Raamatun tutkisteluja 1: Jumalallinen aikakausien suunnitelma

Part 12

Chapter 122,861 wordsPublic domain

Se vahinko, jonka me kärsimme Aadamin lankeemuksen kautta (me emme kärsineet mitään vääryyttä), tulee Jumalan armosta täydelleen parannettavaksi Kristuksen kautta; ja kaikkien täytyy ennemmin tai myöhemmin (Jumalan "oikeana aikana") saada täyden tilaisuuden voittaa sama asema, mikä Aadamilla oli, ennenkuin hän lankesi syntiin. Ne, jotka eivät saa täyttä tietoa eivätkä uskon kautta voi täysin nauttia tästä Jumalan armosta nykyisessä asiassa (ja niihin kuuluu suuri enemmistö, lapset ja pakanat siihen luettuna), tulevat varmaan saamaan sen tulevana aikakautena, "tulevassa maailmassa", sinä hallitus- tai aikakautena, joka seuraa nykyistä. Tätä tarkotusta varten "tulee hetki, jona kaikki, jotka haudoissa ovat... tulevat esiin". Ja siinä määrin, kuin jokainen tulee täyteen käsitykseen lunastushinnasta, jonka meidän Herramme Jeesus maksoi, pidetään hän jälleen asetettuna koetukselle, kuten Aadam oli, ja jälleen on tottelevaisuus aikaansaava pysyvän elämän ja tottelemattomuus pysyvän kuoleman -- "toisen kuoleman." (Ilm. 20:14.) Kuitenkaan ei vaadita täydellistä kuuliaisuutta keltään, jolta puuttuu täydellistä kykyä sen tekemiseen. Evankeliumin aikakautena ovat seurakunnan jäsenet, ollen armon liitossa, saaneet laskea hyväkseen Kristuksen vanhurskauden, joka on hyvittänyt heidän lihansa heikkoudesta johtuvat puutteellisuudet, joita ei ole voitu välttää. Tuhatvuotiskautena on Jumalan armo myös vaikuttava kaikissa niissä, jotka tahtovat ottaa sen vastaan. Ehdotonta siveellistä täydellisyyttä ei voida odottaa ennenkuin ruumiillinen täydellisyys on saavutettu (joka tulee olemaan kaikkien etuoikeus ennen tuhatvuotiskauden loppua). Tämä uusi koetus, joka on lunastuksen ja uuden liiton tulos, tulee eroamaan Eedenin koetuksesta siinä, että tässä koetuksessa kunkin yksityisen teot tulevat vaikuttamaan ainoastaan hänen omaan tulevaisuuteensa.

