Part 16

Se, mitä tämä esikuva opettaa, on täydellisesti yhtäpitävä sen opetuksen kanssa, jonka saimme tutkiessamme Aikakausien jumalallista suunnitelmaa. Se osottaa ilmeisesti "niitä aikoja, jolloin kaikki asetetaan ennalleen ja joista Jumala on ammoisista ajoista asti puhunut (engl. Raam. kaikkien) pyhien profeettain suun kautta." Mooses oli yksi profeetoista; ja tässä puhuu _hän_ erityisesti ihmisen alkuperäisen tilan ja vapauden ennalleenasettamisesta, joka niin kauvan on ollut kadoksissa, myytynä synnin alle. Esivanhempaimme erehdyksestä kadotettiin kaikki: kaikki oikeudet menetettiin ja kaikki tulivat Synti-tyrannin orjiksi ja olivat kykenemättömiä vapautumaan. Katoavaisuuden orjuus -- kuolema -- on surkealla tavalla rikkonut perhepiirin. Kiitetty olkoon Jumala luvatusta lunastajasta! Riemuvuosi on kohta käsissä, ja pian saavat Kuoleman vangit ja Synnin orjat jälleen alkuperäisen perintönsä maan -- Jumalan lahjan Jeesuksen Kristuksen, uuden liiton välittäjän ja vahvistajan kautta.

Vaikka esikuvauksellisena Riemuvuonna saatiin nauttia useista vapauksista ja siunauksista heti, meni todennäköisesti suurin osa vuodesta asioiden selvittelemiseen ennenkuin kaikki olivat saaneet täydelleen takasin vapautensa, oikeutensa ja omaisuutensa. Niin myös vastakuvassa, tuhatvuotisessa ennalleenasettamisajassa. Se tulee alkamaan perinpohjaisilla uudistuksilla, tullaan huomaamaan oikeuksia, vapautta ja omaisuuksia, jotka kauvan ovat olleet kadonneina näkyvistä; mutta täydellinen _kaiken sen_ ennalleenasettaminen (tottelevaisille), _joka alkujaan on ollut kadotettu_ tulee vaatimaan koko tämän ennalleenasettamisajan -- tuhatta vuotta.

Varmaa on, ettei mitään Riemuvuoden vastakuvaa vielä ole ollut; ja Herramme lausunnon perustuksella olemme myös yhtä varmat, ettei esikuva saattanut hävitä täyttymättä: "Mutta pikemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää." (Luuk. 16: 17.) Mutta _näyttää_ siltä, kuin tämä paikka laista olisi hävinnyt. Totta on, että esikuvaa, jota pidettiin säännöllisesti joka viideskymmenes vuosi, niin kauvan kun israelilaiset olivat omassa maassaan, ei ole pidetty Baabelin vankeuden jälkeen. _Näyttää_ sentähden siltä kuin tämä kohta laista olisi "hävinnyt" ilman edes täyttymisen _alkuakaan_. Mitä meidän on sanottava tästä Herramme sanojen näennäisestä ristiriitaisuudesta? Mutta onko todella niin? Tahi voidaanko löytää Riemuvuoden vastakuvaa, joka alkaa siitä, missä viimeksi pidetty esikuvallinen riemuvuosi päättyi? Kyllä, vastaamme; selvästi merkitty vastakuva alkoi juuri siinä kohdassa ja suuremmassa ja suuremmoisemmassa asteikossa, niinkuin vastakuvien laita on. Me näemme todellisesta täyttymisestä, että esikuvaan sisältyivät _jaksot_ niin hyvin kuin Riemuvuodetkin, joihin ne kohosivat, ja että samaa _menettelytapaa_ (kertolaskua), jonka kautta esikuvauksellinen Riemuvuosi saatiin selville, oli käytettävä laskiessa aikaa vastakuvallekin -- maan suurelle Riemuvuodelle. Kun viimeinen esikuvauksellinen Riemuvuosi oli pidetty ja päättynyt, _alkoi se suuri jakso kulua_, jonka päättyessä vastakuvauksellinen Riemuvuosi eli ennalleenasettamiskausi oli alkava.

