Part 31

Kun löyly laimenee, aikoo Malakias varmaankin jatkaa äskeistä juttuaan. Silloin sanoo Käkriäinen:

"Niin, mitäs se Malakias ... mahastaan? Että ... eivätkö ne käärmeet lähteneet? Eivät vai? Hm! Johan minä sen sanoin."

Jopi inahtaa:

"Niin ... etteivätkö lähteneet, sanoitte?"

"Häh", vastaa Käkriäinen Jopille. "Sitähän minä... Arvasin, vaikken justiinsa sanonut... Etteivät ne niillä rohdoilla."

Hän lyö kuumalla vastalla hetkisen reitensä alle, ja jatkaa:

"On niitä nähty! Ja on niitä ollut käärmeitä minussakin. Mutta kyllä minä tiedän. Jos olisi ... kyllä lähtisivät..."

Hän on hetken vaiti. Muttinen sanoo:

"Vai lähtisivät. Ja millä ne?"

"Hm ... lähtisivät ne", vahvistaa Juutas. Sitten ei hän taas puhu tuokioon. Kylvetään. Viimein hän huudahtaa kuitenkin:

"Olisipa kettumarkumia, niin lähtisivät."

"Kettumarkumia!" ihmettelee Muttinen.

"Nii-ni, kettu", vastaa Käkriäinen.

Muttinen kysyy:

"Mitä se kettumarkumi on?"

"Niin, mitä?" toistaa Käkriäinen.

"Niin, en ole sattunut kuulemaan", sanoo Muttinen.

Käkriäinen vastaa arvokkaasti ja verkalleen:

"Se on sitä... Ketunmyrkkyä."

"Ketunmyrkkyä!" huudahtaa Muttinen. "Ja sitäkö mahaan? Matorohtona? Ihmisen mahaan?"

"Nii-ni!" vahvistaa Juutas.

Hän on tuokion vaiti. Ja sanoo:

"On niitä ... käärmeitä minussakin. Mutta enpä heitä pelkää... Annan heille... Ja niin annan vielä Malakiaksellekin."

Yhä ällistelee Aapeli:

"Malakiaksen madoille ketunmyrkkyä."

Mauno Kypenäinenkin nauraa:

"Jo taisi tulla vale."

"Niin, valeko?" innostuu Käkriäinen.

"Valetta ... haha ... kuin suden sontaa!" jatkaa Mauno.

"Niin sekö!" intoutuu Juutas yhä. "Kuulkaahan nyt. Minulla kun oli tässä takavuosina mahassa käärme. Ja se olikin käärme. Voi sitä! Sillä oli pääkin kuin tuo nyrkki ... kun se lähti. Tuon kokoinen."

"Pää kuin nyrkki?" huudahtaa Muttinen, ja nousee kyynäräisilleen. Hän nauraa:

"Ohhoh, hihuu."

"Kah, kun se oli!" inttää Käkriäinen, keskeyttäen kainalonsa innokkaan hankaamisen. "Tuon kokoinen pää sillä oli ... kuin tämä..."

Pikku Jopi sanoo:

"Oli siinä päätä!"

"Nii-ni!" myöntää hänen isänsä. "Mutta ... lähtipä se vain. Eikä se tohtorin juomilla, sellainen. Suutuin ... kun kaikki join, mutta ei totellut. Lopulta, kun minä otin ketunmyrkkyä... Jo osasi löytää ovensa pellolle."

Kaikki kuuntelevat vaieten. Käkriäinen jatkaa:

"Ja se oli niinkuin sammakko."

"Sammakko!" toistaa Muttinen.

Juutas vakuuttaa:

"Niin, kuin sammakko. Sellainen, joka istui tässä muutamana kesänä tuolla tuvan portaiden juuressa. Tuli istumaan joka ilta. Se Rosina se... Mutta mitäs siitä. Tapoin sen pois. Mutta tämä: ilkanäköinen se oli! Se oli ... niinkuin ... sisilisko."

"Sisilisko!" huudahtaa nyt Muttinen nousten istumaan.

