Part 7

Kolmanneksi todistaa se, että joku aika ennen 1914 vuoden loppua, tulee Kristuksen, Jumalan tunnustaman Seurakunnan, "Kuninkaallisen papiston", "Kristuksen ruumiin" viimeinen jäsen kirkastettavaksi Pään kanssa; sillä jokainen jäsen tulee hallitsemaan Kristuksen kanssa, ollen hänen kanssaan valtakunnan kanssaperillinen, ja valtakuntaa ei voida pystyttää, jos yksikään jäsen puuttuu.

Neljänneksi todistaa se, että tästä ajasta alkaen Jerusalem ei kauvemmin tule olemaan pakanain tallattavana, vaan tulee nousemaan jumalallisen epäsuosion tomusta ja tuhkasta kunniaan, sillä "pakanain ajat" tulevat silloin olemaan päättyneet eli täyttyneet.

Viidenneksi todistaa se, että silloin tai aikaisemmin, Israelin sokeus alkaa poistua; sillä se "paatumus" joka "osaksi" on kohdannut heitä, oli jatkuva ainoastaan "_siksi_ kun täysiluku pakanoista on mennyt sisälle" (Room. 11: 25), eli, toisin sanoen, siksi kun täysi luku pakanoista, jotka tulevat Kristuksen ruumiin jäseniksi tahi hänen morsiamekseen, on tullut täydelleen valituksi.

Kuudenneksi todistaa se, että se suuri "ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan", tulee tämän jälkeen alkamaan ja saavuttamaan huippukohtansa koko maailmaa käsittävän ja hallitsevan anarkian kautta. Se asiain tila, jota vertauskuvannollisella kielellä sanotaan meren raivoaviksi aalloiksi, sulavaksi maaksi, kaatuviksi vuoriksi ja palaviksi taivaiksi, on silloin alkava. Silloin ovat ihmiset oppineet olemaan hiljaa ja tuntemaan, että Jehova on Jumala, ja että hän tulee korotettavaksi maan päällä. (Ps. 46: 11.) Ja hädän pahoin pitelemä ihmiskunta alkaa silloin antaa tunnustuksensa uusille taivaille ja uudelle maalle rauhaisine siunauksineen. Ja ensimäisenä tulee tämän tekemään Herran Voideltuun, ja hänen oikeudenmukaiseen ja vanhurskaaseen hallitukseensa nähden se Jumalan lasten joukko, joka on tullut suuren vaivan kautta -- se luokka, joka merkitään m:llä ja t:llä Aikakausien kartalla (katso myös sivuja 281--292, I osassa); senjälkeen, juuri pakanain ajan päättyessä, lihallinen Israel ja lopulta koko maailma.

Seitsemänneksi todistaa se, että tämän vuoden jälkeen on Jumalan valtakunta maan päällä järjestetty voimassa, ja on se silloin lyövä ja musertava pakanallisen kuvan (Dan. 2: 34) -- se on tekevä tyhjäksi näiden kuninkaiden vallan. Sen oma voima ja valta tulee pystytettäväksi sitä mukaan kun se vaikutuksiensa ja keinojensa kautta musertaa ja hajottaa "olemassa olevat vallat" -- maalliset ja kirkolliset -- raudan ja saven.

Pakanain aikojen alkaminen 606 e.K.

Meidän Herramme sanat: "kunnes pakanain ajat täyttyvät" sisältävät, että pakanain ajoilla täytyy olla lopullisesti määrätty raja; sillä rajattomasta, määrättömästä ajanjaksosta ei voitaisi sanoa, että se täyttyisi. Niinmuodoin oli pakanahallituksella alkunsa, se tulee kestämään _määrätyn ajan_ ja tulee päättymään määrättynä aikana.

