Part 14

Koska Herra itse kutsuu kansansa Baabelista, emme saata epäillä, että kaikki ne, jotka todella ovat hänen kansaansa, tulevat kuulemaan kutsun, annettakoon se sitten millä tavalla tahansa; eikä heidän tottelevaisuuttaan ainoastaan panna koetukselle kutsun kautta, vaan myöskin heidän rakkautensa Baabeliin ja taipumuksensa sen eksytyksiin tulevat koeteltaviksi. Jos he hyväksyvät sen opit, toimintatavat, j.n.e., ovat he haluttomia luopumaan siitä, osottautuvat arvottomiksi nykyiselle totuudelle ja ovat ansainneet tulla osallisiksi sen lähestyvistä vaivoista. Mutta kutsun sanamuoto viittaa siihen, ettei niitä Jumalan totisesta kansasta, jotka ovat Baabelissa, pidetä rikostovereina sen synteihin: maallismielisyyteen ja jumalallisen totuuden syrjäyttämiseen, _niin kauvan kuin eivät vielä ole saaneet tietää_, että Baabel on kukistunut -- on hyljätty. Senjälkeen, jos vielä jäävät _sinne_, lasketaan heidät _siihen_ kuuluvaksi, siitä syystä, että he hyväksyvät sen väärät teot ja opit menneisyydessä ja nykyisyydessä, ja tulevat laskettaviksi _osallisiksi_ sen synteihin ja ansainneen tulla osalliseksi sen rangaistuksista, vaivoista, jotka kohtaavat sitä. -- Katso Ilm. 18: 4.

Kuinka voimakas onkaan lause: "Se joutui riivaajaisten asumasijaksi ja kaikenlaisten saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikenlaisten saastaisten ja inhottavien lintujen tyyssijaksi." Kuinka totta onkaan, että inhottavimmat henkilöt yhteiskunnassa etsivät ja kantavat kristillisen tunnustuksen ja kristillisen muodollisuuden pukua, jossain Baabelin eri asunnoista (lahkoista). Jokaisella epäpuhtaalla periaatteella ja opilla on jossain paikassa ja jollain tavalla edustajia siinä. Ja se on "tyyssija", joka pitää varmassa tallessa ei ainoastaan Herran sävyisiä ja lempeitä kyyhkysiä, vaan myöskin monia inhottavia ja saastaisia lintuja. Kuinka monta väärentäjää ja pettäjää, sekä miehiä että naisia, onkaan oman tunnustuksensa mukaan Kristuksen seurakunnan jäseniä! Kuinka monet käyttävätkään vieläpä uskontunnustustaankin peitteenä harjottaakseen sen suojassa pahoja vehkeitään! Tunnettuahan on, että useimmat raaimmista pahantekijöistä, jotka mestataan, kuolevat roomalais-katolisen kirkon jäseninä. Baabeliin on kuulunut sekä parhaimmat että huonoimmat sekä kerma että sakka sivistyneen maailman väestöstä. Kerma on tosivihkiytyneiden pieni luokka, jotka ovat surkealla tavalla sekotetut pelkkäin tunnustajain suureen joukkoon ja saastaiseen, rikokselliseen sakkaan; mutta suotuisissa olosuhteissa tulee kerma-luokka erotettavaksi nykyisessä elonkorjuussa, ennen kirkastumistansa.

Valaistuksena saastaisten ja inhottavien lintujen suhteesta Baabelissa ja sen ulkopuolella on huomattava seuraava julkinen tiedonanto yhteiskunnan tilasta nisupellon seudulta, jossa "oikeauskoisuus" vuosisatoina on kerskannut nisunsa hienosta laadusta ja puhtaudesta ja pienestä lustemäärästään; ja jossa niin kutsuttu kirkko on ollut hallituksen apulaisena ja liittolaisena laatiessaan lakeja ja hallitessaan kansaa: --

YHTEISKUNNAN TILA ENGLANNISSA JA WALES'ISSÄ. Parlamentti-raportti annettu 1873.

Väkiluku uskontunnustuksien mukaan.

Roomalaiskatolisia................... 1,500,000 Englannin valtiokirkko............... 6,933,935 Eriuskoisia [muita protestantteja kuin episkopaleja]................ 7,234,158 Vapaa-uskojia........................ 7,000,000 Juutalaisia.......................... 57,000

Koko luku rikoksellisia vankiloissa.

