Part 27

Paavali kiinnittää erityisesti huomiomme Israelin tulevaisuuden suhteen annettujen lupausten varmuuteen ja osottaa, mitkä armolahjat he epäuskon kautta menettivät, ja mistä armonlahjoista heillä vielä on varmuus. Hän sanoo, että ylpeyden, paatumuksen ja epäuskon tähden ei Israel kansana _saavuttanut_ sitä, mitä se etsi -- ensimäistä sijaa Jumalan suosiossa ja palveluksessa. Hän ei tarkota tässä kaikkia Israelin sukupolvia Aabrahamista alkaen vaan sitä sukua, joka eli Jeesuksen ensimäisen tulemisen aikana, ja hänen sanansa soveltuvat kaikkiin niihin Israelin sukupolviin, jotka ovat eläneet evankeliumin aikana, jolloin korkein suosio on tarjottu: tuo korkea kutsu jumalalliseen luontoon kanssaperillisyyteen Jeesuksen kanssa. Tästä suosiosta ei Israel kansana ole välittänyt eikä ole omistanut itselleen. Ja vaikkakin Jumala etsi pakanoita ja kutsui useita heistä evankeliumin kautta, niin tulevat he lihallisen Israelin tavoin menettämään taivaallisen palkinnon. Kuitenkin on olemassa luokka, jäännös, pieni lauma, joka kuuntelee tarjoumusta ja kuuliaisuutensa ja itsensä uhraamisen kautta lujittaa kutsumuksensa ja valintansa. Se, minkä Israel kansana menetti, ja minkä kristillinen nimiseurakunta myöskin menettää, annetaan siten valitulle luokalle, uskolliselle Kristuksen ruumiille -- jonka pyhän hengen pyhittävä vaikutus ja usko totuuteen on valinnut (Jumalan ennakolta tehdyn määräyksen mukaan). -- 1 Tess. 2: 13; 1 Piet. 1: 2.

Mutta vaikkakin Israel hylkäämällä Messiaan menetti kaiken tämän erityisen suosion, niin näyttää kuitenkin Paavali, ettei tämä merkinnyt heidän täydellistä erottamistaan suosiosta, sillä heillä oli vielä sama etu tulla oksastetuiksi Kristukseen ja saada niitä armolahjoja, jota muu osa ihmiskuntaa nautti, jos he sinä aikana jolloin tuo kutsu tarjotaan, ottavat sen uskossa vastaan; sillä, lopettaa Paavali, Jumala on yhtä voimallinen oksastamaan ne jälleen, kuin oksastamaan metsäpuiden oksia, ja on yhtä halukas, elleivät he epäuskossaan paadu. -- Room. 11:23,24.

