Part 10

Tämän kanssa pitävät yhtä Paavalin sanat (Room. 11: 25, 26). -- "Paatumus on osaksi Israelia kohdannut, kunnes täysi luku [pakanoista valittu joukko, Kristuksen morsian] on mennyt sisälle. Ja niin koko Israel on pelastuva", tai pääsevä takasin hyljätystä asemastaan. Sillä "ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on ennen tuntenut". (V. 2.) He ovat olleet erotetut hänen suosiostaan Kristuksen morsianta valittaessa, mutta pääsevät entiseen asemaansa, kun tämä työ on valmis. (V. 28--33). Profeettain esitykset ovat täynnä vakuutuksia siitä, miten Jumala on istuttavat heidät jälleen, jolloin heitä ei enään revitä pois maastaan. "Näin sanoo Herra Israelin Jumala:... minä tahdon armollisesti katsoa heidän puoleensa, ja jälleen tuoda heidät tähän maahan. Minä tahdon rakentaa heitä enkä repiä heitä. Ja annan heille sydämen, että he tuntevat minut, että minä olen Herra, ja he tulevat olemaan minun kanssani, ja minä tulen olemaan heidän Jumalansa. Sillä he tulevat kääntymään minun puoleeni koko sydämestään." (Jer. 24: 5--7; 31: 28; 32: 40--42; 33: 6--16.) Nämä lauseet eivät voi yksinomaan tarkottaa ennalleenasettamista Babylonin, Syrian y.m. entisten vankeuksien jälkeen, sillä he ovat sen jälkeen tulleet maastansa poisrevityiksi.

Edelleen sanoo Herra: "Ei silloin enään pidä sanottaman: 'Isät ovat happamia viinirypäleitä syöneet, ja lasten hampaat ovat heltyneet.' Ei, vaan jokainen [joka kuolee] on kuoleva _omain_ pahaintekoinsa tähden." (Jer. 31: 29, 30.) Nyt ei tapahdu niin. Ei kukaan kuole oman syntinsä tähden, vaan Aadamin synnin tähden: "kaikki kuolevat Aadamissa". Hän söi synnin happamen viinirypäleen, ja meidän isämme jatkoivat niiden syömistä, jonka kautta he jättivät lapsilleen perinnöksi vielä enemmän sairautta ja kurjuutta ja jouduttivat siten synnin rangastusta -- kuolemaa. Aika jolloin "jokainen [joka kuolee] on kuoleva omain pahaintekoinsa tähden", on tuhatvuotiskausi tai ennalleenasettamisaika.

Joskin moni ennustus ja lupaus tulevista siunauksista näyttää koskevan ainoastaan Israelia, niin täytyy muistaa, että he olivat esikuvauksellinen kansa, jonka tähden ne lupaukset, jotka heille annettiin, tosin toisinaan koskivat heitä itseään, mutta soveltuvat kuitenkin tavallisesti laveammassa merkityksessä koko maailmaan, josta tämä kansa oli esikuvana. Kun Israel kansana esitti koko maailmaa, niin oli sen papisto kuva valitusta "pikku laumasta", Kristuksen päästä ja ruumiista, kuninkaallisesta papistosta. Ja ne uhrit, se puhdistus ja sovitus, joka tehtiin Israelia varten, olivat esikuvia "paremmista uhreista", täydellisemmästä puhdistuksesta ja todellisesta "koko maailman syntien" sovituksesta, johon maailmaan he kuuluvat.

