Part 5

Mitä sanomme näiden _tosiasiain_ edessä siitä päätelmästä, joka tahtoo väittää, että petolliset papit ovat nämä kirjat kirjottaneet saadakseen itselleen vaikutusta ja valtaa kansan yli? Olisivatkohan sellaiset miehet sellaisessa tarkotuksessa kirjottaneet vääriä asiakirjoja, jotka olivat omiaan tekemään tyhjäksi juuri sen, mitä he koettivat aikaansaada -- asiakirjoja, jotka sitovasti todistavat, että Israelin suuri päällikkö heidän oman heimonsa jäsen, Jumalan käskystä eristi pappissäädyn maallisesta vallasta asettamalla vallan kansan omiin käsiin? Pitääkö kukaan sellaista päätelmää järkevänä?

Ansaitsee, edelleen huomata, etteivät yhdeksännentoista vuosisadan korkeimman sivistyksen lait pidä paremmin huolta siitä, että rikas ja köyhä olisivat samassa edesvastuu-asemassa maallisen lain edessä. Mooseksen laissa ei tehty mitään eroa. Ja mitä tulee niiden kansan vaarojen vastustamiseen, jotka johtuvat siitä, että muutamat tulevat hyvin köyhiksi ja toiset ylenmäärin rikkaiksi ja mahtaviksi, niin ei ole ainoakaan toinen kansa koskaan hyväksynyt lakia, joka niin huolellisesti pitäisi silmällä tätä asiaa. Mooseksen laki piti huolta kaiken _ennalleenasettamisesta_, joka viideskymmenes vuosi, joka oli heidän riemuvuotensa. Tämä laki teki mahdottomaksi kiinteän omaisuuden täydellisen omistusoikeuden ja esti sen kautta sen kerääntymistä muutamien harvojen käsiin. (3 Moos. 25: 9, 13--23, 27--30.) Heidän piti todellakin oppia pitämään toisia veljinään ja toimia sen mukaan, ilman korvausta auttamaan toinen toistaan ja olemaan ottamatta korkoa toinen toiseltaan. -- Katso 2 Moos. 22: 25; 3 Moos. 25: 36, 37; 4 Moos. 26: 52--56.

Kaikki lait julaistiin, jonka kautta juonittelijat estettiin menestyksellä sekaantumasta kansan oikeuksiin. Lait olivat asetetut esille sillä tavalla, että kuka tahansa voi jäljentää ne; ja jotta köyhimmät ja oppimattomimmat saisivat niistä tiedon, niin oli pappien velvollisuus lukea ne kansalle sen seitsenvuotisissa juhlissa. (5 Moos. 31: 10--13.) Onko mahdollista ajatella, että sellaisia lakia ja määräyksiä keksivät ilkeämieliset ja viekkaat miehet, ryöstääkseen viekkaudella kansalta sen vapauden ja onnen? Tällainen arveleminen olisi ristiriidassa järjen kanssa.

Vieraitten henkilöiden ja vihollisten oikeuksien ja harrastusten kunnioittamisessa oli Mooseksen laki kolmekymmentäkaksi vuosisataa aikansa edellä -- jos edes meidän aikamme sivistyneimpien kansojen lait voivat vetää sille vertoja oikeudellisuudessa ja ihmisystävällisyydessä. Me luemme: -- "Aivan sama laki on koskeva teitä, se on oleva voimassa niinhyvin muukalaisiin [ulkomaalaisiin] kuin maassa syntyneisiin nähden; sillä minä olen Herra teidän Jumalanne." -- 2 Moos. 12: 49; 3 Moos. 24: 22.

"Kun muukalainen asuu luonanne teidän maassanne, niin älkää sortako häntä. Muukalaista, joka asuu luonanne, tulee teidän keskuudessanne pitää maassasyntyneenä. Sinun tulee rakastaa häntä niinkuin itseäsi. Olettehan itse olleet muukalaisia Egyptin maalla." -- 3 Moos. 19: 33, 34.

"Koska sinä kohtaat _vihollisesi_ härän tai aasin eksyksissä, niin tulee sinun johdattaa se jälleen hänen luoksensa. Jos näet _vihamiehesi_ aasin uupuneena kuorman alla, niin kavahda, ettet jätä miestä avuttomaksi, vaan sinun tulee auttaa häntä kuorman helpottamisessa." -- 2 Moos. 23: 4, 5.

