Chapter 3

GRÖN. Tule sisään sitten! Se on meidän renki. Hänellä kuuluu olevan asiaa sinulle.

NIMISMIES. Vai niin!

KALLE (tulee). Hyvää huomenta!

NIMISMIES. Onko sinulla asiaa minulle?

KALLE. Ei minulla herra vallesmannille...

GRÖN. Mitä sinä sitten höpisit?

KALLE. Minä tulin vaan puhumaan siitä suotista, kun vallesmannikin on täällä.

GRÖN. Mitä se suoti vallesmannia liikuttaa. Mikä sitä vaivaa sitten?

KALLE. Kun se ei ole tallissa. Olisikohan tuo varastettu?

GRÖN. Varastettu?

KALLE. Niin, en minä tiedä sitä sen paremmin. Mutta eilen aamulla, kun menin talliin silppua tekemään, oli se poissa. Ja kun jo näin paljon aikaa on kulunut, eikä...

GRÖN. Hevonen oli poissa jo eilen aamulla ja sinä tulet nyt vasta ilmoittamaan sen minulle. Kumma kun tulit ollenkaan.

KALLE. Arvelin, että...

GRÖN. Arvelin ja arvelin! Heti, kun huomasit varkauden, olisi sinun pitänyt tulla ilmoittamaan se minulle. Taisipa se olla poissa jo aatto-iltana, jos onni on hyvä.

KALLE. E-ei! Kyllä se silloin vielä...

GRÖN. Mutta miksi et tullut heti eilen aamulla antamaan minulle tietoa asiasta. Vastaa.

KALLE. Kun minä arvelin...

GRÖN. Minä en kärsi tuota arvelemista! Vastaa heti suoraan, miksi et tullut?

KALLE. Sitähän minä tässä juuri yritän. Kun se Roope oli poissa eilen aamulla, niin minä arvelin, että kai se sen suotin oli ottanut ja lähtenyt johonkin sukuloimaan. Luulin että kai ne, niinkuin viimme yön tietämään taas ilmestyvät kotia, niin hevonen kuin mieskin. Mutta kun ei kumpaistakaan ole näkynyt eikä kuulunut, niin arvelin tuota, tuumailimme siellä pirtissä, että kai se on tainnut varkaan mukana kadota, se suoti.

GRÖN (innoissaan). Milloinka Roope oli viimmeksi kotosalla?

KALLE. Ei häntä ole näkynyt sitten aatto-illan. Silloin se maata panon aikaan lähti pirtistä, kun oli ensin ottanut paksumman takin yllensä.

NIMISMIES. Mihin hän sanoi lähtevänsä?

KALLE. Eipä se sitä sanonut, vaikka kysyinkin. Sanoi vaan, että nyt poika luistaa niin pitkälle, kun hakoviitaa piisaa ja paiskasi oven kiinni.

GRÖN (kävelee ajatuksissaan). Hm, hm! -- Varkausjuttu -- --

NIMISMIES. Selkähevosellako varas on mennyt, vai...

KALLE. Selässähän tuo on tainnut...

GRÖN. Hyvä On! Saat mennä! (Kalle kumartaa ja menee. Grön ja Nimismies katselevat toisiaan). Tästä jutusta saat sinä jotain virkaasi kuuluvaa.

NIMISMIES. Taitaapa tästä lähteä vähän enemmänkin. -- Maltapas! Minun pitää vielä puhutella tuota renkiä. Minä tulen heti paikalla. (Menee ulos.)

GRÖN (kävelee innoissaan). Nyt Roope!

KAMRERSKA (tulee). Joko vallesmanni on lähtenyt?

GRÖN. Ei ole. Hän tulee heti.

KAMRERSKA. Kuinka sinä olet noin rauhaton? Onko jotain tapahtunut?

GRÖN (näyttää rasiaa). Katsoppas näitä?

KAMRERSKA. Hilman kihlat! Onko hän tuonut ne takaisi?

GRÖN. On. Äsken juuri. -- Etkö sinä voisi hetipaikalla puhutella häntä? Naisväki on keskenään avomielisempiä ja...

KAMRERSKA. Minä en ollenkaan ymmärrä tätä. Mitä hän sanoi sinulle antaessaan?

GRÖN. Mitäs hän sanoi! Antoi vaan.

KAMRERSKA. Tämäpä vasta merkillistä.

