Part 23

Kaksi opetusta me voimme eduksemme saada tästä, osottakootpa sitte tulevaiset tapahtumat, että olemme lukeneet profeetallisen todistuksen oikein tai väärin, ja ne ovat nämä: ensiksikin tulee meidän olla niin valmistetut, niin asestetut, niin perinpohjin varustetut voittamattomalla totuudella, että vaino ainoastaan voi vaikuttaa meissä suurempaa uutteruutta viekottelematta meitä yllätyksen tai pelvon kautta alentamaan lippumme tunnussanaa tai antautuman, kun maailman kuninkaat nousevat ja kansain uskonnollisten ruhtinaiden kanssa kokoontuvat meitä vastaan ja niitä totuuksia vastaan, joista Jumala on suonut meille etuoikeuden todistaa hänen palvelijoinaan ja lähettiläinään (1 Joh. 3:1); toiseksi tulee sellaisien ajatuksien tulevaisuudesta verrattuina etuihin nykyisyydessä olla omiaan innostamaan jokaista vihkiytynyttä Jumalan lasta käyttämään ahkeruudella nykyisiä suuria elonkorjuutilaisuuksia ja etuisuuksia, muistaen, että "elonkorjaaja saa palkan" yhtä varmasti kuin se, joka on istuttanut ja kastellut, ja että tämä nyt on paras aika _korjata hedelmiä_ ijankaikkista elämää varten. Tämä nykyisen ajan pieni rauha suurempine vapauksineen ja etuineen kaikella tavalla on jumalallisesti järjestetty, jotta Jumalan totisten palvelijoiden merkitseminen (totuuden) leimalla heidän otsaansa (ymmärrykseensä) tapahtuisi. -- Ilm. 7: 3.

"Vain hetkinen, niin päiv' on laskenut, Ja loisto kirkas kohta poistunut."

Mestari sanoi: "Niin kauvan kuin _on_ päivä, tulee meidän tehdä sen tekoja, joka lähetti minut; tulee yö, jolloin ei kukaan voi tehdä työtä. Älkää toimittako sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy ijankaikkiseen elämään".

Näemme siis sen ajan nyt olevan, että profeetta Elija on tullut, ennen Herran suurta ja ihanaa päivää, niinkuin oli ennustettu. Ja me kuulemme hänen viimeisen todistuksensa Johanneksen tavoin sanovan: "Keskellänne seisoo se, jota te ette tunne" -- hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisut aittaansa, mutta lusteet hän polttaa [lusteina -- eikä ihmisinä] tulella, jota on mahdoton sammuttaa, suuren hädän aikana -- kirouksessa, joka välttämättömästi on tuleva valmistamaan tietä suurelle kuninkaiden Kuninkaalle. _Hänen_ on kasvettava, mutta Elija on vähentyvä ja lopulta kokonaan sidottava. Emme ainoastaan kuule tätä todistusta muutamilta Elija-luokkaan kuuluvilta nyt, vaan jokainen, joka kuuluu Elija-luokkaan tulee ennen pitkää julistamaan tätä sanomaa ja toimimaan Elija-työssä. Ainoastaan sellaiset, jotka sillä tavalla ovat uskolliset, tulevat kuulumaan kirkastettuun Elijaaseen, ja sallitaan heidän ottaa osaa kaiken ennalleenasettamistyöhön, joka tuhatvuotiskautena tulee kruunattavaksi suuremmoisella menestyksellä. _Elija_ nimellä on syvä merkitys. Se merkitsee _Jehovan Jumala_ [Voimallinen]. Se on siten sopiva nimitys Herran Voidellulle, jonka suurena tehtävänä tulee olemaan kaiken ennalleenasettaminen, josta Jumala on puhunut kaikkien pyhäin profeettainsa kautta maailman alusta alkaen.