Ei edes mykkiä eläimiä unohdettu. Julmuus niitä samoinkuin ihmisiä kohtaan oli ankarasti kielletty. Ei saanut sitoa riihtä puivan härän suuta, siitä hyvästä syystä, että työmies on ansainnut ravintonsa. Kyntäessä ei saanut edes käyttää härkää ja aasia yhdessä koska ne olivat niin erilaiset voimaan ja käyntiin nähden: se olisi eläinrääkkäystä. Niiden levosta oli myöskin pidetty huolta. -- 5 Moos. 25: 4; 22: 10; 2 Moos. 23: 12.

Muutamat väittänevät pappissäädyn olleen itsekkään laitoksen, koska leevisukua ylläpitivät heidän toisiin sukukuntiin kuuluvat veljensä kymmenyksillä tai vuotuisella kymmenennellä osalla jokaisen maanviljelystuotteista. Tällainen esitys on väärä kuvaus asiain todellisesta tilasta, joka on liiankin yleinen epäilijäin keskuudessa, jotka, ehkä tietämättään, asettavat väärään valoon ihmeellisimmät todistukset siitä, että Jumala on ollut laatimassa tätä järjestelmää, joka siis ei ole itsekkään ja viekkaan pappiskunnan työtä. Niin, tapahtuupa usein, että nykyajan pappiskunta esittää tämän väärin vaatiessaan nyt samallaista järjestelmää, käyttäen Israelin järjestelmää todistuskappaleena, mainitsematta sen ohella asiain tilaa, johon se perustui, tai tapaa, miten kymmenykset suoritettiin.

Se perustui itse asiassa ankarimpaan oikeudenmukaisuuteen. Kun Israelin lapset saivat haltuunsa Kaanaanmaan, oli leviitoilla varmaan yhtä suuri oikeus maan omistamiseen kuin toisilla sukukunnilla. Jumalan erityisestä määräyksestä eivät he kuitenkaan saaneet muuta kuin jonkusen kaupungin tai kylän asuinpaikoikseen, jotka olivat sirotetut eri sukukuntien keskuuteen, palvellakseen heitä uskonnollisissa asioissa. Yhdeksän kertaa annetaan tämä määräys ennen maan jakamista. Maaosuuden asemasta tuli heidän saada jonkinlaista korvausta, ja kymmenykset olivat täten oikeudenmukainen ja kohtuullinen korvaus. Eikä siinä vielä kyllin. Joskohta kymmenykset, kuten olemme nähneet, olivat oikeudenmukainen maksumääräys, niin ei sitä kuitenkaan kannettu verona, vaan saatiin se suorittaa vapaehtoisena kannatuksena. Eikä mikään uhkaus pakottanut heitä antamaan tätä kannatusta. Kaikki riippui heidän omantunnontarkkuudestaan. Ainoat kansalle annetut kehotukset, jotka koskivat tätä asiaa olivat seuraavat:

"Pidä varasi, ettet hyljää leviittaa, niin kauan kuin elät maassasi." (5 Moos. 12: 19.) "Äläkä unohda leviittaa, joka on porttiesi sisäpuolella, sillä ei hänellä ole [maassa] osaa eli perimistä." 5 Moos. 14: 27.

Onko, me kysymme, mahdollista otaksua, että itsekkäät ja kunnianhimoiset papit olivat asiat näin järjestäneet, kun he tämän kautta olisivat tehneet itsensä perinnöttömiksi ja elatuksensa veljistään riippuvaksi? Eikö järkemme sano meille jotain päinvastaista?

