Part 11
Koko yö kului haavoittuneitten hoitoon, ja päivä jo valkeni, ennen kuin uupuneet miehistöt pääsivät levolle. Iltapuolella Pisani nosti merkinantolipun kutsuen päälliköt amiraalilaivaan, ja heidän läsnäollessaan hän kiitti juhlallisesti tasavallan nimessä Francista siitä avusta, jonka tämä oli tuonut hänelle kaikkein ratkaisevimpana hetkenä. Hän tunnusti, että jollei tätä apua olisi saapunut, sekä hän itse että hänen miehistönsä olisivat joutuneet hukkaan ja voitto varmaankin olisi kallistunut genovalaisten puolelle.
Kun kokous oli loppunut, hän vei Francisin mukanaan omaan hyttiinsä ja tarjosi hänelle paikkaa laivassaan.
"Jos yrittäisin palkita teidän urhoollisuutenne ansion mukaan", sanoi hän, "niin minun tulisi tarjota teille heti päällikkyys jossakin kaleerissa. Mutta sillä en tekisi teille mitään palvelusta, sillä kaikki nuoret aatelismiehet laivastossani kadehtisivat vain teitä. Sitä paitsi olette vielä kovin nuori, ja vaikka Venetsian neuvosto ei voi kieltäytyä antamasta oikeaa arvoa sille palvelukselle, jonka olette valtiolle tehnyt, niin ehkäpä se sittenkin teidän nuoruutenne vuoksi kieltäytyisi vahvistamasta sellaista nimitystä, mutta jos tahdotte ruveta minun luutnantikseni, niin voin luvata, että pääsette nopeasti arvossa kohoamaan ja saatte pian oman kaleerinkin. Me venetsialaiset emme vieroksu ulkomaalaisia. Moni ulkomaalainen on meillä korkeassa asemassa, ja joskus jopa armeijamme ylipäällikkönäkin."
Francis kiitti amiraalia sydämellisesti hänen tarjouksestaan, mutta selitti, että hän sekä isänsä tahdosta että omasta halustaan oli valinnut kauppiaan ammatin tulevaksi toimekseen. Sitä paitsi Polanin suosio teki hänen tulevaisuutensa siksi turvatuksi, ettei hän edes halunnutkaan vaihtaa sitä päällikkyyteen Venetsian valtion palveluksessa.
"Olette aivan oikeassa", sanoi amiraali. "Kaikki valtiot ovat epäkiitollisia ja varsinkin tasavallat. Siellä, missä kaikkia pidetään yhdenvertaisina, kadehditaan aina sitä, joka kohoaa toisten yläpuolelle. Joukko on vaihtelevainen ja helposti johdettavissa, ja jos onni sattuu kääntymään, niin se, joka tänään on ihailtu sankari, voi huomenna joutua maanpakolaiseksi. On hyvinkin luultavaa, että minäkin jonakin päivänä saan tutkia Venetsian vankiloiden seiniä."
"Mahdotonta, signor!" huudahti Francis. "Kansa raastaisi hengiltä jokaisen, joka uskaltaisi teitä loukata."
"Niin, tällä hetkellä, poikaseni. Mutta minä tunnen maanmieheni. He eivät ole aivan yhtä epävakaita ja ailahtelevaisia kuin genovalaiset, mutta heitä on helppo johtaa, ja yhtä valmiit he ovat huutamaan 'Alas!' kuin 'Eläköön!'. Sen saa tulevaisuus näyttää. Tänään olin vähällä joutua tappiolle, ettekä te taida aina olla käsillä apua antamassa. Mutta nyt työhön!
"Huomenna annan miesten purkaa Boniton lastin ja jakaa ruokatavarat ja aseet tarpeen mukaan. Sitten sijoitan teidän lastiruumaanne neljäsataa vankia, jotka saatte kuljettaa Venetsiaan, samalla kun viette sinne tiedon meidän voitostamme. Toiset neljäsataa vankia lähetetään Kreetaan sillä kaleerilla, jonka masto eilen taittui. Loput lähetän kotiin vallatuilla kaleereilla, ja niin pian kuin ne on korjattu ja jälleen laivastossani, koetan saada käsiini Dorian ja hänen laivastonsa. Ensin purjehdin Adrian merta pitkin siltä varalta, että hän uhkaisi siltä puolelta Venetsiaa. Silloin voin myös helpommin saada ne lisävoimat, joita minulle on varattu."