Olemme jo maininneet sabbattiaikojen laskemistavan -- että nimittäin kertomalla sabbattia eli seitsemättä päivää seitsemällä (7X7=49) saatiin helluntai, näitä seuraava Riemupäivä; ja kertomalla seitsemännen vuoden seitsemällä (7X7=49) saatiin se jakso, joka johti viidenteenkymmenenteen tahi Riemuvuoteen. Jos me nyt sovellutamme samaa periaatetta, on selvää, että tullaksemme suureen vastakuvaan, jota etsimme, on meidän kerrottava samalla tavalla Riemuvuosi omalla luvullaan -- s.o. kertoa viideskymmenes vuosi viidelläkymmenellä. Siis on vastakuvauksellinen jakso tämän kertolaskutavan mukaan, jota meille tässä opetetaan, laskettava kertomalla esikuvauksellinen riemuvuosi tahi viideskymmenes sabbattivuosi viidelläkymmenellä, samoin kuin siihen tullaksemme kerroimme seitsemännen vuosisabbatin seitsemällä. -- 3 Moos. 25: 2--13.

Jos me seuraamme tätä jumalallista ilmotettua laskutapaa, avautuu meille ihmeellisiä tuloksia, jotka vakuuttavat meitä, että meillä on oikea avain ja että me käytämme sitä niinkuin Hän, joka on laatinut tämän jalokivilippaan, on aikonut. Kun kerromme viisikymmentä kertaa viisikymmentä, saamme tuon pitkän ajan kaksituhatta viisisataa vuotta (50X50=2500) sen suuren _jakson_ pituudeksi, joka alkoi kulua, kun Israelin viimeinen esikuvauksellinen Riemuvuosi päättyi ja joka on kohoava huippuunsa suuressa vastakuvauksellisessa Riemuvuodessa. Me tiedämme, että sellainen jakso on täytynyt _alkaa kulua_, kun esikuva lakkasi; sillä jos ei ainoakaan kirjain tahi piirto laissa saattanut hävitä ilman että täyttyminen edes alkoi, ei Riemuvuotta -- esikuvaa, joka oli paljon enemmän kuin kirjain tahi piirto, todellakin suuri ja tärkeä kohta laissa, voitu antaa hävitä, ennenkuin oikea aika oli tullut, jolloin sen vastakuva oli alkava. Ettei Riemuvuoden vastakuva missään tapauksessa alkanut, kun Israelilaiset lakkasivat pitämästä sitä, on selvää. Me voimme siis olla varmat, että suuremmoinen _jakso_ silloin alkoi _kulua_. Uusi pitkä jakso alkoi silloin, vaikka Israel ja koko maailma ovat tietämättömiä sekä siitä, että suuri jakso on ollut kulumassa, että siitä suuresta vastakuvauksellisesta Riemuvuodestakin, jolla se tulee päättymään. Emme saa odottaa, että tuo suuri Riemuvuosien Riemuvuosi on alkava tämän _jakson_ jälkeen, vaan että se vastakuvana on ottava viidennenkymmenennen tahi jakson viimeisen Riemuvuoden paikan. Vastakuva ei milloinkaan _seuraa_ esikuvansa jälessä, vaan ottaa sen paikan samana vuonna. Niinmuodoin on 2500:das vuosi, joka tulee olemaan suuri 50:nes riemuvuosi, vastakuva, todellinen Riemuvuosi tahi ennalleenasettaminen. Mutta vuoden sijasta esikuvassa tulee tämä olemaan suurempi; se tulee olemaan suuren tuhatvuotisriemukauden -- tuhatvuotiskauden alku. Aivan samalla tavalla on käynyt jokaisen esikuvan täyttymiseen nähden, johon _aikaa_ on sisältynyt. Niinpä tapahtui pyhän Hengen helluntaivuodatus esikuvauksena helluntaipäivänä -- eli viidentenäkymmenentenä päivänä. Kristus, meidän passah-uhrimme kuoli samana iltana, jona esikuvauksellinen lammas määräyksen mukaan oli tapettava -- päivää aikasemmin tahi päivää myöhemmin ei käynyt päinsä. Samalla tavalla ei tässäkään kelpaa vuosi jälkeen tahi vuosi ennen 2500:taa, vuodeksi, joka päättää esikuvauksellisen jakson; vaan juuri tämä vuosi, alkaen lokakuussa v. 1874 on täytynyt alkaa vastakuvan tahi ennalleenasettamisajat.

