Part 19

Jos meille on tullut selväksi, että ainoastaan jumalallisen luonnon elämä on järkähtämätön, rajottamaton, tyhjentymätön, keskeymättä aina läsnäoleva, olematta mikään olosuhteitten tulos tai jollakin tavalla riippuvainen niistä, niin me käsitämme, että Jehovan täytyy olla niiden luonnon lakien ja välikappaleiden yläpuolella, jotka hän on säätänyt luomuksiensa ylläpitämiseksi. Juuri tämä ominaisuus, jonka sana _kuolematon_ ilmaisee, kuuluu jumalalliseen luontoon. Kuten edellisessä luvussa on osotettu, merkitsee sana _kuolematon_ varmuutta kuolemaa ja sen seurauksia sairautta ja kipua vastaan. _Kuolemattomuutta_ voidaan itse asiassa käyttää jumaluuden rinnakkaismerkityksessä. Jumalallisesta, kuolemattomasta lähteestä vuotaa kaikki elämä ja kaikki siunaus, jokainen hyvä ja täydellinen lahja, samoin kuin maa saa auringosta valonsa ja voimansa.

Aurinko on maan suuri valon lähde, joka valaisee kaiken ja saa aikaan nuo monet värien vaihtelut ja valovivahdukset, riippuen sen esineen luonnosta, jota se valaisee. Sama auringonvalo aikaansaa hämmästyttävän erilaisia vaikutuksia, kun se valaisee timanttia, tiilikiveä tai erilaisia laseja. Se on samaa valoa, mutta valaistujen esineitten kyky imeä sitä itseensä ja heijastaa sitä vaihtelee. Samoin on elämän laita; se vuotaa samasta tyhjentymättömästä lähteestä. Näkinkengässä löytyy elämää, mutta sen elimistö on sellainen, ettei se voi käyttää paljonkaan elämää, samoin kuin tiilikivi voi ainoastaan vähän heijastaa auringon valoa. Sama asia koskee korkeampia elämän muotoja: nisäkkäitä, kaloja ja lintuja. Erilaisten lasien tavalla, joihin auringon valo vaikuttaa osottavat nämä erilaiset luomukset eri tavalla niitä erilaisia elimellisiä voimia, joita ne omistavat, kun elämä virtaa heidän elimistönsä kautta.

Hiottu timantti on niin altis valolle, että se itse näyttää omistavan valoa ja olevan pienen auringon kaltainen. Niin on myös ihmisen laita, joka on Jumalan luomakunnan mestariteos, joka tehtiin ainoastaan "vähää vähemmäksi enkeleitä". Hänet luotiin niin täydelliseksi, että hän voi vastaanottaa ja säilyttää elämän käyttämällä niitä välikappaleita, joilla Jumala hänet varusti, ilman että hän koskaan väsyi. Siten oli Aadam, ennenkuin hän lankesi, kaikkein ihanin maan luoduista olennoista, joka ei kuitenkaan johtunut hänessä asuvan _elämänalkuperusteen_ erilaisuudesta, vaan hänen erinomaisesta elimistöstään. Muistakaamme kuitenkin, että samoin kuin timantti ei voi heijastaa mitään valoa, ellei valo sitä valaise, niin ei ihminen millään tavalla voi omistaa elämää ja nauttia siitä, ellei elämää lakkaamatta häneen virtaa. Ihminen ei omista elämää itsessään; hän on yhtä vähän elämän lähde kuin timantti on valon lähde. Kaikkein varmimman todistuksen, ettemme omista itsessämme tyhjentymätöntä elämän varastoa, tai toisin sanoen, ettemme ole kuolemattomia, saamme siitä seikasta, että synnin tultua, on kuolema käynyt koko sukumme yli.

