Part 10

Hän oli sukua Polanin perheelle ja kävi useita kertoja heillä ennen kuin hän läksi merelle. Sukulaiseltaan hän sai nyt kuulla, miten Francis oli pelastanut Boniton merirosvojen käsistä ja miten hänen oli onnistunut anastaa Lido genovalaisilta, ja hän ihastui siinä määrin hänen rohkeaan ja reippaaseen käytökseensä, että tarjoutui ottamaan Francisin mukanaan laivaansa, mutta Polani kehoitti nuorukaista kieltäytymään tarjouksesta.

"Onhan totta", sanoi hän, "että useimmat meidän aatelisperheistämme samoin kuin minäkin harjoittavat kaupantekoa ja että he yhtenä päivänä voivat esiintyä rauhallisina kauppiaina ja seuraavana valtion virassa olevina sotilaina, mutta jos tahdot seurata neuvoani, niin sinun tulee kokonaan antautua ammatin rauhalliseen puoleen. Viiden, kuuden vuoden kuluttua voi olla aivan toisin. Olen monta kertaa tarjonnut laivojani valtion palvelukseen, ja jos meillä silloin on sota, voit päästä jonkun laivani päälliköksi, mutta jos nyt jo antaudut valtion palvelukseen, niin täytyisi sinun pysyä siinä pari vuotta ja siten menisi aikasi kauppiaana hukkaan. Muissa maissa mies voi antautua sotilasuralle ja olla koko ikänsä sotilaana, ja hän voi tällä uralla voittaa sekä kunniaa että omaisuutta. Mutta niin ei ole Venetsiassa. Täällä olemme kaikki kansalaisia ja rupeamme sotilaiksi vasta sitten, kun tarve vaatii. Sukulaiseni Pisanikin voi tänään olla amiraali, mutta jo viikon perästä yksityinen kansalainen. Sen vuoksi, poikani, arvelen, että tekisit kovin ajattelemattomasti, jos nyt luopuisit kauppa-alalta ja antautuisit sotapalvelukseen."

"Olen aivan samaa mieltä itsekin", sanoi Francis, joskin hän, totta puhuen, hetken aikaa tunsi suurta kiusausta ottaa vastaan Pisanin tarjouksen. "Alan hiukan ymmärtää jo kaupantekoa enkä toivoisi mitään niin kernaasti, kuin saada tulla kelvolliseksi kauppiaaksi. Mutta myönnän kyllä, että tahtoisin mielelläni olla mukana kunniakkaassa meritaistelussa."

"Niin, tulla ehkä tapetuksi ensi taistelussa, Francesco, sillä ei voima eikä urhoollisuus voi suojella genovalaista jousta vastaan. Ei, poikani, tyydy sinä kaupankäyntiin, varsinkin kun huomaat, että kauppiaankin elämä voi olla jännittävää."

Francis myönsi, että Polani oli oikeassa ja että hän saattoi olla tyytyväinen niihin seikkailuihin, joita oli saanut kokea viimeisten kuuden kuukauden aikana. Hän pysytteli maissa toista kuukautta, ja vasta kolme viikkoa sen jälkeen, kun Pisani oli lähtenyt matkaan, hän pääsi jälleen merelle. Tieto tuli aivan äkkiä. Polani oli aamulla varhain saanut kutsun saapua neuvoston kokoukseen, ja palatessaan sieltä hän sanoi Francisille:

