Chapter 2

HILMA. Parantaa -- niin... Ethän sinä muuta meiltä pois? Ethän? Ihmisetkin nauraisivat, jos sinä kotoasi muuttaisit pois. Ja tahtoihan isävainajanikin, että pysyisit täällä. Eikö tahtonut? Niinhän sinä äsken sanoit.

ROOPE. Se se oli hänen tahtonsa.

HILMA. Niin, se se oli hänen tahtonsa. Tahdothan sinä täyttää sen? Pidät kai sinä pyhänä vainajan viimmeisen toivon?

ROOPE. Pyhänä? Tottapa kaiketi. -- Ajatteletko sinäkin, että tuollainen kuolevan toivo on täytettävä? Ajatteletko sinäkin niin?

HILMA. Kun vielä kyseleekin! Totta kai. Eikö se olisi kauhea rikos, jos ei tekisi niin? Sanotaan, että Jumala puhuu kuolevaisen suun kautta.

ROOPE. Tekisitkö sinäkin kaikki, mitä isävainajasi viimme hetkellään olisi pyytänyt sinulta?

HILMA. Hän ei pyytänyt minulta mitään. Antoi vaan siunauksensa.

ROOPE. Hän ei tahtonut sitoa sinua mihinkään. -- Minulle hän puhui sinusta.

HILMA. Sinulle? Mitä hän puhui? Sanoppas se! Kerro kaikki tyyni! Kerro ihan joka sana, mitä hän sanoi.

ROOPE. Ethän sinä suutu, jos kerron?

HILMA. Hyvä ihminen! Kuinka voisin suuttua siitä, mitä isävainaajani on sanonut. Johan sinä nyt vallan! --

ROOPE. Minusta se ensin alkoi. Käski minun työlläni näyttämään, että olen kunnon mies ja että kelpaan ihmisten joukkoon, niiden etummaisten nimittäin. "Perässä loitommalla voi kyllä kaikki köntystellä, yksi huonommin, toinen vähän paremmin", sanoi hän.

HILMA. Sen toivon sinä olet täyttänyt. Entäs sitten?

ROOPE (vähän hämillään.) Sitten sanoi hän, että ... että minä pitäisin huolta sinusta, ja että ... että me menisimme ... että, jos minä pitäisin sinusta ja sinä minusta, niin -- menisimme naimisiin.

HILMA. Ah!

ROOPE (hetken perästä.) Niin Hilma, niin hän sanoi. -- Mutta ei hän pakoittanut tietysti.

HILMA (vaikeasti). Sanoiko hän vielä muutakin?

ROOPE (epäilevästi). Eipä juuri -- muistaakseni. (Äänettömyys. Roope nousee ylös).

HILMA (tuskalla). Sinä et ole pitänyt minusta kaiketi, koska et ole ... koska et ole niin tehnyt.

ROOPE. Minäkö pitänyt!? Onhan sinun täytynyt nähdä, että olen pitänyt. Mutta minä ajattelin niin, kun isäsikin, ett'ei mikään saisi sinua sitoa, eikä mikään pakoittaa, ei isäsi toivo eikä minun rakkauteni. Ei mikään muu, kun sinun oma tahtosi, sinun rakkautesi minuun, sinun ... Hilma! (Istuu laudalle.) Minä ole rakastanut sinua koko elämäni, minä rakastan sinua... Hyvä Jumala! Sinä käännyt pois. Hilma! sinä et pidä minusta -- (Hilma nousee.) -- et, minä näen sen.

HILMA. Minä olen aina pitänyt sinusta, mutta mehän olemme olleet niinkuin veli ja sisar. Et sinä ole koskaan ennen puhunut minulle tuolla tavoin. Tuntuu niin oudolta ja -- kummalliselta.

ROOPE. Kummalliselta? En minä tahtonut pahoittaa sinun mieltäsi.

HILMA. (Kääntyy, katsoo Roopea). Ei ei! En minä sitä. Oi, miten toisin voisi olla, jos tämä hetki olisi varhemmin koitunut meille.

ROOPE. Onhan kaikki taas hyvin, jos sinä vaan tahdot.

HILMA. Mitä minun pitäisi tekemän sitten?

ROOPE. Sitä en tiedä. Tee niin kun omatuntosi käskee. Silloin teet oikein.