Jumala on järjestänyt niin, että ihminen Eedenissä sai syödä elämää ylläpitävistä puista; ja paratiisi, johon Jumala oli hänet asettanut, oli runsaasti varustettu "kaikkinaisilla puilla", jotka olivat hyvät ravinnoksi tai kaunistukseksi. (1 Moos. 2: 9, 16, 17). Elämän puitten joukossa, joista oli hyvä syödä, oli yksi, josta oli kielletty syömästä. Vaikkakin tiedon puusta syöminen oli joksikin aikaa kielletty, oli hänellä lupa esteettömästi syödä puista, jotka täysin ylläpitivät elämää, ja vasta lankeemuksen jälkeen erotettiin hänet näistä puista, jotta kuoleman tuomio sen kautta toteutuisi. -- 1 Moos. 3: 22.

Siten me näemme, että ihmiskunnan ihanuus ja kauneus riippuu jatkuvasta tilaisuudesta olla elämän yhteydessä, samoin kuin timantin kauneus riippuu jatkuvasta tilaisuudesta olla auringon valossa. Kun synti riisti ihmissuvulta sen oikeuden elämään ja lähde alkoi kuivua, alkoi jalokivi heti menettää loistoaan ja kauneuttaan, josta haudassa pieninkin kipinä riistettiin. Samoin kuin koi hävittää jonkin esineen, häviää hänen ihanuutensa. (Ps. 39: 12). Samoin kuin timantti kadottaa loistonsa ja kauneutensa, kun valo poistetaan, niin kadottaa ihminen elämän, kun Jumala ottaa pois elinehdot. "Jos ihminen on kuollut [erotettu elämästä], niin missä hän silloin on?" (Job. 14: 10). "Jos hänen lapsensa tulevat kunniaan, niin ei hän sitä tiedä; jos heitä ylönkatsotaan, niin ei hän sitä ymmärrä". (V. 21). "Sillä haudassa, johon menet, ei ole työtä, ei taitoa, ei ymmärrystä eikä viisautta". (Saarn. 9: 10). Mutta koska lunastus on maksettu ja lunastaja on suorittanut kuolemanrangastuksen, tulee jalokiven ihanuus ennalleenasetettavaksi ja jälleen heijastamaan Luojan kuvan, kun vanhurskauden aurinko nousee tuoden säteissään parannuksen. (Mal. 4: 2). "Kaikki, jotka ovat haudoissaan... tulevat lähtemään sieltä ulos" syntiuhrin, Kristuksen uhrin perustuksella. Tulee tapahtumaan kaiken ennalleenasettaminen, ja kun ihmiskunta on kerran asetettu ennalleen, niin on sillä oleva täydellinen elämä kuten alussa, jota elämää hän, jos hän on tottelevainen, saa nauttia ijankaikkisesti.

Tämä ei kuitenkaan ole se palkinto, minkä Jeesus esittää kaidan tien lopputulokseksi. Toiset Raamatun paikat osottavat, että se palkinto, joka on luvattu kaidan tien vaeltajalle, on jumalallinen luonto -- sisällisesti asuva elämä, elämä korkeimmassa määrässä, jossa määrässä ainoastaan jumalallinen luonto voi sen omistaa -- kuolemattomuus. Mikä suuri toivo! Uskallammeko me edes tavotella tällaista kunniaa? Ilman määrättyä selvää kutsua siihen ei varmaankaan kukaan voisi syyllä mitään sellaista tavotella.

1 Tim. 6: 15, 16 saamme tietää, että kuolemattomuus tai Jumalallinen luonto alkuaan kuului ainoastaan Jehovalle. Me luemme: "Jonka [Jeesuksen] aikanaan [tuhatvuotiskautena] on tuova näkyviin se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra, jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valossa, jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä". Kaikki muut olennot, enkelit, ihmiset, nelijalkaiset, linnut, kalat j.n.e., ovat ainoastaan astioita, jotka sisältävät kukin määrätyn määränsä elämää, ja kaikki nämä ovat erilaiset luonteeseen, kykyyn ja kokoonpanoon nähden, riippuen siitä elimistöstä, minkä Luoja on nähnyt hyväksi kullekin lajille antaa.

