Part 21

Jeesus oli kolmekymmenvuotisena täydellinen, täysi-ikäinen mies (g), jätettyään henkisen olotilan kirkkauden ja tultuaan _ihmiseksi_, jotta hän Jumalan armosta maistaisi kuolemaa kaikkien puolesta. Jumalan lain vanhurskaus on täydellinen: silmä silmästä, hammas hampaasta ja elämä elämästä. Oli välttämätöntä, että täydellinen _ihminen_ kuolisi ihmissuvun puolesta, sillä vanhurskauden vaatimus ei voinut millään muulla tavalla tulla tyydytetyksi. Enkelin kuolema voi yhtä vähän suorittaa rangaistuksen ja lunastaa ihmisen, kuin härkien ja kauristen kuolema, joka ei koskaan voi "ottaa pois syntejä". Sentähden tuli hän, jota kutsutaan "Jumalan luomisen aluksi", _ihmiseksi_, "tuli lihaksi", jotta hän suorittaisi lunastuksen (vastaavan hinnan), joka voi ostaa meidän sukumme vapaaksi. Hänen täytyi olla täydellinen ihminen, muutoin ei hän olisi voinut tehdä enemmän hinnan suorittamiseksi kuin mikä muu ihmissuvun jäsen tahansa. Hän oli "pyhä, viaton, saastaton, syntisistä erotettu". Hän otti saman muodon, kuin syntisillä on -- "syntisen lihan kaltaisuuden" -- ihmisten kaltaisuuden. Mutta hän otti sen kaikessa täydellisyydessään; hän ei ottanut mitään sen synnistä tai epätäydellisyydestä muulla tavalla, kuin että hän vapaaehtoisesti otti osaa muutamien suruihin ja tuskiin toimintansa aikana, ottaen omakseen heidän kipunsa ja vajavaisuutensa, kun hän jakoi heille elonvoimaansa, terveyttään ja voimakkaisuuttaan. On kirjoitettu, että "hän otti päälleen sairautemme ja kantoi tautimme", ja "hänestä lähti voimaa [elämää, elonvoimaa, vahvistusta], ja paransi kaikki". -- Mark. 5: 30; Luuk, 6: 19; Matt. 8: 16, 17; Jes. 53: 4.

Ollen tavoiltaan (täydellisen) ihmisen kaltainen nöyrtyi hän ja oli kuuliainen aina kuolemaan asti. Hän antautui Jumalalle, sanoen: "Katso, minä tulen. Raamatussa on minusta kirjoitettu. Sinun tahtos, minun Jumalani, teen minä mielelläni", ja hän symboliseerasi (esikuvasi) vihkiytymisensä vesikasteen kautta. Kun hän siten antoi itsensä, vihki oman olemuksensa, oli hänen uhrinsa pyhä (puhdas) ja otollinen Jumalan edessä, joka vastaanottamisensa merkiksi täytti hänet hengellään ja voimallaan -- kun pyhä henki tuli hänen päällensä ja siten voiteli hänet.

Tämä hengellä täyttyminen oli sikiyminen uuteen luontoon -- jumalalliseen luontoon --, joka oli täysin kehittyvä tai syntyvä, kun hän oli täydelleen suorittanut uhraamisensa -- inhimillisen luonnon uhraamisen. Tämä sikiytyminen oli askel ylöspäin inhimillisistä elinehdoista ja esittää sitä pyramiidi _h_, tasossa _M_, joka on hengellisen sikiämisen taso. Tässä tasossa vietti Jeesus kolme ja puoli vuotta elämästään, kunnes hänen inhimillinen olemassaolonsa päättyy ristillä. Kun hän oli kuolleena kolme päivää, herätettiin hänet eloon -- henkisen olennon täydellisyyteen (_i_, tasossa _L_,) joka oli syntynyt hengestä, ollen "kuolleista nousseiden esikoinen". "Mikä hengestä on _syntynyt_ on _henki_." Siten oli Jeesus ylösnousemisessaan henki, henkiolento eikä enään inhimillinen olento missään merkityksessä.