Käkriäinen kertoo:

"Niin oli. Sillä oli vähän niinkuin jalkoja. Ja kynnet! Kah, oli..."

"Ja ketunmyrkyllä lähti?" kysyy Muttinen.

"Lähti!" sanoo Käkriäinen painavasti. Sitten hän kylvettää itseään.

Muttinen ihmettelee mielessään, ja muutkin. Kummako se: eihän Muttinen kaikkea tiedä. Joskus on oikessa Muttinen, joskus Käkriäinen, eräissä seikoissa varsin kokenut mies ja tohtorikin. Ollaan hiljaa. Viimein alkaa jälleen Juutas:

"Mutta ... siinä onkin yksi aihe... Siinä sellaisessa."

"Niin siinä madon tappamisessa? Aihe? Mikä?" kysyy Muttinen.

"On vain ... sellainen", myhähtää Juutas. "Katsokaas: se on se, että ei myrkkyä rehlehtieratakaan matoja potevalle niinkuin muille."

"Ei niinkuin ketuille", sanoo Aapeli.

"Ei koko kapsliettia?" sanoo pikku Jopi.

"Eihän?" örähtää Juutas hiukan harmistuen. "Kuolemahan siitä tulisi. Ja rutto kuolema. Ei, mutta ainoastaan pieni sikare veteen seataan ... pieni kuin suolajyvä. Ja se nautitaan sisällisesti. Niin lähteä sen pitää madon ... sorkkineen."

"Pirunpaskatta!" örähtää Malakias.

"Niin", vahvistaa Käkriäinen. "Mutta se onkin ... pieni sikare. Ja se onkin toinen kohtalo..."

"Hm, voihan olla", myöntelee Aapeli lopultakin. "Voihan olla ihmiselle hyvää ketunmyrkkykin."

"Ja jos on pahaa, niin päälle kun kulauttaisi viinaa...!" huudahtaa Malakias. "Se kun talvellakin ... lämmitti... Niinkuin olisivat olleet huopikkaat jalassa..."

"Häh?" sanoo Käkriäinen. "Mitä ... sen Malakiaksen... Mutta kah, eikös se Aapelin hulja vingukaan ... herran... Vinkua sen pitää, jos on oikea löyly... Eikähän tästä mitään ... kahvipannun huurusta."

Käkriäinen heittää löylyä melkein kipan loppuun. Kiuas jylähtää niinkuin siihen olisi paiskattu iso kivi. Kauan se jyrisee. Tuhka kohisee kiukaan alla, ovi lentää vinkuvasta kiukaan viimasta raolleen. Lamppu pimenee. Muttinen kumartuu ja pitelee korviaan. Ananiakselta vaipuu vasta penkille. Jopi yrittää alas lauteilta, ja putoaa kolisten lattialle. Pyörtyiköhän Jopi? Ananiasta pyörryttää. Mauno kiroaa:

"Voi Jeesuksen Ristuksen saa..."

Käkriäinen nauraa ja virkkaa:

"Kah, kah, jokos tuli..." Sitten hän alkaa hakata hartioitaan ja hokee:

"Tämä se vasta... Noille saivareille. Niiden pitää pullistua ulos nahkasta. Ai, ai, makealtapa se ottaa. Vetäise, Jopi, se ovi kiinni."

Sitten kylvetään. Muttinenkin alkaa kylpeä. Vastat hutkivat. Viimein sanoo Ananias:

"Olipas se löyly. Pään oli sotkea. Ja lattiallepa tuo kolisi Jopikin, maan vetovoimako lienee nykäissyt, haha..."

"Putosin", huudahtaa Jopi.

"Mikä?" kysyy Juutas Käkriäinen Ananiakselta.

"Maan vetovoima", sanoo Ananias. Ja virkkaa jotain Muttisenkin vuoksi, että opettaja siellä koulussa siitä...

Muttinen sanoo:

"Maan vetovoima? Pieksepäs, Topi, selkääni! Pieksä oikein! En jaksa itse ... tuossa on vasta."

"No niinkuin vie-rrasta sikaa! Lyönkö tyngällä?" sanoo Topi.

