Part 30

Pyhä Dominikus oli hirviö ilman minkäänlaista sääliväisyyden tunnetta, jonka suurimpana huvituksena näytti olevan onnettomien tuskat. Ristiretkellä albigenssejä vastaan johti ja kehotti hän risti kädessä pyhiä sotilaita murhaamaan ja hävittämään. Inkvisitioni, tahi "pyhä virka" on nykypäivänä roomalaiskatolisen kirkon oikeuslaitos, joka ottaa selvää, estää ja rankasee kerettiläisyyttä ja muita rikoksia, jotka kohdistuvat Rooman kirkkoon. [The Chair of St. Peter, Siv. 589.] Mutta Dominikuksen aikana ei sillä ollut laillista oikeuslaitosta, eivätkä kidutusaseetkaan olleet päässeet siihen täydellisyyteen, jonka ne sittemmin saavuttivat. Dominikus keksi kyllä ilman sellaisia koneitakin keinoja vääntääkseen niveliä sijoiltaan, raadellakseen hermoja ja haavottaakseen uhriensa jäseniä, sekä polttaakseen paalussa niitä, joiden vakaumusta mikään muu ei ollut järkyttänyt, ja jotka eivät tahtoneet luopua uskostaan ja vapaudestaan.

Paavi Innosentiuksen valtuuttamana rankasemaan omaisuuden takavarikkoon ottamisella, maanpaolla ja kuolemalla niitä kerettiläisiä, jotka eivät tahtoneet ottaa vastaan hänen evankeliumiaan, yllytti Dominikus maallisia viranomaisia ja alempaa kansaa surmaamaan kerettiläisiä valdenssejä; yhdessä ainoassa tilaisuudessa jätti hän satakahdeksankymmentä albigenssiä liekkeihin. Sellaisesta uskollisuudesta Antikristuksen palveluksessa hänet korotettiin pyhimykseksi, ja roomalaiskatolilaiset palvelevat ja rukoilevat häntä vielä tänäkin päivänä. Roomalainen breviario (eräänlainen rukouskirja) kiittelee, Dominikuksesta puhuen, "hänen ansioitaan ja oppejaan, jotka valistivat kirkkoa, hänen nerokkaisuuttaan ja hänen kunnollisuuttaan kukistaessaan toulousilaiset _kerettiläiset_, ja monia hänen ihmetöitään, joihin kuului kuolleidenkin herättäminen." Roomalainen missali tai messukäsikirja (joka käsittelee Herran ehtoollisen jakamiseen yhdistetyn jumalanpalveluksen) ylistelee hänen ansioitaan ja rukoilee aineellista apua hänen välityksensä kautta. Tällä tavalla Antikristus yhä vielä kunnioittaa ja pitää arvossa uskollisia urhojaan.

Olisi aivan mahdotonta lyhykäisesti antaa lähimaistakaan käsitystä inkvisitionin kauhuista tai siitä hirveästä pelosta, jota kansalla oli sitä kohtaan. Niitä, jotka eivät äänekkäästi ylistelleet Antikristusta tahi, jotka uskalsivat tehdä huomautuksen hänen tapojaan vastaan, epäiltiin kerettiläisyydestä. _Sellaisia_ saatettiin, ilman että heille siitä mitään edeltäkäsin ilmotettiin ja ilman minkäänlaista mahdollisuutta avunsaantiin lain puolelta panna vankilaan rajattomaksi ajaksi, kunnes sopiva tilaisuus tutkimusta varten tuli -- jolloin sekä syyttäjä että syytös olivat heille usein yhtä tuntemattomat. Näiden tutkimuksien käsittely tapahtui salaisesti; ja kidutusta käytettiin usein tunnustusten pakottamiseen. Ne kidutuskeinot, joita käytettiin, olivat melkein kaikki liian julmia, että niitä olisi mahdollista uskoa tosiksi tänä vapaana aikana ja tässä vapaassa maassa; kumminkin on todistuksia, jotka vahvistavat näiden todellisuuden, joita eivät edes katolilaisetkaan historiankirjottajat saata kieltää; ja kun turhaan koettavat puolustella niitä, antavat ne ainoastaan siten vahvistuksen todistuksille. Kidutuskoneet, inkvisitionin jäännökset, joita vielä on tallella, tekisivät kieltämisen turhaksi. "Pyhä virasto" käytti lääkärejäkin valvomassa kidutusta ja lakkauttamaan sen, jos näytti luultavalta, että kuolema tekisi lopun kärsimyksistä. Uhrin sallittiin osaksi toipua, että kidutusta saatettaisiin jatkaa toisen, jopa kolmannenkin kerran. Tämä kidutus ei aina ollut rangastusta kerettiläisrikoksista; sen tarkotuksena oli ylipäänsä pakottaa syytettyjä tunnustamaan, peruuttamaan tahi kietomaan muita, aina asianhaarojen mukaan.

