Part 31

Torquemada'n kautta -- Elävältä poltettuja miehiä ja naisia............. 10,220 Poltettuja in effigie............................ 6,840 Muihin rangastuksiin tuomituita.................. 97,371 Diego Deza'n kautta -- Elävältä poltettuja miehiä ja naisia............. 2,592 Poltettuja in effigie............................ 829 Muihin rangastuksiin tuomituita.................. 32,952 Kardinaali Jeminez de Gisneros'in kautta -- Elävältä poltettuja miehiä ja naisia,............ 3,564 Poltettuja in effigie............................ 2,232 Muihin rangastuksiin tuomituita.................. 48,059 Adrian de Elorencia'n kautta -- Elävältä poltettuja miehiä ja naisia............. 1,620 Poltettuja in effigie............................ 560 Muihin rangastuksiin tuomituita.................. 21,835 -- -- -- Elävältä poltettujen miesten ja naisten yhteenlaskettu luku 45 pääinkvisiittorin aikana........................................... 35,534 Yhteenlaskettu luku poltettuja in effigie....... 18,637 Muihin rangastuksiin tuomittujen yhteenlaskettu luku............................................ 293,533 ________ Kokonaissumma 347,704

Paavillinen tuhatvuotiskausi.

Samoinkuin totisen Kristuksen totinen valtakunta tulee kestämään tuhatta vuotta, saattaa paavillinen jäljittely laskea tuhatta vuotta suurimman kukoistuksensa ajaksi, joka alkoi vuonna 800 ja päättyi tämän [yhdeksännentoista] vuosisadan sarastaessa, toteuttaakseen Ilm. 20 ennustetun tuhatvuotisen hallituskauden. Ja tämän jälkeistä aikaa, jolloin paavikunta vähitellen on kadottanut kaiken maallisen valtansa, jolloin se on ollut monen häväistyksen esineenä niiden valtojen puolelta, jotka ennen olivat sen tukipylväitä, ja jolloin siltä melkoisesti on riistetty alusmaita, tuloja ja vapauksia, joita se kauvan on pitänyt ominaan ja joita se kauvan on omistanut, pitävät katolilaiset Ilm. 20: 3, 7, 8 kertomana "vähänä aikana", tuhatvuotiskauden lopulla, jolloin Saatana tulee päästettäväksi irti.

Ja ne vuosiluvut, jotka ilmasevat paavikunnan tietämättömyyden, taikauskon ja petoksien tuhatvuotiskauden, ovat selvästi merkityt historiassa. Eräs roomalais-katolinen kirjailija [The Chair of St. Peter] lausuu tämän uskonnollisen vallan alkamisesta: "Pyhä roomalainen valta alkoi oikeastaan silloin kun paavi Leo vuonna 800 kruunasi Kaarlo suuren länsimaiden kuninkaaksi." ["_Pyhä roomalainen valtakunta_" oli keskiajan suuren valtiollisen laitoksen nimenä. Sen alkuunpanijana oli Kaarlo suuri. Fisherin Universal History, Siv. 262 kertoo siitä seuraavasti: "Teoriassa oli se maailman vallan ja maailman kirkon yhdistelmä -- jakamaton yhdyskunta, keisarin ja paavin ollessa taivaan määräämät (?) maalliset ja hengelliset ylimmäiset päät. Ja koska paavit, ollen Kristuksen sijaisina, voitelivat keisarit, seuraa, että he olivat sen oikeat päät."]