HILMA. Omatuntoni? -- Se käskee tekemään sellaista, jota en voi tehdä.

ROOPE (alakuloisesti). Se käskee tekemään isävainajasi tahdon jälkeen, mutta sinä et voi, kun rakastat tuota toista. Ole huoleti. Se ei saa kiusata sinua, se asia. Minusta pääset heti rauhaan.

HILMA. Roope, kuule minua! Minä en rakasta häntä. Tällä hetkellä minä huomaan, että minä ... voi Jumala sentään.

ROOPE. Etkö sinä häntä -- rakastakaan?

HILMA. En. Minä olen vihannut häntä siitä hetkestä, kun...

ROOPE. Mutta olethan sinä kihloissa hänen kanssaan?

HILMA. Hän jätti kihlansa minulle ... en tullut sitä kieltäneeksi... Voi, jos minä voisin sanoa sinulle kaikki! Minun pitäisi tehdä sinulle -- tunnustus. Juuri sinulle minun pitäisi se tehdä. Mutta minä en voi, en uskalla. (Alkaa sataa lunta.)

ROOPE. Mikä tunnustus? -- Minulle sinun pitäisi voida sanoa mitä tahansa.

HILMA. Niin -- sinulle. Olethan sinä ainakin minun -- veljeni! Etkö ole? Lupaa minulle, että kohtelet minua sisarena. Lupaatko sen? Minä olen niin onneton.

ROOPE. Onneton? Mitä sinä tarkoitat?

HILMA. Kuulitko mitä kyläläiset äsken sanoivat?

ROOPE. Ettäkö sinä...? Ettäkö sinä olisit rustmestarin...? Hilma! Jumalan nimessä, mitä sinä sanot? Vastaa, peruuta!

HILMA (itkee). Minä kurja. --

ROOPE. Oletko sinä antautunut rustmestarille?

HILMA. Olen.

ROOPE (tuijottaa Hilmaa). Sinä? Hilma? -- Ooh! (Menee kiivaasti.)

HILMA. Roope! (vaipuu tunkiolle. -- Vasemmalta kuluu Yliskyläläisten laulu.)

Esirippu alas.

TOINEN NÄYTÖS.

(Pääsiäismaanantai-aamu. Teofilus Grönin kamari Purimossa. Grön istuu kirjoituspöytänsä ääressä. Miina pyyhkielee tomuja.)

GRÖN. Tyhjennä pesään tuo tuhka astia! Sitten pyyhit tomut kauttaaltaan ja asetat kaikki entisille paikoilleen. (Ottaa Miinaa uumalta.) Kas vaan kun se Miina on tänään nätiksi laitettu.

MIINA. Laskekaa nyt irti! Soh! Mitäs tuo nyt on tuommoinen. Rustmestari -- no! kun ilmankin on kiire.

GRÖN (irroittaa). Ha, ha, ei ole hoppu hyväksi, eikä kiire kunniaksi. (Ottaa piippunsa ja menee istumaan keinutuoliin).

MIINA. Tässä nyt vielä olisi aikaa kaarestamiseen, kun pitää ehtimän kirkkoon ja kaikkeen.

GRÖN. Noo, eipä se kirkko tieltä juokse. Ehtii sinne vähemmälläkin. Ja jos ei ehdi, niin välikös sillä. Ei siitä suurta vahinkoa taitaisi olla. Vai mitä?

MIINA. Jos ei suurta, niin pientä ainakin.

GRÖN. Niin kai, niin kai! Pojat kirkonmäellä odottavat. Kyllä ymmärrän. -- Taitaa olla jo ahven ongessa. No, se on hauskaa että saadaan häitä taloon.

MIINA. Kohtapa taitaa tullakin. Suottakos ne varpuset niin parittain olisivat teijanneet pirtin rapuilla pääsiäisaamuna.

GRÖN. Saako tietää, kuka se henttu on?

MIINA. Minunko? Mitäs ne varpuset minusta! Toisaalta se tuuli käy. Löytyyhän niitä muita, jotka ovat pitemmällä asiassaan.

GRÖN. Hm! Kutka nyt ovat sitten mielestäsi pitemmällä?

MIINA. Roope vaan ja --

GRÖN. Roope? -- Sinun ennustuksesi ulottuu liian laajalle. Roope ei kuulu Purimoon.