On totta, että hän ylösnousemisensa jälkeen omisti kyvyn näyttäytyä ihmisenä ja todellakin esiintyi niin, jotta hän opastaisi oppilaitaan ja todistaisi heille, ettei hän enään ollut kuollut; mutta hän ei ollut ihminen eikä enään riippuvainen inhimillisistä elinehdoista vaan voi mennä ja tulla kuten tuuli (silloinkin, kun ovet olivat suljetut), eikä kukaan tietänyt, mistä hän tuli, tai mihin hän meni. "_Niin_ on laita jokaisen, joka on _syntynyt_ hengestä." -- Joh. 3: 8. Vertaa 20: 19, 26.

Aina siitä silmänräpäyksestä, kun hän kasteessa vihkiytyi uhriksi, laskettiin kaikki inhimillinen kuolleeksi, ja siitä ajasta laskettiin uuden luonnon alkaminen, joka tuli täydelliseksi ylösnousemisessa, kun hän saavutti täydellisen henkitason, _L_, ja nousi ylös varustettuna henkisellä ruumiilla.

Neljäkymmentä päivää ylösnousemisensa jälkeen meni Jeesus kaikkivallan luo korkeuteen -- jumalallisen kirkkauden tasoon, _K_, (pyramiidi _k_). Evankeliumin aikakautena on hän ollut kirkkaudessa (_l_), "istuen Isän kanssa hänen valtaistuimellaan", ja on ollut maan päällä olevan seurakunnan pää -- sen hallitsija ja johtaja. Koko evankeliumin aikakautena on seurakunta ollut kehityksen, kurituksen ja koettelemuksen alaisena, jotta se aikakauden lopussa tai elonkorjuussa tulisi hänen morsiamekseen ja kanssaperillisekseen. Sillä on siis yhteys hänen kärsimisessään, jotta se myös kirkastuisi hänen kanssaan (taso _K)_, kun oikea aika tulee.

Seurakunnan on otettava samat askeleet kirkkauteen kuin sen päämies ja Herra on ottanut, joka "on antanut meille esikuvan, jotta me hänen askeleissaan vaeltaisimme" ainoastaan sillä erotuksella, että seurakunta alkaa alemmalta tasolta. Kuten olemme nähneet tuli Herramme inhimillisen _täydellisyyden_ tasoon, _N_, kun me kaikki, jotka kuulumme aadamilaiseen sukuun, olemme alemmalla tasolla, _R_ -- synnin ja epätäydellisyyden tasolla ollen vihollisuussuhteessa Jumalaa vastaan. Ensiksi on meille sentähden kaikkein tärkeintä, että me _vanhurskautetaan_ ja siten pääsemme tasoon _N._ Kuinka tämä tapahtuu? Hyvien töittenkö kautta? Ei, syntiset eivät voi tehdä hyviä töitä. Me emme voineet suositella itseämme Jumalan edessä; sentähden "Jumala osottaa rakkauttansa meitä kohtaan sillä, että Kristus, ollessamme vielä syntisiä, kuoli edestämme". (Room. 5, 8.) Ehto, jolla me saavutamme vanhurskautetun tai täydellisen inhimillisen tason on siis se, että Kristus kuoli meidän synteimme tähden, lunasti ja nosti meidät "uskon kautta hänen vereensä" siihen täydellisyyden tasoon, josta kaikki Aadamissa lankesivat. "Me olemme vanhurskautetut [nostetut tasoon _N_] uskon kautta. Koska me siis _olemme uskosta_ vanhurskaiksi tulleet, on meillä rauha Jumalan kanssa" (Room. 5: 1) ja Jumala ei pidä meitä enään vihollisinaan, vaan vanhurskautettuina inhimillisinä lapsinaan samassa tasossa kuin Aadam ja Herramme Jeesus olivat. Ainoa ero on siinä, että he todellakin olivat täydelliset, kun sitävastoin Jumala ainoastaan uskon kautta laskee meidät sellaisiksi. Tämän lasketun vanhurskauttamisen me omistamme itsellemme uskomalla Jumalan sanaan, joka sanoo: te olette "ostetut", "lunastetut", vapaasti vanhurskautetut kaikesta. Jumalan kannalta katsoen me olemme moitteettomat, tahrattomat ja pyhät Kristuksessa, omistamalla uskon kautta meidän hyväksemme lasketun vanhurskauden puvun. Hän suostui siihen, että meidän syntimme _laskettiin_ hänen päällensä, jotta hän suorittaisi meidän rangaistuksemme, ja hän kuoli meidän puolestamme, ikäänkuin hän olisi ollut syntinen. Hänen vanhurskautensa _lasketaan_ siis kaikkien niiden hyväksi, jotka omistavat itselleen hänen lunastuksensa, ja tuo se mukanaan kaikki ne oikeudet ja siunaukset, jotka alkujaan omistettiin, ennenkuin synti tuli maailmaan. Se asettaa meidät ennalleen elämään ja yhteyteen Jumalan kanssa. Tätä yhteyttä voimme heti nauttia uskon kautta, ja elämä ja täydellisempi yhteys ja ilo tulevat varmaan -- "aikanaan".