[Se kreikkalainen sana, joka tässä on käännetty sanalla _aika_ on _kairos_, joka merkitsee _määrättyä aikaa_. Se on sama sana, joka on käännetty sanalla "aika" tai "ajat" seuraavissa paikoissa: Ilm. 12: 14; Apt. 3: 19 ja 17: 26. Sana "hetkiä" Apt, 1: 7 johtuu samasta kreikkalaisesta sanasta.]

Näiden pakanain aikain alkaminen ilmotetaan selvästi Raamatussa. Jos se siis _samaten_ ilmottaa meille pakanain vallalle määrätyn tai sallitun ajan pituuden, voimme ehdottomalla varmuudella tietää milloin tämä valta on päättyvä. Raamattu ilmottaakin tämän määrätyn ajan, joka on täyttyvä; mutta se ilmotettiin semmoisella tavalla, ettei ollut mahdollista ymmärtää sitä, silloin kun se kirjotettiin, eikä myöskään ennenkuin aika oli kulunut ja historian tapahtumat heittivät valonsa sen yli, ja silloinkin voivat ainoastaan ne ymmärtää, jotka valvoivat eivätkä olleet maallisten murheiden raskauttamia.

Raamatussa on selvä ja vahva todistus siitä, että pakanain ajat sisältävät 2520 vuoden ajanjakson, vuodesta 606 e.K. aina vuoteen 1914 j.K. Tämä pakanallisille hallituksille suotu maailman valta alkoi, niinkuin jo näimme, Nebukadnesarista; ei silloin kun hänen hallituksensa alkoi, vaan silloin kun Herran esikuvauksellinen valtakunta lakkasi, ja koko maailman herraus jätettiin pakanain käsiin. Pakanain ajat alkavat juuri siitä vuodesta, jolloin Jumalan esikuvauksellisen valtakunnan kruunu otettiin pois sen viimeiseltä kuninkaalta, Sedekialta.

Profeetan sanain mukaan (Hes. 21: 25--27) otettiin kruunu Sedekialta, ja Nebukadnesarin sotajoukot piirittivät Jerusalemin ja hajottivat sen raunioiksi ja oli se siinä tilassa 70 vuotta -- ennalleenasettamiseen asti Kyyroksen ensimäisenä vuotena. (2 Aikak. 36: 21--23.) Vaikka Jerusalem silloin rakennettiin uudelleen ja vangit palasivat, ei Israelilla enää milloinkaan ole ollut kuningasta siitä alkaen nykyaikaan asti. Vaikka Kyyros asetti heidät ennalleen maahansa ja yksilölliseen vapauteen, kuuluivat he kansana toinen toistaan seuraavien persialaisten, makedonialaisten ja roomalaisten alle. He olivat näiden viimeksi mainittujen ikeenalaisia Herramme ensimäisen tulemisen aikana; Pilatus ja Herodes olivat keisarin edustajia.

Nämä tosiasiat edessämme voimme vaikeudetta löytää vuosiluvun pakanain aikojen alkamiselle, sillä Kyyroksen hallituksen ensimäinen vuosi on hyvin selvästi määrätty -- sekä maailman että uskonnon historia sattuvat erinomaisella tarkkuudella yhteen Ptolemaioksen kaanonin kanssa, jonka mukaan se on v. 536 e.K. Ja jos 536 e.K. oli se vuosi, jolloin nuo Jerusalemin autiona olemisen seitsemänkymmentä vuotta päättyivät ja juutalaisten ennalleenasettaminen alkoi, niin seuraa siitä, että heidän valtakuntansa kukistettiin määrälleen seitsemänkymmentä vuotta ennen vuotta 536 e.K., se tahtoo sanoa 536 ynnä 70, eli 606 e.K. Tämä antaa meille vuosiluvun pakanain aikojen alkamiselle -- v. 606 e.K.