"Sinun täytyy heti lähteä satamaan, Francis. Olemme saaneet tietoja Pisanista. Hän on purjehtinut melkein Genovaan saakka tapaamatta Fieschin laivastoa. Genovassa vallitsee ääretön kauhu. Fiesolen herttua, joka on meidän liittolaisemme, uhkaa kaupunkia maan puolelta, ja se tieto, että Pisani on lähitienoilla, näyttää saattaneen heidät aivan päästään pyörälle. Heidän ensimmäinen toimenpiteensä, niin kuin tavallisesti, oli panna dogi viralta ja valita uusi. Mutta se ei ole pääasia. Pisani on pyytänyt, että hänelle lähetettäisiin ruokavaroja ja aseita muutamilla laivoilla. Niiden on määrä purjehtia Messinan salmen läpi ja pitkin Italian rannikkoa, kunnes ne kohtaavat hänet. Hänen laivastonsa on aivan liian pieni, jotta hän uskaltaisi hyökätä itse Genovan kimppuun. Hän aikoo jäädä joksikin aikaa kaupungin läheisyyteen siinä toivossa, että Fieschin laivasto palaa takaisin. Jollei se sitä tee, hän aikoo lähteä etsimään sitä pitkin rannikkoa.

"Minä olen antanut heidän käytettäväkseen Boniton ja luvannut, että se on valmiina lähtöön huomenaamulla, jos he lähettävät tavarat laivaan tänään. Kolme muutakin kauppiasta on luvannut laivojaan tähän tarkoitukseen, mutta ne eivät ole lähtövalmiit ennen kuin parin päivän kuluttua. Toivotaan hartaasti, että Bonito voisi lähteä heti matkaan, sillä paitsi ruokavaroja ottaa se mukaansa suuren joukon nuolia, keihäitä ja muita aseita, joita ei ollut kylliksi varushuoneessa Pisanin lähtiessä matkalle. Laivaan otetaan suuri miehistö mukaan, sillä koska on kova kiire, täytyy airojen alati olla liikkeessä, kunnes tapaatte laivaston. Siksi aion siirtää Lidon miehistön Bonitoon, jotta miesten lukumäärä nousisi sataan. Lidon kapteeni saa päällikkyyden. Sinut minä nimitän edustajakseni ja toiseksi päälliköksi. Lähde nyt laivaan niin pian kuin ennätät, sillä siellä on kylliksi työtä sinulle huomenaamuun asti, jos tahdomme saada laivan siksi lähtökuntoon. Parasta, että menet nyt sanomaan hyvästi tyttärilleni, sillä luultavasti et ennätä palata enää ennen lähtöä. Voit lähettää Giuseppen hakemaan tavaroitasi, joita tarvitset mukaan. Matteo saa seurata sinua."

Hetkistä myöhemmin Francis oli matkalla satamaan annettuaan Giuseppelle toimeksi vuokrata gondolin ja seurata jäljessä matkatavaroiden kera. Niinkuin Polani oli sanonut, oli hänellä työtä aina seuraavaan aamuun asti. Hän teki lastiluettelot sillä välin, kuin kapteeni valvoi köysistön panoa sekä kaikkia muita töitä, jotta laiva saataisiin täyteen purjehduskuntoon. Osa miehistä tervasi laivan kylkiä, sillä kaksi päivää sitten se oli palannut Espanjasta, toiset laivamiehet purkivat lastia laivan toisesta luukusta, samalla kun toisesta luukusta lastattiin uutta lastia. Näytti melkein mahdottomalta saada kaikkea järjestykseen määräaikaan mennessä, mutta jokainen teki ahkerasti työtä, ja aamun sarastaessa oli melkein kaikki valmista.

Polani itse tuli satamaan heti, kun aamu alkoi valjeta ja lausui tyytyväisyytensä suoritetun työn johdosta. Puolta tuntia myöhemmin ankkuri hilattiin ylös. Juuri kun purjeet nostettiin, saapui Matteo.

"Sinä tulet tosiaan viime hetkellä, Matteo", sanoi Polani, "miksi et tullut jo eilen auttamaan toisia?"

"Minä olin ulkona", sanoi Matteo, "kun teidän sananne saapui, ja tulin kotiin parhaiksi mennäkseni kutsuihin dogin palatsiin, minä tiesin, etten kuitenkaan voisi olla miksikään hyödyksi sinä aikana, kun laivaa lastattiin."

