Part 8

Apostolit ja heidän seurapiirinsä olivat samaten maailmalle arvotuksena, kun he jättivät maalliset toiveensa j.n.e. saarnatakseen syntein anteeksi antamusta halveksitun ja ristiinnaulitun Jeesuksen kuoleman perustuksella. Paavali luopui korkeasta ja vaikutusvaltaisesta yhteiskunnallisesta asemasta tehdäkseen työtä käsillänsä ja saarnatakseen Kristuksesta ja siitä näkymättömästä kruunusta, joka annetaan kaikille niille uskoville, jotka tulisivat vaeltamaan hänen jäljissänsä. Tämä oli niin arvotuksen tapaista, että muutamat sanoivat: "Olet järjiltäsi, Paavali, suuri oppisi vie sinut pois järjiltäsi." Ja kaikkia, jotka siten seuraavat Mestarin jälkiä, pidetään hulluina Kristuksen tähden.

Mutta Jumalan suunnitelma ei ole aina oleva salaisuuden verhossa: Tuhatvuotispäivän sarastus tuo mukanaan Jumalalta täydellisempää valoa ihmisille, ja "Herran tunteminen on täyttävä koko maan". Vanhurskauden aurinko, joka säteillään tuo parannusta ja hajottaa tietämättömyyden pimeyden, on juuri Kristushenkilö tuhatvuotispäivän kirkkaudessa -- ei ainoastaan pää vaan myöskin hänen ruumiinsa jäsenet, sillä on kirjotettu, että jos me "hänen kanssaan kärsimme", niin me myös hänen kanssaan kirkastumme. "Kun Kristus, joka on meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin _hänen kanssaan_ ilmestytte _kirkkaudessa,"_ ja "silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa _niinkuin aurinko"_. -- Room. 8: 17; 2 Tim. 2: 11, 12; Kol. 3: 4; Matt. 13: 43.

Nyt tuntuu kaikista muista paitsi niistä, jotka ovat siinneet uuteen mieleen ottamalla vastaan "Kristuksen mielen", ikäänkuin ne lupaukset, joihin me uskomme, ja ne toiveet, jotka meitä elvyttävät, olisivat kuviteltuja ja liian epätodenmukaisia, jotta niihin voisi luottaa ja antaa niiden määrätä menettelytapamme. Tulevana aikakautena, kun Jumala on "vuodattava henkensä kaiken lihan yli", niinkuin hän nykyisenä aikakautena vuodattaa sen "palvelijoidensa ja palvelijattariensa" yli, silloin tulevat kaikki ymmärtämään ja pitämään arvossa ne lupaukset, jotka "pieni lauma" nyt itsellensä omistaa. Ja he tulevat iloitsemaan seurakunnan kuuliaisuudesta ja korotuksesta, sanoen: "Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen morsiamensa on valmistanut itsensä." (Ilm. 19: 7.) He tulevat iloitsemaan siitä, että seurakunta, jonka kautta siunauksen virrat silloin vuotavat heille, on kirkastettu. Ja joskin he tulevat näkemään, että ne "kalliit ja suuret lupaukset", jotka Voideltu (pää ja ruumis) on perinyt, eivät ole heitä varten, vaan ovat täyttyneet meissä, niin on se opetus, joka seurakunnan kautta on tehty havainnolliseksi, tuleva heille siunaukseksi. Ja kun he rientävät saavuttamaan niitä siunauksia, _jotka silloin tarjotaan heille_, tulevat he käyttämään hyväkseen seurakunnan esimerkkiä ja kirkastamaan Jumalaa seurakunnan tähden. Mutta tämä tieto ei tule herättämään kateuden himoa, sillä uuden järjestyksen vallitessa tulee täydellisen inhimillisen luonteen saavuttaminen täysin tyydyttämään heitä ja on heidän mielestänsä toivottavampi kuin heidän luontonsa muutos.

Silloin salaisuus on loppunut, sillä maailma on silloin käsittävä, että se oli Jumalan henki Kristuksessa ja Kristuksen henki meissä -- Jumala ilmestynyt lihassa --, jonka he tähän asti olivat väärinkäsittäneet. Silloin he näkevät, ettemme olleet hulluja emmekä houkkia, vaan että me valitsimme paremman osan, kun riensimme saavuttamaan niitä rikkauksia, niitä kunniasijoja ja sitä kruunua, joita he eivät nähneet, mutta jotka kuitenkin ovat ikuiset.

