Part 9

Ja nytkin, evankeliumin aikana, tapahtuu armon valinta määrätyssä tarkotuksessa. Muutamia osia maailmaa suosii evankeliumi (joka saarnataan vapaasti kaikille, jotka kuulevat) enemmän kuin toisia. Luo silmäys maailmankarttaan ja katso, miten pientä osaa Kristuksen evankeliumi huomatummassa määrässä valaisee tai siunaa. Vertaa itseäsi etuoikeuksinesi ja tietoinesi niiden miljoonien kanssa, jotka tänä päivänä ovat pakanuuden pimeydessä, jotka eivät koskaan ole kuulleet kutsumusta eivätkä siis ole olleet kutsuttuja. Kun kutsuttu joukko (kutsuttu Jumalan lapsiksi, Jumalan perillisiksi ja Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kanssaperillisiksi, ja jotka ovat tehneet kutsumisensa ja valintansa varmaksi) on täysilukuinen, silloin on Jumalan suunnitelma _maailman_ pelastamiseksi oleva vasta alussaan.

Vasta sitten kun se on valittu, kehitetty ja korotettu valtaan, on _siemen_ rikkipolkeva käärmeen pään. "Ja rauhan Jumala on pian ruhjova Saatanan teidän jalkainne alle." (Room. 16: 20; 1 Moos. 3: 15.) Evankeelinen aikakausi tekee siveän neitseen, uskollisen seurakunnan valmiiksi tulevalle yljälleen. Ja aikakauden lopussa, kun hän on "valmistanut itsensä" (Ilm. 19: 7); tulee ylkä, ja ne, jotka ovat valmiit, menevät hänen kanssansa häihin -- toinen Aadam ja toinen Eeva tulevat yhdeksi, ja niin alkaa ihana ennalleenasettamistyö. Tulevana hallituskautena, uudessa maassa ja uudessa taivaassa, ei seurakunta ole enään kihlattu neitsyt, vaan morsian, ja silloin "henki ja morsian sanovat: Tule! Ja joka kuulee, sanokoon: Tule! Ja joka janoo, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon lahjaksi elämän vettä." -- Ilm. 22: 17.

Evankeelinen aikakausi ei läheskään lopeta seurakunnan tehtävää. Se on ainoastaan tarpeellinen valmistus suurta tulevaisuustyötä varten. Tämän luvatun ja tulevan siunauksen tähden huokaa koko luomakunta yhteisesti ja on synnytystuskissa aina tähän asti, odottaen Jumalan lasten ilmestymistä. (Room. 8: 22, 19.) Siunattu totuus on, että vapaa armo täydellisemmässä määrässä on Isämme suunnitelmassa varattu ei ainoastaan eläville, vaan myöskin niille, jotka ovat kuolleet. Tämä armo on tuo siunattu tilaisuus tulevana aikakautena.

Löytyy niitä, jotka voivat nähdä jotakin niistä siunauksista, joiden aika tulee Herran toisessa tulemisessa, ja jotka jossain määrin käsittävät sen tosiasian merkityksen, että Herra tulee, jotta hän jakaisi sen suuren siunauksen, jonka hän kuolemallaan osti, mutta eivät kuitenkaan kykene näkemään tuota viimeistä totuutta, että niillä, jotka ovat haudoissaan on yhtä paljon toiveita Messiaksen ihanan hallituksen suhteen, kuin niillä, jotka tänä aikakautena eivät ole niin täydellisessä katoavaisuuden orjuudessa -- kuolemassa. Niin varmasti kuin Jeesus kuoli _kaikkien_ puolesta, niin täytyy myös kaikkien saada ne siunaukset ja tilaisuudet, jotka hän osti omalla kalliilla verellään. Tämän tähden me odotamme, että tuhatvuotiskautena kaikki ne tulevat siunatuiksi, jotka ovat haudoissaan, samoin kuin ne, jotka eivät ole niissä; ja tähän me löydämme runsaita todistuksia, jos katsomme syvemmältä Herran todistukseen asiassa. Niitä jotka ovat haudoissa, kutsutaan "toivon vangeiksi" sen perustuksella, mitä Jumalan suunnitelmassa on heidän vapauttamisekseen.

