Part 7

Tämän aikakauden kanssa loppuu "nykyinen paha maailma", ja huomaa tarkoin, miten Jumalan syvät aikomukset kaikesta huolimatta ovat varmasti menneet eteenpäin varman ja määrätyn suunnitelman mukaan, täsmällisessä aikajärjestyksessä, jonka hän on määrännyt, joskin hän nykyään antaa pahan hallita näennäisesti asialleen vahingoksi! Tämän ajanjakson lopussa ja sitä seuraavan tuhatvuotisajan sarastuksessa sidotaan Saatana ja hänen valtansa kukistetaan, joka tapaus on valmistus Kristuksen valtakunnan toimeenpanemiselle ja tulevan maailman alkamiselle, jossa "vanhurskaus asuu".

Tuhatvuotinen valtakunta on Ilm. 20: 4 mainitun aikakauden yleinen nimitys. Se käsittää ne tuhannen vuotta, jolloin Kristus hallitsee, tuon tulevan maailman ensimäisen ajanjakson. Tuhatvuotiskauden aikana asetetaan kaikki ne ennalleen, joka Aadamin lankeemuksen kautta menetettiin (Ap. t. 3: 19--21), ja ennen sen loppua ovat kaikki kyyneleet poispyyhityt. Sen rajojen toisella puolella, tulevissa autuaallisissa ajanjaksoissa, ei kuolemaa ole enää oleva, ei myöskään itkua, eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt. (Ilm. 21: 4.) Jumalan ilmestykset eivät ulotu kauemmaksi, ja siihen me pysähdymme.

Me olemme tässä luoneet ainoastaan katsauksen tämän aikakausisuunnitelman ulkopiirteisiin. Kuta enemmän sitä tutkimme, sitä paremmin huomaamme sen täydellisen sopusoinnun, ihanuuden ja järjestyksen. Joka aikakaudella on tehtävänsä, joka on välttämätön Jumalan suunnitelman kehitystä varten yhtenä kokonaisuutena. Suunnitelma on eteenpäin kulkeva suunnitelma, joka vähitellen kehittyy aikakaudesta aikakauteen, ylöspäin ja eteenpäin jumalallisen arkkitehdin alkuperäisen suunnitelman suuremmoista täyttämistä kohti, joka arkkitehti tekee kaikki "oman tahtonsa neuvon mukaan." (Ef. 1: 11.) Ei ainoakaan näistä aikakausista ole hetkeäkään liian lyhyt tai liian pitkä täyttääkseen tehtäväänsä. Jumala on taitava hallitsija sekä aikaan että varoihin nähden, vaikkakin hänen mahdollisuutensa ovat äärettömät, eikä ole niin ilkeämielistä valtaa, joka hetkeksikään voisi hidastuttaa tai estää hänen suunnitelmiaan. Kaikki, sekä paha että hyvä, vaikuttaa Jumalan johtaessa ja hallitessa hänen tahtonsa toteuttamiseksi.

Järjen mielestä, joka ei ole oppinut eikä kehittynyt, ja joka voi nähdä ainoastaan vähän Jumalan suunnitelman monimutkaisesta koneistosta, näyttää kaikelta puuttuvan järjestystä tai näyttää se epäselvältä, ja epäonnistuneelta, samoinkuin lapsen mielestä monimutkainen koneisto kokonaisuudessaan tai osissaan. Sen kypsymättömälle ja kehittymättömälle ymmärrykselle on se käsittämätön asia, ja pyörien ja hihnojen vastakkaisiin suuntiin kulkevat liikkeet ovat pelkkää sekasotkua. Mutta kehittyminen ja lähempi tutkiminen on osottava, että näennäinen sekaannus on ihana sopusointu, joka tuottaa hyviä tuloksia. Totisesti oli kone onnistunut laitos yhtähyvin ennenkuin lapsi sen käynnin käsitti, kuin jälkeenkinpäin. Niinkuin Jumalan suunnitelma nyt ja aikakausien kuluessa on ollut menestyksellisessä toiminnassa, niin on ihminen saanut riittävän kasvatuksen, jotta hän käsittäisi, ei ainoastaan sen monimutkaisen tavan, jolla se työskentelee, vaan voisi myös nauttia sen siunatuista tuloksista.