Mutta eikö tämä merkitsisi muutamille suvun jäsenille _toista tilaisuutta_ ijankaikkisen elämän voittamiseksi? Me vastaamme: _ensimmäisen_ tilaisuuden ijankaikkisen elämän saavuttamiseksi kadotti isä Aadam ja koko hänen sukunsa, joka vielä oli hänen kupeessaan, hänen tottelemattomuutensa kautta. Tämä alkuperäinen koetus "on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi", ja Jumalan suunnitelma oli, että Aadam ja _kaikki_, jotka hänen lankeemuksessaan kadottivat elämän, tulisivat, maistettuaan synnin ylenmääräistä synnillisyyttä ja sen rangastuksen painoa, Kristuksen lunastusuhrin kautta saamaan soveliaan tilaisuuden tulemaan sopusointuun Jumalan kanssa uskomalla Lunastajaan. Jos joku tahtoo kutsua tätä "toiseksi tilaisuudeksi", niin voi hän tehdä sen. Tämä tulee varmaan Aadamille olemaan toinen tilaisuus, ja ainakin eräässä suhteessa on se sama koko lunastetulle suvulle; mutta tämä tulee olemaan ensimmäinen _yksilöllinen_ tilaisuus Aadamin jälkeläisille, jotka jo syntyessään olivat kuolemaan tuomitut. Me voimme kutsua sitä miten me tahdomme, tosiasia on kuitenkin se, että kaikki tuomittiin kuolemaan Aadamin tottelemattomuuden perustuksella, ja kaikki tulevat (tuhatvuotiskautena) nauttimaan _täyttä tilaisuutta_ ikuisen elämän voittamiseksi uuden liiton suotuisilla ehdoilla. Kuten enkeli selitti, ovat nämä ne hyvät uutiset "suuresta ilosta, joka on tuleva kaikelle kansalle". Ja kuten apostoli vakuuttaa, tulee tämä Jumalan armo -- että meidän Herramme Jeesus "antoi itsensä _lunastukseksi kaikkien puolesta_" -- ilmotettavaksi kaikille "aikanaan" (Room. 5: 17--19; 1 Tim. 2: 4--6.). Ihmiset, ei Jumala, ovat rajottaneet tämän tilaisuuden ijankaikkisen elämän voittamiseksi tähän evankeliumin aikakauteen, Jumala sitävastoin ilmottaa meille, että evankeliumin aikakausi on ainoastaan seurakunnan, kuninkaallisen pappeuden, valitsemista varten, jonka kautta kaikki seuraavana aikakautena saatetaan tarkkaan totuuden tuntemiseen saaden tilaisuuden ijankaikkisen elämän omistamiseen uuden liiton aikana.

Mutta mikä etu on tässä menettelytavassa? Miksi ei nyt heti antaa kaikille ihmisille yksilöllistä tilaisuutta elämää varten ilman tuota pitkää sarjaa: ensin koetella ja tuomita Aadam, antaa hänen jälkeläisensä tulla osallisiksi hänen kirouksestaan, lunastaa kaikki Kristuksen uhrin kautta ja uudelleen tarjota kaikille ikuista elämää uuden liiton ehdoilla. Jos pahaa on täytynyt sallia ihmisen menettelyvapauden tähden, minkätähden täytyy sen poistamisen tapahtua niin omituisen ja kiertelevän menettelytavan kautta? Minkätähden sallia niin paljon kurjuutta tulla väliin ja monen sellaisen osaksi, jotka lopulta saavat elämän lahjan Jumalan tottelevaisina lapsina?

Oi, tämän aineen mieltäkiinnittäväisyys liikkuu juuri tämän kohdan ympärillä. Ajattele nyt tarkoin asiaa: -- Jos Jumala olisi toisin järjestänyt sukumme jatkumisen, niin etteivät lapset olisi tulleet osallisiksi vanhempien synneistä -- henkisistä, siveellisistä ja ruumiillisista heikkouksista -- ja jos Luoja olisi niin järjestänyt, että kaikkien olisi pitänyt joutua koetukselle paratiisin suotuisissa olosuhteissa, ja että ainoastaan rikolliset olisivat tuomittu "eristetyt", (kolasis) niin kuinkahan monet olisivat olleet arvollisia ja kuinkahan monet arvottomia elämään näissä suotuisissa olosuhteissa?

Jos ainoa tapaus, jonka me tunnemme, Aadam (ja hän oli varmaan kaikissa suhteissa miehuuden esikuva) otetaan arvostelun ohjeeksi, niin tulisi lopputulokseksi se, ettei kukaan olisi täysin tottelevainen eikä arvollinen, koska ei kellään olisi niin selvää tietoa ja kokemusta Jumalasta, joka tieto vaikuttaisi niin täyden luottamuksen Jumalan lakeihin, että se olisi hänen oman henkilökohtaisen arvostelunsa yläpuolella. Vakuutetaan, että Kristuksen tieto Isästä saattoi hänet kykeneväksi järkähtämättömästi luottamaan Isän ja tottelemaan häntä. (Jes. 53: 11.) Mutta otaksukaamme että neljäs osa voittaisi elämän, tai menkäämme vielä pitemmälle, otaksukaamme, että puolet pidettäisiin arvollisina, sekä että toinen puoli saisi kärsiä synnin palkan -- kuoleman. Mitenkä sitten olisi käynyt? Toinen puoli, joka olisi ollut tottelevainen eikä olisi kokenut tai nähnyt syntiä, olisi aina tuntenut uteliaisuutta siihen, mikä oli kiellettyä, ja pidättäytynyt siitä ainoastaan pelosta Jumalaa ja rangastusta kohtaan. Heidän palveluksensa ei olisi voinut tulla niin sydämenpohjasta, kuin tuntiessaan hyvän ja pahan ja siten saaden täyden käsityksen Luojan rakkaudestarikkaista aikomuksista määrätessään ne lait, jotka johtavat niin hyvin hänen kuin hänen luotujensa menettelytapaa.