Aina nykyiseen vuosisataan asti, sen jälkeen kun inkvisitioni oli kadottanut paljon kauhuistansa, oli se vielä hirmuinen. Napoleonin sotien kuvaaja mainitsee, kertoessansa kuinka hänen sotajoukkonsa vallottivat Toledon, ja miten silloin inkvisitionivankila avattiin sattumalta, seuraavaa:

"Haudat näyttivät avautuvan ja kalpeita haamumaisia olentoja astui esille kopeistaan joista virtasi ulos haudan haju. Tuuheat, rinnalle riippuvat parrat ja kynnet, jotka olivat kasvaneet, kunnes olivat linnun kynsien tapasia, rumensivat luurankoja, joiden rinnat ensi kerran moniin vuosiin vaivalla hengittivät raitista ilmaa. Monet heistä olivat muuttuneet raajarikkoisiksi, eteenpäin painunein päin ja käsivarret ja kädet riippuen jäykkinä ja voimattomina. He olivat olleet suljettuina luoliin, jotka olivat niin matalat, etteivät voineet seisoa suorina; ja kaikesta siitä hoidosta huolimatta, jota (kenttä-) lääkärit heille omistivat, kuolivat monet heistä samana päivänä. Seuraavana päivänä tutki kenraali Lasalle huolellisesti paikan useiden esikuntaupseeriensa seuraamana. Kidutus-aseiden luku oli saanut tappotantereesenkin tottuneet miehet kauhusta värisemään.

"Maanalaisen holvin eräässä sivusyvennyksessä, joka oli yksityisen tutkintosalin vieressä, seisoi eräs munkkien valmistama puukuva esittäen neitsyt Mariaa. Kullattu sädekehä ympäröi hänen päätään, ja oikeassa kädessä oli hänellä lippu. Ensi silmäyksellä näytti kaikista epäilyttävältä, että hänellä, silkkihameesta huolimatta, joka laskeutui hänen olkapäiltään syviin laajoihin poimuihin, oli jonkunmoinen rintahaarniska. Lähemmin tarkasteltaessa huomattiin, että etupuoli ruumista oli täynnä erittäin teräviä nauloja ja pieniä, kapeita veitsenteriä, molempien lajien kärjet käännettyinä katsojiin päin. Käsivarsissa ja käsissä oli niveliä, ja koneisto väliseinän takana pani kuvan liikkeeseen. Eräs inkvisitionin palvelijoista pakotettiin kenraalin käskystä panemaan _koneen_, niinkuin hän sitä kutsui, käymään. Kun kuva ojensi käsivartensa, ikäänkuin hellästi painaakseen jonkun sydäntään kohti, annettiin erään puolalaisen grenadöörin täyteläisen laukun palvella elävän uhrin sijasta. Kuva syleili sitä lujemmin ja lujemmin ja kun mies jälleen käskystä antoi kuvan hellittää käsivartensa ja asettua entiseen asentoonsa, oli laukku kahden tai kolmen tuuman syvyydeltä läpipistetty ja jäi riippumaan nauloihin ja veitsenteriin."

