Part 17

Me tulemme siis seuraavaan kysymykseen: Jos Aadam oli kuolevainen ja asetettiin koetukselle, niin koeteltiinko häntä kuolemattomuutta varten? Yleinen vastaus on myöntävä. Me vastaamme kieltävästi. Hänen koetuksensa oli osottava, oliko hän arvollinen tai arvoton sen elämän ja niiden siunauksien jatkamiseen, jotka hän jo omisti. Koska ei missään ole luvattu, että hän kuuliaisuutensa nojalla tulisi kuolemattomaksi, niin olemme velvolliset jättämään sellaiset arvelut sikseen. Hänelle oli luvattu _niiden siunausten jatkaminen, joita hän silloin nautti_, niin kauvan kuin hän oli tottelevainen, ja häntä uhkasi kaiken menetys -- kuolema -- jos hän oli tottelematon. Väärä käsitys _kuolevaisuus_-sanan merkityksestä, vaikuttaa sen, että yleisesti ajatellaan, että kaikki olennot, jotka eivät kuole, ovat kuolemattomia. Tähän luokkaan lasketaan sentähden taivaallinen Isämme, meidän Herramme Jeesus, enkelit ja koko ihmissuku. Tämä on kuitenkin harhaluulo: suurin osa ihmiskuntaa, joka kerran pelastetaan lankeemuksesta, samoinkuin taivaan enkelit tulevat aina olemaan kuolevaisia; joskin he ovat täydellisyyden ja autuuden tilassa, niin tulee heillä aina olemaan kuolevainen luonne, joka voisi kuolla, jos se tekisi rikoksen. Heidän tilansa turvallisuus tulee, kuten Aadamin, riippumaan kuuliaisuudesta kaikkiviisasta Jumalaa kohtaan, jonka vanhurskauden, rakkauden ja viisauden sekä voiman antaa kaiken vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat ja palvelevat, tulee täydelleen todistamaan se tapa, jolla hän nykyaikana on kohdellut syntiä.

Ei missään Raamatun paikassa sanota, että enkelit olisivat kuolemattomia, ei myöskään ihmiskunnasta, että se, kun se on tullut ennalleenasetetuksi, olisi kuolematon. Ainoastaan jumalalliselle luonnolle omistetaan kuolemattomuus -- alkuaan yksin Jehovalle, sittemmin meidän Herrallemme Jeesukselle hänen nykyisessä korkealle korotetussa asemassaan; ja vihdoin on kuolemattomuus luvattu seurakunnalle, Kristuksen ruumiille, kun se hänen kanssaan kirkastetaan. -- 1 Tim. 6: 16; Joh. 5: 26; 2 Piet. 1: 4; 1 Kor. 15: 53, 54.

Meillä ei ole todistusta ainoastaan siitä, että kuolemattomuus kuuluu ainoastaan jumalalliseen luontoon, vaan myöskin, että enkelit ovat kuolevaisia, koska Saatana, joka kerran oli ruhtinas heidän joukossaan tulee hävitettäväksi. (Hebr. 2: 14.) Se seikka, että hän voidaan tehdä tyhjäksi, todistaa, että enkelit, samaan luokkaan kuuluvina, ovat kuolevaisia.

Siten me näemme, että, kun parantumattomat syntiset ovat poistetut, tulevat sekä kuolemattomat että kuolevat olennot ainaisesti elämään ilossa, autuudessa ja rakkaudessa. Korkein luokka omistaa luonnon, johon ei kuolema voi vaikuttaa ja, jossa asuu elämä -- elämä itsessään (Joh. 5: 26), ja toisella luokalla on luonto, johon kuolema voi vaikuttaa, mutta joka kuitenkin, omistaessaan täydellisen olennon ja täydellisen tiedon pahasta ja synnin synnillisyydestä, ei anna mitään aihetta kuolemaan. Jumalan laki tulee heidät hyväksymään ja heidät varustetaan aina niillä aineksilla, jotka ovat välttämättömät heidän täydellisyytensä ylläpitämiseksi, eivätkä he koskaan kuole.

