Part 17

Vaikka yllämainittu todistus, sellaisena kuin se seisoo, on vahva ja selvä, esitämme nyt _profeetallisen todistuksen_, joka vahvistaa sen, että aloimme laskea suuren (50X50) jakson oikeasta kohdasta. Taivaallinen Isämme tiesi, millä pelvolla ja vapistuksella meidän uskomme ottaisi vastaan näitä ylenmäärin suuria ja kalliita lupauksia, sentähden hän onkin moninkertaisesti vahvistanut sen jo itsessään lujan todistusten ketjun, joka meillä on laissa, antamalla lisätodistuksia profeettainsa kautta. Ja meidän kallis Lunastajamme ja Herramme, joka ojentaa meille tämän ketjun, ja jonka _läsnäoloa_ tämä todistus osottaa meille, näyttää sanovan, kun hän tulee luoksemme tuhatvuotispäivän varhaisessa aamusarastuksessa, niinkuin hän kerran sanoi Pietarille (Matt. 14: 25--32): "Sinä heikko-uskoinen, miksi sinä epäilet? Tiedä, että olen henkiolento, jota eivät ihmissilmät enää näe. Minä ilmotan itseni tällä tavoin Sanan lampun valossa ymmärryksesi silmille, että, kun tulevina päivinä olen kävelevä maailmanhädän äärettömän myrskyisellä merellä, _sinä_ et tarvitsisi peljätä, vaan voisit olla turvallisella mielin." Muista, minä se olen, äläkä pelkää sentähden.

Tämä todella ihmeellinen profeetallinen vahvistus, jota nyt lähdemme tarkastamaan, oli kätkettynä omaan yksinkertaisuuteensa, kunnes käsitys ja sovitus Riemuvuoden esikuvauksellisuudesta, sellaisena kuin se ylempänä on esitetty, antoi sille merkityksen.

Sitä seitsenkymmenvuotista ajanjaksoa, jota tavallisesti kutsutaan Baabelin _seitsenkymmenvuotiseksi vankeudeksi_, nimitetään Raamatussa maan _seitsemäksikymmeneksi autiona olon vuosiksi_. Tästä autiona olemisesta oli Jumala jo ennakolta sanonut profeetta Jeremian kautta näillä sanoilla: -- "Ja koko tämä maa on oleva autiona ja kauhistuksena, ja... saavat palvella Baabelin kuningasta seitsemänkymmentä vuotta." (Jer. 25: 11.) "Sillä näin sanoo Herra: kun Baabelille on täysin seitsemänkymmentä vuotta kulunut, etsin minä teitä ja toteutan teissä minun hyvän sanani, tuottaen teidät tähän paikkaan."; (Jer. 29: 10.) 2:ssa Aikak. 36: 17--21 on tämän ennustuksen täyttyminen kerrottu; ja syyksi, _miksi_ se juuri oli seitsemänkymmentä vuotta ja miksi maa tehtiin kokonaan _autioksi_, mainitaan seuraavaa: "Niin hän saattoi heidän päällensä Kaldealaisten kuninkaan [Nebukadnesarin, Baabelin kuninkaan]. ... Ja ne, jotka olivat miekalta pääsneet, vietiin Baabeliin; ja he olivat hänen ja hänen poikainsa orjat siihen asti kunnes Persialaiset pääsivät valtaan: että täytettäisiin Herran sana, puhuttu Jeremian suun kautta, -- _siksi kuin maa oli maksanut sabbattinsa. Sillä koko hävityksen aikana oli lepo, siihen asti kuin seitsemänkymmentä ajastaikaa täytettiin_."