Kaikenlaatuisia "venytyslaitteita" keksittiin ja käytettiin kidutuskeinoina. Erästä yksinkertaisimpaa tapaa selitetään seuraavasti: Kun uhrilta oli riisuttu kaikki vaatteet, sidottiin käsivarret selän taakse kovalla nuoralla, josta hänet sitte nostolaitteen avulla nostettiin ylös, niin etteivät hänen jalkansa, joihin oli kiinnitetty painoja, tavanneet lattiaan. Onneton laskettiin monet kerrat alas, ja vedettiin jälleen äkillisellä nykäyksellä ylös, jonka kautta hänen käsivartensa ja jalkansa vääntyivät sijoiltaan, nuoran, jolla hän oli ripustettu, leikatessa syvälle hänen värisevään lihaansa, aina luihin asti. Eräs muisto sellaisista Kristuksen nimessä tehdyistä kauheuksista tuli äskettäin yleisön tietoon. Erään raamattuseuran painohuoneusto Roomassa alkoi tulla liian ahtaaksi, jonka vuoksi vuokrattiin suuri huone läheltä Vatikaania. Iso ja omituinen rengas katossa veti huomion puoleensa ja tutkimuksien kautta kävi ilmi, että se huone, jossa nyt painetaan Raamattua -- "hengen miekkaa, joka on Jumalan Sana", jonka kautta Antikristus jo on tehty "_voimattomaksi_" sortamaan ja hävittämään pyhiä -- on juuri sama huone, jota inkvisitioni käytti kidutushuoneena; rengasta katossa oli nähtävästi käytetty venyttämään monta suukapulalla varustettua vankiraukkaa.

Ne, joita oli havaittu kerettiläisiksi, tuomittiin usein niin kutsuttuun "uskonnonpannaan." Kirkollinen hallitus jätti tuomitun maalliselle vallalle, papiston teeskennellessä armahtavaisuutta, rukoillen maistraattia osottamaan laupeutta syytettyä kohtaan, ja ristiä kohottaen vannottivat uhria peruuttamaan ja pelastamaan nykyisen ja tulevan elämänsä. Maistraatin henkilökunta näytteli hyvin osaansa eivätkä osottaneet minkäänlaista armahtavaisuutta, paitsi sellaisia kohtaan, jotka peruuttivat; he voittivat sillä tavalla arvonimet "uskon puollustaja", "kerettiläisten hävittäjä" ja niitä seuraavat siunaukset. Tuomittu "kerettilänen" talutettiin, puettuna keltaseen nuttuun, joka oli kirjavaksi kirjaeltu koirien, käärmeiden, liekkien ja perkeleiden kuvilla, mestauspaikalle, sidottiin paaluun ja jätettiin liekeille alttiiksi. Torquemada, toinen pääinkvisiittori, oli huomattava esimerkki Antikristuksen hengestä. Roomalaiskatoliset kirjailijat myöntävät, että hän poltatti kymmenentuhatta kaksisataakaksikymmentä (10,220) henkilöä, miehiä ja naisia, elävältä. Llorente, joka kolmen vuoden aikana oli inkvisitionin pääsihteerinä, ja jonka käytettävänä siis oli asiakirjalliset todistukset, osottaa vuonna 1817 julkasemassaan selostuksessa (4 nidettä), että vuosien 1481 ja 1808 välillä, _yksin_ tämän "pyhän viraston" käskystä, ei vähemmän kuin 31,912 henkilöä poltettiin elävältä ja lähes 300,000 kidutettiin ja tuomittiin tekemään katumusrangastuksia. Jokaisella katolisella maalla Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa oli inkvisitioninsa.

