Part 19

Jumala kutsui luonnollisen Israelin, hengellisen Israelin lailla olemaan hänen erityisenä aarteenaan kaikkien muiden kansojen edellä (toinen on maallinen aarre ja esikuva toisesta, joka on taivaallinen aarre.) Erotettuna maailmasta saivat he Jumalalta ottaa vastaan erityistä suosiota kahdeksantoistasataa neljäkymmentäviisi (1845) vuotta. Tämä ajanjakso alkoi heidän _kansallisen elämänsä_ alkamisella, Jaakobin, viimeisen patriarkan kuoltua, jolloin heidät vasta tunnustettiin kansaksi ja nimitettiin "Israelin kahdeksitoista sukukunnaksi", joka oli kansallisnimitys. Katso 1 Moos. 49: 28; 46: 3; 5 Moos. 26: 5. Nämä kahdeksantoistasataa neljäkymmentäviisi kansallisen elämän ja suosion vuotta päättyivät, kun he hylkäsivät Messiaksen -- vuonna 33 -- kun hän, viisi päivää ennen ristiinnaulitsemistaan, esiintyi heille heidän kuninkaanaan ja, kun eivät ottaneet häntä vastaan, selitti: "_Teidän huoneenne jää teille autioksi_." (Matt. 23: 38.) Tämä, heidän suosionsa loppu, jolloin heidän lankeemuksensa aika alkoi, jatkuen kolmekymmentäseitsemän vuotta (37), päättyi vuonna 70 heidän kansallisen yhteiskuntajärjestelmänsä samoin kuin heidän kaupunkinsa, temppelinsä j.n.e. täydellisellä hävittämisellä. Huomattava on kumminkin, että Jumala antoi suosionsa jatkua tämän kansan yksityisille senkin jälkeen kun kansa kansana oli tullut "pois hakatuksi"; sillä evankeliumin kutsu oli _rajotettu_ tämän kansan yksityisiin jäseniin kolmen ja puolen vuoden aikana helluntain jälkeen, Kristuksen kuoleman jälkeen -- saavuttamatta Korneliusta, ensimäistä pakanoista, joka tuli tämän suosion esineeksi (Apt. 10), ennen kun tämä aika oli kulunut. Tähän päättyivät täydelleen nämä seitsemänkymmentä suosion viikkoa, jotka Danielin kautta olivat luvatut, niinkuin oli kirjotettu: "Ja hän on vahvistava liiton monelle yhdessä viikossa." (Dan. 9: 27.) Tämä seitsemäskymmenes vuosiviikko alkoi Herramme kasteesta; hänen ristiinnaulitsemisensa osotti, niinkuin oli ennustettu, sen keskikohtaa, ja suosio rajotettiin luonnolliselle Israelille sen loppuun asti.

Tämän kansallisen suosion pitkänä aikakautena (1845 vuoden kuluessa), jolla ajalla toiset kansat syrjäytettiin, sai Israel sekä kuritusta että siunauksia. Mutta rangastuksetkin heidän synneistänsä olivat todistuksia ja osia Jumalan isällisestä huolenpidosta heitä kohtaan. Hän lähetti heille hätää ja salli heidän usein joutua vankeuteen, kun he unhottivat hänet eivätkä totelleet häntä; mutta kun he katuivat ja huusivat Herran puoleen, kuuli hän heitä aina ja vapautti heidät. Tämän kansan koko historia, sellaisena kun sen kertovat toinen Mooseksenkirja, Josuan kirja, Tuomarit, Aikakauskirjat ja Samuel, todistaa, ettei Jumala kauvan kätkenyt kasvojansa heiltä, ja että hänen korvansa aina oli avoinna heidän katumushuudoillensa -- siihen päivään asti, kun heidän huoneensa jätettiin heille autioksi. Ja silloinkin antoi Jumala heille anteeksi entistä enemmän lähettämällä heille oman Poikansa olennossa kauvan luvatun Messiaksen, Lunastajan, meidän Herrassamme. Tämän kansan sopimattomuus olemaan kauvemmin hänen erityisenä aarteenaan tahi missään suhteessa edustamaan Jumalan valtakuntaa maan päällä, ilmeni siinä, että hylkäsivät tuon pyhän, viattoman ja tahrattoman, sekä siinä, että toivoivat siihen sijaan saada murhaaja vapautetuksi.

