Part 6

Nämä seitsemänkymmentä viikkoa, eli neljäsataayhdeksänkymmentä päivää merkitsivät neljääsataayhdeksääkymmentä vuotta, jokaisen esikuvallisen päivän merkitessä yhtä vuotta. Ja se seikka, että tämä ainoa ajanennustus, joka suoranaisesti koskee ensimäistä tulemista, täyttyi _tällä tavalla_. antaa avaimen eräisiin toisiin ennustuksiin, jotka, kuten edempänä tullaan näyttämään, ovat olleet kätkettyinä esikuvauksellisiin lukuihin -- _päivä vuoden asemesta_ -- siksi kun määrätty aika niiden ymmärtämiselle on tullut. Tämä ennustus oli niin laadittu, että Daniel ja toiset juutalaiset voisivat, jos niin tahtoivat, pitää sitä mahdottomana ja aikaa myöten unohtaa se; tahi oli niillä mahdollisuus muistaa se, jotka "_odottivat_ Israelin lohdutusta", ja jotka otaksuivat ajan olleen esikuvauksellisen, kuten Hesekiel. (Luku 4: 6.) Varmaa on, että sellaiset, jotka olivat uskollisia, ymmärsivät odottaa Messiasta. On kirjotettukin, että kaikki odottivat häntä (Luuk. 3: 15), vaikkakaan kaikki eivät kyenneet ottamaan häntä vastaan sillä tavalla, kun hän tuli. Huomattava on, että ne kuusikymmentäyhdeksän esikuvauksellista viikkoa, eli neljäsataa kahdeksankymmentäkolme vuotta luetaan _Messiakseen, Ruhtinaasen_, eikä Jeesuksen syntymiseen Betlehemissä. Heprealainen sana _Messias_, joka vastaa kreikkalaista sanaa _Kristus_, merkitsee _voideltua_, ja on pikemmin arvonimi kuin nimi. Jeesus ei ollut Voideltu, Messias, Kristus, ennenkuin kasteensa jälkeen. Vertaa Apt. 10: 37, 38 ja Matt. 3: 16. Hänet voideltiin Pyhällä Hengellä kohta noustessaan vedestä. Tämä tapahtui, kun hän oli saavuttanut miehuusijän, joka oli kolmekymmentä vuotta lain mukaan, jonka alla hän oli syntynyt, ja jonka alaisena hän ja jokainen juutalainen oli, kunnes hän lopetti lain vallan täyttämällä sen vaatimukset -- "nauliten sen ristiin". Sentähden ulottuvat tämän ennustuksen kuusikymmentäyhdeksän viikkoa hänen kasteeseensa ja voiteluunsa, josta ajasta, eikä ennemmin, hän oli Messias, Kristus, Voideltu. Siksi päättyvät ne kuusikymmentäyhdeksän viikkoa eli neljäsataakahdeksankymmentäkolme vuotta syksyllä v. 29 j.K. Ja siinä täyttyi se osa ennustuksesta, joka sanoo: "Siitä ajasta kuin käsky annetaan ulos, että Jerusalem pitää jälleen rakennettaman (Dan. 9: 25), Messiakseen, [voideltuun], Päämieheen asti, on seitsemän viikkoa, niin myös kaksi seitsemättäkymmentä [kuusikymmentäyhdeksän] viikkoa." Alkaen siitä, täyttyi, niinkuin huomaamme, seitsemäskymmenes viikko muiden mukaisesti -- laskemalla vuosi päivän asemasta.