MIINA. Roope ei kuuluisi Purimoon! Oho! (Tarkastaa Gröniä.) Hänestähän se taitaa se isäntä tulla meille.

GRÖN (pysäyttää keinutuolin). Isäntä?

MIINA. Niin kai. Mikäs sitten muu, jos hän kerran menee emännän kanssa naimisiin.

GRÖN (nousee). Niin -- jos.

MIINA. Hyvinpä nuot näyttivät siltä aattoiltana.

GRÖN. Miltä näyttivät?

MIINA. Rakkailta tietysti.

GRÖN. Missä?

MIINA. Tanhualla vaan. Sinne jäivätkin vielä kahden kesken, vaikka toiset pois lähtivät. En tiedä kuinka kauvan mahtoivat viipyäkään. Taisi lumipyry ajaa suojaa etsimään, vihdoin viimmein.

GRÖN. Mitenkä, vihdoin viimmein? Kauvanko sitten viipyivät ulkona?

MIINA. Säkki pimeähän se jo oli, kun Hilma tuli kamariinsa (katsoo akkunasta). No, vie sua ja viruta! Vieraitahan tänne mättää tulla näin varhain.

GRÖN (menee katsomaan). Niin näkyy. Se on vallesmanni. Onko sulla vielä kahvia kuumana?

MIINA. Taitaa se olla vähän holosta. Pitääkö tuota sitten?

GRÖN. Pitää kai, koska tulee vieraita.

MIINA. Ei tästä perästäkään taida kirkkoon päästä. Lempoko nyt senkin siihen lennätti.

GRÖN. Saat mennä vaikka karjaan, heti kun olet tuonut kahvia sisään. (Miina menee.) Vie nyt tuo rättisi edes mukanasi, klapsu! (Heittää pyyhin liinan Miinan jälestä. Miina kääntyy ympäri ja saa rievun vasten naamaansa.)

MIINA. Hyi! (Menee nauraen).

NIMISMIES (riisuu etehisessä). Jopas sinä sentään olet päässyt jaloillesi.

GRÖN. Täytyyhän sitä nyt jo, joka tällä puolen kirkon aidan on.

NIMISMIES (tulee sisään). Terve, terve!

GRÖN. Terve tuloa! Ole hyvä ja paina puuta!

NIMISMIES. Kiitos vaan! Täällähän sinä eleilet kun syytinkivaari kaikessa levossa ja rauhassa. Ei sinua enää näe juuri ollenkaan liikkeessä.

GRÖN. No niin! Päättyyhän ne päivät täälläkin. Tässä on tupakkaa.

NIMISMIES. Hm! Huonommankin pinon ääressä veistellään. -- Minulla on oikeastaan vähän asiaa sinulle. Sentähden päätin poiketa, kun kuljin ohi.

GRÖN. Se oli oikeen, se. -- Ehkä sinä poltat kernaammin sikaareja. Tässä on.

NIMISMIES. Se on, näet, tuo Pöystin juttu. (Kaivelee povitaskuaan.)

GRÖN. Minä tiedän. Joko se on palannut kuvernööristä?

NIMISMIES. Jo. Tässä on tuomio ja ulosmittauskäsky.

GRÖN. No, paljonko se nyt tekee kaikkiastaan?

NIMISMIES. Korkojen ja oikeudenkäynti kulujen kanssa yhteensä 2,856 ruplaa 40 kopeekkaa.

GRÖN. Oh, helkkari! Onpas se kohonnut.

NIMISMIES. Siinä on kahden vuoden korot myöskin.

GRÖN. No, niinhän siinä on. -- Tällä haavaa minulla ei ole rahaa tuota lunastamaan. En ole asettanut asioitani siihen suuntaan. Se oli ikävä se.

NIMISMIES. Hoh! Mikäs hätä sinulla, kun on Purimon rikkaudet hallussa.

GRÖN. Minäkö käyttäisin holhokkini rahoja omiin asioihini? Kylläpäs sinä annat hyviä neuvoja ja oikeen viran puolesta.

NIMISMIES. No, sanos muuta! -- Tällä olisi muuten vähän kiire.

GRÖN. Mitenkä niin? Onhan sinulla tili aikaa.

NIMISMIES. Minä olin unhottanut koko paperit. Ne ovat jo toista kuukautta maanneet luonani.

GRÖN. Älä hiidessä, onko se ulosottokäsky jo niin vanha?

