään _arvollisina_ seisomaan Jumalan edessä _omassa vanhurskaudessaan_ ja jotka uskovat, että heillä on oikeus ottaa osaa juhlaan ilman Kristuksen, heidän hyväkseen laskettua, vanhurskauden hääpukua.

Niin kovin surullista kun tämä onkin, on tämäkin ennustuksen piirre, jota esitetään tarkastuksemme alaisessa vertauksessa, täyttymäisillään silmäimme edessä, ja muodostaa lisärenkaan todistusten suureen ketjuun, jotka osottavat meidän olevan "elonkorjuussa". Muutamat niistä, jotka ovat käyttäneet hyväkseen nykyisiä hengellisiä armonosotuksia, ovat sillä tavoin halveksineet ja heittäneet pois hääpuvun; ja vaikkakin he yhä vielä puhuvat Kristuksesta Herrana, niin halveksuvat he ja kieltävät teon tärkeyden, jonka kautta hän tuli Herraksi ja jonka perustuksella heidät pidettiin arvollisina saamaan kutsu häihin. (Room. 14: 9; 5: 2.) He väittävät rohkeasti, etteivät he tarvitse Lunastajaa; ja ovelilla viisastelmilla ja Raamatun väärillä sovitteluilla vakuuttavat he itselleen ja toisille, että tulevat lammashuoneeseen toista tietä, tulematta lunastetuiksi -- heidän omassa vanhurskaudessaan, jota profetta nimittää "saastaiseksi vaatteeksi"; ja toiset väittävät, etteivät he tarvitse mitään Välimiestä tahi Lunastusta, vaan että heidät on peruuttamattomasti valittu ijankaikkiseen kirkkauteen.

Tämän hääpuvun riisuminen Kristuksen sovintouhrin hylkäämisen kautta esiintyi ensikerran niiden kesken, jotka olivat tulleet nykyisen totuuden valoon, kesällä 1878; ja siitä asti on se koetellut kaikkia, jotka ovat menneet vierashuoneen valoon, elonkorjuuvaloon. Yljän itsensä läsnäollessa on tämä eksytys saanut jalansijaa; ja muutamat ovat heittämäisillään pois välttämättömät hääpuvut. Ja minkä liikkeen se on aikaansaanut häävierasten kesken! minkä jakaantumisen! minkä seulomisen! Ne, jotka riisuvat puvun, näyttävät pitävän tärkeänä, että toisetkin tekisivät samalla tavalla; ja nämä taistelevat, uskollisten varottaessa heitä; ja jakaantuminen jatkuu vieläpä vierashuoneessakin; ja tulee epäilemättä jatkumaan aivan viimeiseen tuntiin asti ennen häitä.

Sillä aikaa merkitsee näkymätön, mutta läsnäoleva Ylkä ja Kuningas uskolliset arvokkaat, jotka tulevat maistamaan hänen ehtoollistaan; ja hän sallii, ja ennusti vertauksessa, tämän viimeisen kokeen. Niiltä, jotka ovat riisuneet puvun, kysyy hän: "Ystäväni [toverini], kuinka tulit tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?" -- lempeä mutta hyvin voimakas muistutus, että puvun kantaminen oli juuri ehtona, että hän pääsi nauttimaan armolahjoja ja että hän sai sellaisen lahjaksi. Ja me haastamme kenenkä tahansa, joka kieltää Kristuksen kuoleman olleen hänen lunastushintansa, sanomaan, tuliko hän nykyiseen valoon -- tietämään Herran läsnäolon ja muut Jumalan syvyydet, jotka nyt nähdään selvästi -- olematta sinä aikana puettu tuohon pukuun. Kukaan ei ole ikinä mennyt sisälle ilman pukua; muut eivät voi nähdä Jumalan syvyyksiä. (1 Kor. 2: 7--14.) Aivan niinkuin oli vertauksessa, niin on nytkin: kun tämä kysymys asetetaan niille, jotka ovat hyljänneet puvun, "eivät he vastaa mitään". He eivät saata kieltää, että he pääsivät sisään silloin kun heillä oli puku päällään; eivätkä he tahdo sitä myöntää.