Edelleen ilmotetaan meille, että Jehova, joka alkuaan yksin omisti kuolemattomuuden, on korkealle korottanut Poikansa, meidän Herramme Jeesuksen, samaan jumalalliseen, kuolemattomaan luontoon, josta seuraa, että hän on nyt isänsä täydellinen kuva. (Hebr. 1: 3). Me luemme: "Niinkuin Isällä on _elämä itsessään_ [Jumala määrittelee täten 'kuolemattomuuden' -- _elämä itsessään_ -- ei sellainen elämä, joka on ammennettu toisista lähteistä tai riippuva olosuhteista, vaan riippumaton, itseensä sisältyvä elämä], niin on hän antanut elämän Pojalle, _niin_ että hänelläkin samoin on _elämä itsessään_". (Joh. 5: 26). Jeesuksen ylösnousemisen jälkeen on siis kaksi kuolematonta olentoa, ja mikä hämmästyttävä armo: sama tarjoumus tehdään Karitsan morsiamelle, joka valitaan evankeliumin aikakautena. Kuitenkaan ei koko tuo suuri joukko, joka nimeksi kuuluu seurakuntaan, tule saamaan tuota suurta palkintoa, vaan saa sen ainoastaan "pieni lauma" voittajia, jotka, ovat niin taistelleet, että he ovat sen voittaneet; jotka uskollisesti seuraavat Mestarinsa jälkiä, jotka, kuten hän, vaeltavat uhrautuvaisuuden ahdasta tietä eteenpäin aina kuolemaan asti. Kun nämä ylösnousemisessa ovat syntyneet kuolemasta, niin tulee heillä olemaan jumalallinen luonto ja muoto. Kuolematon, riippumaton, itsessään olemassaoleva, jumalallinen luonto, on se elämä, johon ahdas tie johtaa.

Tämä luokka ei nouse ylös ihmismuodossa haudasta, sillä, apostoli vakuuttaa meille, että joskin luonnollinen ruumis kylvettiin hautaan, niin kuitenkin herätetään henkinen ruumis. Kaikki nämä tulevat muuttumaan, ja kuten heissä kerran oli maallisen kuva, inhimillinen luonto, niin tulee heissä myöskin olemaan taivaallisen kuva. Mutta "se ei ole vielä ilmestynyt, miksi me tulemme" -- mikä henkinen ruumis on: mutta "_me_ tiedämme, koska hän ilmestyy, niin me _hänen kaltaisiksensa_ tulemme" ja "tulemme osallisiksi siitä kirkkaudesta, joka on ilmestyvä". -- 1 Joh. 3: 2; Kol. 1: 27; 2 Kor. 4: 17; Joh. 17: 22; 1 Piet. 5: 10; 2 Tess. 2: 14.

Tuo korkea kutsu _luonteen muutokseen_ ei ole ainoastaan rajotettu yksinomaan evankeliumiaikakauteen, vaan on se ainoa kutsu, joka tänä aikakautena tehdään. Herramme esityksen mukaan, joka on mainittu tämän luvun alussa, sisältyy siis niihin vaeltajiin, jotka kulkevat leveällä kadotuksen tiellä, kaikki ne, jotka eivät vaella ainoaa _nykyään_ tarjottua palkintoa kohti. Kaikki muut ovat vielä leveällä tiellä -- ainoastaan edelliset ovat paenneet siitä kadotuksesta, joka lepää maailman yli. Tämän ainoan tien, joka nyt on avoinna, löytävät tien vaikeuden tähden ainoastaan ne harvat, jotka huolehtivat siitä, että he sillä vaeltavat. Ihmiskunnan suurin osa pitää heikkoudessaan parempana nautintojen leveää, mukavaa tietä.