Esikuvan pitäminen ei voinut lakata ennenkuin alettiin laskea suurta (50X50) jaksoa. Se tärkeä kohta, josta meidän on otettava selvää, on siis _tarkka vuosiluku_, jolloin Israelin kansa piti viimeisen esikuvauksellisen riemuvuoden. Sitten kun tämä vuosiluku on tullut varmasti vahvistetuksi, on hyvin yksinkertainen asia laskea suuri jakso viisikymmentä kertaa viisikymmentä tahi kaksituhattaviisisataa vuotta ja siten lopullisesti määrätä vuosiluku, maan suuren Riemuvuoden -- kaiken ennalleenasettamisaikojen alkamiselle.

Mutta meidän on valmistauduttava näkemään ainoastaan alkutapahtumia tästä äärettömän suuresta tehtävästä, kaiken ennalleenasettamisesta. Esikuvauksellisen Riemuvuoden ensimäisinä päivinä toimitettiin verrattain vähän; ja samalla tavalla on meidän odotettava näkevämme ainoastaan vähän tulevan suoritetuksi suuren tuhatvuotiskauden alussa, sen ensimäisinä vuosina. Ensimäinen työ esikuvauksellisena Riemuvuotena oli luonnollisesti koettaa ottaa selvää entisistä oikeuksista ja omistamisista sekä saada selville, mitä nykyään puuttui. Tehdessämme tämän vertailun, on meidän odotettava vastakuvassa juuri sitä, mitä näemme ympärillämme tapahtuvan; sillä me olemme jo, kuten kohta osotetaan, suuressa vastakuvauksellisessa riemukaudessa, ja olemme olleet siinä lokakuusta v. 1874. Mitä näemme ympärillämme? Me näemme, että kansa alkaa ruveta etsimään alkuperäistä Jumalan lahjottamaa perintöään, ja ottamaan selvää nykyisistä puutteista, oikeuksista j.n.e. jolloin monet tietämättömyydessä ja itsekkäisyydessä vaativat sellaistakin, joka kuuluu toisille; ja että ne, joilla jotakin on, koettavat säilyttää itselleen niin paljon kuin voivat -- joka aiheuttaa toraa, riitaisuutta, lakkoja ja työmiesten sulkemista työstä, suuremmalla tahi pienemmällä oikeudella ja vääryydellä molemmin puolin, kaikki asioita, jotka lopullisesti ovat jätettävät Kristuksen tuomittaviksi, niinkuin riitaisuudet lain aikana vietiin Mooseksen ratkaistaviksi, ja Mooseksen jälkeen niille, jotka istuivat Mooseksen istuimella (Matt. 23: 2.) Lähtekäämme nyt, tietoisina näistä johtopäätöksistä ja odotuksista, etsimään sitä vuosilukua, jonka Jumala ilmeisesti on kätkenyt meille tässä esikuvassa, "jotta tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjottanut", ja jota nyt on aika ymmärtää.

Meillä ei ole mitään _suoranaista_ tiedonantoa Raamatussa israelilaisten esikuvauksellisten Riemuvuosien pitämisestä, joka näyttäisi, mikä oli viimeinen, joka pidettiin. Me pidämme sen Riemuvuoden vuosiluvun, joka oli lähinnä ennen Baabelm vankeutta ja maan seitsenkymmenvuotista autiona oloa viimeisenä, kahdesta syystä: Ensinnäkin se ei voinut olla autiona olemisen jälestä, koska varmaan _esikuva_ silloin lakkasi, "katosi", sillä kun maa oli autiona seitsemänkymmentä vuotta ja kansa vankeudessa vieraassa maassa, niin Riemuvuosi, joka sattui johonkin aikaan näinä seitsemänäkymmenenä vuotena, _täytyi jäädä pitämättä_. Tarvitaan ainoastaan silmäys nähdäkseen, että käskyt ja määräykset Riemuvuoden pitämisestä eivät voineet tulla täytetyiksi, kun he kansana olivat vankeudessa, ja maa oli autiona. Siten me näemme, että esikuva katosi joko silloin tai ennen tätä autionaoloaikaa. Jälkeenpäin se ei voinut tapahtua. Ja milloin tahansa esikuvan pitäminen lakkasikaan, on suuri vastakuvan jakso pakosta alkanut vieriä. Yksi ainoa pitämättä jäänyt esikuva ilmaisi, että _esikuva oli lakannut_, ja että se jakso, joka johtaa vastakuvaan, oli alkanut. Sitäpaitsi eivät israelilaiset Baabelin vankeuden jälkeen enää koskaan täydellisesti omistaneet maata; he ja heidän maansa ovat siitä asti olleet pakanain vallan alla.