Silloin Kuningas sanoi palvelijoille: "Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet äärimäiseen pimeyteen." "Äärimäinen pimeys" on pimeys, joka ympäröi maailman viisaat, inhimillisen ajattelemisen pimeys, kun Jumalan sana ei johda sitä, taikka kun hänen ilmotettu lunastus- ja ennalleenasettamisssuunnitelmansa ei saa johtaa sitä oikeaan suuntaan. Sellaisten sitominen eli estäminen on varotuksena vihkiytyneitten seurassa, ja auttaa kaikkia tosivihkiytyneitä mitä selvimmin näkemään puvun tarpeellisuuden ja minkä arvon Kuningas panee sille. Palvelijat, joiden käsketään suorittaa sitominen, ovat ne, joilla on totuuden tieto, ja jotka voivat _sitoa_ sellaisten _vaikutuksen_ Raamatun todistuksilla kallisarvoisen veren arvosta ja välttämättömyydestä, ja vanhurskaudenvaipasta, jonka se osti meille. Taistelussa näitä Raamatun todistuksia vastaan joutuvat ne, jotka ovat riisuneet puvun, omien todistelujensa ja puhdistautumisyritystensä kautta, pois valosta "äärimäiseen pimeyteen". Heille niinkuin maailmallekin, on Kristuksen risti nyt loukkauskivi ja hullutus; mutta uskollisille, vihkiytyneille, on se vielä "Jumalan voima ja Jumalan viisaus."

Mutta otettakoon huomioon, että vertauksessa mainittujen, jotka sidotaan ja heitetään ulos äärimäiseen pimeyteen, on ensin täytynyt olla elonkorjuutotuuksien valossa; ja niinmuodoin on heidän edesvastuunsa ja rangaistuksensa suuremmat kuin niiden edesvastuu ja rangaistus, jotka eivät koskaan ole nauttineet sellaista suosiota. Tuhannet nimikristillisessä seurakunnassa tulevat epäilemättä noudattamaan sitä, mitä heidän etevät johtajansa opettavat, kun he hylkäävät uskon Kristuksen kalliin veren vaikutukseen syntisen lunastushintana, ja nämä eivät likimainkaan tule olemaan syyntakeisia ottamistaan askeleista; sillä heillä ei ole ollut riittävästi valaistusta siihen asiaan nähden.

Tuhannet niistä, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä, eivät koskaan ole uskoneet Kristukseen heidän lunastajanaan tai edesvastaajanaan, eivätkä ikinä ole kantaneet hänen, heidän hyväkseen laskettua vanhurskauden vaippaa. Näitä tietysti ei tarkoteta vertauksessa. Vertaus koskee ainoastaan hyvin rajotettua luokkaa, sellaisia, jotka kerran kaikki selvästi käsittivät lunastuksen arvon, ja jotka käsittäessään tämän arvon, tulivat sisälle, sen takaaman suosion nojalla, erityiseen valoon, joka kuuluu elonkorjuuajalle -- Kuninkaan läsnäoloajalle, juuri juhlan edellä. Millä huolella tuleekaan niiden, jotka kerran ovat valistetut ja jotka ovat maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailman voimia, olla varuillansa pienintäkin sellaista askelta vastaan, joka on niin uskoton, väärä ja onneton. Hebr. 10: 26--31; 6: 4--8. Tarkastaessamme näitä vertauksia, emme saa tehdä sellaista erehdystä, että otaksuisimme kaikkien viisaiden neitseiden menneen häihin -- menneen vierassaliin, jossa erityiset ja lopulliset valmistukset tehdään -- ja että ovi olisi suljettu, ennenkuin vertauksessa mainittu tarkastus alkaa. Tilaisuuden ovi on vielä avoinna kaikille vihkiytyneille, jotka uskon kautta ovat puetut Kristuksen vanhurskauden hääpukuun; sanoma: "Katso Ylkä!" kaikuu vielä; viisaat neitseet lähtevät yhä vielä häntä vastaan, ja menevät yhä vielä hänen kanssaan häihin; ja tyhmät eivät vielä ole palanneet öljyllä täytetyillä astioillaan. Mutta siitä asti kuin "Kuningas tuli" (vuodesta 1878, rinnakkaisaika Herramme esikuvalliselle virkaansa astumiselle juutalaisten kuninkaana -- Matt. 21: 1--13), on vierasten tarkastus ja koetteleminen, miten he ovat vastaanottaneet hääpuvun, jatkunut. Ja kun monet viisaista neitseistä yhä saavat kuulla Yljän läsnäolosta ja tulevat ilomielin juhlaan, osottautuvat muutamat niistä, jotka jo ovat siellä, arvottomiksi jäämään sinne ja ovat sidotut, ja tullaan edelleen sitomaan heidän kätensä ja jalkansa; ja heidän käsityksensä ja ymmärtämisensä nykyisistä totuuksista -- Herran läsnäolosta ja nykyisestä ja tulevasta työstä -- alkaa himmetä yhä enemmän ja enemmän, siinä määrin kuin he, väärien johtopäätösten ja väärien otaksumisten johtamina, vähitellen tai nopeasti, kukin luonteenlaatunsa mukaisesti, luisuvat maailmalliseen katsantokantaan -- ulkonaiseen pimeyteen, jossa maailma on, "äärimäiseen pimeyteen" kun sitä verrataan kirkkaaseen sisäiseen valoon, jonka nyt voivat saada asianmukaisesti puetut pyhät. Ja epäilemättä koetellaan kaikkia neitseitä, jotka pääsevät sisään, tämän asian suhteen. Onnelliset ja pelkäämättömät tässä koetuksessa tulevat olemaan kaikki ne, jotka sydämestään saattavat sanoa: --

