Part 17

"Kaikki on valmista", sanoi hän. "Rinaldo, pidä huolta siitä, että merimiehet astuvat yksitellen ulos. Sitä mukaa kuin he tulevat lastiruumaan, he saavat aseen käteensä ja sitten heidän tulee asettua tuulensuojanpuolelle odottamaan, kunnes annetaan uusi käsky. Muista, että he eivät saa pitää vähintäkään melua, sillä jos joku kompastuu ja kaatuu, niin voidaan luulla, että lasti on alkanut liikkua, ja silloin lähetetään tänne alas miehiä kiinnittämään sitä tiukemmalle. Silloin he ennättävät antaa merkin toisille laivoille ja tehdä koko meidän suunnitelmamme tyhjäksi. Kun kaikki miehet ovat järjestyksessä, niin kuin olen käskenyt, he saavat odottaa hiukan, kunnes valmistukset on tehty."

Kun kaikki merimiehet olivat saaneet aseita, Francis astui peräruumaan, jossa Matteo ja eräs toinen tovereista paraillaan sahasivat kattolankkuja kokonaan poikki. Francis oli jo määrännyt, missä järjestyksessä heidän tuli nousta kannelle. Heikko valonsäde virtasi aukosta. Kaksi tovereista nosti Francisin niin korkealle, että hän saattoi nähdä hytin sisään. Se näytti olevan tyhjä, vaikka olihan mahdollista, että päällikkö makasi sohvalla, hänen yläpuolellaan. Luultavaa se ei kuitenkaan ollut, pikemminkin hän näin kovassa myrskyssä oli ylhäällä kannella ohjaamassa laivaa.

Francis antoi nyt merkin, ja toverit nostivat hänet niin korkealle, että hän pääsi ryömimään hyttiin ja makasi sitten aivan hiljaa, kunnes Matteo ja Parucchi pääsivät myös kannelle. Sitten hän antoi uuden merkin ja kaikki kolme kierivät lattialle ja hyökkäsivät tikarit kädessä esille, valmiina käymään kapteenin kimppuun, jos hän makaisi sohvalla. Mutta niin kuin he olivat olettaneetkin, oli kajuutta tyhjänä. Toiset seurasivat nyt jäljessä aukon kautta, kunnes koko kajuutta oli täynnä. Noin viisikymmentä miestä seisoi siinä.

"Meitä on enemmän kuin tarpeeksi", sanoi Francis, "koska he ovat aseettomia ja valmistumattomia. Me voimme ensin hiipiä yksitellen ulos, mutta niin pian kuin annan merkin, rynnätkää kaikki joukolla ulos. Meidän ei tarvitse kuin iskeä miekankahvalla heidät maahan, sillä on turhaa vuodattaa verta, jolleivät he tee vastarintaa, mutta meidän täytyy olla varuillamme ja muistaa, että heillä on puukot vyöllä."

Francis avasi oven ja kulki käytävän läpi, josta hän ulko-oven kautta pääsi kannelle. Tuuli puhalsi hyvin kovasti, mutta myrsky ei ollut niin raivoisa kuin hän oli olettanut kannen alla. Yö oli pimeä, mutta Francisin silmät olivat tottuneet pimeään, ja hän saattoi erottaa melkein joka esineen. Välikannella oli vain muutamia merimiehiä, upseerit olivat varmaankin peräkannella, ja ne merimiehet, joita ei tarvittu laivan hoitoon, alhaalla skanssissa. Pian noin kolmekymmentä miestä oli kerääntynyt Francisin ympärille laivan partaalle. Samassa eräs upseeri peräkannelta huomasi heidät merkkilyhdyn valossa, joka riippui heidän yläpuolellaan.

"Mitä te teette siellä, miehet?" kysyi hän. "Teidän ei tarvitse kerääntyä kannelle ennen kuin teitä kutsutaan."

"Lähtekää eteenpäin näiden miesten kanssa, Parucchi, iskekää maahan kaikki, jotka ovat kannella, kiiruhtakaa sitten skanssiin ja vangitkaa kaikki, ennen kuin he ennättävät tarttua aseisiin. Sillä välin minä huudan paikalle muut miehet ja otan osalleni upseerit."

Hän kiiruhti takaisin kajuutan ovelle ja käski miesten seurata mukanaan. Kun he tulivat ulos, syntyi melua kannella, ja taaskin eräs upseereista huusi:

"Mitä on tapahtunut? Mitä tämä merkitsee?"

