Part 24

Joskaan emme yritä puolustamaan sukuamme, niin tunnemme kuitenkin myötätuntoa sen tuloksettomaan yritykseen hallita itseään ja pitää huolta hyvinvoinnistaan. Ja jotakin voidaan sanoa siitä menestyksestä, joka maailmalla tässä suhteessa on ollut. Vaikka näiden petomaisten hallitusten todellinen luonne on ilmeinen, ovat ne kuitenkin, joskin turmeltuneina, olleet paljon paremmat kuin se, ettei olisi mitään hallitusta -- paljon paremmat kuin laittomuus ja väkivalta. Joskin laittomuus todennäköisesti "tämän maailman ruhtinaalle" olisi ollut hyvin mieluista, ei se kuitenkaan olisi hänen alamaisiaan miellyttänyt. Hänen valtansa ei ole rajaton, vaan on se rajotettu hänen kykyynsä toimia ihmissuvun kautta, ja hänen valtiotaitonsa täytyy huomattavassa määrässä mukautua ihmisten ajatusten, himojen ja ennakkoluulojen mukaan. Ihminen halusi Jumalasta riippumatonta itsehallitusta, kun Jumala salli hänen yrittää sitä, käytti Saatana tilaisuutta laajentaakseen vaikutustansa ja valtaansa. Täten joutui ihminen, unohtamalla Jumalan (Room. 1: 28), tämän viekkaan ja mahtavan, joskin näkymättömän vihollisen vaikutuksen alaiseksi ja sen tähden on ihmisen siitä asti täytynyt taistella niin hyvin Saatanan hyökkäyksiä kuin omia heikkouksiaan vastaan.

Näin ollen, luokaamme ensin silmäys tämän maailman valtakuntiin ja tarkastakaamme niitä langenneen ihmiskunnan yrityksinä hallita itseään Jumalasta riippumattomina. Joskin yksityisten turmelus ja itsekkäisyys on johtanut heidät harhaan oikeuden tieltä, että täysi oikeus harvoin on tullut kenenkään osaksi tämän maailman valtakuntien aikana, on kuitenkin kaikkien hallitusten pyrkimyksenä aina ollut oikeuden ja kaikkien hyvinvoinnin edistäminen.

Missä määrin tämä on onnistunut, on toinen asia; mutta sitä ovat kaikki hallitukset väittäneet tahtovansa ja se on ollut hallittavien kansojen päämääränä, kun he ovat alistuneet näiden hallitusten alle ja tukeneet niitä. Ja missä vanhurskauden vaatimuksen suhteen on oltu liian huolimattomia, ovat joukot joko olleet soaistut tai harhaan johdetut sen suhteen, tai ovat myöskin sodat, rauhattomuudet ja vallankumoukset olleet seurauksena.

Ne huonot työt, joita halpamieliset hirmuvaltiaat ovat aikaansaaneet, voitettuaan valta-aseman tämän maailman hallituksissa, eivät johdu näiden hallitusten laeista ja laitoksista; mutta anastettuaan vallan ja käytettyään sitä halpoja tarkotuksiaan varten ovat he painaneet hallituksiin tuon petomaisen leiman. Jokaisessa hallituksessa on suurin osa laeista ollut viisaita, oikeudenmukaisia ja hyviä -- lakeja, jotka ovat suojelleet elämää ja omaisuutta, koteja, elinkeinoja ja kauppaa, rangasten rikoksia, j.n.e. On ollut myöskin tuomioistuimia, joilta ainakin jossakin määrin on voinut odottaa oikeutta; ja kuinka epätäydellisiä oikeuden valvojat ovatkaan, ovat kuitenkin tällaisten laitosten edut ja välttämättömyys ilmeiset. Kuinka puutteellisia tällaiset hallitukset ovat olleetkaan, olisi ilman niitä yhteiskunnan siveellisesti alemmat ainekset suuremman lukumääränsä perustuksella voittaneet nuo paremmat, oikeudenmukaisemmat ainekset.