_Kuolevaisuus ja kuolemattomuus_ sanojen oikea käsittäminen ja tapa, jolla niitä käytetään Raamatussa, tekee tyhjäksi itse perustuksen tuolle opille ikuisesta vaivasta. Tämä oppi johtuu tuosta Raamattua vääristelevästä olettamuksesta, että Jumala loi ihmisen kuolemattomaksi, ettei hänen olemassaolonsa, voi lakata, ettei Jumala voi tehdä häntä tyhjäksi. Tästä johtuva ajatus on se, että parantumattomien täytyy _jatkaa elämäänsä_ jossakin ja jollakin tavalla, ja lopputulos on, että koska he eivät ole sopusoinnussa Jumalan kanssa, niin täytyy heidän ikuisuutensa olla ikuista kurjuutta. Mutta Jumalan sana vakuuttaa meille, että hän on ryhtynyt toimenpiteisiin sellaista synnin ja syntisten ikuista oloa vastaan: että ihminen on kuolevainen; sekä että täysi rangastus tahallisesta rikoksesta täyttä valoa ja tietoa vastaan ei tule olemaan ikuinen elämä tuskissa, vaan toinen kuolema. "Sen sielun, joka tekee syntiä, pitää kuoleman."

"Mikä sinä olet inttämään Jumalaa vastaan."

Room. 9: 20.

Muutamat suosivat sitä väärinkäsitystä vanhurskauden vaatimuksista, ettei Jumala saisi tehdä mitään eroa jakaessaan armolahjojaan luotujen olentojen keskuudessa; ja jos hän korottaa _yhden_ korkeaan asemaan, niin täytyy hänen _oikeudenmukaisesti_ tehdä kaikkien kanssa samalla tavalla, ellei voitaisi osottaa, että muutamat olivat menettäneet _oikeutensa_, jossa tapauksessa heidät voitaisiin määrätä alempaan asemaan.

Jos tämä periaate olisi oikea, seuraisi siitä, ettei Jumalalla olisi ollut oikeutta luoda Jeesusta enkeleitä korkeammaksi ja yhä edelleen korottaa häntä jumalalliseen luontoon, ellei hän aikoisi tehdä samalla tavalla kaikkien enkeleiden kanssa -- ja kaikkien ihmisten kanssa. Ja sovelluttaaksemme tätä periaatetta vielä pitemmälle: jos jotkut ihmiset tulevat korkealle korotettaviksi ja osallisiksi Jumalallisesta luonnosta, niin täytyy kaikkien lopullisesti tulla korotetuiksi samaan asemaan. Ja miksikä ei jatkaa periaatetta äärimmäisyyteen asti ja sovelluttaa sitä nisäkkäisiin ja hyönteisiin, jotka myös ovat luotuja olentoja, ja sanoa, että koska Jumala on ne kaikki luonut, niin täytyy niiden kaikkien lopulta saavuttaa korkein olemassaolotaso -- jumalallinen luonto? Tämä on selvästi mahdottomuus, mutta yhtä järkevä kuin mikä toinen johtopäätös tahansa, joka perustuu tällaiseen otaksuttuun periaatteeseen.

Ehkä ei kukaan tahtoisi jatkaa vääriä otaksumisia niin pitkälle. Mutta jos tämä olisi yksinkertaiselle oikeudelle perustettu periaate, niin missä se päättyisi enään olematta oikeudenmukainen?

Ja jos Jumalan suunnitelma todellakin olisi sellainen, niin missä olisi silloin kaikkien Jumalan töitten suloinen moninaisuus? Mutta tämä ei ole Jumalan suunnitelma. Koko luonto, sekä elävä että eloton, todistaa Jumalan vallan ja viisauden ihanuutta ja moninaisuutta. Ja samoin kuin "taivaat kertovat Jumalan kunniasta, ja vahvuus julistaa hänen kättensä töitä" ihmeellisessä vaihtelevaisuudessa ja ihanuudessa, niin tulevat hänen järjellä varustetut olentonsa moninaisuutensa kautta vielä paljon enemmän todistamaan hänen valtansa ylenmääräistä kirkkautta. Me teemme tämän johtopäätöksen Jumalan sanan järkähtämättömän opin perustuksella ja tämän kanssa pitävät yhtä järjen ja luonnon todistus.

