Part 11

Olemme vielä huomanneet profetta Danielin ilmaisevan Herramme toisen tulemisen (12: 1), kumminkin sellaisella tavalla, että se on ollut peitetty siksi kunnes ne tapahtumat, joiden oli ennustettu käyvän näiden edellä, olivat tapahtuneet, ja siirtyneet historiaan, jolloin johduimme näkemään, että se, joka on kätketty Mikaelin nimen taakse, todellisuudessa onkin mitä nimi ilmaisee -- _Jumalan edustaja_ -- "Suuri Ruhtinas". Niin, me tunnemme hänet: "Liiton Ruhtinaan", "Väkevän Jumalan" [hallitsijan], "Ijankaikkisen Isän" [elämänantajan] (Dan. 11: 22; Jes. 9: 6), joka tulee "nousemaan" voimalla ja vallalla suorittaakseen suuren kaiken ennalleenasettamisen, ja tarjoamaan ijankaikkisen elämän ihmissuvun kuolleille ja kuoleville miljoonille, jotka ovat lunastetut hänen omalla kalliilla verellään. Ja sen jälkeen kun olemme seuranneet nuo Dan. 12:ssa mainitut 1335 päivää niiden päättymiseen asti samana vuonna, saatamme nyt ymmärtää, miksi enkeli, joka tällä tavoin osotti vuosiluvun, puhui siitä niin riemuitsevin sanoin: -- "Autuas on se, joka odottaa [joka on odottavassa tai valvovassa tilassa] ja saavuttaa tuhat ja kolmesataa ja viisi neljättä päivää!" -- v. 1874 j.K. [Vuosi alkaa juutalaisten laskun mukaan lokakuussa, niinmuodoin alkoi v. 1875 todellisuudessa lokakuussa 1874.] Ja on huomattava, että me laskiessamme tässä ilmaistuja vertauskuvallisia aikoja, käytimme sitä avainta, joka annetaan meille sen tavan kautta, jolla ensimäinen tuleminen ilmaistiin -- nim. vertauskuvallista päivää esittämässä kirjaimellista vuotta. Sillä tavalla huomasimme Herramme toisen tulemisen ajan selvästi todistettuna olevan 1874 -- lokakuussa samana vuonna, niinkuin osotetaan II osassa, 6 luvussa.

Mutta ei siinä kaikki. Saattaa kumminkin vielä huolellisellekin tutkijalle esiintyä järkeviin syihin perustuvia epäilyksiä hänen läsnäolostaan, mutta me toivomme näkevämme ne kaikki poistettuina. Esimerkiksi, syyllä voi kysyä: Mistä johtuu, että tarkka Raamatun ajanlasku osottaa seitsemännen vuosituhannen, tai Millenniumin, alkaneen lokakuussa 1872, kun taas riemuvuodet osottavat, että vuosi 1874 on Herramme toisen tulemisen vuosiluku ja ennalleenasettamisaikojen alkamisvuosi?

Tämä näennäinen ristiriita toisen tulemisen vuosiluvun ja seitsemännen vuosituhannen alkamisen välillä näyttää ensi silmäyksellä osottavan, että kaikki ei ole joka suhteessa paikoillaan aikalaskelmissa, ja se johti uudistettuihin huolellisiin laskelmiin, mutta aina samoilla tuloksilla. Tarkempi miettiminen osottaa kumminkin Jumalan olevan tarkan ajanmittaajan, ja ettei tämäkään kohta tee mitään poikkeusta hänen matemaatillisesta täsmällisyydestänsä. Muistakaamme, että ajanlasku alkoi Aadamin luomisesta, ja että Aadam ja Eeva elivät jonkun aikaa ennen synnin tuloa. Meillä ei ole täsmällistä tietoa tämän ajan pituudesta, mutta kaksi vuotta lienee todennäköinen otaksuma. Ennen Eevan luomista antoi Jumala Aadamin elää siksi kauvan että hän huomasi kaipaavansa toveria (1 Moos. 2: 20); hän oli oppinut tuntemaan kaikki eläimet ja antanut niille nimet; hän oli tutustunut erilaisiin puulajeihin ja kasveihin Eedenissä. Sitten seurasi Eevan luominen; ja joku aika on täytynyt kulua heidän nauttiessaan suloisesta ympäristöstään ennen synnin tuhoavan hallan tuloa.