GRÖN (ärtyisesti). En minä käsitä, että se on niin merkillistä, mutta harmillista se on. -- Roopehan se on villinnyt hänet. Sentähden pitäisi sinun puhua vähän järkeä hänelle.

KAMRERSKA. Roope?

GRÖN (seisattuu, katsoo Kamrerskaan). Mitä sinä -- --? (Kohauttaa olkapäitään ja alkaa kävellä.) Rukkaset hän on minulle antanut. Ymmärrätkö?

KAMRERSKA. Miksi sinä aina kiivastut? Sinun ikäisesi miehen olisi jo pitänyt siksi talttuman elämän koulussa.

GRÖN. Piru periköön sinun talttumiskoulusi! Luuletko, että minä aion alistua tai mukaantua kaiken maailman lönttöjen ja tollojen mielijohteiden viskeltäväksi? En koskaan.

KAMRERSKA. Kohtaloonsa on --

GRÖN. Kohtalo! ontto lauseparsi. Minä luon itse itselleni kohtalon.

KAMRERSKA. Hyvä Filus, sinä olet liian itsekäs. Sinä olet tottunut liian mukaville päiville elämässäsi.

GRÖN. Niin, niin juuri! Ala nyt saarnata taas!

KAMRERSKA. En minä saarnaa. Minä sanon vaan, että sinä olet tottunut vaatimaan elämältä liian paljon.

GRÖN. Niin minä vaadinkin. Elämän täytyy antaa minulle, mitä minä tahdon. (Äänettömyys.) Hilma luulee leikittelevänsä silmittömän pennun kanssa, mutta siinä hän erehtyy. Ja Roope sitten -- -- se se juuri minua kaikkein enimmän harmittaa, että joku renki voi sekaantua minun asioihini. Äh! Se voi tehdä minut ihan hulluksi.

KAMRERSKA. Minä olen ihan kun puulla päähän lyöty. Hilma tuo kihlat takaisin. Hilma, joka ... kuinka hän siinä asemassa --

GRÖN. Asemassa! Mitä sinä ... -- miksi sanot sen noin salaperäisesti? Mitä sinä tarkoitat?

KAMRERSKA. Älä nyt ole olevinasi! Kyllähän sinä ymmärrät. -- Hänen tilaansa minä tarkoitan.

GRÖN. Olisiko hän ehkä niin kutsutussa -- "siunatussa tilassa?"

KAMRERSKA. Minun mielestäni on sinun tekeytymisesi hyvin sopimatonta, koska juuri sinä olet saattanut hänet onnettomaksi.

GRÖN. Olisiko se totta sitten! Sano, onko se totta? Olisiko Hilma todellakin --

KAMRERSKA. Onhan se totta. Jo pari viikkoa takaperin minä sen huomasin. Herra Jumala, tyttö parka! Hän kai ei itse tiedä siitä, koska toi kihlat takaisin. Minun pitää heti paikalla puhutella häntä.

GRÖN. Tee se! Mene heti hänen luokseen! (Kamrerska menee ja Nimismies tulee.) Maltappas, älä sano hänelle mitään. Minä tahdon itse puhutella häntä. -- Hyvä veli! Onnittele minua. Minä olen pelastettu.

NIMISMIES. Niin olet, ainakin Roopen suhteen. Selvät todistukset häntä vastaan. Parasta on lähteä häntä takaa ajamaan.

GRÖN. Sitä parempi, sitä parempi. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Pidä sinä huoli Roopesta, Hildan suhteen olen minä varma.

Esirippu alas.

KOLMAS NÄYTÖS.

Pääsiäismaanantai ilta. Purimon pirtti, jossa on tavallinen hämäläinen sisustus. Kaisa, ruotimuori, makaa muuripenkillä. Kaksi talikynttilää palaa pöydällä.

TILTA (tulee lumisena, hameenhelmukset nostettuina ja sarsipalttoo nuoralla uumalle sidottuna, kantaen halkoja, jotka heittää suurella kolinalla pesän eteen).

KAISA (unen pökerryksissä kavahtaa pankoltaan). Herra siunatkoon ja varjelkoon! -- Hyi! Mitäs tuolla tavoin ihmisiä säikyttelet! Hyvä Jumala, kun oikeen... Sinä olet se vanha höntti! Olet mar sinä! Kun suotta aikojaan noin tuulahuttelee.

