Part 8

Se aika, jolloin pienemmät vankeudet ja rangastukset jättivät tilaa tälle suurelle "seitsemän ajan" kansalliselle rangastukselle oli silloin, niinkuin jo olemme osottaneet, kun heidän viimeinen kuninkaansa, Sedekia, kukistettiin -- jonka ajan jälkeen on ollut keskeytymätön, pitkä kurituksen aika -- nuo ennustukset "seitsemän aikaa" tahi 2520 vuotta.

Raamatussa käytetään "aika" sanaa merkitsemään yhtä vuotta, olkoon vuosi sitten kirjaimellinen tahi esikuvauksellinen; mutta sinä aikana, jolloin ennustus lausuttiin, oli mahdotonta tietää, oliko se aika, jota tarkotettiin kirjaimellinen tahi esikuvauksellinen. Profeetat koettivat kyllä uutterasti, vaikka turhaan, ottaa selvää mitä aikaa, tahi _minkälaista aikaa_ [kirjaimellista eli esikuvauksellista], Henki osotti. (1 Piet. 1: 11.) _Esikuvauksellinen_ vuosi lasketaan Raamatussa kuuvuoden mukaan -- kaksitoista kuukautta, kussakin kolmekymmentä päivää tahi kaikkiaan kolmesataakuusikymmentä päivää -- kukin päivä merkiten yhtä vuotta. Siten merkitsee yksi "aika" tahi yksi vuosi, jos se on esikuvauksellinen, kolmesataakuusikymmentä (360) esikuvauksellista päivää, ja "seitsemän aikaa" tekee kaksituhatta viisisataakaksikymmentä (360X7=2520) esikuvauksellista päivää, tai 2520 kirjaimellista vuotta.

Kysymys, joka nyt esiintyy, on: Olivatko nämä seitsemän aikaa kirjaimellisia tahi esikuvauksellisia? Tarkotettiinko niillä seitsemää vuotta tahi kahtatuhatta viittäsataakahtakymmentä vuotta? Me vastaamme: Ne olivat esikuvauksellisia aikoja, 2520 vuotta. Niitä ei voida käsittää seitsemänä kirjaimellisena vuotena, sillä Israelilla oli monta pitempiaikaista vankeutta -- niin esim. palvelivat he Mesopotamian kuningasta kahdeksan vuotta (Tuom. 3: 8), moabilaisten kuningasta kahdeksantoista vuotta (Tuom. 3: 14), kuningas Jabinia kaksikymmentä vuotta (Tuom. 4: 2, 3), filistealaisia kerran neljäkymmentä vuotta ja toisen kerran kahdeksantoista vuotta (Tuom. 13: 1; 10: 7, 8), lukuunottamatta heidän seitsemääkymmentä vuottaan Baabelissa. Kaikki nämä jaksot olivat paljon pitemmät kuin "seitsemän aikaa" tahi kirjaimellista vuotta, mutta kun tätä "seitsemän ajan" jaksoa kumminkin mainitaan viimeisenä, suurimpana ja lopullisena rangastuksena, todistaa tämä, että esikuvauksellista, eikä kirjaimellista aikaa tarkotetaan, vaikka se hebrealainen sana, joka on käännetty "_seitsemäksi kerraksi_" suomalaisessa ja seitsemäksi ajaksi englantilaisessa Raamatussa 3:nessa Moos. 26: 18, 21, 24, 28, on sama sana, joka Dan. 4: 13, 20, 22, 29 on käännetty sekä suomalaisessa että englantilaisessa seitsemäksi ajaksi. Omituista on myös, että se toistetaan neljä kertaa molemmissa paikoissa. Nebukadnesariin nähden olivat ne kirjaimellisia vuosia, mutta, kuten tulemme näkemään, olivat sekä Nebukadnesar että hänen "seitsemän aikaansa" esikuvauksellisia.