Kaitaa tietä, joskin se päättyy elämään, kuolemattomuuteen, voitaisiin kutsua kuoleman tieksi koska palkinto voitetaan uhraamalla inhimillinen luonto aina kuolemaan asti. Se on tuo ahdas tie _kuoleman kautta elämään_. Omistaen uskon kautta luetun vapautuksen aadamilaisesta synnin velasta ja kuoleman rangastuksesta luopuvat tai _uhraavat_ vihkiytyneet vapaaehtoisesti nämä inhimilliset oikeutensa, jotka lasketaan heidän omikseen, ja jotka he todella aikanaan muun maailman kanssa saisivat omikseen. Kuten "Ihminen Jeesus Kristus" antoi tai uhrasi elämänsä maailman puolesta, niin tulevat myöskin nämä kanssauhraajiksi hänen kanssaan. Ei sentähden, että hänen uhrinsa ei riittäisi tai että toisia uhria _tarvittaisiin;_ mutta vaikkakin hänen uhrinsa on täysin riittävä, niin saavat nämä palvella ja kärsiä hänen kanssaan, jotta heistä tulisi hänen morsiamensa ja kanssaperillisensä. Siis, kun maailma on kuoleman tuomion alaisena ja kuolee Aadamin _kanssa_, niin sanotaan tästä "pienestä laumasta", että se kuolee Kristuksen _kanssa_ uhraamalla, kuten jo on mainittu, kaiken sen, mikä uskon kautta lasketaan heidän hyväkseen sekä kaiken muun, mikä kuuluu inhimilliseen luontoon. He uhraavat ja kuolevat hänen _kanssaan_ ihmisinä, jotta he hänen _kanssaan_ tulisivat osallisiksi jumalallisesta luonnosta ja kirkkaudesta; sillä me uskomme, että jos me kuolemme hänen _kanssaan_, niin me myös elämme hänen _kanssaan_. Jos me hänen _kanssaan_ kärsimme niin me myös hänen _kanssaan_ kirkastumme. -- Room. 8: 17; 2 Tim. 2: 11, 12.

Tuhatvuotiskauden alussa ovat ne, jotka nyt vaeltavat kaidalla tiellä, voittaneet sen palkinnon, jonka puolesta he nyt taistelevat: kuolemattomuuden; ja siten puettuina jumalalliseen luontoon ja voimaan ovat he täysin varustetut suurta ennalleenasettamistyötä ja maailman siunaamista varten sinä aikakautena. Evankeliumiaikakauden lopussa suljetaan kaita tie kuolemattomuuteen, koska tuo "pieni lauma", jolle tie oli koettelemuksena on tullut täysilukuiseksi. "Nyt on otollinen aika", aika, jolloin uhraajat, jotka omaksuvat Jeesuksen ansion ja kuolevat hänen kanssaan, ovat _otolliset_ Jumalan edessä -- hyvälletuoksuva uhri. Aadamilaisena rangaistuksena ei kuolemaa ikuisesti sallita; se lakkautetaan tuhatvuotiskauden kuluessa; ainoastaan evankeliumin aikakautena on se _uhrina_ otollinen, tuoden mukanaan palkinnon.

Ainoastaan "uusina luomuksina" ovat pyhät tänä aikakautena matkalla elämään; ja ainoastaan ihmisinä, uhrin tavoin, olemme me vihkiytyneet kuolemaan. Jos me ihmillisinä luomuksina olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin saamme uusina henkisinä olentoina elää hänen kanssaan. (Room. 6: 8.) Jumalan mieli meissä, tuo muuttunut mieli, on siemen uuteen luontoon.