Lasketaan, että noin sata neljäkymmentä kolmetuhatta miljoonaa ihmistä on elänyt maan päällä niinä kuutenatuhantena vuotena, jotka ovat kuluneet Aadamin luomisesta. Vapaamielisin laskelma, joka mahdollisesti voitaisiin tehdä, osottaisi, ettei näistä edes tuhatmiljoonaa olisi Jumalan pyhiä. Tämä aulis laskelma antaisi jäännökseksi tuon äärettömän suuren luvun, sata neljäkymmentä kaksituhatta miljoonaa (142,000,000,000), jotka menivät kuolemaan uskomatta ja toivomatta siihen _ainoaan nimeen_, joka taivaan alla tai ihmisten keskuudessa on annettu, ja jossa meidän tulee pelastua. Niin, suurin enemmistö näistä ei koskaan ole tietänyt eli kuullut Jeesuksesta, eikä he ole voineet uskoa häneen, josta eivät ole kuulleet. Me kysymme: mitä on tullut tästä äärettömän suuresta joukosta, josta numerot antavat aivan riittämättömän käsityksen? Mikä on ja mikä tulee olemaan heidän tilansa? Eikö Jumala ole järjestänyt mitään toimenpidettä heitä varten, joiden tilan ja olosuhteet hän on täytynyt ennakolta nähdä? Tai onko hän maailman perustamisesta asti tehnyt kurjan säälimättömän järjestelmän heidän toivotonta ikuista vaivaamistaan varten, kuten useat hänen lapsistaan väittävät? Tai onko hänellä suunnitelmansa korkeudessa ja syvyydessä ja pituudessa ja leveydessä vielä varattu tilaisuus, jotta kaikki tulisivat tuntemaan tuon _ainoan nimen_ ja kuuliaisina, mukautuen ehtoihin, saisivat nauttia ikuisesti kestävää elämää?

Näihin kysymyksiin, joita jokainen ajatteleva kristitty tekee itselleen, ja joille hän toivoo totuuden mukaista selitystä, joka on sopusoinnussa Jehovan luonteen kanssa, annetaan monenlaisia vastauksia.

_Ateismi (se, joka kieltää Jumalan olemassaolon) vastaa:_ "Kuolleet ovat ijankaikkisesti kuolleet; ei löydy mitään tämän jälkeen; he eivät koskaan tule jälleen elämään."

_Kalvinismi vastaa:_ "Heitä ei ole valittu pelastukseen. Jumala on ennakolta määrännyt heidät kadotukseen -- ikuiseen helvettiin -- ja siellä ovat he nyt, väännellen tuskissaan, ja sinne jäävät he ijankaikkisesti, ilman toivoa."

_Arminianismi vastaa:_ "Me uskomme, että Jumala antaa monelle anteeksi heidän tietämättömyytensä nojalla. Ne, jotka ovat tehneet niin hyvin kuin ovat voineet, ovat varmat osuudestaan 'esikoisseurakuntaan', joskaan he eivät koskaan ole kuulleet puhuttavan Jeesuksesta."

Tähän mielipiteeseen liittyvät useimmat kristityt kaikista seurakunnista (joskin muutamien uskontunnustus on päinvastainen), koska heistä kaikki muut käsitykset tuntuvat olevan ristiriidassa Jumalan vanhurskauden kanssa. Mutta antaako Raamattu tukea tälle viimeiselle mielipiteelle? Opettaako se, että tietämättömyys on pelastuksen perustus? Ei, ainoa pelastuksen perustus, joka Raamatussa mainitaan, on _usko_ Kristukseen Lunastajaamme ja Herraamme. "Armosta te olette pelastetut uskon _kautta."_ (Ef. 2: 8.) Vanhurskauttaminen uskon kautta on koko kristillisen järjestelmän pohjana. Kysymykseen: Mitä tulee minun tehdä, jotta pelastuisin? vastaavat apostolit: "Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen." "Ei ole taivaan alla muuta nimeä, ihmisille annettu, jossa meidän on pelastuminen". (Ap. t. 4: 12), ja "jokainen, joka avuksi huutaa Herran nimeä, on pelastuva". -- Room. 10: 13.