Kun tiedämme, että Jumala näille maallisille eli pakanallisille hallituksille antoi vallan määrätyksi ajaksi, tiedämme myös samalla ei ainoastaan, että ne tulevat särkymään ja kukistumaan ja että Kristuksen valtakunta tulee niitä seuraamaan, kun niiden ajat ovat loppuun kuluneet, vaan myös, ettei Jumala tule ottamaan valtaa heiltä, antaakseen sitä Voidellullensa; ennenkuin tämä valtalupa kuluu loppuun -- "kunnes pakanain ajat täyttyvät". Niinmuodoin asetetaan meidät juuri tässä varuillemme sitä väärää luuloa vastaan, johon paavikunta on johtanut maailman -- että Jumalan valtakunta _pystytettiin_ helluntaina, ja täydennettiin, kun, niinkuin väitetään, Rooman valtakunta käännytettiin kristinuskoon (paavilaisuuteen); ja paavikunta saavutti sekä maallisen että hengellisen herrauden maailmassa. Me näemme tästä pakanain aikoja koskevasta ennustuksesta, että tämä roomalaisen kirkon tekemä väite, ja jota protestantit enemmän tai vähemmän kannattavat, on väärä. Me näemme, että ne kansat, joita sekä katolilaiset että protestanttilaiset nimittävät kristityiksi kansoiksi ja joiden valtaa he kutsuvat kristikunnaksi (s.o. Kristuksen valtakunnaksi), eivät ole sellaisia. Ne ovat "tämän maailman valtakuntia", ja kunnes niiden "ajat" ovat täyttyneet, ei Kristuksen valtakunta voi ottaa hallitusta, vaikka se tulee järjestäytymään ja tekemään valmistuksia sitä varten niinä vuosina, jotka ovat lähinnä pakanain aikojen loppua; kun sitä vastoin toiset vallat tulevat horjumaan, särkymään ja joutuvat anarkiaan.

Evankelisella aikakaudella on Kristuksen valtakunta ollut olemassa ainoastaan alkuasteellaan, alennuksessaan, ilman valtaa eli oikeutta hallita -- ilman kruunua, omistaen ainoastaan lupauksen valtikan. Sitä ei maailma ole tunnustanut ja on se ollut niiden "esivaltojen" alaisena, "jotka ovat" -- nim. pakanallisien valtakuntien. Ja niin on taivaan valtakunnan perillisen oltava siihen määrättyyn aikaan asti, jolloin heidän on Kristuksen kanssa yhdessä hallittava. Sen hädän aikana, joka päättää tämän aikakauden, tulevat he korotettaviksi valtaan, mutta heidän vanhurskas hallituksensa ei voi alkaa ennenkuin vuoden 1914 päättyessä -- kun pakanain ajat ovat kuluneet loppuun. Siksi on Seurakunnan velvollisuus kärsivällisesti odottaa sen voittoriemulle ja ihanalle hallitukselle määrättyä aikaa; pitää itsensä erillään tämän maailman valtakunnista, vieraina, toivioretkeläisinä ja muukalaisina, ja tulevan valtakunnan perillisinä, tulee heidän pitää sitä toiveidensa ja toivomuksiensa keskipisteenä. Kristittyjen on oltava selvillä näiden valtakuntien todellisesta luonteesta, ja tulee heidän, samalla kun pysyttelevät niistä erillään, osottaa niille tarpeellista kunnioitusta ja tottelevaisuutta, koska Jumala on sallinut niiden hallita. Niinkuin Paavali opettaa: "Olkoon jokainen sille esivallalle alamainen, jonka vallan alla hän on. Sillä kaikki esivalta on Jumalalta; se esivalta, joka on, se on Jumalan asettama." -- Room. 13: 1.

Ei myöskään lihallinen Israel voi tulla omistamaan sille kauvan luvattua perintöään ennenkuin sillä ajalla, vaikka valmistavia toimenpiteitä tulee sitä ennen tehtäviksi; sillä Jumala ei tule pystyttämään olkoonpa maallista eli hengellistä puolta valtakunnastaan ennenkuin tämä valtalupa pakanoille on kulunut loppuun.