Roomalaiskatolisia........ 37,300 Englannin valtiokirkko.... 96,600 Eriuskolaisia............. 10,800 Vapaa-uskojia............. 350 Juutalaisia............... 0 145,050

Rikoksellisia väestön joka 100,000:lle.

Roomalaiskatolisia.................. 2,500 Englannin valtiokirkko.............. 1,400 Eriuskolaisia....................... 150 Vapaa-uskojia....................... 5 Juutalaisia......................... 0

Rikoksellisten suhde.

Roomalaiskatolisia............. 1 joka 40:stä Englantilainen valtiokirkko.... 1 " 72:sta Eriuskolaisia.................. 1 " 966:sta Vapaa-uskojia.................. 1 " 20,000:sta

Syy tähän sekavaan tilaan mainitaan: "Hänen haureutensa vihan viiniä kaikki kansat ovat juoneet" [sen henkeä, vaikutusta] -- yhteyttä maailman kanssa. (Ilm. 18: 3.) Väärät opit seurakunnan luonteesta ja tehtävästä, ja väite, että sen korotuksen ja hallituksen aika oli tullut (ja erityisesti sen suurenmoisen menestymisen jälkeen, jonka sen maallinen kunnianhimo sai Konstantinin aikana, jolloin se väitti olevansa Jumalan valtakunta _pystytetty_ hallitsemaan voimassa ja suuressa kirkkaudessa), johti monia Baabeliin, jotka eivät ikänä olisi liittyneet siihen jos se olisi jatkuvasti kulkenut uhrautumisen kaidalla tiellä. Ylpeys ja kunnianhimo johtivat varhaisen seurakunnan tavottelemaan maallista valtaa. Ja voittaakseen valtaa olivat suuri jäsenmäärä ja maallinen vaikutusvalta välttämättömiä. Ja saadakseen jäseniä, jota silloisissa olosuhteissa totuus ei milloinkaan olisi sinne vetänyt, alettiin esittää vääriä oppeja, jotka lopulta saivat vallan kaikkein muiden yli; ja vieläpä totuuksiakin, joissa vielä pysyttiin, väänneltiin ja käänneltiin. Jäsenmäärä nousi aina satoihin miljooniin, ja totinen seurakunta, nisu, yhä vaan "pieni lauma", oli kätketty miljoonien lusteitten sekaan. Täällä, niinkuin lampaat raatelevien susien keskellä, kärsi Jumalan totinen, vielä kehittymätön valtakunta väkivaltaa, ja väkivallantekijät kiskoivat sen itsellensä; ja Herransa lailla, jonka askeleissa he kulkivat, olivat sen jäsenet ylenkatsottuja ja ihmisten hylkäämiä -- surujen miehiä, kärsimysten tuttuja. Mutta nyt, kun tuhatvuotispäivän aamu sarastaa, ja kuluneen pimeän yön oppi-eksytykset huomataan, ja oikeat totuuden jalokivet valaistaan, täytyy vaikutuksen olla, niinkuin oli tarkotettukin, nisun täydellinen erottautuminen lusteesta. Ja niinkuin väärät opit saivat aikaan väärän kehityksen, niin tulee totuuden paljastaminen elonkorjuun valossa saamaan aikaan erottamisen. Kaikki luste ja osa nisusta ovat kumminkin peloissaan. Heidän mielestään tuntuu ikäänkuin Baabelin hajoaminen olisi samaa kuin Jumalan työn kaatuminen ja hänen asiansa epäonnistuminen. Mutta niin ei ole; luste ei milloinkaan ole ollut nisua, eikä Jumala koskaan ole aikonutkaan hyväksyä sitä nisuna. Hän on ainoastaan sallinut, "antanut" molempien kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Juuri Baabelin saastaisten lintujen "tyyssijasta" kutsutaan Jumalan kansa ulos, että he saisivat nauttia vapaudesta sekä olla osalliset elonkorjuun valosta ja elonkorjuutyöstä ja osottautua olevansa ristiriidassa sen eksytysten kanssa oppiin ja tapoihin nähden ja siten päästä pakoon heistä ja heidän kostostaan -- vitsausksista, jotka kohtaavat kaikkia sinne jääneitä.