Francis juoksi portaita myöten peräkannelle miestensä seuraamana, ja ennen kuin siellä seisova upseeri ymmärsi, mitä tuo joukko merkitsi, tai ennätti vetää miekkaansa esille, oli hän jo kaadettu kumoon. Kapteeni ja kolme muuta upseeria, jotka seisoivat ruorissa, paljastivat miekkansa ja hyökkäsivät esille siinä luulossa, että kapina oli syttynyt miehistön parissa. Mutta Francis huusi:

"Laskekaa aseenne, kaikki! Olemme anastaneet laivan takaisin, vastustus on turhaa, se maksaisi vain teidän henkenne!"

Upseerit joutuivat aivan ymmälle nähdessään edessään ainakin kaksikymmentä aseellista miestä, ja heittivät aseet käsistään. Francis käski neljän merimiehen viedä heidät kapteenin hyttiin ja tarkasti vartioida heitä, toisten miesten kanssa hän kiiruhti kokkapuolelle auttamaan Parucchia ja hänen miehiään. Mutta nämä olivat jo suorittaneet työnsä, äkkiyllätettyinä genovalaiset antautuivat heti, kun aseellinen joukko hyökkäsi skanssiin. Niin pian kuin vangit oli viety varmaan talteen, avattiin luukku, ja ne, jotka eivät vielä olleet ennättäneet ryömiä aukosta esille, nousivat kannelle.

"Rinaldo", sanoi Francis, niin pian kuin miehistö oli asettunut paikoilleen, "lähettäkää mies mastoon sammuttamaan lyhtyä."

"Voimmehan me laskea sen alas kannelle, kapteeni."

"Niin, tietysti me voimme sen tehdä, mutta en tahdo, että se lasketaan alas, vaan sammutetaan aivan äkkiä."

Rinaldo lähetti heti miehen mastoon, ja hetken kuluttua oli valo kadonnut.

"Jos toisista laivoista olisi nähty, että laskimme valon alas", sanoi Francis Matteolle, "olisivat heidän epäilynsä heti heränneet, mutta kun valo sammuu äkkiä, niin he voivat luulla, että tuuli on sen sammuttanut. Nyt meidän ei tarvitse muuta kuin vähentää purjeita ja sitten jäädä toisten jälkeen heidän huomaamatta mitään."

"Olen laskenut juuri kuusitoista lyhtyä", sanoi Matteo.

"Varmaankin siinä on ne neljätoista laivaa, jotka anastettiin samalla kertaa kuin meidätkin, sekä kaksi genovalaista kaleeria. Parucchi, voisitko heti tarkastaa miehistön ja pitää huolta siitä, että kaikki ovat aseissa ja valmiita taisteluun. Sinä Matteo ja pari toveriasi saatte auttaa luutnanttia."

Vähän myöhemmin ilmoitti Parucchi, että kaikki olivat valmiita taisteluun.

"Rinaldo, antakaa reivata purjeita, jotta jättäydymme laivaston jälkeen. Pitäkää silmällä meidän takanamme olevia lyhtyjä, ja ohjatkaa laivaa siten, että ne kulkevat ohitsemme niin kaukaa kuin suinkin."

Tätä käskyä merimiehet juuri olivat odottaneetkin, mutta juuri kun viimeinen lyhty oli aivan heidän kohdallaan, hämmästyivät he suuresti, kun Francis antoi käskyn lisätä taas purjeita.

"Herra Parucchi, valitkaa viisikymmentä miestä! Minä aion anastaa takaisin tuon laivan, he eivät voi nähdä meitä ennen kuin olemme aivan heidän vieressään, ja he pitävät yhteentörmäystä vain onnettomuutena. Epäilemättä heillä on samoin kuin Plutollakin enintään viisikymmentä miestä, ja siinä tapauksessa me voitamme heidät, ennen kuin he ennättävät ryhtyä vastarintaan. Varmaan heilläkin on vankeja ruumassa. Niin pian kuin olemme vallanneet laivan, palaan minä tänne ja te saatte jäädä sinne vartioimaan laivaa viidenkymmenen miehen kanssa. Kun olette saaneet genovalaiset hyvään talteen, vapautatte vangit, jotka ovat lastiruumassa. Minä pysyttelen teidän lähellänne, jotta voimme puhua keskenämme ja te ilmoitatte minulle, miten monta heitä on."