Mutta muista, että vaikkakin vanhurskauttaminen on siunattu asia, niin ei se muuta meidän luontoamme: me olemme yhä edelleen inhimillisiä olentoja. [_Luonto_ sanaa ei käytetä silloin sen varsinaisessa merkityksessä, kun ihmisestä sanotaan, että hän on _pahan luontoinen_. Oikeastaan ei kenenkään ihmisen luonto ole paha. Ihmisluonto on "sangen hyvä", _maallinen kuva_ jumalallisesta luonnosta. Siten on jokainen ihminen hyvästä luonnosta, joskin tämä hyvä luonto on turmeltunut. On luonnotonta, että ihminen on paha, röyhkeä j.n.e., ja luonnollista, että hän on Jumalan kaltainen. Yllä on käytetty sanaa _luonto_ sen alkuperäisessä merkityksessä. Me olemme Kristuksen kautta vanhurskautetut tai oikeutetut kaikkien niiden etuoikeuksien ja siunausten ennalleenasettamiseen, jotka kuuluvat meidän inhimilliselle luonnollemme -- Jumalan _maalliselle_ kuvalle.] Me olemme vapautetut kurjasta synnintilasta ja muukalaisuuden suhteesta Jumalaan nähden, ja sen sijaan, että olisimme inhimillisiä syntisiä, olemme inhimillisiä lapsia; ja nyt, kun me olemme lapsia, puhuu Jumala meille kuten lapsille ainakin. Evankeliumin aikakautena on hän kutsunut "kanssaperillisten" "pienen lauman", sanoen: "Minun poikani anna minulle sydämmesi" -- se on: anna minulle itsesi, kaikki maalliset voimasi, tahtosi, kykysi, kaikkesi minulle, kuten Jeesus on antanut sinulle esikuvan, niin minä tahdon asettaa sinut poikanani korkeampaan tasoon kuin inhimillinen on. Minä teen sinusta henkisen lapsen, jolla on ylösnousseen Jeesuksen kaltainen ruumis -- joka oli Isän "olennon täydellinen kuva". Jos sinä tahdot luopua kaikista maallisista toiveista, harrastuksista, tarkotuksista j.n.e., kokonaan uhrata inhimillisen luontosi ja käyttää sen minun palveluksessani niin tahdon minä antaa kaikille teille, jotka niin teette, korkeamman luonnon kuin sukunne jälelläolevalle osalle, minä tahdon tehdä teidät "osallisiksi Jumalan luonnosta" -- Jumalan perillisiksi ja Jeesuksen Kristuksen kanssaperillisiksi, jos te muutoin kärsisitte hänen kanssaan, jotta te myös hänen kanssaan _kirkastuisitte_.