Eikä siinä kyllin: Jumala mainitsee nimeltä toisia kansoja ja antaa lupauksen heidän ennalleenasettamisestaan. Voimakkaana esimerkkinä mainitsemme sodomalaiset. Jos me huomaamme, että sodomalaisten ennalleenasettaminen on Raamatun kirkas ja selvä oppi, niin voimme varmasti olla täysin vakuutetut tuon ihanan opin totuudesta, että koko ihmiskunta asetetaan paratiisin alkuperäiseen tilaan, josta ennalleenasettamisesta Jumala on puhunut kaikkien pyhäin profeettainsa suun kautta. Ja minkätähden eivät sodomalaiset saisi tilaisuutta, saavuttaa täydellistä ja ijankaikkista elämää kuten Israelilla on tilaisuus tai on kellä tahansa meistä? Tosin he eivät olleet vanhurskaita, mutta ei Israel ollut sitä, emme myöskään me, jotka nyt kuulemme evankeliumia. "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan", lukuunottamatta Kristuksen uskon kautta saatua vanhurskautta, hänen, joka kuoli kaikkien puolesta. Meidän Herramme omat sanat sanovat meille, että joskin Jumala antoi sataa tulta taivaasta ja hävittää heidät kaikki heidän pahuutensa tähden, niin eivät kuitenkaan sodomalaiset olleet hänen silmissään niin suuria syntisiä kuin juutalaiset, joilla oli suurempi tieto. (1 Moos. 19: 24; Luuk. 17: 29.) Kapernaumin asukkaille sanoi hän, "Jos Sodomassa olisivat tapahtuneet ne voimateot: jotka ovat tapahtuneet sinussa, niin se seisoisi vielä tänä päivänä." -- Matt. 11: 23.

Siten opettaa meidän Herramme, ettei sodomalaisilla ollut täyttä tilaisuutta, ja takaa heille sellaisen tilaisuuden, kun hän lisää (V. 24): "Mutta minä sanon teille: Sodoman maalle on tuleva tuomiopäivänä siedettävämpi olo kuin sinulle." Mitä tuomiopäivä tulee olemaan, ja mitä silloin tulee tapahtumaan, osotetaan edempänä. Me tahdomme tässä ainoastaan kiinnittää huomion siihen asiain tilaan, että silloin tulee Kapernaumilla olemaan _siedettävä_ olo ja Sodomalla vielä siedettävämpi olo, siitä syystä, että vaikka kummallakaan ei ollut _täyttä_ tietoa, eikä kaikkia niitä siunauksia, jotka ovat määrätyt tulemaan "siemenen" kautta, oli kuitenkin Kapernaum tehnyt syntiä suurempaa valoa vastaan.

Ja jos Kapernaumia ja koko Israelia muistetaan ja siunataan "uuden liiton" aikana, joka on lujitettu Kristuksen veren sinetillä, niin miksi ei sodomalaisia siunattaisi _"kaikkien_ maan sukukuntien" kanssa? Varmaan he tulevat siunatuiksi. Ja älköön unohdettako, että koska Jumala antoi sataa "tulta ja tulikiveä taivaasta ja _hukutti heidät kaikki_" monta sataa vuotta ennen Jeesuksen aikaa, jolloin heidän ennalleenasettamisestaan puhutaan, niin sisältää tämä heidän herättämisensä, heidän ulostulemisensa haudasta.

Tutkikaamme nyt Hesekielin ennustusta 16: 48--63. Lue se tarkoin. Jumala puhuu tässä Israelista ja vertaa sitä sen naapuriin, Samariaan, ja myöskin sodomalaisiin, joista hän sanoo: "Minä otin heidät pois, kun minä _sen hyväksi näin._" Ei Jeesus eikä profeetat anna mitään selitystä Jumalan näennäiseen puolueelliseen menettelytapaan, kun hän hukutti Sodoman ja antoi toisten, rikollisempien, kulkea rankasemattomina. Kaikki tämä selviää, kun "aikanaan" hänen suuret tarkotuksensa ilmoitetaan. Jumala viisaudessaan "näki hyväksi" tehdä niin, ja Jeesus sanoo, että tuomiopäivänä tulee heillä olemaan siedettävämpi olo, kuin niillä, jotka ovat enemmän rikkoneet. Mutta olettaen, että kaikki koetus loppuu kuolemassa, ja ettei sen jälkeen kukaan saa tilaisuutta tulla totuuden tuntoon eikä osottamaan kuuliaisuutta sitä kohtaan, niin voimme syyllä kysyä: Miksi katsoi Jumala parhaaksi ottaa pois nämä ihmiset antamatta heille minkäänlaista tilaisuutta pelastua sen ainoan nimen tuntemisen kautta, jossa he voivat tulla pelastetuiksi? Vastaus on, koska _heidän aikansa_ ei vielä ollut tullut. Aikanaan he herätetään kuolleista ja saatetaan totuuden tuntoon ja sitten siunataan maan toisten sukujen kanssa luvatun "siemenen" kautta. Silloin heitä koetellaan ijankaikkista elämää varten.