Emme tässä saata seurata Antikristuksen vainoja kaikkea sellaista kohtaan, joka näytti uskonnolliselta tai valtiolliselta vapaudelta. Lienee kylliksi sanoa, että tämä vaino ulottui kaikkiin maihin, joissa paavikunnalla oli jalansijaa -- Saksaan, Hollantiin, Puolaan, Italiaan, Englantiin, Irlantiin, Skotlantiin, Ranskaan, Espanjaan, Porttukaaliin, Abyssiiniaan, Intiaan, Kuubaan, Meksikoon ja muutamiin etelä-amerikkalaisiin valtioihin. Tila ei salli meidän kertoa yksityisiä tapauksia, joista ilmenisi, että useat marttyyreista todella olivat pyhiä ja sankareja, joilla hirmuisimpien kärsimyksiensä kestäessä oli kylliksi armoa avuksensa, jotka usein saattoivat, kuollessansa tuuma tuumalta, laulaa ylistys- ja kiitoslauluja totisen Seurakunnan totiselle Päälle ja, hänen tavallaan rukoilla vihollistensa edestä, jotka, niinkuin hän ennakolta oli sanonut, vainoisivat heitä hänen tähtensä. [Niille, jotka haluavat lähempiä tietoja näistä kauheista ajoista ja kohtauksista, suosittelemme Macaulayn, History of England; Motleyn, Dutch Republic; D'Aubigné'n, History of the Reformation (löytyy ruotsinkielellä); White, Eighteen Christian Centuries; Elliot on Romanism; ja Fox'in Book of Martyrs.]

Samasta syystä emme myöskään saata ruveta yksityiskohtaisesti kertomaan kaikista erilaisista julmista, ilettävistä sydäntäsärkevistä kidutuksista, joita muutamat Herran jalokivistä saivat kärsiä uskollisuudestansa vakaumustaan kohtaan. Ne, jotka nähtävästi perusteellisesti ovat tutkineet tätä ainetta, ovat laskeneet, että paavikunta viimeksi kuluneiden kolmentoista vuosisadan aikana suoraan tahi välillisesti on aiheuttanut _viidenkymmenen miljoonan ihmisen_ kuoleman. Ja varmasti saatetaan sanoa, että inhimillistä ja saatanallista nerokkaisuutta on jännitetty aivan äärimmäisyyteen asti keksiäkseen uusia ja kauheita kidutustapoja Antikristuksen sekä valtiollisille että uskonnollisille vastustajille; viimeksi mainittuja -- kerettiläisiä -- vainottiin kymmenkertaisella raivolla. Paitsi tavallisimpia vainoamisen ja tappamisen muotoja, niinkuin venyttämistä, polttamista, veteen hukuttamista, miekalla hakkaamista, nälkää, nuolien ja pyssyjen kanssa ampumista, miettivät pirulliset sielut millä tavoin saattaisivat vaikuttaa ruumiin herkimpiin ja arimpiin osiin, jotka parhaimmin tuntevat tuskallisinta kipua; sulattua lyijyä kaadettiin korviin, kieli leikattiin poikki ja lyijyä kaadettiin suuhun; pyöriä, joihin oli kiinnitetty veitsenteriä, järjestettiin niin, että uhrit hitaasti hakattiin kappaleiksi; hohtimia ja pihtejä kuumennettiin ja käytettiin ruumiin arkoihin osiin; silmiä puhkaistiin; sormien kynsiä nyhdettiin pois tulikuumilla raudoilla; reikiä porattiin kantapäihin, joista uhrit sitten sidottiin; toisia pakotettiin hyppäämään alas korokkeilta alempana kiinnitettyihin rautapiikkeihin, joissa he tuskasta väristen hitaasti kuolivat. Toisien suut täytettiin ruudilla, joka sytytettynä räjähdytti heidän päänsä kappaleiksi; toisia taottiin kappaleiksi alasimilla; toisia kiinnitettiin palkeisiin ja pumputtiin heihin ilmaa kunnes halkesivat; toisia tukahdutettiin kuoliaaksi oman silvotun ruumiinsa kappaleilla; toisia virtsalla, ulostuksilla y.m., y.m.

