Part 15

Seuraavana päivänä he matkustivat Venetsiaan ja saapuivat sinne enemmittä seikkailuitta. Siellä alettiin heti valmistaa Marian ja Rufino Giustinianin häitä, ja kuusi viikkoa myöhemmin olivat vihkiäiset. Francis ei lähtenyt merille ennen tätä juhlatilaisuutta, sillä kun hän heti kotiin palattuaan puhui uudesta matkasta, selitti Maria, ettei hän tahtonut lainkaan mennä naimisiin, jollei Francis jäänyt häihin.

"Te olette pelastanut minut kaikista vaaroista tähän asti, Francesco, ja siksi teidän täytyy myös nähdä, että pääsen turvalliseen satamaan."

Kun herra Polanikin sanoi Francisille, ettei hän saanut ajatella matkalle lähtöä ennen kuin häiden jälkeen, täytyi hänen jäädä. Mutta hän oli hyvin iloinen, kun kaikki oli ohitse, sillä tällä kertaa oli hänestä oleskelu maissa vielä entistä ikävämpää. Tytöillä oli paljon puuhaa häiden johdosta, vieraita tuli ja meni, ja kaikki koko talossa oli entisestään muuttunut. Mutta häiden jälkeenkin hänen oli pakko vielä viipyä Venetsiassa. Genovalaisten laivasto risteili merellä, eikä Pisanin ollut päässyt Anzion taistelun jälkeen taistelemaan uudelleen heidän kanssaan. Seurauksena oli se, että kauppa oli pysähtynyt, sillä vaara oli siksi suuri etteivät kauppiaat uskaltaneet lähettää laivojaan merelle.

"Voitto ei korvaisi vaaraa, Francesco", sanoi kauppias eräänä päivänä, kun hän puhui asiasta hänen kanssaan. "Vaikka vain yhden laivan lasti kymmenestä joutuisi vihollisen käsiin, niin noista kymmenestä ei olisi mitään voittoa. Mutta koska näen, miten kiihkeästi sinä haluat jälleen päästä matkaan, niin voit seurata valtion kaleerien mukana, jotka ensi viikolla lähtevät täältä Pisanin laivaston avuksi. Sen palveluksen jälkeen, jonka sinä Anzion taistelussa teit laivastolle, en epäile, etten voisi hankkia sinulle luutnantin paikkaa jollakin laivalla. Mitä arvelet siitä?"

"Ei minulla ole mitään sitä vastaan, mutta olettehan ennen sanonut, että olisi vain turhaa ajanhukkaa, jos rupeaisin valtion palvelukseen, koska kuitenkin olen päättänyt antautua kauppiaan uralle."

"Sen olen sanonut, ja se minun mielipiteeni yhä on, mutta niin kuin näet, on kauppa nykyään pysähdyksissä, etkä siis menettäisi siinä mitään. Sitä paitsi kauppiaalla on aina etua siitä, että hän on hyvissä väleissä valtion kanssa. Jos siis tahdot mennä palvelukseen, kunnes sota Genovan kanssa päättyy, niin se on minusta ainakin yhtä edullista, kuin jos kuljeksit täällä tyhjin toimin."

"Teidän luvallanne asia on siis päätetty", sanoi Francis. "Tietysti mieluummin palvelen upseerina, mutta hätätilassa voin ruveta vapaaehtoiseksikin."

"Sitä sinun ei tarvitse, Francesco. Minun ja Giustinianin suosituksella sekä omien ansioittesikin nojalla voit aivan varmaan päästä upseeriksi. Rufino olisi nimitetty laivan päälliköksi, jolleivät hänen häänsä olisi tulleet väliin."

Seuraavana päivänä Polani toi Francisille neuvoskunnan myöntämän aliluutnantin valtakirjan Pluto-laivalle.

"Varmaankin iloitset kun kuulet, että Matteo tulee samaan laivaan." -- Matteo oli näet palannut kotiin veljensä häihin.