Ne, jotka oikein osaavat arvostella tämän palkinnon, joka evankeliumin aikana heille tarjotaan, luopuvat ilolla kaikesta, mikä heitä raskauttaa ja juoksevat kärsivällisyydellä sillä kilparadalla, joka on heille määrätty, jotta he päämäärän saavuttaisivat. Meidän töitämme ei tarvittu meidän vanhurskauttamisessamme: meidän Herramme Jeesus teki kaiken, mitä tähän nähden voitiin tehdä, ja kun me uskon kautta vastaanotimme hänen täydelleen suoritetun työnsä, nostettiin meidät vanhurskautettuina tasoon _N._ Mutta päästäksemme nyt eteenpäin, tarvitaan töitä. Me emme tosin saa menettää uskoamme, sillä silloin me sen kautta menetämme vanhurskauttamisen, mutta jos me vanhurskautettuina pysymme uskossa, me kykenemme (sen armon perustuksella, joka meillä hengestä sikiytyessämme on annettu) kantamaan hedelmiä ja tekemään töitä, jotka kelpaavat Jumalan edessä. Ja Jumala vaatii sitä, sillä se on se uhri, jonka me lupasimme tehdä. Jumala odottaa, että me osaisimme panna arvoa tuolle suurelle palkinnolle antamalla sen puolesta kaikki mitä meillä on tai mitä me olemme, ei ihmisille, vaan Jumalalle -- pyhäksi ja Kristuksen kautta hänelle kelpaavaksi uhriksi, joka on meidän järkevä jumalanpalveluksemme.

Jättäessämme kaiken tämän, me kysymme: Herra, kuinka sinä tahdot, että minä annan sinulle tämän, minun uhrini, aikani, lahjani, vaikutukseni j.n.e.? Kun me tämän jälkeen Jumalan sanasta etsimme vastausta, kuulemme hänen äänensä sanovan meille, että meidän tulee jättää _kaikkemme_ hänelle, niinkuin meidän Herramme Jeesus teki, tekemällä hyvää jokaista kohtaan, sen mukaan kuin meillä on tilaisuutta, mutta erittäinkin uskon veljiä kohtaan -- palvellen heitä hengellisellä ja ruumiillisella ravinnolla, pukien heitä Kristuksen vanhurskaudella tai maallisilla vaatteilla meidän kykymme ja heidän tarpeittensa mukaan. Kun me olemme vihkineet kaiken, niin me sikiydymme hengestä ja olemme saavuttaneet tason _M_; ja nyt me tulemme, meille annetun voiman kautta, jos me käytämme sitä hyväksemme, kykeneviksi täyttämään koko liittomme ja tulemme voittajiksi, niin enemmän kuin voittajiksi hänen kauttansa (hänen voimansa tai henkensä kautta), joka rakastaa meitä ja on ostanut meidät kalliilla verellään. Mutta kun siten vaellat Jeesuksen jäljissä, niin:

"Äl' kuule, taisto laukes' ja pääsit voittohon! Päämäärä vasta aukes', kun kruunu päässäs' on."

Kruunu annetaan kun me uskollisen veljemme Paavalin tavoin olemme taistelleet hyvän taistelun ja juoksun päättäneet, mutta ei ennen. Siihen asti täytyy meidän uhrityömme ja palveluksemme liekin ja suitsutuksen päivittäin nousta -- uhrina, jolla on hyvä tuoksu Jumalan edessä, ollen otollinen Jeesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta.

Ne "nukkuneet", jotka kuuluvat tähän voittaja-luokkaan, herätetään henkiolentoina, tasoon _L_, ja ne saman luokan jäsenet, jotka elävät ja ovat jälellä Herran tulemisessa, "muutetaan" samaan henkiseen olemassaolon tasoon, eivätkä hetkeksikään "nuku", joskin "muutos" vaatii saviastian hajaantumisen. Ne, jotka ovat _syntyneet_ hengestä, eivät enää ole heikkoja, maallisia, kuolevia, katoavia olentoja, vaan taivaallisia, henkisiä, katoamattomia, kuolemattomia olentoja. -- 1 Kor. 15: 44, 52.

Me emme tiedä kuinka kauvan tulee kestämään sen jälkeen, kun he ovat "muuttuneet" tai tulleet täydellisiksi henkiolennoiksi (tasossa _L_), ennenkuin he täysilukuisena joukkona kirkastetaan (tasossa _K_) yhdessä Herran kanssa ja liitetään häneen voimassa ja suuressa kirkkaudessa. Tätä koko Kristuksen ruumiin yhdistymistä ja täyttä kirkastumista pään kanssa me pidämme "Karitsan häinä", yhdistymisenä yljän kanssa, kun morsian tulee täydellisesti osalliseksi Herransa ilosta.