Ajatelkaamme sen jälkeen tuota toista puolta, joka siten menisi kuolemaan oman tahallisen syntinsä perustuksella. Ne olisivat ainaisesti erotetut elämästä ja ainoa toivo olisi, että Jumala rakkaudessaan ajattelisi näitä olentoja, hänen kättensä tekoa ja järjestäisi lunastuksen heitä varten. Mutta miksi tehdä niin? Ainoana perustuksena olisi se toivo, että jos he jälleen herätettäisiin ja uudelleen koeteltaisiin, niin muutamat suuremman _kokemuksensa_ perustuksella rangastuksensa aikana mahdollisesti valitsisivat tottelevaisuuden ja saisivat elää.

Joskin tämä suunnitelma osottaisi yhtä hyviä tuloksia kuin se, minkä Jumala on valinnut, niin voitaisiin kuitenkin vakavia vastaväitteitä tehdä sitä vastaan. (1.) Jumala menettelisi puolueellisesti luotuja olentojaan kohtaan tekemällä enemmän tottelemattomien kuin tottelevaisten puolesta. (2.) Tämä asettaisi synnille palkinnon, ja syntinen tuntisi voivansa rankasematta tehdä syntiä ja luottaa lunastukseen, toiseen tilaisuuteen. (3.) Ja ne, jotka aluksi eivät rikkoisi, tuntisivat aina olevansa esteettömät ainakin kerran tekemään syntiä luottaen Luojansa puolueettomuuteen tehdä yhtä paljon heidän puolestaan kuin toistenkin puolesta, jos he joskus päättäisivät asettaa hänen hyvyytensä koetukselle. (4.) Tämä olisi tehnyt Jumalallisen hallituksen epävarmaksi koko ijankaikkisuudessa ja syntiä ei olisi voinut poistaa mahdollisuuden rajojen ulkopuolelle vähemmällä kuin, että suvun viimeinenkin jäsen olisi kokenut syntiä ja sen palkkaa.

Miten paljon enemmän Jumalan viisauden kaltaista onkaan se, että hän on rajottanut synnin suunnitelmansa mukaisesti. Jo meidän rajotettu ymmärryksemmekin voi huomata, miten paljon parempi on yksi ainoa täydellinen ja puolueeton laki joka selittää julkisen synnin palkaksi kuoleman -- hävityksen elämästä erottamisen. Siten rajottaa Jumala sallimansa pahan, järjestämällä asiat niin, että Kristuksen tuhatvuotinen hallitus on täydelleen poistava pahan samoinkuin ne, jotka tahallaan tekevät pahaa, ja toimeenpaneva ikuisen vanhurskauden, jonka perustuksena on täydellisten olentojen täydellinen tieto ja täydellinen, vapaaehtoinen kuuliaisuus.

