Part 28

Paavikunnan vallan päivinä kohdeltiin kansan Raamatun omistamista tai lukemista rikoksena. Kirjapainotaito ja opin yleinen henkiinherääminen, joka oli sen seuraus noin viidennellätoista vuosisadalla, vaikutti, että Raamattu nousi ylös siitä kuolleitten kielien haudasta, jossa Antikristus oli pitänyt sitä niin kauvan kätkössä, kieltäessänsä sen kääntämistä ankarien rangaistusten uhalla. Ja kun valvovan itsenäisyyden henki levitti sitä vieraille kielille kansan keskuuteen, ei Raamatun polttaminen ollut mitään tavatonta; ja pitkät ja äänekkäät olivat ne säälimättömät kiroukset, jotka lähtivät Vatikaanista niitä itsekylläisiä syntisiä kohtaan, jotka uskalsivat kääntää, antaa ulos ja lukea Jumalan sanaa.

Kun Wycliffe antoi ulos käännöksensä, lähetti paavi Gregorius Oxfordin yliopistolle Englannissa käskykirjeen tuomitsemaan kääntäjää sellaisena, joka on "langennut kammottavanlaiseen jumalattomuuteen." Tyndalen käännös tuomittiin myös; ja kun Luther julkaisi saksalaisen käännöksensä, lähetti paavi Leo X käskykirjeen häntä vastaan. Kumminkin meni työ ihanasti ja varmasti eteenpäin: Raamatulla piti olla täydellinen ylösnouseminen ja oli aijottu valaisemaan ihmisiä jokaisessa kansassa ja kielessä. Vähitellen käsitti Rooman kirkko tämän ja päätti sentähden sallia Raamatun kääntämisen uusille kielille, mutta sen tuli toimittaa katolilaiset kääntäjät katolilaisilla selityksillä. Näitä painoksia ei kumminkaan olisi jätettävä kansan käsiin, paitsi siellä missä pelättiin heidän saavan protestanttisia käännöksiä. Reimiläinen käännös selittää tämän.

Seuraava osottaa muutamien _selityksien_ luonnetta Reimiläisessä käännöksessä -- jonka kumminkin on alkanut poistaa tieltään Dowaylainen _käännös_, joka on hyvin edellisen kaltainen, mutta selitykset ovat vähemmän ankarat. Eräs selitys Matteuksen 3 l. kohdalla kuuluu: "Kerettiläisiä saattaa ja tulee rangasta ja polkea; ja saattaa ja tulee yleisen vallan, joko hengellisen taikka maallisen, rangasta taikka mustata häntä." Gal. 1: 8 kohdalla kuuluu: "Katolilaiset eivät saa säästää omia vanhempiaankaan, jos ne ovat kerettiläisiä." Muistutus Hebr. 5: 7 kohdalla kuuluu: "Protestanttisen Raamatun muuttajat (kääntäjät) ovat muutettavat helvetin syvyyteen." Ja selitys Ilm. 17: 6 kuuluu: "Mutta protestanttien verta ei kutsuta pyhien vereksi, enemmän kuin varkaiden, miestappajain ja muiden pahantekijöiden, jonka vuodattamisesta oikeuden käskystä, ei minkään valtakunnan tarvitse olla edesvastuussa." Seuraavat ovat muutamia rajotuksia, joita tehtiin, kun huomattiin, ettei Raamatun lukemista saatettu kokonaan estää. Index Expurgato'in neljäs sääntö sanoo:

"Jos joku oli kyllin röyhkeä lukemaan tahi omistamaan Raamattua ilman kirjallista lupaa, ei hän voi saada synninpäästöä, ennenkuin hän ensin on jättänyt sellaisen Raamatun virkaatekevälle piispalle. Kirjakauppias, joka myy kansalle kansankielisiä Raamatuita tahi jollain tavalla luovuttaa niitä sellaisille, joilla ei tällaista lupaa ole, ovat menettäneet kirjain arvon... ja on piispan saatettava hänet sellaisiin muihin rangastuksiin, joihin piispa huomaa syytä olevan, rikoksen laadun mukaan."

