Part 16

Niinkuin Jehova on kaiken valtias, niin tehtiin ihmisestä kaiken maallisen hallitsija: -- "meidän kuvamme... ja he vallitkoon kalat meressä ja taivaan linnut ja karjan ja koko maan" j.n.e. (1 Moos. 1: 26). Mooses sanoo meille (1 Moos. 1: 31), että Jumala katsoi ihmistä, jonka hän _oli tehnyt_ -- ei ainoastaan alkanut, vaan päättänyt -- ja Jumala näki luomuksensa "sangen hyväksi", se on täydelliseksi, sillä Jumalan kannalta katsoen ei mikään, joka ei ole täydellistä, ole _sangen hyvää_ hänen järjellä varustetuissa luoduissa olennoissaan.

Ihmisen täydellisyydestä, sellaisena kuin se oli luomisessa, sanotaan Ps. 8: 6--9: "Sinä teit hänet vähää vähemmäksi enkeleitä; vaan sinä kaunistit hänet kunnialla ja ihanuudella. Sinä asetit hänet töittesi herraksi; kaikki olet sinä hänen jalkainsa alle pannut: lampaat ja härät, kaiken, niin myös metsän eläimet, linnut taivaan alla ja kalat meressä". Muutamat, jotka tahtovat saattaa Raamatun sopusointuun kehitysopin kanssa, ovat esittäneet sen ajatuksen, että tämän paikan mainitseminen Hebr. 2: 7 täytyisi kääntää sanalla vähäksi _aikaa_, eikä vähässä _määrin_ vähemmäksi enkeleitä. Kuitenkaan ei löydy tukea eikä syytä sellaiselle selitykselle. Tämä on otettu Ps. 8: 6, ja tarkka kreikkalaisten ja heprealaisten lauseitten vertaaminen ei jätä tässä kohdin epäilykselle sijaa. Siinä selvään lausuttu ajatus on: arvossa vähän vähempi kuin enkelit.

David puhuu psalmissa ihmisestä hänen alkuperäisessä tilassaan ja viittaa profeetallisesti siihen, että Jumala ei ole jättänyt alkuperäistä suunnitelmaansa pitää ihmistä kuvanaan ja maan hallitsijana, sekä että hän tahtoo _muistaa_ häntä, lunastaa hänet ja ennalleenasettaa hänet samaan tilaan jälteen. Apostoli (Hebr. 2: 7) kiinnittää huomion samaan seikkaan, että Jumala ei ole jättänyt alkuperäistä aikomustaan; että ihmistä, alkuaan ihanaa ja täydellistä, maan kuningasta, tullaan muistamaan, etsimään ja ennalleenasettamaan. Hän lisää: Me emme vielä näe luvattua ennalleenasettamista, mutta me näemme ensimäisen askeleen, jonka Jumala on ottanut sen toimeenpanemisessa. Me näemme Jeesuksen kruunattuna tällä miehuuden kunnialla ja ihanuudella, jotta hän sopivana lunastushintana voisi maistaa kuolemaa kaikkien puolesta ja siten raivata tien ihmisen ennalleenasettamisessa kaikkeen siihen, mikä kadotettiin. Rotherham, eräs omantunnon tarkimmista kääntäjistä, kääntää tämän kohdan seuraavasti:

"Mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmisen poika, että sinä häntä etsit? Sinä teit hänet _vähää vähemmäksi_ sanansaattajia: ihanuudella ja kunnialla sinä kruunasit hänet ja asetit hänet kättesi töitten yli".

Ei myöskään, tule ajatella, että alempi aste ei voisi olla täydellinen. Olio voi olla täydellinen, joskin se on alemmalla olemassaolotasolla kuin toinen: siten olisi täydellinen hevonen alempana kuin täydellinen ihminen j.n.e. Löytyy eri luontoja, elollisia ja elottomia. Valaistaksemme asiaa teemme seuraavan taulun:

Eri asteilla Eri asteilla Eri asteilla Eri asteilta olevia taivaallisia olevia maallisia olevia kasveja kivikunnassa tai henkisiä tai eläin olentoja olentoja

Jumalallinen. Ihminen. Puu. Kulta. ---- Nisäkäs. Pensas. Hopea. ---- Lintu. Ruoho. Kupari. Enkeli Kala. Sammal Rauta.