NIMISMIES. Katso itse!

GRÖN. Perhana! Tästä joutuu ihminen pahempaan kun pulaan. Mitenkäs sinä sillä tavalla? (Miina tuo kahvia.) Aseta tarjotin tänne pöydälle vaan! Kas niin! (Miina menee. Grön menee kaapista noutamaan konjakkipulloa.) Olipas se nyt kaunis juttu. Ole hyvä ja pane sokeria, tehdään pieni aamu siunaus.

NIMISMIES (panee sekaan). Liekkö tuo mukavaa näin varhain. En minä muuten aikonut viipyäkään.

GRÖN. No, mikäs kiire sinulla on? Et suinkaan sinä kirkkoon aio?

NIMISMIES. En. Siellä on vaan pitäjän kokous kirkonmenon jälkeen.

GRÖN. No, siihen kyllä vielä ehdit. Peijakas, kun harmittaa tämä Pöystin asia. Jos se Ojala edes kohdakkoin saisi niitä perintörahojaan. Hänellä on Purimoon maksettavaa 3000 ruplaa. Ehkä voisin niitä käyttää nyt ensi tilassa, siksi kun ... maljasi! --

NIMISMIES. Terve, terve! -- Purimoonko se Ojalan velkakirja onkin?

GRÖN. Tänne se on.

NIMISMIES. Hm! vai niin, vai tänne se on. Jahah! Onko se jo ylös sanottu.

GRÖN. On kyllä. Kaikki on laillisessa kunnossa.

NIMISMIES. Kuuleppas! Minä tässä tuumailen, että tuota, jos sinä niillä Ojalan rahoilla maksaisit minulle sen 2000, niin pääsisimme siitä selväksi. Ja, sitä paitsi, minä tarvitsisinkin rahojani. Olen vähän tehnyt metsäkauppoja noiden takamaalaisten kanssa.

GRÖN. Kyllähän minä sen sinun velkasi suoritan sittemmin. Tämä Pöystin asia on ensin selvitettävä. Siihen ajattelin nyt väliaikaisesti käyttää juuri niitä Ojalan rahoja, siksi kunnes saan omat asiani tolalleen taas.

NIMISMIES. Se on ikävä seikka, mutta kyllä minä olen pakoitettu sentään vaatimaan saatavani.

GRÖN. Aiotko sinäkin ruveta minua ahdistamaan, vaikka hyvin tiedät, että nykyään olen tiukimmillani.

NIMISMIES. Minun täytyy, kun olen pulassa. Pöysti sitä vastoin ei ollenkaan tarvitse rahojaan. Hän kyllä odottaa, jos puhut hänen kanssaan.

GRÖN. Äh! Sellaisen pölkyn kanssa ei voi ryhtyä mihinkään sovitteluihin.

NIMISMIES. Mutta jos nyt Pöysti ei anna perää ja jos minä pysyn vaatimuksessani, niin jompikumpihan silloin jää maksamatta, kun ei kerran varasi riitä molempiin. Eikö siinä tapauksessa sinun velvollisuutesi etukädessä minua kohtaan...

GRÖN. Hiiteen kaikki velvollisuudet! Minun omat varani eivät riitä kumpaankaan. Jos sinäkin vedät minut kovalle, niin jäätte molemmat vainaiksi, sekä sinä, että Pöysti.

NIMISMIES. Ja sinä et ole ennemmin ilmoittanut tilastasi! Huono merkki tuollainen salaaminen. Minä olen todellakin ollut liian lammasnahkainen sinua kohtaan, kun en ole aikaisemmin ryhtynyt tehokkaampiin toimiin. Nyt se on jo ehkä liian myöhäistä.

GRÖN. Aikaisemmin se olisi ollut vielä myöhäisempää.

NIMISMIES. Oli mitä tahansa. Luuletko, että minä aion seisoa kädet ristissä ja katsella töllöttää omaa häviötäni. Ei poikaseni!

GRÖN. Ole nyt maltillinen ja ymmärrä minua oikein. Minun täytyy tehdä konkurssi, jos sinä pakoitat minua. Ja siinä tapauksessa et tule saamaan penniäkään. Mutta --

NIMISMIES. Mutta mitenkä herran nimessä sinä sitten vastaisuudessa olet ajatellut selviäväsi, koska sinun oma omaisuutesi on niin perin tyhjiin kuivanut.