Tridentiinien kokous selitti istunnossaan vuonna 1546: --

"Hillitäkseen uhkarohkeita mieliä, päättää kokous että asioissa, jotka koskevat uskoa ja siveellisyyttä ja kaikessa joka kuuluu kristillisen uskon voimassa pysyttämiseen, älköön kukaan, luottaen omaan arvostelukykyynsä, uskaltako vääntää pyhiä kirouksia oman käsityskantansa mukaisiksi, ristiriitaan sen kanssa, mitä pyhä äiti, kirkko on suosinut ja vielä suosii, jonka oikeus on päättää oikeasta mielipiteestä."

Pius VII käskykirjeestä raamattuseuroja vastaan, annettu 29 päivä kesäkuuta 1816, Puolan arkkipiispalle, esitämme seuraavaa: --

"Meitä on todellakin mitä vastenmielisimmin koskettanut tuo erinomaisen viekas keksintö, jonka kautta kaivetaan maa itse uskonnon perustuksien alta; ja senjälkeen kun me, asian suureen tärkeyteen nähden, olemme neuvotelleet arvoisien veljiemme, kardinaalien ja pyhän roomalaisen kirkon kanssa, olemme me, mitä suurimmalla huolella ja tarkkuudella harkinneet minkälaisiin toimenpiteisiin meidän ylimmäispapillisen valtamme olisi syytä ryhtyä auttaakseen ja poistaakseen tieltä tämä _rutto_ niin paljon kuin on mahdollista... Itsestänne olette jo osottaneet palavaa halua löytää ja tehdä tyhjäksi nämä uudistuspuuhaajien jumalattomat salajuonet; siitä huolimatta kehotamme teitä, virkamme kanssa yhtäpitävästi uudelleen ja uudelleen, että mitä ikänä te saatatte toimia _vallan_ kautta, järjestää _neuvojen_ kautta tahi saada aikaan _valtuutenne_ kautta, se teidän olisi suurimmalla ahkeruudella toimitettava... Kerettiläisten painattama Raamattu on laskettava toisien kiellettyjen kirjojen joukkoon Indeksin sääntöjen mukaan."

Sama paavi antoi vuonna 1819 käskykirjeen Raamatun käyttämistä vastaan irlantilaisissa kouluissa. Siitä esitämme seuraavaa:

"Paavin pyhän neuvoskunnan korviin on tullut tieto, että vääräoppisten varoilla kannatettuja Raamattukouluja on perustettu Irlannin melkein jokaiseen osaan; joissa kokemattomat kummastakin sukupuolesta imevät turmiota tuottavien oppien kuolettavaa myrkkyä... Kaikkia mahdollisia ponnistuksia on sentähden tehtävä pitämään nuorisoa pois näistä tuhoa tuottavista kouluista... Ahkeroikaa kaikella voimalla pidättämään puhdasoppista nuorisoa saamasta tartuntaa niistä -- joka päämäärä, toivoni mukaan, helposti saavutetaan perustamalla katolilaisia kouluja, kaikkialle hiippakunnassanne."

Tässä meillä on avomielinen tunnustus siitä, mikä on ollut todellinen tarkotus katolilaisten seurakuntakoulujen perustamisella Isossa Britanniassa ja Pohjois-Amerikassa, nim. katolilaisten aseman puolustaminen. Antikristuksen tarkotus ei ole tarjota yleiselle kansalle sivistystä. Tietämättömyys ja epäusko ovat paavikunnan linnotuksia; ja ne vuosisadat jolloin sen valta oli parhaimmillaan, käsittäen sen aikakauden, joka on tunnettu varsinaisena pimeänä keskiaikana, todistavat tämän. Pappien sivistystä "rajotuksineen" ei laiminlyöty; mutta ettei millään tavalla pidetty huolta kansan sivistämisestä ja kasvattamisesta, on se syvä tietämättömyys, joka vallitsee katolisissa maissa, todistuksena. Koulut ja Raamatut ovat aina olleet vihollisia, joita Antikristus ei ole voinut kärsiä, ja niitä ei suvaittaisi, jolleivät olisi tulleet välttämättömiksi -- niihin on kuitenkin heitettävä väärä valo Antikristuksen olemassaolon säilyttämiseksi.