Samalla kun meidän täytyy myöntää, että nämä hallitukset ovat olleet petomaisia, joka johtuu siitä, että valtaan on päässyt suurimmaksi osaksi vääryyttä harjottavia hallitsijoita Saatanan juonien ja petosten tähden, jotka vaikuttavat ihmisten heikkouksien, turmeltuneitten taipumusten ja mielipiteitten kautta, tunnustamme kuitenkin nämä hallitukset langenneen ihmissuku-paran parhaimmiksi ponnistuksiksi hallita itseään. Vuosisata toisensa jälkeen on Jumala sallinut ihmiskunnan tehdä yrityksiä ja nähdä lopputuloksen niistä. Mutta vuosisatojen ponnistusten jälkeen eivät nykyiset tulokset ole tyydyttävämmät kuin entisetkään maailman historian aikana. Tyytymättömyys on itse asiassa yleisempi ja levinneempi kuin koskaan ennen, ei sentähden, että sorto ja vääryys olisivat nyt suuremmat, vaan Jumalan järjestyksen mukaisesti ihmisten silmät ovat avaantuneet tiedon lisääntyessä.

Ne hallitukset, jotka aikojen kuluessa ovat toimineet, ovat esittäneet kansan _keskinkertaista kykyä_ hallita itseään. Vieläpä siellä, missä on ollut yksinvaltiaita hallitsijoita, on se tosiasia, että joukot ovat niitä sietäneet, todistanut, että he kansana eivät ole kyenneet toimeenpanemaan ja kannattamaan parempaa hallitusta, joskin epäilemättä aina on löytynyt useita yksityisiä, jotka ovat olleet keskitasoa ylempänä.

Jos vertaamme maailman tilaa nykyään mihinkä edelliseen aikaan tahansa, näemme silmiin pistävän erilaisuuden joukkojen ajatustavassa. Vapauden henki on nyt laajalle levinnyt, eivätkä ihmiset anna niin helposti hallitsijoiden ja valtiomiesten soaista, pettää ja johtaa itseään, siksi he eivät tahdo alistautua entisten päivien ikeen alle. Tämä yleisen mielipiteen muutos ei ole tapahtunut siitä lähtien kun ihmiset alkoivat hallita itseään, vaan voidaan se korkeintaan huomata selvästi kuudennentoista vuosisadan ajoilta, ja on tämä muutos nopeimmin tapahtunut viimeisen viidenkymmenen vuoden kuluessa. Tämä muutos ei siis johdu kuluneitten aikakausien kokemuksesta, vaan on se luonnollinen tulos tiedon lisääntymisestä ja leviämisestä viime aikoina syvien rivien keskuudessa. Valmistukset tätä tiedon yleistä levenemistä varten alkoivat kirjapainotaidon keksimisellä noin v. 1440 ja sen jälkeen seurasi kirjojen, sanomalehtien ja aikakauskirjojen monistaminen. Tämän keksinnön vaikutus yleiseen valistukseen alkoi tuntua kuudennentoista vuosisadan seuduilla, ja kaikki tuntevat sitä seuranneet edistysaskeleet. Joukkojen yleinen valistus on tullut kansan asiaksi, keksinnöt ja havainnot alkavat olla jokapäiväisiä asioita. Tämä tiedon lisääntyminen ihmisten keskuudessa, jonka Jumala on määrännyt, ja joka sattuu hänen määräämänä aikanaan, on yksi niistä mahtavista voimista, jotka nyt vaikuttavat Saatanan sitomiseksi -- ehkäisten hänen vaikutustaan ja rajottaen hänen valtaansa tänä "_varustautumisen_ päivänä", jotta Jumalan valtakunta voitaisiin pystyttää maan päälle.

Tiedon lisääntyminen kaikilla aloilla herättää ihmisissä arvonannon tunnetta itseään kohtaan ja ymmärtämystä luonnollisia ja heille kuuluvia oikeuksiaan kohtaan, joita he eivät kauvemmin salli syrjäytettävän; pikemmin tulevat he menemään päinvastaiseen äärimmäisyyteen. Luo silmäys kuluneisiin vuosisatoihin, niin näet, miten kansat ovat verellä kirjottaneet tyytymättömyytensä historian, ja, profeetat selittävät että tiedon lisääntymisestä johtuva vielä yleisempi ja laajakantoisempi tyytymättömyys on lopulta ilmenevä koko maailmaa käsittävänä vallankumouksena, kaiken lain ja järjestyksen kukistamisessa, jota seuraa laittomuus ja hätä kaikkien kansan luokkien keskuudessa. Mutta tämän sekaannuksen aikana on taivaan Jumala _pystyttävä valtakuntansa_, joka on tyydyttävä kaikkien kansojen toivomuksia. Väsyneinä ja alakuloisina omien yritystensä epäonnistumisesta ja koettuaan, että heidän viimeinen ja suurin ponnistuksensa johti ainoastaan laittomuuteen, tulevat ihmiset ilolla tervehtimään ja taipumaan taivaallisen herrauden alle ja hyväksymään sen voimakkaan ja oikeudenmukaisen hallituksen. Siten antaa ihmisten vaikea asema Jumalalle hyvän tilaisuuden, ja "silloin tulee kaikkein pakanain toivo" -- Jumalan valtakunta voimassa ja suuressa kirkkaudessa. -- Hagg. 2: 7.