GRÖN. Sinun kanssasi voin siitä puhua ... terve nyt ensin! Ota pohjaan ja pane toista likoon! Mutta Pöystin kanssa -- mahdotonta. -- Minä, näetkös, olen kihloissa Hilman kanssa.

NIMISMIES. Kenen Hilman? Tämän Purimon tyttären kanssa?

GRÖN. Niin -- hänen kanssaan.

NIMISMIES. Ähä! Vai niin, no, se muuttaa asiat. Jos siinä vaan on vankka perä. Minä muistan kuulleeni, että se Purimon eturenki ... mikäs sen nimi nyt...

GRÖN. Roopeko?

NIMISMIES. Niin juuri. Minä olen kuullut, että hän olisi...

GRÖN. Loruja! -- Akkojen juoruja! Hilma on sitä paitse kiinnitetty minuun muutenkin. Asia meidän kesken on ihan varma.

NIMISMIES. Mitä tarkoitat?

GRÖN. Hm! Löytyy pieniä seikkoja, tuollaisia -- aviollisia suhteita.

NIMISMIES. Aha! Ha, ha, ha! Onneksi olkoon sitten, onneksi olkoon!

GRÖN. Nyt kai sinä huomaat, että parasta sinun on jäädä odottamaan. Heti kun olemme naimisissa, voit olla varma saatavastasi. Mutta nyt voisi ehkä koko naimiskauppa pilaantua jos --

NIMISMIES. Kyllä ymmärrän. No voinhan minä -- tässä tapauksessa... Hm! Jättäkäämme sitten se asia toistaiseksi. Minä toivon, että sinä sitten pidät muretta siitä. Hm! Koska asiat ovat sillä kannalla, niin minun pitää vähän auttaakin sinua. Minulla, näet, sattuu olemaan mukanani nuot Ojalan perintö-rahat. Minun piti tällä matkalla poikkeuttaa ne omistajalleen, mutta koska ne ovat haalitut Purimon velkaa varten, niin parasta on, että heti teemme niillä selväksi tämän Pöystin jutun.

GRÖN. Mitä lempoa? Onko sinulla mukanasi Ojalan rahoja.

NIMISMIES. On. 3,500 ruplaa.

GRÖN. No, mutta sepäs onnen sattuma. Sitten me vaan kuittaamme kumpikin paperimme ja vaihdamme ne.

NIMISMIES. Tehdään niin.

GRÖN. Minä olen sinulle erittäin kiitollinen.

NIMISMIES. Täytyyhän sitä ystäviään päästää ahdingosta. Kuittaa pois sitten vaan velkakirja! Minä kuittaan tämän uloshakemuksen. (Kirjoittavat.) Noin! Minun tulee nyt vielä antaa sinulle, niin hyvä kun 143 ruplaa ja 60 kopeekkaa. Eikö niin?

GRÖN. Aivan, aivan. Kas tässä velkakirja.

NIMISMIES. Tässä rahat ja protokollat.

GRÖN. Tuhannen kiitosta nyt, hyvä veli! Minä uskallan vakuuttaa sinulle, että ainakin parin kuukauden kuluttua on sinullakin rahasi kourassasi. Lupaa, ett'et minua ennen hätyytä.

NIMISMIES. Mitä joutavia! Ei sitä niin kärkkäästi isketä pohattojen kimppuun. Sinua mar onni tempaisee, kun saat sellaisen omaisuuden, puhumattakaan siitä kaupanpäällisestä. Se on oikeen herrasmalliin, se tyttö. Ei se ole ihan tavallinen talonpoikaistöllö, sen verran kun minä häntä tunnen. -- Jahah! Kiitos vaan.

GRÖN. Onhan hän käynyt Harjun koulua sen verran, että osaa hyvin lukea ja -- kirjoittaa.

NIMISMIES. Niinpä niin. Ei rikkaalta perijättäreltä paljoa saa vaariakaan. Kyllä sinä olet aika mestari rustmestariksi, ainakin mikä hm! -- naisväkeä koskee. Mutta ihmettelen minä sentään tätä Hilman juttua. Ne eivät ole juuri kärkkäitä, tuollaiset. Ha, ha! Vai mitä?

GRÖN. Minulla on omat, pikku keinoni. Ha, ha! -- Kun on iloisuutta, lämmintä, hämärää, rakkautta ja -- viiniä, niin hm! terveeksi!