Kukin näistä mineraalista voi olla puhdas, kuitenkin on kulta korkeimmassa arvossa. Jos kaikki kasvilajit saatettaisiin täydellisiksi, niin olisivat ne kuitenkin erilaiset luontoon ja arvoon nähden. Samalla tavalla eläimien kanssa: jos kukin laji tehtäisiin täydelliseksi, olisi moninaisuus yhä edelleen olemassa; sillä luonnon täydelliseksi tekeminen ei muuta luontoa. Hengelliset olennot, joskin täydelliset, ovat suhteessaan toisiinsa korkeammalla tai alemmalla asteella luontonsa ja lajinsa puolesta. Jumalallinen luonto on korkein ja kaikkien enkeliluontojen yläpuolella. Ylösnoustessaan tuli Kristus "niin paljon suuremmaksi" täydellisiä enkeleitä, kuin jumalallinen luonto on enkeliluontoa korkeampi. -- Hebr. 1: 3--5.

Huomaa tarkoin, että joskin yllä esitetyssä taulussa mainitut luokat ovat selvästi erotetut ja erilaiset, voi niitä kuitenkin verrata toisiinsa seuraavalla tavalla: Korkein kivikunnan aste on alempi tai _vähää vähempi_ kuin alin kasvikunnan aste, koska kasvullisuudessa löytyy elämää. Siten on korkein kasvikunnan aste _vähää vähempi_ alinta eläinkunnan astetta, koska eläinten elämä alimmissa asteissaankin omistaa tietoisuuden omasta olemassaolostaan. Siten on ihminen, vaikkakin korkein eläimistä tai maallisista olennoista, "vähää vähempi enkeleitä", koska enkelit ovat henkisiä tai taivaallisia olentoja.

On suuri ero sen ihmisen välillä, jollaisena me näemme hänet, synnin alentamana, ja sen täydellisen ihmisen välillä, jonka Jumala teki kuvakseen. Synti on aikojen kuluessa vähitellen muuttanut niin hyvin hänen piirteensä kuin hänen luonteensa. Sadat sukupolvet ovat tietämättömyyden, huikentelevaisuuden ja yleisen siveellisen turmeluksen kautta niin turmelleet ja häväisseet ihmiskunnan, että useimmista on Jumalan kuva melkein kokonaan hävinnyt. Siveelliset ja henkiset ominaisuudet ovat kehittymättömät, ja eläimellisiä vaistoja, jotka ovat luonnottomassa määrässä kehittyneet, ei enään kauvemmin johda korkeammat vaikuttimet. Ihminen on kadottanut ruumiillista voimaa siinä määrin, että kaikesta lääketaidosta huolimatta, hänen keski-ikänsä on nyt ainoastaan noin kolmekymmentä vuotta, kun hän ensi alussa eli yhdeksänsataa vuotta saman rangastuksen alaisena. Mutta joskin ihminen on hänessä vaikuttavan synnin ja sen rangastuksen, kuoleman, saastuttama ja alentama, tulee hän kuitenkin asetettavaksi ennalleen alkuperäiseen täydellisyyteen ruumiin ja sielun puolesta sekä kunniaan, ihanuuteen ja valtaan Kristuksen tuhatvuotisessa hallituksessa ja sen kautta. Kristus tulee kauttansa ennalleenasettamaan kaiken sen, mikä Aadamin rikoksen kautta menetettiin. (Room. 5: 18, 19). Ihminen ei menettänyt taivaallista, vaan maallisen paratiisin. Kuolemantuomiossa ei hän menettänyt henkistä olemassaoloa, vaan inhimillisen olemassaolon; ja kaiken sen, mikä menetettiin, osti jälleen Lunastaja, joka selitti tulleensa kadonnutta etsimään ja lunastamaan. -- Luuk. 19: 10.

Yllä olevaa lukuunottamatta on meillä todistuksia siitä, että täydellinen ihminen ei ole henkinen olento. Sanotaan, että meidän Herramme, ennenkuin hän jätti kirkkautensa ja tuli ihmiseksi, oli "Jumalan kaltainen" tai muotoinen -- henkisessä muodossa, henkiolento; mutta koska hän, voidakseen tulla ihmissuvun lunastushinnaksi, täytyi tulla ihmiseksi, syntisen kaltaiseksi luontonsa puolesta, jonka edustajaksi hän kuolemassaan oli tuleva, niin oli tarpeellista, että hänen luontonsa tulisi muutetuksi. Paavali sanoo meille, ettei hän ottanut enkelin luontoa, joka oli hänen omaansa askeleen alempana, vaan astui hän kaksi askelta alaspäin ja otti ihmisen luonnon -- tuli ihmiseksi; hän "tuli lihaksi". -- Hebr. 2: 16; Fil. 2: 7, 8; Joh 1: 14.