Nuo Nebukadnesarin alennuksen "seitsemän aikaa" (Dan. 4: 13, 20--23) _osottautuivat_ seitsemäksi kirjaimelliseksi vuodeksi, koska ne todellisuudessa sinä aikana menivät täytäntöön, ja samalla tavalla on Israelin ja koko maailman nöyryyttäminen niiden "valtojen alle, jotka ovat", _osottautunut_ olevan seitsemän esikuvauksellista aikaa -- kaksituhatta viisisataakaksikymmentä kirjaimellista vuotta. Tämä jakso on nyt, kahtakymmentäkuutta vuotta lukuunottamatta (tämä kirjotettiin v. 1888), täyttynyt, ja voimia on nykyään liikkeellä joka haaralla, jotka viittaavat siihen, että pakanain hallitus tulee päättymään ja ijankaikkisen vanhurskauden ja kaikki uuden liiton siunaukset alkavat tulla Israelin ja koko huokaavan luomakunnan osaksi.

Israelin seitsemän ajan päättyminen.

Tämä Israelin rangastuksen pitkä jakso ("seitsemän aikaa", tahi 2520 vuotta), on pakanain hallituksen "pakanain aikojen" jakso. Koska, niinkuin jo olemme osottaneet, "pakanain ajat" alkoivat v. 606 e.K. ja tulevat jatkumaan kaksituhatta viisisataakaksikymmentä vuotta, niin ne tulevat päättymään vuonna 1914 (2520-606=1914.) Silloin tulevat ne siunaukset, jotka ovat merkittynä saman luvun jälkimäisessä osassa (3 Moos. 26: 44, 45) täyttymään. Jumala on muistava ja Israelille täyttävä sen liiton, joka tehtiin heidän isäinsä kanssa. -- Room. 11: 25--27.

Tätä voitanee muutamille esittää selvemmin seuraavalla tavalla:

Israelin kurituksen "seitsemän aikaa" =..... 2520 vuotta Ne alkoivat, kun hallitus annettiin pakanoille, joka, niinkuin olemme osottaneet, oli 606 e.K. Niinmuodoin oli v:een 1 e.K............................ 606 " heidän ajastaan kulunut, ja jäännös osottaa päättymisvuoden kristillisen ajanlaskun mukaan, nim................................ 1914

Todistukseksi siitä, että yhtä päivää yhden vuoden sijasta _käytetään Raamatussa_ esikuvallisessa ennustuksessa, esitämme seuraavat tapaukset, jotka ovat sillä tavalla täyttyneet: -- (a) Vakoojat saivat harhailla neljäkymmentä päivää etsiessään Kaanaata (eng.), joka oli esikuva Israelin neljäkymmenvuotisesta vaelluksesta korvessa. (4 Moos. 14: 33, 34.) (b) Kun Jumala tahtoi ilmottaa Israelille Hesekielin kautta vaikeaa vastuksen aikaa, antoi hän profeetan tehdä sen esikuvalliseksi, selittäen: "Kunkin päivän teen minä sinulle vuodeksi." (Hes. 4: 1--8.) (c) Siinä ihmeellisessä ja täyttyneessä ennustuksessa Dan. 9: 24--27, jota tutkimme edellisessä luvussa, jossa osotetaan Herramme voitelemisen aikaa, kuin myös sitä seuraavaa seitsemää suosion vuotta Israelille, joiden keskellä Herramme tapettiin, on käytetty esikuvauksellista aikaa: jokainen päivä esikuvauksellisissa seitsemässäkymmenessä viikossa merkitsi yhtä vuotta, ja se tuli täytetyksi siten, (d) Edelleen ilmaistaan Dan. 7: 25 ja 12: 7 paavikunnan voiton ajanjaksoa kolmeksi ja puoleksi ajaksi, ja tämä täyttyi, niinkuin tiedämme (ja tässä osassa näytämme) tuhannessa kahdessasadassakuudessakymmenessä vuodessa (360 x 3 1/2 = 1260.) Samaa jaksoa mainitaan Ilmestyskirjassa: luvussa 12: 14 mainitaan sitä kolmeksi ja puoleksi ajaksi (360 x 3 1/2 = 1260); luvussa 13: 5 nimitetään sitä neljäksikymmeneksikahdeksi kuukaudeksi (30 x 42 = 1260); ja luvussa 12: 6 kutsutaan sitä tuhanneksi kahdeksisadaksi kuudeksikymmeneksi päiväksi. Näiden ennustuksien täyttyminen tulee tuonnempana tarkemmin tutkittavaksi. Nyt lienee kylliksi pitää mielessä, että Hengen käyttämä sana "aika" toisissa paikoissa on yhdenmukainen sanan nykyisen käytön kanssa; että esikuvauksellisessa ennustuksessa yksi aika on esikuvauksellinen vuosi, jossa on kolmesataakuusikymmentä vuotta; ja se tosiseikka, että nuo kolme ja puoli aikaa, joita on käytetty määräämään luopuneen kirkon voittoaikaa on täyttynyt tuhannessa kahdessasadassa kuudessakymmenessä vuodessa, vahvistaa oikeaksi sen säännön, jonka mukaan nuo pakanallisen hallituksen "_seitsemän aikaa_" ovat lasketut (360 x 7 = 2520), ja todistaa niiden päättyvän v. 1914; sillä jos kolme ja puoli aikaa on 1260 päivää (vuotta), niin täytyy seitsemän aikaa olla määrälleen kaksi kertaa niin paljon, nim. 2520 vuotta.