Seuraavana päivänä purettiin laivan lasti. Kun vangit oli viety laivaan, Francis käski nostaa kaikki purjeet, ja Bonito lähti kotimatkalle.
Niin pian kuin huomattiin Boniton lähestyvän, herra Polani lähti satamaan saadakseen kuulla, oliko se tavannut laivastoa. Venetsiassa vallitsi näet suuri levottomuus sen johdosta, ettei kymmeneen päivään ollut saapunut mitään tietoa siitä. Juuri kun laiva purjehti sataman suusta sisään, saapui herra Polani gondolissaan heitä vastaan. Francis astui nuoraportaiden ääreen tervehtimään häntä.
"Mitä on tapahtunut, Francesco?" sanoi Polani, kun vene laski laivan kylkeen. "Puolet laivan parrasta on poissa, ja koko kylki hankautunut. Näyttääpä siltä, kuin laiva olisi törmännyt karia vasten."
"Niin pahasti eivät asiat sentään ole, herra Polani. Laiva on hankautunut genovalaista kaleeria vasten."
"Genovalaista kaleeria vasten!" huudahti kauppias hämmästyneenä ja seisahtui keskelle nuoraportaita, jotka oli laskettu alas häntä varten. "Mitenkä se on mahdollista? Mutta kerrohan ensin, mitä tietoja sinulla on laivastosta."
"Suuria uutisia", vastasi Francis. "Amiraali kohtasi Fieschin Anziossa. Kummallakin puolen oli yhdeksän laivaa, ja taistelu tapahtui kovassa myrskyssä. Me voitimme ja valtasimme neljä genovalaista kaleeria, joissa oli Fieschi itse ja kahdeksansataa vankia. Loput pakenivat. Fieschi on minun hytissäni ja neljäsataa vankia lastiruumassa."
"Ovatpa nuo tosiaankin suuria uutisia", sanoi kauppias, "ja kylläpä Venetsiassa nyt iloitaan. Me olimme kovin levottomia, sillä jos Pisani olisi voitettu, ei mikään olisi estänyt genovalaisia hävittämästä meidän rantojamme, vieläpä uhkaamasta itse Venetsiaakin. Mutta missä on kapteeni?"
"Olen pahoillani, kun minun täytyy kertoa, että hän sai surmansa samoin kuin parikymmentä miestäkin. Sitä paitsi ovat monet muutkin enemmän tai vähemmän haavoittuneita. Minulla on kirje amiraalilta neuvoskunnalle."
"Tule heti gondoliini ja minun mukanani maihin", sanoi Polani. "Minua surettaa suuresti kapteenin ja merimiesten kuolema. Sinä saat kertoa minulle kaikki kotimatkalla, ja meidän pitää kiiruhtaa kertomaan edelleen näitä uutisia. Onko sinulla kirje?"
"On. Minä otin sen mukaani, kun näin teidän tulevan, sillä arvelin, että minun pitäisi mitä pikimmin seurata teitä maihin."
"Ja kerro nyt minulle taistelusta", sanoi kauppias, kun he olivat käyneet gondoliin istumaan. "Sanoit, että kummallakin puolella oli yhdeksän laivaa. Pisanilla oli neljätoista lähtiessään täältä; onko hän kadottanut loput?"
"Ne saapuivat paikalle vasta seuraavana aamuna", vastasi Francis. "Laivasto oli Anzion pohjoispuolella satamassa, kun saimme sanan, että Fieschin laivasto oli tullut Anzioon. Viisi laivoista oli korjattavana, eikä Pisani tahtonut odottaa, kunnes ne olisivat olleet valmiita, sillä hän pelkäsi, että Fieschi olisi voinut paeta. Hän tiesi, että genovalaisilla oli yhdeksän laivaa, ja koska hänellä itsellään oli yhtä monta taistelukunnossa, hän lähti heti matkaan. Ilma oli myrskyinen ja merellä oli kova aallokko, kun hän sai Anzion näkyviinsä. Fieschi lähti rohkeasti häntä vastaan. Taistelua kesti kaiken päivää, sillä oli melkein mahdotonta saada laivoja vallatuksi, mutta vihdoin neljä genovalaista laivaa antautui, ja muut pakenivat. Se oli hirveä näky. Näytti siltä, kuin aallot minä hetkenä hyvänsä heittäisivät laivat toisiaan vasten ja murskaisivat ne kappaleiksi, mutta sellaista onnettomuutta ei tapahtunut."
