Part 30

Ulappa Putkinotkon kohdalla on muuttunut sinertäväksi ja harmaaksi. Kaukaiset vastarannat haipuvat sinisyyteen, joka tummenee hiljaa.

Tuuli hengähtää hiukan, lämpöisesti ja samalla vilvoittavasti. Se henkäys nostaa kuitenkin suurella järvellä pieniä ja mustia laineita, jotka kulkevat Putkinotkon lahtea kohti.

Laivareitin kalkitut kummelit kuultavat heikosti etäisyydestä, joka haipuu yhtenäiseen harmauteen ja sineen... Haipuu niinkuin usvaan ... haikeaan epämääräisyyteen.

Karjakujalla alkavat lampaat määkiä. Niiden määiskelyn kuulee imettävä emälammas navetalla. Sekin määiskelee. Ja pieni vuona mäkättää valittavasti.

Porsaskin joskus örähtelee.

Lyygia huudahtaa vuonan ääntä kuunnellen:

"Voi tuota pikkuista vuonaa! Rosina näytti sen minulle. Se on niin pieni, pieni!"

Yhtäkkiä kajahtaa härkäpojan ammunta, lampaiden ja lasten äänet voittaen. Rosina tulee veräjälle ja huutaa tupaan:

"Sitäkös te sillä kätkyellä seilaatte! Malakias ... kannikoillaan liippaa lattiaa niinkuin koiran ... tärpättiä hännän alla..."

Härkä kiljuu ja hinkuu kimeällä kurkulla. Se toitottaa kuin vaskitorvi. Kauas kaikuvat Putkinotko ja koko Kenkkuinniemen metsät. Sitten se ammuu kumeasti. Ja lopuksi möyryää syvällä äänellä, paiskelee karjapihan mutaista lastukkoa niskaansa. Kun härkä lakkaa möyryämästä, kuuluu Ananias sanovan:

"Tässä se on herraskahveli, jolla vaikka hylkeen nostaisi."

Ananias katsahtaa Muttiseen ja puhuu tahallaan kovemmalla äänellä. Hän seisoo nyt pitkävartinen atrain kädessä. Se on kolmetoistahaarainen ase.

Järvellä verkkoja laskettaessa on Mauno Kypenäinen ilmaissut Ananiakselle sen aikeen, tuolle älykkäälle, vaikka nuorelle pojalle, joka ymmärtää yskän jo puolesta sanasta. Ja Mauno on sanonut, että rankki pannaan imeltymään jo tänä iltana... Ananias tulkoon avuksi.

Hetken kuluttua alkoi Ananias itse Maunolle ehdottaa, että otettaisiin mukaan tuulastuspelit. Niin luulisi herrasparikin, että he olivat lähteneet ainoastaan tuulastamaan. Sillä ei se Muttinen enää ole tuulastamisesta millänsäkään. Ensin se murisi siitäkin, takavuosina. Mutta sitten varoitteli Juutasta, että kunpa hän ei vain joutuisi vallesmannin kynsiin... Niinkuin täällä Kenkkuinniemellä eivät melkein kaikki tuulastaisi. Eikähän se vallesmanni sellaisesta ... kuin harvoin. Eikö viitsinekään ... herrojen hupsutusten tähden. Sellainen on tämä laki. Entäs se, ettei hirviä saa tappaa! Ne lahmaavat ihmisten pellot ... monien köyhien. Ja sitten niistä ruunu maksaa rahat, jotka revitään veroina köyhiltä.

"Miljoonia, miljoonia", äännähti Mauno Kypenäinen. "Sekin laki, perkele, on saatava pois. Ja kaikki lait, esi-isien aikuiset. Uudet ja paremmat sijaan ... sosialit..."

Ananias jatkoi tuulastuksesta: että kala muka säikähtäisi ja pelottelisi muita kaloja. Miehen atraimesta se ei karkaa. Ja osanneeko tuo haastella, kala? Sitten ... ovat nuo viime aikoina kelvanneet herralle kolmetoistasormisellakin saadut kalat. Ja makeaa se on, tuulaskala.

Mauno Kypenäinen kuunteli hymyillen Ananiasta ja myöntyi hänen esitykseensä, että tuulastuspelit otetaan mukaan.