Toiseksi: Jokaisesta tätä ennen sattuneesta vankeudesta pelasti Jumala heidät vihollisistansa kyllin ajoissa, jotta he ennättäisivät takaisin omaan maahansa pitämään Riemuvuotta, ja siten jatkaakseen sitä esikuvana oikeaan aikaan asti, kunnes suurta (50X50) jaksoa alettaisiin laskea; sillä heidän edelliset vankeutensa eivät milloinkaan, niinkuin näyttää, kestäneet neljääkymmentä vuotta kauvemmin, joten he siis riemuvuosijärjestyksen mukaisesti saattoivat tulla vapaiksi ja kukin saada takasin perintönsä kunakin Riemuvuonna. Sitäpaitsi, kun kohta tulemme näyttämään, että, laskemalla noiden Baabelin seitsemänkymmenen autiona olemisen vuoden alusta, suuri jakso päättyy vuotena 1875, tulee kaikille selviämään, ettei se voinut alkaa ennen Baabelin vankeutta; sillä jos me ajattelemme sen alkaneen ainoastaan yhtä riemuvuotta aikasemmin, johtuisi siitä, että jakso päättyisi viittäkymmentä vuotta ennen 1875:tä, nim. 1825, ja varmastikaan ei sinä vuonna alkanut mikään ennalleenasettamisen Riemukausi.

Siten vakuutettuina, ettei viimeinen esikuvauksellinen riemuvuosi, josta suuri (50X50) jakso lasketaan, ollut ennen _eikä voinut olla_ Baabelin vankeuden _jälkeen_, ja että se siis, joka oli lähinnä ennen vankeutta, oli viimeinen esikuvauksellinen riemuvuosi, ja että sen _päätyttyä_ suuri hiljainen jakso alkoi kulua, menemme nyt määräämään tarkkaa aikaa viimeiselle esikuvaukselliselle Riemuvuodelle, seuraavalla tavalla: --

Koska vuosisabbattijärjestelmä oli yhteydessä heidän _maansa_, Kaanaan, ja heidän perintö-osansa kanssa, siinä olisi ensimäistä neljäkymmentäyhdeksänvuotisjaksoa, joka johti ensimäiseen riemuvuoteen, alettava laskea heidän tulostansa Kaanaaseen. Tämä hyvin perusteltu otaksuma saa täyden vahvistuksen Herran sanassa: "Kun te tulette siihen maahan, jonka minä teille annan, niin maa pitäköön Herralle lepoa. Kuusi vuotta pitää sinun peltosi kylvämän, ja kuusi vuotta viinimäkesi leikkaaman, ja sen hedelmät kokooman, mutta seitsemäntenä vuonna [tulon jälkeen maahan] pitäköön maa Herralle sen suuren lepopyhän, jona ei sinun pidä kylvämän sinun peltoasi, taikka leikkaaman sinun viinimäkeäsi." Siis alkoi se jakso, jossa oli seitsemän kertaa seitsemän, tahi neljäkymmentäyhdeksän vuotta (7X7=49) _heti_ kulua, ja viideskymmenes vuosi tulon jälkeen Kaanaaseen oli ensimäinen esikuvauksellinen Riemuvuosi.

[Muutamat ovat esiintuoneet sen ajatuksen, että kun kuusi vuotta kului sotiin, ennen kuin maan jakaminen päätettiin, ei riemujaksojen laskeminen voinut alkaa sitä ennen. Mutta ei, he tulivat maahan, kun menivät Jordanin yli, ja käsky kuuluu: "Kun te tulette siihen maahan", eikä: Kun te olette jakaneet maan. Maa jaettiin pala palalta näiden kuuden vuoden aikana, mutta he eivät saaneet _omistaa_ koko maata näinä vuosina, eikä jonkun aikaa sen jälkeenkään -- ennenkuin viholliset olivat karkotetut, joka ei eräissä suhteissa koskaan tapahtunut. (Katso Josua 18: 2, 3; 17: 12, 13; 23: 4, 7, 13, 15). Siis jos olisivat jättäneet jaksojen laskemisen alottamisen kunnes täydellisesti olisivat omistaneet koko maan, eivät he milloinkaan olisi voineet sitä alkaa.]