Vaikka paavikunta oli järjestetty uskonnolliseksi järjestelmäksi aikoja ennen ja oli "pystytetty" maalliseenkin valtaan vuonna 539, oli Kaarlo Suuri kumminkin se, joka todellisuudessa antoi paaville _maallisen vallan ja muodollisesti tunnusti sen_. Samoinkuin Kaarlo Suuri oli "pyhän roomalaisen valtakunnan" ensimäinen keisari, vuonna 800, niin oli Frans II viimeinen, ja hän luopui vapaaehtoisesti siitä arvonimestä vuonna 1806. [Marengon tappelun kautta 1800, ja Austerlitzin, 1815, oli Saksa kaksi kertaa Napoleonin jalkain juuressa. Päätulos viimeksimainitusta tappiosta oli Reininliiton perustaminen ranskalaisen hallitsijan turvissa. _Tämä tapaus teki lopun vanhasta saksalaisesta tai [pyhästä] roomalaisesta valtakunnasta_, joka oli ollut olemassa tuhatta vuotta yhtä mittaa. -- White'n Universal History, Siv. 508.] Samoinkuin paavikunta ennen vuotta 800 kohosi roomalaisen "pedon" (kansan) ja sen sarvien (valtojen) tukemana, on se vuodesta 1800 ollut syösty maallisesta vallasta kuninkaiden ja valtojen yli, ja ne, jotka sitä ennen tukivat sitä, ovat haavottaneet ja ryöstäneet sitä. (Ilm. 17: 16, 17.) Nykyhetkellä, vaikka se vielä on kunnioituksen ja suosionosotuksien esineenä ja vielä laajalti hallitsee kansojen omiatuntoja, suree paavikunta kaiken sen kadottamista, joka vähänkin vivahtaa maalliselle vallalle.

Tämän aineen huolellinen tutkija saattaa erottaa neljä enemmän tai vähemmän silmiinpistävää vaihetta Antikristuksen kehityksessä ja kohoamisessa ja luvultaan yhtä monta vaihetta, jotka selvästi ilmasevat sen kukistumista. Nuo neljä kehitysjaksoa ovat:

1. Väärän kunnianhimon salaisen toiminnan alkaminen Paavalin aikana, noin vuonna 50, oli lähtökohtana.

2. Paavikunta "synnin ihminen" _järjestettiin_ pappisvallaksi, vähitellen noin vuodesta 300 vuoteen 494; s.o. seurakunnan tila muutettiin järjestetyksi, ja paavit tunnustettiin olevan Kristusta edustava Pää, joka hallitsi seurakunnassa ja kansoja.

[Paavikunta taisteli kauvan voittaakseen yliherruutta kirkon päänä ja sai vähitellen tunnustusta ja valtaa; ja että tämä valta yleisesti tunnustettiin jo vuonna 494 ilmenee selvästi katolilaisen kirjailijan teoksesta _The Chair of St. Peter_, siv. 728. Yksityiskohtaisesti kerrottuansa eri kirkolliskokouksien, piispojen, keisarien, y.m. lausuntoja roomalaisesta piispasta korkeimpana ylimmäisenä pappina, yhdistää hän lausuntonsa seuraavasti:]

["Nämä sanat kirjotettiin niin kaukana taaksepäin ajassa kuin Herramme vuonna 494... Ylipäänsä on siis selvää, että Pyhän Pietarin istuimen [Rooman hiippakunnan] esipiispa viidennellä vuosisadalla oli ennättänyt _kehityksessä_ niin pitkälle, että paavia kaikkialla pidettiin kristillisen yhteyden keskipisteenä -- Jumalan seurakunnan korkeimpana hallitsijana ja opettajana, piispojen ruhtinaana, lopullisena riidan ratkaisijana, jonka puoleen vedottiin kirkollisissa asioissa kaikilta maailman haaroilta, ja oli hän kaikkien yleisien kirkolliskokouksien tuomari ja Välittäjä, joissa hän oli puheenjohtaja lähettiläittensä kautta."]

3. Aika, jolloin paavit _alkoivat_ harjottaa maallista hallitusta ja valtaa, oli, kuten myöhemmin tulee osotettavaksi, vuonna 539. (Katso III Osa, 3 luku.)

4. Kohoamisen aika, vuonna 800, jolloin, niinkuin jo näytettiin, "pyhä roomalainen valtakunta" perustettiin, ja paavi itse, kruunatessaan Kaarlo Suuren keisariksi, tunnustettiin kuningasten kuninkaaksi, keisarien keisariksi, "toiseksi Jumalaksi maan päällä."

Paavikunnan vaikutusvallan vähentymisen neljä vaihetta ovat: --

1:ksi. Uskonpuhdistuksen aikakausi, jonka saattaa sanoa alkaneen noin vuonna 1400 Wykliffen kirjotuksilla -- joita Huss, Luther ja muut seurasivat.