Uusi elämä voisi helposti tukehtua, ja Paavali vakuuttaa meille, että jos me elämme lihan jälkeen, niin me kuolemme (menetämme elämämme), mutta jos me hengellä kuoletamme lihan työt (inhimillisen luonnon taipumukset), niin me saamme elää (uusina luomuksina); sillä _ne_ ovat Jumalan lapsia, joita Jumalan henki johtaa. (Room. 8: 13. 14.) Tämä ajatus on äärettömän tärkeä ja syvimmästä merkityksestä kaikille niille, jotka ovat vihkiytyneet, sillä jos me liitossamme Jumalan kanssa lupasimme uhrata inhimillisen luonnon, ja jos hän tämän uhrin hyväksyi, niin on hyödytöntä koettaa ottaa sitä takaisin. Jumala laskee nyt inhimillisen kuolleeksi, ja sen täytyy todellakin kuolla, niin ettei sitä koskaan enään ennalleenaseteta. Kaikki mikä voidaan voittaa kääntymällä takaisin elämään lihan jälkeen on korkeintaan hetkellinen nautinto uuden henkisen luonnon kustannuksella.

Löytyy kuitenkin vihkiytyneitä, jotka toivovat saavansa _palkinnon_, ja jotka ovat siinneet hengestä, mutta jotka maailman houkutukset, lihan himo tai perkeleen juoneet ovat osittain voittaneet. Osaksi kadottavat he näkyvistään saavutettavissa olevan palkinnon ja koettavat pysytellä keskitiellä -- jolta Jumalan suosio ja maailman suosio samalla kertaa säilyisi, unohtaen, että "ystävyys maailma kohtaan on vihollisuutta Jumalaa vastaan" (Jaak. 4: 4), sekä että niitä, jotka palkinnon puolesta taistelevat, kehotetaan: "Älkää maailmaa rakastako ja älkää etsikö kunnia toinen toiseltanne, vaan etsikää sitä kunnia, joka tulee yksin Jumalalta". -- 1 Joh. 2: 15; Joh. 5: 44.

Nämä, jotka rakastavat nykyistä maailmaa, mutta jotka eivät kokonaan ole hyljänneet Herraa ja halveksuneet liittoaan, tulevat koettelemuksen tulessa ankaran kurituksen ja puhdistuksen alaisiksi. Ne jätetään apostolin sanojen mukaan, Saatanan haltuun lihan turmioksi, jotta henki [äsken siinnyt luonto] pelastuisi Herran Jeesuksen päivänä. (1 Kor. 5: 5.) Ja jos tämä kuritus on tehnyt tarpeellisen vaikutuksen, niin otetaan heidät lopulta henkiseen tilaan. He saavat ikuisesti kestävän henkielämän, jonka kaltainen enkeleillä on, mutta he menettävät palkinnon, kuolemattomuuden. He tulevat palvelemaan Jumalaa hänen temppelissään ja seisovat valtaistuimen _edessä_ palmut kädessään (Ilm. 7: 9--17); mutta vaikkakin tämä tulee olemaan kirkkautta, niin ei se kuitenkaan ole niin kirkas asema, kuin "pienen lauman", voittajain, jotka tulevat olemaan Jumalan edessä kuninkaita ja pappeja, istuen Jeesuksen kanssa _valtaistuimella_ hänen morsiamenaan ja kanssaperillisinään ja kruunattuna hänen kanssaan kuolemattomuudella.

Meidän tiemme on rosonen, jyrkkä, kaita tie, ja ellemme matkan varrella joka askeleella saisi uusia voimia, niin emme koskaan pääsisi määränpäähän. Mutta meidän johtajamme sanat ovat rohkaisevia: Ole hyvässä turvassa, minä olen voittanut; minun armossani on sinulle kyllä, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa. (Joh. 16: 33; 2 Kor. 12: 9.) Tällä tien vaikeudella on oleva erottava vaikutus pyhittämään ja puhdistamaan "omaisuuden kansaa", josta on tuleva "Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä." Ottamalla huomioon tämän käykäämme rohkealla mielellä armoistuimen luo, jotta me saisimme avuksemme laupeuden ja armon oikeana aikana taistellessamme uskon hyvää kilvoitusta ja koettaessamme voittaa "kirkkauden kruunua" -- kuolemattomuutta, jumalallista luontoa. -- 2 Tim. 4: 8; 1 Piet. 5: 4.