Koska Jeesus ja apostolit tiesivät tämän olevan Jumalan aikomuksen, eivät he millään tavalla asettuneet maallisia hallituksia vastaan. Päin vastoin kehottivat he seurakunnan jäseniä olemaan kuuliaiset esivallalle, vaikkakin he usein saivat kärsiä sen väärin käytetyn vallan tähden. He kehottivat seurakuntaa tottelemaan lakeja ja antamaan arvoa sen palvelijoille itse viran tähden, joskaan he henkilökohtaisesti eivät sitä ansaitsisi, maksamaan veronsa eikä millään tavalla asettumaan lakeja vastaan (Room. 13: 1--7), ellei ne olleet ristiriidassa Jumalan lain kanssa. (Ap. t. 4: 19; 5: 29). Herra Jeesus, apostolit ja ensimäiset kristityt tottelivat lakeja, joskin he olivat erillään tämän maailman hallituksesta ottamatta siihen millään tavalla osaa.

Jumala on määrännyt olemassa olevat esivallat, tämän maailman hallitukset, jotta ihmissuku niiden kautta saisi tarpeellisen kokemuksen. Seurakunnan, vihkiytyneitten, jotka haluavat toimia Jumalan tulevassa valtakunnassa, ei tule tavotella sitä mainetta ja niitä tuloja, jotka kuuluvat tämän maailman valtakunnan virkoihin, ei myöskään vastustaa näitä esivaltoja. He ovat taivaan valtakunnan kansalaisia ja perillisiä (Ef. 2: 19) ja tulee heidän sellaisina pitää kiinni ainoastaan sellaisista oikeuksista ja eduista, jotka tämän maailman valtakunnissa myönnetään _muukalaisille_. Heidän tehtävänään ei ole auttaa maailmaa parantamaan nykyistä asemaansa tai olla nykyään jossakin tekemisessä sen asioitten kanssa. Jokainen yritys tässä suhteessa olisi ainoastaan tuhlattua vaivaa. Sillä maailman kulku ja sen loppu ovat selvästi viitotetut Raamatussa ja kokonaan Hänen kädessään, joka aikanaan on _antava meille_ valtakunnan. _Totisen_ seurakunnan vaikutus on, ja on aina ollut vähäinen, -- niin vähäinen, ettei se valtiollisessa suhteessa ole mitään merkinnyt. Kuinka suurelta se näyttäneekään, tulee meidän seurata Herramme ja apostolien oppia ja esimerkkiä. Tietäen Jumalan aikomuksen olevan, antaa maailman täysin koettaa kykyään itsensä hallitsemisessa, ei seurakunnan jäsenten tule olla maailmasta, joskin he ovat maailmassa. Pyhät saavat vaikuttaa maailmaan ainoastaan erilläänolemisensa kautta, antamalla _valonsa_ valaista; ja siten _nuhtelee_ totuuden henki maailmaa heidän vaelluksensa kautta. Rauhallisina, järjestystä rakastavina kansalaisina, jotka itse tottelevat ja suosittelevat jokaista oikeudenmukaista lakia, he nuhtelevat laittomuutta ja syntiä, sekä viittaavat eteenpäin Jumalan luvattuun valtakuntaan ja niihin siunauksiin, joita siinä saadaan odottaa. Eivät he ole sellaisia, jotka omaksuvat tuon yleisen tavan sekaantua valtiolliseen elämään ja maailman kanssa tekemään suunnitelmia vallan voittamiseksi ja tulla siten temmatuiksi riitaan, syntiin ja yleiseen alennukseen. Tällä tavalla tulee Rauhanruhtinaan tulevan morsiamen ihanassa puhtaudessa olla hyvän voimana edustaen Herraansa maailmassa.