Kruunu (herraus) otettiin pois Jumalan kansalta (niinhyvin hengelliseltä kuin lihalliselta siemeneltä) kunnes pakanain ajat päättyvät -- Messiaksen ihanassa läsnäolossa, joka on oleva ei ainoastaan "juutalaisten Kuningas", vaan "koko maailman Kuningas sinä päivänä". Toiset saattavat kenties ajatella, että kruunun poisottaminen Israelilta oli lupauksen rikkomista: "Valtikka ei poistu Juudalta, eikä lainantaja hänen jaloistansa siihen asti kun Shiloh tulee." (1 Moos. 49: 10, engl.) Huomaa kumminkin, että on ero _kruunun_ ja _valtikan_ välillä; sillä vaikka kruunu hävisi Sedekian päivinä, ei valtikka, niinkuin tulemme näkemään, poistunut ennenkuin kuusisataa kolmekymmentäyhdeksän vuotta sen jälkeen -- kun Herramme Jeesus Juudan suvusta ja Daavidin lihallisesta siemenestä tuli, Jumalan hyväksymänä, kauvan luvatun maan valtikan oikeaksi ja ainoaksi perilliseksi.

Jumalan Aabrahamille annettu ja Iisakille ja Jaakobille uudistettu lupaus oli, että heidän jälkeläisistään oli tuleva se suuri vapauttaja, joka ei ainoastaan tulisi siunaamaan ja korottamaan heidän sukuaan maailmassa, vaan "_siunaisi kaikki_ sukukunnat maan päällä." Yhteen aikaan näytti siltä, kuin Mooses, suuri lainantaja ja vapauttaja, olisi ollut tuo luvattu; mutta hän selitti profeetallisesi kansalle: "Profeetan, _minun kaltaiseni_ on Herra herättävä teille veljistänne", täten viitaten siihen, että hän oli ainoastaan esikuva siitä, jonka piti tuleman. Ja Mooses kuoli. Sen jälkeen rajotti lupaus: "Valtikka ei poistu Juudalta" toivomukset tähän heimoon. Ja kaikki muut heimot liittyivät jossain suhteessa Juudaan, aina sen mukaan, kuinka he uskoivat Jumalan lupauksiin, joiden mukaan siunausta voitiin odottaa Juudan yhteydessä, kun aika tulisi.

Kun kuningas Daavid nousi lupauksessa nimitetystä heimosta, johtivat hänen voittonsa suuriin odotuksiin valtakunnan laajenemiseen nähden, jonka vaikutus leviäisi ja käsittäisi maailman ja _alistaisi_ kaikki kansat lain alle. Ja kun Salomon maailmankuulu viisaus ja suuruus olivat korkeimmillaan näytti todella siltä, että _yleisvallan_ kruunu oli jo melkein heidän käsissään. Herran lupaus Daavidille _hänen kupeensa hedelmästä_ herättää erään, joka ainaisesti istuisi hänen valtaistuimellaan, oli rajottanut lupauksen Juudan heimolle _yhteen sukuun_ ja sellaiseen sukuun, joka jo istui Israelin valtaistuimelle. Ja kun Salomon suuri temppeli oli rakennettu ja sen sadat laulajat ja papit tarjosivat valtavan näyn; kun Salomon viisaus ja rikkaus olivat saavuttaneet maailmanmaineen; kun kuninkaat lähettivät hänelle lahjoja ja halusivat hänen suosiotaan; ja kun rikkaan Arabian kuningatar tuli lahjoilla nähdäkseen kuuluisinta ja merkillisintä kuningasta, jonka maailma oli tuntenut, oli helposti ymmärrettävä, että juutalaisten povi paisui toivosta ja ylpeydestä, kun se kauvan odotettu hetki Aabrahamin siemenen korottamiseksi ja kaikkien kansojen siunaamiseksi heidän kauttaan näytti olevan aivan käsillä.