"Älä, älä hemmetissä", kieltää Aapeli. "Lyö muuten vain, pehmeällä. Mutta mitäs se Ananias, koulustako? Maan vetovoimastako, muistatko sinä sitä?"

Juutas örähtää hiljaa:

"Paskia."

Ananias selittää Muttiselle, että se opettaja oli puhunut, kuinka vetovoima vetää esineitä maahan, kun ne putoavat. Sentähden se nyt Jopikin joutui lattialle: olisi pudonnut päälaelleen, haha, jos olisi lauteilta suinpäin heittäytynyt.

Muttinen innostuu opettamaan Ananiasta. Sanoo, että kyllä se on sellainen voima, joka vetää maan keskipisteeseen. Jos jokin esine putoaa, niin se voima sitä vie alas. Kohtisuoraan. Kuinka hän nyt sen neuvoisikaan?

Käkriäisen tekisi mieli vastata niinkuin äskenkin tähän. Mutta hän arvelee, ettei ole oikein hyväkään herraa vastustella, varsinkaan nyt ... jos se voisi niistä viinoista. Ja mitähän Muttinen selityksellään tarkoittaa? Mitä lienee opettaja tarkoittanut?

Mutta myöntyväinen tahtoo Juutas olla herralle.

Ja hän miettii asiaa. Kas, yhtäkkiä hän sitten huomaa, mitä tolkkua Muttisen puheessa saattaisikin olla. Hän huomaa sen ja sanoo:

"Niin, tosiaan... On, on se vetovoima! Sen tiedän minäkin... Että vetää se maa... Oli siellä salolla mies, lähellä kestikievarin mökkiä ... sillä oli jalka pöhössä ... niinkuin tukki. On tuo ollut nyt meidän Rosinallakin, vaikkei tuota ole vielä tullut ... parannetuksi oikein. Mutta ... tiesinpä minä tuohon oikean konstin. Ei se kuin pantiin jalka maan sisään, sellaiseen kohtaan, johon oli laskettu talvella vettä, tai suorastaan ... k--stu. Ja mitäs: jo parani pöhötys jalasta. Maa veti pöhötyksen pois."

"Joten sillä on vetovoima", myöntää Muttinen.

"Joten sillä on", vahvistaa Juutas Käkriäinen. "Niin, ja taisi tuota löylyä nyt tullakin. Jo tuli yhden miehen osalle. Eipä silti, että minä ... muuten vain menen ... kylpekää te..."

Käkriäinen huuhtaisee itseään ja kömpelöi alas lauteilta. Nopeasti ottaa hän orrelta tupakkakäärönsä ja katoaa ulos.

Aapeli kylpee vielä. Pyytää Topia tuomaan itselleen kodasta piimää.

Topi tuo, Aapeli juo. Sitten alkaa Aapeli kylpeä uudestaan. Oikeaa kylpemistä. Ananias lähtee saunasta. Jopi juoksee jo tuvalle, peitellen keskikohtaansa vaatteillaan.

Käkriäinen pujottelee kodassa paitaa päällensä ja ajattelee, että jäipäs tässä hötäkässä paita löylyssä polttelematta. Mutta ... jääköön. Ensi yö onkin valvottava, eivätkä elukat liikkuessa pure, jos eivät liioin nukkuessakaan.

Parasta on lähteä saunalta, edes kivellä istuskelemasta, koska se Malakias on aina valmis puhumaan viinasta. Mikä sille nyt päähän pisti, perhanalle...?

Jo tulee Mauno Kypenäinen saunasta, menee Ananiaksen kanssa istumaan rannan puolelle saunan taakse.

Kun Juutas lähtee kodasta tuvalle, kuuluu herra yhä kylpevän. Se joi piimää ja otti uutta voimaa.

Jonkun hetken päästä sanoo Muttinen, että jo hänellekin riittää, ensi kerraksi. Ja hän tulee kodan penkille levähtämään. Aikoo sitten uudestaan lauteille. Siinä hän nyt puuskuttaa, ja rinta nousee ja laskee ja suu lupsuttaa.

"Puh, puh..."

Ja viimein hän huokaisee tyytyväisenä:

"Uhhuh..."