Jos me johdamme muistiimme kaikki nämä asianhaarat, saatamme tuskin ajatella vähempää aikaa kuin kaksi vuotta kuluneen tässä synnittömässä tilassa; ja väliaika noiden kuuden tuhannen vuoden lopun ja ennalleenasettamisaikojen välillä vie siihen johtopäätökseen, että aikaa, joka kului Aadamin luomisesta, synnin alkamiseen, ja jona Aadam edusti Jumalan maan päällä olevaa valtakuntaa, ei lasketa kuuluvaksi noihin kuuteen pahan päivään. Ne kuusi tuhatta vuotta, joina Jumala on sallinut pahan hallita maailmaa, ennen suuren seitsemännen tai sabatti tuhannen alkamista tai ennen ennalleenasettamisaikoja, lasketaan synnin tulosta maailmaan. Ja koska ennalleenasettamisajat alkoivat lokakuussa 1874, täytyy tämän vuosiluvun olla synnin vallan kuuden tuhannen vuoden viimeinen vuosi; ja erotus tämän vuosiluvun ja sen vuosiluvun välillä, jonka ajanlasku näyttää Aadamin luomisesta, osottaa siis synnittömyyden ajan Eedenissä, joka oikeastaan kuuluu vanhurskauden hallitukseen.

Mikä taasen ensi silmäyksellä saattaisi näyttää olevan ristiriitaista, -- että nim. Herra olisi läsnä 1874 vuoden lopussa, ja että pakanain ajat eivät pääty ennenkuin 1914, -- huomataan kumminkin olevan täydellisessä sopusoinnussa Jumalan suunnitelman kehitysten kanssa suuren päivän taistelua ja sotaa varten, ja aivan niinkuin Daniel ennusti (2: 44), selittäessään: "Mutta niiden kuningasten _päivinä_ on taivaan Jumala valmistava valtakunnan, ja se on murentava ja lopettava kaikki nämä valtakunnat". Sentähden täytyykin olla aivan niinkuin olemme huomanneet asiain olevankin; Herramme on oltava läsnä, hänen tulee koetella seurakuntansa eläviä jäseniä, korottaa heidät ja kirkastaa heidät ja asettaa heidät ja itsensä siihen voimaan ja valtaan, jota on käytettävä tuhatvuotiskautena (Ilm. 5: 10; 20: 6) ja tulee hänen panna liikkeelle keinot ja välikappaleet, jotka (vaikka eivät itse siitä tiedä) tulevat suorittamaan hänen käskynsä ja siten osaltansa vaikuttamaan taistelussa Kaikkivaltiaan Jumalan suurena päivänä -- sen kautta että heikentävät ja lopulta kumoavat kaikki nykyiset niin kutsutut "kristikansat". Silloinkin, kun Jumalan valtakunta jo musertaa tämän maailman valtakuntia, tulevat nämä olemaan aivan tietämättömiä kukistumisensa _todellisesta syystä_ -- kunnes "vihan päivän" loppuessa, heidän ymmärryksensä silmät avautuvat, ja he tulevat _näkemään_, että uusi talous on alkanut ja havaitsevat Immanuelin _ottaneen_ suuren valtansa ja alkaneen ihanan ja vanhurskaan hallituksensa.