Jos Israelin "seitsemän aikaa" olisivat tulleet täytetyiksi kirjaimellisessa ajassa (seitsemässä vuodessa), olisivat ne siunaukset, joita Jumala oli taannut ehdottomassa liitossaan heidän isäinsä kanssa, myös täyttyneet. (Katso 3 Moos. 26: 45 ja Room. 11: 28.) Mutta niin ei käynyt. He eivät vielä milloinkaan ole saaneet nauttia näistä siunauksista; ja Paavali sanoo (Room. 11: 25, 26), ettei tämä liitto tule täyttymään ennenkuin valittu evankelinen seurakunta, Kristuksen ruumis, heidän lunastajanaan on tullut täydelliseksi. Kristuksen ja hänen morsiamensa kautta tulee liitto toimeenpantavaksi. "Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin huoneen kanssa niiden päiväin [s.o. rangastuksen seitsemän ajan] _jälkeen_, sanoo Herra: minä annan minun lakini heidän sydämeensä, ja kirjotan sen heidän mieliinsä; ja minä tahdon olla heidän Jumalansa ja heidän pitää olla minun kansani. Ja he eivät enää opeta kukin lähimmäistänsä ja kukin veljeänsä, sanoen: tuntekaat Herraa; sillä kaikki he tuntevat minun, heidän pienistänsä suuriin asti, sanoo Herra. Sillä minä olen antava heidän rikoksensa anteeksi, enkä ole heidän syntejänsä enää muistava". (Jer. 31: 33, 34; Hebr. 10: 16, 17.) Näinä päivinä [suosion ajalla, joka seuraa rangastuksen seitsemää aikaa] ei enää sanota: isät söivät happamia viinamarjoja ja lasten hampaat ovat heltyneet. Vaan "kukin [joka kuolee] on oman syntinsä tähden kuoleva, ja joka syö happamia viinimarjoja, sen hampaat heltyvät." -- Jer. 31: 29,30.