"Tuntuu tosiaan siltä, kuin olisit itse ollut paikalla näkemässä, Francesco! Olitko tavannut amiraalia ennen taistelun alkua?"
"En, me saavuimme Anzion läheisyyteen edellisenä iltana, ja laskimme ankkurimme niemen eteläpuolelle. Aamulla nostimme purjeet, sillä aioimme laskea ulapalle päästäksemme siten genovalaisten ohi, mutta samassa näimme Pisanin laivaston lähestyvän. Kun huomasimme, että Fieschi lähti myöskin liikkeelle ja että taistelu oli tulossa, emme voineet muuta kuin odottaa, kunnes taistelu loppuisi, sillä sitä ennen meidän oli mahdoton jättää tavaroitamme Pisanille."
"Jos taistelu olisi saanut toisenlaisen käänteen", sanoi kauppias, "niin Bonito olisi varmaankin joutunut genovalaisten saaliiksi ja olisi nyt Genovan satamassa"!
"Huomasimme kyllä, että sellainenkin vaara oli, mutta arvelimme, että jos genovalaiset voittaisivat, niin heillä olisi yllin kyllin puuhaa vangeistaan ja saaliistaan, ja sitä paitsi toivoimme, että Bonito niin kovassa myrskyssä voisi purjehtia yhtä nopeasti kuin genovalaisetkin."
"Ja kerrohan nyt jotain omista kokemuksistanne, Francesco. Missä kohtasitte genovalaisen kaleerin, ja minkä ihmeen kautta te pelastuitte?"
"Se tapahtui itse taistelussa. Yksi venetsialaisista kaleereista oli avuttomana vetäytynyt pois taistelusta, ja sen vastustaja lähti auttamaan amiraalin laivaa, joka oli hyökännyt itse Pisanin kimppuun. He koettivat molemmilta puolilta vallata Pisanin laivan, ja kun huomasimme, että se oli suuressa vaarassa, arvelimme teidän hyväksyvän sen että menisimme auttamaan sitä. Sen me siis teimme ja hyökkäsimme genovalaisen kaleerin kimppuun; ja koska sen miehet olivat täydessä taistelussa Pisanin kanssa, yllätimme heidät ja saimme niin hirveän sekasorron aikaan, että Pisani voitti meidän avullamme molemmat vastustajansa."
"Se oli hyvin tehty!" sanoi Polani lämpimästi. "Se oli tietenkin vaarallinen leikki, kun te rupesitte taistelemaan genovalaisten rautapukuisia sotilaita vastaan, vaikka merimiehillä ei ollut mitään sotavarusteita. Vai sillä tavalla siis kapteeni ja kaksikymmentä miestäni saivat surmansa! Se oli varmasti kova tappelu!"
"Genovalaiset jousimiehet surmasivat kapteenin ja monta miestä, kun laskimme heidän laivansa kylkeen. Toiset kaatuivat käsikähmässä."
"Entäs sukulaiseni Matteo, mihin hän on joutunut?" kysyi Polani äkkiä. "Toivottavasti hän ei ole kuolleiden joukossa!"
"Hänelle ei ole tapahtunut mitään vahinkoa", vastasi Francis. "Hän taisteli uljaasti, ja amiraali tarjosi hänelle paikan laivassaan, koska monet vapaaehtoisista olivat kaatuneet. Matteo otti tietysti hänen tarjouksensa vastaan."
"Hänelle olisi ollut hyödyllisempää jäädä vielä pariksi vuodeksi minun laivaani, jotta hän olisi oppinut ammattinsa kunnolla. Hänestä olisi siten tullut monta vertaa parempi merimies, kuin miksi hän voi kehittyä valtion kaleereissa, mutta en uskonut koskaan, että hänellä olisi ollut kylliksi kestävyyttä. Hän ei koskaan jaksa yrittää tosissaan, ja hän varoo liiaksi vaatteitaan. Hän ei koskaan olisi voinut kestää oikean merimiehen elämää."
"Mutta hän on rohkea, ja luotettava ystävä hän myöskin on."
"Epäilemättä hän on rohkea", sanoi kauppias. "Hän on hyvää sukuperää eikä hänessä ole vähääkään pelkuria. Hyväsydäminen poika hän voi myöskin olla, ja varmaan hänestä tulee vielä hyvä kaleerilaivan päällikkökin, mutta sen pitemmälle hän ei koskaan pääse."