TILTA (hakkaa lunta hameistaan). Kaikistapa sitä säikähtääkin. Niinkun hyvästäkin!

KAISA. Vähemmästäkin -- maailmanlopun kolinasta. Ajattelin jo mitä hyvänsä. Hyi sentään!

TILTA. Sellainen koiran ilma! Hyh!

KAISA. Vieläkö pyryttää?

TILTA. Niin ett'ei oikeen tahdo sekaan mahtua. (Riisuu palttoonsa ja panee naulaan.) Sitä virkaa se on pitänyt aatto-illasta asti nimeksikään herkeämättä. (Rupeaa ajamaan puita pesään.) Puutkin ovat niin raatoontuneet...

KAISA. Täällä muurin raossa on kuivia tuohia. Annas kun koperoin.

TILTA. Ei tällaiset telhot hevin sytykään. Antakaa iso kasa!

KAISA. Tuossa on, kyllä noilla viriää. (Koettelee muuria.) Kuinka se muurikin on niin voinut jäähtyä, vaikka on niin leuto ilma. Pane pesä oikeen täyteen.

TILTA. Saunaksi kai tämä nyt sitten pitäisi lämmittää! -- Saisittekin mennä pesään maata, kun olette noin viluinen.

KAISA. Kas tuota! Äyskii niinkun mikä hyvänsä vanhaa ihmistä! -- Muuripenkin lämpö taitaa sinullekin vielä maailmassa tehdä hyvää. -- Hoh, hoh! Niin sitä nuorena ollaan kopeita. Niin sitä ollaan, eikä yhtään ajatella. Hoh, hoh! En minäkään sinun ijälläsi vilusta tiennyt tuon taivaallista. Kesäkelteissä kävin kirkossakin monta kertaa tammi pakkasella. Niin, niin, mistäs ne paremmat otti! Ja Jumalan sanaa kuulemaan syntis paran täytyi mennä. Täytyi sitä elää ihmisiksi sentään köyhänäkin. Täytyihän sitä, -- Herra siunatkoon, kun jättää pellit kiinni. Katsos nyt miten tulee savua! Aukasetkos juuri joutuun sen. Voi hyvänen aika sitä ajattelemattomuutta!

TILTA (aukasee pellin). Niin juuri! Voi, voi sentään. -- Olkaa nyt tekin protkuttamatta! Olkaa jo! -- Kuka tässä enää muistaa mitään. Koko talo on ihan mullin mallin. (Menee pöydän luo istumaan.) Kun se Hilmakin niin yht'äkkiä sairastui.

KAISA. Sanos muuta kun asiaa! Ihan tervehän se oli vielä lauantai-iltana. Eikös ollut?

TILTA. Oli kai, minun tietääkseni, koska hän oli laudallakin Roopen kanssa.

KAISA. Niin aina! Voi, voi! Ei siitä Jumalan taudista tiedä, milloin se kyntensä iskee. -- Joko se Roope on kotia tullut?

TILTA. Ei ole. Niin se hukkui kun porilaisen laukku lepistöön.

KAISA. Kuka nyt tuolla tavoin pilkkaa! Jos olisi hukuttanut itsensä, mies parka.

TILTA. Hukuttanut! Nii' ja muu mitä se on tehnyt. Hevosella oli lähtenyt jonnekin pääsiäisyönä. Selkähevosella. Ja sehän se pahin pulma onkin. Rustmestari on lähettänyt kruunun miehet hakemaan. Pauhasi kun hullu tänä aamuna ja sanoi, että Roope varasti sen hevosen.

KAISA. Herra siunatkoon, varastanutko? Eipä nyt maailman päivinä! Roopeko olisi varas! Oikeinko hevosvaras?

TILTA. No, ei suinkaan lehmän varas, koska hevosen on ottanut.

KAISA. Ei ikä pitkun päivinä, sanon minä. Minä tunnen Roopen lapsesta asti ... sellainen kelpo poika ollut elämänsä ijän. Kun kehtaattekin! Hullujahan te olette kaikki tyynni! Ihan pähkä-hulluja!

TILTA. Älkää nyt huutako siinä! Ei se kumminkaan siitä parane. Tehty kun tehty.