Me näemme kääntymällä ajanlaskulliseen tauluun, että 969 vuotta kului tulosta Kaanaaseen aina seitsenkymmenvuotiseen autiona oloon asti.

Maan jakamiseen............. 6 vuotta Tuomarien aikakausi......... 450 " Kuninkaiden aikakausi....... 513 " Yhteensä 969 "

Me saamme tietää montako riemuvuotta olivat pitäneet siihen asti jakamalla 969 vuotta 50:nellä. Viisikymmentä sisältyy yhdeksäntoista kertaa 969:sään, joten se siis oli riemuvuosien luku, ja jälellä olevat 19 vuotta ilmottavat meille, että yhdeksästoista, joka oli viimeinen esikuvauksellisista Riemuvuosista, oli juuri yhdeksäntoista vuotta ennen maan autiona olemisen ja heidän, Baabelin vankeudessa olonsa alkua, ja yhdeksänsataaviisikymmentä vuotta Kaanaaseen tulon jälkeen.

Siis silloin, tasan yhdeksäntoista vuotta ennen heidän maansa "seitsenkymmenvuotista autiona oloa" viimeisen riemuvuoden -- yhdeksännentoista loputtua -- _alettiin laskea_ suurta 2500 vuoden (50X50=2500) jaksoa; ja tulee olemaan aivan yksinkertainen asia saada selville, milloin nämä 2500 vuotta päättyivät ja milloinka siis kahdestuhannesviidessadas vuosi, suuren vastakuvauksellisen riemuajan alkaminen, alkoi. Niinkuin seuraa: --

Viimeisestä tahi yhdeksännestätoista Riemuvuodesta maan autionaolemiseen................ 19 vuotta Autiona olemisen aika.............................. 70 " Siitä ajasta, jolloin Kyyro asetti Israelin kansan ennalleen, siihen vuoteen, jota nimitetään A.D. (Anno Domini -- Herramme vuosi).................... 536 " ____ Siis heidän viimeisestä riemuvuodestaan vuoteen 1 . 625 " Niiden vuosien lukumäärä, joita tarvitaan v:sta 1 täyttämään 2500 vuotisjaksoa...................... 1875 " Viimeksi pidetystä Riemuvuodesta -- ____ Yhteensä 2500 "

Siten huomaamme, että _kahdestuhannesviidessadas_ vuosi alkoi v. 1875 alussa, joka juutalaisen porvarillisen ajan mukaan laskettuna (3 Moos. 25: 9) alkoi noin lokakuussa 1874. Jos siis suuri riemuaika olisi kestänyt vaan _yhden vuoden_, olisi se, esikuvansa lailla, alkanut lokakuussa 1874, 2499 vuoden lopulla, ja päättynyt lokakuussa 1875. Mutta tämä ei ole esikuva, vaan todellisuus: se ei ollut _riemuvuosi_, vaan vastakuvauksellinen aika _kaiken ennalleen asettamisen tuhatta vuotta_, jotka alkoivat lokakuussa 1874.

Siten näemme, ettei Israelin Riemuvuosi ainoastaan selvästi ja nimenomaan esikuvannut suuria "_kaiken ennalleenasettamisaikoja_, joista Jumala on puhunut kaikkien pyhäin profeettainsa suun kautta maailman alusta asti", vaan ilmaisee myöskin sen laskemistapa yhtä selvästi vuosiluvun maan suuren Riemuvuosikauden alkamiselle. Jos emme omaksu näitä päätelmiä, emme huomaa muuta vaihtoehtoa, kuin että tämä esikuva hävisi täyttämättä, vaikka Herramme mitä varmimmin sanoi, ettei niin voinut käydä -- että maan ja taivaan olisi helpompi hukkua kuin ainoankaan kirjaimen tahi rahdun häviäminen täyttymättä. (Matt. 5: 18.) Me omaksumme ne tosiasiat, jotka tällä tavalla ovat jumalallisesti ilmotetut, miten hämmästyttäviä ne johtopäätökset ovatkaan, jotka niistä järjellisesti täytyvät johtua.