Aikaennustusten siten osottaessa 1874 ja yksimielisesti pitäen sitä Herramme toisen läsnäolon vuosilukuna, vakuuttaen siitä meille matemaatillisella tarkkuudella, huomaamme olevamme toisenlaistenkin todistusten valtaamina; sillä muutamat Herran, apostolien ja profeettain ennustamat omituiset merkit, joiden piti esiintyä hänen tulemisensa edellä, huomataan selvästi jo todellisuudessa täyttyneen. Me näemme, luvatun Eliaksen todella tulleen; että hänen opetuksensa on tullut hyljätyksi kuten on ennustettu; ja että sentähden täytyy tulla suuri hädän aika. Ennustettu synnin ihminen, Antikristus, on myös esiintynyt ja täyttänyt pitkän ja kauhistuttavan hallituksensa, ja täsmälleen "määrättynä aikana" (1799) otettiin häneltä hänen valtansa pois. Pyhäkön puhdistaminen täytettiin myöskin, niinkuin oli ennustettu, ja kylliksi pitkän aikaa ennen 1874 tehdäkseen "Herralle valmistetun kansan", -- kansan joka hartaasti odotti hänen tuloansa -- niin kuin samanlainen työ ennen hänen ensimäistäkin tulemistansa valmisti kansan ottamaan vastaan häntä silloin.

Me huomaamme, että vuosiluku 1874 pitää yhtä myöskin Danielin ennustuksen kanssa (12: 1), joka asettaa "Mikaelin" tulon "lopun aikaan" -- s.o. johonkin 1799 ja 1914 välille -- ja esittää tämän tapahtuman aiheuttavaksi suuren hädän ajan ja siis tapahtuvaksi ennen sitä. Kun seitsemänkymmentäviisi vuotta tästä "Valmistuksen päivästä" oli kulunut ja kehittänyt tarvittavat ehdot hänen suuren työnsä alkamiselle, silloin astui Mestari näyttämölle -- äänettömästi, "ilman ulkonaisia menoja" -- "samalla tavalla" kuin hän meni pois. Ja tämän "valmistuspäivän" jälellä olevat neljänkymmentä vuotta, joista kuusitoista jo kuuluvat menneisyyteen [tämä nim. kirjotettiin 1890. S. h.], tulevat lopullisesti täyttämään hänen valtakuntansa nostamisen eli pystyttämisen suureen voimaan ja kirkkauteen.

Siten juoksevat ennustusten kaikki säteet yhteen, suuntautuen tuohon "lopun aikaan", jonka polttopisteenä on Elonkorjuu -- Herramme läsnäolon ja hänen kauan sitte luvatun valtakuntansa pystyttämisen aika. Ja kun me mietimme näiden tapahtumain suurta tärkeyttä, hämmästyttäviä armotalousmuutoksia, joita ne tuovat tullessaan, ja niitä tarkottavien profetallisten todistusten lukuisuutta ja luonnetta; ja kun me näemme, miten huolellisesti meille on ilmotettu hänen ilmestymisensä tapa, jottei olisi uskomme tiellä ainoatakaan loukkauskiveä, joka estäisi meitä tuntemasta hänen läsnäoloaan, iloitsevat sydämemme sanomattomalla riemulla. Täydelleen kymmenen kertaa suuremmat todistukset on meille annettu hänen toisesta tulemisestansa kuin mitä aikaisemmille opetuslapsille suotiin ensimäisessä tulemisessa, vaikka se silloinkin oli aivan kylliksi "totisille israelilaisille", jotka odottivat Israelin lohdutusta.