Toiset näistä pirullisista julmuuksista olisivat aivan uskomattomia, elleivät olisi niin varmasti todettuja. Ne näyttävät, mitenkä syvälle ihmissydän saattaa vajota pahuudessa; ja kuinka sokeiksi oikealle ja jokaiselle hyvälle tunteelle ihminen saattaa tulla _väärän ja jäljitellyn uskonnon vaikutuksesta_. Antikristuksen henki alennutti ja teki maailman eläimelliseksi, samoinkuin totisen Kristuksen henki ja totinen Jumalan valtakunta olisi kohottanut ja jalostuttanut ihmisten sydämet ja teot; -- ja niinkuin ne tulevat tekemäänkin tuhatvuotiskautena. Tämä osottautuu vähässä määrässä sivistyksen edistymisessä ja oikeuden ja ihmisyyden lisääntyessä senjälkeen kun Antikristuksen valta on alkanut vähentyä ja alettiin kuulla ja kuunnella Jumalan sanaa, vaikka vähänkin.

Emme todella saata ajatella mitään, joka olisi ollut enemmän omiaan pettämään ja sortamaan ihmiskuntaa. Jokaista turmeltunutta taipumusta ja jokaista langenneen ihmisen heikkoutta on käytetty hyväksi; jokaista alhaista intohimoa on yllytetty ja koetettu käyttää eduksi, ja näiden intohimojen tyydyttämistä on palkittu. Tällä tavoin houkutteli ja voitti paavikunta uskolliset ystävänsä paheellisten joukosta, ja ne taas, joilla oli jalompi mielenlaatu, voitettiin toisella tavalla -- ulkonaisen ja tekopyhän hurskauden, itsensäkieltämisen ja kristillisen rakkauden kautta, joka ilmeni heidän luostarilaitoksissaan, mutta jotka olivat omiaan johtamaan useita heistä pois hyveiden tieltä. Ylellisyyttä rakastavat ja turhamaiset saivat runsaan tyydytyksen sen loistosta ja juhlakulkueista, sen komeilusta ja uskonnollisista menoista; toimintahaluiset sen lähetystyössä ja ristiretkissä; irstailijat sen synninpäästössä; ja julmat tekopyhät sen toimenpiteissä vastustajain sortamiseksi.

Kauhulla ja ihmettelyllä kysymme itseltämme: Miksi kuninkaat ja ruhtinaat ja keisarit ja kansa ylipäänsä sallivat sellaisia ilkeyksiä? Miksi eivät he aikaa sitten nousseet ja kukistaneet Antikristusta? Vastaus on Raamatussa. (Ilm. 18: 3): Kansat olivat _juopuneet_ (huumaantuneet), ne olivat joutuneet pois suunniltaan juomalla sitä _sekotettua viiniä_ (väärän ja totisen opin sekotusta), jota luopunut seurakunta heille antoi. Paavikunta petti heidät julkeilla väitteillään. Ja totta puhuen he ovat vasta osaksi heränneet tästä horroksesta, sillä vaikka kruunattujen päiden lähettiläät, polvistuessaan paavin edessä, eivät enää puhuttele häntä "Jumalan karitsana, joka ottaa pois maailman synnit", eivätkä myöskään ajattele häntä "Jumalana, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä", eivät he kumminkaan likimainkaan huomaa sitä totuutta -- että paavikunta on ollut ja on Saatanan tekemä, totisen valtakunnan jäljittely.

