Part 12

Nisu ei tulisi sidottavaksi lyhteisiin: jyvät kylvettiin alkujaan erilleen toisistaan, riippumattomiksi, ollakseen yhdessä ainoastaan samana lajina samanlaisissa olosuhteissa. Mutta vertaus selittää että yksi elonkorjuun vaikutuksista tulee olemaan lusteen kokoaminen ja lyhteisiin sitominen ennen "polttamista" eli "hädänaikaa", ja tämä työ on käynnissä ympärillämme. Koskaan ei ole ollut tämän kaltaista aikaa, mitä työväenliittoihin, pää-oma-renkaisiin ja kaikenlaisiin suojeluyhdistyksiin tulee.

Sivistynyt maailma on vertauksen "pelto". Uskonpuhdistuksen oppiriitojen tuulet, jotka puhalsivat eri ilmansuunnilta, heittivät siihen nisua ja lustetta sekaisin suuriin tukkuihin (kirkkokuntiin), toiset kallistuen toisaalle, toiset toisaalle (opinkysymyksissä). Tämä ryhmitti nisun ja lusteen lujasti yhteen ja poisti paljon yksilöllisyyttä heistä kaikista. Opinmyrskyt ovat aikoja sitten ohi, mutta _ryhmitykset_ ovat yhä voimassa tottumuksesta, ja ainoastaan siellä ja täällä on jokunen nisuntähkä koettanut kohottautua joukon painon alta pystysuoraan asentoon.

Mutta elonkorjuu-aikana tulee nisu vapautumaan lusteen painostuksesta ja estelemisestä. Totuuden sirppi valmistaa tämän luokan sitä vapautta varten, jolla Kristus alkujaan vapautti kaikki, vaikka samalla sirpillä on vastakkainen vaikutus lusteeseen. Lusteen henki katsoo lahkon suuruuteen ja siihen mikä näkyy, pikemmin kuin _henkilökohtaiseen_ tottelevaisuuteen ja uskollisuuteen Jumalaa kohtaan. Seuraus on, että he hylkäävät ja kiivaudella vastustavat nykyisiä totuuksia, kun heti huomaavat niiden tarkotuksen olevan tuomita kaiken lahkolaisuuden ja koetella jokaista yksityistä. Ja vaikk'eivät olekaan taipuvaisia yhtymään toistensa kanssa, yhtyvät kaikki lahkot kumminkin vastustamaan nykyisen totuuden hajottavia voimia, ja se tehdään niin laajalti, että siteet hitaasti ja varovasti, mutta kumminkin lujasti sidotaan kaikkien uskonnollisten asiain _yksityisen_ ajattelemisen ja tutkimisen ympärille, siinä pelossa, että heidän järjestönsä muuten hajoavat, ja että kaikki nisu pääsee ulos, eikä jää jälelle muuta kuin lustetta.

Jokainen lusteluokan jäsenistä näyttää olevan tietoinen siitä, että jos häntä tutkittaisiin henkilökohtaisesti, ei hänellä olisi minkäänlaisia toiveita saada valtakuntaa, joka on luvattu niille, jotka seuraavat Karitsan jäljissä. Lusteelle olisi mieluisempaa, että eri lahkot tuomittaisiin ryhmittäin eli yhdyskunnittain vertaamalla niitä toisiinsa, siinä toivossa, että siten soluisivat valtakunnan ihanuuteen sen nisun ansiolla, jonka kanssa ovat yhdistetyt. Mutta se ei käy päinsä; arvollisuuden koetus valtakunnan kunniaan tulee olemaan henkilökohtainen -- koetus, jossa kunkin henkilökohtaista uskollisuutta Jumalaa ja totuutta kohtaan koetellaan -- eikä suinkaan koetus, jossa koetetaan saada selville mikä lahko on oikeassa. Ja joka lahko näyttää huomaavan, meidän päiviemme suuremmassa valossa, joka juuri on hajottamaisillansa kirjainuskon ja taikauskon sumun, että toisilla lahkoilla on yhtä suuri (ja yhtä pieni) oikeus olla ainoana ja oikeana seurakuntana kuin sillä itselläänkin. Pakotettuina myöntämään tämän, koettavat he saada kaikki siihen vakaumukseen, että pelastuksen tähden on välttämätöntä olla jonkun heidän lahkonsa jäsenenä -- sama sitten minkä. Siten he yhdistävät yksityisen edesvastuun lahkolaisuuden orjuuteen.