Jumalan seurakunnan täytyy käyttää _koko huomionsa_ ja voimansa Jumalan valtakunnan saarnaamiseen ja viedä eteenpäin tämän valtakunnan asioita Raamatussa esitetyn suunnitelman mukaan. Jos tätä tehdään uskollisesti, niin ei jää aikaa eikä ole halua sekaantua nykyiseen valtiolliseen elämään. Herralla ei ollut siihen aikaa, ei myöskään apostoleilla. Samoin ei myöskään pyhillä, jotka seuraavat heidän esimerkkiään, ole siihen aikaa.

Kohta apostolien kuoleman jälkeen joutui nuori seurakunta tämän kiusauksen uhriksi. Julistus Jumalan tulevasta valtakunnasta, joka oli poistava kaikki maalliset valtakunnat, ja ristiinnaulitusta Kristuksesta tämän valtakunnan perillisenä, ei ollut maailman mielen mukaista, siksi se sai aikaan vainoa, pilkkaa ja ylenkatsetta. Mutta muutamat tahtoivat parantaa Jumalan suunnitelmaa ja valmistaa seurakunnalle suotuisan aseman maailmassa kärsimysten asemasta. Tämä onnistui yhtymällä maalliseen valtaan. Tuloksena tästä kehittyi paavikunta, josta aikojen kuluessa tuli kansojen hallitsija ja kuningatar. -- Ilm. 17: 3-5; 18: 7.

Tällaisen valtiotaidon kautta muuttui kaikki. Kärsimysten asemasta tuli kunniaa, nöyryyden asemasta ylpeyttä, totuuden asemasta harhaoppeja, vainon asemasta alkoi se itse vainota niitä, jotka tuomitsivat sen uuden, epäoikeutetun kunnia-aseman. Se alkoi kohta keksiä uusia järjestelmiä ja viisastelulta vanhurskauttaakseen menettelytapaansa, pettäen ensin itseään ja sitten kansoja sillä uskolla, että Kristuksen tuhatvuotinen valtakunta _oli tullut_, ja Kristusta, kuningasta, edusti hänen paavinsa, jotka Kristuksen maaherroina hallitsivat maan kuninkaita. Vaatimuksillaan onnistui sen pettää koko maailma. Se "_juovutti_" harhaopeillaan kaikki kansat (Ilm. 17: 2), ja saadakseen aikaan pelkoa se opetti, että ikuinen vaiva odotti kaikkia niitä, jotka vastustivat sen vaatimuksia. Kohta sen julistukset ja kuviteltu valtuutus kruunasi tai erotti Euroopan kuninkaat.

Tästä johtuu, että Euroopan valtakunnat meidän päivinämme esiintyvät kristillisinä valtakuntina ja julistavat, että heidän hallitsijansa hallitsevat "Jumalan armosta", s.o. joko paavikunta tai jokin protestanttinen lahko on ne nimittänyt. Vaikka uskonpuhdistajat hylkäsivät monta paavivallan vaatimusta kirkolliseen tuomitsemisoikeuteen y.m. nähden, pitivät he kuitenkin kiinni siitä kunniasta, jonka maan kuninkaat olivat liittäneet kristillisyyteen. Siten joutuivat uskonpuhdistajat samaan eksytykseen. He harjottivat yksinvaltiutta nimittäessään ja vahvistaessaan kuninkaat ja hallitukset sekä antaen niille "kristittyjen valtakuntien" eli Kristuksen valtakunnan nimen. Siten saamme meidän aikanamme usein kuulla tuon arvotuksenkaltaisen nimityksen: _"kristillinen maailma"_ -- joka evankeliumin tosien periaatteitten valossa todellakin on arvotus. Meidän Herramme sanoi oppilaistaan: "He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään ole maailmasta". Ja Paavali kehottaa meitä, sanoen: "Älkää muodostautuko tämän maailman mukaan". -- Joh. 17: 16; Room. 12: 2.

Jumala ei ole koskaan hyväksynyt sitä, että näitä valtakuntia on kutsuttu Kristuksen nimellä. Nimiseurakunnan pettäminä purjehtivat nämä kansat väärällä lipulla, esiintyen sinä, mitä ne eivät ole. Näiden valtakuntien ainoa oikeutus, kansan tahtoa lukuun ottamatta, riippuu siitä rajotetusta suosiosta, jonka Jumala ilmotti Nebukadnesarille -- kunnes hän tulee, jolle herraus kuuluu.