Kun me jatkamme jumalallisen suunnitelman tutkimusta, niin on välttämätöntä, että pidämme muistissa nämä ajanjaksot ja niiden erityiset omituisuudet ja tarkotukset, sillä _ei missään_ niistä _yksiksensä_ voi suunnitelmaa nähdä, _vaan ainoastaan kaikissa yhteisesti_, samoinkuin yksi rengas ei muodosta ketjua, vaan useat renkaat toisiinsa liitettyinä muodostavat ketjun. Me saamme oikeat käsitykset suunnitelmasta kokonaisuudessaan, jos me otamme vaarin jokaisen yksityisen osan huomattavista piirteistä, ja me tulemme sillätavoin kykeneviksi oikealla tavalla jakamaan totuuden sanaa.

Sitä, mitä sanassa sanotaan _toisesta_ aikakaudesta tai hallituksesta, ei saa sovelluttaa toiseen, sillä se, mikä koskee jotakin _erikoista_ aikakautta, ei ole aina totta johonkin toiseen nähden. Nykyajassa. esimerkiksi olisi väärin sanoa, että Herran tunteminen täyttää koko maan, tai että olisi tarpeetonta sanoa lähimmäiselleen: Tunne Herraa. (Jes. 11; 9, Jer. 31: 34.) Tämä ei ole totta nykyiseen aikakauteen nähden eikä voi tulla todeksi, ennenkuin Herra tulonsa jälkeen on perustanut valtakuntansa, sillä tänä aikakautena on monta harhaan vievää petosta ollut olemassa, ja meille sanotaan, että vieläpä itse aikakauden lopussa, "_viimeisinä päivinä_... pahat ihmiset ja petturit tulevat menemään yhä kauemmaksi pahuudessa, eksytyksessä ja eksymisessä". (2 Tim. 3: 1, 13.) Messiaan hallituksen tulos tulee olemaan se, että tieto ja vanhurskaus peittävät maan, niinkuin vesi peittää meren pohjan.

Samankaltainen ja yhtä tavallinen erehdys on luulla, että Jumalan valtakunta nyt on perustettu ja hallitsee maata, ja että hänen tahtonsa tapahtuu kansojen keskuudessa. Tämä on selvästi kaukana totuudesta, sillä tämän maailman valtakuntia ylläpitää ja rikastuttaa sorto, vääryys ja petos niin suuressa määrässä, kuin enentyvä valistus sitä sallii. Saatanan, joka nyt vielä on "tämän maailman ruhtinas", täytyy ensin tulla sidotuksi, ja niiden valtakuntien, joita hän nyt hallitsee, tulla Herran ja hänen Voideltunsa omaksi, kun hän ryhtyy suureen valtaansa ja on hallitseva kaikkea.

Enemmän lempeä sinuun.

Jeesus, sua rakastaa tahdon mä ain'. Siksi sua kaihoten katselen vain. Pyytää siis sydämen Jeesus, nyt enemmän lempeä vaan.

Kerran mä halusin riemua maan. Nyt minä sinussa kaikkeni saan. Pyyntöni ompi tuo; lempeäs' mulle suo enemmän vaan.

Silloin jos murheita, tuskaakin saan, tahtoni taipumaan auttaa ne vaan. Kuiskaavat minulle: Jeesus, oi sinulle kaikkeni vaan.

Kiitos on viimeinen kuiskaus mun. Jäähyväishuutoni: Ain' olen sun. Pyyntön' on siksi vain: Auta, oi Jeesus ain' lempimään sua!

VIIDES LUKU.