Luokaamme jälleen silmäys karttaan; _n, m, p, q_, merkitsevät neljää erityistä luokkaa, jotka yhtenä kokonaisuutena muodostavat evankeliumiaikakauden nimiseurakunnan, joka esiintyy Kristuksen ruumiina. Molemmat luokat _n_ ja _m_ ovat henkisen sikiämisen tasossa, _M_. Koko evankeliumiaikakauden ovat nämä molemmat luokat olleet olemassa, molemmat ovat tehneet liiton Jumalan kanssa tullakseen eläviksi uhreiksi, molemmat ovat saaneet "rakastetun kautta armon" ja siinneet hengestä "uusiksi luomuksiksi". Ero heidän välillään on seuraava: _n_ merkitsee niitä, jotka täyttävät liittonsa ja ovat kuolleet Kristuksen kanssa maallisiin elinehtoihin nähden, maallisiin tarkotuksiin ja pyrkimyksiin nähden, kun _m_ taasen esittää suurempaa joukkoa hengellisesti siinneistä lapsista, jotka ovat tehneet liiton, mutta jotka, valitettavasti peräytyvät sen täyttämisessä. Luokan _n_ muodostavat ne voittajat, joista tulee Kristuksen morsian, ja jotka istuvat Herran kanssa hänen valtaistuimellaan kirkkaudessa -- tasossa _K_. Tämä on tuo "pieni lauma", jolle Isä on nähnyt hyväksi antaa valtakunnan. (Luuk. 12: 32.) Ne, jotka kuuluvat luokkaan _m_, kammovat inhimillisen tahdon kuolemista, mutta Jumala rakastaa heitä kuitenkin ja on sentähden vastuksien ja vaikeuksien kautta vievä heidät tasoon _L_, täydelliseen henkiseen tasoon, mutta he ovat menettäneet oikeuden tasoon _K_, kirkkauden hallitukseen, koska he eivät vapaehtoisesti voittaneet. Jos me annamme arvoa Isämme rakkaudelle, jos me toivomme Herramme hyväksymistä, jos me haluamme tulla hänen ruumiinsa jäseniksi, hänen morsiamekseen, ja istua hänen valtaistuimelleen, niin täytyy meidän uskollisesti ja halukkaasti täyttää uhrilupauksemme.

Suurin osa _niin kutsuttua_ seurakuntaa eli kirkkoa merkitään osalla _p_. Huomaa, että ne eivät ole tasolla _M_, vaan tasolla _N_. Ne ovat vanhurskautetut, mutta eivät pyhitetyt. Ne eivät ole kokonaan vihkiytyneet Jumalalle eivätkä sentähden ole sikiytyneet henkiolennoiksi. He ovat kuitenkin maailmaa korkeammalla, koska he ovat vastaanottaneet Jeesuksen lunastajanaan synneistä; mutta jos he yhä edelleen vastustavat tämän aikakauden korkeaa kutsua tulla jäseniksi Jumalan henkiseen perheeseen, menettävät he _uskon_ vanhurskauttamisen ja tulevat jälleen samaan tilaan kuin maailma. Jos he lopultakin, ennalleenasettamisen aikoina alistuvat Kristuksen valtakunnan vanhurskaita lakeja noudattamaan, tulevat he saavuttamaan täydellisen maallisen ihmisen Aadamin kaltaisuuden. He jälleenvoittavat täydelleen kaiken sen, mikä hänessä menetettiin. He saavuttavat sama inhimillisen täydellisyyden henkisessä, siveellisessä ja ruumiillisessa suhteessa ja tulevat jälleen Jumalan kuvan kaltaisiksi, kuten Aadam oli, sillä heidät lunastettiin kaikkeen tähän. Tämä luokka, _p_, ei siis oikeastaan käytä hyväkseen heille uskon perustuksella laskettua vanhurskauttaan nykyisessä ajassa (jolloin vanhurskauttaminen _uskon_ kautta on tehty mahdolliseksi -- tuhatvuotiskautena vanhurskautetaan ihmiset _todellisesti_). Tämä vanhurskauttaminen myönnetään nyt sitä erityistä tarkotusta varten että muutamat tulisivat kykeniviksi uhraamaan otollisia uhreja ja pääsisivät luokkaan _n_ "Kristuksen ruumiin" jäseninä. Ne, jotka kuuluvat luokkaan _p_, vastaanottavat Jumalan armon niin, että se menee heiltä _hukkaan_ (2 Kor. 6: 1): he eivät käytä sitä hyväkseen mennäkseen eteenpäin ja uhratakseen itsensä otollisina uhreina tänä aikakautena jolloin uhrit kelpaavat Jumalalle. Ne, jotka kuuluvat tähän luokkaan, eivät ole "pyhiä", eivätkä vihkiytyneen "ruumiin" jäseniä, mutta apostoli kutsuu kuitenkin heitä "veljiksi". (Room. 12: 1). Samassa merkityksessä tulee koko suku, kun se on ennalleenasetettu, olemaan Kristuksen veljiä ja Jumalan lapsia, joskin eri luontoa. Jumala on _kaikkien_ Isä, jotka ovat sopusoinnussa hänen kanssaan, kuuluivat ne mihinkä tasoon tai luontoon tahansa.