"Teidän tyttärenne voivat kai hyvin?" kysyi Francis.
"Erinomaisesti, mutta sinä et tapaa heitä kotoa. He purjehtivat kolme päivää sitten Lidolla Korfun saarelle. Tuo viimevuotinen juttu vaikutti syvästi heihin kumpaiseenkin, ja minä arvelin, että ilmanvaihto voisi olla heille hyödyksi. Kuuma aika on sitä paitsi kovin epäterveellinen täällä. Minä aion itsekin matkustaa sinne ensi viikolla joksikin aikaa."
He saapuivat nyt piazzettan lähelle ja Polani kertoi useille tutuilleen, joita hän kohtasi kanaalilla, että Pisani oli saavuttanut suurenmoisen voiton ja saanut vangiksi genovalaisen amiraalin sekä neljä hänen kaleeriaan. Gondolit kääntyivät heti ja seurasivat heitä saadakseen kuulla lähempiä yksityiskohtia taistelusta. Uutiset levisivät toisesta kondolista toiseen, ja kun he saapuivat piazzettan portaille, oli niiden edustalla kova tungos. Heidän noustuaan maihin, kiitivät tiedot suusta suuhun. Kauppiaat tulivat puodeistansa ja tyhjäntoimittajat kaduilta yhtyivät joukkoon, ja vain vaivoin Polani ja Francis pääsivät tunkeutumaan kiihtyneen kansanjoukon läpi dogin palatsia kohti.
Polani saattoi Francisin dogin luo, jolle tämä teki tiliä taistelun kulusta. Sanansaattajia lähetettiin heti muutamien neuvoston jäsenten luo, sillä kirje oli jätettävä heille. Niin pian kuin neuvosto oli kylliksi lukuisana koolla, saattoi dogi itse Francisin kokoussaliin.
"Ovatko ne tiedot, joita ulkona kaduilla olemme kuulleet, tosia, teidän ylhäisyytenne?" kysyi eräs neuvosherroista astuessaan sisään. "Onko meidän laivastomme voittanut genovalaiset?"
"Onneksi voin sanoa, että se on totta, mutta tämä nuori herra on tuonut kirjeen amiraalilta, ja siitä saamme varmaan yksityiskohtaisempia tietoja."
"Amiraali Pisani on valinnut omituisen sanansaattajan tuomaan siksi tärkeitä tietoja perille", sanoi muuan amiraalin vastustajista. "Tavallisesti lähetetään kokeneita upseereja tuomaan sellaisia kirjeitä, eikä minun mielestäni amiraali ole osoittanut kylliksi suurta kunnioitusta neuvostoa eikä tasavaltaa kohtaan valitessaan lähetikseen tuollaisen pojan."
"Amiraali on valinnut tämän nuoren herran sen vuoksi, että hän kapteenin kuoleman jälkeen oli päällikkönä sillä laivalla, jonka herra Polani oli antanut tasavallan käytettäväksi ja joka oli taistelussa läsnä. Amiraali aikoi heti hyökätä Dorian laivaston kimppuun eikä sen vuoksi suinkaan halunnut vähentää sotavoimaansa uskomalla tämän toimen jollekin sotalaivalle. Mutta ehkäpä asia selviää hänen kirjeestänsä."
Useat muutkin neuvosherrat olivat sillä välin saapuneet, ja kirje avattiin. Amiraalin selonteko taistelusta oli lyhyt, sillä hän oli enemmän miekan kuin kynän käyttäjä. Se loppui seuraaviin sanoihin:
"Onneksi minun ei tarvitse korkealle raadille kuvailla taistelun yksityiskohtia, koska Francesco Hammond, joka tuo perille tämän kirjeen, voi sen itse tehdä. Hän seurasi taistelun kulkua Bonito laivasta, joka samana aamuna oli saapunut Anzioon tuomaan tavaroita laivastolle. Olen sanansaattajakseni valinnut tämän nuoren herran, koska häntä saamme kokonaan kiittää siitä, etten tällä hetkellä ole vankina Genovassa, ja että tasavalta saavutti eilisen suuren voittonsa.