Sopusoinnussa tämän kanssa ja yhtä selittämätön muilla perusteilla kuin ylempänä esitetyillä -- nimittäin että Jumala on näiden lakien laatija -- on se seikka, ettei löytynyt mitään erityisiä toimenpiteitä pappissäädyn kunnioittamiseksi. Eivät missään petturit olisi huolellisempia, kuin ryhtyessään toimenpiteisiin, joiden kautta kunnioitus ja arvonanto heille itselleen taattaisiin ja ankarimmat rangaistukset ja kiroukset tulisivat niiden osaksi, jotka osottaisivat halveksumista heitä kohtaan. Mutta mitään sen tapaista ei esiinny. Ei ole pidetty huolta minkäänlaisesta erityisestä kunniasta tai kunniotuksesta tai vapaudesta väkivaltaa tai häväistystä vastaan. Yleinen laki, joka ei tehnyt mitään luokkaerotusta eikä katsonut henkilön asemaan, oli heidän ainoa suojelijansa. Tämä oli sitä huomattavampaa, kun palvelijoiden, muukalaisten ja vanhuksien kohtelu oli erityisen lainlaadinnan esineenä. Esimerkiksi: "_Muukalaista_ et saa väärin kohdella _tai sortaa_... _Leskiä ja isättömiä_ ette saa pahoin kohdella. Jos kohtelet heitä pahoin, niin olen varmasti kuuleva heidän huutonsa, kun he huutavat minulle, ja vihani on syttyvä, ja minä olen tappava teidät miekalla, niin että teidän vaimonne tulevat leskiksi ja teidän lapsenne isättömiksi." (2 Moos. 22: 21--24; 23: 9; 3 Moos. 19: 33, 34.) "Sinun ei pidä köyhälle päivätyöläiselle tekemän väärin, oli hän sitten sinun veljiäsi tai muukalainen, joka on sinun luonasi sinun maassasi, sinun porttiesi sisäpuolella. Sinä päivänä, kun hän on tehnyt työnsä, tulee sinun antaa hänelle hänen palkkansa ennenkuin aurinko laskee, sillä hän on puutteessa ja odottaa palkkaansa, ettei hän huutaisi Herran puoleen sinun tähtesi ja se tulisi sinulle synniksi." (3 Moos. 19: 13; 5 Moos. 24: 14, 15; 2 Moos. 21: 26, 27.) "Harmaapään edessä pitää sinun nouseman ja vanhaa kunnioittaman." (3 Moos. 19: 32. Katso myös 3 Moos. 19: 14.) Tässä kaikki, mutta ei mitään papeista ja leviitoista ja heidän kymmenyksistään.

Lain terveys-ohjeet, jotka olivat niin ylen tarpeelliset niukkuudessa ja kauan sorrossa eläneelle kansalle, sekä määräykset ja rajotukset, jotka koskivat puhtaita ja saastaisia eläimiä joita sai tai ei saanut syödä, ovat ihmeellisiä ja ansaitsisivat toisten piirteiden ohella huomiota, jos tila sallisi niiden tutkimista osottaaksemme, että heidän lakinsa olivat tulleet yhtä pitkälle, ellei pitemmälle kuin lääketieteen viimeiset tulokset tällä alalla. Mooseksen lailla oli sitäpaitsi esikuvallinen luonne, seikka, jonka käsittelemisen meidän täytyy jättää tuonnemmaksi; mutta jo tämä nopea yleiskatsaus on valtavasti todistanut, että tämä laki, joka on itse runko koko tuosta ilmotuksesta uskonnollisessa järjestelmässä, jota jälellä oleva osa Raamattua yhä edelleen kehittää, todellakin ihmeellisellä tavalla osottaa viisautta ja vanhurskautta, erittäinkin kun sen aikamäärä otetaan huomioon.

Järjen valossa täytyy jokaisen myöntää, ettei siinä ole kohtaakaan, joka osottaisi sen olevan viekkaiden juonittelijain tekeleen, vaan on se kaikissa osissaan yhdenmukainen sen kanssa, minkä luonto osottaa Jumalan luonteeksi. Tämä antaa todistuksia hänen viisaudestaan, vanhurskaudestaan ja rakkaudestaan. Ja edelleen, tuo ilmeisesti hurskas ja jalo lainsäätäjä, Mooses, kieltää lakien olleen hänen omiaan, vaan sanoo niiden lähteneen Jumalasta, (2 Moos. 24: 12; 5 Moos. 9: 9--11; 2 Moos. 26: 30; 3 Moos. 1: 1.) Jos kohdistaa katseensa hänen luonteeseensa ja hänen kansalle antamiinsa määräyksiin, etteivät he todistaisi väärin, vaan välttäisivät ulkokultaisuutta ja valhetta, jos sen tekee, niin kysymme, onko mahdollista otaksua, että sellainen mies itse todisti väärin ja esitti omia mielipiteitään ja lakeja Jumalasta lähteneinä? Täytyy myöskin muistaa, että me käytämme nykyään Raamatun painoksia, jonka tähden se muuttumaton muoto, joka siinä on niin huomattava, on myöskin todistus Mooseksen seuraajain rehellisyydestä; sillä joskin näiden seuraajain joukossa oli pahoja miehiä, jotka etsivät omaansa eikä kansan parasta, niin huomataan selvästi, etteivät he koskeneet pyhiin kirjotuksiin, jotka aina tähän päivään asti ovat väärentämättöminä säilyneet.