Nämä vitsaukset eli ahdistukset, jotka edeltäkäsin kuvastuivat hyljätyn juutalaisen huoneen vaikeuksissa, maalataan Ilmestyskirjassa niin synkissä vertauskuvissa, että monella tutkijalla on liioitellut ja pilventakaiset käsitykset tämän aineen suhteen, ja ovat sen vuoksi aivan valmistumattomat niihin tosiseikkoihin nähden, jotka nyt ovat hyvin lähellä tulossa. He tulkitsevat usein vertauskuvat kirjaimellisesti, eivätkä niinmuodoin ole valmistuneet näkemään niiden täyttyvän sillä tavoin kuin ne tulevat täyttymään -- uskonnollisten, yhteiskunnallisten ja valtiollisten häiriöitten, mullistusten, reaktionien (vastavaikutusten), vallankumouksien, j.n.e. kautta.

Mutta tässä on toinenkin huomattava kohta. Sen ajan välillä, jolloin Baabel syöstään pois suosiosta (1878), ja sen ajan, jolloin vitsaukset eli vaikeudet kohtaavat sitä, on lyhyt väliaika, jolloin kaikki Herran kansan uskolliset tulevat saamaan tiedon tästä asiasta ja koottaviksi ulos Baabelista. Tämä osotetaan selvästi samassa värsyssä; sillä sanomaan: "Baabel on kukistunut", on yhdistetty kutsu: "Lähtekää siitä ulos, _te minun kansani_, jottette... saisi tekin hänen [tulevista] vitsauksistansa kärsiä". Tästä samasta väliajasta, ja siitä, mitä silloin tulee tehtäväksi, puhutaan myöskin vertauskuvallisesti Ilm. 7: 3. Vihan sanansaattajille annetaan julistus: "Älkää vahingoittako maata eikä merta eikä puita, _ennenkuin olemme_ PAINANEET LEIMAN Jumalamme palvelijain otsaan". Leiman painaminen otsaan ilmaisee, että totuuden käsittäminen ymmärryksellä on oleva merkki eli leima, joka tulee erikoisesti erottamaan Jumalan palvelijat Baabelin palvelijoista ja uskolaisista. Ja tämä on yhtäpitävä Danielin todistuksen kanssa: "Taitavat [sinun kansastasi] ymmärtävät; eikä yksikään jumalatoin [liitollensa uskomaton] ymmärrä." (Dan. 12: 10.) Siten tulevat luokat merkityiksi ja erotetuiksi, ennenkuin vitsaukset kohtaavat hyljättyä, ulossyöstyä Baabelia.

Ja että tämä _tieto_ tulee vaikuttamaan sekä leimaamisen että erottamisen, sisältyy selvästi ylempänä käsiteltyyn värssyyn; sillä ensin kuuluu selitys että "Baabel on kukistunut", ja että jonkinlaiset vitsaukset eli rangaistukset kohtaavat sitä, ennenkuin odotetaan Jumalan kansan tottelevan _tähän tietoon perustuvaa käskyä_: "Lähtekää ulos". Totisesti, me tiedämme että kaikkien täytyy olla hyvästi leimatut otsiinsa -- ymmärrys valaistu -- Jumalan suunnitelmasta, ennenkuin saattavat oikein käsittää tai totella tätä käskyä.

Ja eikö ole silminnähtävää, että juuri tämä Jumalan palvelijain leimaaminen nyt tapahtuu? Eikö meitä parast'aikaa leimata otsiin? Ja eikö tämä tapahdu vielä oikealla ajallakin? Eikö meitä johdeta askel askeleelta, ikäänkuin Herran omalla kädellä -- hänen sanansa kautta -- käsittämään totuutta ja asioita ylipäänsä hänen näkökannaltaan -- muuttaen meidän entiset, muilta tahoilta saadut mielipiteemme monesta asiasta aivan päinvastaisiksi? Eikö ole totta, että Baabelin eri osastot eli lahkot eivät ole olleet kanavia, joiden kautta tämä leimaaminen on tullut meille, vaan ovat ne pikemmin olleet esteenä, ollen tiellä vastustamassa sen joutuisampaa tapahtumista? Ja emmekö näe yhtäpitäväisyyttä siinä -- kuten myöskin Herran selityksessä, jonka mukaan nisun ja lusteen erottaminen on tapahtuva elonkorjuussa? Ja emmekö näe, että hänen suunnitelmansa mukaista on ilmottaa asianhaarat uskollisilleen ja sitten odottaa heiltä, että heidän on osotettava sydämellistä myötätuntoa tälle suunnitelmalle välittömän tottelevaisuuden kautta? Mitä siitä, jos totteleminen ja ulos tuleminen pakottaa meidät jättämään taaksemme ihmisten kiitoksen, tai hyvän palkan, tai pappilan, tai taloudellisen avun asioissa, tai kotirauhan tai mitä ikänänsä -- älkäämme kumminkaan peljästykö. Hän, joka sanoo meille: "Tulkaa!" on sama, joka sanoi Pietarille: "Tule!" kun hän käveli merellä. Pietari olisi vajonnut kun hän totteli, jollei Herran ojennettu käsivarsi olisi ylläpitänyt häntä; ja sama käsivarsi tukee niitä, jotka nyt, hänen käskystänsä, lähtevät ulos Baabelista. Älä katso vaikeuksien kuohuvaa merta, joka on välillä, vaan katso suoraan Herraan ja ole hyvässä turvassa.