Mutta voidaan tehdä kaksi muuta vastaväitettä sen esitetyn suunnitelman suhteen, että alusta pitäen olisi kutakin yksityistä olentoa erikseen koeteltu. _Yksi_ lunastaja riitti täysin sen suunnitelman mukaan, jonka Jumala valitsi, koska ainoastaan _yksi_ oli tehnyt syntiä ja ainoastaan _yksi_ oli tuomittu kadotukseen. (Toiset tulivat osallisiksi _hänen_ tuomiostaan.) Mutta jos ensimäinen koetus olisi ollut yksilöllinen, ja jos puolet suvusta olisi tehnyt syntiä ja jokainen kohdastaan tuomittu kadotukseen, niin olisi kutakin tuomittua yksilöä kohti tarvittu erityinen lunastaja. _Yksi_ täydellinen elämä voi lunastaa _yhden_ kadotetun elämän, mutta ei useampia. Yksi täydellinen ihminen, "ihminen Kristus Jeesus", joka lunasti langenneen Aadamin (ja kaiken sen minkä me hänessä ja hänen kauttansa menetimme), ei olisi voinut olla "lunastus [vastaava hinta] _kaikkien_ puolesta", missään muussa tapauksessa, kuin Jumalan valitsemassa suunnitelmassa.

Jos me otaksuisimme, että kaikki ihmiset, jotka Aadamista aikain ovat olleet olemassa, tekisivät yhteenlaskettuina satatuhatta miljoonaa henkeä, sekä että ainoastaan puolet heistä olisivat tehneet syntiä, niin olisi tarpeellista, että kaikki nämä viisikymmentä tuhatta miljoonaa kuuliaista ja täydellistä ihmistä kuolisivat maksaakseen lunastuksen (vastaavan hinnan) kaikkien näiden viiden kymmenen tuhannen miljoonan rikkojan puolesta. Siten tulisi myöskin tämän suunnitelman mukaan kuolema kaikkien osaksi, ja aikaansaisi sellainen _yhtäpaljon_ kärsimystä kuin nykyinenkin.

Toinen vastaväite tällaisen suunnitelman suhteen on se, että se huolestuttavalla tavalla häiritsisi Jumalan suunnitelmaa valita ja korottaa Jumalalliseen luontoon "pienen lauman", Kristuksen ruumiin, pienen joukon, jonka päänä ja Herrana on Jeesus. Jumala ei voinut oikeudenmukaisesti _määrätä_, että nämä viisikymmentä tuhatta miljoonaa kuuliaista lasta luopuisivat oikeuksistaan, etuisuuksistaan ja elämästään syntisten lunastukseksi, sillä hänen oman lakinsa mukaan olisi heidän kuuliaisuutensa hankkinut heille oikeuden pysyväiseen elämään. Jos siis näitä täydellisiä ihmisiä olisi pyydetty rupeamaan langenneitten lunastajiksi, niin olisi Jumala, samoinkuin hän teki meidän Herramme Jeesuksen kanssa, asettanut erityisen palkinnon heidän toivonsa esineeksi, niin että he siitä ilosta, joka oli heidän saavutettavissaan, voisivat kärsiä veljiensä puolesta. Ja jos sama palkinto olisi luvattu heille, kuin meidän Herralle Jeesukselle, nimittäin osallisuus uuteen luontoon, tuohon jumalalliseen, sekä korotus paljon yli enkelien ja herrauksien ja valtojen ja kaiken sen, mitä voidaan mainita -- lähinnä Jehovaa (Ef. 1: 20, 21) -- silloin olisi tullut ääretön joukko jumalalliseen tasoon, jota Jumalan viisaus nähtävästi ei hyväksynyt. Sitäpaitsi olisivat kaikki nämä viisikymmentä tuhatta miljoonaa sellaisissa olosuhteissa olleet _tasa-arvoiset_ eikä yksikään etevin tai päämies heidän joukossaan, kun sitävastoin se suunnitelma, jonka Jumala _on nähnyt hyväksi valita_, tarvitsi ainoastaan _yhden_ lunastajan, _yhden_, joka oli korotettu jumalalliseen luontoon, ja sitten "pienen lauman" niistä, jotka hän lunasti, ja jotka "vaeltavat hänen jäljissään" kärsien ja uhraten itsensä tullakseen osallisiksi hänen nimestään, hänen kunniastaan, hänen kirkkaudestaan ja hänen luonnostaan, samalla tavalla kuin vaimo tulee osalliseksi miehensä ominaisuuksista ja kunniasta. Ne, jotka voivat nähdä ja ymmärtää tämän puolen Jumalan suunnitelmasta, joka tuomitsemalla kaikki kadotukseen _yhden_ edustajan kautta avasi tien _kaikkien_ lunastamiseen ja ennalleenasettamiseen _yhden_ lunastajan kautta, tulevat tämän kautta löytämään ratkaisun moneen vaikeaan kysymykseen. He näkevät, että _kaikkien_ tuomitseminen _yhden_ kautta ei ollut mitenkään vahingoksi, vaan suuri suosionosotus _kaikkia_ kohtaan, kun tämä tarkastetaan Jumalan suunnitelman yhteydessä vanhurskauttaa _kaikki_ erään toisen uhrin kautta. Paha tulee ainaisesti poistettavaksi, kun Jumalan aikomus sen sallimisen suhteen on saavutettu, ja kun se hyvä, joka seuraa lunastuksesta, on saanut saman kantavuuden kuin synnin rangastus. Kuitenkin on mahdotonta oikein nähdä ja käsittää tätä puolta Jumalan suunnitelmasta ilman täyttä käsitystä synnin synnillisyydestä, sen rangastuksen luonteesta, kuolemasta, sen _lunastuksen_ tärkeydestä ja arvosta, jonka Herra Jeesus maksoi, ja yksilön suoranaista ja täydellistä ennalleenasettamista suotuisiin olosuhteisiin -- olosuhteisiin, joissa hän asetetaan täydellisimpään koetukseen, ennenkuin hänet tuomitaan saamaan ansaitsemansa palkinnon (pysyvän elämän) tai rangastuksen (pysyvän kuoleman).