Siten tuli, heidän sopimattomuutensa vuoksi, heidän suurimman suosionsa aika heidän hylkäämisensä ja heidän suosiosta lankeemisensa ajaksi. Ja tuo suurin suosio päästä kanssaperilliseksi Messiaksen kanssa, jonka Israel, lukuunottamatta "_jäännöstä_" (Jes. 1: 9; 10: 22, 23; Room. 9: 28, 29; 11: 5) täten kadotti sokeutensa ja sydämenkovuutensa tähden, tarjottiin uskovaisille pakanoille; ei pakanallisille kansoille, vaan jokaisen kansan vanhurskautetuille uskovaisille -- vaikka suosiota alussa, eli kolmen ja puolen vuoden aikana, rajotettiin yksinomaan uskovaisille Israelin kansasta. Soaistuja, kuten olivat kansana, kansallisennakkoluulojen kautta, menee suuri palkinto, joka tarjottiin heille ensin, mutta johon olivat arvottomia, pyhälle kansalle, omaisuuskansalle, johon kuuluu arvollinen "jäännös" heidän kansastaan, ynnä toisia, joita on kutsuttu pakanallisista kansoista, joita he julkeassa ylpeydessään hylkäsivät "koirina." Ja Jumalan luvattu suosio ei tule palaamaan heille kansana poistaakseen heidän sokeuttaan ja tuodakseen heille kansojen esikoisena maallisia siunauksia, _ennen kuin_ "omaisuuskansan" täysi luku on tullut kutsutuiksi pakanoista -- _ennen kuin_ täysi luku pakanoita on tullut tähän korkeampaan suosioon.

Siten ei, niinkuin Paavali selitti (Room. 11: 7) luonnollinen Israel saavuttanut sitä, jota se tavotteli, nim. suurinta suosiota. Heidän luullessaan suurimman armon olevan maallisissa siunauksissa ja sydämensä ylpeydessä vaatiessaan tätä suurinta suosiota luonnollisena esikoisoikautenansa, jota lisäksi töillänsä olivat ansainneet, kompastuivat he sokeudessaan tähän suurimpaan suosioon ja hylkäsivät sen, koska se oli otettava vastaan _armona_ Kristuksen kautta. Niinkuin David oli ennustanut, tuli heidän pöytänsä -- joka oli niin runsaasti varustettu rikkailla lupauksilla ja siunauksilla, joita tarjottiin heille _Kristuksen kautta_ -- heille "paulaksi ja ansaksi ja kompastukseksi ja kostoksi", heidän sydämensä kovuuden tähden. (Room. 11: 9, 10; Ps. 69: 23--29.) Kristus, joka tuli lunastamaan heitä ja joka olisi korottanut heitä ihanimpaan asemaan kuin he koskaan olisivat kyenneet toivomaan tahi aavistamaan, oli heidän ylpeydellensä kompastuskivi ja pahennuksenkallio. -- Room. 9: 32, 33; Jes. 8: 14.

Kumminkin oli Israelin sokeus ainoastaan "osittainen sokeus (tahi paatumus)", eikä näön täydellinen kadottaminen; sillä lain, profeettain ja apostolein todistukset olivat kaikille avoinna niin hyvin juutalaisille kuin pakanoille; ja evankelikauden aikana on jokainen juutalainen, joka vaan on tahtonut päättäväisesti poistaa ennakkoluulojen kalvon ja nöyrästi ja kiitollisuudella ottaa vastaan Jumalan armon pakana-veljiensä tavalla, saattanut tehdä niin. Kumminkin ovat ainoastaan harvat voineet tehdä tämän; eikä mitään _suosiota_ anneta heille, eikä mitään _erityistä_ toimenpidettä tule tehtäväksi vakuuttaakseen heitä kansana totuudesta ja voittaakseen heidän ennakkoluulojaan, ennen kuin täysi luku pakanoita on tullut sisälle; tahi toisin sanoen, ennen kuin hengellinen Israel on täysilukuinen.