Ennalleenasettaminen noiden seitsemänkymmenen vuoden päätyttyä Baabelissa ei merkinnyt vapautumista pakanahallituksesta; sillä siitä asti olivat he veroa maksava kansa. Tämä ennalleenasettaminen tarkotti pikemmin tämän kansan koossapitämistä, koska Messias oli sille tarjottava. Israelin ollessa pakanahallituksen alaisena ja sitä silmällä pitäen selitti Herramme, että he yhä tulisivat olemaan tallattavina, kunnes pakanain ajat päättyisivät eli täyttyisivät. Maailma on sen tosiasian todistajana, että Israelin rangastus pakanain hallitessa keskeytymättä on jatkunut vuodesta 606 e.K., ja että se yhä jatkuu, eikä ole syytä odottaa heidän uudelleen järjestymistänsä kansaksi ennen v. 1914, noiden "seitsemän ajan" -- 2520 vuoden päätyttyä. Mutta kun tämä heidän kansallisen rangastuksensa pitkä aika nyt lähenee loppuansa, voimme huomata selviä merkkejä siitä, että alastoin viikunapuu alkaa kukoistaa, joka taas merkitsee pahuuden talvikauden olevan päättymäisillään ja tuhatvuotisen kesän, sen kesän lähestymistä, joka on täydelleen asettava heidät ennalleen luvattuun perintöönsä ja kansalliseen riippumattomuuteensa. Se seikka, että suuria valmistuksia nyt on tekeillä ja suuria toiveita vallitsee Israelin kansan palaamisesta omaan maahansa, on jo itsessään voimakas todistus siitä, mitä Raamattu sanoo tästä asiasta. Tämän tapahtuman merkityksestä katso Ensim. Osa siv. 345--358.

Vielä toisenlainen todistus.

Toinen näkökohta pakanain ajoista esitetään meille Dan. 4:ssä luvussa. Ihmisen alkuperäinen hallitus koko maan yli, sen hallituksen poisottaminen, ja varmuus sen ennalleenasettamisesta, joka on alkava pakana-aikain loppuessa, valaistaan tässä selvällä tavalla unessa, jonka Nebukadnesar näki, Danielin selityksessä, ja sen täyttymisessä Nebukadnesariin nähden.

Nebukadnesar näki unessansa: "katso, puu seisoi keskellä maata, ja sen korkeus oli suuri. Se puu suureni ja vahvistui ja sen korkeus ulottui taivaaseen, ja se näkyi kaiken maan ääreen. Sen lehdet olivat kauniit ja sen hedelmät suuret, ja siinä oli elatusta kaikille; sen alla löysivät kedon eläimet varjoa ja sen oksilla asuivat taivaan linnut, ja siitä elätti kaikki liha itsensä. Ja katso, pyhä vartija tuli alas taivaasta. Hän huusi voimallisesti, ja sanoi näin: hakatkaa puu poikki ja karsikaa sen oksat ja riipikää sen lehdet, ja hajottakaa sen hedelmät; paetkoon eläimet sen alta ja linnut sen oksilta. Kuitenkin jättäkää sen juurten runko maahan, mutta rautaisissa ja vaskisissa kahleissa hän kedolla ruohossa taivaan kasteessa kastukoon, ja eläinten kanssa saakoon hän maan ruohosta osansa. Hänen inhimillinen sydämensä on muuttuva, ja eläimen sydän on hänelle annettava, kunnes seitsemän aikaa häneltä kuluu. Vartijain neuvossa on tämä päätetty ja pyhäin julistusta on tämä asia sitä varten, että elävät tietäisivät Ylimmäisen vallitsevan ihmisten valtakunnat ja antavan ne, kelle hän tahtoo, ja alhaisimman ihmisistä siihen ylentävän."

Tämä ihmeellinen puu kuvasi ihanuudessaan ja kauneudessaan ensimäistä hallitusta maan yli, joka annettiin ihmissuvulle, sen edustajalle ja päälle, Aadamille, jolle Jumala sanoi: "olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa, ja tehkää se alamaiseksenne; ja _vallitkaa_ kalat meressä, ja taivaan linnut, ja kaikki eläimet, jotka maan päällä liikkuvaa." (1 Moos. 1: 28.) Ihmisen alkuperäinen ihanuus ja se valta, joka hänen käsiinsä oli pantu, oli todellakin ylevä. Se käsitti koko maan siunatakseen, elättääkseen, suojellakseen ja turvatakseen kaikkia eläviä olentoja. Mutta kun synti tuli maailmaan, tuli käsky hakata puut poikki, ja ihmissuvun ihanuus, kauneus ja valta otettiin pois; ja alempi luomakunta ei enää saanut turvaa, suojelusta ja siunausta sen vaikutuksesta. Kuolema hakkasi poikki suuren puun ja hajoitti sen hedelmät ja lehdet ja alempi luomakunta jäi silloin ilman herraansa ja hyväntekijäänsä.