Sitäpaitsi osottaa Paavali, että joskin Israel menetti korkeimmat siunaukset, "mitä Israel tavottelee", etevimmän sijan Jumalan valtakunnassa, niin pysyvät vielä lujina nuo suuret lupaukset, jotka aikanaan täyttyvät tämän kansan suhteen, sillä, sanoo hän, Jumalan lahjoja, kutsumusta, liittoa ja lupauksia ei täyttymättöminä sivuuteta. Jumala tunsi lopun alusta alkaen. Hän tiesi, että Israel tulisi hylkäämään Messiaan. Ja tämä tieto silmäinsä edessä yhdessä heille annettujen lupausten kanssa, vakuuttaa, että Israelia vielä tullaan käyttämään hänen palveluksessaan hänen välikappaleenaan maailman siunaamisessa, vaikkakaan Israel ei ole saavuttanut sitä, mitä se tavottelee -- korkeinta siunausta. Paavali jatkaa ja osottaa, että Jumalan lupausliitto Israelille oli sen kaltainen, että jätettiin ratkaisematta, tulisivatko he kansana olemaan taivaallista tai maallista siementä -- perisivätkö he ja muodostaisivatko he korkeamman tai alemman palveluksen, joka lupauksissa mainitaan. Jumala piti korkeamman, henkisen siunauksen salattuna määrättyyn aikaan asti, ja lupaukset Israelille mainitsevat ainoastaan maallisen suosion, joskin hän suosi heitä tarjoten heille ensiksi noita henkisiä armolahjoja ja tarjosi heille siten enemmän kuin hän oli koskaan luvannut. Sanalla sanoen: taivaalliset lupaukset olivat kätketyt maallisiin. Paavali sanoo, etteivät nämä lupaukset voi raueta. Se seikka, että nämä lupaukset tarjottiin Israelille ensin, sekä että he sokeudessaan hylkäsivät ne, ei mitenkään lakkauta lupauksen toista puolta. Siten selittää hän, että joskin Israel kansana erotettiin suosiosta siksi aikaa kun Kristuksen morsian valittiin sekä juutalaisista, että pakanoista, niin on kuitenkin tuleva aika, jolloin (kun lunastaja, Kristus, pää ja ruumis, on täydellinen) jumalallinen suosio on jälleen palaava lihalliselle Israelille. Silloin on kirkastettu lunastaja poistava jumalattomuuden Jaakobista [henkistä Israelia ei kutsuta koskaan Jaakobiksi], ja niin on koko Israel pelastuva (pääsevä jälleen suosioon), kuten profeetta on kirjottanut. Apostolin sanat kuuluvat: "Minä tahdon veljet -- jottette olisi itse mielestänne viisaita -- ilmaista teille tämän salaisuuden, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus, joka on kestävä kunnes täysi luku pakanoista on tullut Jumalan valtakuntaan [pakanoiden keskuudesta valittujen luku on tullut täydeksi]. Ja niin koko Israel on pelastuva, niinkuin on kirjotettu: 'Pelastaja [Kristus, pää ja ruumis] on tuleva Siionista, hän on poistava kaiken jumalattomuuden Jaakobista'. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä. 'Evankeliumiin nähden he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valintaan nähden he (yhä edelleen) ovat rakastettuja isien tähden. Sillä armolahjojaan ja kutsumistansa ei Jumala kadu. Samoinkuin te [pakanat] ennen ette uskoneet Jumalaan, mutta nyt olette saaneet laupeuden noiden uskottomuuden kautta, samoin nämäkin nyt eivät ole uskoneet, jotta hekin sen armahtamisen kautta, joka on tullut teidän osaksenne, myös saisivat laupeuden [kirkastetun seurakunnan kautta]. Sillä kaikkia armahtaakseen Jumala on sulkenut kaikki epäuskoon. [Vert. Room. 5: 17--19.] Oi tuota Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä'." -- Room. 11: 25--33.

Valtakunnan perilliset.

"Kuka astuu Herran vuorelle [kuva valtakunnasta], ja kuka taitaa seisoa hänen pyhällä paikallaan [temppelissä]? Jolla viattomat kädet ovat ja on puhdas sydämestä." -- Ps. 24; 3, 4.

Jerusalemin kaupunki oli rakennettu vuorelle, jonka Tyropeon laakso jakoi kahteen osaan. Kuitenkin oli se _yksi_ kaupunki, jota ympäröi _yksi_ muuri, ja sillat yhdistävät nämä molemmat osat. Temppeli oli rakennettu toiselle näistä vuorista. Tämä käsitettäköön kuvauksena kirkastetun seurakunnan kuninkaallisten ja papillisten ominaisuuksien yhtymisestä; tai kuvaavan Jumalan valtakunnan molempia puolia -- henkistä temppeliä, joka ei ole maallista alkuperää, vaan uusi taivaallinen tai henkinen luonto (Hebr. 9: 11), joka on erotettu ja kuitenkin yhdistetty maallisen puolen kanssa. Daavid näkyy viittaavan näihin molempiin paikkoihin. Oli jo kunnia kuulua kaupunkiin vaan vielä suurempi kunnia oli mennä temppeliin, jonka pyhään sisäosaan ainoastaan papit saivat mennä. Daavid osottaa, että pyhyyttä vaelluksessa ja sydämmen rehellisyyttä vaaditaan siltä, joka aikoo voittaa jommankumman kunnian. Niitä, jotka toivovat jäsenyyttä kuninkaallisessa pappeudessa, kehotetaan puhtauteen, niinkuin meidän tunnustuksemme ylimmäinen pappi oli puhdas, jotta heitä voitaisiin pitää arvokkaina kanssaperillisyyteen hänen kanssaan. Ja se, jolla on tämä toivo häneen, puhdistautuu, kuten hän on puhdas. Tämä on, kuten jo on osotettu, _tahdon_ ja _aikomuksen_ puhtautta, joka lasketaan meille täydellisiksi tai todelliseksi puhtaudeksi, jolloin Kristuksen uskon kautta laskettu puhtaus peittää meidän puutteemme ja on vastapainona meidän heikkouksillemme, joita emme voi välttää. Tämä tapahtuu niin kauvan kuin me vaellamme _hengen_ emmekä _lihan_ jälkeen.