Mitä aikaan tulee, niin on Jumalan salaisuus päättyvä seitsemännen pasuunan (kuvauksellisessa merkityksessä) kaikuessa. (Ilm. 10: 7). Tämä koskee salaisuutta sen kahdessa merkityksessä, missä sanaa käytetään: salaisuus tai Jumalan _suunnitelman_ salaiset puolet julistetaan silloin ja nähdään kirkkaasti samoinkuin "Jumalan salaisuus", seurakunta, tämän suunnitelman toteuttaja. Molemmat päätetään silloin. Salaisuus, kätketty suunnitelma, on silloin valinnut täyden määrän Kristuksen ruumiin jäseniä, ja tästä seuraa, että _se, Kristuksen ruumis_, on silloin tullut täydelliseksi. Suunnitelma lakkaa olemasta salaisuus, koska ei enään ole syytä, miksi se edelleen pidettäisiin salassa. Tämän salaisuuden suuruus, joka on niin kauvan pidetty peitettynä, ja jonka lupaukset, esikuvat ja vertaukset ovat kätkeneet, samoinkuin se ihmeellinen armo, joka suodaan niille, jotka ovat kutsutut tämän salaisuuden osallisuuteen (Ef. 3: 9), antavat meille viittauksen, että se työ, joka on täyttyvä, ja jota Jehova on antanut ihmiskunnan odottaa ja toivoa kuuden tuhannen vuoden kuluessa, täytyy olla jättiläistyö, suuremmoinen työ, joka on niin suurten valmistusten arvoinen. Mitä siunauksia voimmekaan odottaa maailmalle, kun salaisuuden verho on otettu pois ja siunauksen virrat runsaina valuvat. Tämän tähden koko luomakunta huokaa ja tuskittelee aina tähän asti, _odottaen_ tämän salaisuuden täyttymistä -- Jumalan lasten ilmestymistä, jotka muodostavat luvatun "siemenen", jossa kaikki maan sukukunnat tulevat siunatuiksi. -- Room. 8: 19, 21, 22.

KUUDES LUKU

MEIDÄN HERRAMME TAKASINTULO JA SEN TARKOTUS: KAIKEN ENNALLEENASETTAMINEN.

Meidän Herramme toinen tuleminen on henkilökohtainen ja tapahtuu ennen tuhatvuotisaikakautta. -- Sen suhde ensimäiseen tulemiseen. -- Seurakunnan valitseminen ja maailman kääntäminen. -- Valinta ja vapaa armo. -- Toivon vangit. -- Profeettain todistus ennalleenasettamisesta. -- Meidän Herramme takasintulo on selvästi seurakunnan ja maailman toivo.

"Ja hän lähettäisi teitä varten määrätyn Kristuksen Jeesuksen. Hänet oli taivaan otettava vastaan ja pidettävä niihin aikoihin, jolloin kaikki ennalleenasetetaan, ja joista Jumala on ammoisista ajoista asti puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta." -- Ap. t. 3: 20, 21.

Me luulemme, että kaikki, jotka tuntevat Raamatun, myöntävät ja uskovat meidän Herramme tarkotuksen olleen, että hänen opetuslapsensa ymmärtäisivät, että hän jotakin tarkotusta varten, jollakin tavalla ja jonakin aikana tulisi takasin. On totta, että Jeesus sanoi: "Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti" (Matt. 28: 20), ja henkensä ja sanansa kautta on hän aina ollut seurakunnan kanssa, johtaen, halliten, lohduttaen ja ylläpitäen pyhiään kaikissa heidän murheissaan. Mutta joskin seurakunta siunauksellisella tavalla on ollut tietoinen siitä, että Herra on tuntenut kaikki sen tiet, ja että hän on alituisesti pitänyt siitä huolta ja rakastanut sitä, niin ikävöi se kuitenkin hänen luvattua henkilökohtaista takasintulemistaan, sillä kun hän sanoi: "Ja kun minä olen mennyt pois ja valmistanut teille sijan, tulen minä takasin" (Joh. 14: 3), niin tarkotti hän varmaan sillä _toista henkilökohtaista tulemista_.

