Puolan kapinat vv. 1831 ja 1863
v. 1683 riensi pelastamaan Itävallan pääkaupunkia piirittävästä
Turkkilais-armeijasta. Puolan kansa näytti sillä hetkellä olevan läntisen kristikunnan vankkana pylväänä vyöryvää Turkkilais-tulvaa vastaan.
Vaan valtakunnan sisällisessä järjestyksessä löytyi kalvava mato, joka vähitellen turmeli sen elinvoimaa. Katselkaamme erikseen.
_Puolan kansan perikadon oireita_, jotka olivat sekä valtiollista että yhteiskunnallista laatua. Puola oli näet vanhastaan vaalivaltakunta, jossa uuden kuninkaan virkaan-tulo riippui ylimyskunnan ja lukuisan aateliston suostumuksesta. Jagiellojen suvun hallitessa oli kuninkaan valitseminen johonkin määrin muodon asia. Mutta kun tämä suku oli sammunut v. 1572, tulee Puolan kruunu yhä enemmän aatelispuolueiden ja vierasten vallanpyytäjäin leikkikaluksi ja itse valtakuntaa ruvettiin nimittämään "tasavallaksi", vaikka sen johdossa muka oli elinkaudeksi valittu kuningas. Omasta historiastamme muistamme, kuinka Vaasansukuinen Sigismundo Ruotsista nousi Puolan valta-istuimelle ja kuinka tämän seikan kautta Ruotsi ja Puola joutuivat keskenänsä taisteluun, joka sitten jatkui Sigismundon molempain poikain Vladislavin ja Juhana Kasimirin aikoina. Myöhemmin Kaarlo XII:nen retkeilyt Puolassa 18:nnen vuosisadan alulla ovat meille samoin tuttuja. Jokainen myöskin tietää, että nämä Ruotsin armeijojen urheilut Puolan maakunnissa ovat suuressa määrin edistäneet tämän valtakunnan hajoustilaa, ei yksistään sen tähden, että joku ennen voitettu alue meni hukkaan (Liivinmaa Ruotsille, itäinen osa Valko-Venäjää Smolenskin kanssa ja Ukraina Kiovan kanssa Venäjälle sekä Itä-Preussin yliherruus Brandenburgille), vaan paljon enemmän aatelispuolueiden karttuvan vallattomuuden ja epä-isänmaallisen käytöksen kautta. Jo paljoa ennen kuin lopullinen häviö tuli, oli Puolanmaan alue ikäänkuin tuulten valtaan jätetty avoin meri, missä vieraat armeijat laivain tavalla kulkivat pitkin ja poikki, tosin jättämättä pysyvää jälkeä, mutta kohtaamatta myöskään mitään yhteistä vankkaa vastarintaa puolalaisessa kansallistunnossa. Pääsyy oli säännöllisen hallitusvallan puutteessa sekä yksipuolisessa ja huonosti järjestetyssä kansakunnan edustuksessa. Ainoastaan aatelissääty ja kirkollinen ylimyskunta harjoittivat valtiollista valtaa. Kansallista porvaristoa ei ollut olemassa ja talonpoikainen kansa oli vajonnut epävapaasen asemaan. Itse valtiopäiväjärjestys oli mitä kummallisinta sekasotkua, nähtävästi jotakin vanhaa perua slavilaisesta muinaisuudesta. Kun äänioikeutetut aatelismiehet, joiden lukumäärä toisinaan nousi 100,000 mieheen, ratsun selässä kokoontuivat Volan kentälle Varsovan länsipuolelle, oli kunkin läsnäolijan perustuslaillinen oikeus estää vastalauseellansa ("liberum veto") laillisen päätöksen syntymistä. Yksimielisyyttä ei saavutettu muulla keinoin kuin että vastahakoiset väkisin karkoitettiin, jolloin tämä vastapuolue sitten kokoontui jossakin muussa kaupungissa, muodostaen erikois-liiton ("konfederationin") eli toisin sanoin kapinan. Tämä lailliseksi tunnustettu vallattomuus osoittaa, että Puolan kansa jo sairasti kuoleman-tautia paljoa ennen, kuin surman-isku ulkoa päin sitä kohtasi.
Muun hajaannuksen lisäksi oli aikojen kuluessa tullut uskonnollinen ja osittain kansallinen eripuraisuus. Sekä valkovenäläiset alueet että pikkuvenäläiset maakunnat (Ukraina, Volhynia, Podolia ja itäinen Galitsia) olivat vanhastaan kreikan-uskoisia; mutta samassa määrässä kuin aatelisto näillä mailla oli omaksunut Puolan kielen ja sillä tavoin vieraantunut alustalaisistaan, oli Roman katholinen kirkko, Puolan valtakirkko, pyrkinyt Jesuiitta-lähetyksen kautta levittämään yliherruuttansa, Jo Sigismundo Vaasan hallitessa saatiin v. 1596 toimeen, että senpuolisesta kreikkalaisesta kirkosta muodostettiin eräs välimuoto, nimeltä "Yhdistetty (uneerattu) kreikkalainen" kirkko, joka tunnusti paavin hengellistä valtaa ja slavonilaisen kirkkokielen sijasta käytti latinaa, mutta sai säilyttää muutamia erikoistapoja, niinkuin pappien naimisen, viinin nauttimisen leivän ohessa pyhässä ehtoollisessa j.n.e. Vaan tämä muutos oli toimeenpantu jotenkin väkivaltaisesti ja "yhdistettyä kirkkoa" ja sen tunnustajia oli yhä kohdeltu kovin tylysti ja kohtuuttomasti. Vielä pahemmin kohdeltiin niitä seutuja, joissa papit ja asukkaat olivat lujasti pitäneet kiinni kreikan-uskoisesta jumalanpalveluksesta; vielä