Mutta älkäämme unohtako, että puhtaus, vilpittömyys ja täydellinen vihkiytyminen on välttämätön ehto jokaiselle, joka tahtoo päästä jompaankumpaan Jumalan valtakunnan molemmista puolista. Niin oli asianlaita näiden vanhojen arvokkaiden kanssa, jotka Kristuksen hallitessa tulevat perimään valtakunnan maallisen puolen. He rakastivat vanhurskautta ja vihasivat vääryyttä. He olivat syvästi murheelliset ja katuivat, jos joku vika pääsi heissä voitolle tai horjuivat heikkouden tai synnin seurauksesta. Samoin on ollut evankeliumin aikakauden uskovaisten kanssa ja niin tulee olemaan kaikkien kanssa tuhatvuotiskautena, kun Jumalan henki, totuuden henki, vuodatetaan kaiken lihan yli. Myöskin tämän aikakauden voittajien täytyy pyrkiä sydämen ja elämän puhtauteen, jotta he Jumalan järjestyksen mukaan voisivat mennä kaupunkiin: siihen valtakuntaan, joka on valmistettu heille maailman perustamisesta asti -- jolloin alkuperäinen herraus on ennalleenasetettu.

Rautainen hallitus.

Monet ovat luulleet, että kun Kristuksen tuhatvuotinen valtakunta on astunut voimaan, kaikki tulisivat olemaan tyytyväiset sen hallitukseen. Mutta ei niin. Sen määräykset tulevat olemaan paljon tarkemmat kuin minkään edelläolevan hallituksen, ja kansan vapauksia rajotetaan siinä määrin, että todellakin monille sellaisille tulee olemaan katkeraa, jotka nyt vaativat suurempaa vapautta. Vapaus pettää, panetella, valehdella ja vietellä toisia tulee kokonaan poistettavaksi. Kaikilta kielletään täydelleen vapaus vahingoittaa itseään tai toisia ruualla ja juomalla. Ei kenellekään anneta vapautta tai myönnetä lupaa tehdä jollakin tavalla väärin tai muuten turmella hyviä tapoja. Ainoa vapaus, joka myönnetään, on Jumalan lasten todellinen ja ihana vapaus -- vapaus tehdä itselleen ja toisille hyvää kaikilla tavoin; mutta koko tässä valtakunnassa ei sallita mitään, joka vahingoittaa tai turmelee. (Jes. 11: 9; Room. 8: 21). Tämä hallitus tulee sentähden monesta tuntumaan ankaralta, koska se tulee lopettamaan kaikki heidän entiset tapansa samoinkuin nykyiset muodot ja laitokset, jotka perustuvat heidän nurjiin tapoihinsa ja vääriin vapauskäsityksiinsä. Lujuutensa ja voimansa perustuksella kutsutaan sitä kuvauksellisesi rautaiseksi hallitukseksi: "Hän on hallitseva rautaisella sauvalla," (Vert. Ilm. 2; 26, 27; Ps. 2: 8--12, 49: 15.) Siten toteutuvat sanat: "Minä teen oikeuden ojennusnuoraksi ja vanhurskauden luotinauhaksi, ja rakeet [oikeat tuomiot] tulevat hajottamaan valheen pakopaikat ja vesi [totuus] on huuhtova sen varustukset", ja kaikki salattu on tuleva ilmi. -- Jes. 28: 17; Matt. 10: 26.

Monet tulevat tuntemaan itsensä kapinallismielisiksi tätä täydellistä ja oikeudenmukaista hallitusta kohtaan, koska he menneisyydessä, nykyisen ruhtinaan hallitessa, ovat tottuneet hallitsemaan kanssaihmisiään ja elämään toisten kustannuksella ilman mitään vastapalvelusta. Ja sellaiset, jotka nykyään ovat eläneet itsekkäissä nautinnoissa ja tyydytyksissä, tulevat luonnollisesti tarvitsemaan ja saamaan monta vaikeaa iskua ennen kuin he oppivat tämän valtakunnan opetukset: oikeudenmukaisuuden, kohtuuden, vanhurskauden. (Ps. 89: 33: Luuk. 12: 47, 48.) Tämän aineen opetus tulee kohtaamaan ensin elävää sukupolvea ja on se aika aivan lähellä. -- Jaak. 5.

