Part 13

Jens meni edeltä portaita ylös, hänen perässään Asbjörn Krag ja viimeisenä Falkenberg, joka ei enää virkkanut sanaakaan, mutta ei liioin rohjennut oikein uskoa, että pian saisi jälleen nähdä Adan.

Saavuttuaan kolmanteen kerrokseen he näkivät heti poliisin väkivaltaisen sisäänmurtaumisen jälkiä. Ovi oli särjetty ja riippui nyt alimman saranansa varassa. Oviaukossa seisoi vanhanpuoleinen naishenkilö itkien.

Krag työnsi hänet syrjään ja riensi sisään.

Ensimäisessä huoneessa makasi mustapintainen mies köytettynä lattialla. Vieressä seisoi konstaapeli vahdissa. Asbjörn Kragin näyttäytyessä konstaapeli teki jäykkänä kunniaa.

-- Missä? kysyi salapoliisi.

Konstaapeli osoitti seuraavaa huonetta, ja Krag meni sinne.

Sohvalla makasi nuori tyttö kalpeana ja silmät puoliummessa. Paitsi häntä oli huoneessa pari siviilipukuista etsivää poliisia. Toinen istui avoimessa ikkunassa, vielä aivan ymmällä siitä, mitä äsken oli tapahtunut alhaalla kadulla ja mitä hän ei lainkaan ymmärtänyt.

Kun Asbjörn Krag astui huoneeseen, niin Ada aukaisi silmänsä ja kuiskasi:

-- Vihdoinkin.

Hän oli liian väsynyt kyetäkseen puhumaan.

Mutta silloin Falkenberg riensi Kragin ohi, heittäytyi sohvan ääreen ja sulki morsiamensa riemuiten syliinsä. Nuori tyttö hymyili valoisaa hymyä. Hän oli viime aikoina saanut kärsiä paljon, mutta nyt hän oli taas onnellinen.

Asbjörn Krag viittasi poliiseille. He poistuivat kaikki huoneesta, ja kihlatut jäivät kahden.

Viereisessä huoneessa Asbjörn Krag sai selityksen tapahtumain kulusta.

Itse huoneistossa näkyi selviä jälkiä taistelusta, jota oli käyty ennen Adan vapauttamista. Siitä hänen ei siis tarvinnut kysellä.

-- Mutta jos tahdotte, herra Krag, saada tietää, millä tavoin Ada neiti on voitu pitää kätkettynä, sanoi Jens, niin on parasta kysyä siltä itkevältä vaimoihmiseltä, joka on tuolla ulkona.

Nainen tuotiin sisään, ja hän oli vähällä langeta polvilleen Asbjörn Kragin eteen katumuksesta ja mielipahasta.

-- Minä en todellakaan voi sille mitään, vaikeroi hän. -- Luulin häntä hulluksi, mutta nyt ymmärrän, että onkin tapahtunut katala rikos ja että ne toiset ovat olleet ilkeitä.

-- Hulluksi? kysyi Krag. -- Mitä sillä tarkoitatte?

Nainen meni erään pöydän luo ja etsi sanomalehtikasasta parin viikon vanhan sanomalehden.

-- Kas tässä, sanoi hän, katsokaa tuota ilmoitusta. Se se on syynä kaikkeen.

Asbjörn Krag luki ilmoituksen ja ymmärsi heti, että Valentine jo aikoja siten oli suunnitellut tämän musertavan yrityksensä Einar Falkenbergia vastaan.

Ilmoitus kuului näin:

"Asuntoa kuukauden ajaksi Kristianiassa haetaan onnettomalle mielenvikaiselle tytölle, joka on matkalla hoitolaan. Mieluimmin yksityisperheessä hyvästä maksusta. Tytön mukana on hänen veljensä. Vastaus merkille 'Vaitiolo' tämän lehden konttoriin."

-- Tähän ilmoitukseen minä lähetin vastauksen, jatkoi nainen kertomustaan. -- Teki mieleni ansaita hiukan rahoja, kun olen vähissä varoissa. Ja minä ajattelin, että kun veli on mukana, niin eihän siinä ole mitään vaaraakaan.