"SE SALAISUUS, JOKA ON OLLUT KÄTKETTYNÄ MAAILMAN ALUSTA JA SUKUPOLVIEN ALKAMISESTA ASTI, MUTTA JOKA NYT ON ILMOTETTU HÄNEN PYHILLEEN." -- KOL. 1: 26. --

Ensimäinen lupaus ainoastaan heikko valojuova -- Aabrahamille annettu lupaus. -- Lupauksen aika pidennetty. -- Salaisuus alkaa selvitä helluntaina. -- Mikä on salaisuus. -- Miksi se niin kauan oli kätkettynä. -- Se on yhä edelleen salaisuus maailmalle. -- Se on aikanaan kaikille selviävä. -- Aika, jolloin salaisuus on loppuva.

Samaan aikaan kuin ihmiskunta sai käydä pahan koulua ymmärtämättä sen tarpeellisuutta, lausui Jumala monen monta kertaa aikomuksensa ennalleenasettaa ja siunata se tulevan lunastajan kautta. Mutta kuka tämä lunastaja oli oleva, oli salaisuutena neljätuhatta vuotta, ja vasta Kristuksen ylösnousemisen jälkeen alkoi se kirkkaasti ja selvästi ilmetä kristillisen eli evankeelisen aikakauden alussa.

Jos luomme silmäyksen takasin siihen aikaan, kun ensimäiset vanhempamme kadottivat elämän ja paratiisin autuuden, niin näemme heidät synnin oikeutettua rangastusta kärsien täynnä huolia ja vaivaa ja ilman muuta toivon tuiketta, kuin se, minkä he voivat saada tuosta hämärästä esityksestä, jonka mukaan vaimon siemen oli rikkipolkeva käärmeen pään. Vaikkakin tämä myöhempien tapausten valossa on meille suuresta merkityksestä, niin oli se heille ainoastaan heikko ja epävarma valojuova. Lähemmä kaksituhatta vuotta kului ilman minkäänlaista todistusta sen toteutumisesta.

Noin kaksi tuhatta vuotta sen jälkeen kutsui Jumala Aabrahamin ja lupasi, että hänen siemenessänsä kaikki maan sukukunnat tulisivat siunatuiksi. Tämä kuulosti siltä, kun Jumala vielä pitäisi kiinni kerran lausutusta päätöksestään ja nyt aikoisi panna sen täytäntöön. Aika riensi; luvattu Kaanaan maa ei vielä ollut hänen hallussaan. Aabraham ja Saara alkoivat vanheta eikä heillä vielä ollut perillistä. Aabraham arveli, että hänen täytyi auttaa Jumalaa hänen lupauksensa täyttämisessä, ja Ismael syntyi. Mutta hänen apuaan ei kaivattu, sillä _aikanaan_ syntyi Iisak, toivon ja lupauksen lapsi. Silloin näytti siltä, kuin se, joka on hallitseva ja siunaava kansat, olisi tullut. Mutta ei: vuodet vierivät, ja kaikesta päättäen oli Jumalan lupaus rikkoutunut, sillä Iisak kuoli samoinkuin hänen perillisensä, Jaakob. Mutta muutamat harvat pitivät vielä varmasti kiinni lupauksista, ja Jumala hyväksyi ja lujitti heidän uskonsa, sillä sen liiton, "jonka hän teki Aabrahamin kanssa", varmensi "hänen valansa Iisakille", ja hän hyväksyi sen "Jaakobille laiksi, Israelille ikuiseksi liitoksi." -- 1 Aik. 16: 15--17.

