Chapter 54

Siellä eivät miehet enää salanneet häneltä, että hänen täytyi kuolla. Hän käski siis kaivaa haudan ja pani maahan pitkäkseen, jotta hänestä voitaisiin ottaa tarkka mitta. Mutta kun hän näki tuoreen, maasta kaivetun mullan, valtasi hänet kauhu. Hänen pulleat kasvonsa kalpenivat ja otsalle nousi hikikarpaloja, jotka olivat kuin suuret kastepisarat. Sitten hän rupesi riisuutumaan, vakuuttaen vapisevalla näyttelijänäänellä, ettei hetki laisinkaan vielä ollut tullut. Pian hän siteerasi täyttä kyytiä. Vihdoin hän pyysi, että hänen ruumiinsa poltettaisiin. »Mikä taiteilija nyt meneekään maailmasta!» toisteli hän ikäänkuin ihmeissään.

Samassa toi Phaonin airut tiedon, että senaatti oli tuominnut »parricidalle», vanhempien murhaajalle tavanmukaisen rangaistuksen.

"Mikä tavanmukainen rangaistus sitten on?" kysyi Nero kalpein huulin.

"Kurkkusi lävistetään kolmikärjellä ja siinä sinut ruoskitaan kuoliaaksi. Ruumiisi heitetään sitten Tiberiin! vastasi Epaphroditos armottomasti."

Nero paljasti rintansa.

"Sitten täytyy kiirehtiä!" virkkoi hän luoden silmänsä taivasta kohti.

Hetkisen perästä hän vielä toisti:

"Mikä taiteilija meneekään maailmasta!"

Samassa kuului kavioiden kapsetta: sadanpäämies sotamiehineen varmaan saapui vaatimaan Vaskiparran päätä.

"Joudu!" huudahtivat vapautetut.

Nero tähtäsi veitsellä kaulaansa, mutta kosketti sitä aivan arasti. Saattoi selvästi huomata, ettei hän ikinä uskaltaisi työntää asetta syvälle. Silloin Epaphroditos äkkiarvaamatta tuuppasi hänen kättään niin, että veitsi upposi kahvaan asti. Neron silmät pullistuivat suuriksi, hirveiksi ja pelästyneiksi.

"Sinä saat elää!" huusi sadanpäämies ovelta.

"Tulet myöhään!" vastasi Nero käheästi.

Sitten hän lausui:

"Kas tämä on uskollisuutta!"

Silmänräpäyksessä painui kuoleman leima hänen kasvoilleen. Veri räiskyi tummina säteinä puutarhan kukkasille. Jalat potkivat vielä maata--sitten hän kuoli.

Seuraavana aamuna kääri uskollinen Acte hänet kallisarvoisiin kankaisiin ja poltti hänet hyvänhajuisista puista tehdyllä roviolla.

* * * * *

Ja niin meni Nero menojaan kuten menee tuulispää, myrsky, tulipalo, sota tai rutto. Mutta Pietarin basilika hallitsee vieläkin Vaticanuksen kukkulalta kaupunkia ja maailmaa.

Entisen Porta Capenan luona on tänäkin päivänä pienoinen kappeli, jossa saattaa eroittaa kuluneen kirjoituksen: _Quo vadis, Domine?_

* * * * *