"Sinä et voi koskaan olla miksikään hyödyksi laivassa, jos lähdet kutsuihin silloin, kun laivassa on työtä. Olisit voinut merkitä paalit sitä mukaa kuin ne tuotiin laivaan yhtä hyvin kuin kuka muukin. Lika ja tomu ei taida sopia niin hienolle herralle kuin sinä olet, vai mitä? Jos toisella kertaa et tule laivaan, kun sinua lähetetään hakemaan, etkä tee sitä mihin pystyt, niin et pääse lainkaan mukaan. Toinen puoli ammattia on yhtä tärkeä kuin toinenkin, ja merimiehen täytyy osata muutakin kuin kävellä kannella ja katsella miten laiva purjehtii määräpaikkaansa."

Matteo häpesi saadessaan tällaiset nuhteet, mutta kun Polani oli lähtenyt laivasta, palasi hänen hyvä tuulensa jälleen.

"Sukulaiseni oli pahalla tuulella tänään", sanoi hän nauraen Francisille, "mutta en luullut todellakaan, että olisin voinut olla täällä miksikään hyödyksi, ja juhla oli todellakin suurenmoinen. Kaikki olivat siellä, ja minusta olisi tuntunut kovin ikävältä, jollen olisi saanut olla mukana."

"Kullakin on oma makunsa, Matteo. Minusta on paljon hauskempi tehdä koko yö työtä kuin vetelehtiä toimettomana palatsissa."

"Toimettomana!" toisti Matteo harmissaan. "Minä keskustelin ihmisten kanssa kaiken iltaa."

"Keskustelit, mistä sitten, Matteo?"

"Kuumuudesta, soitosta, puvuista ja viimeisestä skandaalista, joka piazzalla on tapahtunut."

"Sellaista minä en sano keskusteluksi, vaan loruilemiseksi. Ja nyt, Matteo, saat pitää itsestäsi huolta, sillä minä aion mennä hyttiin ja nukkua pari tuntia."

"Sitä sinä näytät tarvitsevankin", sanoi Matteo, "mutta luulenpa, että vielä enemmän kaipaat pesua. Sinä olet aivan musta tomusta."

Francis meni hyttiinsä ja seurasi Matteon neuvoa, ennen kuin meni nukkumaan. Parin minuutin kuluttua hän oli vaipunut sikeään uneen, eikä herännyt ennen kuin Giuseppe tuli sisään ja ilmoitti, että päivällinen oli valmis.

Boniton matka sujui nopeasti. Kun he pääsivät Italian eteläisen niemen ohi, tähystivät he joka puolelta Fieschin laivastoa, mutta pääsivät salmen läpi näkemättä ainoatakaan laivaa, jolla olisi ollut Genovan lippu. Tarkasti he tähystelivät myös Pisanin kaleereja ja laskivat joka ilta ankkurin, etteivät yöllä purjehtisi niiden ohitse. Kerran he saivat käsiinsä kalastajaveneen, jolta koettivat tiedustella uutisia kummastakin laivastosta, mutta muuta he eivät saaneet tietää, kuin että Fieschin laivasto pari päivää sitten oli suunnannut kulkunsa pohjoiseen päin ja ettei Pisanin laivastosta ollut nähty jälkeäkään.

YHDESTOISTA LUKU

Anzion taistelu

"Me olemme joutuneet varsin kauaksi pohjoiseen", sanoi kapteeni eräänä päivänä toukokuussa. "Olemme lähellä Anziota, niin sanotuilla genovalaisilla vesillä. Jos jokin erikoinen tapahtuma on estänyt Pisania toteuttamasta aikomustaan, niin ettei hän ole voinut palata takaisin pitkin rannikkoa, tai jos hän on päässyt huomaamattamme purjehtimaan ohitsemme, on meidän asemamme varsin vaarallinen. Sillä niin pian kuin hän peräytyy, voimme olla varmat siitä, että genovalaiset kaleerit ovat heti taas liikkeellä, ja vaikkemme joutuisikaan Fieschin laivaston kanssa yhteen, niin voi joku sen risteilijöistä keksiä meidät sittenkin."