Mitä ihmiseen tuli, oli kaikki mahdollisuus kadonneen hallituksen takaisin voittamiseksi toivottomasti kadonnut. Mutta niin ei ollut Jumalan näkökannalta. Hallitus johtui alkuperäisesti hänen suunnitelmastaan ja oli hänen suosiollinen lahjansa, ja vaikkakin hän oli antanut käskyn puun kaatamisesta, jäi kumminkin juuri -- Jumalan aikomus ja suunnitelma ennalleenasettamisesta -- jälelle joskin sidottuna vahvoilla kahleilla, ettei se alkaisi kasvaa, ennenkuin Jumalan määräämä aika oli tullut.

Samoin kuin unessa kuva vaihtui puun kannosta mieheksi, joka on alennettu eläinten seuraan ja heidän kaltaiseksensa, menettäen järkensä ja kaiken ihanuutensa; samoin näemme ihmisen, maan langenneen, alennetun herran: hänen ihanuutensa ja valtansa ovat poissa. Aina siitä asti kun tuomio julistettiin, on sukukunnalla ollut osansa eläinten kanssa, ja ihmissydän on tullut eläimelliseksi ja alennetuksi. Miten todenmukainen kuvaus onkaan, kun tarkastamme sitä puolisivistynyttä, villiä tilaa, missä ihmiskunnan suuri joukko menneinä aikoina ja vielä nykyhetkellä on, ja ajattelemme, miten se pieni vähemmistökin, joka ahkeroitsee voittamaan alaspäin vievää suuntaa, ainoastaan rajotetussa määrässä onnistuu siinä, ja silloinkin suurilla taisteluilla ja lakkaamattomilla ponnistuksilla. Suku täytyy pysyä alennuksessaan, pahan hallituksen alla, kunnes se opetus on saavutettu, että Korkein hallitsee ihmisten valtakuntaa ja antaa sen, kelle hän tahtoo. Ja niin kauvan, kun ihmiset ovat tässä alennetussa tilassa, sallii Jumala jonkun heidän alhaisimmista luonteistaan hallita heitä, jotta heidän katkera kokemuksensa tulisi heille pysyväiseksi hyödyksi tulevaisuudessa.

Danielin ennustus toteutui: me luemme että "tämä kaikki kohtasi kuningas Nebukadnesaria", ja että hän tässä mielettömässä, alennetussa, eläimellisessä tilassa harhaili eläinten joukossa, kunnes hänen _seitsemän aikaa_ [seitsemän kirjaimellista vuotta hänen tapauksessaan] oli kulunut umpeen. Danielin selitys unesta koskee sen täyttymistä ainoastaan Nebukadnesariin nähden; mutta se asianhaara, että unta, sen selitystä ja täyttymistä niin tarkasti kerrotaan tässä, todistaa siinä olevan tarkotuksen, miksi sitä kerrotaan. Ja sen ihmeellinen sopivaisuus tuon jumalallisen päätöksen selitykseksi, jonka mukaan koko suku asetetaan pahan vallan alle rangastukseksi ja ojennukseksi, jotta aikanaan Jumala asettaisi sen ennalleen ja korottaisi sen vanhurskauteen ja ijankaikkiseen elämään, oikeuttaa meitä otaksumaan sen olevan aijotun esikuvaksi.