Sitten hän menee taas saunaan ja kylpee toisen kerran. Ainoastaan Malakias on enää saunassa, sillä Topikin kahmaa vaatteitaan kodan penkin alta. Viimein ilmestyy kauppias jälleen ulos, seisoo kynnyksellä, ähkii.

Ja huutaa tuvalle päin:

"Nyt tulkoon se selkäpuolen pesijä. Pertta Kinnunen...! Kuuleeko se?"

Hän näkee Käkriäisen menevän pihan yläreunassa, ja huutaa hänelle:

"Sanokaa sinne Pertalle, että se voisi nyt tulla."

Käkriäinen käännähtää ja lupaa sanoa. Hän on seisahtunut vaatteet sylissä katselemaan lapsia, jotka jahtaavat yölepakoita. Siinä joukossa on neitikin. Käkriäinen mutisee pikku Sanelmalle jotakin lepakosta, ja sitten hän köntystelee tupaan ja käskee Pertta Kinnusta pesemään Muttisen Aapelin.

Maunon Pertta tulee saunalle. Kyynärpäitään viuhtoen hän tulee. Hänen perästään hyppelee pikku Sanelma, räkättäen taakseen Saaralle, joka kulkee ison kiven kohdalla. Sanelma räkättää, että se yölepakko oli kuin hiiri: punainen sillä oli kita, kun tulitikulla valaistiin, se rääkyi kuin hiiri. Ja Maunon Pertan Sanelman vieressä löntystelevä Saara sanoo, että sillä lepakolla olivat olleet siivet kuin mitkä sontikat. Mitkä? Sateenvarjot. Ilkeästi se oli rääkynyt, kun Saara sitä oli polkaissut. Sitten se oli päässyt lehahtamaan karkuun.

Lyygia huutaa Muttiselle, pilkistellen ylimmäisen aitan takaa:

"Joko saa tulla? Te olette kylpeneet koko illan."

"Koko illan!" ihmettelee Aapeli. "Kaksi kertaa olin lauteilla! Mutta tulkaa! Kaikki. Piisaa tämä minulle. En minä teitä katso, käännän mahani nurkkaan päin."

Sitten kepsuttaa Lyygiakin saunalle, taluttaen pikku Esteriä. Mutta Repekan nostaa Leja aidan ylitse, auttelee pientä siskoaan, joka itkee ja kiukuttelee jo unissaankin. Sitten juoksee Repekka kuitenkin omin jaloin kotaan ja tiukkaa siellä Saaraa ja Lejaa repäisemään mekon häneltä pois, sillä Saarakin joutui nyt kodan kynnykselle. Lyygia sanoo isolle Sanelmalle, tullessaan hänen kanssaan:

"Mitä se Käkriäinen tarkoitti, kun se äännähti, että jos hänellä olisi yölepakko, niin hän jotain tietäisi?"

Maunon Pertan Sanelma vastaa:

"En tiedä. Se olisi voinut tehdä sillä joitakin taikoja..."

Kolmaskymmenesneljäs luku

Kodassa supattaa musta pikku Sanelma isolle ja vaalealle Sanelmalle ja Saaralle:

"Malakko on saunassa! Se on sellainen. Ilkeyttä sille pitäisi tehdä..."

Pikku Sanelma on alasti. Saarakin esittää Maunon Pertalle ja Lejalle, että pitäisi tehdä Malakolle herjuutta. Kun pikku Sanelma sen kuulee, hypähtelee hän niin että musta ja takkuinen tukka huiskii hänen laihoilla lapaluillaan. Hän sanoo supatellen:

"Menkääpäs te sinne, akat! Maunon Pertta, menkää!"

"Älä hupsuttele", vastaa Maunon Pertta, joka pesee herran selkää. Topi on tuonut kiulun lämmintä vettä Muttisen eteen ja toisen hänen taakseen. Nyt hän katsoo ällistellen naisiin. Muttinen istuu kyykkysillään kalliolattialla, kasvot nurkkaan päin.

"Mene sinä, kaima, sisään", sanoo pikku Sanelma Maunon Pertan Sanelmalle.