Pyhyyden raivattu tie.

Kun evankeliumin aikakauden toivo on häikäisevän kirkas ja tie samassa suhteessa vaikea, ahdas ja joka askeleella vaikeuksien ja vaarojen ympäröimä, niin että harvat löytävät sen ja saavat sen lopussa tuon suuren palkinnon, niin on asiain uusi järjestely tulevana aikakautena oleva aivan toisellainen. Samoin kuin se toivo, joka silloin annetaan, on erilainen, niin on myös se _tie_, joka siihen johtaa, erilainen. Tie kuolemattomuuteen on ollut tie, joka on vaatinut muuten luvallisten ja oikeitten toiveitten, tarkotusten ja toivomusten uhraamista -- inhimillisen luonnon ainaisen uhraamisen. Mutta tie inhimilliseen täydellisyyteen, ennalleenasettamiseen, _maailman_ toivo, vaatii ainoastaan synnin poisheittämisen: ei inhimillisten oikeuksien ja etuuksien uhraamista, vaan niiden kohtuullista nauttimista. Se tulee johtamaan henkilökohtaiseen puhdistukseen ja ennalleenasettamiseen Jumalan kuvan kaltaisuuteen, tuohon onnelliseen tilaan, josta Aadam nautti, ennenkuin synti tuli maailmaan.

Tie takaisin todelliseen inhimilliseen täydellisyyteen tehdään hyvin selväksi ja mukavaksi; niin selväksi, ettei kukaan erehdy tiestä; niin selväksi, ettei "tyhminkään vaeltaja tule siiliä eksymään" (Jes. 35: 8); niin selväksi, ettei kenkään tarvitse opettaa toinen toistansa sanoen: Tunne Herraa; sillä kaikki tulevat tuntemaan Herramme, pienimmästä suurimpaan asti. (Jer. 31: 34). Se ei tule olemaan kaita tie, jonka harvat löytävät, vaan kutsutaan sitä "raivatuksi tieksi" yleiseksi tieksi, ei ahtaaksi, kaidaksi, jyrkäksi, epätasaiseksi, vaikeaksi, kokoonpuristetuksi sivutieksi, vaan tieksi joka on erityisesti valmistettu _helppoa_ ja _mukavaa_ matkaa varten erityisesti järjestetty matkustajan mukavuutta silmälläpitäen. Jes. 35: 8, 9 osottaa että se on yleinen tie, joka on avoinna kaikkia lunastettuja varten -- kaikkia ihmisiä varten. Jokainen, jonka puolesta Kristus kuoli, ja joka tahtoo omaksua ja käyttää hyväkseen niitä tilaisuuksia ja siunauksia, jotka ostettiin hänen kalliilla verellään, saa tällä pyhyyden tiellä vaeltaa ylöspäin suurta päämäärää kohti: inhimillisen täydellisyyden täydelliseen ennalleenasettamiseen ja ijankaikkiseen elämään.