Ennenkuin jätämme tämän aineen, huomautamme lyhyesti, että profeetta Elija matkansa päässä kutsui Elisan, joka uhrattuansa, jätti kaikki ja seurasi Elijata ja tuli hänen jälkeisekseen profeetaksi, kun Elija otettiin pois tuulispäässä; hän sai Elijan päällysvaatteen, merkiksi, että tämä valtuus ja melkoinen määrä hänen henkeänsä ja voimaansa siirtyi hänelle. (1 Kun. 19: 16.) Ja koska Elija esitti Kristuksen ruumista lihassa -- voittavaa seurakuntaa, määrättyä joukkoa, -- onkin järkevää otaksua, Elisankin esittäneen jotain luokkaa, luokkaa, joka tulee olemaan syvässä sopusoinnussa Elija-luokan kanssa ja yhteydessä sen kanssa seuraamaan Herran johdatusta; ja kumminkin luokkaa, joka ei tule odottamaan tulevansa kirkastetuksi. Nämä tulevat hädän "tuulispään" kautta erotettaviksi Elija-luokasta, mutta tulevat siitä huolimatta säilyttämään jonkun verran innostusta ja tulevat siunatuiksi. Elijan mentyä pois, tuli Elisa rohkeaksi ja voimalliseksi, niin että sen ajan jumaluusoppineet ("profeettain pojat") sanoivat: Elijan henki lepää nyt Elisan yli!

_Elisa_ nimen merkitys on _voimallinen vapauttaja_, ja Elisan elämänradan tuntomerkkinä olikin ennalleen asettamistyö. Tämä esikuvaa epäilemättä sellaiselle luokalle kuuluvaa tehtävää, joka tulevaisuudessa tulee olemaan toimellisena aseena ennalleenasettamistyössä tehden sitä silloin kirkastetun Seurakunnan voimassa. Muiden ihmeellisien tekojen mukana, joita Elisa toimitti, paransi hän veden, ettei se enään aikaansaanut kuolemantapauksia tahi maan hedelmättömyyttä; lisäsi köyhän lesken öljyä, jotta hän saattoi maksaa velkansa; herätti Sunamilaisen vaimon pojan elämään; ja kun oli kallis aika maassa, ja jumaluusoppineiden ("profeettain poikien") keitos padassa huomattiin olevan myrkytetyn, ettei kukaan voinut siitä syödä, niin paransi hän sen ja teki siitä terveellistä ruokaa. Hän saattoi leivän, jota ei ollut kuin muutamille, yllin kyllin riittämään suurelle joukolle. Hän paransi Naaman'in spitalista. Hän oli myös Jumalan edustaja Jehua voideltaessa, jonka tuli, Herran sanan mukaan Elijan kautta, kokonaan tuhota Ahabin kuninkaallinen perhe, Jesabel siihen luettuna, samoin kuin kaikki hänen pappinsa. -- 2 Kun. 2: 19--22; 4: 1--7, 18--44; 5: 1--10; 9: 1--37; 10: 28.

Ei ole vaikea näissä Elisan töissä huomata niissä ilmenevää suurta yhtäläisyyttä juuri sen ennalleenasettamistyön kanssa, joka kohta on odotettavissa, kun totuuden vesi ei enää ole epäterveellistä eksytyksen johdosta vaan jo itse lähteellään parannetaan Jumalan sanan selvemmän ymmärtämisen kautta; jolloin köyhiä autetaan antamalla iloöljyä murheellisen hengen asemasta; jolloin kuolleet asetetaan jälleen elämään; jolloin kalliina aikana, ravinto (totuus) tehdään terveelliseksi ja runsaaksi; ja jolloin ne vallat ja järjestelmät, joita Ahab ja Jesabel ja kaikki, jotka ovat yhtä mieltä heidän kanssaan Jumalaa vastaan, tulevat kerta kaikkiaan ja perinpohjin kukistettaviksi.

YHDEKSÄS LUKU.

SYNNIN IHMINEN -- ANTIKRISTUS.

Antikristuksen täytyy kehittyä, ilmestyä ja kukistua ennen Herran päivää. -- Vastakkainen mielipide tästä asiasta tarkastetaan. -- Profeetallinen kuvaus. -- Hänen syntymisensä. -- Hänen nopea kehityksensä. -- Historian kuvaus ja Raamatun esitys käyvät yhteen. -- Hänen valtakuntansa on matkimista. -- Hänen päänsä ja suunsa huomattavat. -- Hänen suuret pöyhkeilevät rienaamisensa. -- Hänen rienaavat oppinsa. -- Miten hän on hävittänyt Korkeimman pyhiä. -- Hänen tuhatvuotinen hallituksensa. -- Antikristus lyöty hengen miekalla. -- Hänen kuolinkamppailunsa ja loppunsa.

"Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule ennenkuin luopumus tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, tuo kadotuksen lapsi." -- 2 Tess. 2: 3.

Näiden apostoli Paavalin varmojen sanojen johdosta ilmenee, että sellainen luonne, jota hän kutsuu "Synnin Ihmiseksi", on esiintyvä ennen Herran päivän tulemista, (jonka olemme osottaneet jo alkaneen koittaa), ja on siis välttämätöntä tarkastaa, onko sellaista luonnetta vielä esiintynyt. Sillä jos sellainen luonne, jota Paavali ja toiset apostolit niin huolellisesti kuvaavat, ei ole vielä tullut, ovat yllämainitut Paavalin sanat pidettävät kaikkien toisien todistuksien kieltämisenä, todistuksien, jotka koskevat Herran läsnäoloa ja hänen valtakuntansa pystyttämistä juuri _nyt_. Ja tämä kieltäminen pysyy järkähtämättömänä todistuskappaleena, kunnes on esiintynyt se, joka kaikissa suhteissa vastaa profeetallista kertomusta Synnin ihmisestä.

Aivan selvästi ilmotetaan, ei ainoastaan, että tämän Synnin ihmisen ensin on noustava, vaan että se on kehittyvä ja edistyvä, ennenkuin Herran päivä tulee. Ennen Kristuksen päivää ovat sen vallan edistyminen ja vaikutus täytyneet saavuttaa huippunsa ja olla vähentymässä; Herramme _läsnäolon_ kirkkaan valon kautta hänen toisessa tulemisessansa, tuhotaan tämä Synnin ihminen täydelleen. Meidän on otettava huomioon edellämainitut asianhaarat, nähdäksemme, soveltuuko tämä varotus Paavalin aikaiselle Seurakunnalle vielä meidänkin päivinämme. Nyt, kahdeksantoista vuosisadan perästä, väitetään jälleen, että Kristuksen päivä on tullut. Siksi herää tärkeä kysymys: Lieneekö jotain, jota Paavali sanoi oikaistessansa tessalonikkalaisten eksytystä, todistamassa tätä väitettä vastaan nyt?

Apostolin kehotuksista Seurakunnalle tarkastelemaan Herran palaamista huomioonottamalla vahvaa profeetallista sanaa, ja sitä huolellisuutta, jolla hän osotti Kristuksen läsnäolemisen merkkejä, hänen tekojensa luonnetta sinä aikana j.n.e., ilmenee, hänen pitäneen yhtä tärkeänä, että Seurakunta voisi tuntea Herran läsnäolon kun hän tulisi, kuin etteivät he tulisi viekotelluiksi siihen eksytykseen, että hän oli tullut, ennenkuin aika hänen läsnäolollensa olisi käsissä. Joutua tähän jälkimäiseen eksytykseen, tämän aikakauden varhaisessa alussa, asetti heidät, jotka omaksuivat sen, alttiiksi antikristus-_periaatteen_ petokselle, joka jo silloin vaikutti; kun taas kykenemättömyys tuntea Herran päivää ja hänen läsnäoloansa aikana, jolloin hänen läsnäolonsa aika on käsissä, asettaa ne, jotka eivät saata häntä tuntea, yhä edelleen alttiiksi Antikristuksen petoksille ja väärille opeille ja tekevät heidät sokeiksi tämän ajan suurille totuuksille ja erityisille eduille. Tästä johtuu apostolin huolenpito Seurakunnasta tämän aikakauden sekä alku- että loppupuolella ja hänen varotuksensa: -- "Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla". Tästä johtuu myös hänen huolellinen kuvauksensa Synnin ihmisestä, että se aikanansa tulisi tunnetuksi.