Toiset arvelevat, että hän tarkotti hengen vuodattamista helluntaina, toiset, että hän tarkotti Jerusalemin hävitystä j.n.e.; mutta nämä sivuuttavat nähtävästi sen seikan, että Raamatun viimeisessä kirjassa, joka kirjotettiin kuusikymmentä vuotta helluntain jälkeen ja kaksikymmentä kuusi vuotta Jerusalemin hävityksen jälkeen, puhuu hän, joka oli kuollut ja nyt elää, kysymyksessä olevasta tapauksesta vielä kuuluvana tulevaisuuteen, sanoen: "Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minulla mukanani." Ja hengen elähyttämä Johannes vastaa: "Amen, tule Herra Jeesus:" -- Ilm. 22: 12, 20.

Hyvin monet arvelevat, että kun syntinen kääntyy, on se osa Kristuksen tulemista, sekä että hän tällä tavalla on jatkava tulemistaan, kunnes koko maailma on kääntynyt. Silloin, sanovat he, on hän täydelleen tullut.

He unohtavat nähtävästi Raamatun todistuksen tässä asiassa, joka sanoo aivan päinvastaista heidän odotukselleen; ettei maailma Herran toisen tulemisen aikana ole läheskään kääntynyt Jumalan puoleen, että "viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja, sillä ihmiset tulevat olemaan itserakkaita... he rakastavat nautintoa enemmän kuin Jumalaa" (2 Tim. 3: 1--4), että "pahat ihmiset ja petturit tulevat menemään yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen". (V. 13.) He unohtavat Mestarin erityisen varotuksen pienelle laumalleen: "Pitäkää vaari itsestänne, ettei... se päivä äkkiarvaamatta yllättäisi _teitä_; sillä se kohtaa niinkuin _paula_ kaikkia, jotka asuvat koko maan pinnalla." (Luuk. 21: 34, 35.) Kun jälleen sanotaan: "Kaikki maan sukukunnat parkuvat", kun he näkevät hänen tulevan (Ilm. 1: 7), voimme olla vakuutetut, ettei tehdä pienintäkään viittausta syntisen kääntymisestä. Valittavatkohan kaikki syntisen kääntymistä? Päinvastoin, jos tämä paikka, kuten melkein kaikki myöntävät, tarkottaa Kristuksen läsnäoloa maan päällä, niin opettaa se, etteivät kaikki maan päällä tule rakastamaan hänen ilmestystään, jota he varmaan tekisivät, jos he kaikki olisivat kääntyneet.

Toiset odottavat todellista Herran tuloa ja läsnäoloa, mutta _siirtävät_ tämän _ajan_ kauvas eteenpäin väittäessään, että maailma täytyy kääntyä seurakunnan vaivannäön kautta sen nykyisessä asussa, ja sillä tavalla alkaisi tuhatvuotisaikakausi. He sanovat, että kun maailma on kääntynyt ja Saatana sidottu ja Herran tunteminen täyttää koko maan, ja kun kansat eivät enää harjaannu sotimaan, silloin on seurakunnan työ nykyisessä asussaan päättynyt, ja että silloin, kun se on täyttänyt tämän suuren ja vaikean tehtävän, tulee Herra ratkaisemaan maan tärkeät asiat, palkitsemaan uskovaiset ja tuomitsemaan syntiset kadotukseen.

Muutamat Raamatun paikat, irrotettuina yhteydestään, näyttävät puhuvan tämän otaksuman puolesta, mutta kun tarkastetaan Jumalan sanaa ja suunnitelmaa kokonaisuudessaan, niin huomataan, että kaikki nämä paikat puhuvat aivan päinvastaisen mielipiteen puolesta, nimittäin että Kristus tulee, ennenkuin maailma on kääntynyt, sekä että hänen hallituksensa tarkotus on kääntää maailma; että seurakunta nyt on asetettu koetukselle, ja että voittajain palkinto on ensin tulla kirkastetuiksi ja sitten tulla osallisiksi yhdessä Herran Jeesuksen kanssa siitä hallituksesta, joka on Jumalan määräämä välikappale, jotta maailma tulisi siunatuksi ja kaikki luodut olennot Herran tuntemisen osallisuuteen. Tämä on Herran erityinen lupaus: "Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani." (Ilm. 3: 21.) "Ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta." -- Ilm. 20: 4.