Huomaa, että tämä opettaa, ettei enkeliluonto ole ainoa laatu henkiolentoja, vaan että se on alempi kuin se, mikä meidän Herrallamme oli, ennenkuin hän tuli ihmiseksi; ja hän ei silloin ollut niin korkeassa asemassa kuin nyt, sillä "Jumala on korottanut hänet kaiken yli" hänen kuuliaisuutensa tähden tullessaan ihmisen vapaaehtoiseksi lunastushinnaksi. (Fil. 2: 8, 9). Hän on nyt korkeimman asteen henkiolento, osallinen jumalallisesta (Jehovan) luonnosta.

Mutta siten me näemme ei ainoastaan todistuksen siitä, että jumalallinen, enkeli- ja ihmisluonto ovat erilaisia ja selvästi erotettuja, vaan todistaa se samalla, että täydellisenä ihmisenä oleminen ei ole enkelinä olemista, yhtä vähän sisältää täydellinen enkeliluonto sen, että enkelit olisivat jumallisia ja Jehovan kanssa tasa-arvoisia olentoja, sillä Jeesus _ei ottanut enkelien luontoa_, vaan toisen luonnon -- _ihmisten luonnon_, ei epätäydellisen ihmisen luontoa, sellaisena kuin me sen omistamme, vaan _täydellisen_ ihmisluonnon. Hän tuli _ihmiseksi;_ ei siveellisesti turmeltuneeksi ja melkein kuolleeksi olennoksi, niinkuin ihmiset nykyään ovat, vaan ihmiseksi, joka omisti täyden elon voiman.

Jälleen täytyi Jeesuksen olla täydellisen ihmisen, muutoin ei hän olisi voinut pitää täydellistä lakia, joka on täysi mitta _täydellisen ihmisen kyvystä_. Ja hänen täytyi olla täydellisen ihmisen, muuten ei hän olisi voinut maksaa täydellistä lunastusta (vastaavaa hintaa, 1 Tim. 2: 6) täydellisen ihmisen Aadamin menetetyn elämän puolesta, "sillä koska kuolema on tullut _ihmisen_ kautta, niin on myöskin kuolleiden ylösnousemus tullut _ihmisen_ kautta". (1 Kor. 15: 21). Jos hän vähimmässäkään määrässä olisi ollut epätäydellinen, niin olisi se todistanut, että hän oli kirouksen alla, ja silloin hän ei olisi ollut sovelias uhri, ei myöskään olisi hän voinut pitää täydelleen Jumalan lakia. Täydellinen ihminen asetettiin koetukselle, ei kestänyt sitä ja tuomittiin kadotukseen, ja ainoastaan täydellinen ihminen voi lunastajana maksaa _vastaavan hinnan_. Nyt on kysymys tullut eteemme toisessa muodossa, nimittäin: Jos Jeesus lihassa oli täydellinen ihminen, kuten Raamattu täten osottaa, niin eikö se todista, että täydellinen ihminen omistaa ihmisluonnon, on lihallinen olento -- ei enkeli, vaan vähän vähempi kuin enkeli? Järjellisestä johtopäätöksestä ei voi erehtyä, ja sitä paitsi on meillä psalmin kirjottajan hengen elähyttämä lausunto (Ps. 8: 6--9) sekä Paavalin viittaus siihen Hebr. 2: 7--9. Ei myöskään Jeesus ollut kokoonpantu kahdesta luonnosta. Kahden luonnon sekottaminen ei saa aikaan sitä eikä tätä, vaan jotakin epätäydellistä, sekasikiön tapaista, joka ei ole sopusoinnussa jumalallisen järjestelmän kanssa. Kun Jeesus oli lihassa oli hän täydellinen ihmisolento; ennen sitä oli hän täydellinen henkiolento, ja ylösnousemisensa jälkeen on hän korkeimman tai jumalallisen asteen henkiolento. Vasta sinä aikana, kun hän vihkiytyi kuolemaan, jota hänen kasteensa kuvasi -- kolmenkymmenen vuoden vanhana (täysi-ikäisyys lain mukaan ja siis oikea aika vihkiytyä täysi-ikäisenä _miehenä)_ -- sai hän perintöpanttinsa jumalalliseen luontoon. (Matt. 3: 16, 17). Inhimillinen luonto täytyi tulla vihityksi kuolemaan, ennenkuin hän voi saada sen _pantin_, joka oikeuttaa jumalalliseen luontoon. Meidän Herramme Jeesus ei tullut ennen täysin osalliseksi jumalallisesta luonnosta, ennenkuin tämä vihkiytyminen oli todellakin suoritettu ja hän todellakin oli uhrannut inhimillisen luontonsa kuolemaan. Kun hän tuli mieheksi, tuli hän kuuliaiseksi kuolemaan asti; _sentähden_ on Jumala korottanut hänet jumalalliseen luontoon. (Fil. 2: 8, 9). Jos tämä Raamatun paikka on tosi, niin seuraa siitä, ettei häntä korotettu jumalalliseen luontoon, ennenkuin inhimillinen luonto oli todellakin uhrattu -- kuollut.