"Siitä iloitsen koko sydämestäni", sanoi Francis. "Toivoisin vain, että Giuseppe-parka olisi myöskin täällä ja saisi seurata mukana. Tulen kaipaamaan häntä kovasti. Hän oli uskollinen ja hyvä toveri."

"Olen jo lähettänyt käskyn asiamiehelleni Tunisiin, että hän voimainsa mukaan koettaisi ottaa selkoa siitä, kenelle Naxoksen miehistö on myyty. Onnetonta, että niin monta vankia myytiin samalla kertaa, sillä näin on paljon vaikeampi päästä miestemme jäljille. Olen käskenyt hänen lunastaa joka ainoan niin edullisesta hinnasta kuin suinkin. Olen lähettänyt hänelle tarkat selitykset kustakin erikseen, ja se ehkä helpottaa hänen etsimistään. Sitä paitsi olen kirjeessäni maininnut, että erikoisesti toivoisimme kapteenin ja Giuseppen vapauttamista. Siksipä toivon, että sinun palatessasi kotiin voin antaa sinulle tietoja heistä."

Matteo tuli hyvin iloiseksi kuullessaan, että hän saisi purjehtia samassa laivassa kuin Franciskin.

"Olisi ollut hauskempi", sanoi Francis, "jos kumpikin olisimme olleet vapaaehtoisia; minusta tuntuu aivan mahdottomalta, että minut on nimitetty aliluutnantiksi, kun sinä et kuulu päällystöön."

"En ole vähimmässäkään määrässä kateellinen, Francesco. Lukuunottamatta vähäistä osaani Anzion taistelussa ei minulla ole minkäänlaista kokemusta, jota vastoin sinä näinä kahtena viime vuotena olet ollut mukana jos jonkinlaisissa seikkailuissa ja aina suoriutunut niistä erinomaisen hyvin."

Tuntia myöhemmin Francis sai vastaanottaa Matteon isältä kirjeen, jossa tämä kutsui hänet samana iltana luokseen. Siellä hän saisi tutustua useihin Matteon tovereihin Pluto laivassa.

Kun Francis saapui palatsiin, oli siellä paitsi Matteon tovereita, myös laivan päällikkö ja useita upseereja. Herra Giustiniani itse esitti Francisin heille, ja Rufino ja Matteo tekivät parastaan valmistaakseen hänelle niin ystävällisen vastaanoton laivalla kuin suinkin. He kertoivat kaikille vieraille, missä kiitollisuudenvelassa he olivat hänelle ja miten urhoollinen hän oli ollut monta kertaa. Useat nuorista miehistä Francis tunsi jo ennestään Matteon ystävinä, ja nämä tervehtivätkin häntä sydämellisesti, mutta kapteeni ja muut upseerit kohtelivat häntä kylmästi. Kapteeni, joka oli nimeltään Carlo Bottini, oli Mocenigon perheen kaukainen sukulainen ja sen vuoksi hän jo edeltäkäsin oli Francisia vastaan. Toisten upseerien kylmyys johtui kateudesta, koska Francis, vaikka oli vierasmaalainen ja monta vuotta heitä nuorempi, oli arvoltaan heitä korkeampi.

VIIDESTOISTA LUKU

Polan taistelu

Laivasto, johon kuului neljä kaleeria, purjehti Kyprokseen, mistä Pisanin ei ollut onnistunut karkoittaa genovalaisia. Oli elokuun loppupuoli molempien laivastojen liittyessä yhteen. Pisani otti Francisin hyvin ystävällisesti vastaan ja ilmaisi useiden upseerien läsnäollessa ilonsa sen johdosta, että tasavalta palkitsi miehiä ansion mukaan eikä vain perhesuhteita silmällä pitäen, niin kuin enimmäkseen tähän asti oli tapahtunut.