KAISA. Tehty. Siunaa ja varjele, kuinka hassuja te olette! Te ette ymmärrä niin hituistakaan, ei sen verran, että silmäänsä. Eikö nyt Roope saisi oman talon hevosella mennä, mihin ikinä häntä haluttaa? Eikö vaan!

TILTA. Kylläpä se Miinakin osaa viipyä kirkkovieraissaan. Sietäisi sitä nyt jo kotiakin tulla.

KAISA. Mene sinä vaan muihin asioihin, vaikka toisilla on henki ja kunnia kysymyksessä! Voi, voi, sitä syntistä huolettomuutta! Sen verran sitä välitetään toisista, kun ei vaan oma nahka ole orressa. Voi Roope parka sinunkin kohtaloasi!

TILTA. Parasta kun ei teille puhuisi mitään. Mitä nyt kruununmiehet hänelle voisivat, syyttömälle ihmiselle? Sen verran toki pitäisi käsittämän vielä vanhanakin.

KAISA. Kun kerran niihin kaaliin joutuu, niin kyllä niissä sitten pysyy.

TILTA. Nyt siellä tulee joku.

MIINA (tulee). Terveisiä kirkosta!

KAISA. Kissojen kirkonmenosta näin myöhään!

TILTA. Siinä se paha aina, kussa panetellaan. Minä täällä jo päivittelin, kun ei ihmistä ollenkaan kuulunut.

MIINA. Pistäysin pikipäinsä vielä Vikelässä tullessani.

TILTA. No, ala riisua nyt, että päästään ehtoo askareille.

MIINA. Sukat ja kengät pitää muuttaa, ne ovat ihan likomärät. (Rupeaa muuttamis puuhiin.)

TILTA. Niin kai, vähemmälläkin.

KAISA. Sellaisesta se leini lyöttäytyy ja hampaansärky. Laita itses oikeen kuivaksi. Tule tänne pesän eteen lämmittämään jalkojasi. "Mitä nuorena varoo, siten vanhana kärsii", sanoo sananlasku.

MIINA (ottaa tuolin ja istuu pesän eteen). Siellä Röyhiössä vasta elämää oli pidetty silloin aatto-iltana. Tapeltu oli koko yö, kertoi Vikelän Matti. Yhden läimäyksen oli hänkin saanut rysäänsä. Olisi kai enemmänkin satanut, mutta pääsi porstuan kokille pakoon.

TILTA. Kas se! Häntä nyt kanssa tarvitaan joka paikassa suuhunsa saamassa. Olivat tietysti kaikki humalassa?

MIINA. No, tiedäthän sen. Sellaisella elämällähän ne tästä menivätkin.

KAISA. Juopumus ja tappelu! Niin, niin! Ne eivät koskaan eroa toisistansa. -- "Vaikiast' valittaa mahdamm', Täst' ihmisten ilkeäst' tavast'." (Panee maata.)

MIINA. Röyhiö oli ilvaillut yliskyläläisiä. Siitä riita syntyi. Yliskylän pojat antoivat isäntää vönttiin ja ajoivat pellolle.

TILTA. Se oli hänelle ihan parahiksi. Mitä hän viekotteli heitä sinne! Ihan meidän kiusalla hän sen tekikin. Mahtaako meille enää koskaan tulla väkeä pyhäiltoina? Tuskinpa vaan!

MIINA. Tulee tänäkin iltana.

TILTA. Vanha susiko tänne tulisi?

MIINA. Vikelän Vappu meni yliskylään, minä lähetin hänen mukanaan sanan Passarin tyttärille! Kun kerran ne tulevat, niin tulevat muutkin.

TILTA. Mutta jos Hilma palaa tohtorista. Ei sairas ihminen voi tanssin mellakkaa kärsiä.

MIINA (nousee). Nyt on hyvä, kun on kuivaa kavioissa. (Menee istumaan peräpenkin päähän, vastapäätä Tiltaa.) Tiedätkös mitä minä sain kuulla karvarin Kaisalta? Ei Hilma ollut ajanutkaan kaupungin tietä, vaan poikennut Uotsolaan päin. Kaisa oli nähnyt.

TILTA. Onkos sielläpäinkin sitten joku tohtori?

MIINA. Eikä ole. Ei se tohtoria taitanut tavoittaakaan. Jumala tiesi, minnekkä meni. Kylläpähän Kalle kertoo, jahka palaavat.