Käsky on lähtekää, eikä menkää; sillä kun me tulemme ulos inhimillisten perimätietojen, uskonoppien, järjestelmien ja eksytysten orjuudesta, _tulemme suoraan Herramme luokse_, jotta hän opettaisi ja ravitsisi meitä, vahvistaisi ja tekisi meidät täydellisiksi tehdäksemme hänen tahtonsa, ja voidaksemme _seisoa_ eikä _kaatua_ Baabelin kanssa.

Jumalan sana ilmottaa, että nimiseurakunta lankeemuksensa jälkeen hänen suosiostaan ja oltuansa hänen puhetorvenaan (Ilm. 3: 16) tulee vähitellen vajoamaan epäuskon tilaan, jossa Raamattu lopullisesti tulee kokonaan syrjäytetyksi todellisuudessa, vaikkakin nimellisesti säilymään, jossa viisaustieteelliset kaiken karvaiset aprikoimiset tulevat olemaan todelliset opinkappaleet. Uskolliset leimatut tulevat välttämään tämän lankeemuksen; sillä heidät "katsotaan arvollisiksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva, ja (saavat he) seisoa" -- eikä langeta Herran läsnäolon aikana. (Luuk. 21: 36.) Tositeossa ovat monet jo vajoamaisillaan alas -- he säilyttävät jumalanpalvelusmuodon, ja uskon Luojaan ja tulevaan elämään, mutta katselevat näitä pääasiallisesti omien tai toisten ihmisten viisaustieteitten ja oppien kautta ja syrjäyttävät Raamatun jumalallisten päätösten erehtymättömänä opettajana. Vaikka nämä pitävätkin kiinni Raamatusta, eivät he kumminkaan usko sen kertomuksia, etenkään Edenistä ja syntiinlankeemuksesta. He säilyttävät Jeesus nimen ja nimittävät häntä Kristukseksi eli Messiakseksi ja Lunastajaksi, mutta pitävät häntä samalla ainoastaan mainiona joskaan ei virheettömänä esikuvana, ja hylkäävät kokonaan hänen lunastusuhrinsa -- hänen ristinsä. He väittävät Jumalan olevan syntistenkin isän ja kieltävät sen kautta sekä kirouksen että Välimiehen.

Ei ole ylipäänsä huomattu, että ensimäisessä tulemisessa Herramme virka-ajan kolme ja puoli vuotta, aina juutalaisen kansan ulossyöksemiseen asti (heidän seurakuntansa ja kansallisuutensa oli yhtä), käytettiin tämän yhteiskunnan eli järjestelmän tutkimiseen eli koettelemiseen pikemmin _kokonaisuuteen_ kuin yksityisiin jäseniin nähden. Sen hengellinen luokka -- papit, kirjanoppineet ja fariseukset -- edustivat tätä järjestelmää kokonaisuudessaan. Itse he selittivät edustavansa juutalaisuutta (Joh. 7: 48, 49) ja kansakin käsitti asian niin; se aiheutti kysymyksen: Onko kukaan hallitusmiehistä tai fariseuksista uskonut häneen? Ja Herramme tunnusti heidät semmoisina; harvoin hän nuhteli kansaa siitä, etteivät ottaneet häntä vastaan, mutta uudelleen ja uudelleen hän puhui "sokeista taluttajista" ja piti heitä vastuunalaisina siitä, etteivät itse tahtoneet mennä Valtakuntaan sisälle, eivätkä sallineet kansankaan, joka muutoin olisi ottanut Jeesuksen vastaan Messiaksena, tehdä niin.