On erittäin tärkeätä, että meillä on oikeat käsitykset vanhurskaudesta. _Suosiosta_ johtunutta lahjaa ei saa koskaan pitää oikeudella ansaittuna palkintona. Pelkkä oikeudenmukainen toimenpide ei anna mitään aihetta mihinkään erityiseen kiitollisuuteen, ei se myöskään ole mikään todistus rakkaudesta; mutta Jumala osottaa suuren rakkautensa luotujaan kohtaan antamalla heille äärettömän määrän ansaitsemattomia armolahjoja, joiden tulee herättää heissä vastarakkautta ja ylistystään.

Jumalalla olisi ollut oikeus, jos hän olisi tahtonut, tehdä meistä ainoastaan olentoja, joilla oli hyvin lyhyt olemassaolon aika, joskaan emme koskaan olisi tehneet syntiä. Hän on tehnyt muutamia alemmista luoduistaan sellaisiksi. Hän olisi voinut antaa meidän nauttia siunauksistaan jonkun aikaa ja sitten, ilman vääryyttä, poistaa kaikkien meidän olemassaolon. Sellainenkin lyhyt olemassaolo olisi suosiota. Armoon perustuu se, että meillä on ensinkään mitään olemassaoloa. Kuinka paljon suurempaa suosiota osottaakaan synnin kautta menetetyn olemassaolon jälleen lunastaminen! Ja edelleen on se Jumalan suosiota, että me olemme ihmisiä emmekä eläimiä; Ainoastaan Jumalan suosiosta johtuu se, että enkelien luonto on jonkun verran ihmisluontoa korkeampi, ja samoin Jumalan suosion perustuksella tulevat Herra Jeesus ja hänen morsiamensa osallisiksi jumalallisesta luonnosta. Sentähden tulee hänen järjellisten luomustensa kiitollisuudella ottaa mitä ikinä Jumala antaa. Jokainen muu ajatus ansaitsee oikeudenmukaisen kadotustuomion ja tulee, jos sitä suositaan, päättymään alennukseen ja tyhjäksitekemiseen. Ihmisellä ei ole oikeutta tavotella enkeliksi tulemista, koska häntä ei koskaan ole kutsuttu tähän asemaan, ei myöskään enkelillä ole oikeutta pyrkiä jumalalliseen luontoon, koska ei hänelle ole sitä koskaan tarjottu. Siinä oli Saatanan ylpeys, joka aikaansai hänen kukistamisensa korkeasta asemastaan ja tulee päättymään hänen tyhjäksitekemisessään. Jes. (14: 14.) "Jokainen, joka ylentää itsensä, alennetaan, ja joka alentaa itsensä, ylennetään" (Luuk. 14: 11), mutta ei välttämättömästi korkeimpaan asemaan.

Osaksi väärinkäsittäen vanhurskauden ja osaksi toisista syistä on aine valinnasta, sellaisena kuin Raamattu sen opettaa, antanut ainetta paljoon riitaan ja väärinkäsitykseen. Ainoastaan muutama kieltänee sen, että Raamattu opettaa löytyvän valinnan, mutta mihinkä periaatteeseen valinta perustuu, on kysymys, joka on huomattava ajatusten eroavaisuuden esineenä, siitä syystä, että muutamat väittävät, että se on mielivaltainen, ehdoton valinta, ja toiset, että se on ehdollinen. Me uskomme, että näissä molemmissakin käsityskannoissa on jotakin totta. Valinta Jumalan puolelta ilmaisee hänen valintaansa jotakin erityistä tarkotusta, virkaa tai asemaa varten. Jumala on valinnut tai nähnyt hyväksi, että muutamat hänen olennoistaan tulisivat enkeleiksi, että muutamat tulisivat ihmisiksi, että muutamista tulisi nisäkkäitä, lintuja, hyönteisiä j.n.e., ja että muutamat tulisivat osallisiksi hänen omasta jumalallisesta luonnostaan. Ja joskin Jumala määrätyillä _ehdoilla_ valitsee kaikki jotka otetaan jumalalliseen luontoon, niin ei voida sanoa, että nämä enemmän kuin toisetkaan _ansaitsisivat_ sen; sillä ainoastaan armosta jokin luotu olento omistaa olemassaolon jollakin tasolla.

