Part 5

"Tule tänne, Francesco!" huusi Polani heti sen jälkeen. "Rakkaat lapset, minua teidän ei pidä kiittää pelastuksestanne, vaan englantilaista ystäväänne, joka jälleen on lahjoittanut teidät minulle. Häntä me saamme kiittää siitä, että sinä, Maria, olet pelastunut tuon lurjus Mocenigon vallasta. Syleile häntä lapseni, niin kuin veljeäsi, sillä hän on tehnyt enemmän kuin veli puolestasi. Ja kerro sitten kaikki, mitä on tapahtunut sen jälkeen, kun minä viimeksi näin teidät!"

"Tiedäthän, isä, että meille sanottiin sinun sairastuneen ja toivovan meidän heti palaavan kotiin?"

"Niin, lapseni, sen sain heti kuulla kun tulin teitä noutamaan."

"Niin pian kuin olimme istahtaneet gondoliin, sulki seuranaisemme ovet ja työnsi luukut ikkunoiden eteen. Me huudahdimme hämmästyneinä kun jouduimme pimeään, mutta hän pyysi meitä rauhoittumaan, ja hänen äänensä oli nyt paljon ankarampi kuin koskaan ennen. Pelästyimme hirveästi, koetimme työntää luukut syrjään ja avata oven, mutta ne olikin ulkopuolelta suljettu. Huusimme apua, mutta seinät oli päällystetty patjoilla, niin että tuskinpa kukaan kuuli ääntämme. Ilma oli tukahduttavan kuuma, ja minä pyörryin. Kun heräsin, oli ikkuna avattu, ja Julia sanoi luvanneensa, että olisimme ääneti. Mutta luullakseni me jo silloin olimme kulkeneet kanaalista ulos, sillä en nähnyt muuta kuin taivasta edessämme. Niin pian kuin virkistyin, suljettiin luukut jälleen, jotta emme voisi katsella ulos. Niin jatkettiin matkaa jonkin aikaa. Vihdoin gondoli pysähtyi, ja seuranaisemme sanoi, että silmämme oli sidottava. Emme tahtoneet suostua siihen, mutta hän uhkasi silloin, että miehet tekisivät sen väkivalloin, jollemme tottelisi häntä. Meidän täytyi siis alistua, ja hän kääri huivit päämme ympärille. Meidät autettiin maihin, ja saimme kävellä vähän matkaa. Vihdoin huivit poistettiin silmiltämme ja me olimme täällä, missä olemme olleet siitä saakka."

"Ei suinkaan teitä ole kohdeltu millään tavalla pahoin?" kysyi kauppias levottomana.

"Ei lainkaan, isä. Tähän päivään saakka olemme olleet yksin seuranaisemme kanssa tässä huoneessa. Ovi on tavallisesti ollut hiukan raollaan, jotta meillä olisi enemmän ilmaa, sillä niin kuin näet, ei täällä ole ikkunoita. Hän haki meille ruokaa viereisestä huoneesta, ja me näimme, että siellä oli muutamia miehiä, mutta he olivat aivan rauhallisia ja puhuivat hiljaisella äänellä. Ymmärrät kai, että me sätimme kauheasti seuranaistamme hänen petoksensa vuoksi ja uhkasimme että sinä kostat hänelle. Mutta hän vakuutti, ettei meitä koskaan löydettäisi täältä ja että minun mitä pikimmin pitäisi suostua Ruggiero Mocenigon puolisoksi, sillä jollen vapaaehtoisesti tekisi sitä, niin minut pakotettaisiin siihen. Minä vastasin, että mieluummin kuolisin, mutta hän nauroi vain ilkeästi ja sanoi, että hän toisi pian papin mukanaan tänne. Yhdentekevää myöntyisinkö minä vai en, vihkiminen suoritettaisiin joka tapauksessa. Sitten Ruggiero purjehtisi kanssani Itämaille, ja minä olisin hyvinkin valmis välittämään sovintoa sinun kanssasi. Mutta Ruggieroa ei kuulunut. Luullakseni Castaldi kävi hiukan levottomaksi, sillä kaksi kertaa hän lähti pois täältä ja telkesi meidät huoneeseen. Muuta kerrottavaa ei minulla ole, isä. Missä me olemme?"