Ainoastaan sillä tavalla eikä muuten voidaan käsittää rakkauden Jumalan menettelytapa amalekilaisia ja toisia kansoja kohtaan, joita hän ei ainoastaan sallinut vaan käski Israelin hävittämään, sanoen: "Mene siis nyt ja lyö amalekilaiset, ja hukuta kaikki, mitä heillä on, äläkä säästä heitä, mutta tapa sekä miehet että vaimot, lapset ja imeväiset, karja ja lampaat, kamelit ja aasit." (1 Sam. 15: 3.) Tämä näennäinen monen elämän huolimaton hävittäminen, näyttää mahdottomalta sovelluttaa sen rakkaudesta rikkaan luonteen kanssa, minkä me omistamme Jumalalle, ja sen kanssa mitä Jeesus opetti: "Rakastakaa vihollisianne" j.n.e., kunnes me käsitämme tarkan järjestyksen Jumalan suunnitelmassa, tuon sopivan ajan sen jokaisen osan toimeenpanemista varten, sekä sen seikan, että jokaisella ihmissuvun jäsenellä on paikkansa siinä.

Me voimme nyt nähdä, että nämä amalekilaiset, sodomalaiset ja toiset kansat olivat esimerkkejä Jumalan vanhurskaasta mielipahasta ja hänen järkähtämättömästä päätöksestään perin juurin hävittää pahantekijät, ja jotka esimerkit tulevat olemaan hyödyksi ei ainoastaan toisille, vaan myös heille itselleen, kun heidän tuomio- tai koettelemuspäivänsä tulee. Näille ihmisille oli aivan yhdentekevää, jos he kuolivat näin tai sairauden ja ruton kautta. Tämä ei ollut heille mistään merkityksestä, koska heidän tuli ainoastaan oppia tuntemaan paha, jotta he sopivaan aikaan saisivat oppia tuntemaan, mitä vanhurskaus on, ja niin kykenisivät tekemään eron pahan ja hyvän välillä, sekä valitsemaan hyvän ja perimään elämän.

Mutta jatkakaamme ennustuksen tutkimista. Verrattuaan Israelia Sodoman ja Samarian kanssa ja selitettyään Israelin olevan moitittavimman näistä kolmesta (Hes. 16: 48--52) sanoo Herra: "Kun minä käännän jälleen heidän vankeutensa, Sodoman ja hänen tyttäriensä vankeuden, ja Samarian ja hänen tyttäriensä vankeuden, silloin minä tahdon jälleen kääntää sinun vankiesi vankeuden heidän keskellänsä." Tämä kääntäminen ei voi tässä olla muuta kuin palaamista kuolemasta, sillä mainitut henkilöt olivat silloin kuolleet. Kuolemassa ovat kaikki vankeja, ja Kristus tulee avaamaan haudan ovet ja vapauttamaan vangit (Jes. 61: 1; Sak. 9: 11.) Värssyssä 55 sanotaan, että heidän "pitää tuleman, niinkuin he ovat ennen olleet" -- asetettaman ennalleen.

On muutamia, jotka ovat kyllä halukkaita omaksumaan Jumalan armon Kristuksessa, kun on kysymyksessä omien rikosten ja heikkouksien anteeksi antaminen suuremman valon ja tiedon vallitessa, mutta eivät voi ymmärtää, miten uuden liiton vallitessa sama armo voisi koskea toisia, joskin he näyttävät hyväksyvän apostolin esityksen, että Jeesus Kristus Jumalan armosta maistoi kuoleman kaikkien puolesta. Muutamat näistä arvelevat, että Herra tässä ennustuksessa on puhunut ivallisesti juutalaisille, viitaten, että hän yhtä kernaasti tahtoi kutsua takasin sodomalaiset, kuin heidät, mutta ettei hänen aikomuksensa ollut asettaa ennalleen kumpaakaan. Mutta katsokaamme kuinka seuraavat lauseet sopivat yhteen tämän ajatuksen kanssa. Herra sanoo: "Ja minä _tahdon_ muistaa minun liittoni, jonka minä kanssasi olen tehnyt sinun nuoruutesi aikana, ja _tahdon_ tehdä ijankaikkisen liiton sinun kanssasi. _Ja sinun pitää mieleesi johdattaman_ sinun tiesi ja häpeämän, koska olet ottava luoksesi sinun sisaresi... Ja minä _tahdon_ tehdä minun liittoni sinun kanssasi ja sinä olet ymmärtävä, että minä olen Herra; että sinä ajattelisit ja häpeäisit, ja ettet häpeän tähden enää voisi avata suutasi, koska minä sinulle annan anteeksi kaikki, mitä olet tehnyt, _sanoo Herra Jehova_." Kun lupaus on täten suuren Jehovan allekirjottama, voivat kaikki ne, jotka ovat vakuutetut Jumalan totuudellisuudesta, luottamuksella iloita sen varmuudesta, erittäinkin ne jotka näkevät, että nämä uuden liiton siunaukset on Jumala varmentanut Kristuksessa, joka on taannut liiton omalla kalliilla verellään.