Valaistuksena eräästä yleisestä siteestä, jonka lahkolaisuus nykyisin on vetänyt lujalle uskolaistensa ympärille, viittaamme tuohon viattomalta ja monen mielestä hyödylliseltä näyttävään kansainväliseen pyhäkouluopetukseen. Ne antavat Raamatun tutkistelemisen suhteen kaikkein kristittyjen kesken sen vaikutuksen kuin olisivat lahkolaisuudesta vapaita. Ne _näyttävät_ siis ottavan suuren askeleen poispäin ja eteenpäin vanhoista tavoista, joiden mukaan opiskellaan lahkolaisten katkismusten avulla. Nämä yhdenmukaiset oppitunnit näyttävät lahkolaisuuden hylkäämiseltä ja kaikkien kristittyjen yhtymiseltä tutkimaan Raamattua sen omassa valossa; -- minkä kaikki myös tunnustavat ainoaksi oikeaksi tavaksi, mutta jota kaikki lahkolaiset todellisuudessa kumminkin kieltäytyvät tekemästä; sillä, huomattakoon, nämä kansainväliset pyhäkoulu-oppitunnit ainoastaan _näyttävät_ olevan vapaat lahkolaisuudesta; ne ainoastaan _näyttävät_ antavan vapautta Raamatun tutkimisessa. Todellisuudessa tekee kukin uskontokunta omat selittävät huomautuksensa niihin raamatunpaikkoihin, joita käsitellään oppitunneilla. Ja koska komitea, joka valitsee nämä aiheet, koettaa säilyttää yhtäpitäväisyyden ja yhteyden ulkonaisen varjon, valitsee se sentähden Raamatusta sellaisia paikkoja, joista ei ole kovinkaan eriäviä mielipiteitä. Niitä paikkoja ja oppeja, joista on eriävät mielipiteet, tulisi juuri enin pohtia, jotta kunkin lahkon totuudet ja eksytykset tulisivat ilmi, jotta tultaisiin todelliseen yksimielisyyteen, jolla on perustuksena "_yksi_ Herra, _yksi_ usko, ja _yksi_ kaste" -- näistä ei välitetä opetuksessa, vaan kukin lahko pysyy ennallaan kuten ennenkin.

Näiden ja toisten samanlaisten "yhdistämis"-menettelytapojen tarkotuksena on tehdä protestantismi ulkonaisesti vaikuttavammaksi ja sanoa kansalle todellisuudessa, joskaan ei sanoilla: Teidän _täytyy_ yhtyä johonkin näistä lahkoista, muutoin ette ole ollenkaan Jumalan lapsia. Itse asiassa se ei olekaan mikään _yhdeksi seurakunnaksi_ yhtyminen, vaan eri järjestöjen yhtymä, joista kukin on yhtä huolellinen kuin ennenkin säilyttääkseen oman järjestönsä lahkona eli lyhteenä, mutta joista kukin kumminkin on halukas yhtymään toisten kanssa aikaansaadakseen suuremman ja vaikuttavamman ulkomuodon maailman silmissä. Se muistuttaa lyhteiden kokoamista kuhilaaksi. Jokainen lyhde säilyttää oman siteensä eli järjestysmuotonsa ja tulevat ne vielä kovemmin sidotuiksi ja kiilatuiksi toisten lyhteitten kanssa suuressa ja suurenmoisessa aumassa.