"San Nicolon saarella."

"Saarellako!" huudahti Maria ihmeissään. "Castaldi sanoi, että olimme mannermaalla. Ja miten löysitte meidät?"

"Sen kerron kotimatkalla, Maria."

"Niin, parasta onkin, isä. Julia ja minä kaipaamme raitista ilmaa."

"Julialla ei suinkaan ole ollut yhtä suurta pelon syytä kuin Marialla", sanoi heidän isänsä.

"On kyllä, isä", Julia sanoi. "Tuo nainen sanoi, että minun pitäisi seurata Marian mukana ja että Ruggiero hankkisi minullekin miehen ystäviensä joukosta. Minä sanoin hänelle monta kertaa, että hän oli ilkeä nainen, ja me lupasimme, että sinä antaisit hänelle anteeksi ja palkitsisitkin häntä, jos hän veisi meidät kotiin. Hänen poissaollessaan me päätimme koettaa paeta, ja me kaivoimme pienen reiänkin seinään. Mutta hiekkaa virtasi vain sisään, ja me huomasimme olevamme maan alla, vaikkemme tienneet, miten olimme sinne joutuneet, koska emme olleet astuneet portaita alas. Ja niin meidän täytyi luopua kaikista pakoajatuksista."

"Te olette osittain maan alla", sanoi herra Polani, "sillä hiekka ulottuu tällä puolen aina mökin katon rajaan saakka. Siksi me emme myöskään tienneet, että mökissä oli vielä toinenkin huone, enkä minä koskaan olisi ymmärtänyt murtaa tätä ovea, jollei Francesco olisi ollut mukana. Mutta ei viivytellä enää kauemmin, lapsi kullat."

Merimiehet ja palvelijat päästivät riemuhuudon, kun tytöt astuivat mökistä ulos.

"Sytytämmekö hökkelin palamaan?" kysyi Francis.

"Ei, Francesco, se on ensin tarkasti tutkittava. Kapteeni Lontano, jättäkää neljä miestä tänne vartioimaan, kunnes viranomaiset saapuvat paikalle. Jos joku tulee tänne sitä ennen, täytyy heidän vangita hänet. Asiaa on perinpohjin tutkittava."

Ulkona auringonvalossa kauppias huomasi, että levottomuus ja sisälläolo olivat jättäneet syvät jäljet hänen tyttäriinsä. He näyttivät kalpeilta, ja silmät olivat kuopissa, aivan kuin he olisivat sairastaneet pitkän aikaa. Hän käski sen vuoksi palvelijoiden kuljettaa gondolin lähimpään rantaan, aivan mökin alapuolelle.

Hetken kuluttua gondoli saapuikin, ja herra Polani, hänen molemmat tyttärensä ja Francis astuivat siihen. Vangitut miehet kuljetettiin laivaveneeseen ja sijoitettiin aluksen pohjalle. Seuranainen sai myös paikkansa siellä. Kotimatkalla Polani kertoi tyttärilleen, miten Francis oli keksinyt heidän piilopaikkansa.

"Ilman hänen apuaan me tuskin koskaan olisimme löytäneet teitä, ja tuo lurjus Mocenigo olisi ennemmin tai myöhemmin saanut aikeensa toteutetuksi. Joko hän olisi karannut vartijoittensa käsistä tai tullut vapautetuksi, kun ei mitään todisteita häntä vastaan ollut. Niin pian kuin hän olisi päässyt tasavallan rajojen ulkopuolelle, hän olisi hankkinut laivan, ottanut avukseen joukon rohkeita miehiä, purjehtinut San Nicolon ulkopuolelle ja vienyt teidät mukanaan. Ei mikään olisi voinut pelastaa teitä, ja teidän vastustelemisenne olisi ollut aivan turhaa."