Kaksi kuukautta laivasto risteili Itämaiden saaria ympäröivillä vesillä ja pitkin Kreikan, Istrian ja Dalmatian rannikkoa toivoen tapaavansa genovalaisten laivaston, mutta turhaan. Kun he marraskuussa saapuivat Istrian rannalle, yllätti heidät tavattoman ankara ja kylmä talvi. Pisani kirjoitti hallitukselle pyytäen saada tuoda laivaston Venetsiaan talven ajaksi. Mutta tähän pyyntöönsä hän sai kieltävän vastauksen, sillä pelättiin, että jos genovalaiset saisivat siitä vihiä, niin he käyttäisivät tilaisuutta hyväkseen ja anastaisivat muutamia saaria, jotka kuuluivat Venetsialle, ja yllyttäisivät kapinaan Istrian ja Dalmatian väestön, joka aina oli taisteluun valmis.

Kylmyys oli tavaton, ja Pisanin yhdeksästätoista kaleerista kykeni vain kuusi lähtemään täysilukuisella miehistöllä merelle keväällä 1379. Monet laivoista olivat myrskyssä vioittuneet, monia oli kuollut, vielä useampia lähetetty vaivaisina ja sairaina kotiin, ja vain kokoamalla kaikki miehet niihin kuuteen laivaan, jotka olivat vahingoittumattomia, saatiin niiden miehistöt täysilukuisiksi.

Niin pian kuin sää lauhtui, lähetettiin Pisanin avuksi Venetsiasta kaksitoista laivaa, jotka olivat enimmäkseen yksityisten henkilöjen rakennuttamia ja varustamia, muun muassa Polani oli varustanut kaksi laivaa. Kahdeksantoista aluksen kanssa Pisani lähti nyt merelle uudelleen etsimään genovalaista amiraali Doriaa ja hänen laivastoaan. Pluto oli yksi niistä kuudesta laivasta, jotka talven päätyttyä olivat taistelukunnossa, ja siitä saatiin suureksi osaksi kiittää Francisia, joka erittäin järkevästi oli pitänyt huolta miehistöstään, ja tässä työssä hänellä oli ollut hyvä apu Matteosta sekä muutamista muista tovereistaan. Kun amiraali kävi tarkastamassa Pluton miehistöä, hän hämmästyi kovin nähdessään, miten terveiltä ja voimakkailta he näyttivät, eikä hän voinut kylliksi kiittää kapteenia hänen hyvästä huolenpidostaan. Matteon suureksi harmiksi kapteeni piti hyvänään nämä kiitokset ilmaisematta sanallakaan, mikä osa Francisilla oli ollut tähän tilanteeseen.

Kolme kuukautta etsittiin turhaan genovalaisten laivastoa. Oli kuljettu pitkin Apulian rannikkoa, ja kun laivasto sen jälkeen saapui Polaan, näkivät he toukokuun seitsemäntenä päivänä sataman edustalla Dorian kahdenkymmenenviiden purjeen kera.

Mutta Pisani ei ollut halukas taistelemaan. Zeno oli poissa sekä osa laivastoa hänen mukanaan, ja vaikka hän oli saanut uusia voimia, ei hänellä sittenkään ollut kuin kaksikymmentäyksi laivaa, ja monet hänen miehistään olivat sairaita, eivätkä pystyneet hoitamaan tehtäviään. Mutta amiraali ei saanut tehdä niin kuin katsoi parhaaksi. Venetsialaisilla oli se onneton tapa, että he rajoittivat päällikkönsä vapautta asettamalla heidän rinnalleen siviilineuvonantajia, joilla oli valta määrätä varsinaisen päällikön toimia. Kun siis Pisani kutsui kokoon sotaneuvoston ja esitti syynsä, miksi hän tahtoi välttää taistelua, panivat neuvonantajat vastaan äänestäen yksimielisesti taistelun puolesta ja sen lisäksi syyttäen Pisania pelkuruudesta. Harmistuneena Pisani paljasti miekkansa ja olisi hyökännyt neuvonantajien kimppuun, jolleivät hänen kapteeninsa olisi pidättäneet häntä.