"Olin jo luopunut kaikista toiveista, kun Bonito reippaasti sekaantui taisteluun. Laivan kapteenin saatua surmansa herra Hammond kiiruhti merimiestensä etunenässä minun avukseni. Tämä odottamaton voimanlisäys antoi miehilleni uutta rohkeutta, sillä hekin olivat kadottaneet kaiken toivonsa. Herra Hammond taisteli rinnallani, ja vaikka hän onkin ikävuosiltaan vielä poika, osoitti hän harvinaisen suurta miekkailutaitoa, urhoollisuutta ja kylmäverisyyttä. Minä suosittelen häntä täten armolliselle neuvoskunnalle, sillä on kokonaan hänen ansiotansa, että minä kirjoitan voitonsanomaa eikä Fieschi."
Hämmästyneinä neuvosherrat kuuntelivat tätä osaa kirjeestä. Kun se oli luettu loppuun, tarttui dogi ensimmäisenä puheeseen:
"Te olette tosiaankin ansainnut tasavallan kiitoksen, herra Hammond, sillä me tiedämme, että amiraali Pisani ei turhanpäiten tuhlaa kiitostaan kellekään. Tämä tieto on minulle aivan uusi sekä myös kaikille muille, sillä herra Polani, joka saattoi teidät tänne, kertoi vain, että hänen laivansa oli ollut mukana taistelussa ja että kapteeni sekä kaksikymmentäseitsemän miestä oli saanut surmansa, mutta sivuutti kokonaan sen osan, mikä teillä oli taistelussa. Ja siksi, nuori herra, koska amiraali on käskenyt meidän kääntyä teidän puoleenne saadaksemme tarkan kuvauksen taistelun käynnistä, olemme teille kovin kiitollisia, jos tahdotte kertoa meille kaikki, mitä te olette nähnyt, jättämättä ainoatakaan sivuseikkaa mainitsematta."
Francis kertoi nyt tarkasti koko tapahtuman ja kehui varsinkin miehistönsä urhoollisuutta, kun nämä hyökkäsivät raskaasti aseistettuja genovalaisia vastaan.
Kun hän oli lopettanut, sanoi dogi:
"Me kiitämme teitä sekä selostuksestanne että siitä suuresta palveluksesta, jonka olette tehnyt valtiolle! Minun täytyy pyytää teitä poistumaan, sillä on pidettävä tärkeä neuvottelu. Pyytäisittekö herra Polania saapumaan hetkeksi tänne, sillä tahtoisimme neuvotella hänen kanssaan laivasta sekä muistakin asioista. Mitä teihin tulee, niin me kutsumme teidät pian taas sisään."
Kun Francis oli poistunut päätti neuvosto ensiksi, että viisi dukaattia oli annettava kullekin Boniton miehelle ja että kaatuneitten leskiä oli elätettävä valtion kustannuksella. Mutta Francisin palkitsemiskysymyksen he siirsivät siksi, kunnes saattoivat neuvotella siitä herra Polanin kanssa. Kun hän oli saapunut paikalle ja kun oli keskusteltu useista laivoja ja niiden varustamista koskevista kysymyksistä, niin neuvoskunta pyysi häntä sanomaan, millaista palkintoa hän ehdottaisi Francisille. Kauppiaan vastattua, ettei hän tiennyt oliko hänen nuori ystävänsä tehnyt valtiolle mitään erikoista palvelusta, luettiin hänelle se osa Pisanin kirjettä, joka koski nuorukaista.
"Poika oli yhtä vaatimaton kuin urhoollinen", sanoi kauppias, "sillä vaikka hän kertoikin, että laiva oli ollut mukana taistelussa, ei minulla ollut aavistustakaan siitä, että hän oli kunnostautunut niin erinomaisesti. Olen tosiaankin ylpeä hänestä, sillä hän on minulle yksityisestikin tehnyt yhtä suuren palveluksen, ja minä pidän häntä aivan kuin omana poikanani sekä tulevana liikekumppaninani. Niin ollen hän ei kaipaa mitään rahalahjaa valtiolta."
"Koska hän on vielä alaikäinen, ei hänellä tietenkään ole kansalaisoikeutta Venetsiassa", sanoi dogi.
"Ei, teidän armonne, mutta hän ei halua sitä myöskään. Minä puhuin kerran hänen kanssaan siitä, ja hän sanoi, että hän oli kylläkin kiintynyt Venetsiaan ja koettaisi kaikin voimin hyödyttää valtiota, mutta hän ei tahtonut luopua kansalaisoikeuksistaan eikä vannoa uskollisuutta toiselle valtiolle. Sitä paitsi hän luultavasti piankin palaa kotimaahansa.