Melkein kaksituhatta vuotta ovat kärsivät, vainotut, uhrautuvat vihkiytyneet ikävöineet ja odottaneet Mestarin tuloa. Uskollinen Paavali, palava Pietari, rakastava Johannes, harras Stefanus, lempeä Maria ja hellä ja vierasvarainen Martta, pitkä jono sellaisia, jotka kuoleman ja kidutuksen uhalla, pelkäämättä tunnustivat totuuden, sellaisia, jotka kärsivät marttyyreina, sekä muutamia uskollisia isiä ja äitejä, veljiä ja sisaria Israelissa, jotka nöyrästi vaelsivat Jumalan kanssa vähemmän myrskyisinä aikoina, häpeämättä tai pelkäämättä tunnustaa Kristusta ja kantaa hänen pilkkaansa, tai olla niiden seurassa, jotka kärsivät pilkkaa hänen totuutensa tähden (Hebr. 10: 33) -- kaikki nämä, taisteltuaan uskon jalon taistelun, panivat pois sota-asunsa odottaakseen luvattua palkintoaan Mestarin ilmestyessä. -- 2 Tim. 4: 8.

Ja nyt on hän tullut! Herra on todella läsnä! Ja aika on käsissä hänen valtakuntansa pystyttämiselle ja hänen uskollisen morsiamensa korottamiselle ja kirkastamiselle. Hänen läsnäolonsa odottamisen päivät kuuluvat nyt menneisyyteen, ja kauan sitte ennustettu autuus, joka tulisi odottavien osaksi, on meidän. Uskon silmille on hän nyt ilmestynyt profetallisen lampun avulla (2 Piet. 1: 19); ja ennenkuin elonkorjuu on päättynyt tulevat usko ja uskon nykyiset ilot väistymään toiveittemme ihastuttavien riemujen täydellisen toteutumisen tieltä, jolloin ne, jotka katsotaan arvollisiksi, kaikki ovat tehdyt hänen kaltaisikseen ja tulevat näkemään hänet, _sellaisena kuin hän on_, kasvoista kasvoihin.

Niinkuin vertauksessa, joka valaisee Herran takaisintuloa (Matt. 25: 14--30), osotetaan, kutsuu hän silloin _ensimäiseksi_ työkseen palvelijansa ja tekee tiliä heidän kanssaan. Tilinteosta niiden palvelijain kanssa, jotka ovat uskollisesti käyttäneet talenttinsa, etsien hänen tahtonsa tuntemista ja sen tekemistä, osottaa vertaus, että jokainen, niin pian kuin hän on tutkittu, koeteltu, saa "mennä Herransa iloon", ennenkuin hän (Herra) ottaa vastaan luvatun hallituksen. Nyt me näemme tämän vertauksen toteutuvan, ja myöskin ennenkuin osallisuutemme hallituksessa alkaa. Ennenkuin viholliset ovat voitetutkaan, sallitaan jokaisen uskollisen selvästi nähdä tuleva valtakunta, sen ihanuus ja nousevan tuhatvuotispäivän suuri työ; ja tämä näky suuresta ennalleenasettamisesta, joka pian kohtaa koko ihmiskuntaa Kristuksen ja hänen kirkastetun seurakuntansa kautta, on juuri Herran ilo, johon heidän sallitaan ottaa osaa.

Koska me siten seisomme, ikäänkuin Pisgan kukkuloilla, ja katselemme suurenmoista näköalaa, joka on aivan edessämme, iloitsevat sydämemme Jumalan suuresta suunnitelmasta sanomattomalla riemulla; ja vaikkakin huomaamme, että seurakunta vielä on alennuksensa korvessa, ja ettei hänen todellinen voittohetkensä vielä ole täydelleen tullut, saatamme kumminkin, kun näemme sen nopean lähestymisen merkit, ja uskon kautta erotamme jo Yljänkin läsnäolon, nostaa päämme ja riemuita, tietäen lunastuksemme lähestyvän. Oi, minkä siunauksen täydellisyyden, ilon ja kiitollisuuden aiheen tämä totuus sisältääkään. Todella, Herra on pannut suuhumme uuden laulun. Sen suuren laulun, jonka ensi säveleet enkelikuoro viritti, Jeesuslapsen syntyessä: -- "Katso, minä tuon teille HYVIÄ SANOMIA SUURESTA ILOSTA, joka on tuleva KAIKILLE KANSOILLE". Jumalalle olkoon kiitos! Sen sopusuhtaiset soinnut täyttävät kohdakkoin taivaan ja maan ijankaikkisella säveleellä, sikäli kuin siunattu pelastus -- ennalleenasettamistyö, jonka hän tulee suorittamaan, edistyy ihanaa täydellisyyttään kohti.