Useimmat, jotka ovat kirjottaneet tästä aineesta, ovat laskiessaan tätä aikakautta alkaneet Artakserkseksen seitsemännestä vuodesta, kun Esralle (Esra 7: 7--14) jätettiin tehtävä, jonka he pitävät Kyyroksen käskyn sovelluttamisena. (Esra 1: 3; 5: 13; 6: 1--12.) Huomattava on kumminkin, että Kyyros käski rakentaa Herran huoneen -- templin ja esikartanon muurin. Mutta toinen käsky annettiin Nehemialle Artakserkseksen kahdentenakymmenentenä vuotena, nimittäin _rakentaa uudelleen Jerusalemin muurit_, jotka siihen aikaan olivat rappiolla, (Neh. 2: 3--8; 6: 15; 7: 1.) Juuri tästä käskystä, "ennalleenasettaa ja rakentaa Jerusalem", on Danielin ennustus päivättävä. Koko kertomus sopii yhteen tämän kanssa. On ainoastaan yksi asia joka näyttää puhuvan tätä vastaan. Siinä Jesajan ennustuksessa, joka koskee tätä käskyä, oli ennustettu Kyyroksesta, ei ainoastaan: "Hän on päästävä minun vankini valloilleen", vaan myös: "Hänen pitää rakentaman minun _kaupunkini_" (Jes. 45: 13). Tähän näennäiseen vastaväitteeseen vastaamme näin: se sana, joka tässä on käännetty sanalla kaupunki, on _ir_ ja merkitsee muureilla ympäröityä paikkaa. Me luulemme tässä tarkotettavan temppelin esikartanon muureja, ja sen kanssa pitävät yllämainitut tosiseikat yhtä Sama sana _ir_ on käännetty sanalla _(esi-) kartano_ [englantilaisessa Raamatussa] 2 Kun 20: 4.

Nehemian suorittaman tehtävän vuosiluvuksi mainitaan tavallisesti 445 e.K. Mutta Tri Hale'n kronolooginen teos (sivut 449 ja 531) ja Tri Priestlie'n väitöskirja "Evankelistain Yhtäpitäväisyydestä" ("Harmony of the Evangelists", sivut 24--38) osottavat, että tämä tavallinen mielipide on väärä, sekä että tämä tapahtui yhdeksän vuotta aikaisemmin. Siten on siis meillä vuosi 454 e.K. todellinen vuosiluku Nehemian tehtävälle; ja tämän päivämäärän kanssa on Danielin ennustus (luku 9: 25) yhtäpitävä, mikäli se koskee käskyä asettaa ennalleen ja rakentaa Jerusalem.

Koska kuusikymmentäyhdeksän viikkoa (7 ja 62) eli neljäsataakahdeksankymmentäkolme vuotta ulottuvat _Messiakseen_ (Voideltuun), Päämieheen asti niin me vähennämme tästä kuudenkymmenenyhdeksän esikuvauksellisen viikon ajanjaksosta eli neljästasadasta kahdeksastakymmenestäkolmesta (483) vuodesta neljäsataaviisikymmentäneljä (454) vuotta ennen Kristusta, Jerusalemin ennalleenasettamis- ja rakentamiskäskyn oikeana vuosilukuna ja jäännös -- 29 j.K. -- on oleva se vuosi jona Voideltu (Messias) oli ilmestyvä. Tämä on täydellisesti yhtäpitävä sen kanssa, mitä olemme osottaneet, nimittäin, että Johannes kastoi Jeesuksen ja sai hän Hengen voitelun v. 29 j.K. noin 3 päivä lokakuuta, jolloin hän oli kolmenkymmenen vuoden vanha hänen syntymisensä oikean vuosiluvun mukaan, kuten edellisessä luvussa on näytetty.

Meidän Herramme virka käsitti _kolme ja puoli vuotta_ ja päättyi hänen ristiinnaulitsemisellaan passah-juhlan aikana, keväällä v. 33 j.K. Tässä toteutti hän täydellisesti ennustuksen, joka koski jälellä olevaa, eli viimeistä viikkoa (viimeiset seitsemän vuotta) luvatusta suosiosta, ja jossa sanotaan: "kuudenkymmenenyhdeksän (7 ja 62) viikon _perästä_ on Messias kuoletettava, mutta ei itsensä tähden" [Lause: "mutta ei itsensä tähden", on sanottu eri tavoilla eri käännöksissä, joista meillä on useita edessämme, mutta meidän mielestämme on tämä käännös paras ja selvin.] -- "_keskellä_ [jälellä olevaa 70:tä] _viikkoa_ on hän lakkauttava uhrin ja ruokauhrin."