-- Vanha juttu siis, mutisi Krag. -- Ryöstetty selitetään mielenvikaiseksi. Milloin hän tänne tuli?

-- Muutama päivä sitten. Ensin tuli eräs nainen, hyvin kaunis rouva, hänen sisarensa, ja kyseli huoneista ja muusta semmoisesta.

-- Valentine, mutisi Krag.

-- Ei, Olga, vastasi nainen. -- Hänen nimensä oli Olga, sanoi hän, ja hän kertoi sisarensa sairastavan vainoomishulluutta ja olevan aika-ajoin ihan raivona, jonka vuoksi oli välttämätöntä, että veli oli aina hänen lähettyvillään. Hän oli valitettavasti parantumaton mielenvikainen eikä tuntenut edes omaa veljeään. Minä kysyin, mitenkä hän sitten oli tullut sairaaksi, ja Olga vastasi pyyhkien silmiään nenäliinalla: "Se on se vanha tarina, hyvä rouva, onneton rakkaus." Tämän minä ymmärsin hyvinkin, sillä semmoisestahan kerrotaan melkein kaikissa romaaneissa, ja sitten me itkimme yhdessä hetkisen. Minusta hän oli oikein kiltti rouva ja piti liikuttavaa huolta sisarestaan. Erittäinkin oli hänestä tärkeätä, ettei kukaan saisi tietää sisaren surullisesta tilasta, ja sentähden hän nimenomaan pyysi, etten päästäisi tänne ketään vieraita ihmisiä sen kuukauden aikana, minkä mielisairas oli asuva luonani.

-- Eikö hän sitten puhunut enempää tytön onnettomasta rakkaudesta?

-- Puhui kyllä. Lähtiessään hän mainitsi siitä jotain. Sanoi miehen nimenkin. Se oli joku konsuli Falkenberg, ja tämä oli hyljännyt tytön.

-- Hyljännyt?

-- Niin hän sanoi. Ja sentähden tyttö oli tullut mielenvikaiseksi. Eräänä yönä he sitten toivat hänet tänne automobiililla. Tyttö oli ihan valkoinen kasvoiltaan ja tajuttomana. Tohtori oli mukana sekä veli, tuo joka tuossa makaa.

Vaimo osoitti sidottua miestä, ja roisto käänsi kasvonsa poispäin.

-- Tohtori selitti, että sairaalla oli juuri ollut kohtaus ja että oli parasta panna hänet heti sänkyyn. Sisar oli silloinkin mukana ja itki kovasti.

-- Se katala! kähisi Jens.

Asbjörn Krag viittasi häntä vaikenemaan.

-- Jatkakaa, sanoi hän vaimolle.

-- Niin, ja sitten tohtori ja sisko läksivät, ja nuori tyttö ja veli jäivät tänne. Veljellä oli tämä huone, ja tyttö makasi tuolla. Seuraavana aamuna hän sai taas kohtauksen.

-- Miltä se näytti?

-- Hän tuli ihan raivoihin ja tahtoi hypätä ikkunasta ulos. Hän väitti joutuneensa murhamiesten pariin. Maalla huvilassa on murhattu mies, sanoi hän, ja minut nähtyään hän huusi: "Kuulutteko tekin murhajoukkioon?" Silloin hänen veljensä ajoi minut ulos. "Sisareni ei saa nähdä vieraita ihmisiä", sanoi hän, "sillä siitä hän vain kiihtyy yhä enemmän". Monta kertaa kuulin hänen huutavan sulhastaan ja moittivan häntä siitä, että hän oli hyljännyt hänet. Kun kohtaus yltyi pahimmilleen, niin veli piti sientä hänen nenänsä alla, ja siitä hän kohta rauhoittui.

-- Toisin sanoen meni tajuttomaksi.

-- Niin, en minä tiedä. En ainakaan kuullut hänen huutavan sitten enää pitkään aikaan. Tohtori kävi hänen luonaan silloin tällöin, mutta sisarta en nähnyt sen koommin. Viime päivinä oli paljon puhetta, että hänet vietäisiin johonkin laitokseen.