Nyt sanoo Ananias Aapeli Muttiselle, joka kysyy, tulella kuvastamaanko he menevät, sanoo:

"Niinhän se olisi tässä meininki. Koettamaan, jos tuo nyt jo... Tulisi hyväkin saalis ... yön kähmässä..."

Selin tuvalle kääntyessään iskee poika silmää Maunolle, joka katselee totisena tulikouraa.

Mummo juttelee:

"Sillä sitä on ääntä ... tuolla härkä-pojalla ... ihan korvat näet heläytti lumpeuksiin. Ja ... onhan näillä nyt lehmiä. Omia... Jos pysyisivät ... tuolta Juutakselta."

Taas katselee mummo ympärilleen, ja supattaa:

"Voi toki tuota Juutasta! Se kun on sellainen. Voi Herran kummat, kun oli tappaa minut tänään... Kuin kissan. Kissan se ennen tappoikin. Tupaan rynkäsi... Juutaspa... Laudan repi orrelta ja sen alle oli litistää. Ja kuulkaas, herra veikkonen, kun se oli jo tuon tuvankin polttaa. Tuli leiskusi uuninkupeesta ... kun ei paikkaa uunia. Kyllä, kyllä sen pitäisi saada..."

Väsynyt mummo on hetken vaiti. Sitten hän jatkaa yhä hiljemmin:

"Ja siitä kun ei vielä saa sanoa mitään! Heh... Silloin Rosina... vaivaistaloon ajaa... Ja, herra: kun kertovat, kylillä, että te olette antanut Juutakselle uloskäskyn? Niin ... oh... Mutta nämä lapset, vaivaiset. Mihinkäs ne? Olettekos te nähnyt sitä pientä, sitä Luukasta?"

Aapeli mutisee jotain, että hän ei tiedä, mitä siihen häätelemiseen oikein tulee. Eihän sitä käskyistä niin...

Rosina on mennyt pihan nurkitse tupaan. Lapset hän on ajanut kätkyeltä kuin akanat tuuleen. Ainoastaan Ester on jäänyt tuutimaan, ja Malakias töllistelemään uunin eteen. Pikku Sanelma ja Topi juoksevat pihalle.

Nyt rientää Rosina pihan halki aittaan. Herrasparin ohitse kulkiessaan iskee hän terävät silmänsä mummoon. Hyvin pian tulee hän takaisin aitasta, kaksi raintaa kädessä. Ja hän alkaa hoputa:

"Herra, jo olisi se lähtö saunaan! Hihii, hakkaamaan niitä vastoja tuohon selkään. Häkääkö? Ei siellä äsken ollut enää yhtään sinistä liekkiä. Eikä se anna häkää, tämä meidän sauna. Se on Juutaksen tekemä ... ja se osaa. Kyllä se tekee, kun se alkaa... Jos olisi vinkaa, niin sopiihan lyödä löylyä pellolle, hihii. Kyllä ilmassa on tilaa. Silloin se haihtuu saunasta. Niin sitten neitikin pääsee saunaan, eikö jo mieli tehne, hihii? Ja pesemään tullaan herraa. Kunhan ensin oikein köllöttelee, mötköttelee. Mutta joku se pitää olla löylyä lyömässä ja sekaamassa vettä. Topi, siinä! Ei tuo Leja joutaisi: on lehmien tissejä nyhdettävä, hihii. Tai Malakias, kuuletko sinä korvillasi? Malakias Topin kanssa sekaamaan Muttiselle vettä!"

Aapeli ei aio lähteä yksinään löylyä rosvoamaan: miehiä hän sanoo odottavansa. Sillä hänen mahansa on suuri; se on kuin tiinu täynnä sianlihaa. Taikka niinkuin lehmän mahalaukku, se satakerta. Se vie paljon löylyä ennenkuin pehmiää: mokomalla ongalla käyttäisi kaksi Konsta Könösen tervahöyryn masinaa. Eikös Ananiaskin tule saunaan? Ja muut pojat. Ja missä se Juutas on?