Leo XII käskykirjeestä roomalaiskatoliselle papistolle Irlannissa, vuonna 1825, esitämme seuraavaa:

"Ei ole mikään salaisuus teille, kunnianarvoiset veljet, että eräs seura, Raamattuseuraksi yleisesti nimitetty, rohkeasti levittäikse yli koko maailman. Ylenkatsoen pyhien isien perimätietoja ja vastustaen tridentiinisen kokouksen tunnettua päätöstä, on tämä seura koonnut kaiken voimansa ja suunnannut kaikki keinonsa yhteen ainoaan tarkotusperään: Raamatun kääntämiseen, tai oikeammin sanottuna väärentämiseen, kaikkien kansakuntien omalle kielelle."

Edellinenkin paavi Pius IX lausui sydänsurunsa niistä voitoista, joita tämä Antikristuksen suuri vihollinen, Raamattu, voitti kaikkialla. Hän sanoi: "Kirotut olkoot etenkin nämä erinomaisen viekkaat ja petolliset seurat, joita kutsutaan Raamattuseuroiksi, ja jotka heittävät Raamatun kokemattoman nuorison käsiin."

Onhan totta, että roomalaiskatolinen täysivaltainen neuvoskunta Baltimooressa vuonna 1886 päätti, että hyväksyttyä Raamattua sallittaisiin käyttää Yhdysvaltojen katolisissa kouluissa. Tämä ei kumminkaan ilmaise minkäänlaista muutosta Antikristuksen todellisessa ajatustavassa; se on vaan eräs lisäpiirre sen kaukonäköisestä valtioviisaudesta tämän maan vapaudenhenkeen nähden, joka inhoo sellaisia rajotuksia. He tiesivät vallan hyvin, ettei erityisesti haluttu _Raamattua_, vaan _vapautta_; ja tutkimus onkin osottanut, että nyt, kaksi vuotta myöhemmin, Raamattua ei ole löydettävissä katolisissa kouluissa koko ympäristöllä.

Oppi ihmisen myötäsyntyneestä, itsellään olevasta kuolemattomuudesta (että inhimillinen olemassaolo, kerran alettuaan, ei milloinkaan saata lakata) oli toinen hedelmällinen, kreikkalaisesta filosofiiasta lainattu eksytys. Ja sitten kun se oli tullut hyväksytyksi, johti se luonnollisella tavalla siihen johtopäätökseen, että jos olemassaolo aina _on jatkuva_, täytyy Raamatun lausunnot sellaisten hävityksestä, jotka loppuun asti pysyvät tahallisina syntisinä, toinen kuolema, y.m. selittää niin, että ne _tarkottavat_ aivan päinvastoin kuin mitä ne _sanovat_, nim. ijankaikkisesti kestävää elämää jossain muodossa. Tämän jälkeen oli helppo päättää, että tämä olemassaolo pahoille täytyi olla elämää kärsimyksissä; ja tuskat maalaeltiin usein kirkon seinille väreillä ja innokkaat papit ja munkit kuvailivat niitä sanoilla. Tätä eksytystä oli sitä helpompi istuttaa kääntyneisiin, kun kreikkalaiset filosoofit (sen ajan tieteiden, taiteiden ja filosofiian etevimmät johtajat -- ja joiden aatteet, kuten Josefus osottaa, olivat jollain tavoin alkaneet vaikuttaa juutalaisuuteenkin) kauvan olivat suosineet ja opettaneet rangastuksesta, joka kuolemassa tulisi pahojen osaksi. Kumminkin olkoon heidän kiitoksekseen sanottu, etteivät he koskaan alentuneet niin kauhealla tavalla rienaamaan Jumalan luonnetta ja hallitusta, kuin Antikristus oli opettanut maailmalle. Seuraava järjestyksessä oli määrätä paikka tälle vaivalle ja kutsua sitä helvetiksi ja etsiä _sheolia, haadesta ja gehennaa_ koskevia raamatunpaikkoja, jotka kuvaavat niitä kahta asiaa, jotka ovat synnin todellinen palkka nim. ensimäinen ja toinen kuolema -- ja taidolla sovittaa näitä ja Herramme vertauksia, ja ilmestyskirjan vertauskuvia lumotakseen itseään ja koko maailmaa tähän asiaan nähden, ja mitä pahimmalla tavalla mustata ja häväistä Jumalan, meidän kaikkiviisaan ja armosta rikkaan taivaallisen Isämme luonnetta ja suunnitelmaa.