Tähän liittää Paavali todistuksensa, sanoen: "Ja niin koko Israel [elävät ja kuolleet] on pelastuva, [tuleva parannetuiksi heidän sokeudestaan] niinkuin on kirjotettu: 'Pelastaja on tuleva Siionista; ja hän on poistava jumalattomuuden Jaakobista. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä'... He ovat rakastettuja isien tähden. Sillä armolahjojaan ja kutsumistansa Jumala ei kadu," -- Room. 11: 26--29.

Me emme ihmettele, jos juutalaiset, sodomalaiset, samarialaiset ja koko ihmiskunta tulee häpeämään, kun Jumala soveliaana aikanaan esittää armonsa rikkauden. Niin, monta niistä, jotka nyt ovat Jumalan lapsia, häpeävät ja ihmettelevät, kun he näkevät, että _Jumala on niin rakastanut maailmaa_, ja kuinka paljon hänen ajatuksensa ja suunnitelmansa olivat korkeammat kuin heidän.

Ylimalkaan kaikki kristityt luulevat, että Jumalan siunaukset ovat ainoastaan valittua seurakuntaa varten, mutta nyt alamme nähdä, että Jumalan suunnitelma käsittää paljon enemmän kuin mitä me olemme ajatelleet, ja joskin hän on antanut seurakunnalle ylenpalttisen "kalliita ja suuria lupauksia", niin on hän runsaasti pitänyt huolta maailmasta, jota hän niin rakasti, että hän lunasti sen. Juutalaiset erehtyivät samalla tavalla, kun he arvelivat, että Jumalan lupaukset olivat ainoastaan heitä varten; mutta kun oikea aika tuli ja pakanat tulivat suosion esineeksi, saivat jälelle jääneet Israelista, ne, joiden sydämet olivat kyllin vapaita iloitsemaan tästä Jumalan armon laajemmasta ilmestyksestä, olla osallisina tästä enennetystä suosiosta, samalla kuin muut paatuivat ennakkoluulojen ja inhimillisten perimätietojen kautta. Pitäkööt ne seurakunnan jäsenet, jotka nyt huomaavat tuhatvuotiskauden koittavan valon armoetuineen koko maailmaa varten, varansa, etteivät he olisi ristiriidassa koittavan valon kanssa ja niin tulisivat joksikin aikaa soaistuiksi näkemästä sen ihanuutta ja siunauksia.

Miten erilainen onkaan tämä Jumalan ihana suunnitelma, valita nyt muutamia, jotta heidän kauttansa voisi siunata useita, tämän totuuden vääristelyn rinnalla, sellaisena kuin kaksi vastakkaista katsantokantaa -- kalvinilaisuus ja arminialaisuus -- sen esittävät. Edellinen kieltää Raamatun opin vapaasta armosta ja surkealla tavalla väärentää ihanan opin valitsemisesta. Jälkimmäinen kieltää opin valitsemisesta eikä kykene käsittämään Jumalan vapaan armon siunattua täydellisyyttä.

Kalvinialaisuus sanoo; Jumala on kaikkitietävä, hän tiesi lopun alusta alkaen; ja kun hänen aikomuksensa on menevä täytäntöön, niin ei hän koskaan ole aikonut pelastaa muuta kuin muutamia harvoja, seurakunnan. Nämä hän valitsi ja edeltäpäin määräsi ijankaikkiseen pelastukseen; kaikki toiset määrättiin edeltäpäin ja valittiin samalla tavalla ijankaikkiseen vaivaan, sillä "Jumala tietää hänen tekonsa maailman alusta alkaen."