Kiinnittämällä katseemme suureen lunastussuunnitelmaan ja siitä johtuvaan "kaiken ennalleenasettamiseen" Kristuksen kautta, voimme nähdä, että pahan sallimisesta koituu siunauksia, joita luultavasti toisella tavalla ei niin täydellisesti olisi voitti toteuttaa.

Ihmisillä ei ainoastaan ole hyötyä koko ijankaikkisuutta varten saavutetuista kokemuksista ja enkeleillä tekemällä havaintoja ihmisten kokemuksista, vaan kaikki rikastuvat edelleen tuosta täydellisemmästä tuttavuudesta Jumalan luonteen kanssa, sellaisena kuin se hänen suunnitelmassaan esiintyy. Kun hänen suunnitelmansa on täysin päättynyt, tulevat kaikki selvästi näkemään hänen viisautensa, rakkautensa, vanhurskautensa ja valtansa. He tulevat näkemään sen vanhurskauden, joka ei voinut rikkoa jumalallista järjestystä vastaan tai pelastaa oikealla tavalla kadotukseen tuomittua sukua ilman täyttä rangastuksen lakkauttamista vapaaehtoisen lunastajan kautta. He tulevat näkemään sen rakkauden, joka valmisti tämän jalon uhrin, ja joka korotti Lunastajan Jumalan oikealle puolelle, antaen hänelle vallan ja oikeuden ennalleenasettaa elämään kaikki ne, jotka hän lunasti kalliilla verellään. He tulevat myöskin näkemään sen voiman ja viisauden, jotka kykenivät aikaansaamaan niin ihanan tulevaisuuden hänen luoduilleen ja niin johtamaan kaikki ristiriitaiset vaikutukset, että niistä tulee välikappaleita, joko tahtoivat tai eivät, edistämään ja lopullisesti täyttämään hänen suuremmoiset suunnitelmansa. Ellei pahaa olisi sallittu ja jumalallinen ennakoltatietäminen sitä niin ohjannut, emme voi nähdä, miten tällaisia tuloksia olisi voitu saavuttaa. Pahan salliminen joksikin aikaa ihmisten keskuudessa osottaa siten kaukonäköistä viisautta, joka käsitti siitä johtuvat olosuhteet, keksi parannuskeinot ja johti sen lopullisen suorituksen voimallaan ja armollaan.