Mutta sotaneuvosto äänesti taistelua, ja Pisanin oli pakko panna tämä päätös heti täytäntöön. Hän nousi kaleerinsa välikannelle ja puhui äänekkäästi miehistölle, joka oli kerääntynyt hänen ympärilleen.

"Muistakaa, veljeni, että se vihollinen, jota vastaan me nyt lähdemme taistelemaan, on sama jonka me niin voitokkaasti masensimme Rooman rannikolla. Älkää antako Luciano Dorian nimen peloittaa teitä; päällikön nimi ei ratkaise taistelua, vaan venetsialaiset sydämet ja venetsialaiset kädet. Mutta ne, jotka rakastavat Pyhää Markusta, seuraavat minua!"

Väki tervehti riemuiten tätä puhetta, ja niin pian kuin päälliköt olivat palanneet laivoihinsa, läksi laivasto liikkeelle hyökätäkseen vihollisen kimppuun. Taistelu oli raivoisa. Jokainen laiva valitsi vastustajansa, jonka kanssa se alkoi kaksintaistelun. Carlo Bottini kaatui taistelun alussa, ja Francis siirtyi hänen sijalleen. Hänen kaleerinsa oli hyökännyt genovalaisten suurimman laivan kimppuun, epätoivoinen taistelu raivosi. Vuoroin venetsialaiset saivat jalansijaa genovalaisten kannella, vuoroin heidät karkoitettiin takaisin, ja genovalaiset hyökkäsivät taas vihollisensa laivaan. Tunnin kestäneen taistelun jälkeen voitto ei kallistunut vielä kummankaan puolelle.

Pluton miehistö oli paljon vähälukuisempi kuin genovalaisten, ja vaikka Francis ja Matteo taistelivat toisten etunenässä ja rohkaisivat miehiään, eivät he voineet huomata aukkoja vihollisen riveissä. Äkkiä genovalaiset heittivät irti valtaushaat, jotka kiinnittivät molemmat laivat toisiinsa, ja nostivat purjeensa. Francis katsoi ympärilleen keksiäkseen syyn tähän odottamattomaan manööveriin, ja huomasi samalla, että kaikki genovalaiset laivat olivat pakoon menossa, venetsialaisten seuratessa niiden kintereillä.

Purjeet nostettiin, ja Pluto yhtyi myös takaa-ajoon. Mutta pako oli vain teeskennelty: sen tarkoituksena oli saada aikaan sekasortoa venetsialaisten taistelulinjassa.

Purjehdittuaan kaksi mailia genovalaiset kääntyivät äkkiä takaisin ja hyökkäsivät takaa-ajajiensa kimppuun, jotka seurasivat hajanaisena joukkona. Tämä juoni vaikutti ratkaisevasti taistelun kulkuun. Useita venetsialaisten laivoja vallattiin ennen kuin kaikki ennättivät edes ryhtyä taisteluun, toiset joutuivat monilukuisen vihollisen piiritykseen. Pisani koetti taistella niin kauan kuin suinkin, mutta huomatessaan, että kaikki oli menetetty, hän antoi merkin laivoilleen vetäytyä pois taistelusta. Itse hän pääsi kuuden kaleerin kera tunkeutumaan vihollisen laivaston läpi ja pakeni Parenzon satamaan.

Kaikki muut laivat vallattiin. Seitsemän-, kahdeksansataa venetsialaista kaatui taistelussa, kaksituhatta neljäsataa joutui vangiksi, kaksitoista päällikköä sai surmansa, ja viisi vangittiin. Genovalaiset olivat myös kärsineet suuria tappioita, ja Dorian itsensä tappoi heittokeihäs samalla hetkellä, jolloin hän riemuitsi voitosta.