"Vaara voi kylläkin olla suuri", sanoi Francis, "mutta me olemme saaneet määrätyt käskyt. Meidän tuli purjehtia pohjoiseen, kunnes tapaisimme Pisanin, ja meidän täytyy se tehdä, kunnes Genovan muurit nousevat eteemme. Jos me silloin näemme, ettei hänen laivastoaan ole satamassa, palaamme takaisin."

"Niin, jos genovalaiset antavat meille siihen tilaisuutta, herra Francesco, mutta jo paljon ennen kuin voimme huomata, onko Pisani satamassa vai ei, näkevät he meidät kukkuloiltaan ja lähettävät sotalaivan meidän kimppuumme. Mutta meidän täytyy uskaltaa, ja jos joudumme pulaan, niin luotan teihin, te pelastatte meidät kyllä siitä."

"Parasta, ettette liiaksi luota minuun", sanoi Francis nauraen. "Ei aina käy yhtä onnellisesti kuin Girgentissä."

Vihdoin he saivat eräältä kalastajalta kuulla, että Fieschin laivasto oli edellisenä päivänä purjehtinut pohjoiseen ja oli nyt Anzion lahdessa. Koska Anzio oli vain parin mailin päässä, pitivät he neuvottelua. Jos he jatkaisivat matkaansa, he voisivat helposti joutua kiinni, mutta vaara ei näyttänyt kovin suurelta. Genovalainen amiraali ei voinut olettaa, että venetsialainen kauppalaiva purjehtisi näin lähellä Genovaa, ja ehkäpä he siksi voisivat päästä ohi häiriöttä. Toiselta puolen genovalaiset olisivat voineet kuulla, että Venetsiasta oli lähetetty muutamia kauppalaivoja viemään ruokavaroja Pisanin laivastolle, ja siinä tapauksessa he varmaankin pitäisivät kaikkia aluksia tarkasti silmällä. Mutta jos yritettäisiin välttää tätä vaaraa ja purjehdittaisiin kauemmaksi merelle, niin voisi käydä niin ikävästi, ettei tavattaisi Pisanin laivastoa, jos se olisi paluumatkalla.

"Minä luulen", sanoi kapteeni kauan neuvoteltuaan, "että on viisainta laskea ankkuri tänne maan suojaan täksi yöksi. Jollen erehdy, nousee myrsky aamupuolella. Taivas ei miellytä minua lainkaan. Huomenna saamme nähdä millainen ilma on ja sitten voimme tarkemmin päättää."

Niinkuin kapteeni oli ennustanut, alkoi aamupuolella kovasti tuulla ja meri aaltoilla vaahtopäänä. Päätettiin jatkaa matkaa maan suojassa, kunnes tultaisiin Anzion lahden suuhun ja nähtäisiin, oliko Fieschin laivasto siellä vielä. Jos niin olisi, käännyttäisiin suoraan merelle. Sitten jatkettaisiin matkaa taas pohjoiseen noin neljän tai viiden mailin päässä rannikosta, siinä toivossa, ettei genovalainen amiraali näin kovassa ilmassa lähettäisi kaleerejaan tarkastamaan ohikulkevaa laivaa.

He purjehtivat eteenpäin, kunnes saapuivat Anzion lahden kohdalle ja laskivat siitä ulommaksi merelle. Äkkiä he näkivät jonkun matkan päässä laivaston purjehtivan rannikolle päin.

"Valmiit kääntämään!" huusi kapteeni. "Genovalaiset ovat risteilleet kauemmaksi pohjoiseen ja palaavat nyt takaisin rannikolle. Tällaisessa ilmassa pitäisi Boniton voida ehtiä heitä pakoon."

"Ehkäpä se on Pisanin laivasto", sanoi Francis, kun laiva oli kääntynyt.