Evankeliumin armohallituksen aikana on synti ja sen yhteydessä oleva paha saanut edelleen palvella seurakuntaa kasvattaen ja valmistaen sitä. Ellei syntiä olisi sallittu, olisi Herramme Jeesuksen ja hänen seurakuntansa uhri, jonka palkintona on jumalallinen luonto, ollut mahdoton.

On selvää, että oleellisesti sama Jumalan laki, joka nyt koskee ihmiskuntaa, jonka totteleminen tuo elämän palkinnon ja tottelemattomuus kuoleman koston, on lopullisesti hallitseva kaikkia Jumalan luotuja, järjellä varustettuja, olentoja; ja tämä laki, sellaisena kuin meidän Herramme sen määritteli, sisältää lyhyesti yhden ainoan sanan: _rakkaus_. "Rakasta Herraa Jumalaasi koko sydämestäsi ja koko sielullasi ja koko voimallasi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi." (Luuk. 10: 27). Kun Jumalan aikomukset ovat toteutuneet, tulee lopullisesti jumalallisen luonteen ihanuus ilmenemään kaikille järjellä varustetuille olennoille, ja kaikki tulevat näkemään, että pahan hetkellinen salliminen oli viisas kohta jumalallisessa suunnitelmassa. _Nyt_ voi sen nähdä ainoastaan uskon silmä, joka Jumalan sanan kautta katsoo siihen, mistä kaikkien pyhän profeettain suun kautta on aina maailman alusta asti puhuttu -- kaiken ennalleenasettamiseen.

TUTKI AIN'!

Kuinka onkaan Luojan rakkaus merta suurta taajempi! Vanhurskaasti hallitseepi hän, ken Poikans' lahjotti. Raamatulta tutki ain'. Siell' on Herran viisaus vain.

Kenpä tuntee ihmismurheet, niinkuin Herra taivahan. Eipä löydy toista paikkaa, miss' niin lempeest' tuomitaan. Raamatuita tutki ain'. Siell' on Herran armo vain.

Suuremp' ompi Herran rakkaus, kuin mit' joukot tunteekaan. Kuinka taivaan Taaton sydän lempee yli vuotakaan. Raamatuita tutki ain'. Siell' on Herran rakkaus vain.

Paljon täällä rajottavat ihmislapset armoaan. Innokkaasti, liioitellen toitottavat kostoaan. Raamatuita tutki ain', vanhurskautta Herran vain.

Jos vaan puhtaan, pyhän uskon pohja sanassansa on, aurinkonsa tiemme kultaa, ei oo matka valoton. Tutki sanaa Raamatun. Se vie Herran riemuhun.

MAAN RIEMUVUOSI.

Synnin yö on kohta mennyt, Herran päivä läsnä on. Aamuruskon ruskottaissa joutuu päivä loputon.

Päivän ensi juovat kultaa taivaan rannan loistavan. Kohta kirkkahasti koittaa yli kaiken maailman.

Epäuskon usvat haihtuu sydämistä ihmisten. Herran äänen kaikuessa vedet tyyntyy vaieten.

Kohta suuri hallitsija tarttuu valtikkaansa vaan. Vanhurskaasti tuomitseepi saattaa kaikki taipumaan.

Kansat, valtakunnat horjuu. Säilyy Herran valta ain'. Sillä se, mi ompi totta kautta aikain kestää vain.

Katso, riemuvuosi koittaa! Nouse Herraa kiittämään! Katso, miten Herra saapi kaikki parhaaks' kääntymään!