"Koko elämämme olemme kiitolliset teille, Francesco", sanoi Maria. "Me tahdomme rukoilla teidän puolestanne sekä aamuin että illoin, eikö totta, Julia?"

"Kyllä, koko sydämestämme", sanoi nuori tyttö vilpittömästi; "me rakastamme häntä koko elinaikamme."

"Vastaa sinä vain itsestäsi, Julia", sanoi Maria nauraen, mikä todisti, että hänen hyvä tuulensa oli palannut auringossa ja raittiissa ilmassa. "Kun Francesco pyytää minulta rakkautta, niin on vielä aika sanoa, mitä minä ajattelen siitä asiasta."

"Ei minulla koskaan olisi rohkeutta pyytää sitä teiltä, signora. Tiedän liiankin hyvin, mitä te vastaisitte", sanoi Francis.

"Ja mitä minä vastaisin?" kysyi Maria.

"Te sanoisitte, että minä olen nenäkäs poika."

Maria nauroi.

"En voi pitää teitä enää poikana", sanoi hän vakavammin. "Tähän asti ehkä olette ollut minun silmissäni vain poika, joskin niin rohkealla ja neuvokkaalla tavalla pelastitte meidät kerran ennen; mutta tehän olette vain minun ikäiseni, ja tyttöjen mielestä samanikäiset pojat ovat heitä aina paljon nuorempia. Sitäpaitsi ette koskaan tekeydy vanhemmaksi, niin kuin muutamat serkuistani, ette sano turhia kohteliaisuuksia, vaan käyttäydytte niin kuin nuorempi veli ainakin. Mutta tästä lähtien en pidä teitä enää poikana. Nyt tunnen teidät paremmin."

"Mutta minä olen poika", sanoi Francis, "enkä tahdo muuta ollakaan. Englannissa me pysymme kauemmin nuorina kuin te täällä, eikä minun ikäiseni poika meillä uskalla koskaan puhutella vanhempaa henkilöä, jollei häntä ensin puhutella. Mitä aiotte tehdä vangeillenne, signor?"

"Minä vien heidät suoraan talooni ja ilmoitan sitten viranomaisille, että tyttäreni ovat löytyneet. Miehet viedään silloin heti vankilaan. Nyt ei voi enää olla epäilystäkään siitä, ettei Mocenigolla olisi osaa tässä jutussa, ja varmaankin hänet heti tuodaan vankina tänne. Eivät edes hänen lähimmät sukulaisensa uskalla puolustaa niin raakaa käytöstä, varsinkin kun yleinen mielipide on kovin kiihtynyt häntä vastaan. Te ette tiedä, tyttöset, kuinka ääretöntä hälinää teidän ryöstönne on saanut aikaan kaupungissa. Jollei kaupunginvouti olisi estänyt, niin luulenpa, että Mocenigon palatsi olisi sytytetty tuleen, ja Ruggieron sukulaiset tuskin ovat uskaltaneet näyttäytyä kaduilla teidän katoamisenne jälkeen. Arvaattehan sen, että jokainen perheenisä oli loukkaantunut, sillä jos nuoret aatelismiehet saisivat rankaisematta ryöstää porvarien tyttäriä, niin kukapa tässä enää voisi elää rauhassa? Mutta niin pian kuin tämä juttu on selvitetty, vien teidät takaisin kotiimme Korfuun joksikin aikaa. Nuorille tytöille ei ole terveellistä olla yleisen huomion kohteena."

"Oi, miten hauskaa!" sanoi Julia. "Minä rakastan kotiamme Korfun saarella puutarhoineen ja kukkineen paljon enemmän kuin palatsiamme täällä. Ilma on siellä aina leuto ja ihania tuoksuja täynnä, täällä taas on usein tukahduttavan kuuma päivisin ja sumuista ja kosteaa iltaisin. Miten hauska päästä sinne jälleen!"