Raamatun profeetat.

Luokaamme nyt silmäys Raamatun profeettain luonteeseen ja heidän todistuksiinsa. Hyvin huomattava seikka on, etteivät profeetat, muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, kuuluneet pappisluokkaan, ja että heidän päivinään heidän ennustuksensa ylimalkaan herättivät vastenmielisyyttä turmeltuneessa papistossa, joka piti parempana kulkea virran mukana sekä seurata epäjumalanpalvelukseen mieltynyttä kansaa. Heidän Jumalalta kansalle välittämänsä ilmotuksen sisällys oli ylimalkaan synnin nuhtelemista tulevan rangastuksen varottamisen yhteydessä, jonka oheen silloin tällöin liittyi lupaus tulevista siunauksista, sitten kun he ensin ovat puhdistetut synnistä ja saavuttaneet jälleen Herran suosion. Heidän kokemuksensa olivat kaikkea muuta kuin kehuttavat: häväistys oli heidän tavallinen kohtalonsa, moni heistä heitettiin vankeuteen ja tapettiin väkivaltaisella tavalla. Katso 1 Kun. 18: 4, 10, 17, 18; 19: 10; Jer. 38: 6; Hebr. 11: 32--38. Toisissa tapauksissa tunnustettiin heidän todellinen luonteensa Jumalan profeettoina vasta vuosikymmeniä heidän kuolemansa jälkeen. Mutta me puhumme profeetallisista kirjailijoista, joiden lausunnot esiintyvät suorastaan lähteneinä Jehovasta. Meidän tulee tässä yhteydessä muistaa, ettei tapahtunut mitään papillista välitystä, kun laki annettiin Israelille. Jumala antoi sen kansalle Mooseksen kautta. (2 Moos. 19: 17--25; 5 Moos. 5: 1--5.) Ja edelleen: jokaisen velvollisuus oli, kun hän huomasi jonkun rikkovan lain, nuhdella synnin tekijää. (3 Moos. 19: 17.) Siten oli kaikilla oikeus opettaa ja rangasta, mutta koska useimmat, niinkuin meidänkin päivinämme, olivat kiinni elatushuolissa ja tulivat välinpitämättömiksi uskontoon nähden, niin olivat ne verrattain harvat, jotka seurasivat lain määräystä nuhdella synnistä ja kehottaa jumalisuuteen, ja näitä saarnaajia kutsuttiin "profeetoiksi" sekä vanhassa että uudessa testamentissa. Profeetta nimitys, sellaisena kuin sitä tavallisesti käytetään, merkitsee _julkinen selittäjä_, ja siten kutsuttiin myös epäjumalisuuden julkisia opettajia. Esimerkiksi "Baalin profeetat" j.n.e. Katso 1 Kor. 14: 1--6; 2 Piet. 2: 1; Matt. 7: 15; 14; 5; Neh. 6: 7; 1 Kun. 18: 40; Tit. 1: 12.

Profeetallinen opetus tavallisessa merkityksessä joutui myöhemmän käsityksen mukaan määrätyn luokan erikoisalaksi kehittyen farisealaisuudeksi, joka Jumalan käskyjen asemasta opetti vanhinten (kokeneempien) perinnäissääntöjä. Tämän suunnan kannattajista tuli totuuden vastustajia ja vääriä profeettoja eli vääriä opettajia. -- Matt. 15: 2--9.

Siitä suuresta joukosta, jota kutsutaan profeetoiksi, valitsi Jumala eri aikoina muutamia, jotka hän valtuutti viemään julistusta, joka toisinaan tarkotti esillä olevia asioita, toisinaan tulevia tapahtumia. Me kiinnitämme nyt huomiomme sellaisiin profeettoihin, jotka puhuivat ja kirjottivat pyhän hengen vaikutuksesta. Heitä voidaan syyllä nimittää:

Jumalan valituiksi profeetoiksi tai näkijöiksi.