Mutta Paavali todistaa, että täytyy kuulla evankeliumia, ennenkuin voi uskoa, sanoen: "Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet?" -- Room. 10: 14.

Muutamat väittävät, että Paavali opettaa, että _tietämättömyys_ on pelastava ihmisiä, kun hän sanoo, että "Pakanat, joilla ei ole lakia,... ovat itselleen lakina". (Room. 2: 14.) He päättävät, että se laki jota heidän omantuntonsa vaati, riittää vanhurskauttamaan heidät. Mutta nämä käsittävät väärin Paavalin. Hän väittää vaan, että koko maailma on rikoksellinen Jumalan edessä (Room. 3: 19), että pakanat, joilla ei ollut kirjotettua lakia, _tuomittiin kadotukseen_, eikä tehty vanhurskaiksi omantunnon valon kautta, joka, joko se puolusti heitä tai syytti heitä, todisti, että he olivat epätäydellisiä ja arvottomia elämään, samoinkuin juutalaiset, joilla oli kirjotettu laki, sen kautta _tuomittiin kadotukseen_, "sillä lain kautta tulee synnin tunto" (Room. 3: 20.) Juutalaisille annettu laki ilmaisi heidän heikkoutensa ja oli aiottu näyttämään heille, että he olivat kykenemättömät vanhurskauttamaan itseänsä Jumalan edessä, sillä "ei yksikään liha voi lain töillä vanhurskautua hänen [Jumalan] edessään". Kirjotettu laki _tuomitsi juutalaiset kadotukseen_, ja pakanat omistivat riittävästi omantunnon valoa _tuomitsemaan heidät kadotukseen;_ ja siten on jokaisen suu tukittu vaatimasta oikeutta elää, ja niin on koko maailma syyllinen Jumalan edessä.

Muistaen Jaakobin sanoja (2: 10), että se, joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhdessä, on vikapää kaikessa eikä voi vaatia mitään lain liitossa luvattua siunausta, me käsitämme, ettei todellakaan "ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan". (Room. 3: 10.) Ja siten sulkee Raamattu kaikki muut toivon ovet paitsi yhden, osottaessaan, ettei ainoakaan kadotukseen tuomituista kykene vakuuttamaan itselleen elämää ansiollisten töitten kautta, sekä ettei kenenkään kannata vedota tietämättömyyteen pelastuksen perustuksena. Tietämättömyys ei oikeuta ketään uskon ja kuuliaisuuden _palkintoon_.

Monta kristittyä, jotka eivät voi uskoa, että niin monta miljoonaa tietämätöntä lasta ja pakanaa joutuisi ijankaikkiseen kadotukseen (joka heidän oppinsa mukaan merkitsee, että heidät lähetetään ijankaikkiseen ja toivottomaan piinaamispaikkaan), väittävät ja pitävät Raamatun lausunnoista huolimatta kiinni siitä, että Jumala ei tule tuomitsemaan tietämättömiä kadotukseen. Me ihailemme heidän lämminsydämistä vapaamielisyyttään ja korkeaa ajatustaan Jumalan hyvyydestä, mutta me varotamme heitä liian pikaisesti hylkäämään tai sivuuttamaan Raamatun esityksen. Jumalalla on siunaus kaikkia varten paremmalla tavalla kuin tietämättömyyden kautta.

Mutta toimivatko nämä sopusoinnussa lausutun uskonsa kanssa? Eivät, joskin he tunnustavat uskovansa, että tietämättömät pelastetaan tietämättömyytensä perustuksella, niin jatkavat he lähetyssaarnaajain lähettämistä pakanain luokse monen arvokkaan elämän ja miljoonien markkojen kustannuksella. Jos kaikki tai edes puolet heistä pelastuisi tietämättömyyden perustuksella, niin tehdään heille eittämätöntä vahinkoa lähettämällä lähetyssaarnaajia, jotka opettavat heille Kristuksesta, sillä ainoastaan yksi tuhannesta uskoo, kun lähetyssaarnaajat tulevat hänen luoksensa. Jos tämä käsitys olisi oikea, niin olisi paljon parempi antaa heidän olla tietämättömyydessä, sillä silloin paljon suurempi osa pelastuisi. Jos me jatkamme samaa ajatusta, emmekö voi silloin tulla siihen tulokseen, että jos Jumala olisi jättänyt _kaikki_ tietämättömyyteen, niin olisivat kaikki pelastuneet? Siinä tapauksessa olisi Kristuksen tuleminen ja kuolema ollut hyödytön, apostolien ja pyhien saarna, ja kärsiminen olisi ollut turhaa, ja niin kutsuttu evankeliumi sisältäisi hyvien uutisten asemasta hyvin huonoja uutisia. Vielä suuremmassa määrässä mahdotonta ja järjetöntä on, kun sellaiset lähettävät lähetyssaarnaajia pakanain luokse, jotka suosivat kalviinilaista tai fatalistista käsitystä armonvalitsemisen suhteen. Tämän opin mukaan on jokaisen yksityisen henkilön ikuinen kohtalo järkähtämättömästi määrätty, ennenkuin hän on syntynyt.