"Entäs mitä sinä arvelet, Maria?"

"Kyllä minä tulen viihtymään siellä, isä, mutta Venetsia on minulle sittenkin rakkain."

"Sinä olet siinä iässä, jolloin tahtoo huvitella, ja se onkin aivan luonnollista. Mutta ei sinun tarvitse olla kauan poissa. Sellaisessa kaupungissa kuin Venetsiassa syntyy aina uusia puheenaiheita, ja kaikkein suurinkaan skandaali ei kiihota mieliä kuin enintään kolme päivää. Parin viikon oleskelu Korfussa vahvistaa teidän hermojanne, sillä varmaan viime aikojen tapahtumat ovat järkyttäneet niitä pahasti. Ja kun tulette takaisin, voitte jälleen täydesti nauttia Venetsian huvituksista."

"Jos jäämme sinne vain muutamiksi viikoiksi, isä, niin ei minulla ole mitään sitä vastaan, sillä tiedäthän, miten ihastunut olen kotiimme siellä. Mutta minä rakastan Venetsiaa."

He olivat nyt saapuneet palatsin portaille. He eivät olleet soutaneet pitkin Suurta kanaalia, sillä kauppias toivoi hartaasti, että hänen tyttärensä pääsisivät kotiin kenenkään huomaamatta. Muussa tapauksessa olisi kaupungissa syntynyt ääretön hälinä, ja ennen kaikkea he tarvitsivat lepoa ja rauhaa kaiken sen jälkeen mitä oli tapahtunut.

Tyttöjen tuloa tervehdittiin talossa suurella riemulla. Valmistuksia oli tehty aivan salassa, koska Polani ei voinut tietää, olisiko ehkä joku muukin hänen talonsa väestä Mocenigon palkkaama. Siksipä ei kenelläkään ollut aavistustakaan siitä, että oli päästy perille tyttöjen piilopaikasta, ennen kuin he nousivat jo maihin. Naispalvelijat riensivät ilosta huudahtaen alas portaita; miehet olisivat hurranneet, jollei Polani olisi käskenyt heitä vaikenemaan.

"Tytöillä on ollut yllin kyllin mielenliikutusta", sanoi hän. "He ovat kiitollisia teidän rakkaudestanne ja hyvästä tahdostanne, mutta tällä hetkellä he ennen kaikkea tarvitsevat rauhaa. Siksipä pyydän, ettette mainitse kenellekään heidän paluustaan. En tahtoisi, että tieto siitä leviäisi kaupungilla, ennen kuin neuvosto on päättänyt, mitä tämän johdosta on tehtävä."

Niin pian kuin tytöt olivat menneet huoneeseensa, laski laivavene portaitten eteen ja vangit saatettiin taloon. Muutamat palvelijattarista uhkailivat ja kiroilivat nähdessään seuranaisen.

"Kapteeni", sanoi Polani, "palvelijani näyttävät teille huoneen, missä miehenne voivat vartioida vankeja. Parasta, että itsekin jäätte paikalle. Älkää päästäkö ketään muuta kuin miehiänne huoneeseen!"

Giuseppe seisoi portailla, ja Francis kiiruhti hänen luokseen ja kysyi innokkaasti: "Miten meidän gondolimme on käynyt?"

"Löysin sen murskautuneena ja täynnä vettä portaiden luota. Siinä on monta reikää pohjassa ja sitä paitsi halkeama reunassa sillä kohtaa, johon toinen gondoli törmäsi. Ilkeydessään he varmaan puhkaisivat airoillaan siihen reikiä huomatessaan, että me pääsimme karkuun. Isä ja minä kuljetimme sen teidän portaittanne edustalle, mutta en luule, että sitä maksaa vaivaa korjata."