Ne uhrit, joita uhrattiin lain mukaan, lakkasivat siihen; ei siten, etteivät papit senjälkeen olisi uhranneet eläimiä, suitsutusta, y.m., sillä näiden uhraaminen jatkui vuosi vuodelta, mutta Jehova ei hyväksynyt niitä, eivätkä ne missään suhteessa olleet uhreja synnin tähden. Sitten kun totinen uhri oli tullut, kun meidän Herramme Jeesus "poisti synnin uhraamalla itsensä" (Hebr. 9: 26), ei Jehova kauvemmin voinut tunnustaa mitään muuta hänelle uhrattua uhria, eikä myöskään sellaisten tarpeellisuutta.

Siellä, ristillä, täytti Messias, joka oli uhrannut itsensä kolme ja puoli vuotta, tehtävänsä (Joh. 19: 30), ja "päätti" siten "synnin", teki täyden ja täydellisen sovinnon Jumalan kanssa ihmisten pahuuden tähden tuoden siten ihmissuvulle _ijankaikkisen_ vanhurskauttamisen synnistä sen esikuvauksellisen vuotuisen vanhurskauttamisen sijaan, jonka esikuvauksellinen kansa, Israel, esikuvien kautta sai aikaan. Messiaksen kuolema oli myös "sinetti", joka takaa kaikkien näkyjen ja ennustuksien täyttymisen tulevat siunaukset ja "kaiken ennalleenasettamisen ajat, joista Jumala on ammoisista ajoista asti puhunut kaikkien pyhäin profeettainsa suun kautta" (Apt. 3: 21.) Nämä lupaukset, sekä aabrahamilainen liitto, että uusi liitto, vahvistettiin eli lujitettiin "hänen omalla kalliilla verellänsä" -- (Luuk. 22: 20; 1 Kor. 11: 25), joka puhuu paremmin puolestamme kuin härkäin ja kauristen veri -- puhuu ijankaikkisesta vanhurskauttamisesta ja synnin poistamisesta kaikille niille, jotka ottavat hänet vastaan. Ja seitsemännenkymmenennen eli juutalaisten suosion viimeisen viikon jälkimäisellä puoliskolla -- niinä kolmena ja puolena vuotena, jotka alkoivat helluntaina -- tulivat hänen seuralaisensa, tämän kansan "kaikkein pyhimmät" voidelluiksi Jumalan pyhällä hengellä niinkuin Messiaskin oli tullut voidelluksi kuudennenkymmenennenyhdeksännen viikon lopussa.

Tällä tavoin täytettiin tämän ennustuksen 24 värssyn määräykset: "Seitsemänkymmentä viikkoa on määrätty [erotettu] _sinun kansallesi_ ja pyhälle kaupungilles -- (a) niin ylitsekäyminen lopetetaan, ja synnit peitetään, ja pahat teot sovitetaan ja ijankaikkinen vanhurskaus tuodaan edes -- (b) ja näky ja ennustus suljetaan, -- (c) ja kaikkein pyhin voidellaan." Ennustuksessa ei ollut mitään, joka osotti, että koko tämä toimi lykättäisiin viimeiseen "viikkoon", jolloin Messias olisi läsnä; ja epäilemättä käsittivät he tämän sisältävän suuren parannuksen siveellisessä suhteessa _heidän puoleltaan_, joka valmistaisi heitä Messiasta varten, ja heidän kansakuntansa voitelemisen hänen allensa "kaikkein pyhimmäksi" kansaksi, siunatakseen koko maailmaa. He eivät olleet oppineet, vuosisatojen kokemuksien kautta, että _he_ olivat voimattomat poistamaan syntiä ja sovittamaan pahojatekoja, ja että vaadittaisiin täydellistä lunastusuhria sen suuren työn aikaansaamiseksi, jotta synnit pyyhittäisiin pois ja tuomitut vanhurskautettaisiin.