Se väite, että nämä epätäydelliset valtakunnat puutteellisine lakeineen ja usein itsekkäine ja paheellisine hallitsijoineen olisivat "meidän Herramme ja hänen voideltunsa" valtakunta, on törkeä solvaus Kristuksen totista valtakuntaa ja sen "Rauhanruhtinasta" ja oikeuden mukaista hallitsijaa vastaan, jonka edessä niiden ennen pitkää täytyy kukistua. -- Jes. 32: 1.

Toinen arveluttava vahinko, joka on johtunut tästä eksytyksestä, on se, että Jumalan lasten huomio sen kautta on poistunut luvatusta taivaan valtakunnasta, ja he ovat joutuneet sopimattomalla tavalla antamaan tunnustusta ja liian suurta luottamusta tämän maailman valtakunnille ja ovat tehneet melkein hedelmättömiä yrityksiä istuttaa uskonnon puhtautta ja siveyttä näihin hurjiin maallisiin runkoihin, niin että evankeliumi totisesta valtakunnasta ja niistä toiveista, jotka muodostavat sen ytimen, ovat tulleet laiminlyödyiksi. Tämän petoksen vaikutuksesta ovat muutamat hyvin halukkaita yhdistämään Jumalan nimen Yhdysvaltojen perustuslakeihin, jotta näistä _sen kautta_ tulisi kristillinen kansa. Reformeeratut presbyteriaanit ovat vuosikausia kieltäytyneet tässä hallituksessa äänestyksestä ja virkaanastumisesta, _koska_ se ei ole Kristuksen valtakunta. Täten tunnustavat he kristityn sopimattomuuden ottaa osaa toisten maiden hallituksiin. Meitä miellyttää suuresti tämä ajatus, mutta ei niin, että tulisimme siihen lopputulokseen, missä vaan Jumalan _nimi_ esiintyy perustuslaissa, se muuttaisi tämän maailman valtakunnan Kristuksen valtakunnaksi, antaen heille oikeuden siinä äänestää ja astua virkaan. Oi, miten mieletöntä! Miten suuri onkaan se petos, jolla "porttojen äiti" on juovuttanut kaikki kansat (Ilm. 17: 2, 5). Väitetään, että Euroopan vallat samalla tavalla siirtyivät Saatanalta Kristukselle ja tulivat siten "kristityiksi valtioiksi".

Jos voidaan käsittää, että parhaimmat sekä huonoimmat maan valtakunnat ovat "tämän maailman valtakuntia", joiden Jumalan suoma valta-aika kohta on loppunut, antaakseen sitten tilaa määrätylle seuraajalleen, Messiaan valtakunnalle, viidennelle maailman vallalle (Dan. 2: 44; 7: 14, 18, 27), niin lujittuu totuus ja paljon eksytystä häviää.

Mutta niinkuin nyt on, saavat paavikunnan toimenpiteet tässä suhteessa, protestanttisten uskonpuhdistajaa hyväksymänä, tapahtua, kristityitten siitä huomauttamatta. Ja koska heidän tulee ylläpitää Kristuksen valtakuntaa, tuntevat he itsensä sidotuiksi taistelemaan niin kutsutun kristillisyyden nykyisten horjuvien valtakuntien puolesta, joiden aika on loppumaisillaan. Siten pakotetaan heidät usein asettumaan sortajan puolelle ja oikeuden sekä vapauden asemesta -- taistelemaan tämän maailman ruhtinaan ja valtakuntien puolesta, sen sijaan, että asettuisivat Kristuksen tulevan totisen valtakunnan puolelle. -- Ilm. 17: 14; 19: 11--19.

Maailma tulee nyt nopeasti tietämään, että "tämän maailman valtakunnat" eivät ole Kristuksen-kaltaiset. Heidän väitteensä olla muka Kristuksen säätämiä, eivät ole eittämättömät. Ihmiset alkavat käyttää ajatuskykyään tällaisissa ja muissa samankaltaisissa kysymyksissä. Heidän vakaumuksensa tulee johtamaan heidät paljon väkivaltaisempaan menettelyyn, kun he tulevat huomaamaan petoksen, jota on harjotettu heitä kohtaan oikeudenmukaisen Jumalan ja Rauhanruhtinaan nimessä. Itse asiassa alkavat yhä useammat otaksua, että uskonto on ainoastaan petosta, jonka tarkotuksena on maallisen vallan yhteydessä rajottaa joukkojen vapautta.