"No, ei sille mitään mahda, Giuseppe. Se on tehnyt tehtävänsä. Jos kahdesta dukaatista aina olisi yhtä paljon hyötyä, niin ei minulla olisi syytä valittaa."

Kun kauppias oli nähnyt, että vangit oli saatettu hyvään talteen, palasi hän ulos.

"Tule nyt kanssani, Francesco", sanoi hän. "Viranomaiset tahtovat varmaan tiedustella sinulta yhtä ja toista."

"Mutta silloin minun on myös pakko ilmoittaa, mistä epäilykseni johtuivat, sanoi Francis heidän soutaessaan Markustorille, ja sitä minun on mahdoton tehdä antamatta ilmi salaista kokousta. En tahtoisi kuitenkaan sekoittaa tähän juttuun muita kuin Ruggieron, sillä eihän minulla ole mitään todisteita heitä vastaan. Mutta valehdella en voi myöskään, jos minulta suoraan kysytään."

"Jos tietäisit varmaan, että tuo herra, jota kuljetit gondolissasi San Nicolon saarelle, oli Ruggiero, asia olisi paljon yksinkertaisempi. Voisit sanoa nähneesi hänen astuneen mökkiin antamatta muita ilmi. Useimmat maanmiehistäni turvautuisivat tällaiseen hätävalheeseen, mutta minä panen arvoa totuudenrakkaudellesi."

"Lähdettekö suoraa päätä neuvoskuntaan, signor?"

"En, ensin ilmoitan poliisivirastoon, että huostassani on viisi henkeä, jotka ovat olleet osallisina tyttärieni ryöstöön, ja pyydän heitä toimittamaan heidät vankilaan. Sitten menen neuvoskunnan puheille ja vaadin rangaistusta Mocenigolle, sillä häntä vastaan meillä on nyt selvät todisteet. Koetan olla mainitsematta nimeäsi neuvoskunnassa, en ainakaan tee sitä kuin hätätapauksessa. Sinä voit kernaasti odottaa sen aikaa gondolissa."

Kesti melkein tunnin ennen kuin herra Polani palasi takaisin.

"Kaikki onnistui erinomaisesti", sanoi hän takaisin tullessaan. "Minun ei tarvinnut edes mainita nimeäsi. Kerroin vain saaneeni kuulla, että Ruggiero on usein viettänyt yötä eräässä mökissä San Nicolon saarella, ja että löysin tyttäreni sieltä. Tietysti he kysyivät, mistä olin tuon tiedon saanut, ja minä vastasin, että eräs Ruggieron liittolaisista oli palkkion houkuttelemana ilmiantanut hänet, mutta että olin luvannut olla ilmaisematta hänen nimeään, jottei Ruggiero voisi kostaa hänelle."

"Olipa tosiaankin hyvä, ettei minua kutsuttu kuulusteluun", sanoi Francis, "sillä silloin salaliittokin olisi tullut ilmi. Ja sitä en olisi toivonut, kun minulla ei kuitenkaan ole mitään tietoa siitä, mitä asia koski. Mutta nyt minun täytyy lähteä kotiin", jatkoi hän hetken kuluttua, "isäni on varmaan levoton, kun viivyn."

"Sano hänelle, Francesco, että tulen hänen luokseen iltapuolella. Minulla on paljon puhuttavaa hänen kanssaan."

"Iloitsen herra Polanin tulosta", sanoi herra Hammond, kun Francis toi perille hänen terveisensä. "Olen päättänyt, että sinun pitää lähteä täältä, mitä pikemmin sitä parempi. Sillä vaikka en moitikaan sinua siitä, mitä olet tehnyt, niin on kerrassaan sopimatonta, että sinun ikäisesi poika joutuu niin mahtavan venetsialaisen suvun kuin Mocenigon viholliseksi. Kernaimmin antaisin sinun matkustaa pois jo tänä päivänä.