Kun kristityt tämän aikakauden lopulla ovat taipuvaiset unohtamaan lupauksetkin Herran palaamisesta, ja kun muistavat sen, ajattelevat he sitä ainoastaan pelvolla ja surullisilla aavistuksilla, niin odotti varhainen Seurakunta innokkaasti ja ilolla sitä, heidän toiveittensa toteuttajana, uskollisuutensa palkintona ja heidän murheidensa lopettajana. Siksi olivat sen ajan uskovaiset valmiit tarkasti kuuntelemaan jokaista oppia, joka sanoi, että Herran päivä olisi joko hyvin lähellä tahi tullut; ja olivat siis vaarassa tulla petetyiksi siinä kohden, jolleivät vaan hyvin huolellisesti tutkineet mitä apostolit opettivat tästä aineesta.

Tessalonikan Seurakunta, joka oli saanut vaikutuksia muutamien vääristä opetuksista, että Herra nimittäin oli palannut ja että he elivät hänen päivänänsä, uskoivat nähtävästi tämän mielipiteen olleen yhtäpitävän sen kanssa, mitä Paavali oli opettanut heille ensimäisessä kirjeessään, jossa hän oli sanonut (1 Tess. 5: 1--5), että Herran päivä oli salaa hiipivä heidän ylitsensä ja huomaamatta kuin varas yöllä, ja että, vaikkakin toiset hapuilisivat tietämättömyydessä siitä, eivät pyhät kumminkaan olisi pimeydessä tästä asiasta. Kun Paavali sai tietää heidän langenneen siihen arveluttavaan eksytykseen, että luulivat päivän Herran läsnäolemiselle jo tulleen, kirjotti hän heille toisen kirjeen, joka pääasiallisesti tarkotti tämän erehdyksen korjaamista. Hän sanoo: "Mutta mitä tulee Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, ettette anna minkään hengen eikä sanan eikä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä niiden peljästyttää itseänne, ikäänkuin Herran päivä jo _[enestemi] olisi käsissä_. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä _ei tule ennenkuin_ luopumus [apostasi] tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, tuo kadotuksen lapsi, tuo vastustelija, joka korottaa itsensä yli kaiken, jota jumalaksi [voimakkaaksi hallitsijaksi] tahi jumaloitavaksi nimitetään, niin että asetakse Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. Ettekö muista, että minä, kun vielä olin luonanne, sanoin tämän teille? Ja nyt te tiedätte mikä häntä pidättää, niin että hän [Kristus] vasta [määrätyllä] ajallaan ilmestyy. Laittomuuden salaisuus [Kristusta vastaan] on näet jo vaikuttamassa; jahka vain tulee poistetuksi se, joka tätä nykyä pidättää; niin _silloin_ ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on tappava suunsa hengähdyksellä ja tuhoava [_parousiansa_] läsnäolonsa ilmestyksellä." Paavali saattoi kirjottaa näin varmasti synnin ihmisen kehittymisestä ennen Herran päivää, koska hän oli lukenut Danielin ennustusta, johon Herrammekin viittasi (Matt. 24: 15); ja todennäköisesti myös, koska hän itse "näyissään ja ilmestyksissään" oli saanut nähdä sen suuren hävityksen, jonka tämä luonne aikaansaisi Seurakunnassa.

On huomattava, ettei Paavali käyttänyt sellaisia vastaväitteitä, joita nykyaikana kernaasti tuodaan esille sitä väitettä vastaan, että Herran päivä on alkanut. Hän ei sanonut: "Oi teitä mielettömiä tessalonikalaisia, ettekö te tiedä, että kun Kristus tulee ovat silmänne näkevät hänet ja korvanne ovat kuulevat Jumalan kauhistuttavan pasuunan äänen? ja että sen lisäksi todistaa tätä huojuvat hautapatsaat ja haudasta kohoutuvat pyhimykset?" Eikö ole itsestään selvää, että jos sellainen huomautus olisi ollut paikallaan, ei Paavali olisi viipynyt käyttämästä näin yksinkertaista ja helposti saatua vastaväitettä? Ja, sitäpaitsi eikö se asianlaita, ettei Paavali käyttänyt tätä todistusta, todista, ettei sellainen todistus ole, eikä voisi olla, totuuteen perustuva?