TILTA. No, eipä nyt vielä! Vai ei se sairas ollutkaan. Valehteli vaan.

MIINA. Kuka sen tietää mitä tuumia heillä on tekeillä.

TILTA. Kovin oli Hilmakin ärtynyt, kun tuli rustmestarin puheilta aamulla. Ja kun sitte lähetettiin oikeen kruununmiehillä sitä Roopea hakemaan. Voi, voi sentään!

MIINA. Sanos muuta, kun asiaa! Kuules!

TILTA. Mitä?

MIINA. Etkö sinä kuule kulkusten ääntä?

TILTA. Kuulen jo. Se on Hilma.

MIINA. Lähdetään nyt tavallista pikemmin askareille. (Rupeavat pukemaan. Krassun ääni lähestyy ja pysähtyy rapun eteen.) Missä maailmassa minun huivini on?

TILTA. Hyi, kun on tuo takkini ihan läpimärkä. -- Rapun eteen se pysähtyi. Olisiko vieraita hyvässä lykyssä? (Kurkistaa ikkunasta.) Herrajesta! Vieraita onkin! Tules katsomaan!

MIINA (menee akkunaan). No, sun turkanen! Näetkös, Lepsihän se on. Voi, voi, kun nyt vielä tulee sulhasia tähän mylläkkään.

TILTA. Kukahan sillä Lepsillä nyt taas on mukanaan?

MIINA. Kai niille sahtia pitää antaa, vaikk'ei Hilmakaan ole kotona. (Menee herättämään Kaisaa.) Muori! Kuulkaas muori! Nouskaa ylös! Tulee sulhasia.

KAISA. Mikä on? Kuka tulee?

MIINA. Lepsi tulee poikia kaupalle.

TILTA. Tulevat jo porstuassa.

HILMA (tulee. Alkaa riisuutua. Heittää huolimattomasti vaatteitaan sängylle).

TILTA ja MIINA (pyrskähtävät nauramaan).

KAISA. Voi noita hupsuja!

HILMA. No?

MIINA (nauraa). Me luulimme sinua Lepsiksi! Ha, ha, ha! Eipä hullumpaa, voi olla.

TILTA. Sinä sitä ensin sanoit. Hahaha! Ja Lepsiltä sinä näytitkin.

MIINA. Sen teki tuo valkoinen huivisi. Näytti aivan kun Lepsi partoinensa olisi noussut reen perästä. Hahaha!...

TILTA. Kyllä niitä kohta tulee sulhasia taloon, kun noin aaveet kulkevat edeltäpäin. Hahaha!

MIINA. Se on totta! Saadaan nähdä vaan. Minä olisin ihan voinnut vannoa, että se oli Lepsi. -- No Tilta! Mennään nyt vihdoinkin!

TILTA. Mennään mennään! (Menevät nauraen ja puhuen.)

HILMA (katsoo heidän jälkeensä). Iloa ja riemua! -- Kelpaa heidän. (Menee istumaan tuolille pesän eteen.)

KAISA. Sellaisia honkkelia molemmat! Niinkun valkean vaaraan herättivät minunkin, vanhan ihmisen.

HILMA. Onko kotona tapahtunut mitään erityistä?

KAISA. Mitäpäs täällä? Yksin olen ollutkin melkein koko päivän. Miinakin tuli vast'ikään. Koko talo onkin muuttunut autioksi kun kirkkomaa.

HILMA (arasti). Roopesta ei ole kuulunut mitään?

KAISA. Ei ole. -- Voitko uskoa, kun...

HILMA. Siellä tulee joku. Ehkä se on Roope.

GRÖN (tulee ulkoa. Hilma väistyy etualalle pöydän luo. Grön tarkastaa Hilmaa. Katselee sitten ympärilleen, mutta ei huomaa Kaisaa. Menee Hilman luo). Mitä sinä täällä väen pirtissä teet! Menisit kamariisi, tai olisit tullut sinne minun puolelleni. No, mitä lääkäri sanoi? Kerroppas mitä hän tiesi? (Menee Hilman luo ja panee kätensä hänen olkapäilleen.)

HILMA (väistää). Minä en käynyt lääkärissä.

GRÖN. Missä sitten?

HILMA. Uotsolassa.