Iso Sanelma kysyy äidiltään:

"Menisinköhän minä?"

"Mene, jos menet!" vastaa Maunon Pertta. "Ja mene! Alasti. Kunhan siinä kainostelee, niinkuin sinua kukaan katselisi, letukkaa. Mene ... pojankollille."

"Menisit!" kehoittelee Saara, laskiessaan alas hamettaan.

Lyygia on pysähtynyt oven taakse.

Iso Sanelma riisuutuu nopeasti. Pikku Sanelma hihittää ja hyppii. Sitten astuu iso ja vaalea Sanelma saunaan. Kaikki ovat jännityksestä vaiti.

Yhtäkkiä kuuluu saunasta Malakiaksen karjahdus. Kuuluu töminää lauteiden portaissa, ja tavaton paukahdus kiukaalta, ovi pompahtaa selälleen. Maunon Pertan Sanelma, joka on mennyt lauteille, istumaan vastapäätä Malakiasta, kirkaisee ja hypähtää takaisin saunan lattialle. Ennen häntä näkyy kuitenkin ovesta Malakias, joka ryntää ulos, ryntää alasti, suoraan kalliolle. Hänen rintansa kohoilee. Hän tavoittelee maasta kepakkoa ja karjuu jotain epäselvästi. Muttinen pelästyy, niin vimmastunut on Malakias, joka ärjyy:

"Minä tapan akat!"

Kaikki ovat vaiti. Topi, joka on katsellut ensin, kuinka Muttista pestään ja miten vaahto kiehuu hänen kalloaan ympäröivissä haivenissa, ja sitten pahaa aavistellen ja paheksuen naisia, tuijottaa Malakiakseen vakavana ja säikähtynein silmin. Pikku Sanelmakaan ei tirsku. Ja Repekka alkaa huutaa. Malakiaksen kädet vapisevat, ja kuuluu, kuinka hän puree hampaitaan. Yhtäkkiä tapaa hän kalliolta kuivuneen lehmänlannan. Hän paiskaa sen ... kallioon, koska kodan ovella on näet neitikin. Lyygia säälittelee Malakiasta, Aapeli kavahtaa pystyyn ja siunailee. Pertta Kinnunen hoilottaa:

"Kah, kah. Kohju se on! Kohju!"

Malakias ryntäilee edestakaisin, hän tavoittelee aamullista seivästä...

Siinä etsiessään hän hiukan rauhoittuu, hiukan ... niin että häntä alkaa hävettää ... varsinkin tuon neidin tähden, joka puolustaa häntä ja sanoo, että hänelle on oltu hävyttömiä. Ja Lejakin rauhoittaa vanhinta veljeään.

"Tapan, tapan!" urahtaa Malakias vielä.

Viimein ottaa hän kodasta vaatteensa ja menee verkalleen saunan taakse, mistä Mauno Kypenäinen ja Ananias pilkistelevät kujalle ja hymyilevät hänelle, vaikkeivät uskallakaan mitään hiiskua. Malakias kulkee erilleen, rannalle pukeutumaan. Menee nuottakodalle asti.

Ananias kysyi puolittain Malakiakselta, joka tallusteli hänen ohitseen, puolittain Maunolta:

"Mitä ... se... Sanelmako se sinne meni...? Alastiko lauteille, hehe?"

Malakias ei vastannut muuta kuin murisi uhkaavasti. Mutta Mauno erotti Ananiaksen äänessä huokauksen, ja hän naurahti:

"Se on sellainen tyttö... Voi Jeesuksen Ristuksen perhana! Että se tekee vaikka mitä... Jos kenessä on miestä, niin että kannattaa tehdä..."

Jo kuuluu sitten taas kodasta pikku Sanelman tirskuntaa. Maunon Pertta huudahtaa:

"Tuossa ne on kintut ... herralla..."

Topi lähtee ystävänsä Malakiaksen perästä rannalle.