Pluto oli kauan aikaa puolustautunut kolmea kaleeria vastaan ja monta kertaa yrittänyt murtautua vihollisten läpi, mutta genovalaiset olivat kiinnittäneet laivansa valtaushaoilla toisiinsa, ja kun vihdoin suurin osa miehistöä oli karkoitettu kannen alle, ja Francis huomasi, että vastarinta oli hyödytöntä, hän antoi käskyn pienelle, genovalaisten piirittämälle joukolleen heittää aseensa maahan. Kaikki olivat enemmän tai vähemmän haavoittuneita.

"Tämä oli onnettomuuden päivä Venetsialle", sanoi Matteo, kun kaikilta vangeilta oli riistetty aseet ja heidät oli viety kannen alle. "Kuulin genovalaisten sanovan, että vain kuusi kaleereistamme oli päässyt pakoon ja että kaikki muut on vallattu. Meidän laivamme antautui viimeisenä, onhan sekin lohdutus."

"Kaikkein ensiksi minun täytyy sitoa haavasi", sanoi Francis; "kolmesta eri kohdasta sinä vuodat verta."

"Ja sinä vuodat verta ainakin kymmenestä kohdasta, Francesco. Minun täytyy saada ensiksi olla tohtorina."

"Kapteenia autetaan aina viimeiseksi. Tee siis niin kuin käsken ja riisu takki yltäsi! Ja nyt hyvät herrat", sanoi Francis kääntyen toisten upseerien puoleen, "hoitakaamme toistemme haavoja niin hyvin kuin osaamme. Me emme voi toivoa apua genovalaisilta lääkäreiltä, sillä heillä on pitkäksi aikaa kylliksi työtä omissa miehissään. Moni meistä voi hyvinkin pian menehtyä verenvuotoon, jollei apua saada. Siksi on parasta, että sidomme ensin vaikeimmat haavat ja kuljemme sitten miehestä mieheen, kunnes kaikki on sidottu."

Vasta seuraavana aamuna käskettiin vangit kannelle. Monet olivat kuolleet yön kuluessa, toiset olivat siksi heikkoja, etteivät voineet totella käskyä. Jäljelle jääneiden nimet kirjoitettiin muistiin, ja genovalaiset upseerit hämmästyivät suuresti, kun he saivat kuulla, miten nuori Pluton päällikkö oli.

"Minä olin vain luutnantti", vastasi Francis. "Carlo Bottini oli päällikkönä, mutta hän kuoli jo taistelun alussa."

"Mutta mitenkä niin nuori mies on päässyt upseeriksi? Te kuulutte varmaankin hyvin ylhäiseen sukuun, koska teitä siten on kunnioitettu ennen muita vanhempia."

"Viisas valinta se joka tapauksessa on ollut", sanoi se kaleerin päällikkö, joka oli ollut taistelussa Pluton kanssa, "sillä jos tahtoo olla oikeudenmukainen niin täytyy tunnustaa, ettei ainoatakaan laivaa koko venetsialaisessa laivastossa paremmin ohjattu eikä rohkeammin puolustettu kuin tätä. Me jouduimme ensin sen kanssa taisteluun, ja vaikka meitä oli paljon enemmän, eivät he kokonaiseen tuntiin väistyneet tuumankaan vertaa. Minä huomasin, miten tämä nuori mies taisteli joukkonsa etunenässä ja ihailin sitä voimaa ja taitoa, jolla hän käytti miekkaansa. Ja kun meitä lopulta oli kolme häntä vastassa, tappeli hän kuin karhu, jota koirat ympäröivät. Hän on varmaankin kelpo nuorukainen ja ansaitsee sen korkean aseman, joka hänelle on suotu."

"Minä en kuulu mihinkään aatelissukuun", sanoi Francis. "Nimeni on Francis Hammond, ja vanhempani ovat englantilaisia."