Vaimo kertoi sitten vielä joukon yksityiskohtia "mielenvikaisen" oleskelusta hänen luonaan, ja Asbjörn Kragille selvisi täydellisesti, miten ovelasti ja kylmäverisesti rikosjoukkue oli menetellyt. Jos he olisivat ehtineet toimittaa Adan pois kaupungista jonnekin autioon seutuun maalle, niin he olisivat olleet kaikkivaltiaita. Onneksi se suunnitelma oli mennyt myttyyn, joskin vasta viime tingassa.

Vaimo oli aivan onnettomana, ja Krag ymmärsi selvään kaikesta, että hän oli viaton ja oli toiminut hyvässä uskossa.

* * * * *

Harmaja aamuhämärä levisi Kristianian yli. Kello oli tullut viisi. Yö oli ollut seikkailuista rikas. Niinä harvoina tunteina, jotka olivat kuluneet sitten kello yhdentoista, oli tapahtunut jos jotakin. Juhla Grandilla, Valentinen ja Asbjörn Kragin jännittävä kohtaus "petohämähäkin" asunnossa, Kragin voitto, taistelu Adan huoneessa. Sitten seurasi välikohtaus: Krag joutui vähäksi aikaa voimattomaksi, ja näytti siitä, kuin "petohämähäkki" olisi jälleen saanut pelin johdon käsiinsä. Mutta vielä kerran vaihtuivat kuvat: Kragin odottamaton kepponen automobiilin ohjaajalle ja hänen esiintymisensä näyttämöllä sinä hetkenä, jolloin Valentine jo luuli riistäneensä voiton hedelmät poliisin käsistä.

Ja sitten lopuksi Valentinen pako. --

Kello puoli kuusi aamulla vierivät kolmet vaunut keskikaupunkia kohden.

Ensimäisissä istuivat Ada, Falkenberg ja Asbjörn Krag. Toisissa ajoivat poliisikonstaapelit. Ja viimeisissä makasi "veli", mustapintainen roisto, kädet ja jalat köytettyinä, sekä polveen ammuttu "tohtori".

Näiden viimeisten vaunujen kuskipenkillä istui Jens, entinen vankikopin asukas, Kragin apulainen.

Nuori mies oli tyytyväinen yöhönsä. Tosin oli "petohämähäkki" yhä vielä vapaalla jalalla, mutta hän oli joutunut tappiolle joka taholla ja menettänyt saalinsa.

Hänen oli ollut pakko paeta Kristianiasta.

Ja lennätinkoneet nakuttivat paraikaa pitkin kaikkia teitä.

"Pysäyttäkää vihreä automobiili! Pysäyttäkää vihreä automobiili!..."

Aamusumu hälveni, aurinko paistoi Kristianiaan ja pani talojen katot juhlallisesti välkkymään. Päivästä lupasi tulla kaunis.

Ja kuskipenkillä istui Jens, aito kristianialaispoika, heilutellen jalkojaan ja viheltäen "Hiawathaa". Hän ei ollut nukkunut kolmeen vuorokauteen, mutta himosi jo uusia seikkailuja Asbjörn Kragin kanssa.

* * * * *

Jo seuraavana päivänä alkoi suuri oikeudenkäynti vangittuja "petohämähäkin" joukkuelaisia vastaan. Poliisi keräsi suuren joukon todisteita heitä vastaan, ja tuomio oli jo etukäteen varma: he saavat monta vuotta kuritushuonetta ja senjälkeen heidät lähetetään Saksaan, missä monet selvittämättömät asiat ovat heitä odottamassa.

Kävi ilmi, ettei "petohämähäkki" ollut enää uskaltanut ensinkään palata asuntoonsa sen jälkeen kuin oli paennut automobiililla. Halki Smaalenenen kävi hurja kulku, ja kun pienet lennätinasemat aamulla avattiin, oli Valentine jo aikoja sitten ajanut ohi.

Mossin asemalla hän saavutti yöjunan, mutta ei tohtinut ajaa siinä pitemmälle kuin Gööteporiin, missä hän uskollisen seuralaisensa kera töytäsi erääseen Hampurinlaivaan, joka osui olemaan lähtövalmiina.

Myöhemmillä etsiskelyillään Asbjörn Krag saattoi seurata hänen jälkiänsä Berliiniin asti.

Sinne katosi Valentine Kempel.