"Mahdollista kyllä", sanoi kapteeni, "mutta me emme uskalla viipyä niin kauan, että pääsisimme asiasta selville."

"Ei, mutta jos purjehdimme peninkulman päähän merelle, niin voimme nähdä niemen toiselle puolelle ja siten saada tietää, onko Fieschin laivasto lahdessa."

Kapteeni oli samaa mieltä. Kymmenen minuutin kuluttua kohosi riemuhuuto Boniton kannelta, sillä genovalainen laivasto näkyi lahden pohjukassa. Toinen laivasto oli siis Pisanin.

"Kas!" huudahti Francis. "Genovalaiset ovat juuri huomanneet heidät ja nostavat parasta aikaa purjeita. He lähtevät joko heitä vastaan tai pakenevat. Meidän aluksiamme on enemmän -- ei, erotus ei kuitenkaan ole kovin suuri. Pisanilla on kaikkiaan neljätoista laivaa, mutta varmaankin jotkut niistä ovat jääneet jälkeen tai hävinneet. Montako te voitte erottaa kapteeni?"

"Luullakseni niitä on vain yhdeksän", vastasi kapteeni, "ja genovalaisia on aivan yhtä monta."

"Silloin Fieschin täytyy taistella, jollei hän ole arkalasta kotoisin", sanoi Matteo, "mutta miksi me siinä tapauksessa purjehdimme näin kauas ulapalle?"

"Fieschi ei suinkaan halua ruveta taisteluun ankkurissa", vastasi kapteeni, "siitä olisi meidän joukoillemme liiaksi etua, ja jos genovalaiset voitettaisiin, ei ainoakaan heistä voisi päästä pakoon. Ei, hän tekee viisaasti nostaessaan purjeet, mutta tässä myrskyssä hänen on melkein mahdoton ryhtyä taisteluun. Kaksi laivaa voi töin tuskin tällaisessa aallokossa pysyä vieretysten kaatumatta. Sitä paitsi Fieschi ei suinkaan oleta, että me tässä myrskyssä hyökkäämme hänen kimppuunsa, mutta Pisani taistelee, vaikka rajumyrsky ulvoisi."

Näyttipä todellakin siltä, kuin näin kovassa aallokossa olisi mahdotonta taistella. Bonito keinui niin pahasti, että vettä tuli sisään. Purjeita oli reivattu niin paljon kuin mahdollista, ja sittenkin laiva kallistui pahasti joka kerta, kun tuulenpuuska tarttui purjeisiin. Mutta molemmat amiraalit halusivat siksi kiihkeästi taistella, etteivät he kiinnittäneet huomiota sellaiseen vaikeuteen, vaan näyttivät heti hyökkäävän toistensa kimppuun.

"Antaisin mitä hyvänsä, jos pääsisin yhteen noista kaleerilaivoista", sanoi Matteo. "On kauheaa maata täällä toimettomana, kun tuollainen taistelu on tulossa."

"Emmekö voisi vähitellen purjehtia lähemmäksi, kapteeni?" kysyi Francis. "En tarkoita, että ottaisimme osaa taisteluun, sillä meillähän on vain sata miestä, ja kussakin kaleerissa on varmaankin kolme kertaa enemmän, mutta voisimme ainakin olla niin lähellä, että näkisimme jotakin ja mahdollisesti mennä auttamaan jotain laivaa, jonka on pakko vetäytyä pois taistelusta."

"Jos haluatte, niin voimme tehdä sen, herra Francesco", kapteeni sanoi, "mutta teidän vastuullanne; muistakaa kuitenkin, että jos maanmiehemme joutuvat tappiolle, Bonito voidaan vallata."

"En pelkää, että vihollinen voittaisi Pisanin, koska se ei ole häntä voimakkaampi", sanoi Francis; "ja vaikka genovalaiset voittaisivatkin, niin heillä on varmaan siksi paljon työtä korjaillessaan omia vammojaan ja vartioidessaan vankejaan, etteivät he ennätä ajaa takaa sellaista alusta kuin meidän."