Näitä ei uskon kautta _lasketa_ vanhurskaiksi eivätkä he sen perustuksella tule pyhiksi ja täydellisiksi Jumalan edessä, vaan kun he alkavat vaelluksensa tällä pyhyyden raivatulla tiellä, tulevat he sillä vaeltamaan ylöspäin _todelliseen_ täydellisyyteen, joka johtuu henkilökohtaisesta ponnistuksesta ja kuuliaisuudesta, jota tarkotusta varten Lunastaja, joka silloin voimallaan hallitsee, tulee tekemään kaiken suotuisaksi. Jokainen tulee saamaan, siinä määrin kuin hän tarvitsee apua uuden valtakunnan viisaalta ja täydelliseltä hallitukselta. Tämä on, kuten monet luultavasti havaitsevat, varsinainen tulos lunastuksesta. Jos meidän Herramme, ihminen Kristus Jeesus, antoi itsensä lunastetuksi kaikkien puolesta, ja jos hän tahtoo, että kaikkien tulee tulla totuuden tuntoon ja sen kautta todelliseen täydellisyyteen, minkätähden ei hän heti tee hyvää, raivattua, yleistä tietä kaikkia varten? Minkätähden ei hän poista esteitä, loukkauskiviä, lankeemuksenkuoppia ja ansoja? Miksi ei auttaa syntistä takasin täyteen sopusointuun Jumalan kanssa, sen sijaan että tie tehdään ahtaaksi, epätasaiseksi, okaiseksi, vaikeasti löydettäväksi ja vielä vaikeammin astuttavaksi? Kykenemättömyys oikein jakaa totuuden sanaa ja nähdä, että nykyinen kaita tie johtaa erityiseen palkintoon ja on olemassa pienen lauman, kanssaperillisten, Kristuksen ruumiin, koettelemista ja valitsemista varten, joka tultuaan valituksi ja korotetuksi päänsä kanssa, tulee siunaamaan kaikki kansat, on aiheuttanut sen, että muutamat suosivat hyvin sekavia ajatuksia tämän aineen suhteen. Kykenemättöminä näkemään Jumalan suunnitelmaa koettavat monet saarnata pyhyyden raivatusta tiestä, mukavasta elämän tiestä nykyisenä aikakautena, vaikkakaan tällaista tietä ei nyt löydy, ja he sekottavat ja sovittelevat tätä ainetta, jotta olosuhteet ja pyhä Raamattu saataisiin pitämään yhtä heidän väärien päätelmiensä kanssa. Raivatulla tiellä, joka kohta avataan, kielletään ainoastaan synnilliset asiat, kun sitävastoin niiden, jotka vaeltavat kaidalla tiellä, täytyy kieltäytyä paljosta ja uhrata paljon sellaista, mikä ei ole syntiä, samalla kuin heidän täytyy alituiseen taistella helposti kietoutuvaa syntiä vastaan. Jälkimmäinen on uhrausten polku, kun sitävastoin tulevan aikakauden tie on oleva raivattu vanhurskauden tie.

Tästä raivatusta tiestä sanotaan kuvaavasti: "Siellä ei tule olemaan ainoatakaan jalopeuraa, eikä muukaan raatelevainen peto vaella sitä myöten, eikä siellä sellaista tavata." (Jes. 35: 9.) Kuinka monta kauheaa jalopeuraa onkaan nyt niiden tiellä, jotka ilolla luopuisivat syntisistä teistä ja pyrkisivät tulemaan vanhurskaiksi! Tällainen jalopeura on harhaan joutunut yleinen mielipide, joka pelottaa monen, niin etteivät he uskalla noudattaa omantunnon ääntä jokapäiväisissä asioissa, kuten pukeutumisessa, talous- ja liikeasioissa j.n.e. Kiusaus väkijuomiin on toinen jalopeura, joka estää tuhansia, jotka olisivat iloisia nähdessään sen poistettuna. Ehdottomilla ja raittiuden ystävillä on nyt edessään jättiläismäinen tehtävä, jonka ainoastaan tulevan aikakauden valta ja hallitus voi panna täytäntöön; ja samaa voidaan sanoa toisista lupaavista parannusharrastuksista. "Eikä muukaan raatelevainen peto vaella sitä myöten." Silloin ei tulla sallimaan mitään jättiläismäisiä yhdistyksiä, jotka ovat järjestetyt yksityisten itsekkäiden etujen edistämiseksi yleisen hyvän kustannuksella. "Ei kukaan vahingoitse eikä turmele koko minun pyhällä vuorellani", sanoo Herra. (Jes. 11:9.) Joskin on vaikeuksia taistellessa pahan taipumuksien voittamiseksi j.n.e., niin on se kuitenkin oleva helppo tie verrattuna tämän aikakauden kaitaan tiehen. Kivet (loukkauskivet) poistetaan ja totuuden lippu tulee johtamaan kansoja. (Jes. 62: 10.) Tietämättömyys ja taikausko tulevat kuulumaan menneisyyteen, ja vanhurskaus tulee saamaan oikeudenmukaisen palkinnon ja vääryys ansaitun rangastuksen. (Mal. 3: 15, 18.) Terveellisen kurituksen sopivien, kehotusten ja helposti ymmärrettävien säädösten kautta tulevat ihmiset kadotettuina, mutta jälleen palanneina lapsina kasvatettaviksi ja opastettaviksi, kunnes suku on saavuttanut sen korkean täydellisyyden, josta isämme Aadam lankesi. Siten _tulevat_ Herran lunastetut _palaamaan takasin_ [turmeluksesta kirkkaalle pyhyyden tielle]... riemulla; ikuinen riemu on oleva heidän päänsä päällä; ilon ja riemun he omistavat, mutta murheen ja huokauksen pitää pakeneman. (Jes. 35: 10.) Herra mainitsee ainoastaan kaksi näistä teistä, koska ei vielä ollut aika kolmannen avaamista varten -- aivan samoin kuin hän julistaessaan iloista sanomaa sanoi: "Tämä kirjotus on käynyt toteen korvainne kuullen", mutta tahallaan jätti mainitsematta "koston päivän", koska aika sitä varten ei ollut vielä silloin tullut. (Vertaa Luuk. 4: 19 ja Jes. 61: 2.) Nyt sitävastoin kuin kaita tie lähestyy loppuaan, niin alkaa vanhurskauden kirkas tie näkyä yhä selvemmin ja kirkkaammin koittavan päivän valossa.