Se seikka, että Paavali koettaessaan niin tarmokkaasti oikaista heidän erhetystänsä, esitti ainoastaan tämän vastalauseen heidän väitteesensä, todistaa selvästi, että hän piti heidän käsitystänsä ylipäänsä Herran päivästä oikeana -- että se saattoi alkaa monen ollessa tietämättömyydessä siitä, ja että se saattoi tulla ilman ulkonaisia tunnusmerkkejä. Mutta hänen vastalauseensa ainoa perustus oli, että _ensin_ on lankeemus tuleva, ja tämän lankeemuksen johdosta, Synnin ihmisen kehitys -- joka, mikä se sitte mahtanee olla (joko yksityinen henkilö tahi suuri antikristillinen järjestelmä, jonka hän täten oleellistuttaa) on nouseva, kukoistava ja alkava taantua -- _ennen_ Herran läsnäolon päivää. Siis, jos ei tämä ainoa vastalause, jonka Paavali esitti, enää tee estettä -- jos me selvästi voimme nähdä luonteen olevan todella olemassa, jonka historia jokaisessa yksityiskohdassaan vastaa profeetallista kuvausta Synnin ihmisestä olemisensa alusta alkaen nykyiseen aikaan asti -- silloin ei Paavalin tekemä _ainoa_ vastaväite, joka oli aivan paikallaan sinä aikana, enää ole mikään tehokas todistus sen väitteen todenmukaisuutta vastaan, että me elämme Herran päivänä, Herran läsnäolon päivänä. Ja lisäksi, jos Synnin ihminen voidaan ilmeisesti huomata, jos hänen syntynsä, kehityksensä ja taantumisensa selvästi saatetaan nähdä, tulee siitä vielä yksi sitova todistus siihen, mitä edelliset luvut ovat opettaneet, nimittäin, että me elämme Herran päivänä.

Ennustuksen kuvaus hänestä.

Se, joka tutkii ennustuksia, huomaa, että pyhät kirjat kauttaaltaan selvästi esittävät Synnin ihmisen, ei ainoastaan antamalla selvää kuvausta hänen luonteestaan, vaan myös näyttämällä ajat ja paikat hänen alkamisellensa, kehittymisellensä ja taantumisellensa.

Tätä luonnetta kuvataan hyvin voimakkaasti niissä nimityksissäkin, joita henkeyttämät kirjailijat antavat sille. Paavali kutsuu sitä "laittomaksi", "synnin (laittomuuden) ihmiseksi", "laittomuuden salaisuudeksi" ja "turmeluksen" (tahi "kadotuksen") lapseksi; Johannes "Antikristukseksi"; profeetta Daniel kutsuu sitä "hävityksen kauhistukseksi" (Dan. 11: 31; 12: 11); ja meidän Herramme mainitsee samaa luonnetta "hävityksen kauhistuksena, josta oli sanottu profeetta Danielin kautta" (Matt. 24: 15) ja jälleen "pedoksi". (Hm. 13: 1--8.) Tätä samaa luonnetta esikuvattiin myös pienen sarven kautta, s.o. valtaa, joka nousi hirmuisen pedon päästä, jonka Daniel näki profeetallisessa näyssä, jolla sarvella oli silmät ja suu, joka puhui suuria asioita, ja joka edistyi ja taisteli pyhiä vastaan ja sai voiton heistä. (Dan. 7: 8, 21.) Johannes näki myös tämän luonteen ja varotti Seurakuntaa sitä vastaan, sanoen: "Te olette kuullut, että Antikristus tulee." Senjälkeen antoi hän heille neuvoja, miten heidän oli kartettava Antikristuksen vaikutusta. (1 Joh. 2: 18--27.) Ilmestyskirja sisältää myöskin suureksi osaksi seikkaperäisen esikuvauksellisen ennustuksen tästä samasta Antikristuksesta -- vaikkakin me tässä ainoastaan luomme silmäyksen tähän asiaan jättämällä sen käsittelyn johonkin seuraavaan osaan.

Nämä erilaiset nimitykset ja lyhyet kuvaukset ilmasevat halpamaista, viekasta, ulkokultaista, hirmuvaltaista ja julmaa luonnetta, joka kehittyy keskellä kristittyä Seurakuntaa; ensin madellen eteenpäin ja ylös aivan vähitellen, sitten nopeasti nousten valtaan ja vaikutukseen, kunnes saavuttaa maallisen vallan, rikkauden ja kunnian huipun -- sillaikaa käyttäen vaikutustansa totuutta vastaan ja pyhiä vastaan ja omaksi suurenemiseksensa, ja lopuksi vaateliaasti väittäen omistavansa erinomaisen pyhyyden ja vallan ja voiman Jumalalta.