"Missäkö?" vastaa Rosina, epäillen hiukan herran ystävällistä sävyä, niinkuin äsken sitä, että mummo panettelisi ehkä Juutasta Muttiselle. Rosina jatkaa:

"Missä lienee ... Juutas. Tai jos olisi niityllä..."

"Siellä yksinään möyrii", sanoo Muttinen.

"Niin, möyrii se!" huudahtaa Rosina innostuen oman miehensä puolesta. "Kun se alkaa, se tekee silloin työtä. Ei malta tulla edes syömään... Eikä saunaan, sellainen se on ... totisesti...! Kun se alkaa! Antaa, antaa sen nyt möyriä siellä, hihii! Mutta Ananias se tulee toveriksi ... ennättänevät Maunon kanssa noilta haarukoiltaan ja keihäiltään. Kun pitäisi saada kaloja, hihii! Ja Malakias joutaa löylynlyöjäksi. Ja tultakin sinne pitää kuljettaa. Niin, niin: kuhilas pellolla, tuli tuvassa. On nyt tuo iltakin mennyt myöhäiseen. Malakias hoi..."

Rosina katoaa tupaan. Siellä kuuluu hän könyyttävän Malakiasta lähtemään, ja puhuvan lampusta. Lyygia antaa Aapelille lakanakäärön ja ottaa häneltä vastan: se Lejan tuomahan on kodalla. Topi, joka on seisonut katselemassa Mauno Kypenäisen ja Ananiaksen hommia, tulee Muttisen luokse ja sanoo:

"Nyt sitä mennään ottamaan koivu-rrieskaa!"

Jopikin on valmis lähtöön. Maunon Pertta huutaa tuvasta:

"Ja minä tulen herran pesemään. Ja se pitää olla niinkuin nuoltu vasikka, nuoltu."

Aapeli menee jo alas saunalle. Vielä juoksee Lyygia hänen perästään: täytyyhän antaa rusinoita, koska hän on siihen tottunut. Mutta Pertta Kinnuselle huudahtaa Lyygia:

"Ei tarvitse pestä muuta kuin selkäpuoli."

Mummo naurahtaa:

"Tämä ryökkinä taitaa olla luulevainen ... haha."

Maunon Pertta hoilottaa tuvan portailta:

"Sukat värjäytyvät neidiltä. Sukat!"

Sitten tulee Pertta pihalle Lyygian luo. Hän juttelee yhtä ja toista. Nauraa, ettei ihmisen tarvitse olla luulevainen miehistä, känttyröistä: jos eivät välitä, niin hän heidät jättää.

Pertta vaikenee tuokioksi.

Sitten hän sanoo, neitiä katseltuaan, että on hänkin ollut nuorena kaunis. Solakka hän on ollut ... sellainen hoikka vyötärö kuin muuriaisella. Ja on tuo vieläkin: sen tietää hyvästi tuo Mauno, tuolla. Ja kaunis hän on yhä vielä, on!

Neiti kuuntelee, ihmettelee ja hymyilee mielessään.

Mauno ja Ananias oikovat atraimen väkiä tupakkamaan reunassa. Heillä on iso kivi alasimena. Rosina huutaa takaisin Jopia, joka tallustaa Malakiaksen ja Topin kanssa Muttisen perästä. Topin on näet haettava tuvalta lamppu.

Kolmaskymmeneskolmas luku

Nyt seuraa melkeinpä tärkein asia Muttisen elämässä, nykyaikaisen siivon herran, mietiskelevän ja rauhaa rakastavan. Mukavuuteen tottuneen. Seuraa saunotus.