Tällä käsityksellä on hyvät puolensa. Se tunnustaa Jumalan kaikkitietäväisyyden. Tämä olisi meidän ihanteemme _suuresta_ Jumalasta, ellei kaksi suuruuden oleellista ominaisuutta puuttuisi, nimittäin rakkaus ja vanhurskaus. Sillä ei kumpanenkaan näistä ominaisuuksista osottaudu siinä, että Jumala antoi syntyä maailmaan sata neljäkymmentä kaksituhatta miljoonaa olentoa, jotka olivat tuomitut ikuisiin tuskiin, ennenkuin he syntyivät, ja joita juhlallinen vakuutus hänen rakkaudestaan ivaa. Koska Jumala on rakkaus ja koska vanhurskaus on hänen hallituksensa perustus, niin ei hänen luonteensa voi olla edellisen esityksen kaltainen.

Arminialaisuus sanoo: -- Niin, Jumala on rakkaus; ja kun hän antoi ihmiskunnan syntyä maailmaan, niin ei hän tahtonut heille mitään pahaa, ainoastaan hyvää. Mutta Saatana onnistui yrityksessään, kun hän kiusasi ensimäistä pariskuntaa, ja niin tuli synti maailmaan ja synnin kautta kuolema. Ja sen jälkeen on Jumala tehnyt kaiken, mitä hän on voinut vapauttaakseen ihmisen hänen vihollisestaan, niin vieläpä on hän mennyt niin pitkälle, että antoi oman poikansa. Ja vaikkakin evankeliumi nyt, kuusituhatta vuotta myöhemmin, on raivannut itselleen tien hyvin pieneen osaan ihmiskuntaa, niin me toivomme ja uskomme varmasti, että toisen kuudentuhannen vuoden perästä Jumala on seurakunnan innokkaisuuden ja uhrautuvaisuuden kautta niin paljastanut Saatanan mukanaan tuoman pahuuden, että kaikki, jotka silloin elävät, voivat saada tilaisuuden tietää hänen rakkaudestaan sekä tilaisuuden uskoa ja pelastua.

Samalla kuin tämä käsitys esittää Jumalan olentona, joka on täynnä rakkaudesta rikkaita ja ystävällisiä suunnitelmia luotuja olentojaan kohtaan, sisältää se sen, että häneltä puuttuu riittävää kykyä ja ennakkotietoa suunnitelmiensa toteuttamiseksi: että häneltä puuttuu viisautta ja valtaa. Tästä mielipiteestä johtuisi, että kun Jumala järjesti ja suunnitteli asioita äsken luotujen lastensa parhaaksi, niin tuhosi Saatana yhdellä mestari-iskulla siinä määrin kaikki Jumalan suunnitelmat, että Jumala, vaikkakin käyttää kaiken voimansa, tarvitsee kaksitoista tuhatta vuotta asettaakseen ennalleen vanhurskauden, joskin ainoastaan siinä määrin, että sukukunnan vielä elävä jäännös on oleva tilaisuudessa valitsemaan hyvän yhtä helposti kuin pahan. Mutta kuluneen kuudentuhannen vuoden sata neljäkymmentä kaksi tuhatta miljoonaa ja yhtä monta tulevan kuudentuhannen vuoden aikana ovat, tämän käsityksen mukaan, ikuisesti kadotetut, huolimatta Jumalan rakkaudesta heitä kohtaan, koska Saatana tunkeutui hänen suunnitelmiinsa. Siten saisi Saatana tuhansia ikuiseen vaivaan _yhtä_ vastaan, jonka Jumala pelastaisi kirkkauteen.

Tämän mielipiteen täytyy antaa ihmisille korkean käsityksen Saatanan viisaudesta ja voimasta ja alhaisen käsityksen Jumalan vastaavista ominaisuuksista, joista psalmin kirjoittaja päinvastoin selittää: "Hän sanoi ja tapahtui niin; hän määräsi ja se pysyi lujana." Mutta ei: Vastustaja ei hämmästyttänyt eikä yllättänyt Jumalaa, eikä Saatana ole pienimmässäkään määrin ehkäissyt Jumalan suunnitelmia. Jumala on ja on aina ollut aseman täydellinen valtias, ja viimein saadaan nähdä, että kaikki on vaikuttanut hänen aikomuksiensa toteuttamiseksi.