Tässä luvussa on aikomuksemme osottaa, että tämä Synnin ihminen on järjestelmä eikä yksityinen henkilö, kuten monet näyttävät otaksuvan; että, niinkuin Kristushenkilöön kuuluu totinen Herra ja totinen Seurakunta, niin on Antikristus matkimisjärjestelmä, johon kuuluu väärä herra ja luopunut seurakunta, jonka jonkun aikaa sallitaan esittää totuutta väärässä valossa, harjottaa vilppiä ja _matkia_ todellisen Herran ja hänen Seurakuntansa valtaa ja tulevaista hallitusta ja juovuttaa kansat väärillä väitteillä ja vaatimuksilla.

Toivomme voivamme jokaiselle tunnontarkalle lukijalle tyydyttävällä tavalla todistaa, että tuo suuri, Paavalin mainitsema apostasi, tahi luopuminen, on tullut, ja että tällä synnin ihmisellä on ollut kehityksensä, on istunut "Jumalan temppelissä" (todellisessa, eikä esikuvauksellisessa), on täyttänyt kaikki apostolien ja profeettain ennustukset hänen teoistaan, luonteestaan, y.m., on ilmestynyt ja on nyt, vuodesta 1799 alkaen häviämäisillänsä Herran suun hengen (totuuden) kautta ja tulee _täydellisesti tuhottavaksi_ tänä Herran vihan ja ilmestymisen päivänä koston tulessa, joka jo on alkanut liekehtiä.

Ilman vähintäkään halua halventaa toisten käsitystä pidämme kumminkin tärkeänä osottaa muutamia mahdottomuuksia, jotka esiintyvät tavallisen mielipiteen yhteydessä Antikristuksesta, että tätä asiaa koskevan totuuden arvo ja järjellisyys esiintyisivät oikealla tavalla vastakohtana sille ahdasmieliselle käsitykselle, että joku yksityinen sananmukainen _ihminen_ tulisi toteuttamaan kaiken sen, mitä Raamattu ennakolta lausuu tästä luonteesta. Tämä ihminen, sanotaan, tulee niin lumoomaan koko maailman, että hän muutamissa lyhyissä vuosissa tulee saavuttamaan kaikkien ihmisten kunnioituksen ja _jumaloimisen_, jotka ihmiset olisivat niin helposti petettävät, että he uskovat tämän miehen olevan Jumalan ja uudelleen rakennetussa juutalaisessa temppelissä palvelisivat häntä Kaikkivaltiaana Jehovana. Kaikki tämä tulee tapahtumaan salaman nopeudella -- kolmessa ja puolessa vuodessa, sanotaan, väärin käsittäen esikuvauksellisen ajan kuin väärin tulkiten esikuvauksellisen "ihmis"-käsitteen. Satumaiset runoelmat ja hullunkurisimmat lastenmielikuvitukset eivät likimainkaan vastaa niitä liioteltuja mielipiteitä, joita muutamilla Jumalan kalliilla lapsilla on, jotka kompastuvat Paavalin sanain _kirjaimelliseen_ tulkitsemiseen, ja tulevat sen kautta itse soaistuiksi useille kallisarvoisille totuuksille ja sokaisevat toisia, jotka eksytyksien johdosta, eivät kykene näkemään tätä valossa, jota ennakkoluulot eivät himmennä. Miten suuri myötätunto meillä onkaan heitä kohtaan, pakottaa heidän "sokea uskonsa" hymyilemään, kun he todenteolla luettelevat Ilmestyskirjan erilaisia esikuvia, joita eivät ymmärrä, sovelluttaen niitä väärällä tavalla kirjaimellisesti _ihme-ihmiseensä_. Tässä suurimmassa epäilysten aikakaudessa, minkä maailma on tuntenut, on hän, väittävät he, kolmen ja puolen vuoden lyhyellä ajalla, näkevä jalkainsa juuressa koko maailman, palvellen häntä Jumalana, kun roomalaisien Caesarien, Aleksanderin, Napoleonin, Muhamedin, ja muiden, oli kahlattava veressä ja käytettävä monta kertaa kolme ja puoli vuotta saavuttamatta tuhannennenkaan osan siitä, mitä tästä _ihmisestä_ väitetään.