Sen jälkeen kun he hylkäsivät Messiaksen -- senjälkeen kun heidän huoneensa jätettiin autioksi -- ei Israelilla ole ollut mitään todistuksia Jumalan suosiosta. Juutalaiset täytyvät itsekin myöntää, että heidän kyyneleensä ja huokauksensa ja rukouksensa ovat jääneet vastauksetta; ja niinkuin heidän profeettainsa ennustivat, ovat he tulleet sananlaskuksi ja pilkkapuheeksi kansain keskuudessa. Vaikka Jumala ennen oli kuullut heidän rukouksensa ja katsonut heidän kyyneleihinsä ja asettanut heidät jälleen omaan maahansa ja alati suosinut heitä, niin ei hän sen jälkeen ole välittänyt heistä eikä ole osottanut heille _minkäänlaista suosiota_. Siitä saakka, kun he sanoivat: "Hänen verensä tulkoon meidän ja meidän lastemme yli", ovat he olleet alituisen, lakkaamattoman kurituksen alaisina: heidät on hajotettu kaikkien kansojen keskuuteen ja kaikkialla on heitä vainottu niin kuin oli ennustettu. Nämä ovat tosiseikkoja, joita jokainen voi lukea historian lehdillä. Kääntykäämme nyt profeettain puoleen ja katsokaamme millä tarkkuudella näitä tosiseikkoja ennustettiin, ja mitä samoilla profeetoilla on sanottavaa heidän tulevaisuudestansa.

Herra sanoo profeetta Jeremian kautta (16 luku), sitten kun hän oli antanut heidän tietää, kuinka he olivat hyljänneet hänen: "Sentähden minä heitän teidät pois tästä maasta siihen maahan, jota te ette tunne, ette te eikä teidän isännekään, ja siellä saatte palvella muita jumalia [hallitsijoita] päivät ja yöt; koska _en minä anna teille armoa_" (Värssyt 9--13.) Tämä aika tuli, kun he hylkäsivät Messiaksen. Miten sananmukaisesti tämä uhkaus on tullut täytetyksi, sitä voivat kaikki arvostella, ja täytyy heidän itsensä se myöntää. Tämä ennustus ei voi tarkottaa mitään heidän entisistä vankeuksistansa naapurikansojen -- syyrialaisten, babylonilaisten y.m. keskuudessa. Sellaista otaksumaa estävät sanat: "Maahan, jota te ette tunne, ette _te eikä teidän isänne_." Aabraham tuli Kaldean Urista -- Babyloniasta -- ja Jaakob Syyriasta (5 Moos. 26: 5.) Heidän hajottamisensa kaikkien kansojen keskuuteen heidän 1845 vuotisen suosionsa lopulla, eikä mikään muu heidän vankeuksistansa sovi näihin selviin sanoihin -- maahan, josta ette _te_ eikä teidän isänne mitään tiedä. Siis ilmenee tästä, sen yhteydessä, ettei heille _mitään suosiota osotettaisi_, että tämä ennustus aivan varmasti tarkottaa Israelin nykyistä hajaantumista kaikkien kansojen keskuuteen.

Mutta vaikka Jumala erotti heitä kaikesta suosiosta vähäksi aikaa, ei hän kumminkaan tule jättämään heitä tähän hyljättyyn tilaan ainaiseksi, vaan sanoo -- Jer. 16: 14, 15: "Katso päivät tulevat, sanoo Herra, ettei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, joka toi Israelin lapset Egyptin maasta', vaan: 'Niin totta kuin Herra elää, joka toi Israelin lapset pohjan maasta [Venäjältä, jossa melkein puolet hebrealaisesta rodusta asuu], ja kaikista maakunnista, joihin hän oli heidät ajanut.' Sillä minä palautan heidät omalle maallensa, jonka minä annoin heidän isillensä."

Voisimme tuoda esille monen monta paikkaa profeetoista ja apostoleilta Jumalan suosion lopullisesta palaamisesta Jaakobille, eli luonnolliselle Israelille, sitten kun täysi luku pakanoista, joita tarvitaan "Kristuksen ruumiiseen" on valittu, mutta etsivä lukija saattaa itsekin etsiä näitä paikkoja konkordans'in tahi rinnakkaisteksti-Raamatun avulla. Jaakobin lausunto, Apt. 15: 14--16, ja Paavalin lausunto Room. 11: 26 ovat paikkoja Uudessa Testamentissa, jotka hyvin selvästi puhuvat tästä suosion ennalleenasettamisesta Israelille. Mutta ensin on heidän tyhjennettävä kurituksensa pohjasakka; ja tämä lausutaan tässä ihmeellisessä ennustuksessa seuraavalla tavalla (Jer. 16: 18) "Minä kostan heille ensin [ennenkuin suosio tulee] _kaksinkertaisesti_ heidän rikoksensa ja syntinsä." Se hebrealainen sana, joka tässä on käännetty sanalla "kaksinkertaisesti", on _mishneh_ ja merkitsee toista osaa, toistamista. Näin ymmärrettynä merkitsevät profeetan sanat, että se aika, joka kuluisi heidän hylkäämisestänsä siihen asti kun heidät jälleen otettaisiin suosioon, olisi sen ajan toistamista eli _kaksinkertaistuttamista_, jona he olivat nauttineet suosiota entisen historiansa aikana.