Täten me näemme, ettei Jeesuksessa eri luonnot olleet sekotetut, vaan että hänen luontonsa muuttui kaksi kertaa: ensin henkisestä ihmisluontoon, sitten ihmisluonnosta korkeimman asteiseen henkiseen, jumalalliseen luontoon, ja joka kerralla jätettiin toinen luonto toisen puolesta.

Tässä suuremmoisessa esimerkissä täydellisestä ihmisyydestä, joka tahratonna seisoi maailman edessä, kunnes se uhrattiin maailman lunastukseksi, näemme sen täydellisyyden, josta meidän sukumme Aadamin kautta lankesi, ja johon se asetetaan ennalleen. Tulemalla ihmisen lunastukseksi, antoi Herramme Jeesus _korvauksen_ sen puolesta, minkä ihminen kadotti, ja sentähden voi koko ihmissuku uskomalla Kristukseen ja tottelemalla häntä saavuttaa jälleen, ei henkisen vaan ihanan, täydellisen _ihmis_luonnon -- sen luonnon, joka kadotettiin.

Täydellisen ihmisen täydellisiä ominaisuuksia ja kykyjä voidaan rajattomasti harjottaa mieltäkiinnittävien, uusien ja vaihtelevien asioitten suhteen, ja tieto ja taito voi lisääntyä äärettömästi; mutta ei mikään sellainen tiedon tai kyvyn lisäys voi aikaansaada luonnon muutosta tai tehdä sitä enemmäksi kuin mitä se täydellisenä on. Tällöin tulevat vaan luonnollisen ihmisen kyvyt lisääntymään ja kehittymään. Ihmisen autuaallinen osa kaikessa ijankaikkisuudessa tulee epäilemättä olemaan tiedon ja taidon lisääntyminen; kuitenkin tulee hän yhä edelleen olemaan ihminen; ja hän oppii yksinkertaisesti yhä täydemmässä määrässä käyttämään niitä ihmisluontoon kuuluvia kykyjä, joita hän jo omistaa. Näiden kaukaisten rajojen toiselle puolelle ei hän voi toivoa pääsevänsä, eikä hän myöskään halua tunkeutua; sillä hänen toivonsa ovat hänen kykynsä rajojen sisäpuolella.

Joskin Jeesus ihmisenä oli esimerkki siitä täydellisestä ihmisluonnosta, johon ihmissuvun suuri enemmistö tulee ennalleenasetettavaksi, niin on hän ylösnousemisensa jälkeen esimerkki siitä ihanasta jumalallisesta luonnosta, josta voittava seurakunta, ylösnousemisessaan, hänen kanssaan tulee osalliseksi.

Joskin tämä aikakausi on pääasiallisesti aiottu sen luokan kehittämistä varten, jolle on tarjottu luonnon _muutos_, ja joskin apostolien kirjeet ovat omistetut tämän "pienen lauman" opastusta varten, niin ei pidä kuitenkaan luulla, että Jumalan suunnitelma päättyisi tekemällä tämän valitun joukon täysilukuiseksi. Ei myöskään toiselta puolen pidä mennä vastakkaiseen äärimmäisyyteen ja otaksua, että Jumala on aikonut koko ihmiskunnalle ne erityiset lupaukset jumalallisesta luonnosta, henkisistä ruumiista j.n.e., jotka tälle "pienelle laumalle" ovat annetut. Näille ovat ne "kalliit ja suuret lupaukset" annetut yli niiden ihanien lupausten, jotka ovat annetut koko ihmiskunnalle. Voidaksemme oikealla tavalla jakaa totuuden sanaa, täytyy meidän ottaa huomioon, että Raamattu puhuu kahtena eri asiana "pienen lauman" jumalallisen luonnon täydellisyydestä ja ennalleen asetetun maailman ihmisluonnon täydellisyydestä.