Ja kumminkin oli kaikilla näillä vallottajilla suuren tietämättömyyden ja taikauskoisuuden edut apunansa, meidän nykyään eläessämme olosuhteissa, jotka ovat erittäin epäedulliset sellaisen viekkauden ja petollisuuden kehittymiselle; päivänä, jolloin kaikki, mikä on _salattua_, ilmaistaan ennen kuulumattomalla tavalla; päivänä, jolloin kysymyksessä oleva petos on varsin eriskummallista ja naurettavaa, tullakseen huomioonotetuksi. Meidän aikamme suunnassa on itse asiassa kunnioituksen puute ihmisiä kohtaan, olkootpa sitten miten hyviä, lahjakkaita ja kelvollisia tahi olkoon heillä mitä luottamus- ja valta-paikkoja tahansa. Niin suuressa määrässä on tämä totta enemmän kuin koskaan ennen, että on tuhatta kertaa uskottavampaa, että koko maailma tulee kieltämään, että _Jumalaa_ ollenkaan _on olemassa_, kuin että milloinkaan tultaisiin palvelemaan kanssa-ihmistä Kaikkivaltiaana Jumalana.

Tätä asiaa ajateltaessa on suurena esteenä se ahdas käsitys, joka tavallisesti on vallalla _jumala_ sanan merkityksestä. He eivät huomaa, että kreikkalainen lauseparsi _teos_ (jumala) ei aina tarkota Jehovaa. Se merkitsee _voimallista henkilöä_, hallitsijaa, ja etenkin uskonnollista tahi papillista hallitsijaa. Uudessa Testamentissa käytetään _teos_ sanaa harvoin muutoin kuin Jehovasta, koska apostolit harvoin, tuskinpa ollenkaan puhuivat vääristä uskonnoista ja sentähden harvoin koskettelivat heidän pyhiä hallitsijoitaan tahi jumaliaan. Kumminkin käytetään seuraavissa raamatunpaikoissa sanaa _jumala (teos)_ muista kuin korkeimmasta olennosta, Jehovasta -- nim. Joh. 10: 34, 35; Apt. 7: 40, 43; 17: 23; 1 Kor. 8: 5.

Jos on selvillä kreikkalaisen _teos_ sanan laajakantoisuus, näkee kohta, että apostolin lausunto Antikristuksesta -- että hän tulee asettumaan Jumalan temppeliin esiintyen _Jumalana_ -- ei välttämättömästi merkitse, että Antikristus koettaisi kohottautua Jehovan yli, tahi edes asettua Jehovan paikalle. Se sisältää yksinkertaisesti sen, että hän tulee esiintymään uskonnollisena hallitsijana harjottaen valtaa toisten uskonnollisten johtajien yli, väittäen itsellänsä olevan hallitsijaoikeuden. Vieläpä kohottaa hän itsensä seurakunnassa, joka on Jumalan totinen temppeli, väittäen omistavansa vallan ja herruuden sen ensimäisenä ja valtuutettuna johtajana ja toimien sen mukaisesti. Kun kreikan kielessä _teos_ sanaa käytetään Jehovan erisnimenä, on sillä tavallisesti määrätty artikkeli, mutta yllämainituissa raamatunpaikoissa, jotka tarkottavat _toisia_ Jumalia, ja kysymyksessä olevassa tekstissä (2 Tess. 2: 4), joka tarkottaa Antikristusta, ei ole sellaista määräystä.

Kun näkee tämän selvästi, on suuri loukkauskivi raivattu tieltä pois, ja silloin on valmis etsimään tämän ennustuksen toteutumista oikeassa suunnassa: huomata Antikristus, mutta ei sellaista, joka väittää olevansa Jumala, vaatien itseänsä sellaisena palveltavaksi, vaan sellainen, joka väittää olevansa kirkon ensimäinen, ylin opettaja, siten riistäen kunnian Kristukselta, joka on Jumalan määräämä Pää, Herra ja Opettaja.