Kun muistamme, että nämä profeetat olivat suurimmaksi osaksi maallikkoja, jotka eivät saaneet mitään pappien kymmenyksistä ylläpidokseen, ja kun sen lisäksi huomataan, että he usein nuhtelivat ei ainoastaan kuninkaita ja tuomareita vaan myöskin pappeja (joskaan he eivät moittineet itse virkaa, vaan sen hoitajan henkilökohtaisia syntejä), niin on selvää, ettemme millään muotoa voi ajatella, että nämä profeetat kuuluivat johonkin pappisjoukkoon tai muuhun liittoon tekaistakseen valheita Jumalan nimessä. Asianhaarain valossa kieltää järki sellaisen epäilyksen.

Jos me siis emme löydä mitään syytä epäillä eri raamatunkirjoittajain vaikuttimia, vaan havaitsemme, että Raamatun eri osien henki on vanhurskas ja totuudellinen, niin tarkastakaamme tämän jälkeen, missä määrin löytyy jotakin yhteyttä tai yhdyssidettä Mooseksen, toisien profeettain ja uuden testamentin kirjailijain kirjoitusten välillä. Jos me huomaamme, että sama perusajatus löytyy laissa, profeetoissa, ja uuden testamentin kirjotuksissa, jotka yhteensä käsittävät yli viisitoistasataa vuotta pitkän ajanjakson, niin antaa tämä kirjailijain luonteen yhteydessä riittävän syyn tunnustamaan heidän vaatimuksensa -- että Jumalan henki on heidät elähyttänyt -- erittäinkin jos heidän yhteinen pääaineensa on suuri ja jalo ja hyvin sopusoinnussa sen kanssa, mitä pyhitetty järki opettaa Jumalan luonteesta ja ominaisuuksista.

Tämänpä me siis huomaamme: kirjan läpi kulkee sama suunnitelma, henki, päämäärä ja tarkotus. Sen ensi sivut kertovat ihmisen luomisesta ja lankeemuksesta, sen viimeiset sivut kertovat ihmisen jälleen kohottamisesta tästä lankeemuksesta, ja sen välillä olevat sivut esittävät Jumalan suunnitelman asteittaista etenemistä tämän päämäärän täyttämiseksi. Raamatun kolmen ensimäisen ja kolmen viimeisen luvun sopusointuisuus ja samalla vastakohtaisuus on hämmästyttävä. Edelliset kuvaavat ensimmäistä luomusta, jälkimäiset uudistettua eli ennalleen asetettu luomusta, kun synti ja sen rangaistus, kirous, on poistettu. Edelliset osottavat, kuinka Saatana ja paha tekevät tuloaan maailmaan pettääkseen ja hävittääkseen sitä, jälkimmäiset osottavat miten hänen työnsä on tyhjäksi tehty, turmeltuneet uudistettu, paha poistettu ja Saatana hävitetty. Edelliset osottavat miten Aadamin kautta herruus menetettiin, jälkimäiset taas miten Kristus on tämän herrauden ennalleen asettanut ja ijankaikkisesti lujittanut ja miten Jumalan tahto tapahtuu maan päällä niinkuin taivaissa. Edelliset osottavat, miten synti on ollut alennuksen, häpeän ja kuoleman vaikuttava syy, jälkimäiset taas miten vanhurskauden palkka on kirkkaus, kunnia ja elämä.

Joskin Raamattu on monen henkilön käsialana eri aikoina ja eri olosuhteissa syntynyt, ei se kuitenkaan ole ainoastaan kokoelma, joka sisältää siveyssääntöjä, viisaita periaatteita ja lohdullisia sanoja. Se on jotakin enemmän. Se on järjellinen ja sopusuhtainen esitys nykyisen pahan maailman syistä, sen ainoasta parannuskeinosta ja lopputuloksesta jumalallisen viisauden näkökannalta, joka näki suunnitelman ratkaisun ennen sen alkamista, ja se näyttää Jumalan kansalle tien sekä ylläpitää ja vahvistaa sitä ylen suurilla ja kalliilla lupauksilla, jotka aikanaan toteutuvat.