2:ksi. Napoleonin menestymisen aika, paavien alennus ja Frans II lopullinen luopuminen arvonimestä: "pyhän roomalaisen valtakunnan keisari". v. 1800--1806.

3:ksi. Vuosi 1870, jolloin paavin alamaiset ja Italian kuningas lopullisesti erottivat paavin Rooman ja n.k. kirkkovallan hallituksesta, jonka kautta Antikristus on jätetty kaikkea maallista hallitusta vaille.

4. Tämän jäljitellyn pappisvallan lopullinen tuhoaminen lähellä sen "vihan" ja tuomion "päivän" loppua, joka jo on alkanut -- ja joka tulee päättymään, niinkuin ilmenee "pakanain ajoista" vuoden 1914 loppuessa.

Saattaako epäillä.

Olemme seuranneet Antikristuksen syntyä apostasiasta, eli "luopumuksesta" alkaen kristillisessä Seurakunnassa; olemme kuulleet hänen rienaavat väitteensä, että hän on Kristuksen valtakunta ja hänen paavinsa on Kristuksen sijaishallitsija -- "toinen Jumala maan päällä." Olemme kuulleet hänen pöyhkeilevät rienaamisensa, kuinka hän on omistanut arvonimiä ja oikeuksia, jotka kuuluvat totiselle Herrain herralle ja Kuninkaiden kuninkaille; olemme nähneet kuinka julmalla tavalla hän täytti ennustuksen: "Hän hävittää pyhiä"; olemme nähneet, että totuus, tukahdutettu ja väärennetty, olisi kokonaan tullut haudatuksi eksytyksien, epäuskon ja pappisjuonien alle, jos ei Herra oikealla ajalla olisi tullut väliin, herättämällä uskonpuhdistajia ja siten auttanut pyhiänsä -- niinkuin on kirjotettu: "Ja ymmärtäväiset kansassa neuvovat monta; mutta he kaatuvat miekkaan ja tuleen, vankeuteen ja ryöstöön kauvan aikaa. Mutta kaatuessansa saavat he vähä apua." -- Dan. 11: 33, 34.

Saattaako, nähdessään kaikki nämä todistukset, epäillä, etteivätkö apostolit ja profeetat, pyhän Hengen opettamina, olisi puhuneet paavikunnasta, kertoen seikkaperäisesti, kuten tekevät, sen silmiinpistävistä luonteenominaisuuksista? Me ajattelemme, ettei kenenkään puolueettoman mieleen saata jäädä mitään epäilystä siitä, etteikö paavikunta olisi Antikristus, synnin ihminen; ja ettei kukaan yksityinen ihminen voisi kyetä täyttämään ennustusta. Paavikunnan kuulumaton menestys jäljitettynä Kristuksena, joka on pettänyt koko maailmaa, on täysin määrin toteuttanut Mestarimme ennustuksen, kun, kosketeltuansa omaa hylkäämistänsä sanoi: "Jos tulee toinen [pöyhkeillen] omassa nimessään, niin _hänet te otatte vastaan_." -- Joh. 5: 43.

Monet lienevät epäilemättä huomanneet, että me ainettamme käsitellessä ylipäänsä olemme karttaneet kosketella paavien ja toisien viranomaisten konnamaisuuksia ja karkeampia siveellisyysrikoksia kuin myös niitä mustia tekoja, joita jesuitat ja muut salaiset seurat ovat tehneet "_tarkotuksen_" saavuttamiseksi toimiessaan kaikenlaisissa salapoliisin toimissa paavikunnan hyväksi. Olemme tahallamme jättäneet sellaiset pois, ei sentähden, ettei se olisi totta, sillä roomalais-katolilaisetkin kirjailijat tunnustavat paljon siitä; vaan sentähden, ettei todistelumme kaipaa näitä asianhaaroja. Olemme osottaneet, että paavillinen pappisvalta (vaikkakin siihen kuuluisivat siveellisesti puhtaimmat ja oikeudenmukaisimmat ihmisten joukosta -- joita he kumminkaan eivät olleet, kuten historia todistaa) on synnin ihminen, Antikristus, se jäljittely, joka väärällä tavalla on esittänyt Kristuksen tuhatvuotista valtakuntaa, ollen taitavasti järjestetty jäljittely pettämistä varten.