"En toiveilleni parempaa Mä perustusta mistään saa, Kuin veri kallis Jeesuksen, Siis siihen turvaan luottaen. Kun kalliolle rakennan, Mä pohjan löydän parhaimman."

Ja sellaiset saattavat riemuiten laulaa:

"On Ruhtinas rauhan nyt läsnä, Hän kasvoillaan valistaa mun. Oi, rakkaani, kuule! Hän sanoo: 'Mun rauhani olkohon sun'. Kun ristinsä turvihin käyn, Tuo veri saa puhtahaks' mun; Kun Jeesukseen luotan mä ain', Ja kaikkeni Herra on sun."

KORKEAN KUTSUN LOPPU EI OLE OVEN SULKEMISTA.

Raamattu ei anna tietoa täsmällisestä ajankohdasta, jolloin ovi hääjuhlaan tulee suljettavaksi, vaikka siitä käykin selvästi esille, ettei sitä suljeta ennenkuin _kaikki_ "neitseet" ovat saaneet tilaisuuden mennä sisälle, ja kaikki "viisaat", eli ne jotka ovat valmiit, ovat menneet sinne.

_Avoin_ "ovi" kuvaa tilaisuutta päästä jonkinlaiseen tilaan tai saavuttaa etuoikeuksia; _suljettu_ ovi esittää sellaisen edun tai tilaisuuden päättymistä. Etu, kutsu tai tilaisuus Evankelikautena, joka rajotetuilla ehdoilla _myöntää_ Kristukseen uskoville _pääsyn_ kanssaperillisyyteen hänen kanssaan ja jumalalliseen luontoon taivaallisessa Valtakunnassa, on se "ovi", jonka kautta me "olemme saaneet pääsön tähän armoon [suosioon], jossa nyt elämme"; nimittäin toivoon Jumalan kirkkauden osallisuudesta. (Room. 5: 2.) Tämä ovi, joka on ollut avoinna koko aikakautena, tulee kerran suljettavaksi; -- ja ovi vertauksessa kymmenestä neitseestä merkitsee tätä sulkemista -- kaikkien sellaisten tilaisuuksien ja etujen päättymistä. Tämä vertaus neitseistä on ainoastaan kuvaus tapauksista tämän ajan lopulla niiden totisen seurakunnan jäsenten kesken, jotka elävät sinä aikana. "Ovi" tässä vertauksessa merkitsee, että eräät erityiset edut, evankelikauden suosionetujen täyttyminen ja päämaali, tulevat olemaan avoinna "viisaille neitseille" elonkorjuuajassa; ja oven "sulkeminen", kun kaikki tämän luokan jäsenet ovat käyttäneet näitä etuja, esikuvaa _kaiken_ evankeliajan suosion ja kaikkien sen etujen päättymistä; sillä juhla kuvaa täydelleen evankeliajan hyötyä ja etuja, sen kautta, että se esittää sitä suurta lopputulosta, johon kaikki muut armonedut johtavat -- luvattuun Valtakunnan kirkkauteen.