Vaikka Danielin ennustus näyttikin, että Messias tulisi tapettavaksi keskellä viimeistä viikkoa, niin ei se näyttänyt, että hänen kansansa suuri joukko tulisi olemaan _epäpyhiä_, ja että he sentähden tulisivat hyljätyiksi, kuten heille kävi keskellä sitä viikkoa. (Mat. 23: 38.) Toinen profeetta on sanonut: Hän on täyttävä työn ja _keskeyttävä_ sen vanhurskaudessa (oikeudenmukaisesti) (engl.); ja kaikki tuli täytetyksi Jeesuksen virantoimituksen viimeisenä puolena viikkona (kolmena ja puolena vuotena), lukuunottamatta kaikkein pyhimpäin voitelemista. Mutta mitenkä on seitsemännen viikon, niiden kolmen ja puolen vuoden ylijäämän kanssa, jotka ulottuivat ristin tuolle puolen? Lupasiko ehkä Jehova erottaa seitsemänkymmentä suosion viikkoa Israelin hyväksi, antaen todellisuudessa ainoastaan kuusikymmentäyhdeksän ja puoli? Ensi silmäyksellä näyttää siltä, etenkin kun muistamme, että Jeesus ainoastaan viisi päivää ennen kuolematansa, "keskellä viikkoa", itki kaupungin tähden ja hylkäsi sen sanoen: "Teidän huoneenne jätetään teille autioiksi." Mutta ei niin; Jehova tiesi alusta alkaen minkälainen loppu oli; ja kun hän lupasi seitsemänkymmentä viikkoa, tarkotti hän myös sitä. Niinmuodoin täytyy meidän odottaa löytävämme suosion ulottuvan tätä kansaa kohtaan kolmen ja puolen vuoden aikana ristiinnaulitsemisen jälkeen, huolimatta siitä, että he silloin kansakuntana jätettiin autioksi.

Etteivät israelilaiset kansana olleet soveliaita ottamaan vastaan parahinta eli hengellistä suosiota (eikä myöskään maallista suosiota), osotettiin sen kautta, että he hylkäsivät Messiaksen, niinkuin Jumala jo edeltäpäin oli nähnyt ja sanonut; siten ei ollut minkäänlaiseksi hyödyksi heille jatkaa heidän koetustaan, kansana katsottuna, yli seitsemänkymmenenviikon puolivälin, ja se keskeytettiin eli katkaistiin siinä, kun heidät jätettiin "autioiksi" -- suljettiin pois suosiosta. Heidän aikakautensa loppupuolella (kolme ja puoli vuotta) suosio _suurennettiin_, vaikka se rajotettiin "jäännökseen", "pyhimpiin", puhtaimpiin eli soveliaimpiin, joita ainoastaan se voi hyödyttää. (Jes. 10: 22, 23. Vertaa _Room_. 9: 28.) Suosion suurentuminen oli siinä, että tämä jäännös kolmen ja puolen vuoden aikana tuli yksinomaan olemaan huomion ja lähetystyön esineenä niiden suurempien etujen ohella, joita henkinen hallituskausi tarjosi, työ, joka alkaen opetuslapsista helluntaina, todennäköisesti ulottui jokaiseen tämän kansan tuleentuneeseen vehnään tänä erityisenä suosion aikakautena. Katso Apt. 2: 41 ja 4: 4 ensimäisien päivien tuloksen suhteen. Juuri tästä syystä, vaikkakin Jeesus oli maistanut kuoleman kaikkien tähden, ja iloinen sanoma oli julistettava kaikille, käski hän opetuslapsien "alkaa Jerusalemissa." Eivät he myöskään saaneet jättää tätä erikoista työtä eivätkä tarjota uuden hallituksen suosiota kenellenkään muille, ennenkuin ne kolme ja puoli vuotta siitä _suosiosta, joka oli luvattu Israelille_, olivat täyttyneet -- ennenkuin Jumala erityisesti lähetti sen pakanain yhtä hyvin kuin juutalaistenkin luo. -- Apt. 10.