Macaulay'n, englantilaisen historiankirjottajan sanat, ovat omiaan osottamaan, että on sellaisia, jotka ilman erityistä profeetallista valoa, saattavat nähdä tahallisen petollisuuden paavikunnan ihmeellisessä järjestelmässä; järjestelmistä ihmeellisimmän _jäljittelyn_ Jumalan valtakunnasta, joka valtakunta on pian tuleva.

Hän sanoo: -- "On mahdotonta kieltää roomalaisen kirkon järjestysmuodon olevan _inhimillisen_ [me sanoisimme saatanallisen] _viisauden todellisen mestarinäytteen_. Todella, ei mikään muu kuin sellainen järjestysmuoto saattanut ylläpitää sellaisia oppeja, sellaisia hyökkäyksiä vastaan. Kahdentoista vuosisadan monivaiheisen vuoden kokemus, neljänkymmenen sukupolven valtiomiesten älykkäisyys ja uuttera huolenpito ovat saattaneet tämän järjestysmuodon sellaiseen täydellisyyteen, että kaikista laitoksista, joita on keksitty ihmiskunnan pettämiseksi ja sortamiseksi, tällä järjestysmuodolla on etusija."

Antikristuksen lopullinen tuho.

Me olemme seuranneet paavikuntaa nykyaikaan, Herran päivään -- Immanuelin _läsnäolemisen_ aikaan asti. Tämä synnin ihminen on kehittynyt, on suorittanut kauhistuttavan tekonsa ja Hengen miekka -- Jumalan Sana on kaatanut sen. Kristuksen suun henki on tehnyt hänet _voimattomaksi_ julkisesti ja yleisesti vainoamaan pyhiä, kuinka suuri halu hänellä olisikin; ja nyt kysymme: Mikä on lähinnä järjestyksessä? Mitä sanoo apostoli Antikristuksen lopusta?

2 Tess. 2: 8--12 selittää apostoli Paavali Antikristuksesta: -- "Jonka Herra Jeesus on _tappava_ suunsa hengähdyksellä ja tuhoava _tulemuksensa [parousiansa, läsnäolonsa] ilmestyksellä_." Totuuden valo tulee tunkemaan kaiken läpi. Saattamalla päivän valoon oikean ja väärän, tulee se aiheuttamaan tuon suuren taistelun näiden periaatteiden ja niiden inhimillisten edustajain välillä -- joka tulee olemaan syynä tuohon suureen hädän ja vihan aikaan. Tässä taistelussa tulee vääryys ja paha kaatumaan, ja oikeus ja totuus voittamaan. Kaiken muun pahan kanssa, joka kerran kaikkiaan tulee täydellisesti tuhottavaksi, hävitetään Antikristus, johon melkein kaikki, mikä on pahaa opissa ja käytännössä, on yhdistetty. Juuri tämä kirkas valo, tämä Herran läsnäolon auringon valo, tulee aiheuttamaan 'hädän päivän', jonka kautta ja jonka aikana Antikristus, kaikkien muiden pahojen järjestelmien kanssa tulee tuhottavaksi. "Jonka läsnäolo [aika, jolloin hän on olemassa] tapahtuu Saatanan vaikutuksesta [tarmosta ja toimellisuudesta] kaikella valheen voimalla ja tunnustuksin ja ihmein ja kaikella vääryyden viettelyksillä niille turmioksi, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, jotta olisivat pelastuneet. Ja sentähden Jumala on lähettävä heille voimallisen eksytyksen, niin että uskovat valheeseen, jotta kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuuteen, vaan mielistyneet vääryyteen", arvottomiksi tulemaan osallisiksi Tuhatvuotiskauden hallituksesta Kristuksen kanssaperillisinä.