Tästä näemme, että Israel oli laiminlyönyt oikealla tavalla pitää sabbattivuotensa, joista Riemuvuodet olivat tärkeimmät. Oli todellakin niin erinomaisen ahneelle kansalle vaikea koetus totella taivaallista Kuningasta, kun heitä käskettiin antamaan maan levätä, antamaan takasin entisille omistajille maapalstoja, jotka olivat ansaitut ja joita oli monta vuotta omistettu, ja antaa palvelijoille heidän vapautensa takasin -- etenkin, kun tottelevaisuutta vaan käskettiin, eikä pakottamalla pakotettu. Jumala oli edeltäkäsin varottanut heitä Mooseksen kautta, että jos he olisivat tottelemattomia niitä lakeja vastaan, joita he kansana olivat velvoittautuneet tottelemaan, rankaisisi hän heitä siitä. Samassa luvussa, jossa hän puhuu _seitsemän_ (kerran) _ajan_ rangastuksesta pakanavallan alla, sanoo hän heille myös, että jos he laiminlöisivät vuosisabbatit, rankaisisi hän heitä siitä _jättämällä heidän maansa autioksi_. (Ja _seitsenkymmenvuotinen autiona oleminen_, oli myös todellisesti _seitsemän pakana-ajan_ alkaminen, kuten jo on näytetty.) Herran uhkaus kuului näin: "Maanne on tuleva kylmille ja kaupunkinne raunioiksi. Silloin kelpaa maalle (saa maa) sabbattinsa, niinkauvan kuin se autiona on ja te olette vihollisten maalla, -- -- -- _koska_ se ei saanut pyhää pitää teidän sabbattivuosinanne, kun te asuitte siellä." -- 3 Moos. 26: 33, 34, 35, 43.

Jumala salli vähäksi ajaksi heidän puoli tiehen menevää, ja puolesta sydämestä lähtevää tottelevaisuuttansa, mutta otti heidät lopulta kokonaan pois maasta, teki sen autioksi, ettei sinne jäänyt yhtäkään asukasta, ja antoi sille _täyden luvun_ Riemuvuosia -- ei ainoastaan niistä, joita he vaillinaisesti olivat pitäneet, vaan myös koko siitä määrästä tulevaisuudessa, joka hänen järjestyksensä mukaan oli kuluva, kunnes vastakuvallinen Riemuvuosikausi, ennalleenasettamis- eli tuhatvuotiskausi oli alkava. Ja koska esikuvauksellisien Riemuvuosien _kokonaisluku_, jotka olivat aijotut pidettäviksi ennen vastakuvan alkamista, siten todistetaan olleen seitsemänkymmentä, annetaan meille vielä toinenkin tapa, jolla voimme laskea ajan vastakuvan alkamiselle. Tämän ennustuksellisen ilmotuksen mukainen laskeminen koko riemuvuosien luvusta on yksinkertainen ja helppo; ja, niinkuin olemme odottaneetkin, käyvät nämä tulokset _täydellisesti_ yhteen niiden kanssa, joita jo olemme saaneet lain osottamalla laskutavalla.

Kun koko luku on seitsemänkymmentä, ja Israel piti niistä puolinaisesti yhdeksäntoista ennen autiona olemista, seuraa, että jälellä olevat viisikymmentäyksi (70-19=51) osottavat ajan viimeistä, Israelin vajanaisesti pitämästä riemuvuodesta, suureen vastakuvaan. Mutta huomaa tässä eroavaisuutta laskutavassa. Lain vahvistamalla laskutavalla laskimme tulevaiset, yhtähyvin kuin menneetkin neljäkymmentäyhdeksänvuotisjaksot _lisäämällä_ viidennenkymmenennen eli Riemuvuoden; sillä laki esittää asiat sellaisina kun ne olisivat olleet, jos israelilaiset olisivat pitäneet ne oikealla tavalla. Mutta ennustus kertoo asiat juuri sellaisina, kuin ne todellisuudessa tulevat tapahtumaan. Muistakaamme, että nyt tutkimme _profeetallista_ lausuntoa, ja niinmuodoin on meidän laskettava nämä jaksot sellaisina, kuin ne todellisuudessa _ovat olleet_ -- neljäkymmentäyhdeksän vuoden jaksoja ilman Riemuvuosia; sillä israelilaiset eivät pitäneet ainoatakaan Riemuvuotta heidän yhdeksännentoista Riemuvuotensa jälkeen. Yhdeksällätoista ensimäisellä jaksolla oli Riemuvuodet, mutia seuraavilla viidelläkymmenelläyhdellä ei niitä ole ollut; meidän on siis laskettava viisikymmentäyksi neljäkymmentäyhdeksän vuotista jaksoa, tahi 2,499 vuotta (49X51=2499) viimeisestä Israelin kansan pitämästä esikuvauksellisesta Riemuvuodesta vastakuvaan. Tämä laskelma, ollen kokonaan riippumaton toisesta, päättyy tarkalleen samoin kuin ylempänä tarkasteltu lain laskutapa -- lokakuuhun 1874.