NIMISMIES. No, olkoon onneksi!

KAMRERSKA (tulee). Hyvää huomenta vallesmanni! Piti tulla tervehtimään, kun sain kuulla teidän olevan täällä. Harvinainen vieras!

NIMISMIES. Hyvää huomenta, rouva kamrerska! Jos kruununmiehet käyvät usein, niin tulevat ne pian ikäviksi. -- Te saitte minut ihan hämmästymään. Minä en todellakaan luullut teidän enää asustavan Purimossa.

KAMRERSKA. Minun piti lähtemän eilen aamulla, mutta ilma esti. Tällaiselle yksinäiselle leskelle on muuten yhdentekevä, missä aikansa kuluttaa. Ettekö suvaitse istua? Ja tarvitseehan tuollainen vanhapoika vähän hoitoa. Oikeastaan Filuksen tähden olen näin kauvan viipynytkin. On täytynyt vähän totuttaa häntä pois noilta vanhan pojan tavoilta, ha, ha!

NIMISMIES. Siitä saa nuori rouva olla teille erittäin kiitollinen.

KAMRERSKA. Tiedättekö sitten, että --?

GRÖN. Kyllä hän tietää, että olen kihloissa.

NIMISMIES. Vast'ikään pääsin häntä onnittelemasta.

KAMRERSKA. Tunnetteko Hilmaa -- morsianta, tarkoitan?

NIMISMIES. Kyllä ulkomuodoltaan, mutta en luonteelta. Olen vaan pari kertaa nähnyt hänet.

GRÖN. Noh! Naistuntemisessa riittää ulkomuoto.

NIMISMIES. Minä pyydän anteeksi, hänen puolestaan, ha, ha!

KAMRERSKA. Se nyt on sellainen vanha poika, tuo Filus! Minä toivon, että hän oppisi Hilmassa tuntemaan jotain muuta, kun ulkomuotoa.

GRÖN. Sinä toivot, että hän kääntäisi karvansa nurin päin, niinkuin sanotaan.

KAMRERSKA. Vaikkapa niinkin. Ehkä se pakoittasi sinua mukautumaan yhteen ja toiseen, johon et koskaan ennen ole tottunut.

GRÖN. Oh! Nainen on kuitenkin aina nainen.

NIMISMIES. Se tahtoo sanoa: parempi, kun hän olettelee. Sitä veli Grön tarkoittaa.

KAMRERSKA (nauraa). Kyllä minä ymmärrän mitä Filus tarkoittaa. Hän on mies, joka aina tahtoo paljastaa omat vikansa.

GRÖN. Mitä vikoja minä nyt olisin paljastanut mielestäsi?

KAMRERSKA. Ettekö te, vallesmanni, huomannut sitä?

NIMISMIES. En. Minä en suinkaan sattunut onkimaan oikeasta apajasta.

KAMRERSKA. Filus huomautti meille, että hän ei koskaan lakkaa olemasta itserakas poikanulikka, kun vaan on kysymys naisista. Hahaha!

NIMISMIES. Soo! Hahaha! Se oli fiksi käännös asialle. Tämän jälkeen minä alistun täydelliseksi naisihailijaksi.

GRÖN. No, juodaan sitten naisten malja, sinun mieliksesi.

KAMRERSKA. Tähänhän minä jäinkin rupattamaan. Minun oikeastaan piti pyytämän herroja aamiaiselle. Minä uskallan toivoa, että vallesmanni tekee niin hyvin --

NIMISMIES. Tuhansia kiitoksia! Minä pelkään, että näin vierasvaraisessa talossa pian unohtaa velvollisuutensa.

HILMA (näkyy eteisessä).

GRÖN, Kas, tuolla tulee Hilma.

KAMRERSKA. Hänellä on kai asiaa sinulle, koska kulkee tuota tietä. Tulkaa te sitten perässä, me kaksi menemme tietä tekemään. Olkaa hyvä! (Menee nimismiehen kanssa.)

GRÖN. Tule tänne sisään vaan, Hilma!

HILMA (ovella). Täällä on kai vieraita? Minä en tiennyt sitä.

GRÖN. Ei se tee mitään. Hän meni tuonne. Tule sisään vaan. (Menee ottamaan Hilmaa kädestä. Hilma sallii sen vastenmielisesti.) Tule istumaan tänne sohvalle!