Ensimäisen Mooseksen kirjan opista pidetään kiinni ja kehitetään sitä loppuun asti. Tässä kerrotaan, että ihminen alkuperäisessä täydellisessä tilassaan, yhdessä edustajassa, asetettiin koetukselle, että hän ei kestänyt koetta, sekä että nykyinen epätäydellisyys, sairaus ja kuolema on siitä seurauksena, mutta että Jumala ei ole hyljännyt häntä, vaan on lopulta uudistava ihmisen lunastajan kautta, joka oli syntyvä vaimosta (1 Moos. 3: 15). Aatamin ja Eevan nahkavaatteissa, Aabelin uhrin suosiollisessa vastaanottamisessa, Iisakissa alttarilla, eri uhrien kuolemassa, joiden kautta patriarkat saivat lähestyä Jumalaa, ja niissä uhreissa, jotka laki sääsi, ja joita jatkettiin koko juutalaisena aikakautena, osotettiin lunastajan kuoleman tarpeellisuus syntien uhrina ja hänen vanhurskautensa tarpeellisuus meidän syntiemme peittämiseksi. Jos kohta profeetat ainoastaan heikosti käsittivät muutamien lauseittensa sisällyksen (1 Piet. 1: 12), mainitsevat he, kuinka synnit tullaan asettamaan syyttömän eläimen asemasta yhden ihmisen päälle, ja profeetan katsein he näkevät hänet, joka oli lunastava ja vapauttava suvun, ja jota oli johdettava "niinkuin karitsaa, joka viedään teurastettavaksi", että "kuritus hänen päällensä pantiin, jotta meillä olisi rauha, ja että hänen haavainsa kautta me parannumme". He kuvailevat, miten ihmiset ylenkatsovat ja hylkäävät hänen, ja selittävät, että "Herra antoi kaikkien meidän pahojen tekojemme kohdata häntä". (Jes. 53: 3--7.) He mainitsevat missä tämä vapahtaja tulee syntymään (Miik. 5: 1) ja koska hän oli kuoleva, ja että tämä ei tulisi tapahtumaan "hänen itsensä tähden". (Dan. 9: 26.) He mainitsevat joukon hänen ominaisuuksiaan -- että hän oli oleva "vanhurskas" ja vapaa "petoksesta", "vääryydestä" tai jostakin muusta oikeutetusta kuoleman syystä (Jes. 53: 8, 9, 11); että hänet petettäisiin kolmestakymmenestä hopearahasta (Sak. 11: 12), että hänet kuollessaan luettaisiin pahantekijäin joukkoon (Jes. 53: 12), ettei hänessä luutakaan särjettäisi (Ps. 34: 21; Joh. 19: 36), ja joskin hän kuolisi ja tulisi haudatuksi, niin ei hänen lihansa muuttuisi, eikä hän jäisi hautaan. -- Ps. 16: 10; Ap. t. 2: 31.

Uuden testamentin tekijät kirjottavat selvin ja mieltäliikuttavin ja kuitenkin yksinkertaisin sanoin kaikkien näiden ennustusten toteutumisen Jeesus nasaretilaisessa sekä osottavat johdonmukaisissa loppupäätöksissä, että sellainen lunastushinta, jonka hän maksoi, ja jota jo laki ja profeetat olivat ennustaneet, jotta maailman synnit voitaisiin pyyhkiä pois, oli tarpeellinen (Jes. 1: 18.) He kertovat koko suunnitelman mitä johdonmukaisimmalla ja sitovammalla tavalla, jonka ohella he eivät vetoa kuulijainsa ennakkoluuloihin eikä haluihin, vaan ainoastaan heidän valaistuun ymmärrykseensä, ja me huomaamme, että heidän todistelutapansa on mallikelpoisen tarkka ja vakuuttava, jommoista ei muualla esiinny minkään muun aineen yhteydessä. Katso Room. 5: 17--19 ja niin edespäin 12:sta lukuun.

Mooses ei viitannut laissa ainoastaan uhriin, vaan myös syntien poistamiseen ja kansan siunaamiseen suuren vapahtajan kautta, jonka vallan ja hallituksen hän selitti olevan omaansa paljon suuremman, loskin se tulisi olemaan "senkaltainen". (5 Moos. 18: 15, 19.) Luvattu vapahtaja oli siunaava ei ainoastaan Israelin, vaan Israelin kautta "kaikki sukukunnat maan päällä", (1 Moos. 12: 3; 18: 18; 22: 18; 26: 4.) Ja juutalaisen kansan ennakkoluuloista huolimatta jatkavat profeetat samassa hengessä ja selittävät, että Messias on myös tuleva "valoksi, joka pakanat valistaa" (Jes. 49: 6; Luuk. 2: 32), että pakanat tulevat hänen luoksensa "maan kaikista ääristä" (Jer. 16: 19), että hänen nimensä on "oleva suuri kansojen keskuudessa (Mal. 1: 11), sekä että Herran kunnia ilmotetaan, ja kaikki liha on sen näkevä". -- Jes. 40: 5. Katso myös Jes. 42: 1--7.