"Minä koetin kyllä selittää hänelle, miten paljon etuja kauppiaalla olisi Venetsian kansalaisena, mutta hän pysyi päätöksessään. Jos te siis kysytte minun mielipidettäni, ettekä pitäisi sitä liiallisena, niin ehdottaisin, että osoittaisitte hänelle saman kunnian, mikä on tullut useiden kuuluisien ulkomaalaisten osaksi, nimittäin että myöntäisitte hänelle kansalaisoikeuden Venetsiassa ja merkitsisitte hänen nimensä Venetsian porvarien listaan vaatimatta häneltä uskollisuudenvalaa."
"Sellainen kunnianosoitus on hyvin suuri ja harvinainen, mutta niin on palveluskin, jonka hän valtiolle on tehnyt. Hän on kääntänyt tappion voitoksi ja pelastanut Venetsian suuresta vaarasta. Jos tahdotte poistua hetkeksi, niin julistamme myöhemmin teille päätöksemme."
KAHDESTOISTA LUKU
Mocenigon käsissä
Kesti ainakin tunnin, ennen kuin Polani sai kutsun palata neuvossaliin. Hän huomasi heti muutamien neuvosherrojen punoittavista kasvoista ja harmistuneista ilmeistä, että keskustelu oli ollut hyvin kiivasta. Se ei ihmetyttänyt häntä, sillä hän tiesi, että Mocenigon ystävät ja liittolaiset vastustaisivat hänen tekemäänsä ehdotusta. Dogi julisti neuvoston päätöksen.
"Neuvosto kiittää teitä ehdotuksestanne, herra Polani, ja on päättänyt osoittaa herra Francesco Hammondille sen suuren kunnian, että hän saa kirjoittaa nimensä Venetsian porvarien listaan vannomatta uskollisuudenvalaa. Päätös tulee huomenna julkisesti julistettavaksi."
Kauppias läksi hyvillään pois. Kunnia oli suuri ja harvinainen ja toi mukanaan suuria etuoikeuksia. Vain se seikka, että Francis oli muukalainen, oli estänyt Polania ottamasta häntä liikekumppanikseen. Francis tuli myös kovin iloiseksi saadessaan kauppiaalta kuulla, mikä kunnia oli tullut hänen osakseen. Kaikista palkinnoista hän olisi valinnut juuri tämän, jos hänen omaa mieltään olisi kysytty, mutta kunnia oli siksi suuri, että hän töin tuskin saattoi uskoa sitä todeksi, kun kauppias kertoi, mihin tulokseen hänen keskustelunsa neuvoston kanssa oli johtanut.
"Se on hyvin suuri kunnia", sanoi Polani, "mutta ei sittenkään suurempi kuin mitä sinä ansaitset. Sitä paitsi ei se maksa Venetsialle yhtään mitään, rahoista on nykyään puute. Minä iloitsen tästä yhtä paljon omasta puolestanikin, sillä tiesin, miten paljon vaikeuksia voisit joutua kokemaan kauppiaana Venetsiassa. Vaikka ne laivat, jotka käyttävät Venetsian lippua, voivat purjehtia kaikkien maiden satamiin, olisit itse kuitenkin milloin tahansa voinut joutua vankeuteen, jos tiedettäisiin, ettet ole Venetsian kansalainen. Siitä meidän kilpailijamme kyllä olisivat osanneet pitää huolta."
Kahden päivän aikana juhlittiin Venetsiassa voittoa suurella riemulla. Talot olivat koristetut lipuilla, ja kaikkien kirkkojen kellot soivat. Ihmiset kerääntyivät suurin joukoin Polanin palatsin edustalle, tahtoivat nähdä Francisin ja tervehtivät häntä myrskyisin kättentaputuksin. Toisen päivän iltana sanoi Francis Polanille:
"Jos teillä on joku laiva lähtövalmiina, niin pyytäisin päästä mukaan, yhdentekevää minne. En kestä tätä kauempaa. Siitä saakka kuin tuo ilmoitus julkaistiin, en ole saanut olla hetkeäkään rauhassa, ja sehän on aivan liikaa, kun en kuitenkaan ole tehnyt sen enempää kuin kuka tahansa laivan miehistä. Jos tällaista kestäisi kauan, katuisin hyvinkin pian, että menin ollenkaan amiraalin avuksi."
Kauppias nauroi.