Mutta Raamattu, joka on täynnä lähetyshenkeä, ei opeta, että löytyy eri teitä pelastukseen -- tie uskon kautta, toinen töitten kautta ja vielä jokunen tietämättömyyden kautta. Raamattu ei myöskään opeta tuota Jumalaa häpäisevää ennakolta määräämistä. Mutta kun se opettaa, että kaikki muut toivon ovet sukukunnalle ovat suletut, niin avaa se sitäkin laveammaksi _yhden_ oven, tuon ainoan oven, ja huutaa, että jokainen, joka tahtoo, menköön sisälle elämään. Ja se näyttää, että kaikki ne, jotka nyt eivät näe eivätkä osaa arvostella tuota siunattua etua saada mennä sisälle, tulevat aikanaan saamaan täyden tiedon siitä ja kyvyn arvostella sitä. _Ainoa tapa_, jolla kirottu sukukunta saa ja voi tulla Jumalan luo, ei ole ansiokkaissa töissä, eikä tietämättömyydessä, vaan uskossa Jeesuksen kalliiseen vereen, joka ottaa pois maailman synnin. (1 Piet. 1: 19; Joh. 1: 29.) Tämä on evankeliumia, tuota hyvää sanomaa suuresta ilosta, joka _"on tuleva kaikelle kansalle."_

Olettakaamme, että me katsomme näitä asioita siten, kuin Jumala ne meille kertoo, jättäen hänen luonteensa kirkastamisen hänelle itselleen. Kysykäämme: Mitä on tullut noista sadasta neljästäkymmenestä kahdestatuhannesta miljoonasta?

Joskaan emme tietäisi mitä heistä on tullut, niin voimme olla varmat, etteivät he nyt ole missään kärsimisen tilassa. Sillä Raamattu ei opeta ainoastaan sitä, että täysi palkinto jaetaan seurakunnalle vasta Kristuksen tulemisessa, jolloin hän maksaa jokaiselle (Matt. 16: 27), vaan myös, että pahat saavat silloin rangastuksensa. Oli heidän tilansa nykyään mikä tahansa, niin ei se ainakaan voi olla heidän täydellinen kostonsa; sillä Pietari sanoo, että Herra tietää "kätkeä pahat rankasemista varten tuomiopäivään asti" (2 Piet. 2: 9); ja sen hän on myös tekevä.

Mutta sellainen ajatus, että niin monet meidän kanssaihmisistämme kadotettaisiin, koska heiltä on puuttunut sitä tietoa, mikä on tarpeellinen pelastumista varten, olisi todellakin surullinen jokaiselle, jolla on kipinäkin rakkautta tai osanottoa. Sitäpaitsi on lukuisia raamatunpaikkoja, jotka näyttävät mahdottomilta sovelluttaa tämän kaiken kanssa. Katsokaamme: Jos ajattelemme, että menneenä ja nykyisenä aikana on ollut ainoa mahdollinen tilaisuus ja me sivuutamme kaiken toivon ennalleenasettamisesta tulevana aikakautena, niin kuinka ymmärrämme sellaisia sanoja kuin nämät ovat: "Jumala on rakkaus" ja "Niin rakasti Jumala maailmaa, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jotta jokainen häneen uskova ei hukkuisi." (1 Joh. 4: 8; Joh. 3: 16.) Eikö näytä siltä, että jos Jumala rakasti maailmaa näin suuresti, niin voi hän keksiä keinoja ei ainoastaan uskovien pelastamista varten, vaan myöskin järjestää asiat niin, että kaikki voisivat kuulla, ja sillä tavoin pelastua?