Mummokin näkyy menevän saunaan, vaivalloisesti ja kepillä eteensä sorkotellen. Aapeli alkaa olla jo pesty. Mummo valittaa hänelle ähkien ja harmissaan, etteivät nuo lapset vanhaakaan kunnioita edes sen vertaa, että taluttaisivat saunaan. Tuolla pihalla oli mummo mennä potattimaahan, tuuskahtaa, kun ei näe enää hämärässä mitään. Aapeli ja Lyygia surkuttelevat mummoa, joka alkaa kumaraniskoin riisuutua kynnyksellä. Ja sitten köpsyttää mummo saunaan, kovin ohuilla säärillään ja olemattomine rintoineen, peitellen paidallaan vatsaansa, joka on pelkkää riippuvaa nahkaa. Saunan ovi avautuu. Saunan lattialla Repekka ja Ester nauravat ja porskuttelevat vettä, heidän vaaleat ruumiinsa kuultavat sieltä, he istuvat saunakaukalossa, siivon Lejan heille varustamassa. Molemmat samassa. Repekka itkee, että saippuaa menee silmiin, koska Leja näet alkaa häntä pestä. Saara on toisten naisten kanssa lauteilla ja käskee pikku Sanelmaa lyömään löylyä. Sanelma Käkriäinen huudahtaa:

"No nyt kun minä lyön teille sellaisen pirun löylyn, että putoatte sieltä..."

Aapeli siirtyy saunan taakse rannalle: veteen hän vielä aikoo. Maunon Pertta pakinoi Lyygialle, riisuutuessaan hänen kanssaan, Aapelin leveästä selästä. Yhdessä he kaksi menevät saunaan.

Taas kohisee kiuas, ovessa vingahtaa, ja tytöt lauteilla kirkuvat. Mutta lattialla Lyygia huudahtaa:

"Ai ai, mummo putoaa!"

Ja mummo voivottelee:

"Voi, voi ... eikös lyönyt ... tuo Sanukka! Eihän se vanhan pää tällaista kestä. Voi, pakana, löi! Pudota olin."

Repekka seisoo altaassa ja hokee Lejalle:

"Pete minut, pete. Pete p--t ja kaikki."

Aapeli seisahtuu rannalle, katselee uimapaikkaa. Mauno Kypenäinen ja Ananias ovat jo kadonneet. Siellä nuottakodan luona näkee hän Malakiaksen ja kuulee hänen äänensä, sillä Malakias juttelee ystävänsä, Topin kanssa. Aapeli kävelee paksuihin lakanoihinsa käärittynä somerikkoa, pysähtyy ottamaan virsut jalastaan. Lahden vesi tummenee iltaan. Tuskin erottaa siinä enää valaistuksen hopeisia juovia.

Malakias sanoo Topille:

"Kyllä minä sille konstin tiedän ... runtaleelle."

"Mille?" kysyy Muttinen, joka on kahlannut vedessä poikien luokse. Malakias seisoo yhden veneen vieressä ja Topi istuu saman veneen reunalla.

"Maunon Pertan Sanukallepa", vastaa Topi Muttiselle. "Kun se tuli alasti Malakon luokse saunaan."

"Minkä konstin?" kysyy Muttinen.

"Tiedän vain", murahtaa Malakias.

"Se aikoo...", sanoo Topi.

Aapeli kysyy:

"Mitä aikoo?"

"Se aikoo pii-rrustaa", sorahuttaa Topi.

Aapeli ihmettelee:

"Piirustaa? Mitä se aikoo piirustaa?"

Topi sanoo:

"Tähänpä Kypenäisen Maunukan soutulautaan. Tuohon, jossa Maunon Sanelma istuu. Kun Pertukka sanoi kohjuksi."

"Niin minä teenkin!" uhkaa Malakias. "Puukolla..."

"Puukolla piirustaa?" kysyy yhä Muttinen.

"Sellaisen vain..." naurahtaa Topi.

"Minkä?" ihmettelee Aapeli.

"Hässäkän", vastaa Topi. "Oikein ison."

Ja Malakias sanoo:

"Siantappopuukon käyn hakemassa ... isän. Niin näkee, Pertan Sanukka ... ja Kinnusen Pertta ... että minä ... mies..."