"Toivottavasti ette ole palkkasoturi?" sanoi genovalainen kapteeni vakavasti.

"En", vastasi Francis. "Olen Venetsian kansalainen, ja nimeni on merkitty sen kirjoihin, sen toverini voivat todistaa."

"Se ilahduttaa minua", sanoi genovalainen, "sillä Pietro Doria, joka veljensä jälkeen on nyt ylin päällikkömme, on käskenyt, että kaikki palkkasoturit on tapettava."

"Se on julma käsky", sanoi Francis pelottomasti, "olkoon se kenen hyvänsä määräämä! Palkkasoturilla, joka rehellisessä taistelussa joutuu vangiksi, on yhtä suuri oikeus tulla lunastetuksi tai vaihdetuksi kuin kellä muulla hyvänsä, ja jos teidän amiraalinne siten rikkoo sodan lakeja vastaan, niin ei ole ainoatakaan ritaria koko Italiassa, joka ei pitäisi sitä henkilökohtaisena taisteluvaatimuksena."

Genovalainen rypisti otsaansa kuullessaan Francisin rohkeat sanat, mutta sydämessään hän myönsi hänen olevan oikeassa, sillä genovalaiset upseerit olivat yleensä sitä mieltä, että tämä julma käsky oli sekä järjetön että häpeällinen.

Vangitut upseerit suljettiin nyt laivan keularuumaan, ja miehistö peräruumaan. Pian he huomasivat laivan liikkeistä, että purjeet oli nostettu.

"Nyt olemme siis matkalla genovalaiseen vankilaan, Francesco", sanoi Matteo. "Hädin tuskin me viime kerralla vältimme sen, mutta nyt ei mikään taida siitä meitä pelastaa."

"Ei meillä ole suurta vapautumisen toivoa", sanoi Francis; "mutta liian varhaista on sanoa, ettemme voisi paeta. Mahdollisuudet olivat paljoa pienemmät minun ollessani Ruggieron vallassa, mutta sittenkin pääsin pakenemaan; silloin olin yksin ja ankarasti vartioitu, nyt meitä on laivassa lähes kaksisataa ystävää ja vaikka olemmekin vankeja, sittenkin voimme saada paljon aikaan, jos pysymme yhdessä. Sitä paitsi genovalaiset ovat kai niin ylpeitä voitostansa, etteivät viitsi vartioida meitä kovin tarkasti. Sanalla sanoen, tahtoisin väittää, että olosuhteet ovat nyt meille suotuisia. Jos olisin varma siitä, että Pluto purjehtii yksin, niin voisimme varmaankin vallata sen takaisin, mutta luultavasti kaikki viisitoista vallattua laivaa ovat yhdessä, ja toiset tulisivat tietenkin heti toveriensa avuksi, jos huomaisivat, että olisi täällä taistelu käynnissä ja on varmaankin mahdotonta vallata laiva aivan äänettömästi."

"Sen minäkin uskon", sanoi Matteo.

"Mutta vaikka emme voisikaan päästä miehistön yhteyteen ja sen avulla anastaa laivaa haltuumme, niin ehkäpä me molemmat voimme sittenkin päästä vapaiksi."

"Kun sinä sen sanot, Francesco, niin uskon sen heti. Sinä pelastit meidät pulasta Girgentissä. Sinä pelastit Polanin tyttäret vieläkin suuremmasta hädästä, kun he olivat vangittuina San Nicolon saarella, ja kaikkein pahimmasta sinä vapautit itsesi paetessasi Ruggieron käsistä. Kun sinä siis sanot, että meillä voi olla pakenemisen toiveita, niin tuntuu minusta, ikään kuin se olisi meiltä jo onnistunut."