* * * * *

MÄ LÖYSIN YSTÄVÄN.

Mä löysin armaan ystävän! En hänest' ennen tiennyt Nyt rakkautensa täytti mun. On näin hän luokseen vienyt. Hän syömmein sitoo siteillään, Jok' ei nyt laukee koskaan. Mä Herran oon, hän myös on mun, Niin nyt ja kautta aikain.

Mä löysin armaan ystävän! Hän kärsi, kuoli eestäin. Ja kaikki antoi armossaan, Siks' on hän yksin elämäin. Oon tyystin tyhjä itsessäin, Kun kaikki hälle annoin; Mun syömmein, voiman, sielun myös, Ne kaikki hälle kannoin.

Mä löysin armaan ystävän! Niin hellän, puhtaan, oivan. Hän neuvoo, johtaa kulkuain Ja antaa parhaan hoivan. Nyt rakkaudestaan voiko mun Pois mahti mailman riistää? Ei, elo eikä kuolokaan Voi helmastansa ryöstää.

KUUDES LUKU.

ELONKORJUUTYÖ

Elonkorjuutyön luonne. -- Nisun kokoaminen. -- Lusteen kokoaminen lyhteisiin, sitominen ja polttaminen. -- Sen alkuperä ja runsaus. -- Kulutettu ruumenien lailla juutalaisessa elonkorjuussa. -- Vastaavaisuudet aikaan nähden huomatut. -- Baabelin hylkääminen, asteettainen lankeeminen ja lopullinen tyhjäksi tekeminen. -- Jumalan palvelijain merkitseminen ennenkuin vaivat tulevat Baabelin yli. -- Sekä järjestelmien että yksityisten tuomitseminen eli tutkisteleminen. -- Juutalaisen järjestelmän koetus esikuvallinen. -- Nisun koetteleminen ja seulominen. -- Viisaat neitseet, erotettuina tyhmistä, menevät pitoihin. -- "Ja ovi suljettiin." -- Uusi tarkastus ja muutamien hylkääminen. -- Miksi? ja kuinka? -- "Korkean kutsun" päättymineu. -- Aika on lyhyt. -- "Jottei kukaan ottaisi kruunuasi." -- Palvelijoita ja voittajia yhdennellätoista tunnilla.

"Elonkorjuu" on sana, joka antaa yleisen käsityksen työstä, mikä on odotettava tapahtuvaksi vuosien 1874 ja 1914 välillä. Se on pikemmin niittämisen kuin kylvämisen aika, koetuksen, tilinteon, varmentamisen ja palkinnon päivä. Koska juutalainen elonkorjuu on esikuva tämän ajan elonkorjuusta, niin saamme huomioonottamalla ja vertaamalla sen elonkorjuun eri piirteitä hyvin selvän käsityksen työstä, joka on suoritettava nykyisessä elonkorjuussa. Siinä elonkorjuussa oli Herramme erikoinen opetus tarkotettu kokoamaan sitä nisua, joka jo oli nisua, ja erottamaan juutalaisen kansan ruumenet nisuista. Ja hänen opeistansa tuli myös siemen uudelle armotaloudelle, joka alkoi (kohta sen jälkeen kuin Israelin kansa hyljättiin) Helluntaina.