Jaakobin kuollessa kutsuttiin ensi kerran hänen jälkeläisiään _Israelin kahdeksitoista sukukunnaksi_ ja Jumala tunnusti heidät "valituksi kansaksi" (1 Moos. 49: 28; 5 Moos. 26: 5). Tällöin näytti ikäänkuin se toive olisi lähellä toteutumistaan, että tämä kansa kokonaisuudessaan, Aabrahamin luvattuna siemenenä, saisi haltuunsa Kaanaan maan sekä hallitsisi ja siunaisi koko maailman, sillä sen suosion perustuksella, jota he Egyptissä nauttivat, alkoivat he jo tulla mahtavaksi kansaksi, Mutta toiveet melkein tukahtuivat, ja lupaus aivan unohtui, kun egyptiläiset, saatuaan heidät valtaansa, pitivät heitä kauvan aikaa orjuudessa.

Jumalan lupaukset olivat todellakin kätketyt hämäryyteen, ja hänen tiensä näyttivät tutkimattomilta. Määrättynä aikana tuli kuitenkin Mooses, suuri lunastaja, jonka kautta Jumala vei heidät orjuudesta ja teki suuria ihmeitä heidän tähtensä. Ennenkuin he vallottivat Kaanaan maan, kuoli tämä suuri vapauttaja, mutta Jumalan puhetorvena selitti hän: "Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljistänne." (5 Moos. 18: 15; Ap. t. 3: 22.) Tämä antoi jonkun verran suuremman käsityksen Jumalan suunnitelmasta, sillä tämä ilmotti ei ainoastaan sen, että he kokonaisena kansana tavalla tai toisella olivat tekemisissä tulevan hallitus- ja siunaustyön kanssa, vaan myös että eräs heidän keskuudestaan valittu mies oli johtava heitä voittoon ja lupauksien täyttämiseen. Senjälkeen tuli Joosua, joka nimi merkitsee lunastajaa eli vapahtajaa, heidän johtajakseen, ja hänen avullaan voittivat he suuria voittoja ja menivät todellakin siihen maahan, joka liitossa oli luvattu. Nyt näytti varmaan heidän oikea johtajansa tulleen ja lupaus olevan täyttymäisillään.

Mutta Joosua kuoli, eivätkä he kansana millään tavalla edistyneet, ennenkuin he saivat Daavidin ja sitten Salomon kuninkaakseen. Silloin he saavuttivat suurimman kukoistuksensa mutta sen sijaan, että lupaus olisi täyttynyt, riistettiin heiltä pian valta ja he joutuivat maksamaan veroa toisille kansoille. Muutamat pitivät kuitenkin kiinni Jumalan lupauksista ja odottivat edelleen suurta lunastajaa, josta Mooses, Joosua, David ja Salomo olivat ainoastaan esikuvia.

Niihin aikoihin, kun Jeesus syntyi, odottivat kaikki Messiasta, tulevaa Israelin kuningasta, ja Israelin kautta maailman kuningasta. Mutta Israelin toivo tulevan kuninkaansa kunniasta ja ihanuudesta, jota hänen esikuvissa ja ennustuksissa osotettu suuruutensa ja valtansa kannusti, johti heidät sivuuttamaan joukon toisia esikuvia ja ennustuksia, jotka osottivat kärsimisen ja kuoleman työn välttämättömyyden syntisen lunastamiseksi, ennenkuin siunaus voisi tulla. Tätä kuvasi pääsiäislammas ennen heidän Egyptistä vapautumistaan, eläinten teurastaminen lakiliittoa annettaessa (Hebr. 9: 11--20; 10: 8--18) ja sovintouhrit, joita papisto vuodesta vuoteen lakkaamatta toimitti. He sivuuttivat myös profeettain todistukset, jotka "henki viittasi edeltäpäin ilmaistessaan Kristusta kohtaavia kärsimyksiä ja niiden jälkeen tulevaa kunniaa". (1 Piet. 1: 11.) Kun Jeesus tuli uhrina, niin eivät he sentähden tietäneet kuka hän oli: he eivät tunteneet etsikkoaikaansa. (Luuk. 19: 44.) Vieläpä hänen lähimmät seuralaisensa olivat hyvin ymmällä, kun Jeesus kuoli, ja kaihoten he sanoivat: "Me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin." (Luuk. 24: 21.) Nähtävästi olivat he luottamuksessaan häneen erehtyneet henkilön suhteen. He eivät nähneet, että heidän johtajansa kuolema oli välttämätön uuden liiton perustukseksi, joka juuri oli tuova siunaukset mukanaan, ja joka osaksi täytti lupauksen liiton. Kun he kuitenkin huomasivat, että hän oli noussut haudasta, alkoivat heidän kuihtuneet toiveensa jälleen elpyä (1 Piet. 1: 3), ja kun hän oli aikeessa jättää heidät, kysyivät he häneltä kauvan kyteneen ja usein viipyneen toiveensa suhteen, sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelin valtakunnan?" Että heidän toiveensa olivat itse asiassa oikeat, joskaan heidän ei tarvitsisi tietää aikaa, jolloin ne täyttyvät, näkyy Herran vastauksesta: "Ei teidän tule tietää aikoja tai hetkiä jotka Isä on valtansa nojalla määrännyt." -- Ap. t. 1: 6, 7.