"Siihen on vielä pitkälti", sanoi Francis nauraen, "mutta minä toivon, että se onnistuu tavalla tai toisella. Minä kammoan koko sielustani genovalaista vankilaa, sillä yleisesti tiedetään, että he kohtelevat sotavankejaan häpeällisellä tavalla, enkä minä aio antaa teljetä itseäni sellaiseen pesään, jos vain jollakin tavalla voin siitä pelastua, mutta tänään en viitsi sitä vielä ajatella. Ensiksikin särkee päätäni kaikkien niiden kolhujen jälkeen, joita olen saanut, toiseksi olen aika heikko kovasta verenhukasta ja kolmanneksi haavani kirvelevät oikein toden perästä."

"Niin minunkin", sanoi Matteo; "ja sitä paitsi minun on nälkä, sillä leipä, jonka me tänä aamuna saimme, ei kelpaisi edes koirille, vaikka täytyihän minun tyytyä siihen, kun ei muuta ollut saatavana."

"Ja nyt minä koetan nukkua muutaman tunnin. Viime yönä ei uni tullut silmiini kovien tuskien vuoksi, mutta nyt luulen voivani nukahtaa."

Laivan tasainen heiluminen sekä ruumiillinen väsymys vaikuttivat osaltaan, että Francis haavoistaan huolimatta vaipui syvään uneen. Hän ei herännyt, ennen kuin valoa virtasi avonaisesta luukusta sisään. Matteo, joka makasi hänen vieressään, heräsi myöskin ja ojenteli jäseniään, ja myöskin heidän kymmenen kohtalotoveriaan havahtuivat.

"Tässä on aamiaisenne", kuului ääni luukulta, ja kori, jossa oli leipää ja pullo vettä, laskettiin nuoran varassa alas.

"Aamiaista!" sanoi Matteo. "Eihän siitä ole kuin pari tuntia, kun me viimeksi söimme."

"Epäilen, että siitä on kaksikymmentä tuntia. Me olemme nukkuneet oikein perinpohjaisesti, ja minä voin nyt paljon paremmin. Jakakaamme nyt keskenämme erinomainen aamiaisemme, jota meille täällä tarjotaan. Onneksi tulee kylliksi valoa ylhäältä luukusta, jotta voimme sen tehdä perinpohjaisesti."

Toverit purskahtivat nauruun Francisin hyväntuulisen leikinlaskun johdosta. Vain yksi ainoa heistä oli ollut upseerina Plutossa. Muut olivat samoin kuin Matteo, vapaaehtoisia ja ylhäisten perheiden jäseniä. Syödessä laskettiin leikkiä ja naurettiin huolettomasti. Kun ateria oli ohi, sanoi Francis:

"Nyt pidetään sotaneuvottelu."

"Te olette joka tapauksessa onnellisemmassa asemassa kuin Pisani", sanoi eräs nuorista miehistä, "sillä ei mikään siviilineuvosto rajoita teidän valtaanne, ja me hyväksymme kaikki, mitä kapteeni ehdottaa."

"En minä ole enää teidän kapteeninne", vastasi Francis. "Nyt me olemme kaikki vankeja ja yhdenvertaisia, ja jokainen saa vapaasti ilmaista mielipiteensä ja antaa äänensä."

"Silloin minä lausun heti mielipiteeni, Francesco", sanoi Matteo, "ja ehdotan, että sinä edelleen olisit meidän kapteenimme ja että me tottelisimme sinua yhtä ehdottomasti kuin jos seisoisit Pluton välikannella etkä olisi teljettynä tähän lastiruumaan. Ensiksikin sinut määrättiin Carlon kaaduttua meidän lailliseksi johtajaksemme; toiseksi sinulla on enemmän kokemusta kuin meillä kaikilla yhteensä ja paljon terävämpi pää kuin kellään meistä muista. Siksi, toverit, ehdotan, että pitäisimme herra Francesco Hammondia edelleen kapteeninamme ja että tottelisimme häntä."