Kun oppeja valinnasta ja vapaasta armosta, sellaisina kuin kalvinilaiset ja arminilaiset esittävät, ei koskaan voi sovittaa toistensa kanssa, eikä järjen eikä Raamatun kanssa, niin ovat kuitenkin nämä kaksi Raamatun oppia täysin sopusointuiset ja ihanat, kun niitä katsotaan aikakausien suunnitelman valossa.

Kun nähtävästi niin monta suurta ja ihanaa piirrettä Jumalan suunnitelmassa ihmisten pelastamiseksi synnistä ja kuolemasta kuuluu tulevaisuuteen, ja kun meidän Herramme Jeesuksen toinen tuleminen on aijottu ensimäinen askel näiden niin kauan luvattujen ja odotettujen siunausten toteuttamisessa, emmekö _me_ silloin vielä innokkaammin ikävöisi hänen toista tulemistaan, kuin juutalaiset, joilla oli vähemmän valistusta, odottivat ja ikävöivät hänen ensimäistä tulemistaan. Kun pahan, vääryyden ja kuoleman aika lopetetaan sen voiman herrauden kautta, jolla hän tulee hallitsemaan, ja kun vanhurskaus, totuus ja rauha tulevat käsittämään koko maailman, niin kenpä ei silloin iloitsisi nähdessään hänen päiväänsä? Ja kenpä, joka nyt kärsii Kristuksen kanssa, ja jota elähyttää tuo kallis lupaus, että jos me kärsimme hänen kanssansa, tulemme myöskin hallitsemaan hänen kanssansa, ei nostaisi päätänsä ja iloitsisi jokaisesta Mestarinsa saapumisen merkistä, tietäen siitä, että meidän lunastuksemme ja kirkastumisemme lähenee hänen kanssansa? Varmaankin tulevat kaikki, joita elähyttää hänen siunauslähetyksensä ja hänen rakkauden henkensä, tervehtimään jokaista hänen tulemisensa merkkiä enteenä tuosta suuresta ilosta, joka on tuleva kaikelle kansalle.

* * * * *

Nyt pääsi nosta matkamiesi ja kuivaa kyynel silmästäs'. Jo kohta hän, ken kuolon kärsi on tuhatvuoden valtias. Nuo tuhat vuotta! Onnen kauden saa aamutähti koittamaan. Nyt Siion huomaa riemuvuoden. Käy ennustukset täyttymään.

Nyt maailmalle tieto saata: On kohta taisto tauonnut, ja nääntyville voidaan taata: on riemuvuosi koittanut. Nuo tuhat vuotta! Onnen kauden saa aamutähti koittamaan. Nyt Siion huomaa riemuvuoden. Käy ennustukset täyttymään.

Jos kohta taivaan pilvet peittää, kun aamurusko kultaa maan, ne päivä kirkas kauvas heittää, mi aikaa kohta paistamaan. Nuo tuhatvuotta! Onnen kauden saa aamutähti koittamaan. Nyt Siion huomaa riemuvuoden. Käy ennustukset täyttymään.

Jo joudu valtakunta kerran, mi Kristuksemme kirkastaa! Oi jospa saisin kanssa Herran mä kansat onneen nostattaa! Nuo tuhatvuotta! Onnen kauden saa aamutähti koittamaan. Nyt Siion huomaa riemuvuoden. Käy ennustukset täyttymään.

* * * * *

Monta nukkuu, mutt' ei aina. Kirkas aamu sarastaa, jolloin heidät Jeesus kutsuu, haudoistansa herättää. Silloin kaikki ilmi saapi, Korvet kolkot, kiviset, vuoret, laaksot aukeaapi, kooten kaikki ihmiset. Niin he nukkuu, mutt' ei aina. Säteet aamun koittavat, jolloin taatot, äidit, lapset toinen toisens' kohtaavat.

Kun me näemme kalliin helmen, rakkaimpamme päällä maan, temmattavan irti meistä, täyttää syömen kaiho vaan, Surren peittyy synkkä hauta. Poies käymme allapäin. Eipä kenkään vältä tuota. Kaikkillehan käypi näin. Niin he nukkuu, mutt' ei aina. Säteet aamun koittavat, jolloin taatot, äidit, lapset toinen toisens' kohtaavat.