Katkera oli heidän pettymyksensä kun Salomon kuoleman jälkeen valtakunta jakautui ja lopulta kokonaan kukistui, ja kansa, joka oli odottanut hallitsevansa ja siunaavansa kaikkia kansakuntia Jumalan pyhänä kansana, vietiin vankina Baabeliin. "Baabelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, koska me Siionia muistimme." Ps. 137.

Mutta vaikka kruunu otettiin pois, s.o. _valta_ hallita itseäänkään, otettiin heiltä, niin ei _oikeutta_ hallitsemaan (valtikkaa), joka oli Jumalan lupauksen alkuperäinen sisältö, otettu pois. Vaikka maailman valta annettiin Nebukadnesarille ja hänen seuraajilleen, niinkuin esitettiin suuressa kuvassa ja neljän suuren petoeläimen kautta, tulisi se sittenkin jatkumaan ainoastaan rajotetun ajan. Alkuperäinen lupaus Israelille oli täytettävä -- kruunu otettiin pois, mutta valtikka jäi, kunnes Shiloh tuli. Tätä osotettiin Sedekian tuomiossakin: "Ota kruunu päästäsi, minä tahdon sen kukistaa _kunnes_ hän tulee, _jolla on siihen oikeus_, ja hänelle minä sen annan."

Samalla kuin Aabrahamin kanssa tehty liitto lupasi maailman hallitsemisen ja siunaamisen tapahtuvaksi hänen siemenensä kautta, rajoitti ja supisti Israelin, Aabrahamin lasten, kanssa tehty lakiliitto tämän aabrahamilaisen liiton niin, että ainoastaan ne, jotka kokonaan ja täydellisesti tottelivat lakia, voivat vaatia eli oli niillä jonkinlaista oikeutta toivoa osallisuutta Aabrahamin liitossa luvattuun hallitsemiseen ja siunaamiseen. Tämän asian tilan käsittäminen johti farisealaisten lahkon perustamiseen. Nämä vaativat lain jokaisen yksityiskohdan virheetöntä täyttämistä, "luottivat itseensä, että olivat _vanhurskaita_ ja halveksivat toisia", kutsuen heitä "publikaaneiksi ja syntisiksi" ja itsiään "Aabrahamin lapsiksi", sen luvatun vallan perillisiksi, joka tulisi siunaamaan maailman.

Meidän Herramme selvä, vakuuttava opetus oli osittain suunnattu farisealaisten erehdykseen. He luulivat, että lain ulkonaisien muotojen tarkka vaarinottaminen oli lain kirjaimen ja hengen täydellistä täyttämistä. Meidän Herramme opetti, minkä nyt kaikki kristityt tietävät, että laki, kokonaisuudessaan katsottuna, on niin majesteetillisen täydellinen, ja ihminen niin langennut ja epätäydellinen, sekä siinä määrin ulkoapäin tulevien kiusauksien, niin hyvin kuin sisällisten heikkoustenkin ahdistama, että oli aivan mahdotonta kenellekään heistä täydellisesti pitää tätä lakia, tahi vaatia aabrahamilaista siunausta. Meidän Herramme moitetta farisealaisuutta kohtaan, ei ole kumminkaan ymmärrettävä siten, että hän olisi jollakin tavalla muistuttanut heitä sentähden, että koettivat pitää lain nuhteettomasti; eikä hän nuhdellut heitä siitäkään, etteivät täydelleen voineet pitää sitä lakia, jota ei yksikään epätäydellinen ihminen voi pitää. Mutta hän nuhteli heitä ulkokultaisuudesta, kun pettivät itseään ja muita täydellisyyden ja pyhyyden vaatimuksella, vaikka he, yhtähyvin kun muutkin, näkivät sen olevan pääasiallisesti ulkopuolista puhdistamista, sydämiensä yhä ollessa saastaisia ja vihkiytymättömiä. Hän moitti heitä siitä, että heillä oli ainoastaan jumalisuuden muoto ja palvelivat huulillaan, sydämiensä ollessa kaukana Jumalasta. Oli siis niin, kuten Herramme ja Paavali selittivät, _ettei_ kukaan heistä todella pitänyt, tahi todellisesti _voinut_ pitää lakia täydellisesti. (Joh. 7: 19; Room. 3: 20), vaikka he tosin olisivat voineet päästä paljoa lähemmäksi sen vaatimuksien täydellistä täyttämistä, kuin mihin he tulivat.