"Siis ei se ole ihmisen tahtomisessa eikä juoksemisessa, vaan Jumalan armosta" -- hyvyydestä, suosiosta. (Room. 9: 16.) Se, että Jumala kutsui valitut jumalalliseen luontoon, ei johtunut siitä, että he olisivat olleet toisia paremmat, sillä hän sivuutti enkelit, jotka eivät olleet tehneet syntiä, ja kutsui muutamia lunastetuista syntisistä jumalalliseen kunniaan. Jumalalla on oikeus tehdä, mitä hän omallaan haluaa, ja hän näkee hyväksi käyttää tätä oikeutta suunnitelmiensa toteuttamiseksi. Koska kaikki, mitä meillä on, on Jumalan armosta, niin: "Oi ihminen, mikä sinä olet inttämään Jumalaa vastaan? Ei kai teos sano tekijälleen miksi minut tämmöiseksi teit? Vai eikö savenvalajalla ole valtaa savensa samasta seoksesta tehdä toista astiata jaloa, toista halpaa käytäntöä varten" -- tai pienempää kunniaa varten? (Room. 9: 20, 21.) Kaikki on sama jumalallinen valta luonut, muutamat korkeampaa luontoa ja suurempaa kunniaa varten ja toiset alempaa luontoa ja pienempää kunniaa varten.

"Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, hän joka myös on hänet [miehen] luonut: _Kysykää_ minulta tulevaisia asioita; _jättäkää_ minulle minun lasteni, minun kätteni työn huoli. Minä olen tehnyt maan ja luonut ihmiset sen päälle; minun käteni ovat levittäneet taivaan ja antaneet kutsun koko sen sotajoukolle." "Sillä niin sanoo Herra, joka on luonut taivaan, hän joka on Jumala, hän joka on muodostanut maan ja tehnyt sen, hän joka on valmistanut sen, ja joka ei ole luonut sitä olemaan tyhjänä, vaan muodostanut sen, jotta sen päällä asuttaisiin. Minä olen Herra eikä kenkään muu." (Jes. 45: 11, 12, 18.) Ei kellään ole oikeutta määrätä Jumalan menettelytapaa. Jos hän perusti maan, ja jos hän ei sitä turhan tähden muodostanut, vaan että sen päällä asuisivat ennalleenasetetut, täydelliset ihmiset, minkä arvoiset me silloin olemme inttämään Jumalaa vastaan ja sanomaan, että hän tekee väärin, kun hän ei muuta heidän luontoaan eikä tee heitä kaikkia osallisiksi henkisestä luonnosta, joko enkelien kaltaisiksi tai hänen oman jumalallisen luontonsa kaltaisiksi? Kuinka paljon paremmin sopiikaan meille tulla nöyrinä Jumalan sanan luo ja "kysyä" tulevista asioista kuin "määrätä" tai tahtoa, että hän tekisi meidän suunnitelmiemme mukaan. Herra, pidätä palvelijoitasi, etteivät he lankea röyhkeyden synteihin; älä anna niille valtaa meidän ylitsemme. Me uskomme, ettei kukaan Jumalan lapsista tahtoisi tehdä määräyksiä Herralle hänen menettelytapansa suhteen; mutta kuinka helposti ja melkein tietämättään monet lankeevat tähän eksytykseen.

Ihmiset ovat Jumalan lapsia luomisen kautta -- hänen kättensä työ --, ja hänen suunnitelmansa heidän suhteensa on selvästi ilmotettu hänen sanassaan. Paavali sanoo, että ensimäinen ihminen (joka oli esikuva siitä, miksi suku tulee, kun se on täydellinen) oli maasta maallinen, ja että hänen jälkeentulevaisensa, evankelista seurakuntaa lukuunottamatta, tulevat ylösnousemisessa edelleen olemaan maallisia inhimillisiä olentoja, sovellettuja maata varten. (1 Kor. 15: 38, 44.) Daavid selittää, että ihminen luotiin ainoastaan vähää vähemmäksi enkeleitä ja kruunattiin kirkkaudella, kunnialla, herraudella j.n.e. (Ps. 8: 5--9.) Ja Pietari, meidän Herramme ja kaikki profeetat maailman alusta alkaen selittävät että ihmissuku tulee ennalleenasetettavaksi tuohon ihanaan täydellisyyteen ja jälleen olemaan maan herrana, kuten sen edustaja, Aadam, oli. -- Ap. t. 3: 19--21.