Uni ja sen täyttyminen Nebukadnesariin nähden, on erityisesti huomiota ansaitseva, kun muistamme, että hänet tehtiin ihmisvaltaa edustavaksi johtavaksi _pääksi_ (Dan. 2: 38) ja, maan herrana, puhutteli profeetta häntä melkein samanlaisilla sanoilla, kuin Jumala alussa Aadamia: "Sinä, kuningas, olet kuningasten kuningas, jolle taivaan Jumala on antanut valtakunnan, voiman, väkevyyden ja kunnian; ja missä vaan on asumassa ihmisten lapsia, kedon eläimiä ja taivaan lintuja, on hän ne antanut sinun käteesi, ja on pannut sinut kaikkein näiden haltijaksi." (Dan. 2: 37, 38. Vertaa 1 Moos. 1: 28.) Sittemmin sai Nebukadnesar synnin tähden kärsiä nuo rangastuksen "seitsemän aikaa", jonka jälkeen hänen järkensä alkoi palata, ja hänen ennalleenasettamisensa valtaan tapahtui. Hänet asetettiin jälleen valtakuntaansa, ja vielä suurempi ihanuus annettiin hänelle, sitte kun hän oli oppinut sen tarpeellisen opetuksen, johon hän viittaa seuraavilla sanoilla:

"Näiden päivien lopulla nostin minä, Nebukadnesar, silmäni taivaaseen päin, ja ymmärrykseni palasi minuun jälleen, ja minä kiitin Ylimmäistä, ja minä ylistin ja kunnioitin häntä, joka elää ijankaikkisesti, jonka valta on ijankaikkinen valta, ja hänen valtakuntansa pysyy suvusta sukuun. Ja kaikki maan asukkaat ovat hänen rinnallaan mitättömän vertaiset, ja hän tekee miten tahtoo, taivaan joukoille, maan asukkaille, eikä ole sitä, joka estää hänen kättänsä, ja sanoisi: 'mitä teet?' Siihen aikaan palasi ymmärrykseni minuun, ja valtakuntani kunniaksi palasi loisteeni ja kauneuteni minulle...; ja minä pantiin jälleen valtakuntaani, ja erinomainen suuruus lisättiin minulle. Nyt minä, Nebukadnesar, kiitän, ylistän ja kunnioitan taivaan kuningasta, sillä kaikki hänen työnsä ovat totuus, ja hänen tiensä oikeus, ja hän voipi ylpeydessä vaeltavia nöyryyttää."

Nebukadnesarin alennus oli esikuva ihmiskunnan alennuksesta petomaisien hallituksien alle seitsemänä esikuvauksellisena aikana eli vuotena. Laskemalla päivän vuodeksi saamme 2520 vuotta hänen ajastaan eteenpäin. Ja huomattava on, että tämä täydellisesti vastaa niitä seitsemää aikaa, joita ennustettiin Israelille ja jotka, niinkuin olemme nähneet, päättyvät 1914. Sillä juuri tämän Nebukadnesarin aikana Israel vietiin vankeuteen Baabeliin, kun Jumalan valtakunnan kruunu otettiin heiltä pois, ja heidän seitsemän aikaansa alkoivat.

Tämän kanssa täydellisessä sopusoinnussa näyttää Jumala Danielille nämä pakanalliset hallitukset, kuvaten niitä yhtä monena petona, kun sitä vastoin Jumalan valtakunta niiden päätyttyä esitetään annettavaksi _eräälle, joka on ihmisen pojan kaltainen_.