_Kristuksen ensimäinen tuleminen_ 79

Korneliuksen kääntymisen varmasta vuosiluvusta voivat kronoloogit ainoastaan arvaamalla päättää; ja niinmuodoin arvellaan sen eri laskelmain mukaan tapahtuneen vuosien 37 ja 40 välillä j.K.; mutta katsoen siihen selvään ennustukseen, jota nyt tarkastamme, emme epäile sen tapahtuneen syksyllä v. 36 j.K.; sillä tällöin päättyivät nuo Israelin suosion seitsemänkymmentä viikkoa eli neljäsataayhdeksänkymmentä vuotta. Koska suosio yksinomaan heitä kohtaan lakkasi silloin, oli aivan paikallaan lähettää evankeliumi pakanoille. Israelilaiset eivät tämän jälkeen olleet suljetut evankeliumista, mutta heitä kohdeltiin samoin kuin pakanoita, vaikka ennakkoluulot epäilemättä aiheuttivat sen, että jäännös tuli vähemmän suotuisaan asemaan. Koska "pyhimmät" jo olivat tulleet valituiksi, ei evankeliumi enää rajottunut israelilaisiin yksistään, vaan oli avoinna jokaiselle olennolle, jolla oli kuulevat korvat.

Noiden seitsemänkymmenen viikon kuluttua tuli se hätä ja vaiva, joita mainitaan 26 ja 27 värs. loppuosissa. Roomalainen päämies tuli ja hävitti todellakin kaupungin ja temppelin, ja virran lailla jätti hän jälkeensä kauheaa hävitystä ja turmiota. Ja Messias, jonka he hylkäsivät, on sallinut monenlaatuisen pahan kohdata tätä kansaa siitä lähtien, ja tulee yhä sallimaan sen "loppuun asti", kunnes he ovat saaneet riittämään asti; siksi kun hän on sanova: "Puhukaat suloisesti Jerusalemille ja saarnatkaa sille, että sen aika on täytetty, että sen rikokset ovat annetut sille anteeksi." (Jes. 40: 2.) Sillä aikaa on se, _joka on määrätty_, vuodatettava tämän yksinjääneen (eli tämän hyljätyn kansan yli), kunnes heidän murheensa mitta on täytetty -- siihen päivään, jolloin he tulevat sanomaan: "Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen." Jumalalle kiitos, tämä Israelin vapautus on nyt koittamaisillaan, ja vaikkei heidän hävityksensä ja hätänsä vielä ole päättynyt, niin tulee hetki hetkeltä se aika lähemmäksi, jolloin suomut putoavat heidän ennakkoluulojen sokaisemista silmistään, ja he saavat nähdä hänet, jota ovat pistäneet, ja he tulevat itkemään häntä, niinkuin esikoista itketään. -- Sak. 12: 10.

Koska monet lukiessaan tätä nyt tarkastettua paikkaa ovat joutuneet hämilleen ja erehdykseen sen johdosta, että ovat kykenemättömiä ymmärtämään profeetallisen sanan järjestystä, ja sekottavat Päämiehen Messiaksen roomalaisen päämiehen kanssa j.n.e. niin kehotamme tarkasti tutkimaan tätä paikkaa, sillä tavoin kuin se on järjestetty tämän luvun alussa, huomioonottamalla sulkumerkit ja selittävät huomautukset hakasien sisällä.

Oi Herrani kallis, mun aarteni oot, Mun toivoni, turvani ain'! Kaikk' huoleni entiset unhottukoot, Sun kuoloas katselen vain.

Kun tahtoni tahtohos haudannut oon, On tahtosi silloin myös mun. Oi Herra, sun voimasi vahvistakoon Mua täyttämään tahtoas sun!

Kun aamusi armahin koittamaan saa, Yön usvat jo haihtuvat nuo, Ei silloin oo taistoa uuvuttavaa, Sun valtasi rauhankin tuo.