GRÖN. Ph! Jonkun iskijä-muijan luona kai. Jos kerran olet sairas, niin miksi et mennyt kaupunkiin, niinkun olit luvannutkin.

HILMA. En minä ole sairas. Minä vaan valhettelin.

GRÖN. Mitä se merkitsee?

HILMA. Ei mitään. Tahdoin vaan päästä rauhaan teidän nuuskimisistanne.

GRÖN. Mitä sinä nyt puhut? Sano missä kävit!

HILMA. Etkö kuullut? Uotsolassa.

GRÖN. Kenen luona siellä?

HILMA. Tuomarin.

GRÖN. Mitä? Tuomarin? Mitä sinä siellä teit? (Hilma ei vastaa.) Mitä teit tuomarin luona?

HILMA. Ei minun tarvitse tehdä teille tiliä käynnistäni.

GRÖN. Vastaa minulle, mitä sinä teit siellä. (Hilma ei vastaa.) Kuuletko, mitä minä kysyn? (Tarttuu Hilman käsivarteen.) Kuuletko?

HILMA (riuhtasee itsensä irti). Älkää koskeko minuun.

GRÖN (malttuu). Oliko sinulla olevinaan jotakin asiaa tuomarille?

HILMA. Oli. Se koski teitä, jos tahdotte sen tietää.

GRÖN (hämmästyy). Minua?

HILMA (katsoo Gröniä). Niin teitä. Tahdon päästä erilleni holhouksesta.

GRÖN. Hahaha! Vai tahdot sinä niin. No, mitä tuomari sanoi? Eikö hän nauranut sinulle?

HILMA. Ei.

GRÖN. Äh! Akkojen lörpötystä! Vasta kolmen vuoden päästä olet sinä laillisessa ijässä. Hm! Mennä puhumaan tuomarille sellaisia tuhmuuksia.

HILMA. Minä tahdonkin vaan päästä -- teidän holhouksestanne.

GRÖN (suunniltaan). Niinkö sinä sanoit tuomarillekin?

HILMA. Niin minä sanoin.

GRÖN. Tomppeli! Ymmärrätkös kuinka typerä sinä olet? Ymmärrätkös?

HILMA. Tuomari sanoi, että menettelin viisaasti.

GRÖN. Tuomari sanoi! Mikä sinua sinne lennätti! Etkö ymmärrä, että olet alentanut minun arvoani, minun, jonka kanssa ai'ot mennä naimisiin.

HILMA. Minä en aio naimisiin teidän kanssanne.

GRÖN. Etkö aio?

HILMA. En. Sanoinhan sen jo aamulla.

GRÖN (huolettomasti). Hilma kulta! Sinä olet todellakin sairas. Sinä et ajattele, mitä sanot. Olemmehan me kihloissa ja...

HILMA. Minä en ole kihloissa teidän kanssanne. Saittehan romunne aamulla takaisin.

GRÖN. No, se nyt ei merkitse mitään, jos ne ovat sinun huoneessasi, tai minun. Ja sitä paitse, pidänhän minä sinusta niin paljon.

HILMA. Älkää kaunistelko! Luuletteko, ett'en minä tiedä minkätähden te tahdotte minua vaimoksenne? Sanokaa suoraan vaan! Te tahdotte minua sentähden, että minä olen rikas ja te tarvitsette rahaa. Luuletteko, ett'en minä tiedä mihin pulaan te joudutte, kun ruvetaan vaatimaan tiliä holhouksestanne, josta pääsisitte vapaaksi kun naisitte minut.

GRÖN. Kuinka hävyttömästi sinä uskallat puhutella minua!

HILMA. Hävytöntä ehkä. Mutta puhdistakaa itsenne, jos voitte. Aamulla pyysin nähdä isävainaajan velkakirjoja. Näytittekö niitä? Ette. Teillä ei ole niitä enää, ei ainakaan kaikkia. Jumala tietää onko ollenkaan. -- Missä on Ojalankin velkakirja? Missä? Voitteko sanoa sitä? Minä sanon sen teille. Se on Ojalan hallussa, teidän kuittaamananne. Mutta missä on rahat? Sanokaa te se?

GRÖN. Mistä olet onkinut noita juoruja?

HILMA. Poikkesin Ojalassa ja näin omin silmin teidän nimikirjoituksenne. Sitten menin tuomarille ja jätin asian hänen haltuunsa.