Oppi _kiirastulesta_ eli puhdistamisesta keksittiin lieventämään ja tekemään tuota kauheaa annosta siedettävämmäksi ja antamaan samalla kertaa Antikristukselle suurempaa valtaa kansan yli. Tämä väitti omistavansa taivaan ja helvetin avaimet ja saattavansa lieventää kiirastulen rangastuksia; eikä ainoastaan Aadamilaisesta synnistä ja sen kautta perityistä heikkouksista, vaan myöskin tahallisesti tehdyistä ehdollisista synnin rangastuksista. Minkälainen valta tämän kautta annettiin tietämättömän kansan yli, on helposti ajateltavissa -- etenkin kun keisari ja maailman mahtavat tunnustivat ja taipuivat petturien edessä.

_Sielumessuja_ eli messuja kuolleille seurasi sitten; ja sekä rikas että köyhä piti velvollisuutenaan maksaa, ja maksaa hyvin saadakseen näitä. Messujen vaikutuksen, kiirastulen vaivojen helpottamiseksi, väitetään olevan kaikkivaltiaan -- ettei edes Jehova taikka Kristus saattaneet siihen kajota. Tästä tuli suuri tulolähde Antikristukselle; sillä papit eivät unohtaneet muistuttaa kuoleville, jos ne olivat varakkaita, miten sopivaa oli jättää runsaita lahjotuksia messuiksi heidän itsensä edestä -- siinä tapauksessa, että heidän omaisuutensa perijät laiminlöisivät pitää huolta siitä. Ja tänäkin vuonna on sentapasia kehotuksia näkynyt roomalaiskatolisissa sanomalehdissä, vaatien annettavaksi vähemmin rahaa kukkasiin hautajaisissa, jotta voitaisiin käyttää enemmän messuiksi kuolleille.

_Synninpäästö_ teki tulonsa paavikirkkoon jonkun verran ennen "ristiretkiä." Tiedämmehän miten synninpäästöä tarjottiin palkinnoksi hankkiakseen vapaehtoisia näitä "ristiretkiä" eli "pyhiä sotia" varten. Paavillisen julistuskirjan mukaisesti eivät ne, jotka ottivat osaa näihin pyhiin sotiin, ainoastaan saisi anteeksi entisiä syntejä, vaan ansaitsisivat he niin paljon enemmän, että se riittäisi peittämään tulevaisuudessakin tehtyjä syntejä; ja tällä tavoin tulisivat turvatuiksi eräitä kiirastulivaivoja vastaan. Roomalaiskatoliset sanovat meille, ettei tämä synninpäästö ole tarkotettu olemaan lupana tekemään syntejä, vaan on palkinto ansiosta, joka laskee hyväksi tahi _peruuttaa_ jonkun määrän vaivan päiviä tai vuosia kiirastulessa; niin että jos jonkun ihmisen synnit tekisivät hänet syypääksi tuhannen vuoden kärsimyksiin, ja hän, yhdellä kertaa, tahi eri tilaisuuksissa, hankkisi itsellensä tuhannen vuoden määrän synninpäästöä, joko rahalla tahi palveluksilla paavikunnalle tahi katumusharjotuksia toimittamalla, pääsisi hän vapaaksi; jos hän voi lukea hyväksensä, s.o. jos hänen tulopuolellansa olisi yhdeksänsadan vuoden synninpäästö, olisi hänen kärsittävä sata vuotta; ja jos synninpäästö huomattiin melkoista suuremmaksi määrättyjä rangastuksia, tulisi hän todennäköisesti luettavaksi pyhimykseksi, jolla olisi erityinen vaikutusvalta taivaassa, ja jota saattoi palvella ja rukoilla. Esimerkkinä tällaisesta on Ludvig, ristiretkeilijä, Ranskan kuningas. Hänet tehtiin pyhimykseksi ja häntä palvellaan nyt ja rukoillaan Pyhän Ludvigin nimellä.

Onhan todella ero tämän käsityksen välillä synninpäästöstä ja synninteko-luvan välillä; ja kumminkin on tämä ero hyvin pieni; sillä paavikunta määräsi erilaisista tavallisista synneistä jonkun määrän kärsimyksiä; eikä ainoastaan tehtyjä syntejä saatettu tällä tavoin poistaa, vaan nekin, joilla oli syytä uskoa tulevaisuudessa tekevänsä jonkunlaisia syntejä, saattoivat tällä tavoin jo edeltäkäsin hankkia itselleen hyveitä, jotka poistivat synnit. Sitäpaitsi löytyy niin kutsuttu "_plenääri_ [täydellinen, kokonainen] synninpäästö", ja varmaa on, että sitä pidetään kaikkia syntejä, menneitä ja tulevia, peittävänä.