Eräs toinen luokka nimiseurakunnan yhteydessä, luokka, joka ei koskaan ole uskonut Jeesukseen heidän syntiensä uhrina, ja joka siis ei ole vanhurskautettu -- ei ole tasolla _N_, -- merkitään tason _N_ alapuolelle osalla _q_. Nämä ovat "susia lammasten vaatteissa", joskin he kutsuvat itseänsä kristityiksi ja tunnustetaan nimiseurakunnan jäseniksi. He eivät todellisuudessa usko Kristukseen lunastajanaan, vaan kuuluvat tasoon _R_. He kuuluvat maailmaan eivätkä ole paikallaan seurakunnassa, jota he suuresti vahingoittavat. Tässä sekavassa tilassa, naine eri luokkineen, _n, m, p_ ja _q_, sekotetut keskenään ja kaikki kutsuen itseään kristityiksi, on nimiseurakunta ollut olemassa koko evankeliumin aikana. Kuten Herra ennusti, on nimellinen taivaanvaltakunta (nimiseurakunta) nisulla ja rikkaruoholla kylvetyn pellon kaltainen. Ja hän sanoi, että hän tahtoi antaa "molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti" aikakauden lopussa. Leikkuuaikana sanoo hän elomiehille ("enkeleille" -- lähettiläille): "Kootkaa ensin lusteet ja sitokaa ne kimppuihin poltettaviksi, mutta nisut korjatkaa aittaani". -- Matt. 13: 38, 39, 41, 49.

Nämä Herran sanat osottavat, että kun hänen tarkotuksensa oli antaa näiden molempien kasvaa yhdessä aikakauden kuluessa ja tunnustaa heidät nimiseurakunnan jäseniksi, niin oli kuitenkin hänen tarkotuksensa, että oli tuleva näiden luokkien erottamisen aika, kun ne, jotka todellisuudessa muodostavat seurakunnan, hänen pyhänsä (_n_), jotka Jumala on hyväksynyt ja tunnustanut, tulisivat ilmestymään. -- Matt. 13: 39.

Evankeliumin aikakautena on hyvä siemen kasvanut, ja lusteet, eli nisun matkiminen, samaten. "Hyvä siemen on valtakunnan lapset", luokat _n_ ja _m_, sen sijaan että "lusteet ovat pahan lapset". Kaikki, jotka kuuluvat luokkaan _q_ ja monet, jotka kuuluvat luokkaan _p_, ovat sentähden "lusteita", sillä ei kukaan voi palvella "kahta herraa", ja "te olette sen palvelijoita, jolle olette kuuliaiset". Koska ne, jotka kuuluvat luokkaan _p_, eivät vihi palvelustaan ja kykyjään Herralle, joka osti heidät -- joka on järjellinen jumalanpalvelus, -- niin käyttävät he epäilemättä paljon ajastaan ja kyvyistään todellisessa taistelussa Jumalaa vastaan ja tietenkin vihollisen palveluksessa.