Ellei ollut tarkotus tällä tavoin kuvata pakana-aikojen alennusta ja ajan pituutta, emme tiedä syytä, miksi tämä palanen pakanallisen kuninkaan historiasta olisi kirjotettu muistiin. On totta, että hänen seitsenvuotinen alennuksensa sattuvasti kuvaa ihmiskunnan alennusta. On myös totta, että Jumala on luvannut hallituksen ennalleenasettamisen maan yli. Kolmanneksi on totta, että nuo _seitsemän_ esikuvauksellista pakana-aikaa (2520 vuotta) päättyvät täsmälleen silloin, kun ihmiskunta on oppinut tuntemaan alennuksensa ja nykyisen kykenemättömyytensä edullisella tavalla hallita maailmaa, ja on oleva valmis Jumalan valtakunnalle ja hallitukselle. Ja tuo yhdenmukaisuus kuvauksessa pakottaa siihen vakaumukseen, että Nebukadnesarin seitsemällä vuodella, samalla kun ne kirjaimellisesti täyttyivät häneen nähden persoonallisesti, kumminkin oli suurempi ja laajempi merkitys kuvauksena niistä seitsemästä esikuvauksellisesta ajasta, jona pakanahallitus, jota hän kuvasi, olisi kestävä.

Tarkkaa vuosilukua Nebukadnesarin alennuksesta ei ole annettu, eikä se olekaan tarpeellista, sillä hänen alennuksensa aika oli esikuva, tyyppi, pakanahallituksesta kokonaisuudessaan, joka alkoi, kun Jumalan esikuvauksellisen valtakunnan kruunu otettiin pois Sedekialta. Tämä pakanahallitus on ollut petoeläimellistä alusta pitäen, sen ajat ovat olleet määrätyt; sen rajat on Jehova asettanut, eikä niitä voida siirtää.

Miten virkistyttävä onkaan se tulevaisuus, joka avautuu näiden seitsemän ajan loputtua. Petomaiset, pakanalliset vallat eivät tule enään tallaamaan, sortamaan ja huonosti hallitsemaan Israelia eikä tämän kansan esittämää ihmismaailmaakaan. Jumalan ja hänen Kristuksensa valtakunta tulee silloin olemaan pystytettynä maan päällä, ja Israel ja koko maa siunataan hänen oikeudenmukaisen ja vanhurskaan valtansa alla. Silloin, tuon lupauksen ja toivon juuri, joka ensin istutettiin Edenissä (1 Moos. 3: 15.) ja vietiin virran yli ja istutettiin uudelleen Israeliin, esikuvaukselliseen kansaan (1 Moos. 12: 1--3), tulee jälleen versomaan ja kukkimaan.

Se alkoi versota Herramme ensimäisessä tulemisessa, mutta määrätty vuodenaika ei ollut tullut, jolloin sen tuli kukkia ja kantaa siunattua hedelmäänsä kaiken ennalleenasettamisessa. Mutta pakana-aikain lopulla eivät varmat kevään merkit tule puuttumaan, ja runsas tulee kesän hedelmä olemaan, ja siunattu se syksyn sato, joka korjataan ja nautitaan niinä ihanina ijankaikkisina ikäkausina, jotka sitte seuraavat. Silloin tulee maan alkuperäinen herra ennalleenasetetulla järjellä uudelleen asetettavaksi arvoonsa, ja vielä suurempi ihanuus ja kauneus on hänelle annettava, kuten esikuvalle tapahtui, ja hän on kiittävä, kunnioittava ja ylistävä taivaan Kuningasta.

Huomaammekin jo, miten ihmiskunnan järki alkaa palata. Ihmiset heräävät jonkinlaiseen tuntoon alentumisestaan ja alkavat tarkastella, miten heidän on parannettava tilaansa. He ajattelevat, neuvottelevat ja tekevät suunnitelmia parantaakseen tilaansa, johon ovat tyytyneet petoeläimellisten valtain aikoina. Mutta ennenkuin tulevat niin pitkälle, että tunnustavat Jumalan ja hänen valtansa yli kaiken, tulee heillä vielä olemaan yksi hulluuden kohtaus, taistelu, josta tulevat heräämään heikkoina, avuttomina ja uupuneina, mutta järki siksi ennalleenasetettuna, että he tunnustavat ja taipuvat hänen valtansa alle, joka tulee jälleen pystyttämään kauvan kadoksissa olleen hallituksen tuolle kokemuksen sekä hyvän ja pahan tiedon kestävälle perustukselle.