On kaksi Raamatun kohtaa, joihin ne, jotka väittävät, ettei Herran tuleminen tapahdu ennenkuin tuhatvuotisen valtakunnan perästä, pääasiassa perustautuvat, ja niihin tahdomme tässä kiinnittää huomiomme. Toinen on: "Tämä valtakunnan evankeliumi saarnataan koko maailmassa todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu." (Matt. 24: 14.) Väitetään, että tämä tarkottaa maailman kääntymistä ennen evankeliumiaikakauden loppua. Mutta _todistaminen_ maailmalle ei merkitse maailman kääntämistä. Kysymyksessä oleva Raamatun paikka ei sano millä tavalla todistus otetaan vastaan. Tämä todistaminen on jo tapahtunut. Vuonna 1861 osottivat raamattuseurain kertomukset, että evankeliumi oli julistettu kaikilla maan kielillä, joskaan maan miljoonat ihmiset eivät olleet ottaneet sitä vastaan. Ei edes puoletkaan maapallolla nykyään elävästä tuhannesta kuudestasadasta miljoonasta ole koskaan kuullut mainittavan Jeesuksen nimeä. Kuitenkin on mainitun lauseen ehto täytetty: evankeliumi on saarnattu koko maailmassa _todistukseksi_ kaikille _kansoille_.

Apostoli sanoo (Ap. t. 15: 14), että evankeliumin _päätarkotus_ tänä aikakautena on ollut "ottaa kansa" Kristuksen nimeen -- voittava seurakunta, joka hänen toisessa tulemisessaan yhdistetään häneen ja saa hänen nimensä. Maailmalle todistaminen on tänä aikana sivutarkotus.

Toinen Raamatun paikka on: "Istu oikealle puolelleni, siihen asti kun minä panen vihollisesi sinun jalkaisi astuinlaudaksi." (Ps. 110: 1.) Hapuileva, epämääräinen käsitys tästä lauseesta tuntuu olevan se, että Kristus istuu jollakin aineellisella valtaistuimella jossakin taivaassa, kunnes seurakunta on tehnyt kaikki hänelle kuuliaisiksi, ja että hän sitten tulee hallitsemaan. Tämä käsitys on väärä. Tässä ajateltu Jumalan valtaistuin ei ole aineellinen, vaan tarkottaa se hänen korkeaa valtaansa ja hallitustansa, ja Herra Jeesus on korotettu olemaan osallinen tässä hallituksessa. Paavali selittää: "Jumala on hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman," Hän on antanut hänelle _vallan_, joka lähinnä Isän valtaa on kaikkia muita korkeampi Jos Kristus istuu aineellisella valtaistuimella, kunnes hänen vihollisensa on pantu hänen jalkainsa astuinlaudaksi (kunnes he kaikki ovat voitetut), niin ei hän voi luonnollisestikaan tulla, ennenkuin kaikki on tullut hänen valtikkansa alle. Mutta jos "oikea puoli" ei merkitse määrättyä paikkaa tai istuinta, vaan niinkuin me väitämme voimaa, valtaa, herrautta, niin seuraa siitä, että kysymyksessä oleva lause ei millään tavoin vastusta toista raamatunpaikkaa, joka opettaa, että hän sillä vallalla, jolla hän on varustettu, tulee "tekemään kaikki itsellensä alamaiseksi". (Fil. 3: 21.) Esim., kun me sanomme, että keisari Wilhelm istuu Saksan valtaistuimella, niin emme silloin ajattele kuninkaanistuinta, jolla hän itse asiassa hyvin harvoin istuu. Kun sanomme, että hän istuu valtaistuimella, niin tarkotamme, että hän hallitsee Saksaa. Oikea puoli merkitsee korkeinta arvoa, ylhäisintä asemaa tai suurinta suosiota, lähinnä korkeinta hallitusta. Siten korotettiin tai asetettiin Bismarck Saksan keisarivallan oikealle puolelle, ja Joosef oli Faaraon oikealla kädellä Egyptin valtakunnassa -- ei kirjaimellisesti, vaan tavallisen lauseparren mukaan. Jeesuksen sanat Kaifaalle sopivat yhteen tämän ajatuksen kanssa: "Tästälähin saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä." (Matt. 26: 64.) Hän on oleva oikealla puolella, kun hän tulee, ja hän on pysyvä oikealla puolella tuhatvuotisen valtakunnan aikana ja myös aina.