Minkähän käänteen Jumalan suunnitelma nyt on tehnyt? lienevät opetuslapset kysyneet itseltään, kun Jeesus oli mennyt ylös, sillä meidän täytyy muistaa, että Herramme opetus valtakunnasta tapahtui pääasiallisesti vertauksien ja arvotusten tapaisten sanojen kautta. Hän oli sanonut heille: "Minulla on vielä paljo sanomista teille, mutta ette voi nyt kantaa sitä; mutta kun hän tulee, totuuden henki, opastaa hän teidät koko totuuteen. Hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teille kaikki, minkä olen sanonut teille." (Joh. 16: 12, 13; 14: 26.) He eivät siis voineet ymmärtää näitä asioita, ennenkuin helluntaisiunaus oli tullut.

Mutta vielä silloinkin kesti jokunen aika, ennenkuin he täysin ja selvästi ymmärsivät käsillä olevan työn ja sen sukulaisuuden alkuperäisen lupauksen kanssa. (Ap. t. 11: 9; Gal. 2: 2, 12, 14.) Kuitenkin näyttää siltä, kuin Jumala olisi käyttänyt heitä puhetorvinaan, ennenkuin he täysin ja selvästi ymmärsivätkään asioita, ja todennäköistä on, että heidän hengen elähyttämät sanansa syvemmin ja selvemmin ilmaisivat totuuden, kun mitä he itse täysin käsittivät. Lue esim. Jaakobin lausunto, jossa hän sanoo: "Simeon on kertonut kuinka Jumala ensi kerran ryhtyi ottamaan pakanoista kansan [morsiamen] nimelleen. Ja tämän kanssa profeettain sanat pitävät yhtä, sillä näin on kirjotettu: Sen jälkeen [kun tämä kansa on pakanamaailmasta koottu] minä palaan ja rakennan jälleen Daavidin luhistuneen majan [maallisen herrauden]; minä rakennan sen jälleen raunioistaan ja pystytän sen uudestaan." -- Ap. t. 15: 14--16.

Jaakob alkoi nähdä Jumalan huolenpidossa, evankeliumin viemisessä Pietarin kautta ensimäisille pakanain keskuudessa kääntyneistä ja Paavalin kautta pakanoille ylimalkaan, että suosio tulisi tänä aikakautena olemaan samanlainen uskovia juutalaisia ja pakanoita kohtaan. Hän katsoi sen jälkeen ennustuksiin ja huomasi niin olevan kirjotetun, sekä että sen jälkeen, kun tämän evankeliumiaikakauden työ on päättynyt, täyttyvät luonnolliselle Israelille annetut lupaukset. Vähitellen alkoivat muutamat harvat -- pyhät, Jumalan erityiset "ystävät" ymmärtää tuota suurta, niin kauan kätkettyä salaisuutta.