Herramme ei ainoastaan sanoilla selittänyt lain täydellisen sisällön olevan: "Rakasta Herraa Jumalaasi _koko_ sydämestäsi ja _koko_ sielullasi ja _koko_ voimallasi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", vaan _osotti_ hän sitä _elämällään_, antautumalla täydelleen Jumalan tahdon ja suunnitelmien alaiseksi, karttaen kaikkia omia suunnitelmia, tarkotusperiä tahi omaansa etsimistä -- sydämensä syvimmästä halusta tehden Jumalan tahdon _koko_ sydämellään, sielullaan ja voimallaan ja rakastaen lähimmäistään niinkuin itseään -- tehden tämän kaiken _kuolemaan_ asti.

Niinmuodoin, täyttämällä lain ehdot -- lain täydellisen tottelemisen kautta, jota ei kukaan epätäydellisestä ihmissuvusta _voinut tehdä_ -- _tuli_ Herramme Jeesus _kaikkien niiden siunauksien perilliseksi, jotka olivat luvatut Israelin kanssa tehdyssä lakiliitossa Siinain vuorella; ja samalla osotti hän olevansa_ AABRAHAMIN SIEMEN, _jolle aabrahaminen lupaus kokonaisuudessaan nyt kuului_. Herramme voitti siten itselleen _valtikan_ (luvatun oikeuden maailman hallitsemiseen), josta vuosisatoja oli luvattu, että sen oli voittava joku Juudan sukukunnasta ja Daavidin suvusta ja että se oli hänelle annettava. Sen suuren palkinnon, joka läpi vuosisatojen oli ollut Israelin toivon, pyrkimyksien ja ikävöimisen esineenä, voitti lopulta Jalopeura [väkevä] Juudan sukukunnasta. Shiloh, suuri rauhanrakentaja, oli tullut: hän, joka ei ainoastaan rakentanut rauhaa Jumalan ja ihmisten välillä verensä kautta ristillä, kun hän lunasti langenneen ihmissuvun siitä kuolemantuomiosta, joka oikeudenmukaisesti lepäsi kaikkien yli, vaan myös joka, kun hän ottaa suuren valtansa, halliten kaikkien kuninkaiden Kuninkaana ja herrojen Herrana, on poistava kaiken väärän ja pahan ja synnin ja rakentava rauhan pyhyyden vahvalle perustukselle. -- Hän on Rauhan Ruhtinas.

Kun valtikka [oikeus] liiton mukaisesti siirtyi Herrallemme Jeesukselle, _lakkasi_ tämä lakiliitto; sillä kuinka Jumala enää, millään ehdoilla olisi voinut _tarjota_ toisille sitä palkintoa, jonka Shiloh jo oli voittanut? Niinmuodoin teki, niinkuin apostoli selittää, Kristus lopun laista [lakiliitosta], "naulaten sen ristille." -- Kol. 2: 14.