Mutta, siunattu ajatus! Kun elämänruhtinas rautaisella hallituksellaan on saattanut voimaan vanhurskauden ja oikeuden lait, tulevat ihmissuvun joukot oppimaan, että "vanhurskaus korottaa kansan, vaan synti on kansan häpeäksi", He tulevat näkemään, että Jumalan suunnitelma ja lait ajan pitkään ovat parhaimmat kaikkia varten, ja lopuksi oppivat he _rakastamaan_ vanhurskautta ja vihaamaan vääryyttä. (Ps. 45:8; Hebr. 1:9.) Kaikki, jotka tämän hallituksen aikana eivät ole oppineet rakastamaan oikeutta, pidetään arvottomina ikuista elämää varten ja hävitetään kansasta. -- Ap. t. 3: 23; Ilm. 20: 9; Ps. 11: 5-7.

Valtakunta ikuinen.

"Ja siihen aikaan on Jehova oleva kaiken maan kuningas." (Sak. 14: 9.) Valtakunta, jonka Jehova Kristuksen kautta tuhatvuotiskautena pystyttää, on oleva Jehovan valtakunta, mutta tulee sitä Kristus hänen varahallitsijanaan välittömästi johtamaan, jotakuinkin samalla tavalla kuin Yhdysvaltain hallitus menetteli etelävaltojen kanssa kapinan jälkeen. Joksikin aikaa ei näiden annettu hallita itseään valitsemalla omia virkamiehiään, koska pelättiin, etteivät ne mukautuisi valtakunnan lakeja noudattamaan; vaan asetettiin kuvernöörejä täydellä valtuudella muodostamaan näiden valtojen hallituksia ja saattamaan heidät jälleen täyteen sopusointuun keskushallituksen kanssa. Siten kestää Kristuksen hallitus maan asioitten suhteen määrätyn ajan erityistä tarkotusta varten ja tulee se päättymään, kun tämä tarkotus on saavutettu. Kapinan kautta menetti ihminen oikeutensa, jotka Jumala oli hänelle antanut, muun muassa hallita itseään sopusoinnussa Jehovan lakien kanssa. Kristuksen kautta lunasti Jumala kaikki nämä oikeudet, ja takasi ihmiselle oikeuden ei ainoastaan henkilökohtaisesti päästä entiseen asemaan, vaan myöskin päästä entiseen virkaan maan kuninkaana. Jotta Jumalan tarkotus saavutettaisiin, saattaa ihmiset ennalleen, tavalla, joka parhaiten terottaa heille, mitä he nykyisestä kokemuksestaan ovat oppineet -- nimittäin antamalla heidän itse ponnistaa ennalleenasettamisensa hyväksi -- vaaditaan voimakas ja täydellinen hallitus. Ja tämä kunnia suorittaa loppuun ihmisen ennalleenastettaminen on suotu Kristukselle, joka kuoli taatakseen itselleen oikeuden siihen, ja "hänen on hallittava _siihen asti_, kunnes on pannut kaikki vihollisensa jalkainsa alle" -- kunnes ei löydy ketään, joka ei tunnustaisi, kunnioittaisi ja tottelisi häntä. Kun hänen tehtävänsä ihmissuvun ennalleenasettamiseksi on suoritettu, tulee hän jättämään valtakunnan Jumalalle, Isälle, ja ihmiskunta tulee, kuten alussa suorastaan seurustelemaan Jehovan kanssa. Ihmisen Kristuksen Jeesuksen välitys on silloin kokonaan ja täydellisesti suorittanut tuon suuren lunastustyön. -- 1 Kor. 15: 25--28.