Niin he nukkuu; mutt' ei aina, mustan mullan kätkössä. Jeesus maksoi kuolon hinnan. Ovat Herran hallussa. Kun siis aamu alkaa koittaa, Herran äänen kuulla saa, päivä lämpö tuskan haavat, kaiken murheen poistattaa. Niin he nukkuu, mutt' ei aina. Säteet aamun koittavat, jolloin taatot, äidit, lapset toinen toisens' kohtaavat.

SEITSEMÄS LUKU.

PAHAN SALLIMINEN JA SEN SUHDE JUMALAN SUUNNITELMAAN.

Minkätähden pahaa on sallittu. -- Oikea ja väärä periaatteina. -- Ihmisen oikeudentunto. -- Jumala on sallinut pahan ja tulee johtamaan sen omien tarkotustensa hyväksi. -- Jumala ei ole synnin alkaja. -- Aadamin koetus ei ole taru. -- Hänen kiusauksensa oli laadultaan vaikea. -- Hänen syntinsä oli tahallinen. -- Synnin rangastus ei ollut väärä eikä liian ankara. -- Jumalan viisaus ja rakkaus näkyvät siinä, että kaikki tuomittiin Aadamissa. -- Jumalan laki koskee kaikkea ja kaikkia.

Paha on sitä, mikä aikaansaa onnettomuutta; mikä joko suoranaisesti tai välillisesti aiheuttaa jonkinlaista kärsimistä. -- Webster [Etevin englantilainen sanakirja. -- K. h.]. Tämä aine ei siis käsitä ainoastaan inhimillisiä tauteja, suruja, tuskia, heikkouksia ja kuolemaa, vaan tunkeutuu syvemmälle tutkiessaan sen ensimmäistä syytä -- syntiä -- ja sen parannuskeinoa. Koska synti on pahan vaikutin, niin on sen poistaminen ainoa tapa pysyväisesti parantaa sairautta.

Tuskin lienee mitään vaikeutta, joka useimmin esiintyisi tutkivalle mielelle kuin nämä kysymykset: Miksi on Jumala sallinut pahan nykyisen herrauden? Miksi antoi hän Saatanan kiusata ensimäisiä vanhempiamme luotuaan heidät täydellisiksi ja oikeudenmielisiksi? Tai miksi salli hän kielletyn puun olla hyvien puiden joukossa? Kaikista yrityksistä huolimatta sivuuttaa sitä, tunkeutuu kuitenkin tuo kysymys: Eikö Jumala olisi voinut estää kaikkea ihmisen lankeamisen mahdollisuutta.

Tämä vaikeus johtuu epäilemättä siitä, ettei voida käsittää Jumalan suunnitelmaa. Jumala olisi voinut estää synnin tunkeutumisen maailmaan, mutta se seikka, ettei hän sitä tehnyt, on oleva meille riittävä todistus siitä, että sen nykyinen salliminen on aijottu sitä varten, jotta lopullisesti aikaansaataisiin jotakin parempaa. Kun Jumalan suunnitelmat nähdään kaikessa täydellisyydessään, niin todistavat ne sen tien viisauden, jonka hän on valinnut. Muutamat kysyvät: Eikö Jumala, jolle kaikki on mahdollista, olisi ajoissa voinut tarttua asiain kulkuun ehkäistäkseen Saatanan aikeiden täyttä toimeenpanoa? Epäilemättä, mutta sellainen asioihin ryhtyminen olisi estänyt hänen omien aikeittensa toteuttamista. Hänen tarkotuksensa oli päivän selvästi todistaa sekä ihmisille että enkeleille oman lakinsa täydellisen, korkean ja vanhurskaan pätevyyden sekä sen rikkomisesta johtuvat huonot seuraukset. Sitäpaitsi ovat muutamat asiat luonteeltaan Jumalalle mahdottomia, kuten Raamattu ilmottaa. Jumalalle on mahdotonta valehdella. (Hebr. 6: 18.) Hänelle ei ole mahdollista kieltää itseänsä. (2 Tim. 2: 13.) Hän ei voi tehdä väärin, ja sentähden ei hän voinut valita toista viisaampaa ja parempaa suunnitelmaa luodaksensa olentojansa maailmaan, joskin meidän lyhytnäköinen katseemme joksikin aikaa on kykenemätön näkemään äärettömän viisauden kätketyitä lähteitä.