Täten olemme löytäneet leveän tien, jolla nykyään ihmiskunnan suuri enemmistö vaeltaa, jotka "tämän maailman ruhtinas" on pettänyt, ja joita johtaa harhaanvievät taipumukset. Me olemme nähneet, että "yhden ihmisen tottelemattomuus" avasi tämän tien, ja meidän sukumme tuli heitetyksi tälle tielle rientääkseen nopeasti turmelusta kohti. Me olemme huomanneet, että pyhyyden raivatun tien tulee avaamaan se Herra, joka antoi itsensä lunastukseksi kaikkien puolesta ja lunasti _kaikki_ siitä kadotuksesta johon "leveä tie" johtaa, ja että se, kun aika on tullut, tulee olemaan avoinna ja helppo kaikkia lunastettuja varten, jotka hän omalla verellään on ostanut. Me olemme edelleen nähneet, että nykyinen "ahdas tie", jonka saman kalliin veren ansio avasi, on erityinen tie, joka johtaa erityiseen palkintoon ja on tehty erityisen ahtaaksi ja vaikeaksi koetellakseen ja kurittaakseen niitä, joita nyt valitaan, jotta he tulisivat osallisiksi _jumalallisesta_ luonnosta ja meidän Herramme Jeesuksen kanssa kanssaperillisiksi siinä kirkkauden valtakunnassa, joka kohta tulee ilmestymään kaikkien siunaamista varten. Ne, jotka omistavat _tämän toivon_ -- jotka näkevät tämän palkinnon -- voivat tähän verraten lukea kaikki muut toiveet tappioksi ja roskaksi. -- Fil. 3: 8--15.

* * * * *

Oi, mitkä aarteet Herra kantoi. On suurta tuo, mutt' tottakin. Myös mulle Kristuselon antoi ja hengen, lapseuspantinkin.

Oi, kuinka, halpa lapsi, sulle voin lainkaan, Herra, kelvata, kun suuret aarteet toit sä mulle, joit' ei voi järki arvata.

Oon itse aina tyhjä ollut. Oon vielä itse arvoton. Vaan kaikki armostas' on tullut. Mi minuss' ompi, sun se on.

Ett' aukes korva kuulevaksi, on armaan Taaton työtä vain. Ett' tulin tahtos' tekeväksi, on eelleen myöskin lahja ain'.