Todistukseksi siitä, että opetuslasten erikoinen työ silloin oli niittämistä eikä kylvämistä, on huolellisesti pidettävä mielessä Herramme sanat heille, kun hän toimintakautensa aikana lähetti heidät seurakuntakansansa keskuuteen. Hän sanoi heille: "Nostakaa silmänne ja katselkaa vainioita, kuinka jo ovat valkoiset leikattaviksi. Ja leikkaaja saa palkan ja kokoaa hedelmää ijankaikkiseen elämään". (Joh. 4: 35, 36.) Ylielonkorjaajana siinä elonkorjuussa (niinkuin tässäkin) sanoi Herra alikorjaajille: "Minä olen lähettänyt teidät leikkaamaan sitä, johon ette ole työtä panneet; muut [patriarkat, profetat ja muut pyhät miehet menneinä aikoina] ovat työn tehneet, ja te olette päässeet heidän työalalleen" -- korjaamaan hedelmät näiden vuosisatojen ponnistuksista, ja koettelemaan tätä kansaa sanomalla: "Taivasten valtakunta on lähestynyt" ja kuningas on läsnä -- "Katso kuninkaasi tulee sinulle". -- Matt. 10: 7; Joh. 12: 15; Sak. 9: 9.

Sen sijaan, että Herra juutalaisessa elonkorjuussa olisi koettanut tehdä vuohia lampaiksi, hän etsi sokaistut ja hajoitetut lampaat Israelissa, kutsuen kaikkia, jotka _jo olivat hänen lampaitaan_, jotta he kuulisivat hänen äänensä ja seuraisivat häntä. Nämä huomiot esikuvasta antavat viittauksen sen työn laadusta, jolle aika nyt on tullut nykyisessä elonkorjuussa eli nykyisenä kokoamisaikana. Toinen ja suurempi kylvö, tuhatvuotiskautena ja tuhatvuotisen valtakunnan suotuisemmissa olosuhteissa, tulee kohta alettavaksi: itse asiassa aletaan nyt jo panna ennalleenasettamista y.m. koskevia siemeniä, joista tuo tulevaisuuden laiho tulee nousemaan, maahan siellä ja täällä totuutta isooviin ja janooviin sydämiin. Mutta tämä on nykyään ainoastaan tilapäistä työtä; sillä maallisen esikuvansa mukaisesti on nykyinen elonkorjuuaika niin kutsutun seurakunnan (nimikristikunnan) korjaamista varten, jotta siitä kootut todelliset pyhät, korotettaisiin ja yhdistettäisiin Herransa kanssa, ei ainoastaan saarnatakseen totuutta, vaan myöskin toimeenpannakseen suuren ennalleenasettamistyön maailmaan nähden.

Tässä elonkorjuussa tulevat nisu ja lusteet erotettavaksi; kumminkin muodostavat nämä molemmat luokat ennen erottamista nimiseurakunnan. Vehnä on valtakunnan todelliset lapset, todenperäisesti vihkiytyneet, perilliset, luste taas on vaan nimeksi, mutta ei todellisuudessa Kristuksen seurakunta eli tuleva morsian. Luste on se Herramme mainitsema luokka, joka kutsuu häntä Herraksi, mutta ei tottele häntä. (Luuk. 6: 46.) Ulkonäöltään ovat nuo molemmat luokat niin toistensa kaltaisia, että on hyvin tarkasti katsottava nähdäkseen erotuksen näiden välillä. "Pelto on maailma" vertauksessa, ja vehnä ja luste yhdessä (luste lukuisempana) muodostavat sen, mitä joskus kutsutaan "kristityksi maailmaksi" ja "kristikunnaksi." Toisinaan tai säännöllisesti käymällä jumalanpalveluksissa, kutsumalla itseään kristityksi, vaarinottamalla muutamia kirkkotapoja ja menoja ja olemalla suoranaisesti tai vähemmin suoranaisesti yhteydessä jonkun uskonnollisen järjestelmän kanssa, näyttää luste, ja joskus otaksutaankin niin, olevan sydämestään vihkiytyneitä Jumalan lapsia. Niin kutsutuissa "kristityissä maissa" lasketaan siten kaikki, paitsi julkiset vapaauskojat ja juutalaiset, kristityiksi; ja heidän lukunsa, (siihen laskettuna harvat kokonaan vihkiytyneet -- pyhät) arvioidaan olevan noin 180 miljoonaa kreikkalais- ja roomalaiskatolilaista sekä noin 120 miljoonaa protestanttia.