Aapeli on sovitellut kultasilatut sankalasinsa ja ryssänpaitansa oksaan, jonka hän taannoin, saunan siintyessä, pisti naulaksi kodan ulkoseinän rakoon ... noiden punanahkain tähden. Ja housunsakin työntää hän sen naulan taakse, ja hatun ja sukat ja virsut. Sitäpä ihmettelee Topi, joka tuo nyt saunalle pientä peltilamppua, juosten niin että tulitikut hänen toisessa kourassaan raksuttavat, kun taas Malakias ja Jopi vetävät ryysyjä yltään lautaisessa kodassa. Topi pujahtaa reuhka päässä kuumuutta risahtelevaan saunaan ja sytyttelee siellä, nyt Jopin kanssa, lamppua hikiselle ikkunalle. Muttinen kaivelee vielä taskujaan ja ottaa paperossin suuhunsa. Paljon ei hän tupakoi, mutta saunassa pitää olla tupakka. Toiseen suupieleensä pistää hän lakanakäärönsa päältä penkiltä rusinan. Tupakka suussa ja rusina poskessa, niin kuin mikä mälli Juutas Käkriäisellä, alkaa hän sitten mennä saunaan, leveää ja tuuheaa vastaa pidellen mahansa päällä. Mutta vielä puuttuu jotakin. Puuttuu saunajuoma, tuoppi piimää. Tai piimäsintua, sillä täällä mökillä ei ole vishyvettä. Eikä portteria ole vielä huvilallakaan: se unohtui hankkimatta. Sitä piimää on nyt Topin mentävä hänelle hakemaan. Hidastelevalle Topille sanoo nyt herra:

"No, menehän. Mutta elä tuo sitä reuhkassasi, rovasti! Tuo tuopissa ... Äläkä pyydä sinun mummoltasi, vaan minun mummoltani, siltä emäntäryökkinältä. Tuo piimää... Tai ainakin sintua."

Topi kiroaa hupaisesti ja lähtee.

Jopi on päässyt nappikengistään, ja luiskahtanut isosta takistaan ja liivihousuistaan, luiskahtanut kuin ankerias. Valkea hän on ruumiiltaan, mutta pää, kädet ja jalat ovat ruskeat. Pieni ja laiha Jopi jo kiipeää saunassa lauteille. Huudahtaa, ettei siellä enää häkää tunnukaan. Seisoo lauteiden penkillä ja tavoittelee panna lakeista kiinni. Sitä ei Aapeli vielä salli, ei ennenkuin häkälöyly on lyöty. Jos tukkeaisi lakeisen, saattaisi pää tulla kipeäksi.

Malakias on verkalleen riisuutunut. Hän se lyö häkälöylyn. Kuumalla vedellä se on hänen mielestään lyötävä, ja samaa ajatusta on Aapelikin. Täyden saunakipallisen posauttaa Malakias oven pielestä kiukaalle. Kiuas pamahtaa ja jymisee, lampun kelmeä liekki leiskuu ja on sammua. Kaikki kolme kylpijää ovat silmänräpäyksen säikähdyksestä vaiti. Sitten vinkaisee Jopi lauteilla, ja kyyristyy korviaan pidellen alas. Myöskin Aapelin on pakko kuukistaa niskaansa. Sankka höyry täyttää miehen leuan korkeudelta saunan. Kuumana pilvenä se ryntää ulos avonaisesta ovesta.

Malakias arvelee:

"Pamahti kuin olisi pyssyllä ammuttu... Se on hyvä kiuas ... se kun on isän tekemä. Viikon teki... Eikö liene kivi haljennut."

"On, on löylyä!" äännähtää herra ihastuksissaan. "Mutta ... mitenkä te voitte nukkua täällä tällaisen höngän perästä?"

"Lämmin se täällä on", vastaa Malakias tyynesti. "Ei tarvitse nahkaisia niskaansa..."

Aapeli on kömpinyt lauteille, asetellut tuoksuvan vastan mukavasti niskansa paikalle makuulavalle. Ja sitten hän kellahtaa loikomaan. Ensin hän kääntyy kyljelleen, pullein ja lihavin mahoin. Toisessa kädessä hänellä on paperossi, josta hän vetäisee pyörryttäviä henkisauhuja, ja toisessa poskessa mukeltaa hän ruukkurusinaa. Siinä hän loikoo, lauhkeassa lämmössä, hienot pisarat olkapäihin ja vatsaan kohottavassa, Malakiaksen sekoitellessa vesiä. Jopi istuu takapenkillä jalat riitissä allaan. Topikin huudahtaa sitten kodasta:

"No, nyt sitä tuotiin r-reuhkassa sitä piimää... Jota kun r-repäisee, niin lähtee jano."