Esittäkäämme tämä viimeinen todistus muutamien tähden toisessa muodossa seuraavalla tavalla: -- Täysi luku riemukausia, joita Jumala oli määrännyt, oli seitsemänkymmentä, kuten selvästi näkyy ilmotuksista maan _seitsenkymmenenvuotisen autiona olemisen syystä_. Tämä käsittää niinhyvin niitä, joita Israel oli pitänyt tyydyttävällä tavalla, ja joita oli, kuten olemme nähneet, yhdeksäntoista, kuin myös niitä, joiden sitten piti seuraaman, vastakuvaan asti. Tahdomme nyt laskea ne kaikki niiden alusta, tulosta Kaanaseen, ja katsella mihin ne päättyvät.

19 jaksoa Riemuvuosineen (kukin 50 vuotta)......... 950 vuotta 51 jaksoa ilman riemuvuosia (kukin 49 vuotta)...... 2499 " 70 jaksoa käsittävät siis ajan joka on............. 3449 "

Tämä 3499 vuoden aikakausi, laskettuna Kaanaaseen tulosta, päättyy, kuten yllämainittukin lokakuuhun vuonna 1874 seuraavasti:

Kaanaaseen tulosta maan jakamiseen................. 6 vuotta Tuomarien aikakausi kuningas Sauliin............... 450 " Kuninkaiden aikakausi.............................. 513 " Autionaolemisen aika............................... 70 " Ennalleenasettamisesta A.D:hen..................... 536 " Vuosien koko luku siihen vuoteen, joka on tunnettu ____ nimellä A.D. (vuosi 1)............................. 1575 " Vuosi A.D. jälestä, joita vaaditaan täyttämään 3449 vuoden pituista yllämainittua aikakautta on 1874 täyttä vuotta, jotka päättyvät (juutalaisten aikana) lokakuussa,........................................ 1874 " 70 jakson aikakausi, kuten yllä on osotettu, riemujärjestelmän alusta Kaanaaseen tullessa kunnes vastakuva, suuri riemukausi eli ____ ennalleenasettamisajat alkoivat lokakuussa 1874.... 3449 "