Heidän suosionsa aikakausi oli siis heidän kansallisen olemassaolonsa alkamisesta Jaakobin kuoltua heidän suosionsa loppumiseen Kristuksen kuolemassa v. 33 j.K. tuhat kahdeksansataa neljäkymmentäviisi (1845) vuotta; ja silloin alkoi heidän "kaksinkertaisennsa" (_mishnehnsa_) -- tämän ajanjakson toistaminen eli kaksinkertaistuttaminen, tuhat kahdeksansataa neljäkymmentä viisi (1845) vuotta _ilman suosiota_. Tuhat kahdeksansataa neljäkymmentäviisi vuotta vuodesta 33 j.K. näyttää vuoden 1878 olevan epäsuosionajan loppuvuoden. V. 33+1845=1878.

Kaikki, mikä näissä ennustuksissa koskee entisyyttä, on tullut silmiinpistävällä tavalla täytetyksi, ja voimme odottaa, että jotain merkkejä Jumalan suosion palaamisesta luonnolliselle Israelille ("Jaakobille") näyttäytyisi vuonna tahi noin vuonna 1878. Sellaisen merkin löydämmekin siinä seikassa, että juutalaisille on nyt myönnetty Palestiinassa oikeuksia, joita heiltä vuosisatoja on ollut kielletty. Ja juuri tuona vuonna -- vuonna 1878, kun heidän "kaksinkertaisensa" oli täynnä ja aika oli tullut Jumalan suosion palaamiselle tälle kansalle -- pidettiin "Berliinissä suurivaltojen kokous", jossa Loordi Beaconsfield (juutalainen) silloinen Englannin ensimäinen ministeri (premieriministeri) oli sieluna ja näytteli pää-osaa. Siinä Englanti otti jonkunlaisen holhousvallan Turkin aasialaisien maakuntien yli, joiden joukossa Palestiinakin on; ja turkkilainen hallitus muutti lakejansa vieraisiin alamaisiin nähden, joka melkoisesti paransi niiden juutalaisten tilaa, jotka silloin asuivat Palestiinassa ja avasi osaksi toisillekin tien asettumaan sinne asumaan oikeudella omistaa kiinteää omaisuutta. Sitä ennen oli juutalainen ainoastaan "koira" muhamettilaisen hallitsijansa potkujen, tuuppimisien ja rääkkäämisen esineenä ja elämän tavallisimmat oikeudet olivat häneltä kielletyt maassa, joka oli hänelle pyhä muistoineen entisyydestä ja lupauksineen tulevaisuudesta.

Samalla aikaa kun ovi Palestiinaan tällä tavoin avattiin heille, alkoi kiivas vainoaminen Rumaniassa ja Saksassa ja etenkin Venäjällä, jossa se vielä jatkuu ja on kasvamassa. Toinen toistaan seuraavien lakimääräysten kautta ovat näiden valtojen hallitukset riistäneet heiltä oikeudet ja etuoikeudet ja sitäpaitsi ovat he saaneet kärsiä joukkojen väkivaltaisuuksista, kunnes ovat olleet pakoitetut muuttamaan pois suurin joukoin. Mutta tämä vainoaminen on epäilemättä myös suosiota, koska sen tarkotus tulee olemaan ja on ollut pakottaa heitä luomaan katseensa Jerusalemiin ja lupauksiin, ja muistuttamaan heitä, että he ovat eräiden suurien, rikkaiden maallisien lupauksien perijöitä.