Paavali selittää (Kol. 1: 27), että tämä salaisuus, joka on ollut kätkettynä maailman alusta ja sukupolvien alkamisesta asti, mutta joka nyt on ilmotettu hänen pyhilleen, on

"Kristus teissä, kirkkauden toivo".

Tämä on suuri salaisuus, joka on ollut kätkettynä kaikkina edellisinä aikakausina, ja joka vielä on kätkössä kaikilta muilta paitsi erityiseltä luokalta, jonka muodostavat pyhät tai vihkiytyneet uskovaiset. Mutta mitä tarkottaa "Kristus teissä"? Me olemme nähneet, että Jeesus voideltiin pyhällä hengellä (Ap. t. 10: 38), ja siten me ymmärrämme, että hän on Kristus, Voideltu, sillä sana _Kristus_ merkitsee _voideltu_. Ja apostoli Johannes sanoo, että _se voitelu_, jonka _me_ (vihkiytyneet uskovaiset) olemme saaneet, _pysyy meissä_. (1 Joh. 2: 27.) Siis ovat pyhät tänä aikakautena voideltu joukko, voideltu Jumalan kuninkaiksi ja papeiksi (2 Kor. 1: 21; 1 Piet. 2: 9), sekä yhdessä Jeesuksen, päällikkönsä ja Herransa kanssa muodostavat Jehovan voidellun -- Kristus-henkilön (pään ja ruumiin).

Sopusoinnussa Johanneksen opin kanssa, että me myöskin olemme _voideltuja_, vakuuttaa Paavali meille, että tämä salaisuus, joka kuluneina aikakausina on ollut kätkettynä, mutta on nyt julistettu pyhille, on se, että _Kristus-henkilö_ (Voideltu) "ei ole _yksi_ jäsen, vaan niitä on siinä monta", samoin kuin ihmisruumis on _yksi_ ja siinä on monta jäsentä: mutta samoin kuin ruumiin kaikki jäsenet, vaikka luvultaan monta, muodostavat _yhden_ ruumiin, niin on myös Voidellun Kristus-henkilön laita. (1 Kor. 12: 12--28.) Jeesus on voideltu seurakunnan pääksi eli Herraksi, joka seurakunta on hänen ruumiinsa (tai morsiamensa, kun käytetään toista vertausta -- Ef 5: 25--30), ja yhdessä he muodostavat _luvatun "siemenen"_, -- suuren Lunastajan: "Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin _siementä, perillisiä_ lupauksen mukaan". -- Gal. 3: 29.

Apostoli varottaa huolellisesti seurakuntaa yltiöpäisten vaatimusten suhteen, sanoessaan Jeesuksesta, että Jumala on kaikki "laskenut hänen jalkaansa alle, ja pannut hänet kaiken pääksi ja antanut seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, jotta hän kaikessa olisi ensimäinen". (Ef. 1: 22, 23; Kol. 1: 18.) Vertaamalla ihmisruumiiseen osottaa hän kuitenkin ihanalla ja merkitsevällä tavalla meidän läheisen yhteytemme. Tätä samaa yhteyttä opetti Jeesus, sanoessaan: "Minä olen viinipuu, te olette oksat." -- Joh. 15: 5.

Meidän yhteyttämme Herran Jeesuksen kanssa Kristus-henkilön jäseninä, voidellussa joukossa, kuvaa sattuvalla tavalla pyramiidi. Kivi, joka muodostaa huipun, on itsessään pyramiidi. Toiset kivet voidaan rakentaa sen alle, ja jos ne soveltuvat yhteen huippukiven kaikkien määräävien särmien kanssa, niin tulee koko rakenne olemaan täydellinen pyramiidi. Kuinka ihanasti valaiseekaan tämä asemaamme "siemenen" -- "Kristus"-henkilön jäseninä. Liitettynä ja täydessä sopusoinnussa päämme kanssa olemme elävinä kivinä täydelliset; hänestä erillään emme ole mitään.