Johdonmukainen päätös on helposti tehty, jos nämä asiat otetaan vastaan jumalallisena järjestelynä. Ja jos ne eivät ole Jumalan järjestämiä, mistä ne sitten tulevat? Me emme _lisää_ niitä henkeyttämään Sanaan; me ainoastaan löydämme ne _siinä_ kaikessa yksinkertaisuudessaan ja ihanuudessaan, ja kaiken muun kallisarvoisen ja runsaan aarreaitasta tulevan ravinnon lailla, jota Herramme nyt tarjoaa lupauksensa mukaan (Luuk. 12: 37), on tämä ravinto "vahvaa ruokaa" -- jota ei ole erityisesti aijottu "pienille lapsille Kristuksessa", vaan kehittyneimmille, "joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet" (Hebr. 5: 14) erottamaan ja panemaan arvoa tälle ravinnolle "aikanaan." Jos nämä asiat eivät ole jumalallista järjestelmää, mistä johtuvat ja mitä varten ovat sitten nuo kaksinkertaiset todistukset, jotka vastaavat ja vahvistavat toisiansa niin täydellisesti? Tullaksenne vakuutetuiksi niiden jumalallisesta järjestelystä, tulee huomata, ettei näitä autionaolemisen seitsemääkymmentä sabbattivuotta millään muulla paikalla eikä millään muulla tavalla saada käymään yhteen suuren Riemukausijakson (50X50) kanssa. Koettakaa sitä. Tutkikaa sitä. Otaksukaa _yksi_ ainoakaan joko erehdys tahi muutos niissä yhdeksässätoista Riemuvuodessa, joita Israel piti; otaksukaa, että kahdeksantoista (yksi _vähemmän_) tahi kaksikymmentä (yksi _enemmän_) oli kulunut ennenkuin seitsenkymmenvuotinen autionaoleminen alkoi. Laskekaa, ja Te saatte nähdä, ettei näitä _kahta todistussarjaa_, jotka niin täydellisesti käyvät yhteen sen todistuksen kanssa, että vuosi 1875 (alkaen lokakuussa 1874) on ennalleenasettamisaikojen alkamisvuosi ja niinmuodoin se vuosiluku, jonka jälkeen voimme tietää, etteivät taivaat enää pidätä Herraamme, suurta ennalleenasettajaa, voida pakottaa käymään yhteen missään muussa kohden, tekemättä väkivaltaa itsellensä, ajanlaskulle ja toisille ennustuksille, joita emme tähän asti ole tutkineet.

Jos nämä ajanennustukset opettavat jotain, niin opettavat ne sen, että suuri Riemukausi, kaiken ennalleenasettamiskausi, on alkanut, ja että jo olemme tuhatvuotiskauden alussa samoin kuin evankelikauden "elonkorjuussa" -- jotka ajat tunkeutuvat toistensa alueelle neljäkymmentä vuotta -- "vihan päivässä." Olemme jo (vuonna 1888, jolloin kirja kirjotettiin), eläneet neljätoista vuotta tätä vihan neljäkymmenvuotispäivää; ja varustukset taistelua varten edistyvät nopeasti. Samalla menolla kuin nykyään tulevat seuraavat kaksikymmentäkuusi vuotta (laskettuna vuodesta 1888) olemaan riittävän pitkä aika kaiken sen toimittamiselle "mikä on kirjotettu."

Älköön kukaan lukijoistamme hätiköimällä otaksuko, ettei ympärillämme ole ennalleenasettamismerkkejä, taikka, ettei Vanhurskauden aurinko vielä kultaa Sionin vartiotorneja ja valaise maailmaa. Ajatelkoon hän päinvastoin, että me jo olemme siinä päivässä, jolloin se, mikä on salattua, alkaa tulla päivän valoon; ja muistakoon hän, että ensimäinen ennalleenasettamistyö oikeastaan on sen vanhan ja lahoneen rakennuksen alasrepimistä, joka seisoo sillä paikalla, johon uusi on rakennettava. Muista, että hellinkin lääkäri usein ensimäiseksi työkseen aukasee haavat, puhdistaa ja sahaakin pois, aina potilaan tilan mukaan, jotta parantuminen tapahtuisi sitä perusteellisemmin. Että sellainen aiheuttaa tuskaa, ja ettei potilas aina sillä kertaa käsitä sen tarpeellisuutta, tuskin tarvinnee kellekään huomauttaa; ja niin on suuren Lääkärin, Ennalleenasettajan ja Elämänantajan ja hänen työnsä kanssa: hän haavottaa parantaakseen, ja hätä ja seulominen Seurakunnassa ja maailmassa on vaan tarpeellista leikkaamista ja puhdistamista ja erittäin tärkeä osa ennalleenasettamistyössä.