"Onhan se totta" myönsi kapteeni, joka oli yhtä halukas näkemään taistelua läheltä kuin Francis ja Matteokin.

Molemmat laivastot olivat täysissä purjeissa, sillä soutua ei voitu ajatellakaan tällaisessa aallokossa. Niin pian kuin he ennättivät toisten kohdalle, hajaantuivat laivat, ja heti kun jokainen oli valinnut vastustajan, alkoi itse taistelu. Tällä kertaa muodostui taistelu aivan toiseksi kuin tavallisesti, jolloin taistelevat aina yrittävät hyökätä vastustajansa kimppuun ja vallata sen. Se oli nyt aivan mahdotonta, sillä laivat olisivat murskautuneet kuin munankuoret toisiaan vasten. Sen sijaan kummaltakin puolen sateli heittoaseita. Jousimiehet käsittelivät suurella taidolla jousiaan, suuret heittokoneet lennättivät heittokeihäitä ja suuria kiviä, ja siitä syntyvä ryske oli yksin myrskyn ääntä ja taistelevien huutoja voimakkaampi. Kanuunat, joita kaikissa kaleereissa oli, olivat siksi vaikeasti käsiteltäviä, ettei niitä voitu tällaisessa ilmassa käyttää.

Kun joku laivoista kohosi aallon harjalle, ja sen vastustaja painui syvälle laaksoon, saattoi edellinen tuottaa hirveää tuhoa jälkimmäisen kannella, mutta seuraavassa hetkessä olivat osat taas vaihtuneet.

Hyvään aikaan ei voitu huomata, että toinen puolue olisi päässyt voitolle enemmän kuin toinenkaan. Lukemattomia sotilaita kaatui kummallakin puolen, mutta voitto ei näyttänyt kallistuvan kummallekaan puolelle ennenkuin raskas kivi musersi erään venetsialaisen laivan maston ja alus painui kyljelleen. Se vetäytyi heti pois taistelusta, mutta sen vastustaja seurasi sen kintereillä lennättäen heittoaseita. Vesi vyöryi laivan partaan yli ja huuhteli useita miehiä mereen. Vastustaja, joka näki, että laiva oli aivan avuton, heitti sen oman onnensa nojaan, ja kääntyi Pisanin laivaa vastaan, jonka saattoi tuntea maston päässä liehuvasta lipusta. Se taisteli epätoivoisesti Fieschin laivan kanssa.

Amiraalilaivaa vastaan heitettiin nyt aseita molemmin puolin, ja kun vastustajat huomasivat, että sen miehistö joutui kovaan pulaan, valmistautuivat he valtaamaan laivan kovasta aallokosta välittämättä. Jos Pisani itse joutuisi vangiksi, niin ei olisi kuin seitsemän venetsialaista laivaa yhdeksää genovalaista vastaan, ja silloin voitto olisi varma.

Boniton kapteeni oli antanut sitoa yhteen muutamia raskaita salkoja ja heittää ne mereen, jotta ne tekisivät ankkurin virkaa; sen avulla laiva pysytteli vastatuulessa noin puolen mailin päässä taistelupaikalta. Katkeruuden ja tuskan huuto kohosi miehistön keskuudesta, kun he huomasivat, että yksi venetsialaisista laivoista joutui tuuliajolle, ja miesten kiihko yltyi äärimmilleen heidän nähdessään, miten ankarasti hyökättiin Pisanin kimppuun.

"Nyt he aikovat anastaa Pisanin laivan", sanoi Francis. "Meidän täytyy auttaa amiraalia; jos vihollinen valloittaa hänen laivansa, niin olemme hukassa."

"Minä olen valmis, herra Francesco, jos te annatte minulle valtuuden."