Näin voitti Rauhanruhtinas alamaisilleen sekä syntein anteeksiantamisen että ennalleenasettamisen, ja rakensi ijankaikkisen valtakunnan sellaisen oikeuden perustukselle, jota ei millään muulla tavalla voitu saavuttaa. Näin täyttyi ennustus: "Ei valtikkaa oteta pois Juudalta, eikä lain opettajaa hänen jaloistansa [kupeistansa], _siihen asti_ kuin Sankari (Shiloh) tulee." Silloin se poistui Juudalta annettaissa "Jalopeuralle [väkevälle, korkealle korotetulle henkiolennolle, kunnian Herralle] Juudan sukukunnasta", joka nyt omistaa tämän valtikan [tahi omistusoikeuden valtaan] kuninkaiden Kuninkaana ja herrojen Herrana.

Seitsenkymmenvuotisen vankeudenkin jälkeen, kun muutamat palasivat ja rakensivat jälleen temppelin ja kaupungin muurit, oli sellaisia, jotka pitivät Jumalan lupauksia kunniassa ja jotka "odottivat Israelin lohdutusta." Nämä keräytyivät Juudan sukukunnan ympärille, muistaen Jumalan lupausta, että Lainantaja, Lunastaja, suuri Shiloh, tahi rauhanrakentaja, oli tuleva tästä suvusta. Mutta oi! kun tuo rauhaisa, joka verensä kautta ristillä rakensi rauhaa ja sovintoa syntein tähden, tuli, ylenkatsoivat ja hylkäsivät he hänet, sillä he eivät odottaneet suurta ylimmäistä pappia, vaan suurta sotapäällikköä.

Shiloh, joka on saanut valtikan ja kaiken vallan ylösnousemisessaan, kuuliaisuutensa tähden kuolemaan asti, on varmasti siunaava Israelin ensin -- mutta ei lihallista Israelia, sillä eivät kaikki ole oikeita israelilaisia, joita lihan jälkeen niin kutsutaan. (Room. 9: 6.) Shiloh, _perillinen_, etsii ja löytää sellaisia, jotka ovat Aabrahamin lapsia hengen mukaan -- sellaisia, jotka ovat Aabrahamin kaltaisia uskossa ja kuuliaisuudessa -- tullakseen hänen nimellään kutsutuksi kansaksi. (Apt. 15: 14.) Ja "sen _jälkeen_" [kun hänen valitun seurakuntansa kokoominen on täyttynyt -- elonkorjuussa tahi evankelisen ajan lopussa, pakanain aikojen päättyessä], on hän palauttava suosionsa ja on hän jälleen rakentava Israelin, ja lopulta kaikkien maan kansojen rauniot paremmalle perustukselle kuin mitä koskaan ihmissydän on voinut aavistaa. Hän, joka nyt omistaa valtikan -- "jonka oikeus on" hallita -- on pakana-aikojen päättyessä saava kruununkin; "ja hänelle kansat ovat alamaiset." (1 Moos. 49: 10.) Valtikka, tahi "kaiken vallan taivaassa ja maan päällä" omistusoikeus, annettiin hänelle ylösnousemisessaan, mutta hän odottaa Isän määrättyä aikaa, pakana-aikojen päättymistä -- ennenkuin hän ottaa suuren valtansa ja alkaa ihanan hallituksensa. -- Katso Ilm. 11: 17, 18.

Nyt on pidettävä muistissa tuo aikasemmin löydetty pakana-aikojen alkamisen vuosiluku -- nim. v. 606 e.K. -- ryhtyessämme tutkimaan sitä todistusta, joka osottaa niiden pituudeksi 2520 vuotta. Siten ne päättyvät vuonna 1914.

Emme voi odottaa tämän olevan noin vain pinnalla. Jos niin olisi ollut, olisi se myös ollut tunnettu ennen määrättyä aikaa. Se on annettu sellaisella tavalla, että se on ollut kätketty lopun aikaan asti. -- Dan. 12: 4, 10.