Herramme ei ole käskenyt panna toimeen mitään erottelemista valtakunnan todellisten ja mukailtujen lasten välillä evankelikautena; sillä täydellisen erottelemisen suorittaminen aiheuttaisi maailman (pellon) yleisen nurinkääntämisen -- yleisen häiriön sekä nisun niinkuin lusteenkin irtinyyhtämisen. Hän sanoi sentähden: "Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti". Mutta hän lisäsi: "Elonaikana sanon leikkuumiehille [enkeleille, lähettiläille]: Kootkaa ensin lusteet ja sitokaa ne kimppuihin poltettaviksi, mutta nisut korjatkaa aittaani". (Matt. 13: 30.) Niinmuodoin on meidän elonkorjuuaikana odotettava yleistä erottelemista, joka tähän asti on ollut kielletty. Sen ohella kun niitä, joita nisulla kuvataan, alituisesti kehotetaan seisomaan lujina siinä vapaudessa, jolla Kristus on tehnyt heidät vapaiksi ja karttamaan kietovia liittoja julkisten rikkojien ja lammasten vaatteissa olevien susien kanssa, niin siitä huolimatta he eivät kumminkaan saisi vetää rajaviivaa _täydelleen vihkiytyneen_ luokan (nisun, pyhien) ja lusteen välille, jotka _tunnustavat_ Kristuksen nimeä ja jotka jossain määrin antavat näiden oppien vaikuttaa ulkonaiseen käytökseensä, mutta joiden sydämen halu on kaukana Herrasta ja hänen palveluksestansa. Tämä sydämien, vaikuttimien j.n.e. tuomitseminen, johon kykymme on riittämätön, ja jota Herramme käskikin kokonaan karttamaan, on juuri se työ, jota eri lahkot ovat ryhtyneet toimeenpanemaan -- he kun ovat ryhtyneet erottamaan, koettelemaan nisua, ja ankarien, ihmisten valmistamien uskonkappalten kautta lykkäämään luotaan lusteena eli kerettiläisinä, kaikki kristinuskon tunnustajat, joiden usko ei sovi yhteen kaikenlaisten heidän väärien mittojensa kanssa. Ja kumminkin, kuinka huonosti nämä lahkot ovat onnistuneet. He ovat asettaneet vääriä, raamatunvastaisia sääntöjä ja oppeja, jotka todellakin ovat kehittäneet paljon lustetta ja tukahduttaneet ja erottaneet vehnän; esimerkiksi oppi ijankaikkisesta vaivasta kaikille niille, jotka eivät ole seurakunnan jäseniä. Vaikka se nyt alkaakin olla melkoisesti muuttunut aikamme enenevässä valossa, niin kumminkin, minkä määrän lustetta onkaan tämä eksytys kehittänyt, ja kuinka se onkaan tukahduttanut ja sokaissut vehnää tulemaan oikeaan käsitykseen Jumalan luonteesta ja suunnitelmasta. Nykyhetkellä näemme, minkä erehdyksen lahkot ovat tehneet, kun eivät ole seuranneet Herran neuvoa antamalla nisun ja lusteen, pyhien ja tunnustajien, _kasvaa yhdessä_, ryhtymättä minkäänlaiseen erottelemiseen. Rehelliset henkilöt joka lahkossa tunnustavat, että heidän lahkossaan on paljon lustetta, tunnustajia, jotka eivät ole pyhiä, ja myöskin, että näiden lahkolais-aitauksien ulkopuolella on monta pyhää. Siten ei yksikään lahko saata nykyhetkellä väittää, eikä väitäkään, olevansa _kokonaan_ nisua ja _vapaana_ lusteesta. Vielä vähemmin saattaisi mikään maallinen yhdyskunta (paitsi kristadelfianit ja mormonit) olla kyllin rohkeita välttääkseen, että _kaikki vehnä_ on heidän keskuudessaan. Niinmuodoin ei heillä ole minkäänlaista puollustusta järjestelmillensä, jumaluusopillisille rintavarustuksillensa, j.n.e. He eivät voi erottaa nisua lusteesta, eikä mikään täydellisesti ja perinpohjin voikaan suorittaa tätä sydämien erottamista, paitsi se menettelytapa, jonka Herra on määrännyt toimeenpantavaksi elonkorjuuaikana. Tämä osottaa kuinka tarpeellista on tietää milloin aika on käsissä ja hetki on lyönyt elonkorjuutyön alkamiselle. Ja, uskollisena lupaukselleen, ei Herra ole jättänyt meitä pimeyteen, vaan antaa sen valon, jonka aika nyt on tullut, meille kaikille, joiden sydämet ovat valmistuneet sitä varten. "Te, veljet, ette ole pimeydessä [ettekä myös nukkuvia], niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas." -- 1 Tess. 5: 4.