Pluto ohjattiin nyt aivan toisen laivan rinnalle. Miehistö, joka riemuitsi vastasaavutetun voiton johdosta ja halusi kiihkeästi anastaa takaisin toisenkin menetetyistä kaleereista, kerääntyi keskilaivalle. Kaikki tarttuivat aseihin. Laivaa ei huomattu, ennen kuin he olivat kaapelin pituuden päässä toisesta, mutta samalla kuului myös hämmästynyt huuto:

"Mitä te aiotte? Laskekaa alemmaksi, muuten purjehditte meidän päällemme! Miksi teillä ei ole lyhtyä?"

Francis mutisi jotain vastaukseksi. Rinaldo laski alas peräsimen, ja hetken kuluttua Pluto oli toisen laivan kyljessä. Kymmenkunta merimiestä hyökkäsi partaan yli ja köysitti alukset toisiinsa kiinni, sillä välin kun Francis miehistön seuraamana hyökkäsi toisen laivan kannelle.

Tuskin ainoatakaan miekaniskua vaihdeltiin. Genovalaiset, jotka joutuivat aivan ymmälle nähdessään äkkiä aseellisia miehiä edessään, pakenivat joko kannen alle tai antautuivat hyvällä, ja parissa minuutissa venetsialaiset olivat laivan herroina.

"Takaisin Plutoon!" komensi Francis; "muuten laivat murskaavat toisensa."

Melkein yhtä nopeasti kuin he olivat saaneet valtaansa kaleerin, palasivat venetsialaiset jälleen Plutoon ja jättivät luutnantin viidenkymmenen miehen kanssa vartioimaan saalistaan. Köydet irrotettiin, ruori käännettiin, ja Pluto laski kauemmaksi genovalaisen kaleerin luota. Laivan parras oli pahasti hankaantunut molempien alusten törmätessä toisiaan vasten kovassa aallokossa, ja Rinaldo ilmoitti hetken kuluttua, että pari liitettä oli auennut ja vettä vuoti sisään.

"Antakaa puuseppien ja muutamien merimiesten tilkitä liitteet sisäpuolelta niin hyvin kuin se käy päinsä, ja pankaa pumput heti käyntiin. Paha tosiaankin, että tuulee näin kovasti. Jos myrsky olisi asettunut, olisimme voineet voittaa koko laivaston."

Pluto pysytteli anastetun laivan läheisyydessä, ja pian Parucchi ilmoitti vapauttaneensa kaksisataa vankia.

"Antakaa heille heti aseita!" vatsasi Francis. "Sammuttakaa lyhtynne ja anastakaa alus, jonka lyhty näkyy tuulen alapuolella! Kun olette saaneet sen valtaanne, niin vähentäkää purjeita, minä aion tehdä samoin. Sitten annamme toisten laivojen purjehtia pois niin pian kuin suinkin."

Pluto ohjasi kulkunsa lähimmän laivan luo. Se voitettiin yhtä helposti kuin edellinenkin. Mutta tällä kertaa ei yksin Pluton parras särkynyt, vaan myöskin rustiraudat murtuivat, ja kun vantit eivät enää tukeneet isoa mastoa, se kaatui kovalla rätinällä partaan yli mereen.

Tässä aluksessa oli vain satakunta vankia. Heidän ilonsa ja hämmästyksensä oli rajaton, kun he huomasivat, että venetsialaiset olivat anastaneet laivan takaisin. Francis käski heidän pysytellä yön aikana Pluton läheisyydessä, koska hän mahdollisesti saattoi tarvita heidän apuaan.

Myrsky yltyi seuraavina tunteina. Pluto ajelehti kokka tuulessa, sillä masto teki ajo-ankkurin virkaa. Niin pian kuin genovalaisen laivaston tulet olivat kadonneet, Francis nosti lyhdyn laivan mastoon merkiksi, että muut alukset pysyttelisivät hänen läheisyydessään.

Kun aamu valkeni, oli viimeksi anastettu laiva puolen mailin päässä, jota vastoin toisia saattoi töin tuskin erottaa noin kuuden mailin takaa. Myrsky asettui heti aamunsarastuksessa, ja Francis antoi miestensä hilata maston laivaan ja punoa sen tynkään kiinni. Se oli vaikeaa työtä, sillä laiva keinui kovasti, mutta iltapuolella masto oli pystyssä, lujasti köysitetty kiinni ja vahvasti tuettu, ja purjeet voitiin jälleen nostaa.