Lähemmästä Jumalan ilmotetun suunnitelman tutkimisesta on seuraava laveampi käsitys niinhyvin ensimäisen kuin toisen tulemisen tarkotuksesta, ja meidän tulee muistaa, että molemmat tapaukset suhtautuvat toisiinsa kuten saman suunnitelman osat. Ensimäisen tulemisen erityinen tarkotus oli _lunastaa_ ihmiset; ja toisen tulemisen erityinen tarkotus on _ennalleenasettaa_, siunata ja vapauttaa lunastetut. Sitten kun Vapahtajamme oli antanut elämänsä kaikkien lunastukseksi, meni hän ylös taivaaseen esittääkseen tämän uhrin Isälle, sovittaen siten ihmisen vääryyden. Hän viipyy siellä ja sallii "tämän maailman ruhtinaan" jatkaa pahan herrautta, kunnes "morsian, Karitsan emäntä" on valittu, jonka ollakseen tällaisen kunnian _arvoinen_ täytyy voittaa nykyisen pahan maailman vaikutuksen. Silloin on se aika tullut, jolloin ihmiskunnan suuri siunaamistyö, jonka hänen uhrinsa on taannut, on alkava, ja hän on lähtevä siunaamaan maan kaikkia sukukuntia.

Tosin olisi ennalleenasettamis- ja siunaamistyö voinut alkaa heti, niin pian kun Lunastaja oli suorittanut lunastushinnan, ja olisi siinä tapauksessa Messian tuleminen tapahtunut ainoastaan kerran ja valtakunta ja siunaustyö heti alkanut, kuten apostolit ensin odottivat. (Ap. t. 1: 6.) Mutta Jumala on "meitä varten" -- kristillistä seurakuntaa varten -- "pitänyt huolta jostakin paremmasta" (Hebr. 11: 40). Meidän tähtemme on siis Kristus-henkilön hallitus erotettu pään kärsimisen ajasta yhdeksäntoista vuosisadan kautta.

Tämä aikakausi ensimäisen ja toisen tulemisen välillä, kaikkien lunastamisen ja kaikkien siunaamisen välillä, on aijottu seurakunnan, Kristuksen ruumiin koettelemista ja valitsemista varten; muuten olisi ainoastaan yksi tuleminen tapahtunut, ja työ, joka suoritetaan hänen toisen läsnäolonsa aikana, tuhatvuotiskautena, olisi seurannut Jeesuksen ylösnousemista. Tai sen sijaan kun me sanomme, että toisen tulemisen työ olisi välittömästi seurannut sitä, mikä ensimäisessä tulemisessa tehtiin, niin sanokaamme mieluummin, että ellei Jehova olisi päättänyt valita "pientä laumaa", "Kristuksen ruumista", ei ensimmäinen tuleminen olisi sattunut silloin, kun se tapahtui, vaan olisi tapahtunut toisen tulemisen yhteydessä, ja niin olisi ollut ainoastaan _yksi_ tuleminen. Sillä Jumalalla on selvästi ollut tarkotuksena _sallia_ pahan olla vallassa kuudentuhannen vuoden kuluessa ja seitsemäntenä vuosituhantena puhdistaa ja asettaa kaikki ennalleen.

Siten me näemme, että Jeesuksen tulo uhrina ja syntisten lunastuksena tapahtui juuri niin paljon ennen siunaus- ja ennalleenasettamisaikaa, kuin tarvittiin hänen "kanssaperillistensä pienen lauman" valitsemiseksi. Tämä on muutamille selvitettävä sen näennäisen viivytyksen Jumalan puolelta, ettei hän vielä anna niitä siunauksia, jotka ovat luvatut, ja jotka lunastus on valmistanut. Siunaukset tulevat määrättynä aikakautena alkuperäisen suunnitelman mukaan, joskin -- ihanan tarkotuksen tähden -- hinta maksettiin paljon aikasemmin kuin ihmiset olisivat voineet odottaa.