Kysykäämme nyt lähemmin: Mitä ovat henkiolennot? Mitkä ovat niiden kyvyt, ja mitkä lait hallitsevat niitä? Monet näyttävät luulevan, koska eivät ymmärrä henkiolentojen luontoa, että ne kuuluvat ainoastaan satumaailmaan, ja tämän aineen suhteen vallitsee paljon taikauskoa. Mutta Paavali ei näytä suosivan sellaista ajatusta. Joskin hän viittaa siihen, että ihmiseltä puuttuu kykyä käsittämään korkeampaa henkistä luontoa (1 Kor. 2:14), sanoo hän selvästi, ikäänkuin vastustaakseen satumaisia ja taikauskoisia kuvitelmia, että löytyy henkinen ruumis samoin kuin luonnollinen (inhimillinen) ruumis, taivaallinen samoin kuin maallinen, ja toinen on maallisten kirkkaus samoin kuin toinen taivaallisten kirkkaus. Maallinen kadotettiin, kuten olemme nähneet, ensimmäisen Aadamin synnin kautta ja tulee Herra Jeesus ja hänen morsiamensa (Kristus-henkilö, pää ja ruumis) sen ennalleen asettamaan suvun hyväksi tuhatvuotishallituskautena. Taivaallisen kirkkautta ei nähdä vielä, lukuunottamatta sitä, mitä henki on antanut sen uskon silmälle ilmestyä sanan kautta. Nämä kirkkaudet ovat selvästi erotetut ja erilaiset. (1 Kor. 15: 38--49). Me tiedämme osaksi, mitä luonnollinen, maallinen, maahan kuuluva ruumis on, sillä meillä on nyt sellaiset, joskin me ainoastaan sinnepäin voimme kuvitella mielessämme sen täydellisyyden kirkkautta. Se on lihaa, verta ja luuta, sillä "se, mikä on syntynyt lihasta, on lihaa". Ja koska löytyy kaksi selvästi erotettua lajia ruumiita, niin me tiedämme, että henkinen, mikä se sitten lieneekään, ei ole lihaa, verta ja luuta: se on taivaallinen, taivaaseen kuuluva, henkinen -- "se, mikä on hengestä syntynyt, on henki". Mutta, mitä henkiruumis on, emme tiedä, sillä "se ei ole vielä ilmestynyt, miksi me tulemme, mutta... me tulemme hänen kaltaisiksensa" -- meidän Herramme Jeesuksen kaltaisiksi. -- Joh. 3: 6; 1 Joh. 3: 2.

Meillä ei ole mitään tietoa mistään olennosta, joko henkisestä tai inhimillisestä, joka joskus olisi muuttanut luontoa toisesta toiseksi, lukuunottamatta Jumalan Poikaa; ja se oli poikkeustapaus aivan erityistä tarkotusta varten. Kun Jumala loi enkelit, oli epäilemättä hänen tarkotuksensa, että ne ainaisesti jäisivät enkeleiksi, ja niin myös ihmiset ihmisiksi. Jokainen oli täydellinen omassa tasossaan. Ainakaan ei Raamatussa löydy mitään viittausta jostakin muusta tarkotuksesta. Samoinkuin elottomassa luonnossa löytyy suloinen melkein ääretön moninaisuus, niin on myöskin elollisten ja järjellisten luotujen olentojen samankaltainen moninaisuus täydellisyydessä mahdollinen. Jokainen luotu olento täydellisyydessään on ihana. Mutta kuten Paavali sanoo, on taivaallisten kirkkaus _eri_ kirkkautta, ja maallisten kirkkaus on toinen ja erilainen kirkkaus.