Jospa ihmiset olisivat niin viisaita, että tahtoisivat taivuttaa sydämensä ymmärtämään Herran työtä ja suunnitelmaa! Silloin nykyiset valtakunnat vähitellen häviäisivät -- parannus seuraisi nopeasti parannusta ja vapaus vapautta ja oikeus ja totuus pääsisivät vallitsemaan, kunnes vanhurskaus täyttäisi maan. Mutta he eivät tahdo eivätkä voi tehdä sitä nykyisessä langenneessa tilassaan. Varustettuna itsekkäisyydellä tulee sentähden kukin taistelemaan ylivallasta. Maailman valtakunnat tulevat häviämään sinä suurena hädän aikana, jonka kaltaista ei ole ollut siitä asti kun ihmisiä on löytynyt. Niistä, jotka turhaan koettavat pitää kiinni menneestä herraudesta, kun valta on annettu Hänelle, jolle se oikeudenmukaisesti kuuluu, puhuu Herra, antaen heidän ymmärtää, että he taistelevat Häntä vastaan -- taistelua, jossa he varmuudella joutuvat alakynteen. Hän sanoo:

"Miksi pakanat metelöivät ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat kapinaan ja päämiehet keskenänsä neuvottelevat Jehovaa ja hänen voideltuansa vastaan [sanoen]: 'Katkaiskaamme heidän siteensä ja heittäkäämme pois luotamme heidän köytensä'. Joka taivaassa asuu, nauraa heille, Herra pilkkaa heitä. Silloin hän puhuu heille vihoissansa ja hirmuisuudessansa peljättää hän heitä [sanoen]: 'Minä asetin minun kuninkaani Siioniin, minun pyhälle vuorelleni'... Nyt te kuninkaat siis ymmärtäkää, ja te maan tuomarit antakaa kurittaa [neuvoa] itseänne. Palvelkaat Jehovaa pelvolla ja iloitkaat vapistuksella. Antakaa suuta pojalle [kunnioittakaa poikaa, Jumalan voideltua], ettei hän vihastuisi, ja te hukkuisitte tiellä; sillä hänen vihansa syttyy pian. Autuaat ovat kaikki ne, jotka häneen uskaltavat". -- Ps. 2: 1--6, 10--12,

NELJÄSTOISTA LUKU.

JUMALAN VALTAKUNTA.

Aineen huomattava sija Raamatussa. -- Valtakunnan luonne. -- Valtakunta evankeliumin aikana. -- Paavalin oikaisemia vääriä käsityksiä. -- Seuraukset vääristä käsityksistä valtakunnan suhteen. -- Jumalan valtakunnan kaksi puolta. -- Henkinen puoli ja sen tarkotus. -- Maallinen puoli ja sen tarkotus. -- Näiden sopusointuinen yhteistyö. -- Maallisen puolen -- kirkkaus. -- Taivaallisen puolen kirkkaus. -- Se liiton juuri, josta nämä haarat kasvavat. -- Valtakunnan maallinen puoli on israelilainen. -- Kymmenen kadonnutta sukukuntaa. -- Taivaallinen Jerusalem. -- Israel esikuvauksellinen kansa. -- Israelin lankeemus ja ennalleen nostaminen. -- Valitut luokat. -- Valtakunnan perilliset. -- Rautavaltikka. -- Tuhatvuotisen valtakunnan tarkotus valaistaan esimerkillä. -- Valtakunnan luovuttaminen Isälle. -- Jumalan alkuperäinen tarkotus täydelleen suoritettu.

Se, joka ei ole huolellisesti Raamatun ja Raamatun oppaan kanssa tutkinut tätä ainetta, hämmästyy, tämän aineen huomattua asemaa pyhässä Raamatussa. Vanha testamentti on täynnä lupauksia ja ennustuksia, joissa Jumalan valtakunta ja sen kuningas, Messias, on keskipisteenä. Jokainen israelilainen toivoi (Luuk. 3: 15), että Jumala Messiaan hallitessa korottaisi heidän kansansa tähän asemaan; ja kun Jeesus tuli, tuli hän heidän kuninkaanaan, pystyttääkseen tämän kauvan luvatun valtakunnan maan päälle.