Topi kiskaltaa kodassa vaatteet päältään ja heittää ne hattunsa mukana penkin alle. Nyt tulee hän saunaan. Muttinen neuvoo Malakiakselle ja Topille, miten saunavedet hänelle on seattava: ensin kaukaloon haaleampaa sitten tulisempaa, ja kiuluun ihan kylmää. Topi ja Malakias kantavat holskahtelevissa astioissa vedet lauteille, Aapeli nousee istumaan ja koettelee niitä. Kehottaa vielä panemaan kylmää vettä kaukaloon, joka on penkillä hänen jalkopäässään.

Ja sitten se alkaa, se löylytys. Kuitenkin sanoo Aapeli vielä Malakiakselle, joka panee ovea kiinni, kun taas Topi tukkii räppänää:

"Odota, odotahan... Kunnes olen kastellut pääni, ja ennättänyt selälleni. Äläkä lyö ensin paljoa..."

Pikku Jopi inahtaa takapenkiltä:

"Ei enempää kuin koira ruiskahuttaisi."

Aapeli on kääntynyt kylkiasennostaan selälleen, nostaa jalkansa kattoon, vasten mustana kiiluvaa ja kuumaa ortta. Sitten lyö Malakias oikeaa löylyä. Jymähtää, ja käy kohina. Aapeli hätäilee vähän:

"Oho, jo pamahti vähän liikaa. Älä lyö, älä enää...! Näin alussa. Tule, veikkonen, lauteille. A-iih! Jopa se puhaltaa. A-iih, a-iih! Nyt tule joutuin lauteille, hyvä mies! Ih, se käy varpaisiin ... niinkuin hohtimilla... Tuolla orren juuressa. Orsi polttaa, hyvä on... Ai, ai. Aiai! Oi, oi, oi, oi! Oijoi! Uh. Äh! Hyvä on. Kuin mettä! Puh. Päh! Puh! Öh-höh. Pöh, pöh. Hähhäh. Puh. Hyvä on..."

Topi nauraa Aapelille, joka irvistelee, polttaa paperossia ja lupsuttaa suutaan, nostellen kattoon vuoroin toista ja toista lihavaa jalkaansa. Malakias nousee lauteille, alkaa pidellä korviaan ja on vaiti. Aapeli kääntelehtii, ähkää ja puhkaa. Mutta vähitellen hän tulee hiljaiseksi, ja heittää tupakkansa lauteiden alle. Sitten makaa hän paikallaan, puhaltaen kuin mäelle kuormaa vetävä hevonen.

Löyly tasoittuu. Malakiaskin pääsee ääneen, istuessaan tuossa toisella pitkällä penkillä. Malakias sanoo siitä kiukaan puolelta:

"Tulipas sitä, heheh..."

Sitten hän jatkaa yhtäkkiä:

"On se tämä sauna... Ja se viina on toinen!"

"Ter-rva kolmas", päättää Topi.

"Jos ... jos sitä olisi ollut, sitä ... niin eipä tässä muuta rohtoa olisi tarvittu voiteille", jatkaa Malakias.

"Voiteilleko?" toistaa Aapeli. "Jokos ... sinä nyt olet terve?"

"Johan minä ... melkein", vastaa Malakias. "Jo sain nikareen syödä. Mutta jos olisi ollut ... sitä..."

Se viina se on nyt alkanut liikkua Malakiaksen ajatuksissa.

Silloin kuuluu kodasta jälleen liikehtimistä, ja miesten ääniä. Ja kun Malakias sanoo:

"Että ... jos sitä ottaisi, niin mitähän ne matokassit silloin?"

Niin ärähdetään kodasta yhtäkkiä leveälti:

"Mitäh?"

Se on Juutas Käkriäisen ääni. Se ääni jatkaa:

"Mitä se ... Malakias...?"

Ja toisiakin ääniä erottaa nyt hyvin: Ananiaksen ja Mauno Kypenäisen.