Herramme koetti alituisesti karttaa julkisuutta -- hänen oppinsa ja ihmetyönsä kun yllyttivät kansaa, jotteivät he tulisi ja väkivallalla tekisi häntä kuninkaaksi (Joh. 6: 15); ja kumminkin esiintoi hän alituisesti todistuksia vallastaan ja siitä, että hän oli Messias, juutalaisen papiston tietoon, kunnes heidän koetuksensa seurakuntakansana oli päättynyt, ja heidän huoneensa eli järjestelmänsä oli ulossyösty, "autioksi jätetty". Senjälkeen suunnattiin, hänen johdollansa, apostolien opettaessa, kaikki ponnistukset kansaan yksityisinä henkilöinä; ja ulossyösty seurakunta-järjestelmä virkamiehineen, sellaisenaan, jätettiin kokonaan huomioon ottamatta.

Todistukseksi siitä, että hänen virka-aikanaan ja siihen saakka, kunnes heidän järjestelmänsä hyljättiin, opettajat ja papit edustivat kansaa, huomattakoon hänen menettelytapaansa puhdistetun spitalisen suhteen, josta mainitaan Matt. 8: 4. Jeesus sanoi hänelle: "_Katso, ettet sano tästä kellekään_; vaan mene ja näytä itsesi papille ja uhraa se lahja, jonka Mooses on säätänyt, _todistukseksi_ HEILLE". Todistus oli salattava kansalta jonkun aikaa, mutta siitä oli annettava täsmällinen tieto heidän "_neuvosmiehilleen_", jotka edustivat koko juutalaista seurakuntaa siinä koetuksessa, jonka alaisena se silloin oli.

Erityisesti on meidän huomattava, mikä tarkotus ja minkälainen tulos oli juutalaisen seurakunnan koetuksesta järjestelmänä, sen esikuvallisen yhteyden johdosta, jossa ne ovat evankelisen seurakunnan nykyiseen koetukseen, sekä minkälainen niiden suhde oli Jumalan suunnitelmaan kokonaisuudessaan. Juutalaiset selittivät, heille annettujen lupausten nojalla, olevansa tulevaa Messiasta varten _valmistettu_ kansa, kansa, jonka hän järjestäisi, tekisi alamaisekseen, jota hän johtaisi ja käyttäisi "_omana kansanaan_" siunatessaan maan kaikkia muita kansakuntia, saattamalla kaikki täyteen tietoon Jumalasta ja valmistamalla heille tilaisuuden päästä sopusointuun hänen vanhurskasten lakiensa kanssa. Vaikka Jumala, joka tietää kaikki ennakolta, tiesi, ettei luonnollinen Israel sopisi olemaan tärkeimmällä paikalla tässä suuressa tehtävässä, antoi hän heille siitä huolimatta kaikenlaisia tilaisuuksia ja etuja, ikään kuin hän olisi ollut tietämätön seurauksista. Sillä aikaa ilmaisi hän ennakolta tietämisensä profetallisten ennustusten kautta, joita he eivät saattaneet ymmärtää, ettei _meidän_ tarvitsisi ajatella, että hän oli kokeillut ja epäonnistunut, menettelytavassaan juutalaiseen kansaan nähden.

Niin kauan kuin Israel seurakuntakansana väitti olevansa valmis, halukas ja innokas suorittamaan oman osansa ohjelmasta, oli aivan kohtuullista, että se _alistettiin koetuksen alaiseksi_, ennenkuin Jumalan suunnitelmaa pantiin edelleen toimeen. Tämä suunnitelman jatko oli, että sitten kuin Aabrahamin luonnollinen siemen koettelemuksensa kautta oli osottautunut sopimattomaksi tuota parhainta luvattua ja haluttua kunniaa varten, tulisi evankelikautena valittavaksi ja määrättäväksi yksityisiä henkilöitä, jotka olisivat arvollisia suureen kunniaan päästä Aabrahamin luvatuksi siemeneksi ja Messiaksen kanssaperillisiksi luvatussa valtakunnassa, joka siunaisi ja nostaisi kaikki maan sukukunnat. -- Gal. 3: 16, 27--29, 14.