Johannes, Herran Jeesuksen edelläkävijä ja sanansaattaja, alkoi lähetystyönsä julistamalla: "Tehkäät parannus, sillä taivasten valtakunta on lähestynyt". (Matt. 3: 2). Herra alkoi opettajatoimensa samalla julistuksella (Matt. 4: 17), ja apostolit lähetettiin saarnaamaan samaa sanomaa. (Matt. 10: 7; Luuk. 9: 2). Valtakunta ei ollut ainoastaan se aine, jolla Herra alkoi julkisen opettamisen, vaan oli tämä todellakin hänen saarnojensa pääaine (Luuk. 8: 1; 4: 43; 19: 11); toisia aineita kosketeltiin ainoastaan tämän yhteydessä, tämän aineen valaisijoina. Suurin osa hänen vertauksistaan valaisi valtakuntaa eri näkökannoilta ja puolilta, tai oli niiden tarkotuksena esittää kokonaista vihkiytymistä Jumalalle välttämättömänä asiana tullakseen osalliseksi valtakunnasta ja oijastakseen tuon juutalaisen väärinkäsityksen, että he olivat varmat valtakunnasta, koska he olivat Aabrahamin luonnollisia lapsia ja itseoikeutettuja lupauksen perillisiä.

Keskusteluissaan seuraajainsa kanssa rohkaisi ja vahvisti Herra Jeesus heitä odottaessaan tulevaa valtakuntaa, sanoen: "Minä säädän teille, niinkuin Isäni on säätänyt minulle, kuninkaallisen valtakunnan, niin että saatte syödä ja juoda pöydässäni minun valtakunnassani ja istua valtaistuimilla ja tuomita [hallita] Israelin kahtatoista sukukuntaa". (Luuk. 22: 29, 30). Ja jälleen: "Älä pelkää, sinä pieni lauma; sillä Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan". (Luuk. 12: 32). Kun heidän tunnustama kuninkaansa ristiinnaulittiin sen sijaan, että hänet olisi kruunattu ja korotettu valtaistuimelle, pettyivät opetuslapset suuresti. Kuten kaksi heistä sanoivat luullulle muukalaiselle Emmauksen tiellä hänen ylösnousemisensa jälkeen: "Me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin" -- vapauttava heidät roomalaisesta ikeestä ja tekevä Israelista voimakkaan ja ihanan Jumalan valtakunnan. Mutta edellisten päivien muutosten kautta pettyivät he suuresti. Jeesus avasi silloin heidän ymmärryksensä silmät todistaen heille Raamatusta, että hänen _uhrinsa_ oli ensin kaikkein välttämättömin asia, ennen kuin valtakunta voitiin toimeenpanna. -- Luuk. 24: 21, 25--27.

Jumala olisi voinut ilman mitään ihmissuvun lunastusta antaa maan herrauden Jeesukselle; sillä "Korkeimmalla on valta ihmisten valtakuntien ylitse ja hän antaa ne kenelle hän tahtoo". (Dan. 4: 29). Mutta Jumalan suunnitelma oli niin suuremmoinen, ettei sitä voinut toteuttaa tällä tavalla. Tällainen valtakunta olisi voinut tuoda siunauksia, jotka kaikesta suuruudestaan huolimatta olisivat olleet ainoastaan tilapäisiä, koska koko ihmiskunta oli kadotustuomion alaisena. Jotta hänen valtakuntansa siunaukset voisivat tulla ikuisiksi ja täydellisiksi, täytyi suku ensin tulla lunastetuksi kuolemasta ja siten laillisesti vapautua siitä kirouksesta, joka Aadamissa tuli kaikille.

-- Että Jeesus selittäessään ennustuksia, jälleen elvytti opetuslasten toivon tulevasta valtakunnasta, selviää siitä, että he jälestäpäin, kun hän oli aikomuksessa jättää heidät, kysyivät: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelin valtakunnan?" Hänen vastauksensa, joskaan ei aivan selvä, ei vastustanut heidän toivoaan. Hän sanoi: "_Ei teidän_ tule tietää _aikoja tai hetkiä_, jotka Isä on valtansa nojalla määrännyt". -- Ap. t. 1: 6, 7.