Ah, kuinka mä Herra sua kiittänenkään, Kun kutsusi korkean sain Sun laumaasi pienoiseen yhdistymään Ja luonasi viipymään ain! --

NELJÄS LUKU.

PAKANAIN AJAT.

Mitä pakanain ajoilla tarkotetaan. -- Niiden alku. -- Niiden pituus. -- Niiden loppuminen vuonna 1914. -- Näihin liittyviä tapahtumia. -- Näitä seuraavia tapahtumia. -- Kirjaimellinen ja esikuvauksellinen aika. -- Huomiota herättävä esikuva (tyyppi). -- Nykyisiä merkkejä. -- Jumalan valtakunta tulee kukistamaan pakanain hallituksen. -- Siksi on edellinen perustettu ennenkuin jälkimäinen loppuu -- ennen vuotta 1914. -- Syyt miksi pakanain hallitus sitä vastustaa. -- Miten ja milloin kaikki lopullisesti tulevat ilolla ottamaan vastaan sen. -- "Kaikkien kansojen toivo" on tuleva.

[Koska tässä luvussa käsitelty aine on hyvin läheisessä yhteydessä aineen kanssa ensimäisen osan 13:ta luvussa, tulee lukijalle olemaan suureksi avuksi käydä uudelleen läpi mainittu luku, ennenkuin hän alkaa tämän luvun.]

"Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät." -- Luuk. 21: 24.

Lauselmaa "pakanain ajat" käytti Herramme siitä väliajasta maan historiassa, joka on Jumalan tyypillisen valtakunnan, Israelin valtakunnan poisottaminen (Hes. 21: 25--27.) ja sen antityypin, Jumalan totisen valtakunnan alkamisen ja päättymisen välillä, kun Kristus tulisi "kirkastettavaksi pyhissänsä ja kaikkien niiden ihailtavaksi, jotka uskovat sinä päivänä."

Tällä väliajalla tulisi pakanalliset hallitukset pitämään valtiutta maan päällä; ja Israel, sekä lihallinen että hengellinen, on ollut ja tulee olemaan näille valloille alamainen, siksi kun heidän aikansa on päättynyt. Vaikka Jumala ei ole hyväksynyt tahi määrännyt näitä hallituksia, niin antaa hän kuitenkin niiden olla hallituksessa. Toisin sanoen, hän on erityisiä tarkotuksia varten sallinut heidän valtaansa määrätyn ajan.

Maan herraus annettiin alkuperäisesti Aadamille, jotta hän vallottaisi sen sekä omistaisi ja hallitsisi sitä vanhurskaudessa. (1 Moos. 1: 28.) Aadam ei pystynyt tähän, ja synnin kautta rikottu herraus otettiin häneltä pois. Sen jälkeen sallittiin enkelien hallita. Mutta sen sijaan, että olisivat kohottaneet langennutta sukua, niin tapahtui, että muutamat "eivät säilyttäneet valta-asemaansa", vaan lankesivat ylitsekäymiseen. Vedenpaisumuksen jälkeen ilmotti Jumala Aabrahamille aikomuksensa tuoda tarvittavan avun syntiselle kuolevalle suvulle hänen jälkeläisensä kautta, herättämällä heidän keskuudestaan suuren lunastajan, hallitsijan ja opettajan, sanoen: "Sinun siemenessäsi pitää kaikki kansat maan päällä siunattaman."