Huomaa nyt kartalla evankeliuminaikakauden elonkorjuu eli loppu: huomaa ne kaksi osaa, joihin se on jaettu -- seitsemän vuotta ja kolmekymmentäkolme vuotta, joka täydelleen vastaa juutalaisen aikakauden elonkorjuuta. Juutalaisen mukaisesti tulee tämä elonkorjuu ensin olemaan seurakunnan koettelemisen ja seulomisen aika ja sitten vihan aika, eli "seitsemän viimeisen vaivan" vuodattaminen maailman yli, nimiseurakunta siihen laskettuna. Juutalainen seurakunta oli "varjo" eli esikuva lihallisella tasolla kaikesta siitä, mitä evankeliumin aikakauden seurakunta nautti henkisellä tasolla. Lihallista Israelia koetteli heidän aikakautensa elonkorjuussa _se totuus_, joka silloin tarjottiin tälle kansalle. Totuus, jonka aika oli silloin tullut, oli viikate, joka erotti "oikeat israelilaiset" juutalaisesta nimiseurakunnasta, ja totista nisua oli ainoastaan pieni murto-osa verrattuna tunnustajiin. Niin on myös tämän aikakauden elonkorjuussa. Juutalaisen aikakauden mukaisesti johtaa evankeliumin aikakauden elonkorjuuta ylielomies, meidän Herramme Jeesus, jonka silloin täytyy olla läsnä. (Ilm. 14: 14). Hänen ensimäinen työnsä tämän aikakauden elonkorjuussa tulee olemaan toden erottaminen väärästä. Nimiseurakunnan sekavan tilan johdosta kutsuu Herra sitä "Baabeliksi", sekotukseksi, ja elonaika on se aika, jolloin nimiseurakunnan eri luokat tulevat erotettaviksi ja _n_ luokka tehdään kypsäksi ja täydelliseksi. Nisut erotetaan ohdakkeista ja tuleentunut vehnä tuleentumattomasta j.n.e. _n_-luokkaan kuuluvat ovat vehnän esikoishedelmä, ja tultuaan erotetuiksi tulevat he ajan täytyttyä Kristuksen morsiameksi ja saavat aina olla Herransa luona hänen kaltaisinaan.

Tämän pienen lauman erottamista Baabelista osotetaan kuviolla _s_. Se on menossa _yhtymään_ Herran kanssa tullakseen osalliseksi hänen nimestään ja kunniastaan. Kuvio _w_ osottaa kirkastettua Kristusta, päätä ja ruumista. Kuviot _t, u_ ja _v_, esittävät "Baabelin" nimiseurakunnan -- lankeemista ja pirstoutumista "suuren vaivan aikana", "Herran päivänä". Joskin tämä näyttää tulevan hirmuiseksi, niin on se kuitenkin todellisuudessa tuleva suureksi hyödyksi kaikille todellisille nisuille. Baabeli lankeaa, koska se ei ole sitä, mitä se sanoo olevansa. Nimiseurakuntaan kuuluu paljon kerskaajia, jotka ovat siihen liittyneet sen edullisen aseman perustuksella, joka sillä on maailman silmissä, ja jotka käytöksensä takia tekevät sen haisevaksi maailman edessä. Herra on aina tuntenut heidän todellisen luonteensa, mutta aikomuksensa mukaisesti antaa hän heidän olla aina elonkorjuuseen asti, jolloin hän on kokoova valtakunnastaan (totisen seurakuntansa, ja sitova yhteen) kaiken pahennuksen ja ne, jotka tekevät väärin ja heittävät heidät palajaan uuniin (vaivaan, joka _hävittää_ heidän nimelliset järjestelmänsä ja väärät tunnustuksensa). "Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko". (Matt. 13: 41--43). Ne vaikeudet, jotka tulevat kohtaamaan seurakuntaa, johtuvat huomattavassa määrässä kasvavasta epäuskosta ja spiritismin eri muodoista, joista johtuu vaikeita koettelemuksia, koska Baabeli itsessään suosii useita Jumalan sanan vastaisia oppeja. Samoin kuin Kristuksen _risti_ juutalaisessa elonkorjuussa oli loukkauskivi juutalaisille, jotka odottivat kirkkautta ja valtaa, ja maailman viisaille kreikkalaisille hulluus, niin on se jälleen evankeliumin aikakauden elonkorjuussa tuleva loukkauskiveksi ja pahennuksenkallioksi.