Tämä on se onnellinen osa, jonka Jumala on suvainnut antaa ihmissuvulle. Ja mikä ihana osa! Sulje silmäsi hetkeksi niiltä kurjuuden ja tuskan, alennuksen ja surun näytelmiltä, jotka vielä nyt synnin johdosta vallitsevat, ja kuvittele mielessäsi täydellisen maan ihanuutta. Ei pieninkään synnin tahra häiritse sitä sopusointua ja rauhaa, joka vallitsee täydellisessä yhteiskunnassa, ei katkeraa ajatusta, ei epäystävällistä silmäystä tai sanaa; rakkaus, joka ylitsevuotavana täyttää jokaisen sydämen, löytää vastakaikua jokaisessa toisessa sydämessä, ja suopeus painaa leimansa jokaiseen toimeen. Ei mitään sairautta ole enään siellä, ei mitään kipua tai tuskaa, ei katoavaisuudesta merkkiäkään -- ei edes sellaisesta pelkoakaan. Ajattele kaikkia niitä terveyden ja ihanuuden kuvia ihmisten muodoissa ja piirteissä, joita joskus olet nähnyt, ja tiedä, että täydellinen ihminen tulee omistamaan vielä suuremman ihanuuden. Sisäinen puhtaus ja henkinen ja siveellinen täydellisyys tulevat painamaan leimansa ja kirkastamaan kaikkia säteileviä kasvoja. Sellaiseksi muodostuu maallinen yhteiskunta, ja kaikkien niiden kyyneleet jotka itkien surevat omaisiaan, tulevat poispyyhityiksi, kun he täten näkevät, että ylösnousemistyö on täytetty. -- Ilm. 21: 4.

Ja tämä muutos koskee ainoastaan inhimillistä yhteiskuntaa. Me muistamme myöskin, että maa, joka "tehtiin asuttavaksi" tällaista sukua varten, tulee heille olemaan sopiva ja miellyttävä asuinpaikka, jota kuvasi Eedenin paratiisi, johon ihmiskunnan edustaja ensin asetettiin. Paratiisi tulee ennalleenasetettavaksi. Maa ei tulee enää kantamaan orjantappuroita ja ohdakkeita ja vaatimaan ihmistä tekemään työtä otsansa hiessä leivän hankkimista varten, vaan "maa antaa [helposti ja luonnollisesti] satonsa". "Erämaa on kukoistava niinkuin kukkainen", eläimet tulevat täydellisiksi, halukkaiksi ja tottelevaisiksi palvelijoiksi, luonto kaikessa suloisessa moninaisuudessaan on kaikkialla kehottava ihmistä näkemään ja tuntemaan Jumalan ihanuutta, valtaa ja rakkautta, ja mieli ja sydän on iloitseva hänessä. Tuo levoton pyrkiminen saavuttamaan jotakin uutta, joka nyt on vallalla ei ole luonnollinen vaan luonnoton tila, joka johtuu meidän epätäydellisyydestämme ja nykyisestä ympäristöstämme, joka ei meitä tyydytä. Tuo rauhaton uuden tavotteleminen ei ole Jumalan kaltaista. Useimmat asiat ovat Jumalalle vanhoja, ja Herraa miellyttävät enimmän ne asiat, jotka ovat vanhoja ja täydellisiä. Samoin on ihmisen laita, kun hän on asetettu ennalleen Jumalan kuvaksi. Täydellinen ihminen ei tule täysin tuntemaan tai käsittämään henkiolentojen kirkkautta eikä hän sentähden pidä sen saavuttamista suotavana, koska hän on toista luontoa, samoin kuin kalat ja linnut enimmin pitävät omasta luonnostaan ja valtakunnastaan. Ihmisen valtaa niin se ihanuus, joka ympäröi häntä inhimillisessä tasossa, ettei hän ikävöi tai toivo toista luontoa tai toisia olosuhteita, kuin ne, joista silloin nautitaan. Silmäys seurakunnan nykyiseen tilaan valaisee tätä. "Kuinka vaikea" onkaan niiden, joilla on tämän maailman rikkauksia mennä Jumalan valtakuntaan. Ne harvat asiat, jotka nyt omistetaan, omaavat nytkin tänä pahana ja kuoleman herrauden aikana sellaisen vallan ihmisluonnon yli, että me tarvitsemme erityistä Jumalan apua kiinnittääksemme katseemme henkisiin lupauksiin.