Esikuvassa oli puhallettava riemupasuunaa, kun Riemuvuosi alkoi, ilmottaakseen vapautta maassa sen _kaikille_ asukkaille. (3 Moos. 25: 10.) Vastakuva aletaan (esikuvauksellisen) "seitsemännen pasuunan" eli "Jumalan pasuunan", "viimeisen pasuunan" soidessa. Se on todella suuri pasuuna; se ilmottaa vapautta jokaiselle vangille; ja vaikkakin se ensin merkitsee monen loppuun kuluneen vaatimuksen ja oikeuden luopumista, ja yleistä sekasorron aikaa sekä vanhojen tapojen höllentyrnistä, j.n.e., niin on sen täysi sisällys, kun se oikein käsitetään, _hyviä uutisia "suuresta ilosta, joka on tuleva kaikille kansoille_."

Tämän liikkeen ollessa vielä alussaan, tulee jokainen, joka kuulee uuden armotalouden riemupasuunan, vallatuksi jostakin sen monista äänistä, eikä lainaa korvaansa enää millekään muulle äänelle. Joku huomaa tarpeelliseksi ja anoo uudistuksia hallitustoimissa, seisovien sotajoukkojen ja niiden aiheuttamien painostavien verotaakkojen poistamista. Toinen anoo ylimystön kunnianimien poistamista ja tahtoo, että jokainen mies on saava miehuullisien ominaisuuksien mukaisen tunnustuksen. Toiset anovat maanomistusjärjestelmän poistamista ja vaativat, että maata niinkuin alussa on omistettava tarpeen ja kyvyn mukaan ja siinä määrin kuin haluaa viljellä sitä. Toiset vaativat raittiusreformeja ja koettavat kielto- ja muiden lakien kautta, joita Seurat lain ja järjestyksen pystyttämiseksi valvovat, kahlehtia sitä suurta pahaa, jota juoppoudeksi nimitetään, ja alkavat sitoa niiden käsiä, jotka rakkaudesta rahaan ovat valmiit kietomaan, orjuuttamaan ja turmelemaan vertaisiansa, jotka, iskien petohampaansa heidän heikkouksiinsa ahmivat ja elävät loistavasti heidän verestänsä. Toiset perustavat ihmisystävällisiä ja julmuutta vastustavia seuroja estääkseen niitä, joilla on siihen tilaisuutta, tekemästä pahaa heikoille ja sellaisille, jotka ovat toisista riippuvaisia. Toiset perustavat seuroja vastustaakseen pahaa ja turmelevaa kirjallisuutta. Toiset perustavat väärennyksiä vastustavia seuroja, tarkastaakseen ravintoaineiden väärentämistä ja paljastaakseen, syyttääkseen ja rangastakseen niitä, jotka suuremman voiton halusta väärentävät ravintoaineita, vieläpä tekevät ne terveydellekin vahingollisiksi. Lakeja laaditaan kansan hengen ja terveyden suojelemiseksi. Kaivostyömiehien on saatava raitista ilmaa, maksoi mitä maksoikaan; heillä täytyy olla kaksi uloskäytävää tulenvaaran tähden. Työmiehet, jotka ovat kykenemättömiä auttamaan itseään ja valitsemaan työpaikkoja, ovat yleisien lakien huolenpidon esineinä. Heidän palkkojansa ei enää voida maksaa milloin työnantaja haluaa ja kauppapuotiosotuksilla, vaan laki vaatii nyt, että heidän on saatava palkkansa ainakin joka neljästoista päivä selvässä rahassa. Heitä ei enää saa tunkea asuntoihin, joissa olisivat alttiita tulenvaaran sattuessa, joko palamaan kuoliaiksi tahi hyppäämällä ulos tekemään itsensä raajarikkoisiksi koko loppu-ijäkseen; sillä hengenpelastusportaita täytyy lain mukaan löytyä, ja jokaisesta kuolemantapauksesta tahi ruumiin vammasta, joka on aiheutunut huolimattomuudesta työnantajan puolelta, on tämä edesvastuussa, ja voidaan häntä rangasta joko sakoilla, vahingonkorvauksella tahi vankeudella. Rikkaita yhdistyksiä, jotka omistavat rautatie- ja höyrylaivaliikenteitä, pakotetaan pitämään huolta _kansan_ hengestä ja eduista, köyhien samoin kuin rikkaittenkin. Nämä uudistukset ovat tuloksia kansain herättämisestä tiedon ja vapauden riemupasuunan kautta, eikä niitä voida laskea pelkäksi hyväntahtoisuudeksi parempiosaisten puolelta. Sillä vaikka kaikki ne, suositussa tahi rikkaitten luokassa, joilla on myötätuntoa kanssa-ihmisiään kohtaan, ja sellaiset, jotka rakastavat vanhurskautta, saattavat iloita näistä alkavista uudistuksista ja tekevätkin sen, antavat kumminkin toiset, ja ne ovat enemmistönä, hyvin vastahakoisesti perään ja ainoastaan pakosta. Totta on, etteivät sellaiset lait vielä ole saavuttaneet mitään täydellisyyttä, eivätkä vielä ole yleisiäkään; mutta ne alotteet, joita olemme huomanneet, ilahduttavat sydämiämme ja ovat enteinä siitä, mitä on odotettavissa nöyrän ja vaatimattoman korottamisesta, ja ylpeän alentamisesta, kun riemujärjestelmät ovat täydessä toimessa. Tämä kaikki on osa siitä uudistusliikkeestä, joka alkaa maan suuren Riemukauden. Ja vaikka paljon on vaadittu ja paljon on vähitellen myönnetty, niin eivät kumminkaan keisarit ja kuninkaat ja kuningattaret -- valtiolliset, yhteiskunnalliset, uskonnolliset ja raha-asiat -- tahdo alistua tuon suuren tasottamistyön alaisiksi tänä riemu- tahi ennalleenasettamisaikana ilman suurta ja vakavaa vastustusta, ilman sellaista taistelua, jonka Raamattu näyttää olevan oven edessä, ja joka, vaikka onkin vaikea, on välttämätön ja lopulta tulee johtamaan hyvään.