Kun me jälleen luemme: "Tämä oli totinen valo, joka valistaa jokaisen ihmisen, joka tulee maailmaan" (Joh. 1: 9), niin sanoo meidän huomiomme: Ei ole niin, jokainen ihminen ei ole saanut valistusta; me emme voi nähdä, että Herra olisi valistanut muita kuin joitakuita harvoja maan tuhansista miljooneista. Eipä edes tänä valistuksen aikakautena miljoonissa pakanoissa näy jälkeäkään tällaisesta valistuksesta. Samanlaisessa asemassa kuolivat sodomalaiset ja toiset suuret joukot kuluneina aikakausina.

Me luemme, että Jeesus Kristus Jumalan armosta maistoi kuoleman _"kaikkien puolesta"_. (Hebr. 2: 9.) Mutta jos hän kärsi kuoleman sadan neljänkymmenen kolmentuhannen miljoonan puolesta, ja jostakin syystä uhri vaikutti ainoastaan viiteentuhanteen miljoonaan, niin oli kai lunastus verrattain epäonnistunut työ? Eikö apostoli näin ollen sano liian paljon? Kun me jälleen luemme: Katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva _kaikelle kansalle_ (Luuk. 2: 10), ja kun me katsoen ympärillemme huomaamme, että tämä on ollut ainoastaan "pienelle laumalle" iloinen uutinen eikä kaikelle kansalle, niin emmekö silloin ihmettelisi ja kysyisi: missähän määrin enkelit liiottelivat julistuksen hyvyyttä ja laajakantoisuutta ja arvostelivat suuremmaksi sen työn merkityksen, jonka Messias, jonka syntymisen he ilmoittivat, oli tekevä.

Toinen esitys kuuluu: "Yksi on Jumala, yksi myös välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä". (1 Tim. 2: 5, 6.) Lunastushinta kaikkienko puolesta? Jos niin on, niin minkätähden ei kaikilla olisi jotakin hyötyä Kristuksen kuolemasta? Minkätähden eivät _kaikki_ tulisi totuuden tuntoon, jotta he voisivat uskoa?

Kuinka pimeiltä, kuinka katkonaisilta tuntuvatkaan nämä lauseet ilman avainta, mutta kun me löydämme Jumalan suunnitelman avaimen, niin selittävät nämä lauseet kauttaaltaan: "Jumala on rakkaus." Tämä avain löytyy äsken mainitun raamatunlauseen jälkimmäisessä osassa -- "joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta, _josta todistus oikeina aikoinaan oli annettava_. Jumalalla on _aikansa_ kaikkea varten. Hän olisi voinut vakuuttaa tämän heille heidän kuluneessa elämässään; mutta se, ettei hän niin tehnyt, todistaa, että heidän aikansa täytyy olla tulevaisuudessa. Niille, jotka tulevat kuulumaan seurakuntaan, Kristuksen Morsiameen, ja jotka jakavat valtakunnan kunnian, on nykyinen aika tuo "sovelias aika", kuulemista varten, ja sillä, jolla nyt on korvat kuulla, hän kuulkoon ja ottakoon vaarin, ja hän on tuleva siunatuksi sen mukaan. Joskin Jeesus maksoi lunastushinnan meidän puolestamme, ennenkuin me synnyimme, niin meidän aikamme kuulla siitä puhuttavan tuli vasta monta vuotta sen jälkeen, ja ainoastaan sen oikea käsittäminen toi edesvastuun siinä määrin kuin meillä oli lahjoja ja käsitystä. Sama perusajatus koskee kaikkia: kun Jumalan "aika" tulee, niin vakuutetaan se kaikille, ja jokaisella on silloin oleva mahdollisuus uskoa ja tulla siunatuksi sen kautta.