Sillä välin Parucchi laivoineen oli laskenut Pluton rinnalle. Pyhän Markuksen leijona nostettiin Pluton mastoon, ja pian sama lippu liehui kolmessa muussakin laivassa miehistön hurratessa riemuissaan.

SEITSEMÄSTOISTA LUKU

Kiittämätön tasavalta

"Miten ihanaa, Francis", sanoi Matteo, "että olemme saaneet neljä laivoistamme takaisin!"

"Niin, onhan se varsin hyvä", vastasi Francis, "mutta olisi voinut käydä vielä paljon paremminkin. Jollei myrsky olisi raivonnut, olisimme voineet kaapata kaikki toinen toisensa jälkeen. Joka laivalta, jonka me saimme valtaamme, meidän voimamme kasvoi, ja minä olin aikonut vallata useimmat takaisin, mutta sellaisessa aallokossa emme juuri olisi voineet tehdä tämän enempää."

"En minäkään sitä usko", sanoi Matteo. "En ollut koskaan voinut uneksiakaan, että saisimme anastetuksi muuta kuin enintään Pluton, ja kun ensin puhuit siitä mahdollisuudesta, tuntui se minusta melkein mielettömyydeltä. En usko, että kukaan meistä uskoi yrityksen onnistumiseen."

"Minä uskoin kyllä, että se onnistuisi tavalla tai toisella", sanoi Francis. "Olisihan se ollut oikea häpeä, jos viisikymmentä miestä olisi voinut pitää kolme viikkoa sataaviittäkymmentä vankina."

"Ei kukaan muu kuitenkaan olisi ajatellutkaan pelastumisen mahdollisuutta. Luulenpa melkein, että jos tahtoisit lähteä Genovaa valloittamaan, niin jokaikinen mies laivassa heti olisi valmis seuraamaan sinua siinä varmassa vakaumuksessa, että yritys sinulta myös onnistuisi."

"Siinä tapauksessa", sanoi Francis nauraen, "on tosiaankin onni, etten ole aivan päästäni vialla. Anna nyt merkki Parucchille, että hän laskee veneet vesille ja tulee meidän miestemme kanssa tänne. Voisihan sattua, että vielä kerran kohtaisimme genovalaisen laivaston. Joka tapauksessa on varminta, että miehistömme on täysilukuinen."

Parucchi ja hänen miehensä saapuivat pian Plutoon, jonka jälkeen kaikki neljä laivaa nostivat purjeensa ja laskivat etelää kohti. Vangeilta he saivat tietää, että he olivat sivuuttaneet Messinan salmen, ja kun taivas myöhemmin illalla selkeni, he näkivät Kalabrian vuoret vasemmalla puolellaan. Francis päätti nyt suunnata kulun takaisin salmea kohti, koska hän vankien kertomuksista saattoi päätellä, ettei heidän tarvinnut pelätä kohtaavansa enää genovalaisia sotalaivoja.

"Olisin tahtonut nähdä, miten pitkiksi genovalaisten päällikön kasvot venyivät, kun neljä hänen laivoistaan tänä aamuna oli hävinnyt", sanoi Matteo. "Tuskinpa hän saattoi olettaa, että ne olisivat haaksirikkoontuneet, sillä vaikka tuulikin kovasti, niin ei myrsky sittenkään ollut niin ankara, että laivoilla olisi ollut suoranaista vaaraa. Minua ihmetyttää tosiaankin, ettei hän ole lähettänyt paria kaleeria meitä etsimään."

"Ehkäpä hän on lähettänytkin", sanoi Francis, "mutta koska hän aamun sarastaessa oli sata mailia meitä pohjoisempana, tarvitsisi hän pari päivää saavuttaakseen meidät."

Francis oli pienen laivaston päällikkönä koko loppumatkan Venetsiaan saakka, sillä kapteenit ja useimmat korkeimmista upseereista oli viety komentavan amiraalin laivaan.

Kun he nyt lähestyivät Venetsiaa, he olivat hyvin varovaisia, sillä he pelkäsivät, että Doria laivastoineen oli piirittänyt kaupungin sataman. Mutta hän risteilikin Dalmatian rannikolla anastaen valtaansa toisen Venetsian alusmaista toisensa jälkeen. Niin pieni laivasto pääsi kulkemaan Lidon kanaalin kautta liehuvin lipuin.