Tietämättömät ja kiihkeät ajavat tosin joskus "_vapautta_ maassa" mahdottomassa määrässä liian pitkälle; ja kumminkin on kaikki tämä osa välttämättömästä riemukiihkosta, jonka tietämättömyys ja sorto menneisyydessä ovat aiheuttaneet. Eivät muut kuin Herran "pieni lauma" ole tietoisia ennalleenasettamisen valtavasta kannattavuudesta. Nämä ovat pienempiä muutoksia, ihmisten vähemmän tärkeiden asioiden kuntoon panemista, mutta he näkevät myös sellaista, jota ei voida nähdä muulta, kuin Jumalan Sanan kannalta -- että suuren Orjaisännän, Synnin, valta tulee riisuttavaksi, että kuoleman vankila tulee avattavaksi, ja jokaiselle vangille annettava vapaalippu, joka on allekirjotettu suuren Lunastajan ja Ennalleenasettajan, Jumalan Pojan kalliilla verellä, Hänen, joka ottaa pois maailman synnin. Iloisia sanomia _tulevat_ nämä _olemaan_, ei ainoastaan niille, jotka elävät, vaan myös niille, jotka ovat haudoissansa. Ennen tämän suuren Riemukauden loppua saattaa jokainen ihmisolento tulla kokonaan vapaaksi, mennä takasin ihmisen ensimäiseen tilaan, joka oli "sangen hyvä" ja saada takasin Kristuksen kautta kaiken, joka Aadamissa kadotettiin.

* * * * *

Riemuvuosi.