Sitten pistäytyy Juutas saunaan, vaatteissaan. Kainalossa on hänellä paperissa jokin käärö: hän sanoo olevan siinä tupakoita, tuoreita. Ja orsia katsellen hän jatkaa, että hän toi ne tänne saamaan löylyä niskaansa: hikoilemaan tupakatkin. Valmistumaan hätätupakoiksi, kun piippuunpistettävät olivat loppuneet ... ja kun heinää on vielä tehtävä. Hän huudahtaa:

"Mutta kyllähän niitä aina saa uusia ... kun tekemään rupeaa! Ja osaa tehdä... Ja taitaa tuota osata ... mikäs näissä nyt, tällaisissa aiheissa..."

Tällä tavoin kehuen nostaa Juutas käärönsä orrelle, seinän viereen kiukaan kohdalle. Seisoo vaatteissaan siinä kuumuudessa, näyttää muistavan jotain äskeistä, ja kysyy uteliaasti:

"Niin, mitäs se Malakias matokasseista?"

Muttinen vastaa veitikkamaisesti:

"Se tuumi, että viina olisi ollut hyvää voidetta matorohdoille."

Juutas pyörähtää nopeasti oveen päin ja mutisee jotain epäselvää. Sitten pyörähtää hän takaisin, ja taas ovea kohti. Hän on kahden vaiheilla, tullako saunaan ollenkaan.

Viinastako se Malakias oli puhunut?

Käkriäinen menee kotaan ja sanoo Maunolle ja Ananiakselle, että jospa hän lähteekin tästä niitylle ... yhä vain sitä heinää kumpsimaan. On sitä vielä kumpsimista. Jos onkin tullut tehdyksi, häneltä, niin on sitä yhä lammen perukassa. Mutta hän kun rupeaa, niin...

Ei Juutas Käkriäinen olisi vielä niityltä lähtenytkään, mutta yhtäkkiä hän muisti, että tupakat olivat loppuneet. Ja yöksi tulee matka järvelle, Heposaaren luokse asti. Eihän sinne tupakatta. Tuvan uuniin niitä täytyy työntää kuivamaan, ottaa valmiimpia lehtiä pellosta.

Mutta ennen uuniin panemista on ne vähän hiotettava saunassa.

"Jos lähtisin kumpsimaan ... noiden tupakoiden tähden tulin", toistaa hän jälleen Ananiakselle ja Maunolle.

Mauno Kypenäinen vastaa, että olisihan hänellä paperossejakin Juutakselle. Mutta ei Juutas niistä: piipusta hän tahtoo savunsa. Ja se on toinen luokka ja toinen luonne.

Niin, hyvin oli se hommailu niityllä mennyt Käkriäiseltä. Piippu hampaissa hän oli niittänyt. Mutta Jopihan oli sanonut jo aamulla, ettei kessuja ole enää hakkurissakaan. Tämän illan olisivat ne massissa ehkä riittäneetkin, vaikka olisi myöhäänkin kumpsinut, kuten hän muistaa joskus tehneensä: möyrineensä päivän valkenemiseen asti. Mutta yön eväiksi ei litteiden pässinpussien pohjassa enää ollut. Ja nyt oli saunanlöyly lujimmillaan, ja tupa lämmitetty, joten uusia lehtiä oli helppo nopeasti kuivata.

Onpa Maunolla viinaakin, jota Juutas on käyttämään oppinut, saadakseen tupakat lauhkeanmakuisiksi.

Pian jätti Käkriäinen viikatteensa niitokselle ja lönkkäsi aika vauhtia lammelta ylös mökin mäelle. Suoraan tupakkamaahansa pihan nurkkaukseen. Siitä hän taitteli muutamia isompia lehtiä ja nipisti joukkoon kukannuppujakin, mikäli hän löysi hämärässä kukkia lyhyillä sormillaan. Jatkona ja väkevyytenä ne kukat kyllä menevät. Niin hartaasti touhusi hän tupakkapalstansa reunassa, ettei kuullut Muttisen neidin kysymystä, mitä hän siellä nyppii. Ja kun Maunon Pertta, istuen neidin ja mummon vieressä aitan portailla, alkoi haukkua häntä, että se syö tupakkaa, syö raakana, niin murahti Käkriäinen ainoastaan, että itselleen Pertukalle pitäisi työntää tupakkaa suu täyteen, niin olisivat Pertukalta sieraimet kiinni. Sitten huomasi hän Ananiaksen ja Maunon, jotka hommailivat naisten aitan luona ja kuuluivat sanovan keskenään, että nyt ne atraimen väkäset pystyvät, ja mennään ottamaan löyly sen asian päälle. Ja alkoivat lähteä saunalle. Silloin johtui Käkriäisen mieleen eräs toinenkin seikka, joka myös oli hiukkasen viivytellyt häntä niityllä. Olikohan se herra jo saunassa? Sitä kysyi Juutas Ananiakselta ja sai kuulla, että siellähän se on.