"Sillä vaikka herra Polani ei ole antanut ilmi sinua, niin tulee varmaan hyvinkin pian tiedoksi, että sinä keskellä yötä saavuit herra Polanin palatsiin, ja sen johdosta on helppo arvata, että sinä myös jollakin tavalla olet ollut osallisena tyttöjen pelastamisessa. Varsinkin Mocenigon ystävät koettavat saada selvyyttä tähän asiaan, koska he pelkäävät, että joku heidän joukostaan on pettänyt heidät.

"Asia on hyvin vakava, Francis, ja se on kehittynyt paljon enemmäksi kuin tavalliseksi pojankujeeksi, ja siksi on parasta, että lähdet Venetsiasta niin pian kuin suinkin. Olen varma siitä, että Polanikin käsittää asian samalla tavalla, sillä hän tuntee maanmiestensä tavat vielä paremmin kuin minä."

Kun herra Polani saapui herra Hammondin luo, keskustelivat he kauan keskenään, ja kutsuivat lopulta Francisin sisään.

"Francis", sanoi herra Hammond, "herra Polani on tehnyt minulle harvinaisen jalomielisen ehdotuksen."

"En laisinkaan", keskeytti toinen hänet. "Teidän poikanne on tehnyt minulle niin suuren palveluksen, etten koskaan voi sitä hänelle palkita. Mutta onneksi voin olla hänelle hiukan avuksi. Olen ehdottanut, että sinä, Francesco, yhtyisit minun liikkeeseeni. Sinun täytyy tietysti muutamia vuosia ensin harjoitella perehtyäksesi ammattiin, mutta sinun asemasi tulee olemaan sama kuin poikani, jos minulla sellainen olisi, ja tultuasi kyllin vanhaksi otan sinut liikekumppanikseni.

"Isäsi palaa Englantiin, ja hänelle olen ehdottanut, että hän rupeaisi minun asiamiehekseni, sillä toivon, että siitä olisi meille kummallekin hyötyä. Ja sitten, kun isäsi haluaa vetäytyä liikkeestä syrjään, voit sinä, jos niin tahdot, palata Englantiin ja hoitaa haaraliikettäni siellä."

"Olen teille kovin kiitollinen ehdotuksestanne", sanoi Francis. "En koskaan olisi voinut toivoakaan niin suuria. Ja ainoa mitä voin luvata teille, on se, että tahdon tehdä parhaani."

"Sitä en epäile lainkaan, Francesco. Sinä olet jo monella tavalla osoittanut kuntoasi, joten voin huoleti uskoa tärkeitä tehtäviä sinun käsiisi. Olen aivan samaa mieltä kuin isäsikin, että sinun on parasta niin pian kuin suinkin lähteä täältä. Olen sen vuoksi ehdottanut isällesi, että lähtisit huomenna aamulla Bonito-laivallani matkalle. Toivon, että ennätät tulla sanomaan jäähyväiset tyttärilleni, vaikka sinulla tietenkin on nyt paljon valmistuksia tehtävänä."

Keskusteltuaan vielä kauan isänsä kanssa Francis lähti Polanin palatsiin. Hän oli kovin mielissään, ettei hänen tarvinnutkaan ruveta työskentelemään konttorissa, vaan että hän sen sijaan pääsi merelle. Hän kertoi Beppolle ja Giuseppelle, jotka sousivat häntä gondolissa, että herra Polani oli tarjonnut hänelle toimen liikkeessään. Heti kun Giuseppe sen kuuli, lakkasi hän soutamasta, heittäytyi veneen pohjalle ja alkoi nyyhkyttää. Mutta äkkiä hän nousi.

"Jos te matkustatte, niin minä seuraan teitä, herra Francesco. Te tarvitsette uskollisen palvelijan. Annathan minun seurata herra Francescoa, isä? En voi erota hänestä, muuten kuolen ikävään."