Se ajatus on vallalla, että kaikki koetteleminen loppuu kuolemassa; mutta ei ainoakaan Raamatun paikka opeta tätä, ja kaikki edellä kosketellut Raamatun paikat olisivat sisällyksettömiä ja vielä pahempiakin, jos maailman tietämättömien joukkojen kaikki toivo loppuisi kuolemassa. Se Raamatun paikka, joka ensi sijassa esitetään tämän yleisesti suositun ajatuksen todistamiseksi, on "Kuhunka paikkaan puu kaatuu, siinä sen oleman pitää". (Saarn. 11: 3.) Jos tämä jotenkin tarkottaa ihmisen tulevaisuutta, niin ilmottaa se, että mikä hänen tilansa lieneekin, kun hän joutuu hautaan, niin ei mitään muutosta tapahdu ennenkuin hänet sieltä herätetään. Tätä opettavat poikkeuksetta kaikki Raamatun paikat, jotka koskettelevat tätä ainetta, kuten me edempänä tulemme osottamaan. Koska Jumalan tarkotus ei ole pelastaa ihmisiä tietämättömyyden perustuksella, vaan hän "tahtoo, että _kaikki ihmiset_... tulisivat totuuden tuntemaan" (1 Tim. 2: 4), ja koska ihmissuvun enemmistö on kuollut tietämättömyydessä, ja koska "haudassa... ei ole työtä, taitoa, ymmärrystä tai viisautta" (Saarn. 9: 10), niin on Jumala valmistanut kuolleille tilaisuuden nousta ylös, jotta he saisivat tiedon, uskon ja pelastuksen. Sentähden on hänen suunnitelmansa, että "niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, samoin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan" -- evankeelinen seurakunta, morsian, Kristuksen ruumis ensin, sitten tuhatvuotiskautena, kaikki ne, jotka tulevat hänen omikseen hänen tuhatvuotisessa _läsnäolossaan_ (väärin käännetty _tulemisessaan_), Herran määräämänä aikana, jolloin kaikki, pienimmästä suurimpaan, tulevat tuntemaan hänet. -- 1 Kor. 15: 22.

Niinkuin kuolema tuli ensimäisen Aadamin kautta, niin tulee elämä Kristuksen, toisen Aadamin kautta. Kaikki, mitä ihmiskunta kadotti ensimäisen Aadamin kautta, tulee ennalleenasetettavaksi toisen Aadamin kautta. Elämään herätettynä on jokaisella se etu, että hänellä on kokemusta pahasta, mikä tieto puuttui Aadamilta, ja tulevat ne, jotka kiitollisina ottavat vastaan lunastuksen Jumalan lahjana, edelleen elämään ijankaikkisesti alkuperäisen ehdon mukaan, joka on kuuliaisuus Jumalaa kohtaan. Täydellistä kuuliaisuutta vaaditaan ja täydellinen kyky annetaan Rauhanruhtinaan vanhurskaana hallituskautena.

Tästä johtuu, että _me_ voimme käyttää toista lausetta, jonka tavallisesti kaikki muut paitsi universalistit sivuuttavat, ja joskaan emme ole universalisteja, niin pidämme kuitenkin oikeutenamme saada sitä käyttää, siihen uskoa ja iloita jokaisesta Jumalan sanan todistuksesta. Tämä on: "Me olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on _kaikkien ihmisten_ vapahtaja, varsinkin _uskovaisten._" (1 Tim. 4: 10.) Jumala tahtoo pelastaa kaikkia ihmisiä, mutta hän ei ("täydellisesti") pelasta erityisesti muita kuin niitä, jotka tulevat hänen luoksensa Kristuksen kautta. Jumala ei pelasta ihmisiä siten, että se olisi ristiriidassa heidän vapaan valintansa kanssa tai tekisi sen tyhjäksi ja antaisi heille vastoin tahtoaan elämän: Minä olen asettanut eteesi elämän ja kuoleman... Niin _valitse_ elämä, jotta sinä ja siemenesi eläisitte.