Soittaos torvehen. Soi laulu riemun, soi. Kas kaikkein kansojen nyt onnen päivä koi: On Riemuvuosi tullut nyt, koht' synnin valta päättynyt.

Jeesuksen veri tuo velkamme pyyhki pois. Riemun se myötään suo, jotta vaan laulu sois: On Riemuvuosi tullut nyt, koht' synnin valta päättynyt.

Karitsaa kiittämään, synnit mi maailman ottaa pois tykkänään. Kuullos siis lauluan: On Riemuvuosi tullut nyt, Koht' synnin valta päättynyt.

Joukko, mi myytihin hinnatta kuolohon, saa elon takasin. Jeesus sen taannut on: On Riemuvuosi tullut nyt, koht' synnin valta päättynyt.

Pasuna seitsemäs taivaisen tiedon tuo: Kas aika autuas vapaiksi vangit luo: On Riemuvuosi tullut nyt, koht' synnin valta päättynyt.

Kerran.

Kerranpa valkeus paistaa. Kerran on rauha vaan. Sielu saa rauhaa maistaa, pimeys kun poistetaan. Taivasta kohti katso kuinka jo kirkastuu! Pilvien kautta loisto silmiisi tunkeutuu.

Kerranpa tuuli vieno Kuumeesi pyyhkii pois, jotta vaan tuoksu hieno tielläsi aina ois. Kerran ei myrskyt vieri. Kerran on rauha vaan. Kerran ei kyynel kieri, Ei sorra murheetkaan.

Toivottu valkeus kerran voittavi synkeyden. Tunkeutuu ääni Herran myös kautta hautojen. Ällös sä pelkää yötä, jos kuinka synkkä lie. vaan katso päivän työtä, loistoon, kun koht' sun vie.

Kerran ei pilvet varjoo. Kerran jo poistuu yö. Sen taivaan Herra tarjoo, hetkensä kun vaan lyö. Poistuvi murheen haamu. Päättyvi synkkä tie. Kerranpa riemun aamu sun täyteen päivään vie.

SEITSEMÄS LUKU.

RINNAKKAISET ARMOTALOUDET.

Juutalainen aika evankeliajan esikuva. -- Merkillinen rinnakkaisuus eli vastaavaisuus näiden kahden armotalouden välillä. -- Kuitenkin ovat ne erilaiset. -- Kristillisen ajanjakson, vastakuvan, korkeampi etevyys. -- Lihallisen ja hengellisen Israelin keskinäinen vertailu. -- Tärkeitä rinnakkaisuuksia tarkastettu. -- Etenkin ajanrinnakkaisuuksia otettu huomioon. -- Lihallisen Israelin suosion aikoja. -- Heidän suosiosta erottamisensa aika. -- Ennustuksissa näytetty epäsuosion ajan olevan suosion ajan pituisen. -- Apostolinen todistus, että heidän epäsuosion aikansa on hengellisen Israelin korkean kutsumisen aika. -- Evankelisen ajan pituus siten välillisesti, mutta selvästi näytetty. -- Raamatullisen ajanlaskun, riemuvuositodistuksen, pakana-aikain ja toisien ennustuksien sopusointu sen kanssa, mitä nämä rinnakkaisuudet opettavat, on vastaansanomaton, lopullinen ja vakuuttava.