Kolmaskymmenesviides luku

Mutta Rosina Käkriäinen ei ole vielä saunassa. Missä hän on?

Pikku Sanelma käy häntä huutamassa kodan ovelta, mutta vastausta ei kuulu. Aapelikin, joka seisoo nyt pirtissä kuuman takan vieressä, ihmettelee hiukan Rosinan viipymistä, aina ahkeran ja viimeisenä talossa hommailevan. Sillä ilta alkaa jo olla myöhä. Mauno Kypenäinen ja Ananias istuvat illallisella siellä hämärässä tuvassa. Juutas Käkriäinen puuhailee leivinuunin luona: kertoo tekevänsä niitä aamutupakoita tuohon pässinpusseista kurottuunsa. Aapeli on tullut sisään juuri äsken, odottamaan Lyygiaansa. Niin pelkää hän uimisen perästä vilustuvansa, että hän painelee hartioitaan uunin tuliseen kylkeen, ja siirtelee jalkojaan, kun näet permannolta saattaa kiivetä niihin kirppuja, punanahkoja ja russakoita.

Niin menee pieniä hetkiä.

Mikä varjo liikkuu nyt tuolla tuvan ja riihen välillä, joiden kattojen hahmot kuvastuvat samean keltaista taivasta vasten? Nyt se katosi riihen pimeyteen. Mutta se tulee jälleen kujalle näkyviin. Rientää melkein yhtä äänettömästi kuin yököt, joita suhahtelee pihalla. Se on ... ikäänkuin kyttyräinen noita. Se johtuu yläveräjän kohdalle, jonka kahden puolen riippuu seipäissä vanhoja rääsyjä. Kun se kulkee alemmaksi, määkäisee kujalla joku lampaista, jotka makaavat siellä kallion pykämällä: siellä ne makasivat äsken, kaulojaan kiveen nojaten, leuat lämpöisiä paasia vasten. Siellä ne märehtivät nopeasti liikkuvin leukapielin, ja räpistelivät hyttysiä korvistaan. Nyt kavahtaa kirjava lammas pystyynkin ja hyppää varjon vyötäreitä kohti.

Rosinahan se musta haamu on, iso kuorma selässä. Rosina haukkuu lempeän harmistuneesti lammasta, tuota kapuilijaa, jopa lyökin sitä, läpsäyttää kädellään. Ja tiuskaisee, haukkuu lammasta leikillään senkin laulavaksi enkeliksi. Sitten kulkee Rosina lehmiensä ohitse. Ne lepäävät leveinä alempana kujalla, keskellään pulska Poika, märehtivät verkalleen. Ja joskus kalahtaa kello alakuloisesti.

Rosina on käynyt vielä metsässä, ottamassa leppäkerppuja imettävälle lampaalleen. Päästyään ruokahommista ja saatuaan Jopin saunasta lasta vahtimaan. Kerput ovat nyt kuormavitsassa hänen selässään. Läävän välikköön menee nyt Rosina. Kun hänen jalkansa suhkavat läävän edustalla saunakukkiin, niin jo tuntee emälammas hänen askeleensa, ja väliköstä kuuluu pyytävää päkätystä. Kyllähän Rosina muistaa vuonaa hoitelevan pikkonsa ja tuo sille muutakin illallista kuin ne leivänmurut, jotka hän äsken syötti sille suurimpaan suruun, sianporsasta ruokkiessaan. Itselleen oli Rosina taittanut välipalakseen leipää, mutta äitilammas sen nyt saikin.

Muu väki on saunassa tai illallisella, ja osa siitä hankkii jo levolle asettumista. Mutta Rosina ahkeroi yhä; aina viimeisenä, sanotaan, ahkera vaimo. Ihan viimeisenä muulloin paitsi silloin kun Juutas on touhupäällä ja viipyy hänkin töissä pilkkosen pimeään asti, jos sattuu pimeä aika olemaan. Niin on Rosinalla enimmäkseen yksinään viimeinen työ ja huoli ja ponnistus jo nukkumaan joutuneen perheensä puolesta, joka on pötkähtänyt joko tuvan lattialle, seinästä toiseen ulottuvalle ja vaatepahoista tehdylle laverille, taikka saunan lauteille ja penkeille.