Että kristillinen seurakunta, Kristuksen ruumis, on poikkeus Jumalan yleisestä suunnitelmasta ihmissuvun suhteen, selviää siitä esityksestä, että sen valitseminen oli määrätty jumalallisessa suunnitelmassa ennen maailman perustusta (Ef. 1: 4, 5), jona aikana Jumala ei ainoastaan nähnyt suvun lankeamista syntiin, vaan myöskin määräsi ennakolta sen luokan vanhurskauttamisen, pyhittämisen ja kirkastamisen, jota hän evankeliumin aikana on kutsunut maailmasta tulemaan poikansa kuvan kaltaiseksi, tulemaan osalliseksi jumalallisesta luonnosta ja Kristuksen Jeesuksen kanssaperilliseksi tuhatvuotisessa valtakunnassa pannakseen toimeen maailmaa käsittävän vanhurskauden ja rauhan. -- Room. 8: 28--30.

Tämä osottaa, että valinta tai seurakunnan vaali oli jotakin, jonka Jumala puolestaan oli ennakolta määrännyt; mutta huomaa: se ei ollut _seurakunnan yksilöllisten_ jäsenten ehdoton valinta. Jumala määräsi ennen maailman perustamista, että sellainen joukko oli valittava sellaista tarkotusta varten, määrättynä aikana, evankeliumin aikana. Joskaan emme epäile, että Jumala olisi voinut ennakolta nähdä, kuinka kukin yksityinen seurakunnan jäsen tulee menettelemään, ja tietää tarkoin ennakolta, ketkä tulisivat arvokkaiksi ja siitä syystä "pienen lauman" jäseniksi, niin ei tämä kuitenkaan ole se tapa, jolla Jumalan sana esittää opin valitsemisesta. Apostolit eivät koettaneet terottaa ajatusta henkilökohtaisesta ennakolta määräämisestä, vaan että Jumala aikomuksessaan oli ennakolta määrännyt _erään luokan_ tai määrätyn joukon joka saisi omistaa tuon kunnia-aseman, ja että sen valitseminen tapahtuisi määrätyillä ehdoilla, joihin kuuluisivat vaikeat koettelemukset uskoon, kuuliaisuuteen ja maallisten oikeuksien uhraamiseen nähden j.n.e., aina kuolemaan asti. Henkilökohtaisen koetuksen ja henkilökohtaisen "voittamisen" kautta valitaan tai hyväksytään siten _ennakolta määrätyn luokan_ yksityiset jäsenet kaikkiin niihin siunauksiin ja etuihin, jotka Jumala on ennakolta määrännyt tätä luokkaa varten.

Sana kirkastanut Room. 8: 30 johtuu kreikkalaisesta sanasta _doxazo_ ja merkitse myös _kunnioittanut_. Se asema, johon seurakunta valitaan on suuri kunnia-asema. Ei kukaan olisi voinut ajatella niin suuren kunnian voittamista. Niinpä meidän Herramme Jeesus kutsuttiin ensin, ennen kuin hän voi tavoitella tuota kunniaa, kuten me luemme: "Niinmyös Kristus ei ole itseään kunnioittanut, että hän ylimmäiseksi papiksi oli tuleva, mutta se, joka hänelle sanoi: 'Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinun synnytin'." Taivaallinen Isä kunnioitti siis meidän Herraamme Jeesusta, ja jokaista valitussa joukossa, joka tulee hänen kanssaperillisekseen, tulee Jumalan suosio siten kunnioittamaan. Seurakunta saa kokea samalla tavalla kuin sen pää tämän "kunnian" alkua silloin kuin Jumala _siittää_ sen jumalalliseen luontoon totuuden sanan kautta (Jaakob. 1: 18), ja he tulevat kunniasta täydelleen osallisiksi, silloin kun he ovat _syntyneet_ hengestä henkisiksi olennoiksi -- jotka ovat kirkastetun pään kaltaisia. Niiden, joita Jumala tahtoo täten kunnioittaa, täytyy olla täydelliset ja puhtaat, mutta kun me perinnön kautta olimme syntiset, niin ei hän ainoastaan kutsunut meitä ja tarjonnut meille kunniaa, vaan hän piti myös huolta meidän _vanhurskauttamisestamme_ synnistä poikansa kuoleman kautta, jotta hän tekisi meidät kykeneviksi saavuttamaan sen kunnian, johon hän meidät kutsuu.