"Olen puolittain luvannut ottaa sinut mukaani kutsuihin tänä iltana Persanin taloon, ja sitä paitsi olen saanut tusinan verran samanlaisia kutsuja joka illaksi tällä ja ensi viikolla."
"Jollei teillä ole laivaa, jonka mukana voin matkustaa, niin vuokraan itselleni kalastajaveneen ja lähden pois pariksi viikoksi. Sen jälkeen on varmaankin tapahtunut jotain uutta, joka vetää yleisen huomion puoleensa."
"Sinä voit päästä jo huomenaamulla matkaan, jos todellakin haluat. Olen juuri aikonut lähettää pienen laivan viemään sanaa asiamiehelleni Korfun saarelle sekä kirjettä tyttärilleni. He iloitsevat suuresti saadessaan tavata sinut, ja minäkin olisin levollisella mielellä, kun tietäisin sinun olevan heidän luonaan, kunnes itse saan asiani järjestykseen ja voin matkustaa sinne. Alus on nopeakulkuinen, ja teidän pitäisi päästä perille Korfuun neljässäkymmenessäkahdessa tunnissa."
Francis suostui ilomielin ehdotukseen ja lähti seuraavana aamuna matkaan. Laiva oli pieni ja sillä voi sekä purjehtia että soutaa. Miehistönä oli kaksikymmentä miestä, ja kun tuuli oli heikko tai epäsuotuisa, soudettiin sitä kuudellatoista airolla.
Kun he olivat purjehtineet matkan puoliväliin, näkyi kaukaa purje, ja kapteeni tunsi sen erääksi Polanin aluksista.
"Siinä tapauksessa voimme hyvin laskea niin lähelle, että voimme puhua keskenämme. Kun tulemme lähemmäksi, nostamme Polanin lipun ja annamme heille merkin laskea viereemme."
Se tapahtuikin, ja laivat olivat hetken kuluttua kolmenkymmenen kyynärän päässä toisistaan. Kapteeni astui laivan partaan viereen ja heilutti hattuaan tuntiessaan Francisin.
"Onko teillä uutisia Itämailta?" kysyi Francis. "Ei mitään tärkeätä, herra Hammond. Muutamia genovalaisia merirosvoja kuljeskelee saaren rannoilla ja he ovat ryöstäneet itselleen muutamia laivoja, mutta en ole nähnyt niitä. Ei mitään tietoja Konstantinopolista. Keisari ei ole yrittänyt anastaa Tenedosta takaisin."
"Kävittekö Korfussa kotimatkalla?"
"Kyllä, lähdimme sieltä eilen. Kerrottiin, että vieras laiva oli näkynyt rannikolla. Siinä ei ollut mitään lippua, mutta ulkomuodosta päättäen se oli maurilainen."
"Mutta meidän ja maurilaisten välillähän vallitsee rauha", sanoi Francis, "eivätkä maurilaiset moneen vuoteen ole käyneet ryöstöretkillä omia vesiänsä kauempana."
"Se on kyllä totta, enkä minä kerrokaan muuta kuin mitä Korfulla kuulin. Se näytti nopeakulkuiselta laivalta, ja siinä oli suurilukuinen miehistö. Sen liikkeet tuntuivat hiukan salaperäisiltä, sillä se näyttäytyi useampaan kertaan rannikolla. Kaksi laivaa, jotka purjehtivat Kyprokseen ja aikoivat poiketa Korfuun, eivät vielä olleet saapuneet minun lähtiessäni sieltä, ja sanottiin, että monet muutkin ovat myöhästyneet. En tahdo väittää, että tämä seikka on missään yhteydessä vieraan kaleerin kanssa, mutta sitä mieltä kaikki ovat Korfulla, ja kuvernööri lähetti minun mukanani kirjeen neuvoskunnalle, jossa hän pyytää, että saarelle lähetettäisiin niin pian kuin suinkin pari kolme sotalaivaa."
"Sepä kuulostaa merkilliseltä", sanoi Francis, "mutta minun on vaikea uskoa, että maurilaiset merirosvot voisivat olla niin rohkeita, että he tulisivat aina Venetsian vesille saakka."
"En minäkään olisi sitä uskonut, mutta ehkäpä heistä on nyt hyvä tilaisuus anastaa laivoja, kun he tietävät, että Venetsian ja Genovan välillä vallitsee sota ja että tasavaltojen sotalaivat eivät ole hajallaan merellä, vaan yhtenä laivastona."