Meidän mielestämme nämä sanat sisältävät, että Herramme _läsnäolon_ aikana (nykyaikana -- vuodesta 1874) tulee perkele, niin hyvin tämän antikristillisen järjestelmän (joka on Saatanan parhaimpia aseita pettääkseen maailmaa ja hallitakseen sitä) kuin myös kaikkien muiden keinojensa kautta, koettamaan vimmatulla tavalla vastustaa asiain uutta järjestystä, joka tulee nyt pystytettäväksi. Hän tulee käyttämään hyväkseen pienintäkin seikkaa ja ihmiskunnan kaikkia perittyjä heikkouksia ja kaikkea sen itsekkäisyyttä voittaakseen heidän sydämensä ja kätensä ja kynänsä tässä lopullisessa taistelussa vapautta vastaan ja totuuden täydellistä kirkastumista vastaan. Ennakkoluuloja tullaan herättämään siellä, jossa, jos totuus nähtäisiin selvästi, ei ennakkoluuloja voisi olla; ja intohimoista harrastusta tulee sytytettäväksi ja puolueyhdistyksiä tulee perustettaviksi, jotka tulevat pettämään ja eksyttämään useita. Ja tämä tulee tapahtumaan ei sentähden, ettei Jumala olisi tehnyt totuutta kyllin selväksi johtamaan täysin vihkiytyneitä, vaan koska heillä, jotka tulevat petetyiksi, ei ollut täyttä vakavuutta mielessä etsiessään ja käyttäessään sitä totuutta, joka oli valmistettu heille "ruuaksi ajallansa." Ja tällä tavoin tulee ilmenemään, että se luokka, joka tuli harhaan johdetuksi, ei ottanut vastaan totuutta _rakkaudesta itse totuuteen_, vaan pikemmin tavan tai muodon vuoksi tai pelosta. Ja apostoli näyttää vakuuttavan, että tässä Antikristuksen lopullisessa kuolemantaistelussa tulee, vaikkakin hän näyttää voittavan lisättyä valtaa maailmassa uusien sotajuonien, petoksien ja yhdistelmien kautta, kumminkin maailman oikea Herra, kaikkien kuninkaiden Kuningas _läsnäolonsa_ aikana saamaan voiton; ja että hän vihdoin, suuren hädän aikana, perinpohjin tuhoaa Antikristuksen ja ainaiseksi tekee lopun hänen petoksistansa.

Minkälaiseksi saatamme odottaa tämän lopputaistelun muodostuvan, siitä voimme antaa ainoastaan viittauksia, suurimmaksi osaksi perustuen vertauskuvauksellisiin esityksiin samasta asiasta Ilmestyskirjassa. Me odotamme, että koko maailmassa vähitellen tulee muodostumaan kaksi suurta puoluetta -- joista molemmista uskolliset, voittavat pyhät tulevat pysymään erossa. Näissä kahdessa suuressa leirissä, tulee toisella puolella olemaan sosialisteja, vapaa-ajattelijoita, uskottomia, tyytymättömiä ja totisia vapauden ystäviä, jotka alkavat saada silmänsä auki näkemään asianhaaroja, jotka koskevat valtiollista ja uskonnollista kehnoa hallitusta ja itsevaltiutta; toiselta puolen yhdistyvät vähitellen inhimillisen vapauden ja yhdenvertaisuuden viholliset -- keisarit, kuninkaat, aateliset; ja sisimmässä sopusoinnussa näiden kanssa tulee olemaan Jumalan valtakunnan jäljittely, Antikristus, joka tukee näitä ja jota maan maalliset itsevaltiaat tukevat. Me odotamme myös, että Antikristuksen valtioviisaus tulee jossain määrin muodosteltavaksi ja lievennettäväksi voittaakseen takasin sopusointuun ja käytännölliseen yhteistyöhön (ei oikeaan yhteyteen) äärimmäiset kaikista protestanttisista liitoista, jotka nyt jo ikävöivät _nimi-yhdistymistä_ toisiensa ja Rooman kanssa, unohtaen, että ainoa totinen yhdistys on totuuden jatkuvasti kehittämä, eikä uskontunnustuksien, kirkolliskokouksien ja kirkkolakien muodostama. Niin mahdottomalta kuin tämä yhteistoiminta protestanttien ja katolilaisten välillä toisten mielestä tuntuukin, näemme selviä merkkejä sen nopeasta lähestymisestä. Sitä joudutetaan paavikunnan salaisen yllytyksen kautta kansansa keskuudessa, jonka kautta sellaisia valtiomiehiä, jotka ovat halukkaita yhteistoimintaan paavikunnan kanssa, autetaan korkeisiin virkoihin hallitustoimissa.