Jeesus, tuo täydellinen, on suuresti korotettu, ja me jättäydymme nyt hänelle, jotta meidät muodostettaisiin ja luotaisiin hänen esikuvansa mukaan, ja jotta me rakentuisimme Jumalan rakennukseksi. Tavallisessa rakennuksessa ei löydy mitään _huippu_ kulmakiveä, mutta meidän rakennuksessamme on huippukulmakivi, huippukivi, niinkuin on kirjoitettu: "Katso minä panen Sioniin valitun kallisarvoisen huippu-kulmakiven" -- "ja menkää hänen tykönsä, elävän kiven tykö... ja sallikaa, että myös teidät, elävinä kivinä rakennetaan hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi uhraamaan Jumalalle otollisia [Codex Sinaiticus on jättänyt _hengellisiä_ uhrin edestä pois] uhreja Jeesuksen Kristuksen kautta." (1 Piet. 2: 4--6.) Ja me uskomme, että Jeesuksen, "pään", ja "seurakunnan, joka on hänen ruumiinsa" yhteys on pian oleva täydellinen.

Ja minun rakkaani, suuren rakennusmestarin johdolla täytyy meidän kärsiä monta vasaran iskua ja paljon hiomista -- meidän täytyy paljon muuttua ja mukautua hänen esikuvansa mukaan. Ja jotta rakennusmestarin kyky ja täydellisyys tulisi meissä näkyviin, täytyy meidän pitää huolta, ettei meillä ole mitään vastahakoista omaa tahtoa, joka asettuu hänen tahtoansa vastaan tai estää hänen tahtonsa tapahtumista meissä. Meidän täytyy olla hyvin lasten kaltaisia ja nöyriä -- meidän täytyy pysyä ankarasti kiinni nöyryydessä, sillä "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille antaa hän armon". Nöyrtykäämme sentähden Jumalan väkevän käden alle, jotta hän meidät ajallansa korottaisi (1 Piet. 5: 5, 6), niinkuin hän on korottanut meidän päämme ja edelläjuoksijamme. -- Fil. 2: 8, 9.

Tämä on todellakin ihmeellinen julistus, ja kun me Jumalan sanasta haluamme tietää suuresta kutsumuksestamme, niin huomaamme profeetoissa pelkkää kaunopuheliaisuutta, kun on kysymyksessä sen armon (suosion tai siunauksen) julistus, joka on tullut meidän osaksemme (1 Piet. 1: 10), samalla kuin esikuvat, vertaukset ja ne, mitkä tähän asti ovat olleet arvotuksia, nyt alkavat itsessänsä loistaa ja levittävät valoa "kaidalle tielle", jolla voideltu (Kristus-) joukko on kutsuttu juoksemaan voittopalkinnon saavuttamista varten, joka nyt verhon poistuttua on silmäimme edessä, Tämä oli todellakin ennen aavistamaton salaisuus, -- että Jumalan tarkotus ei ollut herättää ainoastaan lunastaja, vaan sellainen lunastaja, joka on kokoonpantu monesta jäsenestä. Tämä on "tuo korkea kutsumus", jonka puolesta vihkiytyneinä uskovaisilla evankeliumin aikakautena on etuoikeus taistella ja voittaa. Jeesus ei ryhtynyt kehittämään tätä ajatusta oppilailleen, niin kauvan kuin he olivat luonnollisia ihmisiä, vaan odotti kunnes heidät helluntaipäivänä voideltiin -- tuo uusi luonto heissä sikisi. Paavalin selityksestä me ymmärrämme, ettei muut kuin "uudet luomukset" nyt voi ymmärtää tai arvostella tätä korkeata kutsumusta. Hän sanoo: "Me puhumme _salaisuutena_ ollutta Jumalan viisautta, sitä kätkettyä [suunnitelmaa], jonka Jumala on edeltä määrännyt ennen ajan alkua meidän kirkkaudeksemme, ja jota ei kukaan tämän maailman valtiaista [päämiehistä] ole tuntenut,... niinkuin on kirjotettu: Mitä ei yksikään silmä ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut, ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat. Sillä meille Jumala on sen ilmaissut Henkensä kautta." -- 1 Kor. 2: 6--14.