Siten on hän ahkeroinut lukemattomat kerrat ennen.

Mutta eikö hän aio saunaan?

Tällä kertaa viipyy kaupunginmatkasta, järjestyksenpidosta ja huutamisesta, koko päivän vaivoista väsynyt Rosina tahallaankin tavallista kauemmin myöhäisissä hommissaan. Siten hän viivytteli jo porsaankin ääressä, kuten nyt läävän välikössä. Seisoi hiljaa tallin ovella, nojaten oven pieleen. Tallista tuskin näkyi vähän valkoista: se porsas. Kuului vain sihinää pimeästä, kun porsas imi ahnaasti makeaa maitoa, jota Rosina oli tuonut sille. Ja joskus lihava porsas örähti, ja käännähti varmaankin ja kahmaisi takaansa tuoreita vesiheiniä, sillä niitäkin oli Rosina antanut sille, sylyksen kaalimaasta. Porsaalta alkoi maito loppua, se rupesi tulemaan kylläiseksi, siksi se käännähti ja maistoi välillä heiniä. Viimein imi maidon vadista loppuun ja tonkaisi tyhjän vadin ylösalasin. Rosina astui kynnyksen yli ja otti siltä vadin hiljaa pois, edes ääntelemättä elukalleen, vaikka se kapusi pystyyn ja töhri hänen käsiään.

Eikä hän sitä vatia siellä odottanut. Hän seisoi aivan toimettomana. Sitten hän meni noutamaan kerppuja.

Ja niin seisoo hän yhä vieläkin, jouten, tällä kertaa läävän edustalla, hämärällä kujalla, annettuaan lampaalle pari kerppua ja nostettuaan loput ylisten tikapuille.

Sitäpaitsi pistäysi hän lääväänkin ja vyöritti sieltä ulko-ovelle ison sammion, johon talvella kannetaan lehmille vettä. Siihen jätti hän sammion toistaiseksi.

Rosina kuuntelee kujalla saunalle päin.

Niin, hän on kovin miettiväinen ja suruissaan.

Ei kuulu nyt saunalta enää vastojen lätinää, hyväilevästä löylystä, eikä naisväen kirkumista.

Nyt saunan ovea avataan. Erottaa Repekan itkeskelyä: tupaan tahtoo Repekka, saamaan lilliä ja sitten mammimaan.

Kodassa kolisee kiulu muuripataan: ottavat kuumaa vettä ... tyhjentyvän padan pohjalta. Pata kumisee, ja vettä läiskähtää permannon kalliolle.

Ja taas sulkeutuu saunan ovi, jonka kautta Rosina on kuullut peseytyvien naisten ja tyttöjen ääniä.

Vieläkään ei Rosina lähde saunaan. Hän tarkkaa niitä peseytyvien ääniä, pitää varaansa, milloin hän sinne voisi mennä. Tahtoo päästä Muttisen neidin kanssa vähän puhumaan.

Rosina on kyllä häntä vihannut, ja vihaa vieläkin. Siitä asti kun Rosina hänet ensi kerran näki, viime kesän alussa. Sinä kesänä oli Aapeli ahdistanut pahimmin Juutasta, ja Rosinahan oli luullut tuon neidin yllyttäneen herraa sellaiseen. Mokoma, jonka Rosina huomasi, ennenkuin oikein vakoilikaan, elävän Muttisen kanssa ... elämää: vihkimättä. Yksin Maunon Pertassakaan ei vihkimättömyys ole Rosinasta hyvä, vaan paha se on: mitä se sellainen? Mutta Pertan pään ovatkin köyhän onnettomuudet sotkeneet, ja elämästään saa Pertta itse kärsiä. Kun taas pohatoilla: mikä pakko niillä on heittäytyä riettaiksi? Tahtovat rietastella. Eikö niille kukaan siitä mahda mitään? Mutta köyhien hairahdukset ovat heti ihmisten hampaissa...

Se neiti oli häijy ... menneenä kesänä... Ei puhellutkaan...