Kun Venetsian vartiotornista huomattiin heidän tulonsa, luultiin heidän kuuluvan Zenon laivastoon, mutta niin pian kuin he olivat laskeneet ankkurinsa ja väestö sai tietää, että he olivatkin Pisanin laivoja, ei heidän riemullaan ollut rajoja. Laivojen ympärille kerääntyi joukoittain pikkuveneitä, joissa saapui Polan taistelussa vangittujen sukulaisia ja ystäviä, ja laivan kansi oli täynnä väkeä, jotka kyselijät omaisiaan tai iloisina syleilivät ystäviään, joiden he luulivat kuolleen tai kituvan Genovan vankiloissa.

Ensimmäisiä, joka saapui laivaan, oli Polani, sillä hänelle oli heti ilmoitettu, että saapuneiden laivojen joukossa oli Plutokin.

"Mikä ihme on tapahtunut?" kysyi hän syleillessään nuorta ystäväänsä.

"Ei mitään ihmettä, herra Polani. Genovalaiset luulivat, että viisikymmentä miestä voisi pitää sataaviittäkymmentä venetsialaista aisoissa, mutta me näytimme heille, että he olivat erehtyneet."

"Meidän ansioksemme sitä ei voi sanoa", sanoi Matteo puristaessaan sukulaisensa kättä. "Me emme ajatelleetkaan pakenemista; Francescoa yksin saamme kiittää pelastumisesta."

"Olisin voinut vaikka vannoa, etteivät he kauan voisi pitää sinua vankina", sanoi Polani. "Turhaan tytöt ja minä olimme levottomia sinun puolestasi. Mutta miten ihmeellä se tapahtui?"

"Jos tahdotte saattaa minut gondolissanne piazzettalle, niin kerron kaikki matkalla", vastasi Francis, "sillä niin mahdottomalta kuin se kuulostaakin, niin minä olen nyt vanhin laivaston upseereista ja minun velvollisuuteni on kai ilmoittaa neuvoskunnalle, mitä on tapahtunut."

"Anna minun tulla mukaasi", sanoi Matteo, "tunnen Francescon siksi hyvin, että olen varma siitä, ettei hän kerro totuuden mukaisesti mitä itse on tehnyt, vaan väittää aivan yksinkertaisesti meidän murtautuneen ulos lastiruumasta ja anastaneen toiset laivat."

"Se on hyvä ehdotus, Matteo. Tulkaa siis ja kertokaa kaikki, niin minä pidän kyllä huolen siitä, että neuvoskunta saa tietää totuuden."

"Toivottavasti amiraali pääsi onnellisesti kotiin?" sanoi Francis. "Me näimme, miten hänen kaleerinsa viiden laivan kanssa murtautui Genovan laivaston läpi, mutta tietysti emme tienneet, pääsikö urhoollinen amiraali itse ehjin nahoin siitä pelistä."

"Kyllä hän palasi onnellisesti kotiin", vastasi Polani, "mutta tunnet kai siksi hyvin venetsialaiset ettet hämmästy kuullessasi, että hänet on tuomittu kuuden kuukauden vankeuteen huonon taisteluonnensa vuoksi."

"Sehän on halpamaista", huudahti Francis harmissaan. "Kuulin kapteeniltamme, joka oli läsnä sotaneuvottelussa, että hän vastusti taisteluun ryhtymistä, mutta toiset äänestivät hänet kumoon. Se on halpamaista. Minä nousen nyt maihin ja teen tiliä teoistamme, mutta sitten minä palaan teidän luoksenne, sillä minä vannon, etten puolusta miekallani tasavaltaa niin kauan kuin Pisani on vangittuna."

"Ikävä juttu se on, poikani", sanoi Polani, "mutta niin kuin tiedät, ei Pisanilla ole paljon ystäviä aateliston parissa. He kadehtivat häntä hänen maineensa ja kansansuosionsa vuoksi, ja totta puhuakseni hän onkin usein loukannut heitä kohtelemalla heitä epäkohteliaasti ja halveksimalla heidän mielipiteitään, ja siksi hänen kärsimänsä tappio oli heille nyt tervetullut tekosyy, jonka varjolla he saivat hänet syytteeseen. Neuvoskunnassa oli puhetta hänen hengiltä ottamisestaankin, ja siksi hän voi olla hyvillään päästessään siksi vähällä. En usko, että häntä pidetään kauan vankilassa. Parin päivän kuluttua voimme odottaa Genovan laivaston tuloa, sillä Padovan sotajoukko on jo liikkeellä, ja varmaankin sen tarkoituksena on toimia yhdessä laivaston kanssa. Kun vaara on ovella, vaatii väestö Pisanin vapauttamista. On jo kuulunut piazzalla eläköönhuutoja Pisanille. Mutta minä pyydän, Francis, älä osoita neuvoskunnalle harmiasi Pisanin vuoksi. Sillä et tekisi amiraalille mitään palvelusta, vaan yllyttäisit vain hänen vihamiehiään häntä vastaan."