Mutta mitkä ovat ne päätökset, joihin näistä Raamatun opetuksista tullaan? Ajatelkaamme järjen kannalta, mitä tästä täytyy seurata, ja katselkaamme sitten, antavatko toiset Raamatun paikat tukea, taikka vastustavatko ne näitä johtopäätöksiä. Ensiksi päätämme, että kun hetki on tullut ennalleenasettamisaikojen alkamiselle, niin silloin on hetki myös tullut _suuren ennalleenasettajan_ läsnäololle, Tämä olisi hyvin järkevä väitös, mutta siitä tulee paljon enemmän kuin väitös, kun apostolin varma, henkeyttämä lausunto vahvistaa sen sanoessaan: "_jotta (kun_ engl. Raam.) Herran [Jehovan] kasvoilta, _koittaisi virkistyksen ajat_... ja hän lähettäisi teitä varten määrätyn Kristuksen Jeesuksen. Hänet oli taivaan otettava vastaan ja pidettävä niihin aikoihin asti, _jolloin kaikki asetetaan kohdalleen (ennalleen)_ ja joista Jumala on ammoisista ajoista asti puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta." -- Apt. 3: 19--21.

[Se ajatus, joka on pohjana tälle lausetavalle, on tavallinen meillä ja oli paljon tavallisempi itämaalla muinoin; kasvonsa näyttäminen oli merkki hyväntahtoisuudesta, ja selkänsä kääntäminen oli epäsuosion merkki. Niin oli kirjotettu Herrastamme ensimäisessä tulemisessa, että "me peitimme kasvomme" häneltä, s.o. hävettiin eikä tahdottu tunnustaa häntä. Samalla tavalla sanotaan Jehovasta, "ettei hän tahtonut katsella syntiä" ja peitti kasvonsa syntiseltä. Mutta nyt, kun _lunastushinta_ on maksettu, odottaa Jehova määrättyä aikaa, ollakseen armollinen. Silloin hän ei enää tule olemaan epäsuosiollinen ihmisille, eikä kohtele heitä syntisinä, kääntäen selkänsä, vaan tulee lähettämään heille virvotusta kasvoistansa, suosiotansa, ja tulee lähettämään Jeesuksen, asiamiehensä kaiken ennalleenasettamisessa. Sama ajatus on englantilaisessa laulussa: "Käännä kasvosi puolemme, niin kaikki on valoisaa".]

Ainoastaan tässä henkeyttämässä lausunnossa, on meillä selvä todistus, että _hetki on tullut_ Herramme toiselle tulemiselle, kun _hetki oli tullut_ ennalleenasettamisaikojen alkamiselle, s.o. lokakuussa 1874, niinkuin riemuvuosijärjestelmästä ilmenee. Näyttää todella olevan epäilemätöntä, että Riemuvuosi, kaiken muunkin tavalla tässä armotaloudessa järjestettiin "_meidän_ sovitukseksemme, [_meidän_ opetukseksemme], jotka olemme joutuneet maailman loppuaikoja elämään." (1 Kor. 10: 11.) Yksi asia näyttää selvältä -- ellei se ole hyödyksi meille, on se tähän asti ollut melkein hyödytön; sillä Raamattu ilmottaa meille, etteivät juutalaiset milloinkaan täydellisesti ja oikealla tavalla pitäneet esikuvaa, edes yhdeksänätoista ensimäisenä Riemuvuonna. (3 Moos. 26: 35.) Heille oli epäilemättä melkein mahdotonta hillitä voitonpyyntiään. Se järjestettiin kaikkien ennustusten ja esikuvien tapaisesti, epäilemättä heittämään valoa, milloin ja missä sitä tarvittiin vanhurskasten tielle -- johtamaan Kristuksen ruumiin "jalkoja".