Herramme sanat: "Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät", eivät ainoastaan osottaneet rajotettua ja määrättyä aikajaksoa pakanain vallalle, vaan antavat ne aihetta ajatukseen, että joskin hengellinen Israel kuten lihallinenkin ovat olleet näiden pakanallisien valtojen alaisina, nämä _ajat_ kumminkin ovat jollakin tavalla maallisen Jerusalemin yhteydessä ja sovellutetaan tämä aika niinhyvin tähän kaupunkiin kuin lihalliseen Israeliin. Niinpä herää ajatus: onko ehkä mahdollista, että Jumala edeltäkäsin julisti jotakin, Israelin historiaa koskevaa, joka antaa meille tarkan mitan näistä ajoista, joita Herramme tarkottaa? Tähän me vastaamme myöntävästi.

Jos nyt avaamme kolmannen Mooseksen kirjan, löydämme siellä julistuksen maallisista ja ajallisista siunauksista ja kirouksista. Jos Israel uskollisesti tottelisi Jumalaa, tulisivat he siunatuiksi ennen muita kansoja; ellei tulisi erinäisiä vaikeuksia heitä kohtaamaan. Lopuksi luemme: "Ja minä vaellan teidän keskellänne ja olen teidän Jumalanne, ja te olette minun kansani. -- -- -- Mutta jos ette kuule minua, ettekä tee kaikkia näitä käskyjä, -- -- -- niin minä asetan minun kasvoni teitä vastaan, ja viholliset lyövät teidät, vihamiehenne hallitsevat teitä." "Te kylvätte siemenenne turhaan ja teidän vihollisenne syövät sen." -- -- "_Jollette vielä sittenkään kuule minua, niin minä lisään_ (jatkan edelleen) _sen seitsemän kertaa_ (aikaa engl. kään. mukaan), rangastakseni teitä, teidän synteinne tähden." 3 Moos. 26: 12, 14, 16, 17, 18, 21, 24, 28.

Tämä uhkaus _seitsemän ajan_ rangastuksesta toistetaan kolme kertaa. Ne erilaiset rangastukset, joita mainitaan noiden _seitsemän ajan_ edellä, tarkottavat eri vankeuksia: assyrialaista, moabilaista, filistealaista y.m., y.m., joiden kaikkien aikojen kuluessa Jumala yhä holhosi heitä. Hänen menettelytapansa heidän kanssaan oli: "käsky käskyn päälle, sääntö säännön päälle, vähä täällä, vähä siellä" (Jes. 28: 10), kumminkaan hän ei päästänyt heitä, ja kun he katuivat ja huusivat hänen puoleensa, kuuli hän heitä, vastasi heille ja pelasti heidät vihollisistaan. (Tuom. 3: 9, 15.) Mutta kun sitte nämä kuritusrangastukset näyttäytyivät tehottomiksi, sovellutti hän heihin nuo uhkaamansa seitsemän aikaa; kruunu otettiin ainaiseksi pois, ja Israel, samoin kuin koko maailma alistettiin petoeläintenkaltaisten valtojen alaisiksi _seitsemäksi ajaksi_. Sillä tavalla tapahtui heille Jumalan varotuksen mukaan: "Jollette vielä sittekään [entisistä kurituksista huolimatta] kuule minua, rankasen minä teitä _seitsemän aikaa_."

Se yhteys, jossa uhkaus "_seitsemästä ajasta_" esiintyy, ilmasee, että se sisältää lopullisen rangastuksen kerta kaikkiaan tälle kansalle, _senjälkeen kun_ muut, erilaiset kuritukset kerta toisensa jälkeen eivät voineet pysyväisesti parantaa heitä. Tuolla _seitsemän ajan_ rangastuksella tulee olemaan tarkotettu vaikutuksensa, nöyryyttäen perinpohjin heidät Herran edessä ja siten valmistaen heitä ottamaan vastaan hänen siunauksiaan. Nämä _seitsemän aikaa_ tarkottavat sentähden sitä _aikakautta_, jolloin pakanat hallitsisivat heitä. Ja epäilemättä tarkotti Herramme tätä seitsemän ajan aikajaksoa, kun hän puhui "pakanain _ajoista_."