Tämän tavan käyttäminen vielä nykyaikana näyttää melkein mahdottomalta. Katolilaisilla on määrättyjä rukouksia, joiden toistaminen joka kerralla oikeuttaa heille synninpäästön joksikin ajaksi; ja useamman kerran toistaminen suojelee heitä, kuten väittävät, rangastuskärsimyksiä vastaan pitkäksi aikaa. Siten myönnetään neljänkymmenen päivän synninpäästö niille, jotka sanelevat rukouksen: "_Ole tervehditty pyhä kuningatar_!" mutta sen sijaan kahdensadan päivän synninpäästö niille jotka lausuvat "_Pyhän neitsyen litanian_;" ja niille, jotka lausuvat rukouksen: "_Siunattu olkoon neitsyt Marian pyhä, tahraton ja kaikkein puhtain sikiäminen_", lasketaan sadan vuoden synninpäästö j.n.e., j.n.e. Minkälaiseen turmelukseen tämä rienaava oppi johti pimeänä keskiaikana, jolloin synninpäästöä uutterasti tarjottiin rahalla tahi apuna uskomattomien ja kerettiläisten vainoamisessa, saattaa helposti ymmärtää.

Rikoksille, joita rikkaat ylipäänsä tekivät, jotka _saattoivat_ maksaa runsaasti, asetettiin äärettömät rangastukset, kun sitävastoin köyhempien luokkien keskuudessa vallalla olevat ilkeimmätkin rikokset annettiin helposti anteeksi. Niinpä maksoi avioliitto luonnollisten sisarustenlapsien välillä 25,000 Smk. kun vaimon- tai isän-murha maksoi ainoastaan 100 Smk. Spanheim sanoo: "Synninpäästö oli se rahapaja, joka löi rahaa roomalaiselle kirkolle; paavien irstaitten sisarustenlasten ja äpärälapsien kultakaivos; paavillisien sotien voima; varat velkojen maksamiseen ja paavillisen ylellisyyden ehtymätön lähde."

Järjestääkseen tätä liikettä laitettiin asteettainen rangastuslista erilaisia syntejä varten -- niin ja niin monta päivää tahi vuotta kiirastulessa jokaisesta; ja vastaava hinta-taksa järjestettiin myös, jotta niiltä, jotka ostivat synninpäästön murhasta tahi varkaudesta, lapsentaposta, aviorikoksesta, väärästä valasta tahi muista synneistä, saatettiin ottaa eri hintoja taksan mukaan. Täten poistettiin katumusharjotusvelvollisuus ja väheni eli lakkasi kiirastulen tuskat riippuen Antikristuksen edustajan mielivallasta. Emme saata ihmetellä, että kansa pian alkoi saada sen käsityksen, että niin ja niin paljon rahaa maksoi niin ja niin paljon syntejä.

Niin laajalle levisi rikoksellisuus tämän synninpäästökaupan kautta, että parempien luokkien suuttumus heräsi kirkkoa vastustamaan. Ihmiset alkoivat saada silmänsä auki, ja he näkivät papiston, kirkon korkeimmista viranomaisista alkain aina alhaisimmalla arvoasteella oleviin virkailijoihin asti olevan korviaan myöten synneissä.

Samoin kuin on pimeimmillään juuri ennen rajuilman puhkeamista, niin oli sekin aika, joka oli lähinnä ennen uskonpuhdistusta, siveellisessä suhteessa pimein hetki Antikristuksen pimeässä hallituksessa. Silloin alkoi julkinen ja häpeämätön synninpäästökauppa tuntua ilettävältä ja johti Lutheria ja toisia uutteria paavilaisia asettamaan kysymyksenalaiseksi ja tutkimaan koko järjestelmää sekä siveelliseltä, että myöhemmin tieteisopilliselta kannalta. Lopulta pääsi Luther perille -- että paavikunta todella oli Antikristus. Ja kun hän oli keksinyt tämän, osotti hän pelkäämättä muutamia vertauskuvia Ilmestyskirjasta, ja näytti niiden soveltumista ja osittaista täyttymistä paavillisessa pappisvallassa.