Kansainvälinen opetusjärjestelmä yhtyneenä nykyajan tapaan "hoitaa" pyhäkouluja, edistää suuresti lahkolaisuutta ja estää todellista kasvamista totuuden tiedossa vielä toisellakin tavalla. Tuollainen yleinen opetustunti asetetaan yhteyteen koulun "harjotusaineiden" kanssa, niin että tuskin jää aikaa tarkastamaan varovaisesti laadittuja painettuja kysymyksiä valmistettuine vastauksineen; eikä jää ollenkaan aikaa totuutta isoovalle raamatuntutkijalle tai toisinaan sattumalta esiintyvälle vakavalle opettajalle tuomaan esille toisia kysymyksiä, joista saisi aihetta hyödylliseen keskusteluun ja mietiskelyyn. Ennen aikaan kokoontuivat raamattuluokat tutkimaan sellaisia Raamatunosia, joita itse olivat valinneet, eikä mikään muu estänyt heitä tulemasta totuuden tuntoon kuin heidän omat ennakkoluulonsa ja taikauskonsa, ja vakavat totuutta isoovaiset, olivat aina tilaisuudessa edistymään edes vähän. Mutta nyt, kun enenevä valo valaisee jokaista ainetta ja hajottaa taikauskon ja ennakkoluulon sumun, estetään sitä valaisemasta raamattuluokan jäsentä juuri kansainvälisten oppituntien kautta, jotka väittävät auttavansa häntä. Sitä aikaa, jota hän käyttää raamatuntutkisteluun, johdetaan niin taitavasti, ettei hän millään muotoa saisi uusia ajatuksia, vaan että hän alituisesti käyttäisi sanan rieskaa (melkoisesti sekotettuna ihmisten perimätiedoilla), niin että koko ruokahalu häviää edistyneemmän totuuden "vahvan ruo'an" nauttimiseen. (Hebr. 5: 14.) Sellaisilla tunneilla on etupäässä toteltava sanoja: "Meidän on pysyttävä aineessamme, sillä tunti on pian mennyt", ja sen kautta uhrataan kaikki aika ja tilaisuus saada maistaa "vahvaa ruokaa" ja panna arvoa sille. Tosin on profetta, kuten myös apostolikin;, selittänyt, että, arvostellakseen ja käsittääkseen Jumalan suuria oppeja, jotka ovat niin välttämättömiä kasvamisellemme armossa sekä Jumalan tiedossa ja rakkaudessa, on meidän jätettävä ensimäiset alkeet ja edistyttävä täydellisyyttä kohti "maidosta vierotettuina, nisistä erotettuina". -- Hebr. 6: 1; Jes. 28: 9.

Joskin pyhäkouluopetustapoja on äskettäin huomattavassa määrässä parannettu, on niissä yhä edelleen paljon toivomisen varaa. Näihin kouluihin kuuluu osa Herran kansan parhaimpia -- jotka, koettaessaan huolellisesti palvella Mestaria, ovat pienemmässä tai suuremmassa määrässä hämillään "Herran _työn_" lukuun ja ulkonaiseen ilmenemiseen nähden. Me myönnämme, että paljon hyvää on saatu aikaan, mutta sillä on myös varjopuolensa. Vakavaa tutkijaa estetään henkilökohtaisesta velvollisuudesta ja edistymisestä, tehdäkseen sitä, minkä Jumala on vanhemmille määrännyt, jonka laiminlyöminen on vahingoksi sekä vanhemmille että lapsille. Nuorista miehistä ja naisista sitävastoin on lyhyt kokousaika, kaavoihin kytkettyine kysymyksineen ja "harjotuksineen", miellyttävämpi kuin raamatuntutkisteleminen. Heitä johdetaan tuntemaan, että ovat täyttäneet velvollisuuden; ja muutamien hetkien _uhraus_ tulee maksetuksi niiden tarjoaman seuran ja seurustelupuhelun kautta. Pienokaiset pitävät myöskin eniten "harjotuksista", laulusta, kertomuskirjoista, huvimatkoista, virvokkeista ja huvittelusta ylipäänsä; ja he ja heidän äitinsä tulevat runsaasti palkituiksi siitä vaivasta, mikä heillä on ollut puvuista, kun he täten tulevat tilaisuuteen näyttääkseen hienoja pukujaan. Ja mitä vanhempain velvollisuuteen uskonnollisen kasvatuksen suhteen kodissa tulee, jätetään se suureksi osaksi pyhäkoulun sisällyksettömän olemuksen ja koneiston huostaan. Pyhäkoulua on sattuvasti sanottu kirkon lastenkamariksi, ja pienokaiset, jotka siten kasvatetaan maailmanhengen kurituksessa ja nuhteessa, ovat nuoria vesoja tuosta runsas-satoisesta lusteesta, jota suuri Babylon on aivan kukkuroillaan.