Tämä oli aikaisin hengen antama viittaus kansallisesta yleisvallasta maan yli. Ja tullen Jumalalta, sisälsi tämä viittaus tuon hallitsijan erityisen sopivaisuuden ja aivan ominaisen etevyyden kaikkien muiden yli. Siksipä tulisi olemaan koko ihmiskunnalle hyödyllistä kuulua sellaisen hallitsijan alle. Kieltämättä tämä lupaus Aabrahamille täytti hänen jälkeentulevaistensa, israelilaisten sydämet ja mielet ja tunnettiin hyvin heidän heimolaistensakin, moabilaisten ja edomilaisten keskuudessa. On luultavaa, että muut kansat tulisivat tuntemaan sellaisen kansallistoivon, ja niin ollen emme voi epäillä, että ylpeys herättäisi heissä halun tulla tuoksi etevämmäksi kansaksi ja pitää hallussaan yleisvaltaa, koska hekin pitäisivät itseään joka suhteessa yhtä kykenevinä ja soveliaina hallitsemaan ja opettamaan ja siten siunaamaan kansoja, kuin joku Aabrahamin jälkeläisistä.

Israelin toivo saavuttaa maailmanvalta, ei kansojen toivon ja tahdon perustuksella, vaan Jumalan tahdon ja mielen ja hänen heidän hyväkseen ilmotetun valtansa perustuksella, näytti levinneen muihinkin kansoihin. Kaikissa tapauksissa huomaamme, että nuo pakanalliset kuninkaat ja kansat ottivat vastaan valtansa suosionosotuksina niiltä jumalilta, joita he palvelivat. Ja sama ajatus huomataan vieläkin jokaisessa pienemmässä hallitsijassa ja ruhtinaassa yhtähyvin kuin mahtavimmissa kuninkaissa ja keisareissa. Vaikka kuinkakin heikkoja sielun ja ruumiin puolesta, vaikka kuinkakin paheellisia ja kelvottomia hallitsemaan, olkoonpa sitten itseään eli toisia, vallitsee heitä melkein mielettömässä määrässä se ajatus, että Jumala erityisesti on valinnut heidät ja heidän perheensä hallitsemaan ja "SIUNAAMAAN" (?) koko maata. Tätä oppia, jonka syvät rivit ovat omaksuneet, toitotetaan mitaleissa, rahoissa ja valtiopapereissa sanoilla: "Jumalan armosta -- kuningas."

Sillä lailla, Israelin odottaessa ja toivoessa luvattua herrautta maan yli ja kun he monta kertaa luulivat olevansa hyvin lähellä toivonsa toteutumista, erityisesti David ja Salomo kuninkaiden aikana, tuli yleisvallan halu yleiseksi toisissa kansoissa. Aikoessaan ottaa pois kruunun Israelilta, kunnes lupauksen oikea siemen tulisi ottamaan vallan, päätti Jumala antaa pakanallisten valtakuntien ottaa hallitusvallan ja tehdä kokeita maailman hallitsemisessa, jotta maailma myös oppisi huomaamaan turhuuden omissa itsehallitusponnistuksissaan, niin kauvan kuin se on nykyisessä syntisessä tilassaan. Niinkuin hän oli antanut Aadamin menetetyn herrauden enkeleille osottaaksensa heidän kelvottomuuttaan hallitsemaan ja siunaamaan maailmaa, niin jätti hän nyt tämän herrauden pakanoille antaaksensa heidän koettaa eri tapojaan ilman hänen avustustansa. Näitä erilaisia kokeiluja sallii Jumala arvokkaina ja tarpeellisina opetuksina, jotka täyttävät välillä olevat ajat, kunnes Herran Voideltu, jolla on siihen oikeus, tulee ottamaan vallan ja täyttämään kaikki hänen armolliset aikeensa.