Mutta meidän on muistettava, että 1878 oli ainoastaan käännekohta suosion palaamiselle luonnolliselle Israelille. Me olemme jo, tutkiessamme "pakanain aikoja" huomanneet, että Jerusalemia ja sen kansaa tullaan edelleenkin tallaamaan -- pakanat tulevat sitä hallitsemaan ja sortamaan "_kunnes_ pakanain ajat ovat täyttyneet", ja niinmuodoin, vaikka suosion aika jo oli ollut ja alkoi vuonna 1878, eivät juutalaiset tule otettaviksi _täyteen suosioon_ ennenkuin vuonna 1914. Siten tulee heidän uudelleen suosioon ottamisensa tapahtumaan vähitellen, samoin kuin heidän lankeemisensakin siitä tapahtui vähitellen. Merkillistä on myös, että nämä kaksi, heidän lankeemisensa ja jälleen kohoamisensa aikakautta ovat aivan yhtä pitkät. Lankeeminen tapahtui vähitellen kasvavalla nopeudella, _kolmenkymmenenseitsemän vuoden_ aikana, vuodesta 33 j.K., jolloin suosio heitä kohtaan kansana lakkasi, vuoteen 70, jolloin heidän kansallinen olemassaolonsa päättyi, maa tehtiin autioksi ja Jerusalem hävitettiin perinpohjaisesti. Historia osottaa siis heidän lankeemisensa alkamisen ja päättymisen, ennustuksen osottaessa heidän korottamisensa alkamista ja loppumista -- 1878 ja 1914 -- joten 37 vuoden tarkka rinnakkaisuus on huomattavissa. Tämä on lisäksi osa heidän, profeetan mainitsemasta, _mishneh'sta_ ("kaksinkertaisesta ajasta").

Vaikka juutalaisen ja evankelikauden käännekohdat siten ovat selvästi osotetut olevan 33 ja 1878 j.K., Israelin hylkäämisen ja jälleen suosioon ottamisen kautta, niin tunkevat kumminkin molemmat nämä ajat toistensa alueille. Kun siten juutalaisen aikakauden käännekohta oli saavutettu, _tunkeutui_ se sen jälkeen loppuunsa asti silloin alkavan evankelikauden alueelle, kuten heidän suosionsa palaaminen, joka on tuhatvuotiskauden ensimäisiä tapahtumia, käsittää evankeliumikauden lopun eli elonkorjuuajan. Kolmenkymmenenseitsemän vuoden aikana (vuodesta 33 j.K., israelilaisten suosion loppuun kansana, vuoteen 70 j.K., heidän yhteiskuntansa täydelliseen kukistumiseen) olivat he, lukuunottamatta uskollista jäännöstä, lankeamassa, ja uskovaiset pakanat nousemassa -- juutalainen aika, oli loppumassa ja evankelinen aika alkamassa; ja kolmenkymmenen seitsemän vuoden aikana (1878-ta 1914:ta) tekee evankelikausi loppuansa, ja ahdistuksen aika koittaa ja tulee kristikunnan yli, lukuunottamatta uskollista jäännöstä, samalla kun Israelin ja kaiken kansan ennalleenasettamistyö on valmistuksen alaisena. Toisin sanoen: vuosiluvut 33 ja 1878 ilmaisevat _milloin_, itsekunkin, uuden aikakauden työ alkoi, vaikka edellisen aikakauden elonkorjuun ja jätteiden eli kelpaamattomien hävittämisen, sallittiin jatkua kolmekymmentäseitsemän vuotta molemmissa tapauksissa. Siten ovat näiden kahden armotalouden toisiensa alueille tunkeutuminen samoin kuin juutalaisen ja kristillisen aikakauden päätekohdat selvästi merkityt.

Kaksipuolinen toimi kuuluu molemmille näille toisiensa alueille tunkeutuville aikakausille: vanhan alasrepiminen ja uuden järjestelyn eli talouden pystyttäminen. Ja koska juutalainen aika ja kansa olivat vaan varjoja eli esikuvia, on meidän odotettava, että tämän tulokset tulevat paljon laajaperäisemmiksi, kuin ne olivat; ja niin me saamme nähdäkin ne. Tätä kaksipuolista työtä osotetaan profeetta Jesajan lausunnossa: "Sillä (1) koston päivä oli mielessäni, ja (2) lunastuksen vuosi oli tullut." -- Es. 63: 4.