"Mielelläni otan sinut mukaani, jos isäsi vain sallii", sanoi Francis. "Herra Polani suostuu siihen kyllä, sen tiedän, sillä hän tahtoo mielellään tehdä jotain sinunkin hyväksesi. Siitä hän on monta kertaa puhunut minulle, sillä onhan sinullakin ollut osasi hänen tyttäriensä pelastuksessa. Mitä sinä tästä arvelet, Beppo?"

"Enhän minä tahdo vastustaa pojan toiveita, herra Francesco, vaikka ymmärrättehän te, että minulla alkaisi nyt olla paljon apua hänestä. Jos Giuseppe lähtee, on minun pakko hankkia itselleni joku toinen apulainen."

"Puhutaan heti lähemmin asiasta", sanoi Francis, "nythän olemme jo perillä. Mutta tuossahan tulee Matteokin. Olipa tosiaankin onni, ettemme saapuneet viittä minuuttia myöhemmin, sillä silloin en olisi tavannut häntä."

SEITSEMÄS LUKU

Kauppalaivalla

"Oletko kuullut uutisia, Francesco? Serkkuni ovat päässeet vapaiksi! Olin juuri tulossa kertomaan sinulle tätä uutista."

"Uutisesi ovat vanhat, Matteo. Minä tiesin sen jo monta tuntia sitten."

"Kuulin, että Polani löysi heidät eräästä mökistä San Nicolon saarelta", jatkoi Matteo. "Isäni ei voi ymmärtää, miten hän pääsi heidän piilopaikastaan perille. Polani ei tahdo sitä ilmaista, mutta isäni luulee, että joku Ruggieron palvelijoista on antanut hänet ilmi."

Francis epäröi hetken aikaa. Hän oli aikonut kertoa Matteolle, mikä osa hänellä itsellään oli heidän pelastuksessaan, mutta koska Polani ei ollut sanonut mitään, arveli hänkin parhaaksi vaieta.

"Yhdentekevää miten herra Polani sai tiedon heidän olinpaikastaan, pääasia vain, että he ovat onnellisesti kotona. Olen kuullut, että seuranainenkin, joka heidät petti, on palatsissa. Mikä onni, että Ruggieroa on niin visusti vartioitu, ettei hän päässyt karkuun eikä saanut viedä tyttöjä kauemmaksi, niinkuin hän tietenkin oli aikonut."

"Isä kertoi", sanoi Matteo, "että valtion kaleerilaiva on lähetetty hakemaan Ruggieroa tänne, eivätkä edes hänen mahtavat suojelijansa voi nyt pelastaa häntä."

"Minullakin on suuri uutinen kerrottavana sinulle, Matteo", sanoi Francis. "Herra Polani on tarjonnut minulle paikan liikkeessänsä, ja jo huomenna lähden hänen laivallaan Itämaille."

"Onnittelen sinua, Francesco! Mutta tulipa tämä tieto kovin äkkiä, ethän tiennyt siitä vielä eilen mitään. Milloin se päätettiin?"

"Herra Polani on keskustellut tänään isäni kanssa, ja he arvelivat parhaaksi, että poistuisin täältä niin pian kuin suinkin, koska Ruggieron ystävät pitävät minua syypäänä hänen maanpakoon tuomitsemiseensa."

"Onnen poika sinä olet", sanoi Matteo. "Minäpä pyydän, että minäkin saan joskus tehdä pari matkaa Polanin aluksilla, jotta voisin päästä upseeriksi johonkin valtion sotalaivaan niin pian kuin olen kyllin vanha. Minne sinä olet menossa?"

"Menen sanomaan hyvästi serkuillesi ja sen jälkeen lähden kotiin viettääkseni lopun päivää isäni kanssa, sillä palatessani takaisin merimatkaltani on isä varmaan jo matkustanut Englantiin."