Missä ikänä, siellä ja täällä, löytyykään aikuisten raamattu-luokka, jossa opettaja on kyllin suora ja itsenäinen syrjäyttääkseen määrätyn läksyn ja esittääkseen tärkeämpiä asioita sekä valmistaakseen vapautta totuuden esilletuomiselle, olkootpa sitten suotuisia tai epäsuotuisia lahkolle, niin maailman viisas pastori tai johtaja huomaa hänet epävarmaksi opettajaksi. Sellaiset opettajat ovat todellakin vaarallisia lahkolaisuudelle, ja jäävät hyvin pian ilman tutkistelupiiriä. Sellaiset opettajat ja totuudet, joita he asettavat julkisen tutkistelun alaiseksi, leikkaisivat pian lahkolais-lyhteiden siteet ja hajottaisivat ne, ja sentähden heitä ei kauemmin suvaita. Sentähden suositaan toisia, jotka voivat hallita lukupiirinsä ajatukset, voivat vierottaa heidät "vahvasta ruuasta" ja säilyttää heidät vierottamattomina lapsina, jotka ovat liian heikkoja seisoakseen omin jaloin, ja kahlitut heidän rakastamiinsa ja opettamiinsa järjestelmiin ja joita paitsi he uskovat kuolevansa. Totisen opettajan ja totisen raamatuntutkijan paikka on kaiken maallisen pakon ulkopuolella, jossa hän voi vapaasti tutkia ja ottaa ravintoa hyvän Jumalan sanan kaikista osista ja esteettömästi seurata Karitsaa, minne ikänä se johtaa. -- Joh. 8: 36; Gal. 5: 1.

Samalla kun nyt _täytyy_ tunnustaa yksityisen ulkonainen vapaus suuremmassa määrässä kuin koskaan ennen, näemme kuitenkin, ettei koskaan ennen ole ollut aikaa, jolloin siteet olisivat olleet niin lujalle vedetyt sitoakseen kaiken vehnän ja lusteen noihin moniin lyhteisiin. Ei ole koskaan ollut aikaa, jolloin toimenpiteet olisivat olleet niin ahtaat ja niin rajottaneet yksilöllistä vapautta kuin nyt. Innokkaan seurakunnan jäsenen jokainen vapaahetki on varattu monia kokouksia tai muita toimia varten niin, ettei jää ollenkaan aikaa esteettömään ajattelemiseen ja raamatuntutkisteluun. Näiden kokousten, iltamien y.m. päätarkotuksena on lahkolaisuuden lisääntyminen ja voimistuminen; ja seurauksena on tuo mainittu vapauden sitominen, joka on niin vahingollinen Jumalan vihkiytyneitten lasten, vehnän, oikealle kehittymiselle. Nämä siteet vedetään parast'aikaa kovemmalle, niinkuin profetta osottaa. (Jes. 28: 22.) Nämä lyhteet, joista päivä päivältä on yhä vaikeampi päästä irti, sisältävät vähän vehnää ja paljon lustetta.

Koska nyt olemme nähneet todellisesti vihkiytyneen vehnän vähyyden ja "kastettujen tunnustajain" suuren joukon (niinkuin joku metodistipiispa oli voimakkaasti kuvannut lusteluokkaa), on ilmeistä, että lusteen polttaminen tulee olemaan huomattava tapaus. Monet erehtyvät kumminkin luullessaan, että lusteen polttaminen palavassa uunissa, jossa on oleva itku ja hammasten kiristys (Matt. 13: 42), tarkottaisi kirjaimellista tulta tai vaikeuksia tämän elämän tuolla puolen. Koko vertaus kuuluu nykyiseen aikakauteen. Tämä tuli ei ole ainoastaan kuvaus, samoin kuin vehnä ja lustekin, vaan se esikuvaa lusteen hävittämistä suuressa hädässä, jolla tämä aika tulee päättymään ja josta vehnäluokka lupauksen mukaan tulee pelastumaan (Mal. 3: 17; Luukk. 21: 36). Suuri palava uuni on kuvaus "suuresta hädän ajasta", joka tämän elonkorjuun lopussa tulee kohtamaan arvotonta lusteluokkaa "kristikunnassa".