Paha sinne oli kyllä Juutaksen nyt mennä, sillä Muttinen saattoi kuitenkin ruveta ärhentämään hänelle iänikuisista asioista: tuvasta ja muusta. Ja saarnaamaan korpijoonin myymisestäkin. Tosin ei tämäkään pelottanut häntä niinkuin Muttisen tullessa Putkinotkoon. Mutta Aapeli saattoi vielä kätkeä mielessään jotain, joskin oli tähän asti ollut vaiti.

Niin miettien käyskenteli Juutas pihalta verkalleen tupaan, koska hänen näet oli etsittävä sieltä paperiakin tupakkainsa ympärille. Tuvassa koetteli hän uunia: se oli tulikuuma. Rosina oli tuvassa ... mitä lienee torunut Saaraa. Uteliaana kysyi Juutas Rosinalta, mikä rähäkkä se nyt? Mutta Rosina kehotti häntä vain ... menemään saunaan ja sanoi, että Muttinenkin oli häntä sinne odotellut. Rosina näytti huolestuneelta. Ja mitähän se Aapeli Juutaksesta? Vaatisikohan se taas tilille? Saunassa se alkoi ensi kerran puhua kontrahdistakin, josta sitten teki toden. Juutas aikoi kysyä Rosinalta, mitä se oli häntä odotellut. Mutta samassa tuli tupaan Maunon Pertta Sanelmansa kanssa ja käski Rosinaa kantamaan ruokaa pöytään. Pertan vuoksi jäi Juutaksen kysely tekemättä.

Mutta palatessaan ulos paperi ja tupakat kädessä mietti Juutas entistä arvelevammin, antautuako ollenkaan herran silmien eteen: mennäkö vielä saunaan, jossa herra oli. Ehkä olisi parasta lähteä varmuuden vuoksi takaisin niitylle. Ei vara vahingoksi.

Kuka tietää: Muttinen on ollut tähän asti siivosti ainoastaan voidakseen yhtäkkiä tiukata kaikesta.

Mutta tupakkain loppuminen! Ja tässä niitä nyt oli paperissa valmiina hikoamaan.

Saadakseen aikaa pohtia tarkemmin asiaa köntysteli Juutas saunalle päin. Eihän saunaan ollut pakko mennä, jos meneminen selviäisi pahaksi.

Kodassa riisuivat Mauno ja Ananias rytkiään.

Käkriäinen pistäysi vielä saunan taaksekin tupakkamaalleen, aprikoiden mennäkö saunaan vai eikö.

Saunassa kohahti ja humisi parhaillaan löyly. Nyt jos tupakat olisivat siellä! Ja sitten tilkka korpirojua päälle, ja kuivahtamaan tuvan uunin perälle, tulisimmalle paikalle. Vot: puolessa tunnissa olisi käypäinen piippupehku valmis.

Käkriäinen meni kuin menikin saunaan.

Kotaan pistäytyessään kuuli hän Malakiaksen haastelevan mahastaan ja madoistaan. Malakiaksen rohdottelu johtui isän mieleen, oli aikonut sanoa päivemmällä, että mitäpä niistä rohdoista. Hänellä itsellään on paremmat tiedossa, vaikkei ollut tullut niitä tarjonneeksi. Mitä varten lieneekään Rosina mennyt ostamaan tällaisia? Vai pelänneekö poikansa tähden Juutaksen rohtoja, väkeviä? Juutas tuli uteliaaksi Malakiaksen pakinoille ja halukkaaksi itsekin juttelemaan. Siksi ärähti hän kodasta Malakiakselle:

"Mitäh?"