Jumalallisen suosion "seitsemänkymmentä viikkoa" (490 vuotta), jotka olivat luvatut Juudan kansalle, eivät saattaneet jäädä täyttämättä; ja niinmuodoin ei voitu millään tavalla kutsua pakanoita, tai edes samarialaisia tulemaan opetuslapsiksi tai minkäänlaiseen yhteyteen sen valtakunnan kanssa, jota Kristus ja apostolit saarnasivat. (Apt. 3: 26.) "_Oli välttämätöntä_, että Jumalan sana, [kutsu valtakunnan osallisuuteen] _ensiksi_ puhuttaisi _teille_", sanoi Paavali puhuessaan juutalaisille. (Apt. 13: 46.) "Älkää lähtekö pakanain luo älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin; vaan menkää ennemmin niiden kadonneiden lammasten tykö, jotka ovat Israelin huonetta"; ja vielä: "Minua ei ole lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden lammasten luo", sanoi Mestari, kun hän lähetti ulos opetuslapsensa. -- Matt. 10: 5, 6; 15: 24.

Koko "seitsemäskymmenes viikko", jonka keskellä Kristus kuoli, -- seitsemän vuotta Herramme virka-ajan alusta siihen asti kuin Pietari lähetettiin saarnaamaan Korneliukselle, ensimäiselle kääntyneelle pakanalle -- oli Jumalan järjestelyn mukaisesti erotettu juutalaisten koettelemista varten. Mutta sen sijaan, että heitä olisi koeteltu kokonaisuudessaan (seurakuntakansana) kaikkina näinä seitsemänä vuonna, "toteutettiin tämä koetus rutosti" -- eikä heidän vahingokseen vaan edukseen. Koska siis oli selvää, ei ainoastaan Jumalalle, vaan myöskin ihmisille, että fariseukset, papit ja kirjanoppineet eivät ainoastaan hyljänneet, vaan myöskin viimeiseen asti vihasivat Herraa Jeesusta ja koettivat tappaa häntä; niin hän sentähden, kun hänen aikansa oli tullut julkisesti tarjoutua heille _Kuninkaana_ ratsastaen aasilla heidän luokseen, silloin, kun seurakuntakansan edustajat eivät ottaneet häntä vastaan kuninkaana, hylkäsi hän heti tämän järjestelmän, vaikka kansanjoukko kyllä otti hänet mielellään vastaan ja vaati, että hänet tunnustettaisiin kuninkaaksi. (Mark. 12: 37.) Siten keskeytti Herra kaiken hyödyttömän koetuksen, jotta "seitsemännenkymmenennen viikon" loppuosa käytettäisiin erityisesti ja yksinomaan tämän hyljätyn järjestelmän _kansaa, yksityisiä_ varten -- ennenkuin uuden armotalouden palvelijat lähetettäisiin kaikkien kansakuntien keskuuteen. Ja niin tapahtuikin; sillä kun Herramme ylösnousemisensa jälkeen antoi opetuslastensa tietää, ettei heidän toimintansa tästä lähin enää tarvinnut olla rajotettuna yksin juutalaisiin, vaan saatettiin laajentaa "kaikkiin kansoihin", lisäsi hän tarkasti: -- "_alkaen Jerusalemista_." (Luuk. 24: 47.) Ja hän tiesi hyvin, että heidän juutalaiset mielipiteensä estäisivät heitä menemästä muualle kuin juutalaisten keskuuteen, ennenkuin hän määrättynä aikana avaisi tien -- niinkuin hän tekikin heidän suosioaikansa lopulla lähettämällä Pietarin Korneliuksen luo. Siitä ajasta asti ovat yksityiset juutalaiset ja pakanat olleet samalla lailla osalliset Jumalan suosion eduista, ollen molemmat yhtä otollisia Kristuksessa ja hänen kauttaan; sillä "nykyisessä kutsussa ei ole mitään erotusta", mitä Jumalaan tulee. Juutalaiselle epäsuotuisa erotus on hänen oma ennakkoluulonsa, joka estää häntä käyttämästä hyväkseen _lahjana_ Kristuksen kautta siunauksia, joita hänelle kerran tarjottiin sillä ehdolla että hän todellisesti seuraisi Jumalan lain kirjainta sekä henkeä, jota ei yksikään langenneessa tilassa saata täyttää.