Tutkimalla niitä tosiasioita, jotka ovat kirjoitetut meidän Herrastamme Jeesuksesta hänen ylösnousemisensa jälkeen ja enkeleistä, jotka myöskin ovat henkiolentoja, ja siten "selittäen hengellisiä asioita hengellisellä tavalla" (1 Kor. 2: 13), me voimme saada jonkinlaisen yleisen valaistuksen henkiolentojen suhteen. Ensiksikin voivat enkelit olla ja ovat usein läsnä, joskin näkymättöminä. "Herran enkeli piirittää niitä, jotka häntä pelkäävät", ja "eivätkö he kaikki ole palvelevaisia henkiä, lähetetyt palvelemaan niitä, jotka pelastuksen perimän pitää?" (Ps. 34: 8; Hebr. 1: 14). Ovatko ne toimittaneet palvelustaan näkyväisellä tai näkymättömällä tavalla? Epäilemättä jälkimäisellä tavalla. Eliisaa piiritti joukko assyrialaisia ja hänen palvelijansa oli pelon vallassa; Eliisa rukoili Herraa, ja nuoren miehen silmät avaantuivat, ja hän näki vuoret heidän ympärillään täynnä tulisia vaunuja ja hevosia (ne olivat tulen kaltaiset). Jälleen, kun enkeli oli Bileamille näkymätön, niin näki sen aasin tamma, jonka silmät avattiin.

Toiseksi voivat enkelit ottaa ihmismuodon ja esiintyä ihmisten _kaltaisina_. Herra ja kaksi enkeliä näkyivät sillä tavoin Aabrahamille, joka valmisti heille aterian, josta he söivät. Aluksi luuli Aabraham, että ne olivat kolme miestä, ja vasta silloin, kuin he aikoivat lähteä, huomasi hän, että yksi niistä oli Herra, ja toiset olivat enkeleitä, jotka sittemmin menivät Sodomaan ja vapauttivat Lootin. (1 Moos. 18: 1, 2). Eräs enkeli näkyi Gideonille miehen muodossa, mutta kertoi sittemmin, kuka hän oli. Eräs toinen enkeli näkyi Simsonin isälle ja äidille, ja he luulivat, että hän oli ihminen, kunnes hän alttarin tulessa nousi taivaaseen. -- Tuom. 6: 11--22; 13: 20.

Kolmanneksi ovat henkiolennot kirkkaita varsinaisessa tilassaan ja kuvataan usein kirkkaina ja säteilevinä. Sen enkelin muoto, joka vieritti kiven haudan ovelta, oli "kuin pitkäisen leimaus". Daniel näki vilahdukselta henkisen ruumiin, jonka hän kuvaili täten: Hänen silmänsä olivat kuin palava soihtu, hänen kasvonsa kuin pitkäisen tuli, hänen kätensä ja jalkansa kuin kiiltävä vaski ja hänen äänensä kuin mahtava pauhu. Hänen edessään lankesi Daniel ikäänkuin kuollut. (Dan. 10: 6, 10, 15, 17). Saulus tarsolainen näki samankaltaisen vilahduksen Kristuksen kirkkaasta ruumiista, jonka loisto oli suurempi kuin keskipäiväauringon kirkkaus. Saulus menetti näkönsä ja lankesi maahan.

Täten olemme nähneet, että henkiolennot ovat todellakin ihania; kuitenkaan ei ihminen näe niitä, paitsi silloin kuin ihmisen silmät avataan, niin että ne voivat nähdä niitä, tai silloin kuin he esiintyvät _lihallisessa verhossa_ kuten ihmiset. Nämä lopputulokset tulevat varmemmiksi, kun me tutkimme lähempiä seikkoja heidän ilmestyksessään. Yksin Saulus näki Herran, ja ne miehet, jotka vaelsivat hänen kanssansa kuulivat äänen, mutta eivät nähneet mitään. (Ap. t. 9: 7). Ne miehet, jotka olivat Danielin kanssa, eivät nähneet sitä kirkasta olentoa, jota hän kuvailee, mutta suuri pelko tuli heidän päällensä, ja he juoksivat ja piilottivat itsensä. Edelleen selittää tämä kirkas olento: "Persian valtakunnan ruhtinas oli minua vastaan kaksikymmentä yksi päivää". (Dan. 10: 13). Lankesiko Daniel jota Herra niin suuresti rakasti, sen edessä kuin kuollut, jota Persian ruhtinas vastusti kaksikymmentä yksi päivää? Mitenkä on tämän asian kanssa? Varmaankaan ei ruhtinas nähnyt häntä kirkkaudessa! Ei, joko hän oli _näkymättömänä_ läsnä hänen luonansa, tai esiintyi hän ihmisen _kaltaisena_.