Kirjeessään galatalaisille paljastaa Paavali koko salaisuuden ja osottaa, miten aabrahamilainen liitto tulee täyttymään. Hän osottaa, että Israelille annettu laki ei kumonnut alkuperäistä lupausta (Gal. 3: 15--18), sekä että Aabrahamin siemen, joka tulee siunaamaan kansat, on Kristus. (Värssy 16.) Seuraten ajatusta, että Kristus käsittää kaikki, jotka ovat voidellut hengellä, sanoo hän edelleen: -- "Sillä niin monta kuin teitä on _Kristukseen_ kastettu, te olette Kristukseen pukeutuneet", ja "jos te olette Kristuksen omat, niin te [yhdessä Jeesuksen kanssa] siis olette _Aabrahamin siementä_, perillisiä [Aabrahamille annetun] lupauksen mukaan". (Värssyt 27, 29.) Jatkaen samaa ajatusta näyttää hän (Gal. 4), että Aabraham kuvasi Jehovaa, Saara kuvasi liittoa eli lupausta ja Iisak kuvasi Kristusta (päätä ja ruumista) ja jatkaa sen jälkeen: "Ja te, veljet, olette lupauksen lapsia, niinkuin Iisak oli". (Värssy 28.) Siten oli Jumalan suunnitelma kätketty esikuviin, kunnes evankeliumin aikana Kristushenkilö alkoi kehittyä.

On ollut välttämätöntä pitää tämä salaisuus kätkettynä, muuten ei olisi niin tapahtunut. Se on ollut välttämätöntä, sillä jos suunnitelma olisi kokonaisuudessaan ilmotettu ihmiskunnalle, niin olisi se merkinnyt sen tyhjäksitekemistä. Sillä jos ihmiskunta olisi tuntenut sen, eivät he olisi ristiinnaulinneet kirkkauden Herraa, eikä myöskään seurakuntaa, joka on hänen ruumiinsa. (1 Kor. 2: 8.) Ei ainoastaan Kristuksen kuolema, ihmisen vapahduksen hintana, olisi tullut estetyksi, ellei Jumalan päätös olisi ollut maailmalle salaisuutena, vaan myöskin Kristuksen kärsimisestä osallisen seurakunnan uskonkoetus olisi tullut estetyksi, sillä "sentähden ei maailma tunne meitä [hänen kanssaperillisinään], koska [samasta syystä] se ei tuntenut häntä". -- 1 Joh. 3: 1.

Ei ainoastaan Jumalan suunnitelma ja tuo Kristushenkilö (pää ja ruumis), joka on itse suunnitelman täytäntöön panemista, ole maailmalle suuri salaisuus, vaan myöskin tuo erikoinen tie, jolla tämä "pieni lauma" on kutsuttu vaeltamaan, erottaa sen jäsenet erikoisina ihmisinä. Maailmalle pysyi salaisuutena, että niin rikkaasti varustettu henkilö kuin Jeesus nasaretilainen tuhlaisi aikansa ja lahjansa sellaisella tavalla kuin hän teki, kun hän sitävastoin, jos hän olisi omistanut aikansa valtiotaidolle, oikeustieteelle, kaupalle tai sille uskonnolle, joka oli kansan mielen mukaista, olisi voinut tulla suureksi ja arvossa pidetyksi. Ihmiset ajattelivat, että hän tuhlasi mielettömästi elämänsä, ja he sanoivat: "Hänessä on saastainen henki ja hän on suunniltaan." Hänen elämänsä ja oppinsa olivat heille arvotuksia. He eivät voineet ymmärtää häntä.