"Tietysti tahdon seurata teidän neuvoanne", sanoi Francis, "mutta minä olen päättänyt, etten palvele valtiota ennen kuin Pisani on jälleen vapaa."

Useat neuvosherroista olivat jo koolla, kun tuli tiedoksi, että neljä menetettyä laivaa oli saapunut satamaan. Kun Francis ilmoitti asiansa, kutsuttiin hänet heti sisään. Polani seurasi häntä ja puolusti läsnäoloaan seuraavin sanoin:

"Olen tullut nuoren ystäväni mukana antaakseni teille yksityiskohtaisia tietoja, joita korkea raati tuskin muuten saisi kuulla. Tulen juuri Pluton laivalta ja olen kuullut tapahtumain kulusta sukulaiseltani, Matteo Giustinianilta."

"Emmekö me ole nähneet tämän nuoren herran jo ennenkin, herra Polani?" kysyi eräs neuvosherroista.

"Kyllä", vastasi Polani. "Korkea raati muistanee, että hän kunnostautui Anzion taistelussa, että amiraali lähetti hänen mukanaan tärkeitä tiedonantoja ja että hän ansioittensa palkaksi sai Venetsian kansalaisoikeudet."

"Nyt muistan", sanoi neuvosherra, ja toisten suosiollinen mutina ilmaisi, että hekin muistivat nämä tapahtumat. "Onko päällikkö lähettänyt hänet nytkin tuomaan meille tietoja pienestä laivastosta, joka kuin ihmeen kautta on saapunut satamaan; mutta minkä vuoksi päällikkö itse ei tullut puheillemme?"

"Päällikkö itse on saapuvilla", sanoi Polani. "Herra Hammond on niiden neljän laivan päällikkö, jotka äsken saapuivat satamaan. Hän ei ole laivan päällikkö vain siksi, että hän on vanhin upseereista, vaan etupäässä sen vuoksi, että hänen ansiokseen yksin on luettava laivojen takaisin voittaminen."

Epäilyksen mutinaa kuului neuvoskunnan parista, mutta Polani jatkoi levollisesti:

"Se voi tuntua teistä melkein mahdottomalta, mutta sanani pitävät täysin paikkansa. Jos herra Hammond ensin kertoo päätapahtumat, niin minä lisään sitten yksityiskohdat, jotka hän mahdollisesti sivuuttaa."

Francis kertoi nyt lyhyesti, miten he olivat anastaneet takaisin nuo neljä kaleeria. Hän lopetti seuraavin sanoin:

"Te arvelette varmaan, korkeat neuvosherrat, että meidän olisi pitänyt samalla tapaa anastaa takaisin kaikki muutkin laivat, ja ettei se meille onnistunut, olikin minulle katkera pettymys, mutta myrsky oli niin kova, että laivat olivat vähällä murskautua rikki toisiansa vastaan. Kaikkien laivojen partaat ovat pahasti rikkoontuneet, ja Pluton iso masto taittui meidän vallatessamme viimeistä laivaa. Ja koska myrsky pikemminkin vain yltyi, täytyi meidän suureksi suruksemme jättää toiset laivat oman onnensa nojaan, jotta emme menettäisi sekä henkeämme että niitä laivoja, jotka olimme ennättäneet saada valtaamme."

"Tämä on tosiaankin kaunis teko, herra Hammond, ja näiden neljän laivan takaisin voittaminen merkitsee tällä hetkellä hyvin paljon tasavallalle, jota uhataan sekä maan että meren puolelta. Jos te herra Polani, tahdotte nyt kertoa meille kaikki yksityiskohdatkin, niin olemme hyvin tyytyväisiä."