Kohta voidaan odottaa lakeja, joiden kautta vähitellen henkilöllinen vapaus tulee rajotettavaksi _pakottavia asianhaaroja syyttäen_ ja yleistä hyvää silmällä pitäen; kunnes erä erältä, lopultakin tulee välttämättömäksi muodostaa jonkunlainen "_yksinkertainen uskonnonlaki_"; ja sillä tavoin saattavat kirkko ja valtio tulla jossain suhteessa yhdistetyksi Pohjoisamerikan Yhdysvaltojen hallitukseen nähden. Näillä laeilla, niin yksinkertaisiksi kuin tulevatkin sopiakseen kaikille "_puhdasoppisille_" (s.o. yleisille) uskonnollisille katsantokannoille, tulee olemaan sellainen sisällys, että ne tulevat tukahduttamaan ja estämään enempää kasvamista armossa ja siinä tiedossa, joka nyt on "ruokaa aikanansa." Tekosyynä tähän toimenpiteeseen tulee luultavasti olemaan alempien ja itsenäisten luokkien puolelta uhkaavan sosialismin, epäuskon ja valtiollisten rauhattomuuksien vastustaminen.

Nähtävästi tulee lähimmässä tulevaisuudessa, osana sen vaivasta, vieläpä ennen kun suuri hätä tänä "vihan päivänä" on puhjennut maailmassa ja kukistanut maan koko yhteiskuntarakennuksen (valmistuksena uudelle ja paremmalle järjestykselle, joka on luvattu totisen Kristuksen hallitessa) -- olemaan vaikea tutkimisen ja koettelemuksen hetki tosi-vihkiytyneelle Seurakunnalle, monessa asiassa niin kuin oli paavikunnan voittopäivinä; vainoamistavat tulevat ainoastaan olemaan hienontuneemmat, ja paremmin sopimaan nykyajan sivistyneimpien menettelytapojen kanssa. Piikeillä ja pihdeillä ja piinapenkeillä tulee olemaan pilkan ja suuren ylenkatsomisen, vapauksien rajottamisen ja yhteiskunnallisen, taloudellisen ja valtiollisen boikottaamisen muoto. Mutta tästä ja niistä uusista yhdistelmistä, joita Antikristus tulee muodostamaan tässä lopullisessa taistelussa oikean Tuhatvuotisvaltakunnan pystyttämistä vastaan, on meillä enemmän sanomista toisessa tilaisuudessa.

Tätä lukua lopettaissa tahdomme uudelleen kiinnittää lukijan huomion siihen, että paavikunta on Antikristus, ei siveellisen kehnoutensa perustuksella, vaan koska se on totisen Kristuksen ja totisen Valtakunnan _jäljittely_. Koska eivät kykene huomaamaan tätä, tulevat useat protestantit vietellyiksi yhteistoimintaan paavikunnan kanssa sen vastustaessa totista Kirkkauden Kuningasta.

* * * * *

Herran johdossa.

Hän johdattaa. Oi turvaisaa On tietää: Herra johdattaa! Jos missä oon, tie jyrkkenee, Hän voimallansa auttelee. Hän johdattaa, hän johdattaa! Hän kädellänsä johdattaa, Oi että häntä seuraisin, Jok' ystäväin on rakkahin!

Jos kuljen kautta korpien Tai riemun kukkatarhojen, Kautt' myrskyjen tai tyynien, Niin kuljen Herraan turvaten. Hän johdattaa, hän johdattaa! Hän kädellänsä johdattaa, Oi että häntä seuraisin, Jok' ystäväin on rakkahin!

Kun tartun kouraas' auttajain, Sun teitäs kuljen rohkeest' ain'; Oon onnellinen matkallain, Kun Herra johtaa taluttain. Hän johdattaa, hän johdattaa! Hän kädellänsä johdattaa! Oi että häntä seuraisin, Jok' ystäväin on rakkahin!

Kun sitten loppuu tehtäväin, -- Sun voimas auttoi päivittäin -- En pelkää kuolon virtaakaan, Kun sieltäin autat nousemaan. Hän johdattaa, hän johdattaa! Hän kädellänsä johdattaa! Oi että häntä seuraisin, Jok' ystäväin on rakkahin!