Apostoli ilmottaa, että Jeesus on ollut poissa maan päältä -- taivaassa -- koko sinä välillä olevana aikana, joka ulottuu hänen taivaaseenastumisestaan ennalleenasettamisajan tai tuhatvuotisajan alkuun asti: "Hänet oli taivaan otettava vastaan ja pidettävä niihin aikoihin asti, jolloin kaikki asetetaan ennalleen" j.n.e. (Ap. t, 3: 21.) Kun Raamattu siis opettaa, että Herramme toisen tulemisen tarkotus on kaiken ennalleenasettaminen, ja kun hänen esiintymisensä aikana kansat eivät läheskään ole kääntyneet, vaan vihastuvat (Ilm. 11: 18) ja tekevät vastarintaa, niin täytyy myöntää, että joko on seurakunta lähetystehtävässään epäonnistunut, ja Jumalan suunnitelma tähän nähden rauennut, tai sitten on niin, kun olemme väittäneet ja näyttäneet, että seurakunnalta ei ole vaadittu maailman kääntämistä tänä aikakautena, vaan on sen tehtävänä ollut saarnata evankeliumia koko maailmassa _todistukseksi_ ja Jumalan johdolla valmistua suurta tulevaa tehtäväänsä varten. Jumala ei ole millään tavalla kuluttanut kykyään maailman kääntämiseksi. Päinvastoin, hän ei ole vielä _yrittänytkään_ kääntää maailmaa.

Tämä tuntunee muutamista omituiselta väitteeltä, mutta heidän tulee ajatella, että jos Jumala olisi ryhtynyt tällaiseen työhön, niin olisi hän silminnähtävällä tavalla siinä epäonnistunut, sillä niinkuin me olemme havainneet, on olemassa ainoastaan vähäpätöinen murto-osa maan tuhansista miljoonista, joka koskaan on kuullut siitä _ainoasta_ nimestä, jossa kunkin täytyy pelastua. Me olemme ainoastaan voimakkain sanoin esittäneet, mitä muutamat etevimmistä lahkoista -- baptistit, presbyteriaanit ja monet muut -- uskovat ja opettavat, että Jumala nyt määrää ja valitsee maailmasta "pienen joukon", seurakunnan. He esittävät, että Jumala ei tee mitään muuta, kun että hän valitsee tämän seurakunnan, kun me sitävastoin havaitsemme Raamatun vielä opettavan askeleen eteenpäin jumalallisessa suunnitelmassa: maailman ennalleenasettamisen, joka on tapahtuva valitun seurakunnan kautta, sitten kun tämä on tullut täysilukuiseksi ja kirkastettu. Tämä "pieni joukko" voittajia tänä evankeliumin aikakautena muodostaa ainoastaan sen "siemenen" ruumiin, jossa tai jonka kautta kaikki maan sukukunnat tulevat siunatuiksi.

Niiden, jotka väittävät, että Jehova kuudentuhannen vuoden kuluessa on koettanut kääntää maailmaa ja aina epäonnistunut, täytyy huomata miten vaikeata on sovittaa tällaisia mielipiteitä Raamatun vakuutuksen kanssa, että kaikki Jumalan aikomukset tulevat täyttymään, sekä että hänen sanansa eivät tule tyhjänä palaamaan, vaan on _se_ menestyvä, _jota varten se on lähetetty_. (Jes. 55: 11.) Se, että maailma ei vielä ole kääntynyt, ja että Herran tunto ei vielä täytä maata, todistaa sen, ettei sitä vielä ole _lähetetty_ siinä tarkotuksessa.

Tämä vie kahteen eri ajatukseen, jotka vuosisatoja ovat erottaneet kristityt toisistaan, nimittäin valintaan ja vapaaseen armoon. Ei ainoakaan raamatuntutkija kiellä, etteikö näillä näennäisesti vastakkaisilla opeilla olisi tukea Raamatussa. Tämä seikka täytyy johtaa meidät heti otaksumaan, että molemmat tavalla tai toisella täytyvät olla tosia; mutta millään muulla tavalla ei niitä voi yhdistää kuin ottamalla huomioon taivaallisen lain, _järjestyksen_, sekä "jakamalla oikein totuuden sanaa" tämän aineen suhteen. Tämä järjestys, sellaisena kuin se on esitetty aikakausien suunnitelmassa, on, jos se otetaan varteen, selvästi osottava, että nykyisinä ja menneinä aikajaksoina on valintaa tapahtunut, mutta tämän vastakohta on niin kutsuttu vapaa armo, Jumalan armonosotus maailmaa kohtaan ylimalkaan tuhatvuotiskautena. Jos pitää muistissa aikakausien ja hallituksien eroavat piirteet, joista me teimme esityksen eräässä edellisistä luvuista, ja kaikki ne paikat, jotka tarkottavat valtaa ja vapaata armoa, tutkitaan ja asetetaan oikeaan aikaan, niin huomataan, että kaikki ne, jotka käsittelevät valintaa, koskevat nykyisiä ja menneitä ajanjaksoja, kun sitävastoin ne, jotka opettavat vapaata armoa, täysin soveltuvat lähinnä tulevaan aikakauteen.