Lusteen hävittäminen ei merkitse nykyajassa eikä tulevassakaan, lusteluokkaan kuuluvien yksityisten _henkilöiden_ hävittämistä. Se merkitsee pikemmin tämän luokan väärien vaatimusten hävittämistä. Heidän arvelunsa ja avoin tunnustuksensa on, että he ovat kristittyjä, vaikka todellisuudessa vielä ovatkin maailman lapsia. Kun he ovat lusteena poltetut eli hävitetyt, tulevat he esiintymään ja tunnetuiksi oikeassa karvassaan, -- maailman jäseninä, eikä heidän enää tarvitse matkia kristittyjä, Kristuksen Seurakunnan nimellisinä jäseninä.

Herramme sanoo selittäen, että hän kylvi valtakunnan hyvän siemenen, totuuden, josta nousee koko totinen, _totuuden hengen siittämä_, nisuluokka. Jälestäpäin, yöllä, pimeinä aikakausina, keskiajalla, kylvi Saatana lustetta. Epäilemättä kylvettiin luste samalla tavalla kuin nisukin, nousten eksytyksistä. Olemme nähneet kuinka surkealla tavalla suuri vastustaja ja hänen sokaistut palvelijansa saastuttivat pyhäkön ja sotajoukon ja kuinka paavikunta häpäisi ja käytti väärin kallisarvoiset astiat (opit); ja tämä on ainoastaan toinen esitys samasta asiasta. Väärät opit synnyttivät vääriä tarkotuksia ja pyrkimyksiä Herran nisupellolla, ja viekottelivat monen palvelemaan Saatanaa, kylvämällä eksytyksiä opissa ja elämässä, jotka sitten ovat kehittäneet lustetta runsain määrin.

Peltovainio näyttää hyvältä ja kukoistavalta monen mielestä, kun lasketaan korret sadoin miljoonin. Mutta todellisuudessa on nisun luku verrattain pieni, ja nisulle, jota luste on tukahduttanut suuresti estäen sen kehittymistä, olisi ollut paljon parempi, jollei maailmallismielistä lustetta ollenkaan olisi ollut seurakunnassa, vaan se olisi saanut olla omalla paikallaan maailmassa, niin että vihkiytynyt "pieni lauma", Kristuksen hengen ja opin ainoat edustajat, olisivat yksin jääneet vainiolle. Silloin esiintyisi hyvin selvästi erotus seurakunnan ja maailman välillä, ja sen kasvaminen, vaikka hitaammalta _näyttävä_, olisi silloin ollut terveellinen. Suuri näennäinen menestys, joka esiintyy suuressa lukumäärässä, rikkaudessa ja yhteiskunnallisessa asemassa, josta niin monet suuresti ylpeilevät, on todellisuudessa suureksi vahingoksi, eikä millään tavalla siunaukseksi seurakunnalle tai maailmallekaan.

Kun tarkastamme tätä asiaa, huomaamme, että lusteen joukossa on monia, joita ei voi moittia heidän väärästä asemastaan valhenisuna. Eivätkä monet heistä tiedäkään, ettei luste ole todellinen seurakunta; sillä heistä vihkiytyneet, nisun pieni lauma, on liiottelijoita ja haaveilijoita. Ja, lusteen paljouteen verrattuina, näyttävät varmasti Herra ja apostolit ja kaikki nisu liiottelijoilta ja haaveilijoilta, jos kerran enemmistö, luste, on oikeassa.

Lusteelle on niin perinpohjin ja usein vakuutettu, että he ovat kristittyjä -- että kaikki muut ovat kristittyjä paitsi juutalaiset, vapaauskojat ja pakanat -- että tuskin saattaa odottaakaan, että he edes muusta tietäisivät. Väärät opit vakuuttavat heille, että on ainoastaan kaksi luokkaa; ja että kaikki, jotka välttävät ijankaikkisen vaivan, ovat määrätyt olemaan Kristuksen kanssaperillisiä. Jokainen hautauspuhe, lukuunottamatta tässä suhteessa niitä, jotka ovat syvälle langenneita, julkijumalattomia ja epäsiveellisiä, vakuuttaa ystäville vainajan rauhasta ja ilosta ja taivaallisesta kirkkaudesta; ja todistaakseen tätä esitetään paikkoja Raamatusta, joiden yhteydestä muiden paikkojen kanssa pitäisi selvitä, että ne tarkottavat ainoastaan täydellisesti vihkiytyneitä, pyhiä.