Nämä eivät ole minkäänlaisia nerokkaasti ajateltuja vastaavaisuuksia, joita on järjestetty soveltumaan yhteen tosiseikkojen kanssa; sillä monet näistä rinnakkaisuuksista ja muista totuuksista nähtiin ennustuksista ja niistä saarnattiin, kuten yllä on esitetty, useita vuosia ennen 1878 -- joka vuosi ilmotettiin olevan Israelin suosion palaamisen aika, ennenkuin se tuli ja ennenkuin mikään tapaus oli sen siksi merkinnyt. Tämän teoksen kirjottaja antoi ulos vihkosien muodossa näitä Raamatusta tehtyjä johtopäätöksiä jo keväällä v. 1877.

Todistus saattoi tuskin olla vahvempi ja kumminkin salattuna tänne asti, kun _aika on tullut_ tiedon lisääntymiselle ja viisaat [oikeassa taivaallisessa opissa] tulevat ymmärtämään. Me tiedämme tarkan vuosiluvun Israelin hylkäämiselle -- niin, itse päivänkin; että heillä tulisi olemaan _mishneh_, tai kaksinkertainen aika selittää profeetta selvästi; että tämä rinnakkaisaika on tuhat kahdeksansataa neljäkymmentä viisi vuotta pitkä, ja että se päättyi v. 1878, olemme, luullaksemme, selvästi osottaneet; ja että suosio oli tämän vuoden tunnusmerkkinä on eittämätön tosiseikka. Ja muistakaa myös, että juuri heidän "kaksinkertaisen" aikansa päätyttyä julkaisi professori Delitzsch hebrealaisen Uuden Testamentin käännöksensä, joka jo on tuhansien juutalaisten käsissä ja herättää paljon mielenkiintoa. Ja muistakaa, edelleen, että suurin kristillinen liike hebrealaisten keskuudessa apostolien päivien jälkeen, Rabinovitsj'in ja muiden johtamana, on parastaikaa hereillä Venäjällä. Ja alkoi se melkein yhtä kauvan aikaa vuoden 1878 jälkeen, jolloin Israelin "_kaksinkertainen_" aika päättyi, kuin oli Israelin hylkäämisestä vuonna 33 j.K. pakanoiden herättämisen aikaan asti.

Muistelkaa nyt apostolin sanoja, jotka selvästi osottavat, että he olivat suljetut jumalallisesta suosiosta ja _maallisista, heille vielä kuuluvista, liitoista_. tai lupauksista, _kunnes_ täydellisyys eli täysi luku pakanoita on tullut sisälle -- _evankelisen kutsumisen loppuun asti_ -- ja te saatte nähdä, että 1878 on syvää mielenkiintoa herättävä vuosiluku ollen yhtä tärkeä hengelliselle kuin luonnollisellekin Israelille. Koska, kuten silloinkin ei kukaan muu kuin Herramme Jeesus tuntenut lakikauden loppumisen ja evankelikauden alkamisen merkitystä (apostolitkin tunsivat sen ainoastaan osittain ja näkivät sen hämärästi helluntaihin asti) niin voimme nyt odottaa, että ainoastaan Kristuksen ruumis, voideltu kun on samalla hengellä, on selvästi näkevä evankelikauden päättymisen ja sen erittäin tärkeän merkityksen. Juutalaisparat, ja monet, jotka tunnustautuvat kristityiksi, eivät tiedä edes vielä siitä suuresta armotalouden muutoksesta, joka tapahtui ensimäisessä tulemisessa -- juutalaisen ajan päättymisestä ja evankelikauden alkamisesta.

Ja samoin on nytkin ainoastaan harvat, jotka tietävät, tai tulevat tietämään, kunnes ulkonaiset merkit todistavat sen heidän luonnollisille silmillensä, että me nyt olemme evankelikauden lopulla tahi elonkorjuussa, ja että vuosi 1878 osotti niin tärkeää kohtaa, kun mitä se osotti. Eikä ollut tarkotettukaan, että muut kun uskollinen vähemmistö näkisi ja tietäisi eikä olisi pimeydessä maailman kanssa. -- "Teille on annettu tietää", sanoi Herramme.