Raamatun opin mukaan ei valinta kuitenkaan ole mielivaltaista pakottamista tai välttämätön kohtalo, kuten sen puolustajat tavallisesti uskovat ja opettavat, vaan tapahtuu valinta kelvollisuuteen ja sopivaisuuteen nähden Jumalan erityistä tarkotusta varten, tätä varten järjestetyn aikakauden kuluessa.

Vapaan armon oppi, jota arminiaanit puolustavat, on paljon suurempi Jumalan armon ilmaus, kuin mitä sen innokkaimmat puolustajat koskaan ovat opettaneet Jumalan armo tai suosio Kristuksessa on aina vapaa siinä merkityksessä, että se on ansaitsematon; mutta aina ihmisen syntiinlankeemisesta nykyaikaan asti ovat Jumalan armonosotukset rajottuneet määrättyihin yksityisiin henkilöihin, kansoihin ja luokkiin, kun sitävastoin tulevana aikakautena kutsutaan koko maailma osallisiksi niihin suosionosotuksiin sellaisilla ehdoilla, kun silloin kaikille tarjotaan ja ilmotetaan, ja kuka tahtoo saa silloin tulla juomaan elämän lähteestä ilmaiseksi. -- Ilm. 22: 17.

Jos me luomme katsauksen taaksepäin, niin huomaamme, että Aabraham ja muutamat hänen jälkeläisistään valittiin niiksi välikappaleiksi, joiden kautta luvattu siemen, joka oli siunaava maan kaikkia sukukuntia, oli tuleva. (Gal. 3: 29.) Me huomaamme myöskin Israelin valitsemisessa kaikkien kansojen keskuudesta Jumalan tarkotuksen olleen esikuvauksellisesti osottaa, miten tuo suuri työ maailman hyväksi oli tapahtuva. Sen vapautus Egyptistä, sen Kaanaan maa, sen eri liitot, sen lait, sen uhrit syntien tähden velan poistamiseksi ja kansan puhdistamiseksi sekä sen papisto tämän kaiken toimeenpanemista varten -- kaikki tämä esitti pienoiskoossa ja esikuvauksellisesti todellista papistoa ja todellisia uhreja ihmismaailman puhdistamiseksi. Jumala sanoi, puhuen kansalle: "Kaikkien sukukuntien keskuudessa maan päällä olen minä ainoastaan teistä pitänyt erityistä huolta." (Am. 3: 2.) Ainoastaan tämän kansan Jumala tunsi, kunnes Kristus tuli, niin vieläpä jälkeenkin päin, sillä hänen toimintansa rajottui heihin, eikä hän sallinut oppilaittensa mennä toisten luo -- sanoen, kun hän lähetti heidät: "Älkää lähtekö pakanain luo älkääkä menkö mihinkään samarealaisten kaupunkiin." Minkätähden niin, Herra? Koska selittää hän, "minua ei ole lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden lammasten luo." (Matt. 10: 5, 6; 15: 24.) Heitä varten omisti hän koko aikansa aina kuolemaan asti, ja siellä teki hän ensimäisen työnsä maailman hyväksi, ensimäisen sovellutuksen vapaasta ja rajattomasta ylitsevuotavasta armosta, joka "aikanaan" on todellakin tuleva siunaukseksi kaikille.

Tätä Jumalan suuremmoisinta lahjaa ei ole rajotettu kansaan eikä luokkaan nähden. Se ei ollut ainoastaan Israelia varten, vaan koko maailmaa varten, sillä Jumalan armosta maistoi Jeesus Kristus kuoleman _kaikkien_ puolesta. -- Hebr. 2: 9.