Valitessaan pientä laumaa lähettää Jumala hyvin yleisen kutsun -- "monet ovat kutsutut". Kaikki eivät ole kutsutut. Kutsu rajotettiin ensin meidän Herramme toiminnan aikana, Israeliin lihan puolesta; mutta nyt Jumalan palvelijat vaativat (eivät pakota) niin monta kuin he tapaavat (Luuk. 14: 23) tähän erityiseen armojuhlaan. Mutta eivät kaikki niistä, jotka kuulevat ja tulevat, ole arvolliset. Häävaatteet (Kristuksen meidän puolestamme laskettu vanhurskaus) tarjotaan jokaiselle, mutta muutamat eivät tahdo panna niitä päällensä ja täytyvät tulla hyljätyiksi, ja niistä jotka pukeutuvat vanhurskauden vaippaan, ja jotka saavat kunnian tulla siitetyiksi uuteen luontoon, eivät kaikki onnistu pysymään lujina kutsussaan ja valinnassaan olemalla uskolliset liitossaan. Niistä, jotka ovat arvolliset esiintymään Karitsan kanssa kirkkaudessa, sanotaan, että he ovat: _"kutsutut ja valitut ja uskolliset"_. -- Ilm. 14: 1 ja 17: 14.

Kutsu on tosi. Jumalan aikomus valita ja korottaa seurakunta on muuttumaton; mutta tähän valittuun luokkaan tuleminen riippuu ehdoista. Kaikkien, jotka tahtovat tulla osallisiksi edeltäpäin määrätystä kunniasta, täytyy täyttää kutsun ehdot. "Kun meillä on lupaus tulla hänen lepoonsa, niin peljätkäämme siis, ettei joku teistä olisi jäänyt jälelle." (Hebr. 4: 1.) Joskaan suuri suosio ei riipu _siitä_, joka tahtoo, eikä _siitä_, joka juoksee, niin on se kuitenkin _sitä varten_, joka tahtoo, ja _sitä varten_, joka juoksee, sitten kun häh on tullut kutsutuksi.

Sen jälkeen kun me täten, kuten me toivomme, olemme selvästi osottaneet Jumalan _ehdottoman oikeuden ja tarkotuksen_ tehdä, mitä hän tahtoo omallaan, niin kiinnitämme huomiomme siihen, että se periaate, joka painaa leimansa kaikkien Jumalan suosiolahjojen antamiselle, on toimiminen kaikkien parhaaksi.

Kun me siis, Raamattuun vedoten pidämme todistettuna, että ihmis- ja henkiluonto ovat erilaiset ja selvästi erotetut -- että kahden luonnon sekotus ei sisälly Jumalan tarkotukseen, vaan olisi tällainen luonto epätäydellinen, sekä että muutos luonnosta toiseen ei ole tavallista, vaan poikkeus, yhdessä ainoassa tapauksessa: joka koskee Kristushenkilöä päätä ja ruumista -- niin herää meissä silloin syvä mielenkiinto oppia tuntemaan, miten muutos tulee toteutumaan, millä ehdoilla se voidaan voittaa, ja millä tavalla se tulee tapahtumaan.

Ne ehdot, joilla seurakunta yhdessä Herransa kanssa voi tulla korotetuksi jumalalliseen luontoon (2 Piet. 1: 4), ovat aivan samat kuin ne, joilla hän sen sai: astumalla hänen askeleissaan, jättämällä itsensä eläväksi uhriksi ja siten uskollisesti toimia vihkiytymyslupauksensa mukaan, kunnes uhraus päättyy kuolemaan. Tämä luonteen muutos, ihmisluonnosta jumalalliseen luontoon, annetaan palkintona niille, jotka evankeliumin aikakautena uhraavat _ihmisluontonsa_, kuten Herra teki, _sen_ kaikkien harrastusten, toiveitten ja pyrkimysten kanssa mitä nykyaikaan tai tulevaisuuteen tulee -- aina kuolemaan asti. Ylösnousemisessa tulevat sellaiset heräämään, ei että he tulisivat muun ihmissuvun kanssa osallisiksi siunatusta ennalleenasettamisesta ja kaikista siitä johtuvista siunauksista, vaan tullakseen osallisiksi Herransa kaltaisuudesta, kunniasta ja ilosta saaden yhdessä hänen kanssaan Jumalallisen luonnon. -- Room. 8: 17; 2 Tim. 2: 12.