Koska lihallinen Israel oli esikuva hengellisestä Israelista, evankelisesta seurakunnasta, jota myös kutsutaan tässä korkeammassa merkityksessä "kuninkaalliseksi papistoksi ja pyhäksi kansaksi" (1 Piet. 2: 9), ja joka määrättynä aikana tulee hallitsemaan ja siunaamaan kaikkia kansoja, niin oli heidän valtakuntansa samalla tavalla eräissä suhteissa Kristuksen valtakunnan esikuva. Niinmuodoin kun Jumalan aika tuli jättää maailmanvalta pakanoille, oli johdonmukaista, että hän ensin ottaisi pois esikuvauksellisen kruunun Israelilta, ja sitten lakkaisi antamasta tunnustustaan esikuvaukselliselle valtakunnalle. Tämän hän teki, selittäen että he olivat osottautuneet kelvottomiksi korotettaviksi yleisvaltaan, koska heissä siinä määrin kun olivat saavuttaneet kunnioitusta kansana, pääsi valtaan tapain turmelus, turhamaisuus ja epäjumalisuus. Tämä tapahtui kuningas Sedekian päivinä ja jumalallinen käsky lausutaan profeetan sanoissa: -- "Näin sanoo Herra Jehova: pane pois kuninkaallinen otsakoriste ja ota kruunu päästäsi. Se, mikä nyt on, ei ole pysyvä sellaisena. Alennettu pitää ylennettämän ja korkia alennettaman. Minä tahdon sen (kruunun) kukistaa, kukistaa, kukistaa; eikä se ole enää oleva, kunnes hän tulee, jolla on siihen oikeus ja hänelle minä sen annan." -- Hes. 21: 24--27. Tämä kruunun eli vallan kukistaminen on tapahtunut. Kruunu siirrettiin ensin Baabeliin, senjälkeen meedilais-persialais valtakuntaan, sitten makedoniaan ja lopullisesti Roomaan. Näiden valtojen luonteen, jommoisena se historian lehdille piirretään, olemme huomanneet täydellisesti pitävän yhtä profeetallisien kertomuksien kanssa, sellaisina kuin ne kuvataan Nebukadnesarin näyssä suuresta kuvapatsaasta ja Danielin näyssä neljästä petoeläimestä. Tämä Israelin vallan kukistettu tila tulisi jatkumaan, kunnes Kristus, Israelin ja koko maan valtaistuimen oikea perillinen, joka osti sen omalla kalliilla verellänsä, tulisi ottamaan vallan. Hänen valtansa tulee, niinkuin olemme nähneet, olemaan maailman viides yleisvalta, Jumalan valtakunta koko taivaan alla. Mutta erotukseksi neljästä edellisestä vallasta, jotka sallittiin määrätyksi ajaksi, ja jotka sentähden tunnustettiin, joskaan niitä ei hyväksytty, tulee tämän hyväksymään ja vahvistamaan Jumala, hänen edustajanansa maan päällä. Se tulee olemaan Jumalan Valtakunta, Jehovan Voidellun Valtakunta. Se pystytetään vähitellen suuren hädän aikana, jolla evankelinen aika tulee päättymään ja jossa nykyiset hallitukset tulevat täydellisesti kukistettaviksi häviten suuressa sekasorrossa.

Tässä luvussa esitämme Raamatun todistuksen siitä, että täydellinen loppu pakanain ajoista, s.o. täydellinen loppu heidän sallituille valloilleen, on saavutettu vuonna 1914, ja että tämä päivämäärä tulee olemaan äärimäinen raja epätäydellisien ihmisien hallitukselle. Huomattakoon, että jos tämä osotetaan olevan Raamatussa varmasti todistettu tosiseikka, niin se todistaa:

Ensimäiseksi, että silloin Jumalan valtakunta, josta Herramme opetti meitä rukoilemaan: "Tulkoon valtakuntasi", on saavuttanut täydellisen maailmaakäsittävän vaikutuksen, ja että se silloin tulee olemaan pystytetty eli vahvasti perustettu maan päälle, nykyisten hallitusten raunioille.

Toiseksi todistaa se, että hän, jonka oikeus on siten ottaa valta, silloin tulee olemaan läsnä maan uutena hallitsijana; eikä sitä ainoastaan, vaan se todistaa, että hän tulee olemaan läsnä melkoisen ajan ennen tätä päivämäärää; sillä näiden pakanallisien hallituksien kukistumisen suoranaisena syynä on se, että hän särkee niitä kuin saviastioita (Ps. 2: 9; Ilm. 2: 27.) ja pystyttää niiden sijaan oman vanhurskaan hallituksensa.