_Totuus, jonka aika nyt on tullut_, on tämän elonkorjuun sirppi, niinkuin samanlaista sirppiä käytettiin juutalaisessakin elonkorjuussa. Elonkorjaajat, enkelit ["enkeli"-sana merkitsee _lähettilästä_], eli lähettiläät nykyään, ovat Herran seuraajia, aivan niinkuin samanlainen luokka juutalaisessa elonkorjuussa oli elonkorjaajina. Ja vaikka, koko evankeliajan kuluessa, toisia oli kielletty ryhtymään nisun ja lusteen erottamiseen, tulee kumminkin Herran suunnitelma ja järjestely niin selvästi näytettäväksi niille, jotka nyt ovat valmistuneet, arvolliset ja tottelevaiset, että he tuntevat hänen äänensä sanovan: "Sivaltakaa nykyisen totuuden 'sirpillä', ja kootkaa minulle minun valittuni, jotka minun kanssani liiton tekivät uhreilla!" "_He_ tulevat, sanoo Herra Sebaot, sinä päivänä, jona minä kokoan jalokiveni, minulle omaisuudeksi (engl. k.)" -- Ilm. 14: 15; Ps. 50: 5; Mal. 3: 17.

Tämä aika ei ole ainoastaan pyhien kokoamista varten totuuden kautta (yhteyteen Herransa ja toistensa kanssa ja eroon pelkistä tunnustajista, lusteesta), vaan se on myöskin aika pellon puhdistamiselle, jonka kautta luste, sänki, j.n.e. poltetaan, ennen uuden kylvön alkamista. Yhdessä suhteessa tulee nisu koottavaksi lusteen keskuudesta -- lusteen suuremman runsauden vuoksi -- niinkuin Herra sanoo: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani". Kumminkin, toisessa suhteessa esitetään erottaminen, ja tosi syylläkin, lusteen kokoamiseksi nisusta. Todellisuudessa paikka oikeastaan kuuluu nisulle; se on nisupelto, eikä lustepelto (ihmiskunta lasketaan maaksi, josta sekä nisu että luste kasvaa eli kehittyy); siten luste on väärällä paikalla ja on se poistettava. Herra valmisti nisupellon, ja nisu esittää valtakunnan lapsia. (Matt. 13: 38). Ja koska pelto eli maailma tulee annettavaksi näille, ja kuuluukin jo heille lupauksen perustuksella, osottaa vertaus että itse asiassa tuleekin luste kerättäväksi pois ja poltettavaksi, ja sen kautta jää pelto ja kaikki, mitä siinä on nisulle. Luste viedään maahan (maailmaan), mistä se tulikin, ja nisun esikoiset kootaan aittaan, jotta maa tuottaisi toisen sadon.