Mutta jotkut voinevat kentiesi sanoa: Kyllä Jeremia todellakin oli Herran profeetta, jonka todistus "mishnehstä" tahi Israelin kokemuksien kaksinkertaistuttamisesta on suuressa määrässä huomattava, mutta kumminkin pitäisimme todistuksen vielä varmempana, jos joku muukin profeetta olisi maininnut siitä samasta. Sellaisille vastaamme, että yhdenkin luotettavan profeetan ilmotus on hyvä ja yltäkylläinen perustus uskolle, ja että monet tärkeimmistä todistuksista Herramme ensimäisestä tulemisesta olivat yhden ainoan profeetan ennustamia; mutta siitä huolimatta on Jumala, joka on laupeudesta rikas ja hyvin armahtavainen, ottanut huomioon meidän heikkouskoisuutemme, ja vastannut sydämemme rukoukseen jo ennakolta, lahjottaessaan meille useamman kuin yhden todistuksen.

Kääntykää nyt Sakarjan ennustukseen (9: 9--12.) Profeetallisessa näyssä kulkee hän Jeesuksen rinnalla, kun hän ratsastaa Jerusalemiin -- vuonna 33 j.K. -- viisi päivää ennen hänen ristiinnaulitsemistaan (Joh. 12: 1--15) ja kansalle huutaa profeetta: "Iloitse suuresti, sinä Siionin tytär, ja riemuitse, sinä Jerusalemin tytär! Katso, kuninkaasi tulee sinulle; hän on vanhurskas, auttaja, ja köyhä, ja ratsastaa aasilla ja aasintamman varsalla." Huomaa näiden sanojen selvää toteutumista -- Matt. 21: 4--9, 43; Joh. 12: 12--15; Luuk. 19: 40--42. Jokainen erityinen kohta täytettiin, huutamiseen asti. Kun kansa huusi: Hosianna! pyysivät Fariseukset Jeesusta nuhtelemaan heitä, mutta sen hän epäsi sanoen: "Jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat." Miksi? Siksi, että oli ennustettu, että huudettaisiin, ja jokainen kohta ennustuksessa oli täyttyvä. Antakoon tämä tarkkuus ennustuksien täyttymisessä yksityiskohtia myöten luottamusta tämän ja toisien profeettojen lausuntoihin edelleenkin.

Lyhykäisesti kosketeltuansa huonoja seurauksia heidän kuninkaansa hylkäämisestä (Sak. 9: 10), puhuttelee profeetta heitä Jehovan nimessä, täten: "Palatkaa takasin linnaan (Kristuksen luo), te, jotka toivossa vangitut olette. _Jo tänäkin päivänä_ ilmotan minä, että minä tahdon _kaksinkertaisesti_ sinulle maksaa." Sana "kaksinkertaisesti" on tässä sama sana, jota Jeremia käyttää -- "mishneh" -- toistaminen tai toinen samanlainen osa. Israelilaiset olivat vuosikausia olleet roomalaisen ikeen alaisia, mutta he olivat, kuten sanotaan "toivon vankeja"; he toivoivat tulevaa kuningasta, joka vapahtaisi heidät ja korottaisi heidät luvattuun herrauteen maan yli. Nyt oli heidän kuninkaansa, heidän vahva linnansa, tullut, mutta niin hiljaisena ja vaatimattomana, etteivät he sydämensä ylpeydessä voineet nähdä hänessä sellaista vapauttajaa. Ja vielä suuremmassa määrässä he olivat synnin vankeja, ja tällä Vapauttajalla oli mielessä myös tämä suurempi pelastus. Herramme oli ollut heidän luonaan kolme ja puoli vuotta, täyttäen Raamatun ennustukset heidän nähtensä, ja nyt tuli viimeinen ja lopullinen koetus -- ottaisivatko he hänet, Herran voidellun, vastaan kuninkaanansa? Profeetan sanasta käy selville, että Jumala ennakolta tiesi heidän hylkäävän Messiaksen: -- "Jo tänäkin päivänä ilmotan minä, että minä tahdon kaksinkertaisesti sinulle maksaa."

Tämä ennustus ei ainoastaan poista kaikkia epäilyksen mahdollisuuksia, etteikö tässä olisi kysymyksessä tuollainen kaksinkertaistuttaminen -- että toinen puoli kuritusta olisi lisättävä heidän entisiin kokemuksiinsa, sen johdosta, että he hylkäsivät Messiaksen -- vaan osottaa se myös _tarkalleen päivän_, jolloin tämä toinen puoli alkoi, ja saattaa profeetta Jeremian tekemät, ja Herramme sanain kautta todetut johtopäätökset: "Teidän huoneenne jää teille autioksi", moninkerroin vahvemmiksi, tarkemmiksi ja selvemmiksi.