HILMA (jää keskilattialle. Irroittaa itsensä). Minä seison niin kauvan.

GRÖN. Mitä sinulla nyt sitten on niin tärkeätä sanottavaa?

HILMA (vähän nolona). Minä tahtoisin tietää jos te voitte puolustaa itseänne niitä epäluuloja vastaan, joita teistä on langetettu?

GRÖN. Mitä epäluuloja?

HILMA. Minä tarkoitan Purimon asioita.

GRÖN. Minun holhoustointaniko?

HILMA Niin, sitä.

GRÖN. No, mitä epäluuloja on siitä sitten langetettu?

HILMA. Ihmiset kertovat, että Purimon tavarat vähitellen hupenevat.

GRÖN (kiukussa). Ja tulitko sinä nyt tiliä vaatimaan?

HILMA. En minä vaadi mitään tiliä. Minä vaan tahtoisin tietää onko niissä puheissa perää.

GRÖN (makeasti). No, kas sen voi sanoa järkevyydeksi. Minä kunnioitan sinun huoltasi omaisuutesi suhteen. Vielä enemmän minä pidän sinusta, kun osoittaut noin asialliseksi. Se on harvinainen ominaisuus naisväellä.

HILMA. Eikö siinä jutussa ole perää sitten?

GRÖN. Ei pontta eikä perää. Sen voin vakuuttaa sinulle. Ole hyvässä rauhassa vaan! Minä valvon sinun etujasi parhaani mukaan. Sehän sinun olisi pitänyt heti tietämän.

HILMA. Kerrotaan että useampia Purimon velkakirjoja olisi lunastettu.

GRÖN. Kerrottakoon mitä tahansa. Se on valhetta, sanon minä. Ja tottahan sinä minua uskot.

HILMA. Uskon, kun teette itsenne uskottavaksi.

GRÖN. No, niin. Sinä olet hyvin järkevä tyttö, kun puhut tuolla tavoin. Jättäkäämme nyt tämä asia. Minä vakuutan, että kaikki on entisessä järjestyksessään.

HILMA. Puhdistakaa sitten itsenne?

GRÖN. Johan minä sen tein. Etkö sinä luota minun vakuutuksiini.

HILMA. Minä luotan, jos näen velkakirjat.

GRÖN (hillitsee kiukkuansa). Oletpa sinä itsepäinen. (Menee pöydän luo.) Voinhan niitä sinulle näytellä, jos niistä saat mitään tolkkua.

HILMA. Kyllä minä saan. Kaikkiastaan pitää olla velkakirjoilla 17 tuhatta ruplaa.

GRÖN (työntää aukasemansa laatikon kiinni). Sellaista nenäkkäisyyttä!

HILMA. Miksi ette näytä?

GRÖN. Siksi, että sellaiseen ei nyt ole aikaa. Minulla on vieraita.

HILMA. Hyvä! Minä tulen toisen kerran.

GRÖN. Ja siksi, että tuo sinun vaatimuksesi on liian hävytön.

HILMA. En minä vaadi mitään. Minä vaan pyysin teitä...

GRÖN. Miksi sinä teitittelet minua? Olemmehan me kihloissa.

HILMA (panee pienen rasian pöydälle). Tässä on teidän kihlanne. Minä en kauvemmin pidä niitä.

GRÖN. Mitä?

HILMA. Minulle on aivan käsittämätöntä, kuinka olen voinut joutua teidän pauloihinne ja mitenkä minä olen alentunut niin pitkälle -- kun todellakin olen tehnyt.

GRÖN. Alentunut. Mitä sinä puhut, ihminen?

HILMA. Minä puhun sitä, kun ajattelenkin. Tuossa on kihlanne. Minä en mene naimisiin teidän kanssanne.

GRÖN (raivossa). Tämä on seurauksia pääsiäisyöstä. Luuletko, ett'en minä tiedä missä sinä kuhertelit Roopen kanssa. Hän on ajanut kaikki nuot lorut sinun päähäsi. Kyllä minä tiedän, että hän on valmis panettelemaan minua saadakseen meidän välimme rikkoutumaan. Luuletko, ett'en minä tiedä ja tunne hänen tarkoituksiaan. Hän tahtoisi sinun kauttasi viekotella itselleen Purimon. Niin juuri! Sitä hän tahtoo. Ja sinä olet heti valmis uskomaan hänen valheitaan.