Kuninkaiden ja sotilasten väsyessä sellaiseen petomaiseen työhön, ei pyhä (?) pappisvalta väsynyt; ja me huomaamme, että yleinen kirkolliskokous Sienassa vuonna 1423 selitti, että syy kerettiläisyyden levenemiselle maailman eri osiin oli _inkvisiittorien leväperäisyydessä_ -- Jumalan häpäisemiseksi, katolisuuden vahingoksi ja sielujen turmioksi. Ruhtinaita kehotettiin, Jumalan laupeuden nimessä, _kokonaan hävittämään_ kerettiläisyyden, jos he tahtoisivat välttää jumalallista kostoa; ja täydellinen synninpäästö luvattiin kaikille, jotka tahtoivat ottaa osaa hävitystyöhön tahi hankkia aseita sitä varten. Nämä määräykset luettiin kirkoissa joka sunnuntai. Ja ne roomalais-katoliset jumaluusoppineet ja historiankirjottajat, jotka käyttävät kynäänsä tuohon epäpyhään tarkotukseen puhdistaakseen, kannustaakseen ja ylistääkseen kerettiläisyyden vainoamista, eivät ole harvat. Bellarmine, esimerkiksi selittää, että apostolit ainoastaan siitä syystä pidättäytyivät kääntymästä maallisen vallan puoleen, kun ei heidän aikanaan ollut kristityitä ruhtinaita. Tohtori Dens, kuuluisa roomalais-katolilainen jumaluusoppinut, antoi ulos jumaluusopillisen teoksen vuonna 1756, jota meidän päiviemme paavilaiset pitävät määräävänä auktoriteettina, erityisesti heidän oppikouluissaan, joissa sille annetaan samanlainen arvo kuin Blackstonelle englantilaiseen sivilioikeuteen nähden. Tämä teos huokuu vainoa läpeensä. Se tuomitsee kerettiläisyyden suosijoita menettämään omaisuutensa, maanpakolaisuuteen ja vankeuteen, joilta elämä on riistettävä ja kristillinen hautaus kiellettävä.

_Eräs vahvistetuista kirouskaavakkeista_, joka on painettu paavillisessa virastossa, ja jota on käytettävä protestantteja vastaan, kuuluu seuraavasti: --

"Kirotkoon Kaikkivaltias Jumala ja kaikki hänen pyhänsä heitä sillä kirouksella, jolla perkele ja hänen enkelinsä ovat kirotut. Hävitettäköön heidät elävien maasta. Tulkoon kurjin kuolema heidän ylitsensä, ja astukoot elävinä pohjattomaan kuiluun. Hävitettäköön heidän siemenensä maan päältä; hukkukoot he nälän, janon ja alastomuuden ja kaiken kurjuuden kautta. Olkoon heillä kaikki vaiva ja rutto ja kidutus. Kaikki mitä heillä on, olkoon kirottu. Olkoot he aina ja kaikkialla kirotut. Puhuen ja vaijeten olkoot he kirotut. Sisältä ja ulkoa olkoot kirotut. Kiireestä kantapäähän olkoot kirotut. Sokeutukoot heidän silmänsä, kuuroutukoot korvansa, tulkoot suunsa mykiksi, tarttukoon heidän kielensä kitalakeensa, älköön heidän kätensä toimiko, älköön heidän jalkansa astuko. Kaikki heidän ruumiinsa jäsenet olkoot kirotut. Olkoot kirotut seisoen tahi maaten, nyt ja ijankaikkisesti; ja sammukoon siten heidän valonsa Jumalan edessä tuomion päivänä. Tulkoot haudatuiksi koirien ja aasien kanssa. Nälkäiset sudet syökööt heidän ruumiinsa. Perkele ja hänen enkelinsä olkoot heidän seuralaisensa ijankaikkisesti. Amen, Amen; tapahtukoon niin, tapahtukoon niin."

Tämä on paavilaisuuden henki; ja kaikki, joilla on totisen Kristuksen henki, saattavat helposti tuntea niin kurjan jäljittelyn.