Riemun kellot nyt jo kaikuu. Autuas, ken kuulee nuo. Riemuvuosi kaikkialle onnenkauden myötään tuo.

KAHDEKSAS LUKU.

TUOMION PÄIVÄ.

Tavallinen käsitys tuomion päivästä. -- Onko se Raamatun mukainen? -- Sanat _tuomio_ ja _päivä_ määritellyt. -- Lukuisista tuomioista puhutaan Raamatussa. -- Ensimäinen tuomiopäivä ja sen tulos. -- Toinen tuomiopäivä määrätty. -- Tuomari. -- Tulevan tuomion luonne. -- Ensimäisen ja toisen tuomion yhtäläisyys ja erilaisuus. -- Maailman nykyinen vastuunalaisuus. -- Kaksi välillä olevaa tuomiota ja niiden tarkotus. -- Hyvin eroava käsitys tulevasta tuomiosta. -- Missä valossa profeetat ja apostolit sitä katselivat.

"Hän [Jumala] on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt" -- "Jeesuksen Kristuksen, joka vanhurskas on". "Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle". -- Ap. t. 17:31; 1 Joh. 2:1; Joh. 5:22.

Tuomiopäivän suhteen vallitsee hyvin häälyvä ja epämääräinen käsitys. Yleisesti suosittu käsitys on, että Kristus on tuleva maan päälle, istuen suurella valkoisella valtaistuimella, sekä että hän kutsuu eteensä pyhät ja syntiset järjestetyissä riveissä tuomitakseen heidät suurten luonnonvoimain järkytysten vallitessa, joihin kuuluu maanjäristykset, itsestään aukeavat haudat, halkeavat kalliot ja kukistuvat vuoret; sekä että vapisevat syntiset kutsutaan ikuisten tuskien syvyydestä kuullakseen syntiensä toistamista, ainoastaan sentähden, että heidät jälleen vietäisiin ikuiseen ja armahtamattomaan kadotukseen, ja että pyhät kutsuttaisiin taivaasta todistamaan kadotukseentuomittujen kurjuutta ja epätoivoa, jotta he sitävastoin saisivat kuulla oman asiansa ratkaisun ja sen jälkeen palaisivat takaisin. Tämän vallitsevan käsityksen mukaan saivat kaikki tuomionsa ja palkkansa kuolemassa; ja kysymyksessä oleva tuomio, jota erotuksen vuoksi tavallisesti kutsutaan viimeiseksi tuomioksi, on ainoastaan edellisen tuomion toistamista mutta ei mitään ajateltavaa tarkotusta varten koska väitetään, että lopullinen ja järkähtämätön päätös langetetaan kuolemassa.

Koko tämä aika, joka otaksutaan olevan määrätyn tätä hämmästyttävää työtä varten tuomita tuhansia miljoonia, on kaksikymmentä neljä tuntia tai vuorokausi. Äskettäin pidetty esitelmä eräässä Brooklynin kirkossa ilmaisi tämän yleisen käsityksen mainitusta aineesta. Siinä tahdottiin antaa seikkaperäinen selonteko kaikesta, mitä tuomiopäivänä tapahtuu, joka tuomio esitettiin päättyvän viiden kirjaimellisen päivän kuluessa.

Tämä on hyvin kypsymätön käsitys ja aivan ristiriidassa hengen elähyttämän sanan kanssa. Se on saatu liian kirjaimellisesti tulkitsemalla Jeesuksen vertausta lampaista ja vuohista. (Matt. 25: 31--46) Tämä valaisee, miten kirjaimellinen selitys on mahdoton sovittaa raamatunlauseisiin. Vertaus ei ole koskaan täsmällinen esitys, vaan valaisee se ainoastaan totuutta sellaisten asioitten kautta jotka monessa suhteessa ovat sen kaltaiset. Jos tämä vertaus oli kirjaimellinen esitys tavasta, jolla tuomio tulee tapahtumaan, niin tarkottaisi se lampaita ja vuohia kirjaimellisesti, aivan kuten sanat kuuluvat, eikä lainkaan ihmissukukuntaa. Tarkastakaamme nyt niin hyvin raamatunmukaisempaa kuin järjellisempää esitystä suuren tuomiopäivän pitämisestä ja sen tuloksista, jonka päivän Jumala on määrännyt, jonka järjen- ja raamatunmukaisen lopputuloksen kanssa kaikki vertaukset ja kuvat täytyvät sopia yhteen ja todellakin niin tekevät.