Polani kertoi nyt tarkasti, miten Pluton miehistö oli vapautunut vankilastaan, ja osoitti, että kaikki oli riippunut Francisin kekseliäisyydestä ja neuvokkuudesta. Hän lopetti sanoen:

"Jos pelkäätte, että sukulaiseni Matteon kertomus on puolueellinen, niin voi herra Parucchi sekä kaikki muutkin herrat, jotka olivat heidän kanssaan lastiruumaan vangittuina, todistaa hänen kertomuksensa todeksi. Parucchin todistus voisi olla sitä arvokkaampi, koska hän alussa oli nurjamielinen herra Hammondia kohtaan, ja arveli kohtuuttomaksi, että niin nuori mies, joka vielä lisäksi oli muukalainen syntyperältään, sai olla venetsialaisten aatelismiesten ja vieläpä itseään vanhempien päällikkönä. Mutta ne seikat, joita olen tässä maininnut, ovat kerrassaan muuttaneet näiden upseerien mielen ja he ihailevat nyt yhtä suuresti herra Hammondia kuin minun sukulaisenikin ja muuten koko miehistökin."

"Mieleeni muistuu nyt", sanoi eräs neuvosherroista, "että kevätpuolella saimme kirjeen amiraalilta, jossa hän mainitsi, miten hirveästi miehistö oli saanut kärsiä talven aikana, mutta hän sanoi samalla, että Pluton miehistö oli hyvissä voimissa, ja että siitä saatiin kiittää etupäässä kapteenin lähintä miestä, herra Hammondia, joka oli pitänyt heistä niin erinomaisen hyvää huolta."

"Kiitämme teitä, herra Polani", sanoi raadin puheenjohtaja, "antamistanne tiedoista. Ja te, herra Hammond, olette tehnyt valtiolle korvaamattomia palveluksia. Ensi tilassa päätämme, miten palkitsemme teitä, mutta sillä välin pyydämme teitä edelleen olemaan sen pienen laivaston päällikkönä, jonka niin onnekkaasti saatoitte satamaan."

Francis kiitti puheenjohtajaa hänen lupauksestaan, mutta sanoi samalla, että hän halusi erota päällikkyydestä.

"Minä olen herra Polanin palveluksessa", sanoi hän, "ja vaikka joksikin aikaa luovuinkin kaupankäynnistä palvellakseni amiraali Pisanin laivastossa, niin tahtoisin nyt monestakin syystä palata entiseen toimeeni niin pian kuin seuraajani on nimitetty. Pyytäisin saada mitä lämpimimmin suositella päälliköksi herra Parrucchia, joka lukuunottamatta minua itseäni, on ainoa elossa oleva Pluton upseereista. Hän avusti minua hyvin tarmokkaasti yrityksessämme ja oli itse päällikkönä eräässä anastamassamme laivassa. Myöskin vapaaehtoiset työskentelivät urhoollisesti ja rohkeasti. Varsinkin on tasavalta suuressa kiitoksenvelassa Matteo Giustinianille, joka toimi kolmantena upseerina."

Kun herra Polani oli lähtenyt laivasta, oli hän lähettänyt veneen kotiinsa ilmoittamaan Francisin takaisintulosta, ja kun he palasivat palatsista, odotti Julia kärsimättömästi heitä. Hetken kuluttua saapui Matteokin veljensä Rufinon ja Marian kanssa. Nuori rouva tervehti Francisia hyvin sydämellisesti.

"Matteo on kertonut meille kaikki, Francesco, ja hän sanoo, että hän ja hänen toverinsa saavat kiittää teidän neuvokkuuttanne siitä, etteivät he joutuneet Genovan vankiloihin."

"Ei niin paljon hänen neuvokkuuttaan", oikaisi Matteo, "vaikka hän onkin tavattoman neuvokas, kuin hänen tarmoaan, päättäväisyyttään ja kestävyyttään. Olimme kaikki aivan varmoja siitä, että joutuisimme Genovan vankiloihin, ja kun Francis alkoi puhua Pluton takaisin anastamisesta ikään kuin jostakin aivan luonnollisesta ja helposta asiasta, saatoimme töin tuskin olla hänelle nauramatta. Mutta hän johti meidän työtämme niin rauhallisesti, aivan kuin kysymyksessä olisi ollut vain tavallinen virantoimitus. Hänen luottamuksensa tarttui vähitellen meihinkin, ja kun aloimme huomata, että hänen hulluudessaan oli järjestelmällisyyttä, koetimme me parhaamme mukaan täyttää hänen käskyjään."