Muistutelkaa nyt, mitä näytettiin edellisessä luvussa Herramme palaamisen ja ilmestymisen tavasta, ettette loukkautuisi väärien käsityksien johdosta, mitä tähän kohtaan tulee. Muistakaa myös, että "niinkuin oli Noan päivinä, niin on myös ihmisen Pojan _läsnäolo_ [kreik. _parusia_] oleva; sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumista -- -- _eivätkä tietäneet_ -- -- -- niin on myös ihmisen Pojan läsnäolo oleva." (Matt. 24: 37--39.) Muistakaa myös, mitä me jo olemme oppineet henkeyttämästä lähteestä, että nimittäin ainoastaan ne, jotka uskollisesti pitävät katseensa kiinnitettyinä vahvaan profeetalliseen sanaan ja rakastavat ja odottavat hänen ilmestymistänsä, _saattavat_ huomata hänen läsnäolonsa, kunnes hän ilmaisee sen maailmalle "tulen liekissä ja kostaa" -- suuren hädän aikana. Se asianhaara siis, ettei _hänen läsnäolonsa ole_ tunnettu eikä yleisesti huomattu maailman, eikä edes kristittyjenkään keskuudessa, ei millään tavalla vastusta tätä totuutta. Maailma ei usko ennustuksiin, eikä luonnollisestikaan saata nähdä mitään sen valossa. Ja haaleat kristityt (ja sellaisia on suurin enemmistö) eivät kiinnitä mitään huomiota "vahvaan profeetalliseen sanaan"; ja useat, jotka tunnustavat valvovansa, lukevat ennustuksia vanhojen ja kauvan suosittujen eksytyksillä värjättyjen silmälasien läpi ja surkean taikauskon himmentämillä silmillä. Kaikkien sellaisten on mentävä suuren Lääkärin luokse saamaan vähäsen nöyryyden silmävoidetta (Ilm. 3: 18) ja kerran kaikkiaan heitettävä pois inhimillisten perimätietojen värjätyt silmälasit ja kaikki omat ja toisten tieteisopit, jotka eivät ole yhtäpitäviä Jumalan Sanan todistuksen kanssa.

Mutta ei maailman tietämättömyys ja epäusko tahi se haalea välinpitämättömyys ja ennakkoluuloisuus, jota suuri enemmistö kristityiksi tunnustautuvia osottavat, tule olemaan kompastuskivinä Jumalan valituille -- niille, jotka yksinkertaisella lapsellisella uskolla ottavat vastaan hänen siunatun sanansa todistuksen. Sellaiset eivät voi kompastua; eikä myöskään ole mahdollista, että _he_ voisivat eksyä. Uskonsa kautta ja Jumalan johtamina tulevat sellaiset voittamaan kaikki. Älkää peljätkö, te kallisarvoiset jalokivet, jotka Herra itse on valinnut, nostakaa päänne ja iloitkaa, tietäen, että teidän pelastuksenne, teidän korotuksenne ja kirkkautenne lähestyy. -- Luuk. 21: 28; 12: 32.

Toinen asia, jota oli syytä odottaa, jos ennalleenasettamisajat todellakin alkoivat 1874, ja jos Herramme toisen läsnäolon aika silloin oli tullut, oli se, että niiden, jotka valvoivat, tuli nähdä muutamia huomattavia merkkejä siitä, mitä Raamattu sanoo olevan hänen läsnäolonsa ajan ensimäisiä toimenpiteitä. Tähän kuuluu evankelisen ajan hedelmän korjaaminen, hänen valittuinsa kokoominen (hengelliseen yhdistykseen ja yhteyteen) ja ainakin muutamia valmistavia toimenpiteitä Kristuksen valtakunnan pystyttämiseksi. Muutamiin näihin merkkeihin olemme jo lyhykäisesti viitanneet; mutta tässä kohdassa on niin paljon huomattavaa, että me jätämme sen käsittelyn seuraavaan lukuun. Seurakunnan elonkorjuu on totisesti jo käsissä. Vehnää erotetaan parhaillaan lusteista; ja asiat maailmassa alkavat kiireellisesti järjestyä Kristuksen valtakunnan pysyväistä pystyttämistä varten. Ennustetut merkit tulevat täydellisesti sillä tavalla ja siinä järjestyksessä, jossa niistä on edeltäkäsin sanottu, selvästi ilmotettaviksi niille, jotka valvovat; mutta tämän jätämme tällä kertaa -- sillä me tahdomme ensin tuoda esille toisia profeetallisia todistuksia. Lienee kylliksi tässä sanoa, että "viikate" tämän ajan "elonkorjuussa" on totuus, samoin kuin se oli juutalaistenkin "elonkorjuussa"; ja "enkelit" eli lähettiläät, jotka nyt käyttävät viikatetta, ovat Herran opetuslapset eli seuraajat, vaikka muutamat heistä nyt, niinkuin silloinkin hyvin vähän aavistavat, sen työn suuruutta, jota _he_ toimittavat.

Vakuuttavia profeetallisia todistuksia.