GRÖN. Minä kuulin tuon jo! -- Siinä teit typerästi, sanoinhan sen. -- Mutta jättäkäämme tämä. Jälestäpäin meillä on kyllä aikaa selvitellä holhous-asioita. Nyt minulla on sinulle jotain muuta puhuttavaa.

HILMA. Minulla ei ole mitään puhumista teille.

GRÖN. Olen ajatellut, että ensi sunnuntaina voitaisiin kuuluttaa meidät ensi kerta.

HILMA. Ettekö te käsitä, kun sanon, että se on mahdotonta. Ei teidän lipeäkielisyytenne pysty minuun tällä kertaa. -- Jättäkää minut rauhaan!

GRÖN. Herkeä jo! Älä lennä korkeammalle kun siivet kantavat. Sinä et näy olevan ollenkaan selvillä asioista. Sinun etusi tässä on kysymyksessä, eikä minun.

HILMA. Mikä etu?

GRÖN. Etkö sinä tiedä, että sinä olet äidiksi tulemassa?

HILMA (katsoo hämmästyneen Gröniä).

GRÖN. Etkö tiedä sitä?

HILMA. Mitä te sanotte? Minäkö olisin...?

GRÖN. Pitäisipä sinun se tietämän paremmin kun minun.

HILMA (tyrmistyneenä). Jumala varjelkoon! Siinä tilassako minä... (Putoaa hervottomana penkille).

GRÖN. Näetkös nyt, että naimisjuttu koskee sinua lähemmältä kun luulitkaan.

HILMA (itkee katkerasti).

GRÖN. Joko huomaat, että ainoa pelastuksen mahdollisuus on avioliitto meidän välillä. Mutta sen pitää tapahtuman niin pian kun suinkin.

HILMA. Oh! Kuinka kurjasti te olette tehnyt.

GRÖN. Nyt on kysymys ainoastaan tulevaisuudesta. Sinun pitää pelastaman maineesi ennen kaikkia.

HILMA. Ja myydä itseni teille maineeni hinnaksi. Sitä en tee koskaan.

GRÖN. Sinä et ajattele, mitä puhut!

HILMA. En. Minä en tahdokaan ajatella.

GRÖN. Sinä hourit. Tiedätkö mikä sinusta sitten tulee?

HILMA. Tulkoon mitä tahansa?

GRÖN. Tiedätkö mikä sinä jo olet?

HILMA (tuijottaa häneen). Mikä minä olen?

GRÖN. Sinä olet --

HILMA. Vaiti! -- Nyt te näytitte oikean karvanne. -- Tuota olisi pitänyt teiltä vihoviimmeiseksi odottaman. Te tiedätte yhtähyvin kun minäkin, kummalla meistä kahdesta on suurin syy minun onnettomuuteeni ja kuitenkin olette valmis heittämään ensimmäisen kiven. Nyt vasta minä teitä oikeen inhoon. (Aikoo mennä.)

GRÖN (estää häntä). Minkätähden kiivastua turhan päiten. Minä tahdoin vaan sanoa, että naimisiin menolla on kaikki autettu. Ja siinä tapauksessa en tahdo syyttää sinua mistään. Mutta jos et tahdo mennä avioliittoon kanssani, niin voiko sinun menettelyäsi tähän asti kutsua muuksi kun kevytmielisyydeksi. Maailma on oikeassa, kun antaa sinulle nimityksen, joka seuraa sinua hautaasi asti.

HILMA. Maailma ei tuomitse niin väärin. Se mitä olen ainoan kerran elämässäni ollut, en aio olla hautaani asti.

GRÖN. Älä unohda, että meidän välimme on ainaiseksi sidottu. Kuinka sinä voit ajatellakaan, ettemme menisi naimisiin. Voitko ajatella jotain niin kauheata, että sinun lapsesi syntyisi isätönnä. Rakas Hilma! Sinulla ei ole oikeus ajatella ainoastaan itseäsi. Sinun pitää etupäässä ajatteleman häntä, häntä, jota kannat rintasi alla.

HILMA (itkee).