Meidän Herramme on ylösnousemisestaan asti henkiolento: tietenkin kuuluvat samat kyvyt joita me tapaamme enkeleillä (henkisillä olennoilla) myöskin hänelle. Ja niin on asianlaita, kuten me selvemmin eräässä seuraavassa luvussa tulemme näkemään.

Siten me näemme, että Raamattu käsittelee henkistä ja ihmisluontoa erilaisina, selvästi erotettuina luontoina, eikä anna pienintäkään todistusta siihen että toinen tulisi kehityksen kautta muuttumaan toiseksi; mutta toiselta puolen selittää se että ainoastaan muutamat harvat tulevat koskaan muuttumaan ihmisluonnosta jumalalliseen luontoon, johon Jeesus heidän päänsä jo on korotettu. Ja tämä ihmeellinen ja erityinen piirre Jehovan suunnitelmassa on tuota ihmeellistä ja erityistä tarkotusta varten valmistaa näistä Jumalan erityisiä välikappaleita tuon suuren tulevaisuustyön, kaiken ennalleenasettamisen suorittamisessa.

Tarkastakaamme nyt sanoja: kuolevaisuus ja kuolemattomuus.

Me tulemme huomaamaan niiden oikean merkityksen olevan täydessä sopusoinnussa sen kanssa, mitä olemme oppineet vertaamalla Raamatun lausuntoja ihmis- ja henkiolentojen suhteen, ja maallisia ja taivaallisia lupauksia toisiinsa. Nämä sanontatavat sisältävät tavallisesti hyvin epäselvän käsityksen ja väärät esitykset niiden merkityksestä aiheuttavat vääriä käsityksiä niiden aineitten suhteen, joiden yhteydessä ne ovat, niin hyvin yleisessä puheessa kuin Raamatussa.

_"Kuolevaisuus"_ merkitsee asemaa tai tilaa, joka on _altis kuolemalle_, ei kuollutta tilaa, vaan tilaa, jossa kuolema on _mahdollinen_.

_"Kuolemattomuus"_ merkitsee asemaa tai tilaa, joka _ei ole altis kuolemalle;_ ei ainoastaan tilaa vapaana kuolemasta, vaan tilaa, jossa kuolema on _mahdoton_.

Tavallinen mutta väärä käsitys _kuolevaisuudesta_ on se, että se on asema tai tila, jossa kuolema on välttämätön, samalla kuin tavallinen käsitys kuolemattomuudesta tulee lähemmäksi totuutta.

Sana _kuolematon_ merkitsee sitä, mikä _ei kuole_; joten itse sanan muodostus ilmaisee sen oikean merkityksen. Sen _kuolevaisuudesta_ yleisesti vallallaolevan väärän käsityksen perustuksella ovat monet pulmallisessa asemassa, kun he koettavat ratkaista kysymystä: oliko Aadam kuolevainen tai kuolematon ennen lankeemustaan. He ajattelevat, että jos hän oli _kuolematon_, niin ei Jumala olisi voinut sanoa: "Jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman", koska kuolemattomalle olennolle on mahdotonta kuolla. Tämä on järjellinen johtopäätös. Toiselta puolen sanovat he: Jos hän oli kuolevainen, niin millä tavalla voi silloin selitys: "Sinun pitää kuolemalla kuoleman", olla uhkaus tai rangastus, koska hän (heidän väärän käsityksensä mukaan) ei minkäänlaisissa olosuhteissa olisi voinut välttää kuolemaa?

Vaikeus on, kuten huomataan, siinä väärässä merkityksessä, joka annetaan sanalle _kuolevaisuus_. Sovelluta oikea määritelmä, ja kaikki on selviävä. Aadam oli kuolevainen, se on, hän oli sellaisessa tilassa, jossa kuolema on mahdollinen. Hänellä oli täydessä määrin täydellinen elämä, mutta _ei elämää itsessänsä_. Hänen elämänsä oli elämää, joka sai _ylläpitonsa_ "kaikkinaisista paratiisin puista", kiellettyä puuta lukuunottamatta, ja niin kauvan kuin hän oli tottelevainen ja sopusoinnussa luojansa kanssa, oli hänen elämänsä taattu -- ylläpitäviä voimia ei häneltä kielletty. Tältä kannalta katsoen oli Aadamilla elämä, ja kuolema oli kokonaan vältettävissä, ja kuitenkin oli hän sellaisessa tilassa, että kuolema oli mahdollinen -- hän oli _kuolevainen_.