"Sen teen", sanoi Francis. "Yhdentekevää häviääkö Bonito tai joutuu vihollisen valtaan, kunhan Pisani pelastuu."

Kapteeni antoi käskyn leikata ankkurinuoran poikki ja purjeet nostettiin. Miehistö riemuitsi, kun se kuuli tämän käskyn. Aseita oli jaettu heille taistelun alkaessa, ja he tarttuivat nyt niihin ollakseen valmiit hyökkäämään.

Molemmat genovalaiset kaleerit olivat heittäneet veteen valtausköytensä ja laskeneet Pisanin laivan kummallekin puolelle. Partaat murskautuivat, kun laivat törmäsivät vastatusten, ja kaikkien kolmen köysistö sekaantui toisiinsa. Genovalaiset hyökkäsivät riemuhuudoin Pisanin laivan kannelle, mutta Pisani itse ja hänen elossa olevat miehensä ottivat heidät sotakirvein vastaan.

Taistelu oli yhä käynnissä, kun Bonito saapui paikalle. Purjeet laskettiin alas, laiva käännettiin kyljittäin taistelevien viereen ja sidottiin kiinni toiseen kaleeriin. Mutta tästä tempusta he eivät suoriutuneet vahingotta. Heti kun laiva lähestyi Venetsian lippu mastossaan, kääntyivät genovalaiset jousimiehet, jotka tähän saakka olivat taistelleet Pisanin miehistöä vastaan, Bonitoa kohti ja alkoivat ampua uutta vihollista. Heidän nuolensa vahingoittivat Boniton miehistöä paljon enemmän kuin panssaripukuisia sotilaita. Kapteeni kaatui kuolleena kannelle saatuaan nuolen kaulaansa, ja kymmenen tai kaksitoista merimiestä lepäsi hetken kuluttua hänen rinnallaan.

"Yhteislaukaus!" huusi Francis. "Heittäkää sitten jousenne pois ja seuratkaa minua kirveinenne!"

Samassa kun laiva laski kaleerin kylkeen, hyppäsi Francis vihollisen alukseen. Matteo oli hänen rinnallaan, Giuseppe heti takana, ja koko miehistö seurasi kintereillä. He kiipesivät ensin peräkannelle ja hyökkäsivät jousimiesten päälle, jotka lyhyen taistelun jälkeen voitettiin, sitten he kiiruhtivat välikannelle, sieltä Pisanin laivaan ja kävivät takaa genovalaisten kimppuun. Nämä yllättyivät täysin. Kokonaan kiintyneinä taisteluun he eivät lainkaan olleet huomanneet Boniton tuloa eivätkä taistelua heidän omalla laivallaan, ja luulivat sen vuoksi, että joku venetsialaisista sotalaivoista oli tullut amiraalin avuksi.

Kun he sitten yhtäkkiä huomasivat vihollisen ahdistavan heitä kahdelta taholta, joutuivat he aivan pyörälle päästään, ja Boniton miehistö tunkeutui joukkojen läpi Pisanin pienen joukon puolelle.

Amiraali kajautti sotahuudon "Pyhä Markus!" Hänen miehensä, jotka olivat jo olleet aivan toivottomia, virkistyivät jälleen saadessaan äkkiarvaamatta apua, ja yhteisin voimin he hyökkäsivät nyt genovalaisten kimppuun.

Nämä taistelivat yhä urhoollisesti ja pelottomasti Fieschin esimerkin ja kehotusten innostamina, mutta heidän voitonvarmuutensa oli kadonnut, ja vähitellen heidät karkoitettiin oman amiraalilaivansa kannelle. Täällä he yrittivät leikata touvit poikki ja irrottaa laivat toisistaan, mutta köydet ja raakapuut olivat sekaantuneet lujasti yhteen, ja venetsialaiset hyökkäsivät nyt vuorostaan Fieschin laivaan aloittaen taistelun uudelleen. Hetken aikaa ratkaisu näytti epävarmalta. Genovalaisilla oli yhä ylivoima, mutta heidän rohkeutensa oli lamaantunut sen vuoksi, että voitto, josta he olivat olleet aivan varmat, äkkiä ja odottamatta näytti menetetyltä.