GRÖN. Eikö totta Hilma? Hänen edukseen sinä tahdot elää? Hänen edukseen vaikka uhrata itsesikin. Se on kaunista ja jaloa. Ja onhan se sitä paitse äidin velvollisuus. Niin ja isän myös. Mitenkä minä voisin sallia, että minun lapseni syntyisi äpäränä. Se olisi hirveätä! Oi, älkäämme ajatelko sellaisia mahdottomuuksia. Kas niin! (Menee Hilman luo.) Pyyhi kyyneleesi nyt ja tule järkeväksi taas. Kas niin!

HILMA. Älkää olko minulle ankara. Antakaa minulle ajatusaikaa. Minä olen niin sekaisin ... en ymmärrä, mitä minun pitäisi tekemän...

GRÖN. Sinulla ei ole aikaa tuhlata päiviäsi miettimiseen, ellet tahdo häväistä itseäsi elämän ijäksesi. Kohta jo ehkä pitäjälläkin ruvetaan puhumaan sinun tilastasi. Sana on jalkana, sen kyllä tiedät.

HILMA. Pitäjälläkö puhumaan minusta? Hyvä Jumala? Minäkö tulisin kaikkein hampaisiin. Ei, ei! -- Oi, minua onnetonta!

GRÖN. Et sinä ollenkaan tule onnettomaksi, kun menet avioliittoon minun kanssani, päinvastoin.

HILMA. Mutta jos en tekisi sitä --

GRÖN. Niin huomis päivänä kerrotaan sinusta kauniita juttuja kylällä.

HILMA. Ei, ei! Se ei saa tapahtua. Tulkoon ennen -- Tehkää sitten minun kanssani mitä tahdotte.

KAISA. Älä myönnä mitään, joka on vasten omaatuntoasi! Toisella tyhmyydellä ei saa toista sovittaa.

HILMA (menee Kaisan helmoihin). Muori! Rakas muori.

GRÖN (hämmästyy). Mitä pirua? Koska sinä, ämmä, olet tänne tullut?

KAISA. Minä olen Purimon muuripenkillä istunut jo toistakymmentä vuotta. Mutta en koskaan ole tässä huoneessa kuullut sellaisia sanoja, kun nyt.

GRÖN. Niistä sinä pidät kauniisti suusi kiinni, ruotivaivainen.

KAISA. Minä puhun, kun tahdon. En kysy siihen lupaa teiltä.

GRÖN. Suus kiinni, ämmä!

KAISA. Eikö teillä ollenkaan ole omaa tuntoa? Ensin lähetätte ottamaan Roopea vangiksi varkaudesta ja sitten pakoitatte Hilmaa --

HILMA. Mitä sanotte? Roopea vangiksi?

GRÖN. Varkaat tavallisesti vangitaan.

KAISA. Silloin teidän, herra, ei pitäisi käydä vapaudessa.

GRÖN. Helvetti! (Kylmästi ja levollisesti.) Ruotivaivainen saa muuttaa saunaan vielä tänä iltana. Minä en kärsi pirtin penkillä istukkaita. Teidän täytyy olla poissa täältä, kun tulen toisen kerran. (Aikoo mennä.)

HILMA (syöksyy hänen tiellensä). Jumalan tähden, sanokaa, onko Roope vangittu?

GRÖN. On, jos on saatu kiinni.

HILMA. Minkätähden? Mitä on hän tehnyt sitten?

GRÖN. Varastanut. (Menee.)

HILMA. Varastanut? Varastanut! Roopeko? Herra Jumala! Minä olen varmaan sekaisin. Muorikulta, sanokaa, että olen sekaisin.

KAISA. Ole nyt levollinen, lapseni! Tietysti Roope on viaton, vaikka tuo paholainen kuinka tahtoisi häntä syytteesen.

HILMA. Mitä hän olisi varastanut sitten? Mitä? Sanokaa!

KAISA. No, sen hevoshyväkkään, jolla hänen sanotaan menneen lauantaiyönä.

HILMA. Tämäkö vielä piti tuleman onnettomuutemme lisäksi.

KAISA. Älä nyt, hyvä lapsi! Kadotathan järkesikin kun tuolla tavalla suret. Jahka Roope vaan tulee kotia, niin muuttuu kaikki hyväksi. Hoh, hoh! Hilma rukka! Kyllä sinun tilasi on katkera. Etkö tietänyt tästä ennen.

HILMA (katsoo häneen, purskahtaa itkemään ja putoaa hänen pankkonsa viereen). En tietänyt. Epäilin kyllä, mutta en uskonut. Armahtakaa minua onnetonta!