Part 2

Mun täytyvi laulaa. Mun täytyvi laulaa aurastain, kotipellosta, nuoresta kaurastain, kotimaastani armahasta, kevätpäivästä, laulusta lintujen ja ilmeistä kultani silmien — jos niistä ei, mistäs vasta! Oi, enimmin ja hellimmin mä silloin lauluja laulaisin, kun varjoitta ja vapaana valo pääsisi kansani rintoihin!

TYÖT KAHDEN HÄN YKSIN SUORITTAA.

Näki neitonen herkkä ja hehkuinen punaposkisen nuorukaisen. Toi poikanen neidolle sormuksen ja lempensä paulahan sai sen. Ja lemmen hedelmänä syntyi laps, niin terve ja kukkea pellavahaps.

Mut miehessä puuta ei ollutkaan sitä hedelmätä hoivaten kantaa. Meni toisia tyttöjä narraamaan hän ympäri maailman rantaa. Nuor äiti nyt huokasi häpeissään — mut eipähän yltynyt itkemään!

Hän herroille laittoi ruokalan ja vastukset tarmolla taittoi, ja lapsensa sorjan ja reippahan kuin muutkin hän kouluun laittoi. Työt kahden hän yksin suorittaa — oi, kunnia kunnolle antakaa!

OLI PUNAPOSKINEN NEITONEN KERRAN...

Oli punaposkinen neitonen kerran. Lauleli, liverteli luonnossa Herran. Suven sulonurmella leikkiä löi. Muonaksi mättähän marjoja söi.

Vaan tuli talvi ja tuprusi lunta. Uinuen suvisien muistojen unta harhaili hankea neitonen, lauleli kylmässä värjyillen.

Sävy oli katkera neitosen laulun. Kasvoilla väri oli kuoleman kauhun. Vilusta ja nälästä laulaen näin rimpusi neitonen eellehen päin.

Pakastii piipitti pihlajapuusta: "Älä, älä siitä! Sä laulele muusta!" — "Laulelen sitä mitä sisälläni on; vilu on, nälkä on armoton."

"Omiasi älä, vaan muista sa laula!" "Ensiksi leipää, sä seppelekaula!" — "Mistäpä sulle sen leivän sain?" "Älä edes estele laulelujain!"

Vilustansa neitonen lauleli hetken, vaan pian nälkä jo katkasi retken. — Neitonen kaatui. — Miksi? — Ken ties. Hangelta löysi sen hiihtävä mies.

VAATTEISSA JA ALASTONNA.

Meni nuoria herroja rannalle uimaan, meni seitsemän sorjassa parvessa. He säälien silmivät kulkijapoikaa repaleista ja paljasjalkaista.

Kiviniemestä heittyen vetosen helmaan, he laiskana lahdessa loiskivat. Mut lahdesta lasketti järvelle poika, teki kääntehet sotkasen soreat.

Ihastuksella katsovat nuoret herrat, miten pulskivi poikanen taidokas. Hän joka oli vaatteissa kerjuri kurja — alastonna on sankari, kuningas!