Kun valtakunta kerran on jätetty Isälle, tulee se edelleen olemaan Jumalan valtakunta, ja sen lait pysyvät aina samoina. Koko ihmissuku joka silloin on täydelleen ennalleenasetettu, on kykenevä osottamaan täydellistä kuuliaisuutta niin hyvin kirjaimen kuin hengen mukaan, kun nyt ihmisten kyky rajottuu siihen, että heillä on kuuliaisuuden henki eli pyrkimys pitää Jumalan lakia. Täydellisenkin täydellinen kirjain tuomitsisi heidät heti kuolemaan. (2 Kor. 3: 6.) Se, että meidät hyväksytään, perustuu nykyään ainoastaan Kristuksen lunastukseen. Ennenkuin ihminen on todellisesti täydellinen, on "hirmuista langeta elävän Jumalan käsiin". (Hebr. 10: 31.) Nyt, ennenkuin todellinen täydellisyys on saavutettu, ei kukaan voisi kestää järkähtämättömän oikeuden lain edessä. Kaikki tarvitsevat sitä armoa, joka Kristuksen ansion ja uhrin kautta vapaasti tarjotaan. Mutta kun Kristus jättää valtakunnan Isälle, on hän esittävä heidät _virheettöminä_ hänelle, sopivina ja kykenevinä nauttimaan ikuista onnellisuutta Jehovan täydellisten lakien alaisina. Kaikki pelottava on silloin hävinnyt, ja Jehova ja hänen ennalleenasetetut luomuksensa tulevat silloin olemaan täydellisessä sopusoinnussa kuten alussa.

Kun Kristus tuhatvuotiskauden lopussa jättää maan herrauden Isälle, tapahtuu se siten, että hän jättää sen ihmisille Isän edustajina, joille alussa oli aiottu tämä kunnia. (1 Kor. 15:24; Matt. 25:34.) Siten jatkuu Jumalan valtakunta ikuisesti. Ja sentähden me luemme Herran sanassa: "Silloin kuningas sanoo oikealla puolella oleville [niille, jotka tuhatvuotiskautena ovat voittaneet suosion aseman sopusoinnun ja tottelevaisuuden kautta]: Tulkaa Isäni siunatut [te, jotka Isä aikoo siunata] ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut _teille valmistettuna_ maailman perustamisesta asti."

Tätä valtakuntaa ja tätä kunniaa, joka on valmistettu ihmiselle, älköön sekotettako tuon vielä korkeamman valtakunnan ja tuon vielä korkeamman kunnian kanssa, "jonka Jumala oli edeltä määrännyt _ennen_ maailman aikoja _meidän_ kirkkaudeksemme" (1 Kor. 2: 7), ja johon me valittiin Kristuksessa _ennen_ maailman perustumista. Ja vaikkakin Kristus-henkilön _erityinen_ välitys ja hallitseminen tulee päättymään, kuten ylempänä on osotettu, niin emme siitä saa tehdä sitä johtopäätöstä, että Kristuksen kirkkaus ja valta ja voima silloin loppuisi. Oi ei, Kristus on aina oleva kaiken jumalallisen kirkkauden ja voiman yhteydessä Jumalan suosion oikealla puolella ja hänen morsiamensa ja kanssaperillisensä on aina oleva osallinen hänen yhä enenevästä kirkkaudestaan. Me emme edes tahdo viitata niihin ihmeellisiin töihin toisissa maailmoissa, jotka odottavat tuon korkealle korotetun Jumalan välikappaleen kykyä ja voimaa, vaan me huomautamme ainoastaan tuosta ehtymättömästä jumalallisesta voimasta ja toiminnasta sekä maailmankaikkeuden äärettömyydestä.

Mihin Jumalan valtakunnan puoleen me kiintynemmekin, niin se on todellakin "kaikkien kansojen toivo", sillä se tulee siunaamaan kaikkia. Siksi tulisi kaikkien odottaa sitä aikaa ja rukoilla: "Tulkoon valtakuntasi; tapahtukoon tahtosi maankin päällä niinkuin taivaassa." Tätä koko luomakunta niin kauan tietämättään on ikävöinyt ja odottanut -- odottanut Jumalan lasten ilmestystä, sitä valtakuntaa, joka on rikkipolkeva pahan ja siunaava ja parantava kaikki kansat. -- Room. 8: 19; 16: 20.

* * * * *

Lähemmä Herraa.

Lähemmä Herran syöntä vuodesta vuoteen vain. Kunnes ma tarkoin tunnen syömesi lyönnit ain'. Maksoi se sitte mulle itkua tuskaa työss' sydäntäsi kohti aina, vain niin saan rauhaa myös.

Lähemmä Herran syöntä vuodesta vuoteen vain. Päivästä päivään soisin lähemmä päästä ain'.