Simeon esitti nämä pelastuksen kaksi eri puolta sanoen: "Silmäni ovat nähneet pelastuksesi, jonka olet valmistanut... _valoksi, joka on ilmestyvä pakanoille_, ja _kirkkaudeksi kansallesi Israelille_." [todellisille israelilaisille]. Tämä on sopusoinnussa apostolin selityksen kanssa, että se tosiasia, että Jeesus antoi itsensä lunastushinnaksi kaikkien puolesta, oli _kaikille aikanaan julistettava_. Tämä tulee kaikille ihmisille heidän uskostaan tai tahdostaan huolimatta. Tämä _iloinen sanoma_ vapahtajasta tulee olemaan _kaikelle_ kansalle (Luuk. 2: 10, 11), mutta erityinen pelastus synnistä ja kuolemasta tulee ainoastaan _hänen_ kansalleen (Matt. 1: 21) -- niille, jotka uskovat häneen -- sillä me luemme, että Jumalan viha pysyy niiden päällä, jotka eivät usko. -- Joh. 3: 36.

Me näemme siis, että yleinen pelastus, joka on tuleva jokaisen olion osaksi, on valoa totisesta valosta ja tilaisuus valita elämä. Ja kun suurin osa sukukunnasta on haudassa, niin on välttämätöntä kutsua ne sieltä pois, jotta heille voitaisiin julistaa tuo iloinen sanoma pelastuksesta. Me näemme myös, että se erityinen pelastus, jota uskovaiset nyt toivossa nauttivat (Room. 8: 24), ja jonka todellisuus myöskin tuhatvuotiskautena on ilmenevä niille, jotka "sinä päivänä... uskovat", on _täydellinen_ vapautus synnin ja kuoleman orjuudesta Jumalan lasten ihanaan vapauteen. Mutta kaikkien näiden siunausten saavuttaminen riippuu sydämen kuuliaisuudesta Kristuksen valtakunnan laille ja nopeus, jolla täydellisyys saavutetaan, on osottava rakkauden suuruuden kuningasta ja hänen rakkaudenlakiansa kohtaan. Jos joku, jonka totuuden valo on vienyt Jumalan rakkauden tuntemiseen ja ennalleenasettanut (joko todellisuudessa tai uskossa) inhimilliseen täydellisyyteen, tulee "pelkuriksi" ja "vetäytyy pois" (Hebr. 10: 38, 39), niin tulee hänen yhdessä epäuskoisten kanssa (Ilm. 21: 8) hävitettäväksi kansasta. (Ap. t. 3: 23.) Tämä on toinen kuolema.

Täten me näemme, että kaikki tähän asti vaikeasti ratkaistut lauseet saavat selityksensä näissä sanoissa: "josta aikanaan oli todistettava". _Aikanaan_ tulee hyviä uutisia "suuresta ilosta" "kaikelle kansalle". Ja millään muulla tavalla ei näitä Raamatun paikkoja voida oikein sovelluttaa. Room. 5: 18, 19 jatkaa Paavali erityisellä painolla tätä todistelua. Hän lausuu, että samoin kuin Aadamin lankeemuksen perustuksella kaikki ihmiset tuomittiin kuolemaan, niin on myös Kristuksen vanhurskaus ja kuuliaisuus aina kuolemaan asti tullut vanhurskauttamisen perustukseksi, ja samoin kuin kaikki menettivät elämän ensimäisessä Aadamissa, niin voivat kaikki, henkilökohtaisesta arvottomuudesta huolimatta, saada elämän vastaanottamalla toisen Aadamin.

Pietari sanoo meille, että Jumala on ammoisista ajoista asti puhunut ennalleenasettamisesta kaikkien pyhien profeettainsa suun kautta. (Ap. t. 3: 19--20.) Kaikki opettavat sitä. Hesekiel sanoo laaksosta, jossa hän näki kuivaneet luut: "Nämä luut, ne ovat kaikki Israelin lapsia." Ja Jumala sanoo Israelille: "Katso, minä avaan teidän hautanne ja tahdon tuoda teidät, minun kansani, sieltä ulos, ja saattaa teidät Israelin maahan. Ja teidän pitää tietämän, että minä olen Herra, koska minä olen teidän hautanne avannut, ja teidät, minun kansani, sieltä tuonut ulos. Ja minä tahdon antaa minun henkeni teihin, että te jälleen virkoatte eloon, ja tahdon antaa teidän asua maassanne; ja teidän pitää ymmärtämän, että minä Herra, olen sen puhunut, ja minä myös sen teen, sanoo Herra." -- Hes. 37: 11--14.