Koska opin eksytykset ovat kaikkien näiden elämän eksytyksien perustuksena, on epäilemätöntä, jos vaan asianhaarat taasen olisivat suotuisat, ja koska opit ovat muuttumattomat, että niiden paha henki ja pahat hedelmät saattaisivat uudelleen piankin esiintyä samanlaisissa vääryyden, sorron, taikauskon, tietämättömyyden ja vainon ilmenemismuodoissa; ja kaikkia ajateltavissa olevia keinoja käytettäisiin tuon _jäljitellyn_ Jumalan valtakunnan ennalleenasettamiseksi, säilyttämiseksi ja laajentamiseksi. Todistaaksemme tätä esitämme muutamia tapahtumia, jotka äskettäin sattuivat tulemaan tietoomme: --

Ahuehuetitlanissa, Guerrorossa, Meksikossa murhasivat alkuasukkaat kylmäverisesti erään maassasyntyneen protestanttisen lähetyssaarnaajan, nimeltä Aabraham Gomezin ja kaksi apulaista elokuun 7:nä päivänä vuonna 1887 erään roomalaisen papin, isä Vergaran alotteesta, jonka kerrotaan edellisenä päivänä messujumalanpalveluksessa kehottaneen kansaansa antamaan varottavan esimerkin tuon Saatanan palvelijan suhteen, joka oli tullut heidän keskuuteensa; lisäten että he aivan turvallisesti saattaisivat "tappaa hänet" ja luottaa saavansa suojelusta poliisipäälliköltä samoin kuin papiltakin. Papin sana oli laki tuolle tietämättömyyteen ja pimeyteen vajonneelle kansalle ja maallisille viranomaisille. Lähetyssaarnaajaraukan silvottua ruumista laahattiin läpiammuttuna ja rikkihakattuna pitkin katuja, kaikenlaisen ilkeämielisyyden esineenä, _varotukseksi muille_. Mitään hyvitystä ei tästä voitu saada.

New-Yorkilainen lehti _Independent_ kiinnitti huomion tähän veriseen murhanäytelmään, johon _Freeman_, eräs vaikutusvaltainen roomalaiskatolinen lehti New-Yorkissa antoi seuraavan vastauksen: -- "He [protestanttiset lähetyssaarnaajat] näkevät kunniallisten ihmisten polvistuvan _Angeluksen_ soidessa ilmestyksen ja ihmiseksitulemisen kunniaksi. Raamattu, sanovat he, tulee pian poistamaan sellaisen 'taikauskon.' Kynttilä palaa Jumalan äidin kuvan edessä. 'Haa! huutaa lähetyssaarnaaja, me tulemme kohta opettamaan pimitettyä kansaa, hävittämään tämän vertauskuvan (symboolin)!' ja niin edespäin. Jos muutamien harvojen tämänlaisten lähetyssaarnaajien murhaaminen pitäisi toisia hänen kaltaisiaan kotonansa, olisimme melkein -- me paavilaiset olemme niin pahoja! -- valmiit sanomaan: 'Jatkakaa tanssimista; olkoon ilo ylimmillään'!"

Eräs pappi nimeltään G.G. Moule kertoo ikävän tapahtuman, joka on kierrellyt sanomalehdistössä, vainoista Madeirassa, jossa Robert Kelley ja ne, jotka hänen työnsä kautta olivat kääntyneet, jotka yhdessä lapsiensa kanssa, yhteensä lähemmä tuhatta henkeä, saivat kärsiä maanpakolaisuutta rangastukseksi, että olivat ottaneet vastaan hivenen totuutta.

Niin kutsutussa protestanttisessa Preussissa on pastori Thummel tullut vangituksi "roomalaiskatolisen kirkon loukkaamisesta." Hän oli antanut ulos lentokirjasen, jossa hän arvosteli paavikuntaa, ja eräs "loukkaavista" huomautuksista siinä oli, että paavikunta on luopumus, "rakennettu taikauskolle ja epäjumalanpalvelukselle."