Lähemmä Herran syöntä vaikk' yli kuilujen, joskin ma yksin saisin seisoa taistellen! Joskin mun tahtoni murtuu kärsiä kuolla saa. Vain kulkein syöntäs' kohti voin suosios saavuttaa!

Lähemmä Herran syöntä vuodesta vuoteen vain. Päivästä päivään soisin lähemmä päästä ain'.

Lähemmä Herran syöntä kaiken jos maksoikin. Ain' eelleen tahdon rientää päämäärään sittenkin. Lempesi kirkas loiste ohjatkoon tieni vaan; parhaaks' käy kaikki mulle, luokses kun tulla saan.

Lähemmä Herran syöntä vuodesta vuoteen vain, Päivästä päivään soisin lähemmä päästä ain'.

Lähemmä Herran syöntä kunnes jo kohta saa nauttia täyttä rauhaa, mik' yhä vartoaa. Silloin kun taisto loppuu, yö päättyy murheiden, saan sinut aina nähdä loistossa kirkkauden.

Lähemmä Herran syöntä vuodesta vuoteen vain. Päivästä päivään soisin, lähemmä päästä ain'.

VIIDESTOISTA LUKU.

JEHOVAN PÄIVÄ.

"Jehovan päivä", "koston päivä", "vihan päivä". -- Suuren hädän aika. -- Sen syy. -- Raamatun todistus siitä. -- Sen tuli ja myrsky, sen horjuttaminen ja sulattaminen osotetaan olevan kuvauksellisia. -- Daavidin todistus. -- Johanneksen todistus. -- Nykyinen asema ja tulevaisuussuunnitelmat, sellaisina kuin ne esiintyvät molempiin vihollismielisiin leireihin, kapitalisteihin ja työmiehiin nähden. -- Parannuskeino, joka ei tahdo onnistua -- Tämän todistaminen. -- Pyhien asema hädän aikana ja heidän oikea suhteensa siihen.

"Jehovan päiväksi" kutsutaan sitä ajanjaksoa, jolloin Jumalan valtakunta Kristuksen hallitessa vähitellen pystytetään maan päälle, jolloin tämän maailman valtakunnat häviävät ja Saatanan valta ja vaikutus ihmisten yli sidotaan. Sitä kuvataan kaikkialla äärimmäisen hädän, ahdistuksen ja sekasorron synkäksi päiväksi, joka on kohtaava ihmissukua. Eikä ole ihme, jos mullistus, joka saa sellaisen kantavuuden ja vaatii niin suuria muutoksia, saa aikaan hätää. Pienet vallankumoukset ovat kaikkina aikoina aiheuttaneet hätää; mutta tämä joka tulee paljon suuremmaksi kuin mitkään edelliset, synnyttää hädän ajan, jonka kaltaista ei ole ollut aina siitä asti kuin ihmisiä on ollut olemassa -- eikä myöskään koskaan tämän jälkeen tule olemaan. -- Dan. 12: 1; Matt. 24: 21, 22.

Sitä kutsutaan "Jehovan päiväksi", koska Kristus kuninkaallisella nimellä ja vallalla tulee olemaan läsnä Jehovan edustajana ja ottamaan haltuunsa kaiken johdon tänä hädän aikana. Hän on kuitenkin pikemmin Jehovan sotapäällikkö, joka laskee valtansa alle kaikki, kuin rauhanruhtinas, joka siunaa kaikkia. Sitä mukaan kuin väärät ja epätäydelliset käsitykset ja järjestelmät kukistuvat, tulee kuitenkin uuden kuninkaan lippu kohotettavaksi, ja lopulta tunnustavat kaikki hänet kuninkaitten kuninkaaksi ja kunnioittavat häntä. Siten esittää profeetta Kristuksen vallan _pystyttämisen_ Jehovan työnä: "_Minä annan_ pakanat sinun perinnöksesi ja maailman ääret omaksesi". (Ps. 2: 8.) "Näiden kuninkaitten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan", (Dan. 2: 44.) Vanhaikäinen istuutui, ja hänen eteensä vietiin _eräs_, joka oli ihmisen pojan kaltainen, ja _tälle annettiin_ valta, jotta kaikki valtakunnat palvelisivat ja tottelisivat häntä. (Dan. 7: 9, 13, 14, 22, 27.) Tähän tulee Paavalin selitys, että kun Kristus on täyttänyt hallituksensa tarkotuksen, "silloin itse Poikakin on alistuva sen [Isän] alle, joka on _alistanut hänen allensa kaikki_". -- 1 Kor. 15: 28.