KYMMENES LUKU.

AIKA ON LÄHESTYNYT.

Ei mikään ole estämässä. -- Kristuksen vallan pystyttäminen, se työ, jota nyt tehdään. -- Ennustuksen todistus yhtäpitävä. -- Maailman viisaat näkevät paljon. -- Vartioivat pyhät näkevät selvemmin. -- Tärkeää kaikille pitää silmät auki oikeaan suuntaan.

Aika on lähestynyt Lunastajan valtakunnan pystyttämiselle. Tämä on edellisten lukujen yhtäpitävä todistus. Ei mikään ole estämässä. Me elämme nyt seitsemännessä vuosituhannessa -- alkaen lokakuusta vuonna 1872. Pakanallisten valtakuntien hallitusvalta loppuu vuonna 1914. Suuri vastakuvauksellinen Riemuvuosikausi, kaikkien ennalleenasettamisajat, alkoivat vuonna 1874, jolloin hetki myös oli tullut suuren Ennalleenasetajan läsnäolemiselle. Hänen palaamisensa tapa ja hänen tekojensa luonne nykyaikaan asti ovat tarkasti yhtäpitävät ennustuksien yksityisseikkoja myöten. Tämän armotalouden lopputapahtumat, joita olemme tilaisuudessa huomaamaan, vastaavat täydellisesti juutalaista esikuvaa. Elija on tullut ja vastaanotetaan kuten on ennustettu; ja ennustettu kirous -- suuri hädän aika -- lähestyy jo. Synnin ihminen on ilmestynyt kaikessa inhottavassa rumuudessansa ja on jo melkein tullut ennustetun matkansa päähän. Kauvan luvatun Messiaksen valtakunnan pystyttäminen on siis se suuri tapaus, joka lähinnä on tulossa. Eikä se ole ainoastaan tulossa, vaan sen pystyttäminen tapahtuu jo. Pimeyden ruhtinaan -- "tämän maailman ruhtinaan" -- vallan alla olevien, tämän maailman valtakuntien perustuksien välttämättömän horjuttamisen ja kukistumisen huomaavat jossain määrin tämän maailmankin lasten luonnolliset silmät. Mutta luonnollisesti ne, jotka tarkastelevat nykyisiä tapahtumia Jumalan Sanan kaukoputken läpi, näkevät ne selvemmin, ja kun se on oikein asetettu, saattaa se kaukaiset esineet näyttämään läheisiltä ja tekee Jumalan lapset kykeneviksi erottamaan pieniä yksityiskohtia, joita luonnollinen silmä ei saata erottaa, yhtä hyvin kuin suuria piirteitäkin, joita maailman valtiomiehet ja viisaustieteilijät ainoastaan himmeästi huomaavat. Maailmanviisaatkin saattavat nähdä vaikeuksia aiheuttavan kuohunnan yhteiskunnassa, kun tietämättömyyden valta antaa tietä suuremmalle yleiselle tiedolle ja suuremmalle henkilölliselle itsenäisyydelle. Ja vaikka he turhaan toivovat, että joku tuntematon ja odottamaton suotuisa käänne tapahtuisi, nääntyvät kumminkin, niinkuin Raamattu kuvaa, heidän sydämensä pelvosta ja odottaessa sitä, joka on tulevaa maan yli -- koska he näkevät, kuinka vertauskuvaukselliset taivaat nyt järkkyvät, ja huomaavat, että sellainen järkkyminen ja eksytyksen vallan, taikauskon ja kansain uskonnollisten kahleiden poistaminen on tuova mukanaan väkivaltaa ja anarkiaa. Mutta Jumalan näkökannalta katsottuna, jolta uskon huonekunnan valvovilla jäsenillä on etu nähdä, ei ainoastaan hädän vaikeutta, vaan myöskin niitä siunatuita tuloksia, joita Jumalan sallimuksesta tulee hyväksemme Tuhatvuotisen valtakunnan alkamisen kautta näkyy kaikki selvemmin. Ja tämä lohdutus korvaa yllinkyllin kaiken hädän, jos kohta me tulemme taikka rakkaimpamme tulevat siitä osallisiksi.