Ja saunaan mentyään hän kysyi jälleen:

"Niin, mitäs se Malakias ... matokasseista?"

Ja silloin se Muttinen sanoi Malakiaksen haastelleen viinasta. Se poika, höh...

Nyt voi Aapeli johtaa puheen Juutaksen viinakauppoihin. Käkriäinen pujahti kohta takaisin kotaan. Ananias ja Mauno tulivat samalla ovenaukaisulla saunaan.

Viisainta olisi Juutaksesta tosiaankin ollut, jos hän ei olisi mennyt enää saunaan. Olihan sinne nyt tupakat saatu. Mutta silloin alkoi tuntua kutkuttavan niin pintaa, jossa oli heinien pisteleviä helpeitäkin, paitsi elukkain puremia. Pisteleviä niin ne helpeet, että ihan sisulle pisteli. Ja eikös nyt hänen suullaan osata vastata kysymyksiin, jos niitä tulee? Sellaisella puhujan turvalla! Kuka haastelee paremmin kuin hän? Koko Kenkkuinniemi ja lääni sanovat, että Juutas Käkriäinen ... se haastelee!

Tai eikös hän keksisi jotain muuta keinoa, jos herra alkaisi nipistellä häntä?

Kyllä hän keksii...

On jo keksinyt! Sellainen hän on: Juutas Käkriäinen!

Hän riisuu vaatteensa, vielä sitä keinoa miettien. Kasaa takkinsa, paitansa ja housunsa kodan penkille. Niiden päälle hattunsa, merkiksi, että tuntee oman vaateläjänsä muiden joukosta. Raaviskelee vielä vähän päätänsä, muutenkin kuin elukkain tähden, ja raottaa viimein saunan ovea, pyytää sisältä löylykippaa. Onkos se tyhjä? Juutas sanoo tässä rupeavansa löylynheittäjäksi: pitäähän sen herran saada hyvä löyly, ja Käkriäisen paikka lauteilla onkin löylynlyöntipaikka, kiuaspenkin pää. Ananias työntää hänelle ovenraosta kipan. Käkriäinen valitsee itselleen kodan nurkasta vastan ja ammentaa kipan täyteen kuumaa vettä padasta. Menee saunaan. Onnuskelee ylös lauteiden portaita, paikalleen, jossa ei istukaan ketään, sillä Malakias siirtyy siitä pois ja Ananias ja Mauno istuvat seinemmällä, joskin samalla penkillä. Ainoastaan pesukaukalo on Ananiaksen ja isän välissä. Juutas asettaa löylykipan oikealle puolelleen. Nostaa viallisen ja toista ohuemman jalkansa polvelleen ja hieroskelee vioittunutta kohtaa. Ja hän aikoo ruveta itseään saippuoimaan, koska Mauno ojentaa hänelle saippuaa. Mutta silloin: eikös tuo Malakko taaskin! Malakko hörähtää:

"Terva ja sauna ... ja viina...! Että jos ne eivät auta, niin kuolema se on. Niin sanoo ... isäkin."

"Mitä", äännähtää Käkriäinen. "Löylyähän tässä pitää! Vai kuinkas se oli, kauppias?"

Ja samassa roiskaisee Käkriäinen kipastaan tuliselle kiukaalle. Kiuas pamahtaa, löyly ryntää tulisena lauteille, Ananias kumartaa päätänsä, Malakiaksen örähtely vaikenee. Jopi solahtaa Malakiaksen vierestä lauteiden permannolle ja vikisee. Topi kiroaa:

"Senhän mies kestää, minkä vanhat seinähir-rret! Perr-setti..."

Aapeli ähkii:

"Huh, hii... Puh. Ihii, häh."

"Jokohan tuli liikaa?" Käkriäinen naurahtaa. "Eihän mitä ... mokoma..."

Ja hän alkaa vastalla hutkia kutisevia sääriään. Vieläpä virkkaa Topi:

"Antaa tulla lisää tulta munille. Kun kerran ... minä ... hevosnurr-kassa..."

Vähitellen rupeaa Maunokin kylpemään. Nyt lätkivät kaikki vastat yhtäaikaa ja kaikki miehet ähkivät kilpaa.