Totisesti odottaa se suuria asioita, joka meidän laillamme väittää, että lähinnä tulevien kahdenkymmenenkuuden vuoden (laskettuna vuodesta 1888) perästä kaikki nykyiset hallitukset tulevat hajotettaviksi ja kukistettaviksi; mutta me elämme erityisessä ajassa ja tavattomana aikana, Herran päivänä, jolloin kaikki kulkee nopeasti; ja on kirjotettu: "Sillä sanansa on Herra toteuttava maan päällä ja toteuttava sen rutosti." (Katso I Osa 15 lk.) Viimeisten yhdentoista vuoden aikana on näistä asioista saarnattu ja on niitä julkaistu painosta pääasiallisesti siten kun niitä tässä ylempänä on esitetty; ja tänä lyhyenä aikana on vaikutuksien ja järjestelyjen kehitys maan vahvimpien valtakuntien murtamiseksi ja kukistamiseksi ollut aivan ihmeellinen. Tällä ajalla on Kommunismi, Sosialismi ja Nihilismi saavuttanut elinvoimaisen muodon ja aiheuttavat nyt jo suurta levottomuutta maailman ylhäisten ja hallitsijain keskuudessa, joiden sydämet nääntyvät pelosta ja odotuksesta, mitä maailman yli on tuleva, sillä nykyisiä valtoja järkytetään kovasti, ja tulevat ne suurella pauhinalla häviämään.

Tämän vahvan raamatullisen todistuksen perustuksella pakana-aikoihin nähden, pidämme vahvistettuna totuutena, että tämän maailman valtakuntien lopullinen lakkaaminen ja Jumalan valtakunnan täydellinen pystyttäminen tulee olemaan todellisuus kohta vuoden 1914 jälkeen. Silloin tulee se rukous, jota Seurakunta on rukoillut siitä asti kun Herramme meni pois: "Tulkoon valtakuntasi", kuulluksi; ja sen viisaan ja oikeudenmukaisen hallituksen aikana tulee koko maa täyttymään Herran kunnialla -- tiedolla ja vanhurskaudella ja rauhalla (Ps. 72: 19; Jes. 6: 3; Hab. 2: 14) ja Jumalan tahto on tapahtuva "_maankin päällä niinkuin taivaassa_."

Danielin tiedonanto, ettei Jumalan valtakunta tule pystytettäväksi senjälkeen, kun tämän maailman vallat ovat hajonneet, vaan niiden aikana, kun ne ovat olemassa ja kun niillä vielä on valta, ja että juuri Jumalan valtakunta on musertava ja hävittävä kaikki nämä valtakunnat (Dan. 2: 44), ansaitsee erityistä huomiotamme. Samoin on ollut kaikkien näiden petoeläimen kaltaisten valtakuntien kanssa: ne olivat olemassa ennen kun ne saavuttivat maailmanvallan. Babylon oli olemassa aikoja ennen kun se valloitti Jerusalemin ja sai vallan (Dan. 2: 37, 38); Meedo-Persia oli olemassa ennen kun se voitti Babylonian; ja niin on ollut kaikkien valtakuntien laita; niiden on ensin täytynyt olla olemassa ja omistaa suurempi valta ennen kun ovat voineet voittaa toisia. Niin myös Jumalan valtakunta on ollut olemassa alkiomuodossa kahdeksantoista vuosisataa; mutta se on ollut muun maailman kanssa alistettuna "niiden valtojen alle, jotka ovat", ja jotka "ovat Jumalan asettamat." Ennen kun nämä seitsemän aikaa päättyvät, ei Jumalan valtakunta voi saavuttaa maailmaakäsittävää valtaa. Kuitenkin täytyy sen, kuten toistenkin, saavuttaa kyllin suuri valta näiden valtojen kukistamiseksi ennen kun se tuhoaa ne.