Sellaisia, jotka luonnostaan ovat taipuvaisia pitämään itseään arvottomina, jotka omissatunnoissaan tuntevat, etteivät ole pyhiä, eivätkä omista itselleen sellaisille annettuja Raamatun runsaita lupauksia, kehottavat yhtä tietämättömät lustetoverinsa sekä saarnatuolissa että kirkonpenkissä omistamaan nämä lupaukset. He tuntevat omassatunnossaan -- he ovat varmoja siitä -- etteivät ole tehneet mitään sellaista, jonka tähden oikeastaan ansaitsisivat ijankaikkisen vaivan; ja heidän uskonsa kristikunnan vääriin oppeihin johtaa heidät toivomaan ja väittämään, että he ja kaikki siveelliset ihmiset ovat seurakunnan jäseniä, joille kaikki runsaat lupaukset kuuluvat. Siten he ovat lustetta väärien oppien johdosta, eikä sillä hyvä, että heillä itsellään on väärä asema, vaan he saattavat väärään valoon myöskin vihkiytyneitten pyhien todellisesti korkean aseman. Eksytyksen huumauksessa on heillä turvallisuuden ja tyytyväisyyden tunne; sillä jos he vertaavat omaa elämäänsä monien muiden elämään nimikristikunnassa ja edesmenneiden ystäviensä elämään, joiden ylistykseksi pidettyjä puheita he heidän hautajaisissaan kuuntelivat, niin huomaavat he olevansa ainakin keskinkertaisia -- ja vieläpä rehellisempiäkin vaelluksessaan kuin monet suuriääniset tunnustajat. Siitä he ovat kuitenkin tietoisia, etteivät koskaan ole todellisesti vihkineet sydäntänsä ja elämäänsä, aikaansa ja varojansa, leivisköitään ja tilaisuuksiaan Jumalalle ja hänen palvelukseensa.

Mutta _samalla tavalla_ kuin juutalaisen kansan ruumenluokkaa hävitettiin heidän elonkorjuunsa lopulla (Luuk. 3: 17), _samoin_ tulee tämäkin lusteluokka kulutettavaksi tässä elonkorjuussa. Niinkuin ruumenet lakkasivat kaikista vaatimuksista jumalalliseen suosioon nähden Jumalan riemuitsevana valtakuntana, ennen elonkorjuun päättymistä uskonnollisten ja valtiollisten taistelujen suuressa _tulessa_, joka kulutti sen järjestelmän, aivan samoin on lusteluokan käyvä "kristikunnassakin". He tulevat kulutettaviksi; he _eivät enää tule olemaan_ lustetta; he eivät enää tule pettämään itseään enemmän kuin toisiakaan; he lakkaavat itseensä sovittamasta noita ylen suuria ja kalliita lupauksia, jotka kuuluvat ainoastaan voittaville pyhille; ja koska heidän erilaiset niin kutsutut valtakuntansa ja heidän erilaiset uskonnolliset järjestönsä, eripuraisuuden rikkirepiminä, minkä totuuden nouseva valo on aiheuttanut, tulevat _kulutettaviksi_ nykyään sytytetyssä tulessa, "Jumalan kiivauden tulessa" (suurena hädän aikana, jolla tämä aikakausi tulee päättymään. -- Sef. 3: 8) lakkaavat he käyttämästä hyväkseen "kristikunnan" nimeä maallisille järjestöilleen.

Puhuttuansa lusteen polttamisesta selittää vertaus edelleen: "_Silloin_ vanhurskaat [nisu] loistavat isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko." [Saatammeko pyytää parempaa todistusta kuin tämä on siitä, ettei oikea seurakunta vielä ole saatettu voimaan Jumalan valtakuntana, ja ettei sitä koroteta ennenkuin tämä elonkorjuutyö on päättynyt?] Silloin on tämä vanhurskauden aurinko (jonka kirkkauden keskipisteenä Kristus Jeesus aina tulee olemaan) nouseva, tuoden lääkettä säteissään siunatakseen, asettaakseen ennalleen ja puhdistaakseen koko ihmismaailman synnin saastasta ja eksytyksestä; jota vastoin tottelemattomat tehdään tyhjäksi toisessa kuolemassa.