Hyvin tunnetun pappismiehen Lyman Abbottin mukaan esitämme seuraavaa tästä asiasta. Hän sanoo:

"Muiden ehtojen joukossa, joilla synninpäästöä myönnettiin enemmän kuin nyt, olivat rahalahjat kirkolle. Tämä kauppa nousi korkeimmilleen kuudennentoista vuosisadan alussa Leo X aikana, joka antoi ulos synninpäästöä kaikille, jotka rahoilla tahtoivat auttaa Pyhän Pietarin [kirkon] rakentamista Roomassa. Hänen paras asiamiehensä synninpäästökaupassa Saksassa oli eräs Juhannes Tetzel. Tetzelin kuuluisat paheet eivät estäneet hänen nimittämistänsä näiden synninpäästöjen kantajaksi puhtaimmille sieluille, eivätkä mitkään liijottelut näyttäneet hänestä liian suurilta, kunhan ne vaan tuottivat rahaa hänen arkkuunsa. Hän selitti, että sillä punasella ristillä, joka seurasi häntä minne ikinä hän meni, oli yhtä suuri voima kuin Kristuksen ristillä -- ettei ollut syntiä niin suurta, ettei hän voisi antaa anteeksi sitä. 'Synninpäästö ei ainoastaan pelasta eläviä, vaan myös kuolleita. Samassa silmänräpäyksessä, kun rahat kilahtavat kirstun pohjaan, pääsee sielu kiirastulesta ja lentää vapaana taivaaseen.' Sellaisia olivat useat hänen rienaavista selityksistään. Järjestelmällinen hintaluettelo laitettiin. 'Monivaimoisuus maksoi kuusi dukaattia; kirkonryöstö ja väärä vala yhdeksän; murha kahdeksan; noituus kaksi.' Tämä julkinen ja häpeemätön kauppa johti enemmän kuin mikään muu uskonpuhdistukseen. Synninpäästöä myönnettiin yhä, ei ainoastaan hartausharjoituksista ja osanotosta jumalanpalvelukseen, vaan myös raha-avustuksista kirkolle; mutta yleinen ja julkinen synninpäästön kauppa on nyt suurimmaksi osaksi poistettu Rooman kirkosta."

Eräs toinen kirjailija kertoo Tetzelin puheista edelleen, seuraavasti: --

"Tulkaa tänne, ja minä olen antava teille asianomaisesti sinetillä vahvistetut kirjeet, joiden kautta nekin synnit, joita vast'edes haluatte tehdä, tulevat kaikki anteeksi annetuiksi teille. Ei ole mitään niin suurta syntiä, ettei synninpäästö saattaisi pyyhkiä sitä pois. Maksakaa vaan, maksakaa vahvasti, ja te saatte anteeksi. Te papit, aatelismiehet, kauppiaat, vaimot, neitoset, nuorukaiset, kuunnelkaa edesmenneitä vanhempianne ja ystäviänne, jotka huutavat teille pohjattomasta kuilusta: 'Me kärsimme kauheaa vaivaa; vähäpätöinen almu vapauttaisi meidät. Te voitte antaa, ettekö tahdo!' Kymmenellä groschenilla (noin 1 markalla) saatatte vapauttaa isänne kiirastulesta. Meidän Herra Jumalamme ei enää ole meille Jumalana -- Hän on antanut kaiken vallan paaville."

Seuraava on jätetty jälkimaailmalle kopiona niistä kaavakkeista, joita Tetzel käytti -- joihin ostajan nimi, hänen syntinsä j.n.e. täytettiin: --

"Herramme Jeesus Kristus armahtakoon sinua... ja päästäköön sinut kaikkein pyhimmän kärsimyksensä kautta. Minä, sen apostolisen vallan voimassa, joka on minulle uskottu, päästän sinut kaikista... ylitsekäymisistä, synneistä ja rikoksista, joita lienet tehnyt, vaikka kuinka suuret ja kauhiat ovat ja mitä laatua lienevätkään... Minä päästän sinut niistä vaivoista, joita sinun olisi kärsittävä kiirastulessa... Minä asetan sinut ennalleen kasteesi viattomuuteen ja puhtauteen, että kuolemanhetkellä vaivanpaikan portit ovat sinulta suljetut ja paratiisin portit ovat avoinna sinulle. Ja jos sinä elät kauvan, jatkuu tämä armo muuttumatta loppuun asti. Isän, pojan ja pyhän Hengen nimeen. Amen. Veli, Juhana Tetzel, asiamies, on omakätisesti allekirjoittanut tämän. -- -- --"

Miten tällä hetkellä lienee asianlaita, emme voi sanoa, mutta me tiedämme, että muutamia vuosia takaperin, oli painettuja synninpäästökirjeitä oheenliittyvine hintoineen kaupan, pöydillä, muutamissa suurissa roomalais-katolisissa kirkoissa Meksikossa ja Kuuballa.

"Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät" -- "Hävittää Korkeimman pyhiä".

Onko totta, että paavillisella matkimisvaltakunnalla oli valtaa ja käyttikö se sitä Jumalan totisesti vihkiytyneitä lapsia kohtaan ja voitti heidät -- "hävitti heidät" pitkänä sortamis- eli _musertamis_-aikana, johon hebrealainen teksti viittaa? Me vastaamme: Kyllä; jokainen keino, jota saatettiin ajatella, käytettiin musertamaan ja tukahduttamaan totisen kristillisyyden henkeä (Joh. 8: 36; Gal. 5: 1; 2 Kor. 3: 17) ja asettamaan sen sijaan Antikristuksen hengen, opit ja muodot. Alussa se olikin vähemmin suoraa hyökkäystä uskollisia kohtaan, kuin pitkällistä, kestävää, _musertavaa_ sortoa, joka erityisemmin kohdistui opettajiin, jotka tekivät vastarintaa; kuluttaen loppuun monen kärsivällisyyden jopa uskonkin. Tästä kestävästä tukahduttamisesta ja kiusaamisesta on meillä selvä esimerkki rippituolilaitoksessa, jonka kautta Antikristus ei ainoastaan ottanut selvää jokaisesta sanasta ja vastalauseesta tätä järjestelmää vastaan, joka oli lausuttu ripitettävän läsnäollessa, vaan myös uhaten tulevaisia rangastuksia, pakotti hänet tunnustamaan jokaisen oman ajatuksen ja katumaan jokaista tekoa, joka oli suunnattu tätä järjestelmää vastaan. Tämä laitos sai sitäpaitsi pian sellaista tukea maallisen vallan puolelta, että jokaista kirkkoa vastaan lausuttua vastaväitettä saatettiin pitää kavalluksena maallista valtaa vastaan, jota kannatettiin paavillisen valtuuden kautta.

Paavikunnan suurvallan alkuaikoina oli kansa kokonaisuudessaan joko kirkon nimijäseniä tahi pakanoita; ja kaikilta, jotka tunnustivat Kristusta, vaadittiin, että he seuraisivat niitä tapoja ja sääntöjä, joita vähitellen kohoutuva pappisvalta oli määrännyt. Kun eksytys, joka aina on ollut yleisempi kuin totuus, kerran oli korotettu vaikutusvaltaan ja voimaan, ajoi se totuutta takaa, julisti sen pannaan ja saattoi sen huonoon maineeseen, ja samoin kaikki ne, jotka sitä suosivat. Tämä oli aika, jolloin, niinkuin Ilmestyskirjassa kuvataan, totinen Seurakunta, (vaimo) pakeni erämaahan -- yksinäisyyteen, (Ilm. 12: 6) -- ollen hyljätty olento uskollisuutensa tähden totuutta ja Seurakunnan totista Herraa ja Päätä kohtaan. Tänä aikana, jolloin luopiot korotettiin ruhtinaiksi, saivat totiset, uskolliset pyhät kokea, mitä Herra oli sanonut, että heillä, ja kaikilla, jotka tahtoivat elää jumalisesti (tänä nykyisenä aikana) oli odotettavana vainoa. Anoppi oli miniää vastaan, isä poikaa ja veli veljeä vastaan ja ihmisen viholliset olivat usein hänen oma huonekuntansa. Saattaako ajatellakaan jotain, joka olisi enemmän omiaan hävittämään tahi musertamaan Korkeimman pyhiä kuin sellainen vuosisatoja jatkuva menettelytapa oli.

Saadaksemme käsitystä tämän vainon julmuudesta ja säälimättömyydestä, on meidän jälleen käännyttävä historian puoleen.