Tätä aikakautta kutsutaan "meidän Jumalamme koston päiväksi" ja "vihan päiväksi". (Jes. 61: 2; 63: 1--4; Ps. 110: 5.) Kuitenkin on suuri erehdys luulla, että tämä merkitsisi kirjaimellista vihaa tai jumalallista pahuutta. Jumala on määrännyt lait, joiden mukaan hän toimii. Jos joku jostakin syystä tulee ristiriitaan näiden kanssa, niittää hän rangastuksen tai vihan omasta menettelytavastaan. Muutamaa harvaa lukuunottamatta, on ihmissuku aina hyljännyt Jumalan heille antamat neuvot, ja kuten olemme osottaneet, on hän antanut heidän kulkea omia teitään ja unohtaa Jumalan ja hänen neuvonsa. (Room. 1: 28.) Siten rajotti hän erityisen huolenpitonsa Aabrahamiin ja hänen jälkeläisiinsä, jotka tunnustivat haluavansa kulkea hänen teillään ja palvella häntä. Heidän uppiniskaisuutensa kokonaisena kansana ja heidän sydämensä epärehellisyys Jumalaa kohtaan ei ainoastaan luonnollisella tavalla estänyt heitä vastaanottamasta Messiasta, vaan yhtä luonnollisesti valmisti heidät ja vei heidät siihen vaivaan, joka lopetti heidän kansallisen olemassaolonsa.

Ja siten on se valo, jolla Kristuksen totinen seurakunta (ne joiden nimet ovat kirjotetut taivaissa) on valaissut maailmaa evankeliumin aikana, todistanut sivistyneelle maailmalle, mikä ero on oikean ja väärän, hyvän ja pahan välillä, sekä tulevasta ajasta, jolloin toinen palkitaan ja toinen rangastaan. (Joh. 16: 8-11; Ap. t. 24: 25.) Tällä olisi ollut suuri vaikutus ihmisiin, jos he olisivat ottaneet vaarin Herran opetuksesta, mutta, tavallisuutensa mukaan ollen itsepäisiä, on heillä ollut hyvin vähän hyötyä raamatun neuvoista, ja vaiva Herran päivänä tulee johtumaan tästä laiminlyömisestä. Sitä voidaan myöskin sanoa Jumalan vihaksi, jos paha johtuu hänen neuvojensa ylönkatsomisesta vääryyden rangaistuksena. Toisessa valossa katsottuna on kuitenkin vaiva, joka kohtaa maailmaa, luonnollinen tai itsestään seuraava synnin tulos, jonka tuloksen Jumala ennakolta näki. Tästä vaivasta olisivat hänen neuvonsa, jos niitä olisi toteltu, suojelleet sitä.

Kun Jumalan julistus seurakunnalle on ollut: "Antakaa ruumiinne eläväksi uhriksi" (Room. 12: 1), niin on hänen julistuksensa maailmalle ollut: "Varjele kielesi pahuudesta ja huulesi vilppiä puhumasta. Luovu pahasta ja tee hyvää, etsi rauhaa ja pyri saavuttamaan sitä." (Ps. 34: 14, 15.) Ainoastaan harvat ovat ottaneet vaarin jommastakummasta julistuksesta. Ainoastaan pieni lauma on antautunut uhriksi, ja mitä maailmaan tulee, on se, joskin se on ottanut tunnuslauseekseen: "Rehellisyys maan perii", ylimalkaan laiminlyönyt noudattaa sitä. Pikemmin on se kuunnellut himon ääntä: Koeta saada niin paljon kuin voit rikkautta, kunniaa ja valtaa tässä maailmassa. On yhden tekevää, miten sen saavutat, tai kuka menettää voittosi kautta. Sanalla sanoen, ahdistus Herran päivänä ei tulisi eikä voisi tulla, jos Jumalan lain periaatteita jossakin määrin noudatettaisiin. Tämä laki on lyhykäisyydessään: Sinun tulee rakastaa Herraa Jumalaasi kaikesta sydämmestäsi ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. (Matt. 22: 37--39.) Koska turmeltunut tai lihallinen mieli sotii tätä Jumalan lakia vastaan eikä tottele sitä, on ahdistus yhtä luonnollinen seuraus kuin elonkorjuu kylvöä.