Tämä "seitsemäskymmenes viikko", kaikkine lähempine asianhaaroineen, jotka olivat luonnollisen Israelin koetuksen yhteydessä, ei ainoastaan suorittanut tarkotustaan, tämän järjestelmän koettelemista, vaan antoi myöskin, ja erityisesti, esikuvallisen esityksen nimellisen evankelisen seurakunnan eli nimellisen hengellisen Israelin, jota nimitetään "Kristikunnaksi" ja "Baabeliksi", samanlaisesta koetuksesta, seitsemänä vastaavana vuonna, lokakuusta 1874 lokakuuhun 1881, jotka vuodet alkoivat evankeliajan elonkorjuun. "Kristikunta", "Babel", selittää näkevänsä alkukuvansa, luonnollisen Israelin epäonnistumisen ja väittää olevansa Aabrahamin totinen _hengellinen_ siemen ja olevansa valmis, sopiva ja innokas kääntämään pakanamaailmaa ja vanhurskaasti hallitsemaan ja opettamaan ja siunaamaan kaikkia kansoja, aivan niinkuin juutalainen järjestelmä sanoi olevansa. Nykyinen aikakausi on esikuvallisen kaltainen siinäkin, että sen ajan johtajat ylipäänsä olivat tulleet pitäneeksi lupauksia tulevasta Messiaksesta kuvannollisina lausuntoina; ja ainoastaan kansan alhaisempi luokka odotti _henkilökohtaista_ Messiasta. Oppineet, sen ajan juutalaisten keskuudessa, hylkäsivät henkilökohtaisen Messiaksen ja odottivat, että heidän kansalliskirkkonsa voittaisi kaikki muut ylevämpien lakiensa johdosta ja täyttäisi sillä tavoin kaiken sen, minkä suorittamiseen alhainen kansa luuli tarvittavan henkilökohtaisen Messiaksen. (Ja tätä mielipidettä ovat vielä nytkin "oppineet" juutalaiset opettajat eli rabbinit, jotka tulkitsevat messiasennustusten koskevan heidän kansalliskirkkoansa eikä henkilökohtaista maailman Vapahtajaa. Niitäkin ennustuksia, jotka tarkottavat Kristuksen kärsimisiä, sovittavat he omiin kärsimyksiinsä kansana). Oppinsa mukaisesti, lähettivät he lähetyssaarnaajia ympäri koko maailman kääntämään maailmaa Mooseksen lakiin, ja ajattelivat sillä tavoin saavuttavansa ja "siunaavansa kaikki maan sukukunnat", riippumatta henkilökohtaisesta Messiaksesta. Tämä tapahtui niin suuressa mitassa, että Herramme huomautti siitä sanoen: "Te kuljette ympäri merta ja mannerta tehdäksenne yhden käännynnäisen".

Kuinka onkaan nimi-"kristillisyyden" oppi samankaltainen vielä tänäpäivänä. Alhaisempi kansa, kun heidän huomionsa kiinnitetään siihen, että Herra lupasi tulla takaisin, ja että apostolit ja profetat ennustivat, että tuhatvuotinen valtakunta eli ennalleenasettamisajat olisivat seurauksena Herran toisesta tulemisesta (Apt. 3: 19--21) ovat taipuvaisia ottamaan vastaan totuuden ja iloitsemaan siitä, aivan niinkuin samanlainen luokka teki ensimäisen tulemisen aikana. Mutta nyt, niinkuin 1800 vuotta sitten, on kansan ylimmäisillä papeilla ja neuvosmiehillä kehittyneempi (?) aate. He pitävät kiinni siitä, että lupausten toteutuminen tuhatvuotisajan onnesta, rauhasta maan päällä ja hyvästä tahdosta ihmisten keskuudessa, on aikaansaatava ja saadaankin heidän ponnistustensa, lähetystyönsä, j.n.e. kautta, ilman Herran Jeesuksen henkilökohtaista tulemista; ja tekevät siten lupaukset toisesta tulemisesta ja tulevasta Valtakunnasta sisällyksettömiksi. Nykyajan ylimmäiset papit ja neuvosmiehet, "kristikunnan" "hengelliset", väittävät ja näyttävät uskovan -- pettäen itsensä sekä kansan -- että heidän lähetysharrastuksensa ovat juuri onnistumaisillansa, ja että he, ilman Herraa, nyt ovat saavuttamaisillaan maailmalle kaikki tuhatvuotissiunaukset, joita Raamattu kuvaa.