Karoliinin-saaret olivat äskettäin riitakapulana Preussin ja Espanjan välillä, ja paavi antoi nimittää itsensä riidanratkaisijaksi, sovittamaan kiistaa. (Tässä on paljon, joka muistuttaa hänen entistä valtaansa riidanratkaisijana tahi kansojen korkeimpana tuomarina.) Paavi päätti asian Espanjan hyväksi. Sotalaiva, viisikymmentä sotilasta ja kuusi pappia lähetettiin samassa Espanjasta. Perille tultua otettiin Mr Doane, amerikkalainen lähetyssaarnaaja vangiksi, ja erotettiin kokonaan kääntyneistä ainoastaan siitä syystä, että hän kielsi jättämästä lähetystyötään ja omaisuuttaan papeille; ja sentähden, että saaret nyt kuuluivat Espanjalle ja Espanja kuului paaville, eikä muuta kuin paavin uskontoa saatettu suvaita.

Eräs herrasmies, entinen roomalais-katolinen, ja tekijän ystävä, kertoo, että äskettäin matkustaessaan Etelä-Amerikassa, ryhdyttiin häntä viskaamaan kivillä, ja hänen täytyi paeta, henkeään peläten, koska hän ei tahtonut paljastaa päätänsä eikä polvistua, roomalaisten pappien kulkiessa kaduilla kantaen ristiä ja rippileipää. Ja eräs samanlainen tapaus, jolloin papit löivät, kansa rääkkäsi kolmea amerikkalaista ja poliisit vangitsivat heidät Madridissa Espanjassa samanlaisesta rikoksesta, on epäilemättä usealla, jotka lukevat päivälehtiä, tuoreessa muistissa.

_The Converted Catholic_ ("kääntynyt katolilainen") ottaa eräästä roomalais-katolisesta lehdestä _The Watchman_ (Vartija) St Louisissa, Missourissa, seuraavaa:

"Protestanttilaisuuden! Sen haluaisimme mestata ja neljäksi jaotella. Haluaisimme seivästää sen ja ripustaa se variksenpesiksi. Haluaisimme repiä sen rikki pihdeillä ja polttaa sitä kuumilla raudoilla. Haluaisimme täyttää sen sulatetulla lyijyllä ja upottaa sen helvetin tuleen sadan sylen syvyyteen."

Menneisyyden valossa katsottuna, on hyvin luultavaa, että sellaisessa hengessä _The Watchmanin_ toimittaja, jos hänellä vaan olisi valtaa, pian ulottaisi uhkauksensa "_protestanttilaisuudesta_" protestanttisiin henkilöihin.

Barcelonassa Espanjassa poltettiin äskettäin hallituksen käskystä suuri luku Raamatuita -- luonnollisesti roomalaisen kirkon alotteesta. Seuraava, joka on käännetty _Katolilaisesta lipusta_, paavilaisuuden sikäläisestä äänenkannattajasta, osottaa, että teko hyväksyttiin. Lehti sanoo: --

"Jumalalle kiitos, että me vihdoin alamme palata niihin aikoihin, jolloin niitä, jotka levittivät kerettiläisiä oppeja rangastiin varotukseksi muille. -- Pyhän inkvisitionin oikeusistuin on pian pystytettävä. Sen hallitus tulee olemaan ihanampi ja tulee saavuttamaan runsaampia tuloksia kuin menneisyydessä. Katolilainen sydämemme tulvii uskoa ja innostusta; ja ääretöntä iloa, jota tunnemme, kun alamme korjata hedelmiä nykyisestä taistelustamme, on mahdotonta kuvailla. Mikä ilopäivä onkaan meille, kun näemme kirkon vastustajain kieriskelevän inkvisitioonin liekeissä!"

Kehottaakseen uuteen sotaretkeen kerettiläisyyttä vastaan, sanoo sama lehti: --

Uskomme olevan paikoillaan julaista niiden pyhien miesten nimet, joiden käsien alla niin monet syntiset kärsivät, jotta hyvät katolilaiset _kunnioittaisivat heidän muistoansa_: --