Toverit hyväksyivät riemuiten ehdotuksen, sillä kaikki kunnioittivat ja ihailivat Francisia, hänen tarmoaan kärsivällisyyttä koettelevan talven aikana, ja tapaa, jolla hän oli johtanut miehistöä epätoivoisessa taistelussa.

"No niin", sanoi Francis, "jos haluatte, olen edelleenkin teidän johtajanne, mutta sittenkin pidämme sotaneuvottelun. Ensimmäinen kysymys, jonka tahdon esittää mietittäväksenne, on se, miten voimme anastaa takaisin Pluton."

Nuoret miehet purskahtivat äänekkääseen nauruun. Vakava tapa, jolla Francis teki heidän mielestään kerrassaan mahdottoman ehdotuksen, huvitti heitä suuresti.

"Minä tarkoitan täyttä totta", jatkoi Francis, kun nauru oli lakannut. "Jos pieninkin mahdollisuus vain on, niin aion anastaa takaisin Pluton, enkä epäile, ettei se voisi onnistua, jos vain menettelemme oikealla tavalla. Ensiksikin voimme pitää aivan varmana, että meitä täällä laivalla on paljon enemmän kuin genovalaisia. Tietysti he ovat kadottaneet taistelussa yhtä paljon väkeä kuin mekin. Toiseksi: jos Doria aikoo hyötyä voitostaan, niin hänen on täytynyt pidättää omissa kaleereissaan kylliksi taistelukykyisiä miehiä eikä hän ole siis voinut luovuttaa anastamilleen viidelletoista kaleerille kuin suhteellisesti pienen joukon. Tahtoisinpa väittää, ettei Pluto ole saanut osalleen kuin enintään viisikymmentä miestä, jota vastoin meitä on kolme kertaa enemmän. Jo sekin, että he nuorassa hilaavat meille ruokaa, osoittaa, että he tietävät olevansa meitä heikommat."

"Siinä sinä olet varmaan oikeassa", sanoi Paolo Parucchi, toinen Pluton upseereista, "mutta heitä on viisikymmentä aseistettua miestä, ja meidän sadanviidenkymmenen joukkomme on aseeton ja vangittu. Heiltä puuttuu pää, joka ajattelisi heidän puolestaan, ja meiltä puuttuvat aseet, joiden avulla voisimme panna aikeemme täytäntöön."

Hyväksymisen murinaa kuului muutamien nuorten miesten parista.

"En ole koskaan luullut, että voisimme suoriutua yrityksestä vaikeuksitta", sanoi Francis levollisesti, "tai ettei meidän tarvitsisi tehdä muuta ensi kerralla, kun luukku avautuu, kuin sanoa niille, jotka seisovat tuolla ylhäällä: Hyvät herrat, meidän joukkomme on lukuisampi kuin teidän, siksi me vaadimme teitä vaihtamaan paikkaa meidän kanssamme. Olen vain väittänyt, että meillä on voimaa vallata laiva takaisin, jos suotuisa tilaisuus tarjoutuu. Nyt meidän täytyy ensiksikin päättää, miten voimme hankkia itsellemme sellaisen tilaisuuden. Onko kellään teistä tikaria tai veistä, jota vahdin silmä ei ole keksinyt?"

Ei kukaan vastannut.

"Minä pelkäsin kyllä, että niin huonosti olisikin asia. Mutta koska meillä ei ole aseita eikä työkaluja, niin meidän täytyy tutkia, eikö ruumassa ole mitään, mikä voisi tehdä sellaisen virkaa. Onneksi olemme saaneet jäädä Plutoon, jossa tunnemme joka sopen, sillä paljon pahempi olisi, jos meidät olisi siirretty muualle. Tuossa hirressä näkyy olevan muutamia rautakoukkuja, varmaankin niihin joskus on ripustettu lihaa. Katsotaanpas, voimmeko saada ne irti."

Mutta koukut olivat niin lujassa, että kaikista ponnistuksista huolimatta ne eivät liikahtaneet vähääkään.