Pisanin läsnäolo lisäsi myös venetsialaisten voimat kaksinkertaisiksi. Hän oli suosituin kaikista päälliköistä, ja jokainen koetti seurata hänen esimerkkiään. Taistelun jatkuttua vielä kymmenen minuuttia ei ratkaisu enää ollutkaan epävarma. Monet genovalaisista piiloutuivat kannen alle, toiset heittivät aseensa käsistään, ja kun heidän amiraalinsa näki, että kaikki vastarinta oli turhaa, laski hän maahan miekkansa ja antautui vangiksi.

Tuskin taistelu oli lakannut, niin Pisani kääntyi Francisin puoleen, joka oli taistellut hänen rinnallaan ja sanoi:

"Minä kiitän teitä omissa ja tasavallan nimissä! Miten ja mistä tulitte, sitä en tiedä. Tulitte aivan kuin suoraan taivaasta juuri sinä hetkenä, jolloin kaikki oli menetetty. Kuka te olette? Kasvonne tuntuvat minusta tutuilta, vaikka en voi muistaa, missä olen teidät nähnyt."

"Minä olen Francis Hammond! Minulla oli kunnia tavata teidät herra Polanin talossa, ja te olitte siksi ystävällinen, että tarjouduitte ottamaan minut mukananne merelle."

"Nyt minä muistan!" sanoi Pisani. "Mutta miten te tulitte tänne?"

"Minä tulin Bonito-laivalla, Polanin aluksella. Se on tuossa genovalaisen kaleerin toisella puolella. Meillä on mukanamme hiukan tavaraa teitä varten. Me katselimme taistelua jonkin matkan päästä, kunnes näimme, että jouduitte ahtaalle ja tarvitsitte apua, ja silloin emme voineet enää pysyä toimettomina. Kapteenimme sai kuolettavan haavan juuri kuin laskimme kaleerin kylkeen, ja minä olen nyt laivan päällikkö. Tämä on ystäväni Matteo Giustiniani, joka on vapaaehtoisena mukana laivassa."

"Minä muistan teidät, herra Matteo" sanoi Pisani puristaen hänen kättään. "Olen nähnyt teidät useasti isänne kotona. Minä voin nyt antaa hänelle hyvän todistuksen teistä, sillä näin teidän taistelevan urhoollisesti. Mutta siitä voimme puhua myöhemmin. Meidän täytyy nyt ryhtyä erottamaan kaleereita, muuten ne hankautuvat rikki toisiaan vasten. Sitten kiiruhdamme auttamaan toisia."

Genovalaiset vangit vietiin kahlehdittuina kannen alle, ja sitten venetsialaiset alkoivat hakata poikki köysiä ja irrottaa laivan takilaa.

Francis piti vain kaksikymmentä miestä Bonitossa, muut jaettiin molempien vallattujen genovalaisten laivojen kesken, ja amiraali käänsi nyt huomionsa taisteluun. Mutta se oli jo melkein lopussa. Genovalaiset joutuivat pakokauhun valtaan nähdessään Venetsian lipun amiraalilaivansa mastossa. Viisi heidän laivoistaan nosti heti kaikki purjeensa ja lähti pakoon, kaksi jäljellä olevaa, joita venetsialaiset kaleerit ympäröivät, laskivat lippunsa.

Taistelu oli ollut hyvin verinen, ja vain kahdeksansataa miestä oli elossa neljässä vallatussa kaleerissa.

Tämä taistelu on historiassa tunnettu Anzion meritaistelun nimellä.

Oli taisteltu kaiken päivää, ja oli jo melkein pimeä, kun venetsialainen laivasto saaliineen laski ankkurinsa maan suojaan.