Edellisessä on kosketeltu sitä asianhaaraa, että Jumalan menettelytapa Israelin kansaa kohtaan oli esikuvauksellista laatua. Kumminkin on ainoastaan harvoilla kylliksi käsitystä siitä, miten täydellinen tämä esikuva oli. Monet ovat epäilemättä huomanneet, että apostolit, etenkin Paavali, kristillisen Seurakunnan opettamisessa usein ottavat huomioon eräitä silmiinpistäviä näkökohtia esikuvasta ja vastakuvasta juutalaisessa ja kristillisessä armotaloudessa. Mutta apostolin opin lähemmästä tarkastelemisesta huomaa, ettei hän käytä ainoastaan muutamia hajanaisia kuvauksia juutalaisesta taloudesta, vaan että hän terävällä perustelemiskyvyllänsä esittää koko juutalaisen järjestelmän Jumalan asettamaksi (jolloin hän kokonaan sivuuttaa vanhimpien perimätiedot, jotka eivät kuuluneetkaan tähän järjestelmään) ja näyttää, että se kaikissa piirteissään esikuvasi silloin alussaan olevaa kristillistä armotaloutta ja selvimmin kuvasi Seurakunnan kulkua evankelikaudella, sekä osotti sen ihanaa työtä tuhatvuotiskautena.

Monet arvelevat, että juutalainen ja kristillinen aika itse asiassa ovat aivan sama aika, ja että Jumala on alkanut valita kristillistä Seurakuntaa aivan ihmisen ensimäisestä olemassaolon ajasta asti. Tämä on vaikea erehdys, joka hämmentää ja estää monen totuuden oikean ja selvän käsittämisen. Jeesus oli kristillisen Seurakunnan pää ja edelläkävijä, joka seurakunta on hänen ruumiinsa. (Ef. 5: 23; Koi. 1: 24); niinmuodoin ei kenkään ennen häntä voinut olla Seurakunnan jäsenenä. Jos joku oli käynyt hänen edellänsä, ei häntä mitenkään voitaisi kutsua _edelläkävijäksi_. "Taivaallista kutsumusta" tulla hänen kanssauhraajakseen ja lopulta kanssaperillisekseen hänen kanssansa ei julistettu menneinä aikoina. (Ef. 3: 2, 5, 6.) Hyvät miehet, jotka elivät ja kuolivat ennen lunastuksemme _todellista maksamista_ kalliilla verellä, eivät tienneet mitään tästä "ylhäisestä kutsusta." Ja koska Jumalan lahjat ja kutsumukset, ovat ansaitsemattomia suosionlahjoja, ei heille, jotka kuuluvat toisiin aikoihin, tapahdu mitään vääryyttä, kun ei samaa suosiota tarjota heille. Suosio niitä kohtaan, jotka elivät menneinä aikoina, samoin kuin niitä kohtaan, jotka elävät tulevassa ajassa, oli ja on kutsumus maallisiin kunniapaikkoihin ja maalliseen ihanuuteen ja ijankaikkisesti kestävään elämään maallisina (ihmis-) olentoina: evankelisen ajan suosion ollessa kutsun taivaallisiin kunniavirkoihin ja ihanuuteen, _luonnon muuttumiseen_ inhimillisestä jumalalliseen, ja voimaan ja valtaan taivaassa ja maan päällä, Kristuksen kanssaperillisinä ja apulaisina. Ja koska "Seurakunta, joka siten kutsutaan ulos, erotetaan maailmasta ja kehitetään tänä aikana, tulee olemaan Jehovan aseena hänen suuren aikakausisuunnitelmansa täydellisessä toimeenpanemisessa -- suunnitelman, joka käsittää kaikkien etuja, ei ainoastaan ihmiskunnan, vaan kaikkien luotujen taivaassa ja maan päällä -- ovat ne valmistukset totisesti olleet ihmeellisiä, jotka menneinä aikoina tehtiin sen jäsenien kasvattamista ja opettamista varten. Eikä ole ollut vähemmän ihmeteltävä se huolenpitokaan, jolla näitä, jotka ovat tänä aikana kutsutut jumalallisen kirkkauden _perillisiksi_, on kouluutettu, pidetty kurissa, johdettu ja suojeltu pitkällä, vaikealla, kapealla tiellä, jonka heidän Herransa ja Edelläkävijänsä ensin avasi, ja jonka askeleissa heitä on neuvottu astumaan -- hänen esimerkkiänsä seuraten." -- 1 Piet. 2: 21.