"Minä tulen sinun kanssasi", sanoi Matteo "Minun tulee sinua kovin ikävä ja koetan tehdä parhaani, että pääsisin myös maailmalle niin pian kuin suinkin. Sinä saat varmaan kokea monenlaisia seikkailuja, sillä muutamien viikkojen kuluttua sota varmaan syttyy Venetsian ja Genovan välillä. Polanin laivat ovat haluttua tavaraa, ja kukapa tietää, vaikka saisit tutkia genovalaisen vankilankin sisäpuolta ennen kuin palaat kotiin."

Molemmat ystävykset saapuivat nyt Polanin palatsiin. Polani itse ei ollut kotona, mutta heidät kutsuttiin heti tyttärien huoneeseen.

"Olen sydämestäni iloinen, että tapaan teidät taas terveinä", sanoi Matteo astuessaan sisään. "Koko Venetsia ei puhu muusta kuin teidän kotiintulostanne. Olette päivän sankareita, ette usko, mitä huomiota te olette herättäneet."

"Mitä pikemmin ihmiset saavat jotain muuta puheenaihetta, sitä parempi", sanoi Maria, "sillä toistaiseksi meidän täytyy olla vankina. Jos venetsialaiset olivat niin kovin kiinnostuneita meistä, olisivat he voineet jo paljon ennemmin ottaa selkoa meidän olinpaikastamme."

"Mutta minä vakuutan sinulle, Maria, että kaikki ihmiset tekivät minkä ikinä saattoivat. Kaikki gondolit tutkittiin, kaikki kalastajakylät etsittiin. Mutta kukapa olisi osannut aavistaa, että olitte San Nicolon saarella. Minä en ole tehnyt koko aikana muuta kuin soudellut paikasta toiseen etsimässä teitä, ja samaa on Francescokin tehnyt -- sen voin teille vakuuttaa."

"Francescon laita onkin aivan toinen", sanoi Maria huomaamatta, että Francis salaisin merkein koetti saada häntä vaikenemaan. "Hänellä on sekä silmät että aivot, ja jollei hän olisi saattanut isää piilopaikallemme, niin istuisimme yhä siellä, kunnes Ruggiero olisi tullut meitä hakemaan."

"Francesco siis teidät löysikin?" sanoi Matteo ihmeissään.

"Etkö sitä tiennyt, Matteo? Tietysti hän meidät löysi! Julia ja minä saamme kiittää häntä kaikesta -- eikö totta, Julia?"

"Suo anteeksi, etten kertonut sitä sinulle", sanoi Francis ihmettelevälle ystävälleen, "mutta sekä herra Polani että isäni kielsivät minua puhumasta mitään koko asiasta. Sitä paitsi se riippui kokonaan sattumasta."

"Ei lainkaan", sanoi Maria, "se riippui kokonaan siitä, että kuljette silmät auki. Minä en tiennyt, että se oli salaisuus. Mutta tämän jälkeen olen varovaisempi."

"Mutta miten se kävi, Francesco?" kysyi Matteo.

Francis kertoi nyt, miten hän ensiksi oli saanut tietää, että saarella oli mökki ja että Ruggiero Mocenigolla oli tapana käydä siellä. Sitten hän kertoi edelleen nähneensä seuranaisen gondolissa, ja kun tämä oli suunnannut matkansa laguunia kohti, oli hän tullut ajatelleeksi, että tytöt mahdollisesti olisivat mökissä.

"Niin kuin näet, oli asia aivan yksinkertainen, Matteo", lopetti hän.

"Tämän jälkeen en moiti sinua enää siitä, että soutelet gondolissasi niin paljon, sillä siten joutuu jos jonkinlaisiin seikkailuihin. Ja jollet olisi niin taitava gondolia kuljettamaan, et nyt tässä kertoisi meille tätä juttua. Mutta hyvä sinun on lähteä pois täältä joksikin aikaa, sillä muuten voi sinun osallisuutesi tähän asiaan helposti tulla ilmi."

"Aiotteko matkustaa pois, Francesco?" huusivat molemmat tytöt yhteen ääneen.

"Minä lähden teidän isänne laivassa huomenaamulla."