Muistettakoon, että esikuvallisessa elonkorjuussa kuului juutalaiseen eli lihallisen Israelin huoneeseen sekä oikeita israelilaisia, että myöskin ainoastaan sen nimellisiä; että ainoastaan _totiset_ israelilaiset valittiin ja korjattiin evankeliumin aittaan ja heitä kunnioitettiin niillä totuuksilla, jotka kuuluvat evankelikaudelle; ja ettei tämän kansan muita jäseniä ("ruumenia") ruumiillisesti hävitetty (vaikka luonnollisestikin moni menetti henkensä tuon hädän päivänä), vaan heidät erotettiin kaikista valtakunnan suosio-eduista, joihin he ennen olivat luottaneet ja joista olivat kerskanneet. Etsi sitten tälle rinnakkaisuus ja vastaavaisuus "lusteen" kohtelemisessa nykyisessä polttamisajassa.

Ei siinä kyllin, että Herra on osottanut meille, mitä on odotettavissa tässä "elonkorjuussa" ja meidän osaamme siinä, sekä senkautta että olemme erotetut että senkautta että "elonkorjaajina" käytämme totuuden sirppiä auttaaksemme toisia vapauteen Kristuksessa ja eroon vääristä inhimillisistä järjestelmistä ja pakkositeistä, mutta tehdäkseen meidät vielä kahta varmemmiksi siitä, että olemme oikeassa, ja että elonkorjuun erottamisaika on tullut, on hän antanut meille todistuksia itse vuoteen nähden jolloin elonkorjuutyö alkoi, sekä ilmottanut myös sen pituuden ja milloin se tulee päättymään. Nämä, jotka jo ovat tutkitut, osottavat, että 1874 loppu osotti sen alkamisen, samoin kuin 1914 loppu tulee näkemään tämän 40 vuotisen elonkorjuu työn päättyvän. Juutalaisen aikakauden elonkorjuu, nykyisen esikuva, oli sitäpaitsi kaikkine pikku seikkoineen varjokuva tämän elonkorjuun järjestyksestä ja työstä. Me tahdomme nyt tarkastaa tämän elonkorjuun muutamia silmiinpistäviä ajanvaiheita ja ottaa huomioon niiden antamat opetukset, mitkä nyt ovat saatavissa, ja joita Herramme nähtävästi aikoi tätä tarkotusta varten, jottei meidän tarvitsisi olla epätoivossa tai epävarmuudessa, vaan että tietäisimme hänen suunnitelmansa ja kykenisimme toimimaan voimalla sen mukaisesti, työtovereina hänen kanssaan hänen ilmotetun tahtonsa toimeenpanemisessa.

Kaikki juutalaisen elonkorjuun yhteydessä olevat ajanvaiheet (vaikka ajottain välillisesti koskivatkin uskovaisia) tarkottivat suorastaan nimijoukkoa ja osottivat ajanjaksoja jolloin sitä koeteltiin, jolloin se hyljättiin, kukistettiin ja perin hävitettiin järjestönä eli kirkollisena kansana. Siten tuli Herra (vuonna 29 j.K.) Ylkänä eli Elonkorjaajana ei ainoastaan totisille israelilaisille, vaan koko joukolle. (Joh. 1: 11.) Silloisessa elonkorjuussa ilmeni, että kypsiä nisunjyviä, aittaan (evankeliseen armotalouteen) kelpaavia, oli harvassa, ja että suuri joukko, joka ainoastaan näytti nisulta -- oli todellisuudessa ainoastaan "ruumenia", jolta puuttui oikeaa sisäistä nisuainetta. Kun Herramme, kolme ja puoli vuotta myöhemmin (vuonna 33 j.K.), otti vastaan kuningasviran ja salli (sen mitä aikaisemmin oli kieltänyt -- Joh. 6: 15) että kansa asetti hänet aasin selkään ja tervehti häntä kuninkaana, osotti tämä muuatta kohtaa vastakuvallisessa evankelisessa elonkorjuussa, joka on paljon tärkeämpi kuin esikuvan tapaus. Rinnakkaisuus tässä osottaa, niinkuin olemme nähneet, 1874 Herramme toisen läsnäolon ajaksi Ylkänä ja Elonkorjaajana, ja huhtikuun 1878 ajaksi, jolloin hän alkoi harjottaa valtaansa kaikkein kuninkaiden Kuninkaana ja kaikkein herrain Herrana täydellä todella -- tällä kertaa hengellisenä Kuninkaana, kaikella voimalla läsnäolevana, vaikka näkymättömänä ihmisille.