HILMA. Hän ei ole minulle valhetellut, eikä minua viekotellut. Hän on vaan avannut minun silmäni.

GRÖN (ivalla). No, mitä sinä nyt näet avoimin silmin?

HILMA. Näen kaiken sen, minkä jo olen sanonut.

GRÖN (häjysti). Ja vielä lopuksi kai senkin, että rakastat häntä ja aiot mennä hänen kanssaan naimisiin.

HILMA. Sitä en ole sanonut.

GRÖN. Mutta minä vannon, että siitä ei tule mitään. Sen minä kyllä voin estää.

HILMA. Te olette sen jo estänyt ja sentähden minä teitä inhoon -- (Menee nopeasti pois.)

GRÖN (katsoo Hilman jälkeen. Kävelee edestakaisin käsi otsassa). Äh! Perkele!

NIMISMIES (tulee). Jopas perhekohtaus on loppunut.

GRÖN. Johan se ... anna anteeksi kun...

NIMISMIES. Mitenkäs sinä näytät niin nolatulta, veli kulta? Joko se tohvelivalta näin varhain...?

GRÖN (hillitsee itseänsä). Ha, ha! Eihän toki.

NIMISMIES. No, no! Eipä taida ilmankaan olla. Kiivaanlaista se puhelunne kuului olevan. (Grön tekee liikkeen.) En minä kuullut, kun sekanaisia ääniä vaan. En selittänyt mitään sanoja. Taitaa olla vähän pippuria siinä tytössä. Vai mitä?

GRÖN. Lapsekas tytön tynkkä, ei mitään muuta. (Istuu keinutuoliin.) Ne saavat toisinaan kaikellaisia päähänpistoja. Tänään sitä, huomenna tätä.

NIMISMIES. (On ottanut Hilman jättämän rasian ja avannut sen.) Täälläpäs on kauniita kapineita! Hei, miten komeat koljaat!

GRÖN (hämillään). Kas kun sattuivat jäämään...

NIMISMIES. Nämäthän ovat kihlat. Kuules mies! Ethän vaan lie saanut rukkasia?

GRÖN (levotonna). Mitä turhia! Sellaisia kakaramaisia päähän pistoja! sanoinhan sen jo. Ei ne mitään merkitse.

NIMISMIES. Ne merkitsevät hyvin paljon, veli Grön. Kihlauksen purkaminen on sinun...

GRÖN. Koska sinä nyt kerran olet päässyt jäljille, niin täytyy minun kertoa sinulle koko juttu, ett'et saisi väärin käsityksiä.

NIMISMIES. Kihlaus on siis purettu?

GRÖN. Eihän sitä nyt puretuksi voi sanoa, vaikka nuot helyt ovatkin tuossa. -- Häntä oli yllytetty tuomaan kihlat takaisin. Se vietävän Roope on ruvennut hännystämään Hilmaa viimme aikoina. Ja paljoko sellaiset heilakat sitten tarvitsevat! Yks kaks ovat he valmiit kääntämään maailman nurin.

NIMISMIES. Mutta tästä syntyy soma soppa sinulle -- ja muille myös, jos sinä et voi kääntää häntä entiselleen taas. Mitä jos ne kaksi yht'äkkiä menevät naimisiin.

GRÖN. Minun täytyy se estää.

NIMISMIES. Miksi sinä olet sallinut sitä Roopea talossa?

GRÖN. Se on ollut tuhmasti kyllä. Aatto-iltana minä ilmoitin hänelle, että hän on vapaa meiltä.

NIMISMIES. Jo aikoja sitten olisi sellainen velikulta pitänyt ajaa sen sileän tien. -- Kyllä sinä nyt teit kelpokepposet velkojillesi.

GRÖN. Vielä ei ole kaikki hukassa. Minä estän heidän naimisiin menonsa ja sitten...

NIMISMIES. Millä pirulla sinä sen estäisit? (Kalle tulee, yskii eteisessä.)

GRÖN. No, kukas siellä nyt taas on? Niinhän ne juoksevat täällä kun markkinoilla. (Menee ovelle.) Mitä asiaa sinulla on?

KALLE (kumartaa). Minä arvelin, että kun se vallesmannikin on täällä...