Sana _tuomio_ ei merkitse ainoastaan yksinkertaista päätöksen julistamista. Se sisältää yhtähyvin tutkimuksen kuin tähän tutkimukseen perustuvan päätöksen. Tämä ei koske ainoastaan suomalaista sanaa tuomio, vaan myöskin sitä kreikkalaista sanaa, josta se on käännetty.

Sana _päivä_, joskin sitä tavallisesti käytetään merkitsemään aikaa, joka sisältää kaksitoista tai kaksikymmentäneljä tuntia, merkitsee itse asiassa niinhyvin Raamatussa kuin tavallisessa käytännössä, mitä määrättyä tai erityistä aikajaksoa tahansa. Niin esimerkiksi puhumme Nooan päivästä, Lutherin päivästä, Washingtonin päivästä; ja siten kutsuu Raamattu koko luomista päiväksi -- sillä me luemme "siitä päivästä, jolloin Herra Jehova teki taivaan ja maan" (1 Moos. 2: 4) -- pitkäksi määrätyksi ajanjaksoksi. Edelleen me luemme "kiusauksen päivästä korvessa", jota kesti neljäkymmentä vuotta (Hebr. 3: 8, 9), "pelastuksen päivästä" (2 Kor. 6: 2), samoin "koston päivästä", "vihan päivästä" ja "hädän päivästä" -- kaikki puheenparsia, joita on käytetty neljäkymmenvuotisesta aikajaksosta juutalaisen aikakauden lopussa ja samankaltaisesta hädän ajasta evankeliumiaikakauden lopussa. Jälleen me luemme "Kristuksen päivästä, "tuomion päivästä" ja "hänen päivästään" -- jotka ovat sanoja, joita käytetään tuhatvuotiskaudesta, jolloin Messias tulee hallitsemaan ja tuomitsemaan maailmaa vanhurskaudessa, jolloin hän tulee myöntämään koetusajan ja langettamaan päätöksen. Ja tästä ajasta on kirjotettu: Hän on tuomitseva maailman vanhurskaudessa ja päivänään näyttävä, kuka on autuas ja ainoa hallitsija, kuningasten Kuningas ja herrain Herra. (Ap. t. 17:31; 1 Tim. 6:15.) Sitä otaksumaa, että tämä tuomiopäivä kestäisi ainoastaan kaksitoista tai kaksikymmentäneljä tuntia, kun _päivä_sanalle toisissa samankaltaisissa tapauksissa myönnetään laveampi merkitys, on mahdoton käsittää muuten kuin siten, että se on perimätiedon vaikutusta, ilman että asia on riittävästi todistettu tai tutkittu.

Jos huolellisesti tutkii täydellisen Raamatun oppaan avulla tuomiopäivää ja ottaa huomioon sen työn laadun ja paljouden, joka tänä aikakautena suoritetaan, niin havaitaan pian tavallinen käsitys mahdottomaksi ja välttämättömäksi käsittää _päivä_sana laveammassa merkityksessä.

Samalla kuin Raamattu puhuu suuresta tuomion tai koetuksen päivästä kuuluvana tulevaisuuteen osottaen, miten ihmissuvun suuri enemmistö sinä päivänä täydelleen koetellaan ja lopullisesti tuomitaan, niin opettaa se myös, että on löytynyt toisia tuomiopäiviä, jolloin on koeteltu määrätyitä, valituita _luokkia_.