Uuden testamentin tekijät sanovat omistavansa jumalallisen voitelun, joka teki heidän mahdolliseksi näkemään Kristuksen uhria koskevien ennustusten toteutumisen. Joskin he juutalaisina suosivat sitä ennakkoluuloa, että jokainen siunaus oli rajotettu heidän omaan kansaansa (Ap. t. 11: 1--18), kykenivät he näkemään, että samalla kuin heidän kansansa siunataan, tulevat maan kaikki kansat myös siunatuiksi yhdessä heidän kanssaan ja heidän kauttaan. He näkevät myös, ettei Israelin eikä maailman siunaus voinut tapahtua ennenkuin juutalaisista ja pakanoista oli valittu "pieni lauma", joka koetuksen kautta oli havaittu arvolliseksi tulemaan suuren vapahtajamme ihanuuden ja kunnian kanssaperilliseksi ja yhdessä hänen kanssaan siunaamaan Israelin ja kaikki kansat. -- Room. 8: 17.

Nämä kirjailijat huomauttavat, että tämä katsantokanta on sopusoinnussa sen kanssa, mitä on kirjotettu laissa ja profeetoissa, ja me näemme, että tuo suuremmoisuus ja laajakantoisuus siinä suunnitelmassa, jonka he esittävät, ylenpalttisesti vastaa korkeinta kuvitelmaa siitä, minkä se sanoo itsensä olevan -- "suuren ilon, joka on tuleva kaikille kansoille".

Kaikkien profeettain pääaine, joka myös esiintyy Mooseksen kirjoissa, on ajatus Messiaasta, joka ei ole ainoastaan Israelin, vaan koko maailman hallitsija. Myöskin apostolien opissa ja opetuksessa oli ensimäisenä ajatus valtakunnasta; ja Jeesus opetti meitä rukoilemaan: "Tulkoon valtakuntasi", ja lupasi siinä osuuden niille, jotka ensin kärsisivät totuuden tähden ja siten osottautuisivat sen arvoisiksi.

Tämä toivo tulevasta ihanasta valtakunnasta antoi kaikille uskollisille rohkeutta kestämään vainoa, häväistystä, kieltäytymystä ja puutteita aina kuolemaan asti. Ja suuressa vertauskuvauksellisessa ennustuksessa, johon uusi testamentti päättyy, kuvataan tarkkaan arvokas "Karitsa, joka on teurastettu" (Ilm. 5: 12), ja arvokkaat "voittajat", jotka hän on tekevä kuninkaiksi ja papeiksi valtakunnassaan, sekä niitä koettelemuksia ja vaikeuksia, jotka heidän on voitettava, jotta he olisivat arvokkaat tämän valtakunnan osallisuuteen. Sitten seuraavat kuvaukselliset esitykset niistä siunauksista, jotka tulevat maailman osaksi tämän tuhatvuotisen valtakunnan aikana, kun Saatana on sidottu ja aadamilainen kuolema ja suru on poistettu, ja kun kaikki maan kansat tulevat vaeltamaan taivaallisen valtakunnan -- uuden Jerusalemin -- valossa.

Raamattu esittää alusta loppuun opin, joka ei löydy muualla ja joka on vastakohta pakanallisten uskontojen päätelmille, nimittäin että kuolleitten tuleva elämä perustuu _kuolleitten ylösnousemiseen_. Kaikki hengen elähyttämät tekijät lausuvat luottamuksensa lunastukseen, ja eräs selittää, että "kun aamu koittaa", kun Jumala on kutsuva heidät haudoistaan ja he nousevat, niin eivät pahat enää kauemmin ole maan herroina, sillä silloin "saavat rehelliset heitä hallita". (Ps. 49: 15). Profeetat opettavat kuolleiden ylösnousemisesta, ja uuden testamentin tekijät rakentavat kaiken toivonsa tulevasta elämästä ja siunauksesta tälle perustukselle. Paavali lausuu seuraavalla tavalla: "Vaan jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristuskaan ole herätetty, mutta jos Kristus ei ole herätetty, turha on silloin saarnammekin, turha teidän uskonnekin... Sittehän Kristuksessa nukkuneetkin ovat _kadotetut_... Mutta nytpä Kristus onkin kuolleista herätetty esikoisena kaikista kuoloon nukkuneista... Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, samoin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa." -- 1 Kor. 15: 13--22.